Syysvinkki vauhdinnälkäisille

28 kommenttia

Tuli tuossa eilen käytyä ulkoiluttamassa smarttia Ahveniston moottoriradalla ja siinä yksikseen rataa kiertäessä tuli mieleen, että nyt olisi muidenkin vauhdinnälkäisten tai/ja maanteiden nopeusrajoitusten ahdistamien mitä mainioin aika käydä päästelemässä ylimääräiset bensapaineet pihalle lähimmällä moottoriradalla vielä ennen ensilumia. Ainakin Ahvenistolta löytyy nyt vapaata rata-aikaa lähes joka päivälle eikä tarvitse arkipäivänä ainakaan ruuhkassa körötellä ja kolmenkympin kertamaksulla pääsee kurvailemaan pariksi tunniksi sen minkä pirssistä lähtee ilman että tarvitsee pelätä ylinopeussakkoja. Samalla reissulla saattaa oppia ehkä jotain uutta ja ennekaikkea hyödyllistä oman autonsa käyttäytymisestä ääritilanteissa, joita varten maanteillä ei oikein pysty harjoittelemaan.



  
  • vielä kun olisi hommaan vähän pirteämpi auto.

      
  • Leluauton omistajan on turha neuvoa oikeita autoilijoita? :tongue:

      
  • Jaahas, taasko on jouduttu lähteen baarista tyhjin käsin?:frowning: No harmittaahan se.



    Mutta tottahan se on, että smartilla ajo on lasten leikkiä oikealla autolla ajamisesseen verrattuna, eikä siinä välttämättä tule ajatelleeksi mitä kaikkea osaamista varsinkin nopea rata-ajo oikealla autolla vaatii kuskilta. Senkun pitää kaasun pohjassa ja ennen kurvia vasemmalla jalalla polkasee pikkasen jarrua ja samalla nykäsee kepistä pienempää jos tarvii. Sitten vaan kääntää mutkaan sisään, pitää oikealla jalalla ahtopaineet koholla ja sen jälkeen saa taas polkea kaasun pohjaan ja pitää sen siellä seuraavaan mutkaan asti. Kun on vielä kunnon jarrupalat, -levyt ja -nesteet niin ei tarvitse kantaa huolta edes jarrujen häipymisestä ja renkaitahan noin kevyt auto ei syö radalla juuri sen enempää kuin kaupungissa kurvaillessa.



    https://www.youtube.com/watch?v=4qiSg9muWzk



    Tossa malliksi pari leppoisaa 1.46 - 1.47 kierrosta 80kg "lisäpainon" kanssa, ilman pelkääjää päivän parhaaksi jäi 1.43,9 mikä tarkoittaa Apparalla 105km/h keskinopeutta.



      
  • slowgear:

    Kun on vielä kunnon jarrupalat, -levyt ja -nesteet niin ei tarvitse kantaa huolta edes jarrujen häipymisestä ja renkaitahan noin kevyt auto ei syö radalla juuri sen enempää kuin kaupungissa kurvaillessa.




    Mukavan näköistä menoa. Smart on varmasti kiva peli radalla, hauskempi kuin joku tehokas mutta painava lossi.



      
  • No kyllä on Smartissa pirun hyvät jarrut, jos ne eivät häivy. Itse olen radalla koittanut jos jonkinlaista peliä, ja kyllähän ne jarrut rupeavat häipymään kun tarpeeksi paiskoo.



    Vai oliko autossasi vakiojarrut? Tuskin ainakaan vakionesteet?



    Eipä tuota Smartia tosin ole radalle tehtykään:



    https://www.youtube.com/watch?v=Fbo_AAq2BZ4&feature=rec-LGOUT-exp_fresh+div-HM

      
  • simppa:

    No kyllä on Smartissa pirun hyvät jarrut, jos ne eivät häivy. Itse olen radalla koittanut jos jonkinlaista peliä, ja kyllähän ne jarrut rupeavat häipymään kun tarpeeksi paiskoo.

    Vai oliko autossasi vakiojarrut? Tuskin ainakaan vakionesteet?




    No varmaan ne jossain vaiheessa alkaa häipyä, mutta itse en ole vielä huomannut. Yleensä vetelen tollasia 8-10 kierroksen stinttejä välissä pieni jäähdyttely ettei koneen lämmöt nouse liikaa, eikä 2-3 tuollaisen stintin jälkeen ole vielä mitään häipymistä ollut havaittavissa. Takana mulla on vakiot ja alkuperäiset nyt 105tkm ajetut rummut ja kengät, edessä alkuperäiset satullat ja 1,5v vanhat eli reilu 50tkm ajetut Zimmermann reikälevyt smartin vakiokokoa eli 9mm paksut ja 280mm halkaisijaltaan ja viikon vanhat EBC Redstuff palat sekä lisäksi vielä punosletkut ja Motul RBF 600 nesteet, joiden kuivakiehumispiste on mainoksen mukaan 312 astetta. Elokuussa mittailin Bilteman IR lämpömittarilla, että EBC Greenstuffeilla etuvanteen pinnasta mitattu lämpötila oli 104 astetta ja pari minuuttia sai odotella, että jarrulevyn lämpö laski mittarin mittausalueella eli alle 270 asteen. Eli kyllähän noi jarruosat lämpenee, mutta ei välttämättä vielä sinne asti, missä jarrut häviää.




    Eipä tuota Smartia tosin ole radalle tehtykään:

    https://www.youtube.com/watch?v=Fbo_AAq2BZ4&feature=rec-LGOUT-exp_fresh+div-HM




    Kaverilla on tollanen Brabus versio, mutta hitaampi se on vakiona kuin tää mun remapin jälkeen. Painavat ja leveät 17" pyörät syö vähistä tehoista jo parhaan terän eikä paranna ajo-ominaisuuksia muutenkaan. Onko sulla tietoa, että minkälaisia aikoja tollasella Minillä ajetaan Ahvenistolla?

      
  • Riittävän laiskan auton kun laittaa ei tarvii huolehtia jarruista... niitä ei juuri tarvita...

      
  • Eipä ole tietoa mitä tuollaisella Minillä on Ahvenistolla ajettu. Kuitenkin tuo Smartin tulos oli varsin onneton. Kuskiakaan ei tuossa todellakaan voida syyttää. Eihän tuossa puutteellista tehoa niinkään paljoa valitettu, vaan onnetonta vaihteistoa ja sitä, ettei pysy mutkissakaan avo-Minin perässä. Noh, eipä itsellä ole niinkään kokemusta noista Smarteista, kunhan olen lehdistä jotain selaillut.



    Kuulostaa edelleenkin omituiselta, etteivät jarrut häviäisi ollenkaan. Itselläni on edessä kuusimäntäiset, takana nelimäntäiset. Painoa autolla 1420 kg. Nuokin saa häipymään. Nesteistä en ole varma, kun käytettynä auton ostin, mutta lienevät vakiot.



    Keväällä olisi tarkoitus tulla käymään autolla Suomessa. Katsotaan, jos silloin pystyisi käymään Ahvenistolla.

      
  • No ei tuolla Ahveniston kierroksella noilla vauhdeilla joudu jarruttamaan kunnolla kuin reilut 10 sekuntia ja puolitoista minuuttia on aikaa sitten jäähdytellä. Painavammalla ja tehokkaammalla autolla suuremmista nopeuksista jarrutukset kestää pidempään ja kun kierrosajat on lyhyempiä niin jäähdyttelyaika jää väkisinkin pienemmäksi eli jarrujen käyttöajan suhde jäähdyttelyaikaan on kevyellä ja hitaalla paljon pienempi.



    Tässä parhaalta kierrokselta lasketut jarrutusajat:

    Pääsuoran täysjarrutus 150->96 2,4s.

    Varikkosuoralla kevyesti 126->101 2,4s.

    Nyppylän päällä 97->85 0,8s.

    Tarun mutkaan 117->62 2,6s.

    Tarun mutkan jälkeinen oikea kevyesti 110->90 2,0s.

    Suolenkin toisen suoran päässä 103->80 1,0s.

    Seuraavan mutkan GPS missasi, arvio 1 sek.

    Sillan jälkeen 87->70 0,8s.

    Yht. 13 sekuntia jarrutusta, keskimäärin 1,5 sekuntia kerralla eikä kaikki edes täysjarrutuksia.



    Jos vertaa tehokkaseen painavaan autoon jolla ajetaan 10 sekuntia nopeampia kierroksia niin jokainen noista jarrutuksista alkaa 10-20km/h suuremmasta nopeudesta, kestää about puolet pidempään ja lisäksi pitää vielä jarruttaa pääsuoraan edeltävässä mutkassa eli jarutusta tulee vähintään 20s. 95 sekunnin aikana (smartilla 13:103) ja tapettavaa liike-energiaa on monikertaisesti. Eli suomeksi painava ja nopea auto tarvitsee aivan helvetin paljon tehokkaammat jarrut edes samoihin kierrosaikoihin yltääkseen, saatikka sitten jos mennään sekuntikaupalla nopeampia kierroksia.



    Mutta en minä sitten tiedä, että pitäisikö jarrujen tuolla käytöllä vielä häipyä, jos palat, levyt ja nesteet on laadukasta tavaraa?



      
  • Alkaa kuulostaa siltä, että kolmenkympin pääsylippu radalle on syntyvistä kustannuksista pienin. Itse en ainakaan viitsisi viedä autoani tuollaiseen rääkkiin. Onneksi ei edes huvita.



    Mutta pitäkää te muut vain hauskaa, jos tuollainen homma kiinnostaa ja lompakko kestää! Smart on siinä (ja monessa muussakin) suhteessa varmaan hieno valinta.

      
  • Alkuperäinen idea oli juuri siinä, että nyt tähän aikaan vuodessa radoilla on tyhjää ja siellä voi harjoitella omaan tahtiinsa. Ei siellä radalla ole ketää pakottamassa ajamaan yhtään sen lujempaa kuin itse haluaa. Toiseksi näin talven alla ne opit on vielä tuoreessa muistissa kun liukaat kohta taas koittaa. Minusta 30e kuulostaa pieneltä oppirahalta, jos niillä opeilla joskus välttää tuhansien eurojen tai pahimmassa tapauksessa ihmishenkiä vaativan kolarin. Paitsi tietysti jos on täysin perillä oman autonsa käyttäytymisestä myös siellä äärirajoilla.



      
  • slowgear:

    Toiseksi näin talven alla ne opit on vielä tuoreessa muistissa kun liukaat kohta taas koittaa.




    Millaisia oppeja kuivalta radalta voi siirtää talven liukkaille yleiseen liikenteeseen?



    Ei radalla ajelu missään nimessä huono juttu ole, mutta asioiden yhteys vain jäi vaivaamaan.

      
  • Tähän aikaan vuodesta rata on aika usein myös märkä, ja alunperin idea tähän ketjuun tulikin siitä kun satuin sateen jälkeen radalle ja sain huomata kuinka paljon pito märällä radalla heikkenee. Ja kuten tavallista niin kekustelu lipsahti alkuperäisestä asiasta hieman sivuraiteille.

      
  • Aivan loistava idea(!), ja olenkin monesti leikitellyt idealla kokeilla Ahvenistolla ajoa. Tämä toisi VARMASTI ymmärrystä auton pidosta ja ääritilanteista, tietty sen lisäksi että varmasti olisi hauskaa.



    Oma lähtemiseni on kaatunut työsuhdeautoon koska kuulostaa hiukka epäeettistä polkea "ei-omaa" autoa radalla, liisarihan on teknisesti jonkun muun omaisuutta. Nyt kun vielä lastutettu ja sport alustalla varustettu Saab vaihtuu XC60'een, siinähän olisikin "Ratatykki" - imisiköhän mutkaan? :lol: :lol:



    Vuokrataanko Ahvenistolla autoa, tai saisiko sellaisen rehellisesti tuonne jotain muuta kautta? Esim vanha bimmerin takatuuppari toisi paljon hupia...

      
  • slowgear:

    Tähän aikaan vuodesta rata on aika usein myös märkä, ja alunperin idea tähän ketjuun tulikin siitä kun satuin sateen jälkeen radalle ja sain huomata kuinka paljon pito märällä radalla heikkenee. Ja kuten tavallista niin kekustelu lipsahti alkuperäisestä asiasta hieman sivuraiteille.


    Apparan ränniin minua ei saisi enää näillä keleillä kukaan kalustoani särkemään.

      
  • Rätkätin:

    slowgear:
    Tähän aikaan vuodesta rata on aika usein myös märkä, ja alunperin idea tähän ketjuun tulikin siitä kun satuin sateen jälkeen radalle ja sain huomata kuinka paljon pito märällä radalla heikkenee. Ja kuten tavallista niin kekustelu lipsahti alkuperäisestä asiasta hieman sivuraiteille.

    Apparan ränniin minua ei saisi enää näillä keleillä kukaan kalustoani särkemään.




    No emmä tiä, olisko se nyt niin huono asia opetella ajamaan särkemättä kalustoa?

      
  • No en mä nyt omaa autoani varsinaisesti painavana pidä. Onhan Smart helvetisti kevyempi, mutta ompahan noissa jarruissakin kohtuu valtava ero.



    Korjataanpa nyt sen verran, että edellisessä viestissä meni jarrujeni koko väärin. Eurooppaan tuotavissa on ilmeisesti joku Performance Packagekin vakiona.



    EVO:ssa ainakin kehuttiin noita pysäyttimiäni niin perkeleesti. Tosin eipä kai Ahvenistolla jarrut vielä niin katoamaan pääse, kun nopeudet pysyvät varsinkin Smartilla kurissa.

      
  • slowgear:

    Rätkätin:
    Tähän aikaan vuodesta rata on aika usein myös märkä, ja alunperin idea tähän ketjuun tulikin siitä kun satuin sateen jälkeen radalle ja sain huomata kuinka paljon pito märällä radalla heikkenee.


    No emmä tiä, olisko se nyt niin huono asia opetella ajamaan särkemättä kalustoa?


    Tuommoisella radalla, jossa on kaiteita paljon ja turvamarginaalit aika lailla olemattomat, voi helposti sattua märällä ja kylmässä ajettaessa lipsahduksia, kun pito on melko huono. Kesällä, kun renkaat saa lämpimäksi niin tilanne on hieman toinen. Mieluummin sitten vaikka Alastaroon tai jonnekin muualle.



    Jokainen tietenkin ihan itse saa miettiä mitä tekee - kuten aina.

      
  • simppa:


    EVO:ssa ainakin kehuttiin noita pysäyttimiä niin perkeleesti. Tosin eipä kai Ahvenistolla jarrut vielä niin katoamaan pääse, kun nopeudet pysyvät varsinkin Smartilla kurissa.




    Nimenomaan, tuohon se perustuu pitkälti. Smartin jarrulevyissä on massaakin niin hintelästi, varmaan alle puolet sun levyjen painoista, että ne ehtii jäähtyäkin ajoviiman johdosta. Muistaakseni Roadsterille on mitattu vakiojarruinkin 35,5 metrin pysähtymismatkoja 100km/h nopeudesta. Toissailtana kokeilin tyhjällä maantiellä miten pysähtyy ja Racechrono näytti pysähtymismatkaksi 41m kylmillä jarruilla ja renkailla +2 asteen lämmössä. Redstuffit ei edes pure erityisen hyvin kylmänä koska ABS:t iski peliin aivan viime metreillä eli 35m voi hyvinkin olla saavutettavissa lämpimämmissä olosuhteissa valmiiksi lämpimillä renkailla ja jarruilla.

      
  • Tämä oli hyvä avaus. Kyllähän rajojen hakeminen ja autonsa ääritilannekäytöksen opettelu olisi monelle paikallaan!



    Monikohan kolari/ulosajo/lipsahdus ajetaan ihan vaan siksi että tulee tiukka tilanne jossa kuski ei vaan yksinkertaisesti osaa tehdä mitään, ja tilanteen voisi ehkä ''paikata hanskalla''?



    Toki en ihmettele ollenkaan jos/kun monia ei kiinnosta edes kokeilla, sillä onhan rata-ajo melkoista myrkkyä autolle joka ei ole siihen tarkoitukseen suunniteltu.





    edit 21:33 poistin joutavaa tekstiä

      
  • petos:

    Tämä oli hyvä avaus. Kyllähän rajojen hakeminen ja autonsa ääritilannekäytöksen opettelu olisi monelle paikallaan!

    Monikohan kolari/ulosajo/lipsahdus ajetaan ihan vaan siksi että tulee tiukka tilanne jossa kuski ei vaan yksinkertaisesti osaa tehdä mitään, ja tilanteen voisi ehkä ''paikata hanskalla''?

    Toki en ihmettele ollenkaan jos/kun monia ei kiinnosta edes kokeilla, sillä onhan rata-ajo melkoista myrkkyä autolle joka ei ole siihen tarkoitukseen suunniteltu.


    edit 21:33 poistin joutavaa tekstiä


    No niinpä. Asia on niin, että vakuutus ei korvaa rata-ajossa sattuneita vahinkoja ellei mukana ole kelvollisia ajo-opettajia. Tuolloinkin korvataan vain ja ainoastaan ns. hitaan ryhmän ajossa sattuneet vahingot ja korotetuin omavastuin - olikohan peräti kolminkertaiset ja monet vakuutusyhtiöt eivät korvaa lainkaan. Tuo kannattaa tarkistaa omasta vakuutusyhtiöstä, että mikä on heidän linjansa tässä asiassa. Keskinopeassa ryhmässä sekä ns. sika-nopeassa ei korvauksia nykyään tunneta.

    Ennen radalle menoa pidetään tavallisesti ajajakokous, jossa käydään lävitse ajosäännöt ja lippumerkit ja yleinen käyttäytyminen, ettei sitten jollekin pälkähdä päähän aiheuttaa mitään ylimääräistä hässäkkää. Ajajakokous on pakollinen ja muuten ei ole radalle asiaa. Ajo-opettajan vetämänä ja ehdottomin ohituskielloin vedetään muutama ensimmäinen kierros ja tutustutaan ajolinjoihin, jonkä jälkeen kukin ajelee sitten omia vauhtejaan. Sääntöjenrikkojat liputetaan pois ja jollei poisliputusta usko, niin sessio katkaistaan kokonaan, mikä olisi melko ikävää kaikkia muita samanaikaisesti radalla olijoita kohtaan. No juu - tietenkin voi hommata koko radan vain itselle, jos rahaa riittää.



    Mitä tulee ajopelin hallinnan opetteluun tarkoituksena parantaa julkisen liikenteen tilanteissa pärjäämistä, niin rata-ajossa riittään melkoisen pienetkin nopeudet eli kuten yleisillä teillä. Tämä tarkoittaa, että rata-ajossa on ihan maltilliset vauhdit. Eihän yleisillä teillä ole sallittua ajaa lähes tulkoonkaan sellaisia vauhteja, joihin rataharjoittelussa olisi mahdollisuus. Tuossa on hieman ristiriitaa mikäli tavoitellaan oikeasti todellista nopean ajon rataharjoittelua.



    Ihan nyt vain muistutuksena ettei unohdu tämä puoli asiasta ...

      
  • Rätkätin:



    No niinpä. Asia on niin, että vakuutus ei korvaa rata-ajossa sattuneita vahinkoja ellei mukana ole kelvollisia ajo-opettajia. Tuolloinkin korvataan vain ja ainoastaan ns. hitaan ryhmän ajossa sattuneet vahingot ja korotetuin omavastuin - olikohan peräti kolminkertaiset ja monet vakuutusyhtiöt eivät korvaa lainkaan.






    Niin, kaiteeseen osuma tai koko auton romuttaminen on se äärimmäinen skenaario jota pelätä.



    Lähinnä tarkoitin että täysillä paahtaminen perheautolla

    ( tai vaikka ihan urheiluauto korimallisella autolla joka ei sovellu ) ei tee kovin hyvää auton voimansiirrolle, jarruille, rankaille, jne. Useimmat autot ovat vikoja ja liian nopeaa kulumista pullollaan ihan tavallisessakin käytössä :kiss:

      
  • Rätkätin:

    No niinpä. Asia on niin, että vakuutus ei korvaa rata-ajossa sattuneita vahinkoja ellei mukana ole kelvollisia ajo-opettajia.




    No ei kai kukaan pakota radalla ajamaan niin suurella riskillä että pelti soi. Auton rajat tuntee jo ennen hallinnan menetystäkin?

      
  • Vackraste:

    Rätkätin:
    No niinpä. Asia on niin, että vakuutus ei korvaa rata-ajossa sattuneita vahinkoja ellei mukana ole kelvollisia ajo-opettajia.


    No ei kai kukaan pakota radalla ajamaan niin suurella riskillä että pelti soi. Auton rajat tuntee jo ennen hallinnan menetystäkin?


    Eipä pakota ei ... mutku ...



    Ei pakota yleisillä teilläkään ... vahinkojahan ne vain ...

      
  • Rätkätin:

    Eipä pakota ei ... mutku ...

    Ei pakota yleisillä teilläkään ... vahinkojahan ne vain ...




    niinpä, mielestäni ajoharjoittelu kuitenkin kannattaa aina, kukaan ei ole liian hyvä kuljettaja.



    https://www.youtube.com/watch?v=m69P1wt5piw



    Toivotan turvallista matkaa kaikille palstalaisille syksyisillä, pimeillä taipaleilla.



      
  • Rätkätin:

    Vackraste:
    Rätkätin:
    No niinpä. Asia on niin, että vakuutus ei korvaa rata-ajossa sattuneita vahinkoja ellei mukana ole kelvollisia ajo-opettajia.


    No ei kai kukaan pakota radalla ajamaan niin suurella riskillä että pelti soi. Auton rajat tuntee jo ennen hallinnan menetystäkin?

    Eipä pakota ei ... mutku ...

    Ei pakota yleisillä teilläkään ... vahinkojahan ne vain ...




    Tuolla radalla on nimenomaan se hyvä, että sama mutka tulee eteen joka kierroksiella toisin kuin liikenteessä, tai no voihan sitä p-rinkiä ajaa ajoharjoittelumielessäkin. Eli radalla pystyy totuttelemaan siihen miten auto käyttäytyy ja pikkuhiljaa kun nostaa vauhtia niin oppii tuntemaan ne merkit, mitä auto antaa, ennen kuin pito menetetään. Jopa Ahvenistolla ne merkit tuntee käsissä ja takapuolessa jo monta tuntikilometriä aiemmin kuin mitä varsinainen hallinnan menetys tapahtuu eli mitään yllätyksiä ei pääse syntymään, ellei sitten paahda liian lujaa heti ensimmäisellä kierroksella.

      
  • Asiaa slowgearilta.

      
  • Kun nyt tulisi kunnon talvi, niin pääsisi jääradalle.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit