Ikäkausitarkastukset

236 kommenttia
245678
  • green:

    Hyvä ei katsastusmiehiä tultaisikaan ikinä hyväksymään ikäihmisten ajoluvan uusintaan. Idea oli niin typerä ettei olisi pitänyt ottaa minkäänlasta kantaa.

    Sinulta ei kieliopillisesti ehjää lausetta tule kuin vappuna ja vahingossa, toivottavasti ajosi on tasapainoisempaa.

  • Tehdäänpä pieni ajatusleikki. Oletetaan, että katsastusinsinöörille annetaan tehtäväksi tarkistaa ikäihmisen ajokunto ja tarvittaessa ottaa kortti pois. Olet ajokoetta vastaanottava katsastusinsinööri.

    Ajokokeessa lähestytään suojatietä, jota lähestyy myös jalankulkija. Sinusta vaikuttaa siltä, että testattava ei havaitse jalankulkijaa. Et voi kuitenkaan sitä varmasti tietää. Etäisyyttä suojatiehen oli kuitenkin sen verran, että suojatien eteen pysähtyminen ei ollut aivan välttämätöntä. Mitä teet? Hylkäätkö ajokokeen ja otat kortin pois? Silloinhan ottaisit kortin pois aiheesta, johon valtaosa autoilijoista syyllistyy lähes päivittäin.

    Entä jos jalankulkija olikin jo astumassa suojatielle eikä autoilija väistä. Jalankulkija joutuu pysähtymään välttääkseen auton alle jäämisen. Nyt lienee hylkäys jo selvästi enemmän paikallaan? Otetaanko kortti heti pois vai annetaanko toinen mahdollisuus suoritukseen? Jos annetaan toinen mahdollisuus, niin ehkä seuraavalla kerralla ei satu jalankulkijaa sopivasti kohdalle. Kortti siis säilyykin pelkän tuurin perusteella.

    Edellä kuvattujen tilanteiden lisäksi voi olla monenlaisia tilanteita, joiden perusteella kortin voisi ottaa pois tai sitten ei. Olisi siis suuri vaara katsastusinsinöörien mielivallalle. Tuskin ajokokeeseen tulisi koskaan ikäihmmistä, joka on sellaisessa kunnossa ettei ajamisesta enää tule kerta kaikkiaan mitään.

    Ajatus siitä, että katsastusinsinöörille annettaisiin velvolllisuus tarkistaa ikäihmisten ajokuntoa ja valtuus ottaa kortti pois, on siis käytännössä todellisuudessa ihan mahdoton.

    Itse asiassa, ajokokeen suorittaminen ajokortin hankintavaiheessakin on täysin turha muodollisuus, mutta ei siitä tässä yhteydessä enempää.

  • pete61:

    Tehdäänpä pieni ajatusleikki. Oletetaan, että katsastusinsinöörille annetaan tehtäväksi tarkistaa ikäihmisen ajokunto ja tarvittaessa ottaa kortti pois. Olet ajokoetta vastaanottava katsastusinsinööri.

    Ajokokeessa lähestytään suojatietä, jota lähestyy myös jalankulkija. Sinusta vaikuttaa siltä, että testattava ei havaitse jalankulkijaa. Et voi kuitenkaan sitä varmasti tietää. Etäisyyttä suojatiehen oli kuitenkin sen verran, että suojatien eteen pysähtyminen ei ollut aivan välttämätöntä. Mitä teet? Hylkäätkö ajokokeen ja otat kortin pois? Silloinhan ottaisit kortin pois aiheesta, johon valtaosa autoilijoista syyllistyy lähes päivittäin.

    Insinööriajossa sallitaan kolme virhettä.

  • Jos ajokokeen mahdollinen mielivalta on onhelma, se ongelma koskee jo nyt uuden ajokortin hankkijaa.

    En ymmärrä, miksi vuosien ajokokemuksella pitäisi saada anteeksi virheitä, joita ajotutkintoon tulevalle nuorelle ei sallita.

  • 740 GLE:

    En ymmärrä, miksi vuosien ajokokemuksella pitäisi saada anteeksi virheitä, joita ajotutkintoon tulevalle nuorelle ei sallita.

    En minäkään.

    Olen myös aivan varma siitä, että ajokokeessa käy ilmi sellaiset asiat, mitä terveyskeskuslääkäri ei näe ja toisaalta sellaiset tapaukset, joilta lääkäri on ajoluvan evännyt ei taatusti selviä myöskään ajokokeesta!

    Kustannuksista on ihan turha puhua, kun ajokokeen suorittaa nytkin puolella hintaa siitä, mitä auton vuosittainen katsastus maksaa enkä epäile hetkeäkään etteikö vakuutusyhtiöt voisi lähteä tukemaan tällaista toimintaa. Toisihan se huomattavia säästöjä niillekin, jos seniilit saataisiin pois liikenteestä.

  • Huomattavia kustannuksia tulee isolle ryhmälle joilla ei ole omaa autoa.

    Mitä vaadittaisiin autolta jolla koe suoritettaisiin?

  • Nasta:

    Huomattavia kustannuksia tulee isolle ryhmälle joilla ei ole omaa autoa.
    Mitä vaadittaisiin autolta jolla koe suoritettaisiin?

    Vai niin... ja kuinkahan "isosta" ryhmästä on kysymys? Sinulla ei taida olla käsitystä siitä, kuinka paljon esim. autokoulut perivät maksua koulun auton käytöstä ajokokeessa? Kysymys on kympeistä.

    Toinen vaihtoehto on sitten se, että käyttää ajokokeessa sellaista autoa, millä muutenkin ajelee, vaikka ei oma olisikaan ja jos ei sellaistakaan ole, niin mitä sitä kortillakaan sitten tekee?

  • 3,6 miljoonaa ajokorttia

    2,5 miljoonaa henkilöautoa liikenteessä

    1,1 miljoonaa turhaa korttia

    Ajokokeeseen käytettävällä autolla on tietyt vaatimukset, ennekuin kukaan kyytiin lähtee.

  • Nasta:

    3,6 miljoonaa ajokorttia
    2,5 miljoonaa henkilöautoa liikenteessä
    1,1 miljoonaa turhaa korttia
    Ajokokeeseen käytettävällä autolla on tietyt vaatimukset, ennekuin kukaan kyytiin lähtee.

    Siis ihan oikeastiko olet tuota mieltä, että 1,1 miljoonaa turhaa korttia? Tätä keskustelua lienee täysin turha jatkaa kanssasi, jos näin on.

    Luetko muuten ollenkaan, mitä sinulle kirjoitetaan, kun aina tulee vain uusia väittämiä, kun edelliset on todettu hölynpölyksi?

    Vastahan sinulle totesin, että autokoulun vuokraaminen tutkintoon ei montaa kymppiä maksa, kun väitit sen olevan "huomattava".

    Toisaalta, jos kortit ovat noille reilulle miljoona turhia, niin miksei ne luovuta niitä pois?!

  • Itse kirjoitit:

    vaikka ei oma olisikaan ja jos ei sellaistakaan ole, niin mitä sitä kortillakaan sitten tekee?

    Tämä kirjoittelu on vain ajanvietettä, koska ikinä ei tulla säätämään lakia kaikkien ajokokeen uusintasuoritukseen.

  • Nasta:

    Tämä kirjoittelu on vain ajanvietettä, koska ikinä ei tulla säätämään lakia kaikkien ajokokeen uusintasuoritukseen.

    Jatkossa saat sitten viettää aikaasi jonkun muun kanssa, sillä minä en tuhlaa enempää aikaani kirjoitteluun kanssasi, koska edellytän toiselta osapuoleltakin jonkinlaista asiantuntemusta ja kykyä seisoa väitteidensä takana.

  • Opelixi

    Vai niin... ja kuinkahan "isosta" ryhmästä on kysymys?

    Eihä tämä ole väite vaan tilastollinen tieto 1,1 miljoonaa ajokorttia on on enemmän kuin liikenteessä olevia henkilöautoa 2,5 miljoonaa.

    Vastasin kysymykseesi aivan asiallisesti.

  • Kevyen liikenteen onnettomuudet:

    Iäkkäiden tienkäyttäjien onnettomuudet liikenteessä kasvoivat kevyen liikenteen onnettomuuksissa.

    “Vuoden 2014 kevyen liikenteen onnettomuuksien huonoa alkua selittävät melko voimakkaasti iäkkäät tienkäyttäjät. Heidän riskinsä kuolla törmäyksessä on selvästi nuorempia korkeampi, minkä lisäksi esimerkiksi liikunnalliset rajoitteet ovat riski teiden ylityksissä kuten myös risteävän liikenteen huomioimisessa.”

    Moottoriajoneuvo-onnettomuudet:

    Nuorimman ikäluokan moottoriajoneuvo-onnettomuudet lisääntyivät

    “Monen vuoden jälkeen nuorimman ikäluokan (alle 20-vuotiaiden) aiheuttamat onnettomuudet lisääntyivät. Muiden ikäluokkien kuljettajien aiheuttamat onnettomuudet vähenivät tai pysyivät ennallaan. Nuortenkin osalta on huomattava, että 21–24-vuotiaiden onnettomuudet vähenivät miltei saman mitä nuorimpien lisääntyi.”

    “Tarkasteltavista ikäryhmistä suurin pudotus tuli 45–64-vuotiaiden joukossa, ja onnettomuuksia sattui miltei puolet viiden vuoden keskiarvoa vähemmän.”

    Lähde: VALT-ENNAKKORAPORTTI I/14, tammi-huhtikuu 2014

  • Nasta:

    Opelixi
    Vai niin... ja kuinkahan "isosta" ryhmästä on kysymys?

    Eihä tämä ole väite vaan tilastollinen tieto 1,1 miljoonaa ajokorttia on on enemmän kuin liikenteessä olevia henkilöautoa 2,5 miljoonaa.
    Vastasin kysymykseesi aivan asiallisesti.

    Päinvastoin, toit vain ilmi oman typeryytesi.

  • Opelixi:

    Nasta:

    No en kuitenkaan ole niin typerä, että ehdottaisin 3,6 miljoonaa ajokoetta määrä välein turvallisuuden nimissä. Typeräkin ymmärtää, että jokainen lisäkilometri on sinällään turvallisuusriski. Onnettomuuksia tarkastellessa ajokoe olisi minimaalinen niiden ehkäisyyn.

  • Nasta:

    Opelixi:

    Et niin, vaan paljon typerämpi, kun kannatat samalle määrälle tehottomia lääkärintarkastuksia.

    Kyllä kannatan, tästä olisi paljon hyötyä ajokortittomillekin.

    Millainen laajennettu lääkärintarkastus on?

    Lääkäri ottaa tarkastuksessa huomioon ikääntymisen vaikutukset nimenomaan ajoterveyden kannalta. Punnittaviksi tulevat henkilön sairauksien, vammojen ja terveydentilan muutosten yhteisvaikutus ajoterveydelle.

    Mitä sairauksia arvioidaan erityisesti?

    Vakavimpia ovat sydän- ja verisuonisairaudet, diabetes, muistisairaudet, epilepsia, parkinsonintauti, psyykkiset häiriöt, munuaissairaudet sekä elin-/nivelsiirrännäiset

    Minäpä väitän, että muistisairaudet, parkinsonintauti, psyykkiset häiriöt ym. selviää taatusti paremmin ajokokeessa ja minkä verran luulet tienpäällä löytyvän kuljettajia joilla on verenpaine ongelmia tai diabetes?

    Sen sijaan voisit vastata 740:n aikaisempaan kirjoitukseen:

    "En ymmärrä, miksi vuosien ajokokemuksella pitäisi saada anteeksi virheitä, joita ajotutkintoon tulevalle nuorelle ei sallita."

    Saat aivan vapaasti väittää.

    Tyypin 2 (aikuistyypin) diabeetikoita on Suomessa tiedossa noin 250.000. Lisäksi noin 200.000 sairastaa diabetesta tietämättään. Ainakin osalla luulisin on ajokortti.

    Tuohon anteeksianto en osaa ottaa kantaa kun en ymmärrä mitä sillä on tarkoitettu.

  • Tämäkin kaveri on varmaankin ollut fyysisesti melko terve. Lääkärintarkastus läpäisty siis heittämällä. Mitenköhän olisi ajokoe onnistunut?

    http://yle.fi/uutiset/vanhempi_mies_ajoi_koko_vaasan_moottoritien_vaaraan_suuntaan/7406403

  • green:

    Nyt nopeasti lainmuutos, ja määrätään 3,6 miljoonaa ajokortillista ajokokeeseen ettei tuollainen pääse toistumaan.

    Miksi sama asia täytyy selittää samoille ihmisille kymmeniä kertoja? Kukaan ei ole vaatinut, että kaikki kortilliset joutuisivat joka vuosi ajokokeeseen.

    Jos täällä liikenneturvallisuudesta horistaan, niin pakollinen ajokoe tietyin väliajoin olisi luultavasti yksi helpoimpia ja halvimpia keinoja säästää ihmishenkiä.

  • Mitäs sitä säästelemään määrissä jos ihmishenkiä säästyy. Valtiokin hyötyy kun energiaa palaa.

    ps. Oletko varma ettei papparainen ollut matkalla ajokokeeseen?

    Aika köyhiä ovat argumenttisi.

  • green:

    Ajattelija2013:
    Mitäs sitä säästelemään määrissä jos ihmishenkiä säästyy. Valtiokin hyötyy kun energiaa palaa.

    ps. Oletko varma ettei papparainen ollut matkalla ajokokeeseen?

    Aika köyhiä ovat argumenttisi.
    Mutta asiallisia.

    Vielä kun selviäisi oma kantasi asiaan, se kun vaihtuu vähän väliä, välillä tehtävä on mahdoton ja hetken päästä niin helppo että mikään panostus ei ole liikaa.

  • green:

    Kaikki panokset liikenneturvallisuuden eteen pitää käyttää, jos lisätyt ajokilometrit on todettu lisäävän turvallisuutta niin okei, papparaiset ja mummut ajelemaan joukolla katsastuskonttorille.

    Ajokilometreillä tarkoitat selvästi ajokoetta, hyvä että olet samaa mieltä ja pysy myös siinä ainakin pari päivää.

  • green:

    Tottahan toki olen samaa mieltä, kun palvelukin paranee tullaan oikein kotona koe suorittamaan.

    Sinulle liikenneturvallisuus on suuri vitsi.

  • green:

    Ajattelija2013:
    Mitäs sitä säästelemään määrissä jos ihmishenkiä säästyy. Valtiokin hyötyy kun energiaa palaa.

    ps. Oletko varma ettei papparainen ollut matkalla ajokokeeseen?

    Aika köyhiä ovat argumenttisi.
    Mutta asiallisia.

    Nuo ovat epäasiallisia, typeriä ja lapsellisia kommentteja. sellaisia kommentteja, joita heitetään, kun oikeat argumentit ovat vähissä.

  • green:

    ritsa:
    green:
    Ajattelija2013:
    Mitäs sitä säästelemään määrissä jos ihmishenkiä säästyy. Valtiokin hyötyy kun energiaa palaa.

    ps. Oletko varma ettei papparainen ollut matkalla ajokokeeseen?

    Aika köyhiä ovat argumenttisi.
    Mutta asiallisia.

    Vielä kun selviäisi oma kantasi asiaan, se kun vaihtuu vähän väliä, välillä tehtävä on mahdoton ja hetken päästä niin helppo että mikään panostus ei ole liikaa.
    Kaikki panokset liikenneturvallisuuden eteen pitää käyttää, jos lisätyt ajokilometrit on todettu lisäävän turvallisuutta niin okei, papparaiset ja mummut ajelemaan joukolla katsastuskonttorille.

    Jos ajokuntoinen henkilö ajaa parikymmentä kilometriä ajokokeeseen, ei se varmasti lisää minkäänlaista riskiä liikenteessä.

    Jos ajokyvytön henkilö ajaa ajokokeeseen ja kortti otetaan pois, niin on täysin selvää, että ilman ajokoetta hän olisi ajanut tulevaisuudessa enemmän kuin mitä hän nyt ajoi matkan ajokokeeseen. Näin ollen siis riski pieneni merkittävästi.

    Jos joku on ajokyvytön, eikä edes meinaa ajaa enää autolla, niin miksi ihmeessä sellainen vanhus lähtisi ajokokeeseen.

    Tuo perustelusi on siis avuttoman absurdi, naurettava, idioottimainen ja epälooginen. Samalla perusteella voidaan sitten lopettaa inssiajot 18 vuotiailtakin. Onhan silloinkin onnettomuusriski, kun 18 vuotias ajaa inssiin. Eikös?

  • green:

    ritsa:
    green:
    Tottahan toki olen samaa mieltä, kun palvelukin paranee tullaan oikein kotona koe suorittamaan.

    Sinulle liikenneturvallisuus on suuri vitsi.
    Kerro millä esim. Sysmästä mennään Lahteen ajokokeeseen, siinä sinulle on vitsiä.

    Ajamalla.

  • Eikö sinne ajokokeeseen ajeta toteamaan se ajokunto?

    Kyllä ja hienosti sivuutitkin tähän liittyvän osan melko lyhyestä viestistäni. Sinä siis olet edelleen sitä mieltä, että vanhus lähtee uusimaan ajokorttiaan, vaikka hänellä ei ole mitään aikomusta enää muutoin ajaa? Sillä jos vanhus aikoo jatkossa ajaa, niin takuuvarmasti hän tulee ajamaan enemmän, kuin mitä matka ajokokeeseen tekee.

    Kuinka joku voi kirjoittaa noin absurdia tekstiä kuin sinä.

    Ajokokeeseen ei ajeta yksin vaan autokoulun opettajan kassa.

    Voihan onnettomuus silloinkin sattua. Lopetetaan siis inssiajot kokonaan, koska inssiin ajaminen on riski.

  • green:

    Tämä on minun mielipide. Kaikki panokset liikenneturvallisuuden eteen pitää käyttää, jos etenkin ikääntyneiden lisätyt ajokilometrit on todettu lisäävän turvallisuutta niin okei. Onko siinä jotain epäselvää argumenttia.

    Ei ole. Rivien välistä on luettavissa aivan muuta mutta antaa olla. Viimeisin kommenttisi on sellainen että siihen ei ole mitään lisättävää jatkossakaan, tämä lienee siis viimeinen sinun kommenttisi tähän aiheeseen? Me muut jatkamme kun uutta taas uutisten muodossa ilmenee.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit