Kokemuksia Mercedes C-sarjasta?

133 kommenttia
135
  • Itse ihmettelin aikoinaan, kun aloin seurata näitä eri keskustelufoorumeita tätä samaa asiaa. Kysyinkin kerran, ja sain vastaukseksi, että tämä on valitettavan yleistä näillä vapailla keskusteluareenoilla. Jos täälläkin joku tai jotkut edelleen tätä harrastavat, niin kyllä nämä usean nimimerkin alle piiloutuvat ovat ymmärtäneet homman tarkoituksen väärin. He tällä toiminnallaan todella halveksivat ja väheksyvät muita keskustelijoita. Se on myös erittäin lapsellista toimintaa, jonka voi ehkä selittää sillä,että ko. henkilöt ovat lähinnä nuorisoon kuuluvaa porukkaa. Ei oman mielipiteen merkitys voi olla niin suuri, että sitä pitäisi vahvistaa kaikin keinoin.

      
  • Lainaus:
    04.01.2007 klo 23:29 petos kirjoitti
    mun ei tarvii kyllä näistä asioista jauhaa enempää, jos en saa asiallisia vastauksia ja näkemyksiä. hommahan on tämän mb:n hinta/laatu jne. tiimoilta käynyt melko selväksi.


    En ole viitsinyt osallistua tähän MB:n parjaus-kampanjaan, koska omistan itse C-sarjalaisen enkä siis voi tietää siitä mitään, eikä hyviä kokemuksiani kukaan usko kun paremmin tietävien mielestä ko. autossa ei voi olla muuta kuin vikoja. Etenkään en tiedä Bemareista ja Audeista suhteessa Mersuun, koska olen omistanut ennen edellistä Mersua molemmat. :wink:

    Hinta/laatusuhde on mielenkiintoinen asia. Itse hankin tuossa jokin aika sitten vähän ajetun esittelykäytössä olleen MB C 220 CDI:n, edeltäjä oli samanlainen vuoden -02 mallinen T 180 kompressor jonka 120 tkm taival sujui ongelmitta (no pari pientä laakeria vaihdettiin takajousitukseen, etupenkit vähän joskus nitisivät ja ilmastointilaitteesta kuului joskus vinkunaa). Ruostetta se ei kerännyt, tosin tapoihini kuuluu joskus pestä autoja jolloin ne ruostuvat yleensä vähemmän. Edellinen Bemari ei ollut mikään katastrofi, mutta kyllä MB:ssä on ollut olemattoman vähän ongelmia siihen verrrattuna.

    No, miksipä hankin tuon (lähes) uuden Mersun, olisihan minulla ollut rahaa muuhunkin? Dieselinä hinnoittelu on mielenkiintoinen. Minusta MB:n diesel on saksalaisista Suomessa vähiten ylihinnoiteltu suhteessa bensakoneisiin ja muihin merkkeihin. Esim. uudelle BMW 320d Touringille sain vastaavilla varusteilla kuin C Sportille hintaa lähes kymppitonnin enemmän. Audi olisi ollut hinnastossa varusteineen suunnilleen samanhintainen, mutta minusta MB on mukavuudessa ja joissakin käyttöominaisuuksissa (esim. valot) sitä edellä ja lisäksi MB:stä saa kokemukseni mukaan selvästi tiukemman kauppahinnan sitten kun sitä oikeasti menee ostamaan. Pelivaraa tuntuu olevan selvästi enemmän kuin esim. Bemareissa.

    Saab 9-3 oli minulla myös vaihtoehtona, siinä on vahvasti aliarvostettua auto ominaisuuksiin nähden. Lexusta en katsonut koska en osta porrasperäistä autoa.

    Pidän edelleen kolmossarjalaista jossain määrin etevämpänä autona kuin C-mersua, mutta ero on aika paljon konekohtainen. MB tekee paremmat pienet bensakoneet, Bemarin vapaastihengittävät neloset ovat hengettömiä verrattuna MB:n kompressoreihin. Ei niitä voi edes suoraan verrata, kyllä ahdettu kone on ahdettu kone. V6-R6 väittelykin on lähinnä kosmetiikkaa todellisuudessa, eivätkä ko. bensasyöpöt edes minua kiinnosta. Olen niillä kuitenkin ajanut, Bemu kiertää iloisesti mutta MB on näissä automaattina 7-portaisella automaatilla edellä. 320d on hieno auto, mutta hinta-laatusuhde oli omassa harkinnassani C-Mersun hyväksi, jos mukaan katsoo varustelun.

    Jos arvostaa mukavuutta, niin kolmesta saksalaisesta MB on yleensä selvästi mukavin. Näin on ollut aivan puhtaasti omalla perstuntumalla tähän asti niissä autoissa joista minulla on kokemusta.

      
  • Aika paljon kirjoitusta saanut aikaan tämä aihe, mutta suht vähän asiaa.

    Eikös tuo c-sarjan mese ole aika pieni auto?

    En ole omistanut enkä ajellut sellaista, mutta taksissa istuessa näyttää apumiehen penkki olevan aina ihan tuulilasissa kiinni, jotta takamatkustajan koivet mahtuu mukaan. Taksarit ovat ainakin moittineet niitä kiinassa tehtyjä automaattivaihteistoja- vaihdetaan yhtä usein kuin jakohihna (siis niissä merkeissä joissa sellainen on...)

    Jos joutuu istumaan kuskin takana muistaakseni jalkaterät ei mahdu sinne istuimen alle...

    Minä vertaan tätä C-sarjan tekelettä lähinnä corollaan. Mauton hajuton ja luonteeton. Nykýinen E-sarjakin on koriltaan ja sisätiloiltaan aika niukka; hankala istua keskipenkillä takana.


    Jos joku saa kiksejä tällaisella ajelusta niin kaikin mokomin minun puolestani...


    :sunglasses: :sunglasses: :sunglasses:

      
  • Niin paljon melua, vähän villoja. On kai hyvä että elämässä edes jostain saa "kiksejä" Lisääntyisi muuten paineet purkaa ne muilla tavoin. Esimerkiksi mollata näillä palstoilla ajokkeja johon ei ehkä.....?

      
  • delete

    [Kadunmies muokkasi tätä viestiä 09.02.2007 klo 10:03]
      
  • No alaspa on sitten C-sarjan laatu pudonnut. Eikös se MMS hehkuttanut jossain toisaalla että jopa Lada on Corollaa parempi vaihtoehto :grin: :grin:

    Vakavasti puhuen en oikein edes ymmärrä vertailuja Lada vastaan Corolla. Puhutaan sentään vähän eri tuotteista jos verrataan käyttöominaisuuksia, luotettavuutta, ajo-ominaisuuksia YM.

    MMS muistaakseni perusteli Ladaa parempana vaihtoehtona jos ajatellaan pelkästään järkiperustein, esim käyttökulut ym. Viime marraskuun Moottori-lehti vertaili käytettyjen autojen arvonalennusta ja Corolla piti kyllä arvonsa HIUKKA paremmin kuin Lada. Vaikka lähtöhinta on ladalla pienempi niin veikkaampa että se käy pajalla muutaman kerran useammin kuin Corolla esim. 5 vuoden käyttöiällä ja samoilla kilometrimäärillä. Myytäessä siitä ei sitten enää saakkaan paljon mitään muuta kuin pahan mielen :cry:

      
  • Lada....Corolla....Mersu, olivat toisaalla "vertailussa" kyllä.
    Lopputuloksena oli suurinpiirtein, että "mitä välii millä ajaa", vai mitä MMS? B)

    Suomessahan Mersumiesten määrä on viime vuosina lisääntynyt kovinkin paljon, kun niitä on rahdattu Saksasta vaikka kuinka ja paljon. Alkaa sekin olla siis kansansuosikki!

    Mutta mitä sanovat ne TODELLISET raharikkaat asiasta:
    http://www.iltalehti.fi/autot/200701045549297_au.shtml

    Ei osunut Mersua, eikä sen puoleen Toyotaa, tai Ladaakaan silmään :tongue:

      
  • Volvo sitävastoin löytyi :grin:

      
  • Lainaus:
    04.01.2007 klo 20:36 Simppa- kirjoitti
    Lainaus:
    04.01.2007 klo 18:57 vernon vili kirjoitti
    Mersussa on vikoja niin kuin muissakin merkeissä. Olen aikaisemmin kertonut mitä ongelmia kahdessa perheen c mallissa on ollut.

    Mutta jos uskoo näitä asiantuntijoita, niin ihmettelen miten olen pystynyt ajamaan n. 50 tkm/vuosi ja ylikin kyseisellä laitteella. Korjaukset ovat kuitenkin kilometreihin verrattuna vähäisiä, parempi tietenkin jos niitä ei olisi lainkaan.

    Huutajina on enimmäkseen sellaiset joilla ei merkkiä edes ole ollut tai ovat hankkineet sen jo loppuunajettuna. Kaiken huippu oli tämä sankari joka olisi saanut käsijarruvaijerin hyppimään kyseisestä autosta. Tuulilasin palstalla joku ajeli cdi mallin mersuilla ennen kuin tehdas oli autoa esitellytkään. Ota sitten näitä juttuja vakavasti...

    C-sarjan kilpailijana oli loppumetreille BMW. Kumpikin hyviä autoja, mutta oman mieltymykset sai valitsemaan mersun. Jollekkin muulle sopii bemari paremmin. Seuraavaksi autoksi on yhtenä vaihtoehtona uusi IS-Lexus, ellei sitten uusi c-sarja keväällä pistä rimaa korkeammalle.



    Minä olin se, joka kirjoitin tuon mallimerkinnän väärin. Aika vähästä menee uskottavuus jos sen menettää, kun muistaa lähes 10v sitten hankitun auton mallimerkinnän muutamalla kirjaimella pieleen. Myönsin mallimerkintäkömmähdykseni Tuulilasin palstalla ja myönnän sen täällä. helppoahan se kaikki kritiikki on valheeksi leimata...


    Toivottavasti kommenttisi ei perustu, kuten mainitsit, 10 vuotta vanhaan kokemukseen, E-sarjakin on uudistunut monta kertaa.

    Tutkin tuossa Vi Bilägare:n sivuja ruostetestauksesta, E-sarjan mersu, niin:

    vuosi 1998, malli E280, arvosana 1
    vuosi 2002, malli E240, arvosana 2
    vuosi 2004, malli E240, arvosana 4

    Näyttäisi tämän tutkimuksen mukaan jonkinlaista kehitystä tapahtuneen ruosteensuojauksen osalta. tuntuu siltä, että kun Mersu "paininut valtavien luotettavuusongelmien kanssa viime vuosina", alkaisi tuottaa tulosta, ainakin ruostumisen osalta. Aika näyttää.

      
  • [quote title="05.01.2007 klo 11:48 Tapio Taula kirjoitti"]

    Eikös tuo c-sarjan mese ole aika pieni auto?

    Se on juuri oikean kokoinen, tila-autothan on erikseen. R on niitä varten, joilla ei perhe C:hen tai E:hen mahdu. Kooltaan C on ihan (jopa lähes täsmälleenkin) saman kokoinen kuin BMW 3, Audi A4, Saab 9-3. Lexus ja Volvo S40 ovat tiloiltaan selvästi pienempiä.

    Sedan-mallithan nyt muutenkin on muinaisjäänteitä, millaiselle karvalakkisakille esim. tehdään jotain niin järjetöntä kuin Focus tai Corolla sedan? Sitä vartenko tehdään noita 4 ovisia sedaneita, että takapenkille voi laittaa ostoskassit kun sitä konttia on niin hankala käyttää eikä mamman selkä enää taivu kurottelemaan ukon jurottaessa ratin takan ostarin parkkipaikalla...?

    Suurimmalle osalle kuljetustarvetta Smart olisi ainoa oikea, ajetaanhan autoilla pääasiassa yksin jos vähän ympärilleen katselee.

    Itse en viitsi ostaa mitään lotjaa ajettavakseni, C tai vastaava ovat juuri sopivan kokoisia autoja. Riittävät tilat, mahtuu parkkiruutuun, kääntyy pienessä tilassa eikä ajotuntuma ja näkyvyys vielä kärsi liiasta massasta ja turhista ulokkeista kuten isommassa luokassa alkaa jo olla.

    mutta taksissa istuessa...

    No siinähän sen tietää parhaiten millainen mikäkin auto on. :wink:

    Minusta taksiin sopivia autoja ovat kooltaan ja hinnaltaan lähinnä vain Mondeon, Vectran ja Sitikan farmarit + tietysti tila-autot ja pakut.

    Passatti on farmarinakin liian matala ja useimmat muun merkkiset tekeleet liian ahtaita tiloiltaan. Isoonkin BMW:hen on hankala kivuta ja turhan kallis auto se taksihommiin on muutenkin. E farmari on tilava, mutta turhan kallis juoppojen kuskaukseen. Kaiken merkkisissä nykysedaneissa on olematon kontin luukku ja katto liian matalalla, ne ovat taksiin sopimattomia jo korimalliltaan.

    Mutta kannattaa tietysti miettä missä se vika on, jos 5 km taksin kyydissä istuessa tuntee olonsa "epämukavaksi" jonkun auton takapenkillä. Ahdistaisiko kuitenkin jokin muu kuin auton tilat?

    C-mersua en taksiin edes harkitsisi. Koska itse en ajele kaksi kännistä 130 kg rakennusmiestä takapenkillä enkä ole metrin levyinen, minulle riittää mainioisti tämän kokoinen auto. Jos teen muuttoa, vuokraan sitä varten pakettiauton.

    Nykýinen E-sarjakin on koriltaan ja sisätiloiltaan aika niukka; hankala istua keskipenkillä takana.

    Miten iso sen auton pitäisi oikein olla? Riittääkö mikään? Vielä erikoisemmaksi homman tekee se, että kaikki tämän luokan autot ovat niitä, joita tyypillisesti ajetaan vain ja ainoastaan yksinään tai kahdestaan.

    Jos joku saa kiksejä tällaisella ajelusta niin kaikin mokomin minun puolestani...

    Kikseistä en tiedä, mutta BMW:n, Audin ja lukuisia muita autoja omistaneena, ei tämä nyt ainakaan huonoon suuntaan niistä poikkea. En ole mitenkään merkkiuskollinen eikä MB:n merkki minulle sinänsä merkitse enempää kuin Bemarin, Audin tai Lexuksenkaan. Mutta tosiasia vaan on, että en ole noista em. autoista vielä löytänyt ominaisuuksia, jotka nyt niin erityisiä olisivat MB:hen verrattuna. Kun sitten seuraavan kerran joidenkin vuosien päästä autoa vaihdan, saattaa tilanne olla muuttunut. Ehkä Audissa on jo kunnollinen dieseli, Bemarissa varusteita tai Lexuksella ketterä talvellakin eteenpäin menevä takavetoinen farmarimalli??? :wink:

      
  • "Kumppanille" Olen edelleen sitä mieltä, että on aivan sama millä kukin ajaa, sentakia en ole mitään merkkiä mollannut ainakaan nimeltä. Kertauksena tämä vertauksen tojo-lada perustui siihen, että ne ovat olleet kansansuosikkeja. Tojo on kärjessä edelleen. Kustannusvertailussa otin huomioon molempien hankintahinnan uutena. Jossa Tojo oli puolet kalliimpi. Ladalla painoi positiivisena puolena 5v takuu, siis käytännössä siis koko käyttöaika. Jos vaihdetaan molemmat uusiin samanlaisiin 5V päästä. Tojon väliraha on luullakseni mitä pyyntihintoja on katsonut noin +- 10 tonni ja Ladalla ehkä 6 tonnia. Siis jos haluaa vain katsoa nimenomaan mitä autoon on mennyt, niin mielestäni Lada on edullisempi vaihtoehto.

      
  • Lainaus:
    05.01.2007 klo 13:13 Kumppani kirjoitti
    Lada....Corolla....Mersu, olivat toisaalla "vertailussa" kyllä.
    Lopputuloksena oli suurinpiirtein, että "mitä välii millä ajaa", vai mitä MMS? B)

    Suomessahan Mersumiesten määrä on viime vuosina lisääntynyt kovinkin paljon, kun niitä on rahdattu Saksasta vaikka kuinka ja paljon. Alkaa sekin olla siis kansansuosikki!

    Mutta mitä sanovat ne TODELLISET raharikkaat asiasta:
    http://www.iltalehti.fi/autot/200701045549297_au.shtml

    Ei osunut Mersua, eikä sen puoleen Toyotaa, tai Ladaakaan silmään :tongue:



    VAIN raharikkailla Ameriikassa on vieläkin parempi maku, nimittäin usein miten ajelevat Fordilla ja Chevroletillä ("Rikkailla onkin usein tavallinen automaku"/HS 18.2.2006) :cry:

      
  • Lainaus:
    05.01.2007 klo 13:41 Peri Arvo kirjoitti

    Näyttäisi tämän tutkimuksen mukaan jonkinlaista kehitystä tapahtuneen ruosteensuojauksen osalta.


    "Sedan oktober 2003 är alla Mercedes personbilsmodeller extrabehandlade för den nordiska marknaden." Koskee siis myös C-sarjaa, jonka päivitettyä versiota svedujen rekisteristä ei löydy. Olettaisin sen saavan arvosanan 3 tai 4. Vanhempi ruostumisesta moitittu E:kin saa arvosanan 3, joka on sentään parempi kuin esim. uusilla Lexuksilla joille tulee vain kakkonen.

    Aika mielenkiintoista on tämä ruostumispuhe muutenkin. Faktahan on, että Mersu edustaa ruostesuojauksessaan keskitasoa. Moni muu merkki on selvästi huonompi, parempiakin löytyy.
    uudistunut E on jo keskitasoa parempikin, useimmat autothan jäävät sinne kakkoseen.

    Ainahan Mersunkin voi ruostesuojata, kuten itse tekisin kaikille autoille jos pitäisin niitä Etelä-Suomessa pidempään kuin 3-4 vuotta. Missään autoissahan ei enää ole esim. jousituselementtejä käsitelty mitenkään muuten kuin maalilla ja kaikissa se sora ja suola alustaa syövät jos sitä ei jatkokäsitellä jossain vaiheessa.

      
  • MMS: "Kumppanille" Olen edelleen sitä mieltä, että on aivan sama millä kukin ajaa

    Minäkin olen edelleen samaa mieltä tuossa SINUN kanssasi!

    Sehän oli mielenkiintoisen keskustelumme lopputulema, vaikka haimme samaa ajatusta mutkien kautta haarukoiden.

      
  • Lainaus:
    05.01.2007 klo 14:03 Peri Arvo kirjoitti

    VAIN raharikkailla Ameriikassa on vieläkin parempi maku, nimittäin usein miten ajelevat Fordilla ja Chevroletillä ("Rikkailla onkin usein tavallinen automaku"/HS 18.2.2006) :cry:


    Jos minä olisin raharikas, ajaisin vain taksilla/limousinella ja joukkoliikennevälineillä. Voisin ehkä hankkia jonkun harrastuspelin cruisailua tai ranchilla ajoa varten, mutta en todellakaan tuhlaisia aikaani niin joutavanpäiväiseen hommaan kuin pitkien matkojen ajamiseen itse. :grin:

      
  • On hyvä, että täällä viuhuu vain sanan säilä. Muistuu mieleen muutakin, eli noin onko siitä pari vuotta, kun Hesarissa kirjoitettiin yhdestä tapauksesta. Mies oli uudella Mersulla liikkeellä jossain Länsiväylän suunnalla Espoossa. Perässä oli seurannut jokin pieni "hillopurkki", ja Mersun pysähtyessä oliko se nyt valoihin en tarkkaan muista, niin "hillopurkki" pysähtyi kanssa, ja siitä nousi mies pulttiavaimen kanssa ja alkoi rusikoida mersua. Aikansa riehuttuaan mies palasi autoonsa hiljaisena odottamaan mitä tuleman piti, siis virkavaltaa. Että kiihko saa kaikkea aikaan, kannattaa siis kontrolloida itseään heh

      
  • Lainaus:
    05.01.2007 klo 15:02 MMS kirjoitti
    On hyvä, että täällä viuhuu vain sanan säilä. Muistuu mieleen muutakin, eli noin onko siitä pari vuotta, kun Hesarissa kirjoitettiin yhdestä tapauksesta. Mies oli uudella Mersulla liikkeellä jossain Länsiväylän suunnalla Espoossa. Perässä oli seurannut jokin pieni "hillopurkki", ja Mersun pysähtyessä oliko se nyt valoihin en tarkkaan muista, niin "hillopurkki" pysähtyi kanssa, ja siitä nousi mies pulttiavaimen kanssa ja alkoi rusikoida mersua. Aikansa riehuttuaan mies palasi autoonsa hiljaisena odottamaan mitä tuleman piti, siis virkavaltaa. Että kiihko saa kaikkea aikaan, kannattaa siis kontrolloida itseään heh



    hep! se olin minä!!!!!!!!! :grin: napsahti päässä jotenki, kun näin että jollain on rahaa (oletettavasti) enemmän kuin mulla :grin:
    noh, leikki leikkinä.

    huomaan että minua ja ''minun yhden miehen sotaa'' on vihjailtu useammalla nimimerkillä esiintyjäksi. tollanen on aika kova väite, ja jos joku tosissaan luulee tällaista, voisi esittää siitä raskauttavia todisteita? tollaset väitteet on mun mielestä jokseenkin ''iskuja vyö alle'', samalla laillahan voisin epäillä mersu-leiriä yhdeksi ja samaksi henkilöksi, samoista jutuistahan tämä mersunpuolustuskaksikkokin jauhaa kerta toisensa jälkeen.. jos ette huomaa, monilla ihmisillä ketkä kirjoittaa tänne voi olla noin niinkun ''kirjallisessa mielessä'' samannäköistä tuotosta ja samalla kun ajatukset ovat lähellä toisia kirjoittajia, kuten nyt näistä autoista väitellessä monesti, se voi näyttää feikiltä. tälläisellä palstalla pitäisikin jotenkin voida tunnistautua ja rajata jotenkin ettei täällä (ja muualla) voisi tollaista manipulointia tehdä.

      
  • delete

    [Kadunmies muokkasi tätä viestiä 09.02.2007 klo 10:04]
      
  • Itse pidän Mercedeksestä kaikinpuolin ja joku toinen sitten ei! SO WHAT?

    Palstahan on tarkoitettu mielipiteiden vaihtoon yms. mutta välillä tuntuu että jos kertoo oman mielipiteensä, saa jonkun toisen silmille heti.. Kun mercedestä verrattiin corollaan.. :smile: itse en vertaisi niitä missään mielessä, corolla ei tod. näköisesti koskaan tule yltämän mersun tasolle.. entäpä jos corollaa verrataan ladaan? autoissa on samalla tavalla eroa niin hinnassa kuin laadussakin! Yritetään kuitenkin pysyä suht asiallisella tasolla :sunglasses: Ainakin oletettavasti olemme kaikki aikuisia..

    Niin, oliko täällä joku keskustelussa mukana kuka ei edes omistanut autoa, tai ainakaan keskustelun aiheena ollutta? :smile: aika erikoista esittää rajuja mielipiteitä autoista, niiden kestävyydestä, varusteista sekä laadusta istuttuaan esim. naapurin tai taxin kyydissä :sunglasses:

    [Jan79 muokkasi tätä viestiä 05.01.2007 klo 18:48]
      
  • Lainaus:
    MMS: "Kumppanille" Olen edelleen sitä mieltä, että on aivan sama millä kukin ajaa
    Näin on näppylät, minuakaan ei kiinnosta millä muut ajaa! :innocent:
    Minua kiinnostaa millä itse ajan ja merkillä ei väliä kunhan pelittää sen 2-3v mitä minä sitä pidän. :smile:
    Ihailen kyllä kauniita autoja mutta samoin myös kauniita naisia, mutta ei minun tarvitse kaikkia kokeilla tai omistaa! :sunglasses:

      
  • delete

    [Kadunmies muokkasi tätä viestiä 09.02.2007 klo 10:05]
      
  • delete

    [Kadunmies muokkasi tätä viestiä 09.02.2007 klo 10:06]
      
  • Tilastoja löytyy pilvin pimein netin syövereistä. Tämä oli tilanne 2002

    http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=uutiset&article=103272&page=1

    Muistelen että melkein samat merkit eri järjestyksessä löytyy kärki porukassa viimeisimmässäkin tutkimuksessa. Tätä en tosin varmistanut. Nämä tutkimukset kuvaavat koko mallisarjaa, ei C-mersua.

    Itse laitoin linkin siksi, että hyvä etsijä löytää jokaiselle merkille mieleisen tilaston kun aikansa nettiä kaivelee. Itse en niille suurta painoarvoa anna. Aika erilaisen kuvan antaa nämäkin kaksi ADAC tilastoa. Tosin on mainittava että japanilaiset on melkein poikkeuksetta tilastojen kärjessä, jos ajatellaan teknistä kestävyyttä.




    [vernon vili muokkasi tätä viestiä 06.01.2007 klo 16:06]
      
  • Tuonpa mukaan keskusteluun uuden merkin ja erään sen erinomaisesta ominaisuudesta. Skoda Octavia 2.0TDI DSG, joka lisävarusteltuna lähestyy 40k€ hintaa, on mainio peli kaikin puolin ja myös hieno ajettava. Mutta tiedättekö mikä siinä on silti ollut parasta? Kukaan ei ole kateellinen eikä ole kuittaillut millään tavalla, naapurit tervehtivät iloisesti, eikä kenekään tarvitse katsella kengänkärkiä. Miettikääpä sitä:)

      
  • delete

    [Kadunmies muokkasi tätä viestiä 09.02.2007 klo 10:07]
      
  • Aha! nyt aletaan suosittaa mersumiehille siirtymistä johonkin perus-autoon? On vaan niin kaikenlaisesta "konsensuksen" tavoittelusta huolimatta kaikille ei kuitenkaan kelpaa tavis-auto. Oli ne kuinka hyviä tahansa, niin jotkut haluavat kuitenkin toteuttaa omia halujaan ja jos siihen on edellytykset, niin ei sen pitäisi olla kenenkään tuomittavissa. Olen jo aiemmin todennut sen, että jokainen ajaa millä haluaa. Se että mersuja näemme joka päivä katukuvassa ei pitäisi arsyttää ketään, ei ne sieltä mihinkään poistu. Jos se joitan näin mahdottomasti korpee, niin täytyisi vaan hyväksyä, asia ei muuksi muutu.

      
  • Tuossa lueskelin Suomessa tehtyä tutkimusta, koska täällä ilmeisesti kirjoittajat asuvat. Eli jos jollekkin auton valintaperuste on nämä auton omistajille kohdistetut kyselyt niin selvä ykkönen näkyy olevan BMW. Seuraavaksi tuleekin Honda ja Audi pisteen erolla. Seuraavaksi on vuorossa Toyota ja sille pisteen jääneenä Mazda ja Mercedes jaetulla viidennellä tilalla.

    Mercedes oli reilusti keskiarvon paremmalla puolen. No, minä en anna tällaisille tutkimuksille arvoa mutta varmaan valintaperuste jollekkin.

      
  • Lainaus:
    06.01.2007 klo 15:33 Kadunmies kirjoitti

    Tyytyväisyys autoon

    ADAC:n Praxistest-kyselytutkimus: "Kuinka tyytyväinen olette autoonne?" Näin Saksassa!


    Suomen halutuimmat autot olivat viime vuoden merkki-tutkimuksessa
    1) BMW
    2) Toyota
    3) Audi
    4) Mercedes

    ....

    Viime aikojen luotettavuustutkimuksissa uudemmat MB C:t ovat olleet melko kärjessä. AutoMotorUndSportin 100.000 km kestotestissä se ei pärjännyt mitenkään huonosti, paremmin mm. kuin Avensis D-kat.

    ...

    Omasssa 4 v / 120 tkm testissäni auto osoittautui hyväksi. Ei mainittavia ongelmia. Ei ruostumista, tosin ei minulla ole muutkaan autot koskaan ruostuneet.

      
  • Tätä keskutelua lukiessa tulee mieleen väistämättä parikymmentä vuotta siten Helsingin seudulla näkemäni Toyota Corolla -kuski, jonka takaikkunassa komeili kyltti "Saabismi on sairautta". Yhtä vähän ymmärrän tätä keskutelua kuin silloin ymmärsin tuon tekstin psykologista taustaa.

    En ole koskaan kokenut minkäänlaista merkkiuskollisuutta ja olen huono kohde brandimainonnalle. Sen olen havainnut, että useastikaan laatumielikuvat eivät kohtaa todellisuutta. Olen omistanut kymmenkunta automerkkiä 60-luvun alun Hillmannista Minxistä C-Mersuun (tuliko leimaus tehtyä näin!!!).

    Esimerkkinä vääristä mielikuvista: omistin 90-luvun alun Renaultin, jolla oli lopuksi ajettu 400 tkm ja se oli siitä luopuessani edelleen ruosteeton peli, eikä syönyt öljyä nimeksikään. Käsittelin Rellua aina huolettomasti, eikä sitä ruostesuojattu kertaakaan. Sensijaan naapurin silmäteä-Volvon pohjaa hitsailin "hänen" 7 vuoden iästään ja 150 tkm ajomäärästä 5 vuotta eteenpäin. Lopuksi siinä ei ollut juurikaan alkuperäistä pohjaa jäljellä, mutta rakas hän oli isännälleen edelleen :wink:

    [jiipee11 muokkasi tätä viestiä 08.01.2007 klo 01:08]
      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit