Skoda kyykkyyn

65 kommenttia
13»
  • Jussi Kostiainen Skodan maahantuoja:



    "Uutisointi on aiheuttanut suurta huolta nykyisten ja tulevien asiakkaidemme keskuudessa. Uskon siis, että se on aiheuttanut hämmästystä myös alan ammattilaisten joukossa.



    Kauppalehden uutinen perustuu saksalaisella Automobilwoche-nettisivustolla 10.10.2010 julkaistuun Saksan Skoda-kauppiasyhdistyksen puheenjohtajan Thomas Peckruhnin haastatteluun. Hän on suivaantunut Saksan maahantuojan kauppiaskokouksessa kerrottuihin varustelumuutoksiin. Taustalla on se, että Saksan Skoda-maahantuoja on päättänyt kovan hintakilpailun seurauksena hakea edullisempia hintoja vähentämällä autojen vakiovarustusta. Kyseessä on siis täysin Saksan Skoda-maahantuoja sisäinen päätös eikä siten koske muita maita, kuten Suomea.



    Suomessa Skodan-strategia on ollut jo vuosia johdonmukaisesti parantaa malliston varustelua ja tarjota hintaansa nähden erinomaisen kilpailukykyinen varustelu.



    Artikkelissa on kerrottu VW-konsernin pääjohtaja Martin Winterkornin Skoda-lausunnoista. Kohu on synnytetty kokoamalla asiayhteydestä irrotettuja kommentteja ja koostamalla niistä mahdollisimman dramaattisia linjanvetoja.



    Virheellisesti on haluttu korostaa, että Skodaa pitää huonontaa nykyisestä, jotta se astu Volkswagenin reviirille. Todellinen tie on se, että Skodan korkea laatu säilyy mutta VW parantaa tuotteitaan entisestään. Pääjohtaja Martin Winterkorn vaatii Skodalta, kuten myös kaikilta muiltakin VW-konsernin automerkeiltä, aikaisempaa suurempaa kustannustehokkuutta. Siinä ei ole mitään poikkeuksellista nykymaailmassa, vaan se on tyypillinen pörssiyhtiön omistajien konsernijohdolle asettama haaste.



    Jatkossa nykyisen Skoda-malliston rinnalle kehitetään automalleja, jotka palvelevat paremmin myös kehittyvien automarkkinoiden autotarpeita. Skoda kasvaa erittäin vahvasti mm. Intiassa ja Kiinassa. Siksi Skodan rooli VW-konsernissa on tarjota malleja myös noiden automarkkinoiden tarpeisiin. Kun nuo tulevaisuuden automallit lanseerataan Euroopassa niiden laatutaso vastaa täysin totuttua korkeaa Skoda-laatua.



    Skodalla on selkeä rooli VW-konsernin mallistopolitiikassa



    Skoda on itsenäinen brändi, jolla on selkeä asema Volkswagen-konsernissa. "Simply Clever" brandi-slogan kuvastaa sitä menestyksellistä asemaa, joka Skodan tuottamilla autoilla on osana VW-konsernin monimerkkistrategiaa. Niinpä myös jatkossa Skoda-brändi profiloituu itsenäisenä osana VW-konsernia. Skoda Auto jatkaa tuotteidensa kehittämistä niiden laatuvaatimusten mukaisesti, joihin asiakkaamme ovat tottuneet ja joihin perustuu Skodan maine sekä suosio kaikissa niissä yli 100 maassa, jossa Skodaa myydään."




    Eli nyt sitten tilanne selitetään niinkuin alunperin olisi pitänyt tiedottaa. Volkkarin brandia nostetaan erottuakseen Sokotasta.

      
  • TC05:


    Nollatasosta on helpompi saada suurta kasvua, esim. Saksassa Daciaa tullaan myymään tänä vuonna noin 20k kpl , vaikkapa Renaultia lähemmäs 100k kpl, Volkkaria vielä kuusi kertaa enemmän.
    Eiköhän Dacian päämarkkina-alueina ole edelleen entinen itä-blokki ja kolmas maailma.




    Tänä vuonna Raskassa, Saksassa ja Italiassa myydään yli puolet Dacian tuotannosta. Itäblokin alueen myynti ei yllä Länsi-Euroopan lukemiin. Saksassa on myyty ensimmäisen kahdeksan kuukauden aikana 24 000 Daciaa. Loppuvuoden tahti on Dusterin ansiosta tuota tahtia kiivaampaa. Esimerkiksi elokuussa myytiin 4 000 Daciaa, vaikka tuo on perinteisesti vuoden hiljaisin kuukausi Saksan automyynnissä. 40 000 on lähempänä tämän vuoden myynitä kuin 20 000.

    http://www.kfz-betrieb.vogel.de/fileserver/vogelonline/issues/kfz/sonst/2010/2900.pdf

      
  • sjvirt:


    Eikös tuo juurikin tarkoita sitä, että virolaiset ajavat ylikalliilla autoilla. Jos vähänkin on krooneja kassassa, niin virolainen laittaa ne autoon. En tunne tarkemmin virolaista verojärjestelmää, mutta tuskin sielläkään 100 %:n veroastetta on.




    Kyllä virolainen verotus suosii selvästi enemmän suuria ansioita ja kalliita luksustuotteita kuin meikäläinen. Henkilöverotus on tasaveroperusteinen, eli ylimääräisistä tuloista esim palkan päälle tuleva auto ei rankaista Suomen tapaan. Autoverotus on myös samaan tapaan toimiva, isot (luksus)autot ovat paljon edullisempia kuin meillä. Yritysverotuskin on kevyttä ja mahdollistaa ymmärtääkseni Suomea enemmän verojärjestelyt.



    Osa varmaan ajelee ylikalliilla autoilla, mutta ottaen huomioon autojen hinnat ja ko maan tuloerot ja verotuksen, löytyy varmasti porukkaa jolla on varaa ajaa millä vaan. Perusvirolaiselle jo pelkkä menovesi on järjettömän kallista suhteessa nykyisiin tuloihin.



    Voi olla mentaliteettierojakin, mutta voisihan sitä miettiä mitä Suomalaiset tosiasiassa hankkisivat jos olisi mahdollisuus?

      
  • Böpi:

    finman
    kuinka monelle tänne kirjoittavalle on hinta ratkaiseva tekijä?

    Ainakin allekirjoittanut nykyään laskee maksimin, jonka autoon voi vaihdossa laittaa ja sen lisäksi katsotaan tulevaa arvioitua vaihtoarvoa n. kolmen vuoden päästä sekä toimintavarmuutta. Tässä ei paljon ajo-ominaisuudet paina.
    Kunhan on riittävästi tilaa perheelle ja kohtuu kulutus.




    Mikä on ratkaiseva tekijä?



    Minulle hinta on tärkeä asia. Hankalaa tuota on silti täsmällisesti määritellä, koska tiukkaa hintaraamia en autolle aseta. Hinta on yksi auton ominaisuus muiden joukossa. Hinta/laatu-suhde on siis tärkeämpi. Mutta kun auto on muilta ominaisuuksiltaan riittävän hyvä, en entistäkin paremmista ominaisuuksista enää lisähintaa halua maksaa. Esim. premium-luokan ajettavuudesta en ole valmis maksamaan yhtään lisähintaa Corolla-luokan ajettavuuteen verrattuna. Corolla on riittävän hyvä, eikä siitä parempi tuo mitään lisäarvoa ajamiseeni. Siitä ei minun siis kannata myöskään maksaa.

      

  • Minulle hinta on tärkeä asia. Hankalaa tuota on silti täsmällisesti määritellä, koska tiukkaa hintaraamia en autolle aseta. Hinta on yksi auton ominaisuus muiden joukossa.


    Samoin. Omalla kohdallani hintahaarukka on käytännössä 20 - 50 keuroa. Alle 20 keuron ei oikein ole tarjolla minua kiinnostavia malleja, ja yli 50 keuron autoissa en enää keksi lisäarvoa, josta olisin halukas maksamaan. Valintatilanteessa edullinen hinta on vaakakupissa positiivisella puolella muiden mukavien ominaisuuksien kanssa.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit