Audin muotoilu on puhdaslinjaista

17 kommenttia

Näin eilen jonkin kummallisen coupe-mallisen Mersun, se oli kuin C-sarja kahdella ovella, ensin luulin että kyseessä on uusi CLA. Joissakin Mersun malleissa on muotoilu täysin hukassa, toiset taas ovat hyvän näköisiä, kuten esimerkiksi ML ja nyt tämä uusi pikkumaasturi. Tästä päästään siihen, että Audin muotokieli on paljon yhtenäisempi ja puhdaslinjaisempi, autoissa ei ole turhia krumeluureja. Muodot vaikuttavat jotenkin iättömiltä.

  
  • No, onneksi olkoon sitten.

      
  • En itsekään pidä useimpien Mersujen muotoilusta ja usein ne ovat muotoilultaan tylsiä, ellei peräti rumia, jota sitten peitellään erilaisin kromihärpäkkein ja muilla vastaavilla mauttomilla kikkailuilla. Aivan viimeisimmät Mersut ovat menneet parempaan suuntaan.



    Mutta en ole oikein koskaan ymmärtänyt tuota "iätöntä" muotoiluakaan, jota hoetaan todella tylsien autojen tapauksessa. Ehkä paras esimerkki on VW Golf, joka tosiaan on siinä mielessä iätöntä, että se on jo uutena niin tylsän ja vanhanaikaisen näköinen, ettei led-valoja lukuunottamatta tiedä, onko se mutoiltu vuonna 1993, 2003 vai 2013. Mitään positiivista en tällaisessa iättömyydessä näe,



    Audi polkee myös muotoilullisesti paikallaan. Erikoismallit ovat toki tyylikkäitä, mutta perusmallit, kuten A3, A4, A6, A8 ja maasturit ovat niin kuolettavan tylsän näköisiä, että asialle olisi syytä pikkuhiljaa tehdä jotain. Etenkin A4 ja A6 sedan mallit ovat todella epäonnistuneita tylsyydessään. Vielä vuosituhannen vaihteen kieppeillä Audi loi todella moderneja ja nimenomaan positiivisessa mielessä iättömän tyylikkäitä autoja, esimerkkeinä vaikka silloinen A6 ja TT. Sen jälkeen Audin tavismallit ovatkin olleet jokseenkin toistensa kopioita. Sama tylsyys pätee toki Bemariinkin. Uusi 3-sarja on paras esimerkki Bemarin surkeasta muotoilusta. Kylkilinja on kuin vuoden -95 Primerasta.



    No onneksemme sekä Audi, BMW että Mersu tekevät myös näitä erikoisempia malleja, joista tosin joutuu sitten maksamaan enemmän tai vähemmän muotoilullista ekstraa. Itse toivoisin, että jokainen saksalainen premium-merkki alkaisi taas muotoilla autoja rohkeammin, koska teknisestihän näille ei löydy kilpailijoita. Rohkea muotoilu ei välttämättä ole mikään este käytännöllisyydelle. Esimerkiksi vanhakoppainen 5-sarja oli erittäin rohkeasti muotoiltu ja omalla tavallaan se näyttää vielä nykyäänkin paremmalta kuin uusi 5-sarja.











      
  • Vanhakoppainen CLS oli puhdaslinjainen vähän samalla tavalla kuin nuo Ajattelija2013:n kehumat Audin mallit. Uusi ei omaan silmään istu yhtä hyvin:



    image



    image



    Nämä isot 4-oviset "coupét" luulisi edustavan jokaisen merkin parasta muotoiluosaamista koska niissä käytännöllisyydellä ei ehkä ole ollut niin suurta painoarvoa (?).



    Ajattelija2013:

    Esimerkiksi vanhakoppainen 5-sarja oli erittäin rohkeasti muotoiltu ja omalla tavallaan se näyttää vielä nykyäänkin paremmalta kuin uusi 5-sarja.


    Totta, mutta mittasuhteet (korkeus/leveys) on niin erilaiset että E60 ja F10 näyttää ihan eri kokoluokan autoilta jos niitä vierekkäin vertailee. E60:n perä on M-puskurilla erittäin onnistunut juurikin siksi että muoto on puhdas. Toisaaalta keula ei E60:n muotoilussa ei toimi mulle vieläkään. Vaikutelma sivusta taas on varsinkin pienillä vanteilla turhan raskas ja kolho. Sopivilla 19-20" vanteilla tuohon saa jo paljon lisää keveyttä, mutta tässäkin monet vanteet näyttää vääriltä vaikka olisivat oikeaa kokoa.

      
  • 235+255:

    Nämä isot 4-oviset "coupét" luulisi edustavan jokaisen merkin parasta muotoiluosaamista koska niissä käytännöllisyydellä ei ehkä ole ollut niin suurta painoarvoa (?).




    Tuollaiset autot saa muotoiltua silmää miellyttäviksi juuri siksi, ettei tarvita kompromisseja. Vaan kun pitäisi tehdä auto, joka on tilava, kohtuullisen kokoinen ja josta näkee hyvin ulos, vaikeudet lisääntyvät eksponentiaalisesti. Tosin niinkin yllättävät malli kuten VW Golfin toiseksi uusin farkku on mielestäni tässä suhteessa hyvinkin onnistunut. Se on tasapainoinen ja linjakas ilman isompaa kikkailua persoonallisuuteen tähtäävillä yksityiskohdilla. Ehkä juuri siksi se minusta erottuu liikenteessä massasta. Ainoa ongelma on se, että uusimman farkku-Golfin myötä vanha alkoi näyttää vanhalta.



    image

      
  • Herbert:

    235+255:
    Nämä isot 4-oviset "coupét" luulisi edustavan jokaisen merkin parasta muotoiluosaamista koska niissä käytännöllisyydellä ei ehkä ole ollut niin suurta painoarvoa (?).


    Tuollaiset autot saa muotoiltua silmää miellyttäviksi juuri siksi, ettei tarvita kompromisseja.


    Näin todella luulisi olevan, mutta ei se silti aina onnistu. Esim. tuo uusi CLS tuntuu jotenkin kärsivän yliyrittämisestä muotoilun suhteen. A7 taas on hyvä tai huono riippuen mistä kulmasta sitä katsoo. Bemarista ei ole oikein vahvaa mielipidettä vielä syntynyt. M-paketilla maustettuna se kyllä näytti aika hyvältä jos tavallinen F10 oli vieressä.



    Silti hyvä muotoilu ei pitäisi maksaa näin paljon. Kia Optima on paljon halvempi ja tietysti pienempikin auto, mutta kilpailee mun mielestä hienosti näitä vastaan. Samoin VW CC.



    Golfissa on onnistunutta muotoilua kyllä ja farkuksi tuo kuvan mallin perä on todella hyvin onnistunut.

      
  • Käytännöllinen kuvan Golf voi olla, mutta miten ihmeessä se erottuu muotoilullisesti massasta? Ei ainakaan positiivisella tavalla. Korkeintaan siten, että on ehkä tylsin ja mitäänsanomattomin auto mitä valmistetaan.

      
  • Hienoin auto tällä hetkellä on Mazda 6, se on upee myös farmarina. Lyö laudalta kaikki premiumit mennen tullen.

      
  • Enpä tiedä noista Audin puhtaista linjoista. Jos ovat puhtaita, niin ovat myös tylsiä ja mitäänsanomattomia nuo nyky-Audien linjat. Jopa niin tylsiä, ettei Audi herätä enää erityisempää omistushalua.



    Uutta Mazda6:tta on minunkin pakko kehua. Ainakin sedan on erinomaisen onnistunut muotoilullisesti. Yksi tämän hetken tyylikkäimpiä autoja.

      
  • A-utoilija:

    Uutta Mazda6:tta on minunkin pakko kehua. Ainakin sedan on erinomaisen onnistunut muotoilullisesti.


    Mikä tahansa auto, joka ei kulu katsojan silmissä katukuvassa, saa tietysti lisäpisteitä. Toki CX-5 osoittaa, ettei silläkään avulla pitkälle pötkitä.

      
  • Ajattelija2013:

    Käytännöllinen kuvan Golf voi olla, mutta miten ihmeessä se erottuu muotoilullisesti massasta? Ei ainakaan positiivisella tavalla. Korkeintaan siten, että on ehkä tylsin ja mitäänsanomattomin auto mitä valmistetaan.




    Minusta puhtaat ja tasapainoiset linjat eivät ole tylsiä. Kun kovin monissa autoissa yritetään saada dynaaminen, persoonallinen tms. imagoa kohottava vaikutelma, lopputulos on usein epätasapainoinen. Kun Golfin tapauksessa muotoon yhdistyy käytännöllisyys, on tulos todella onnistunut. Katukuvassa se erottuu siksi, että yhtä onnistuneita malleja on vähän.



    Mainitsetko muutama parhaiten onnistunutta farkkua, niin saan käsityksen sinun maustasi.

      
  • En pitäisi uusimman Mazda kuutosen muotoilua kovin onnistuneena. Ongelmia on erityisesti auton etuosassa. Etuovista alkava ja ajovaloihin asti jatkuva pokkaus saa jo muutenkin raskaan ja monumentaalisen keulan näyttämään jostain toisesta autosta, ehkä katumaasturista lainatulta. Näyttävää ehkä, muttei missään nimessä kaunista. Tämä epäsuhta ei tule kuvissa aivan samalla tavalla esille kuin luonnossa.

      
  • Mikä on puhdas ja tasapainoinen linja? Tuo Golf on täysin plattu, tylsä, mitäänsanomaton ja muotoilematon, mutta voihan sen varmaan kääntää puhtaaksi ja tasapainoiseksi. Minulle tuo Golf on sitä muotoilulinjaa, että maitotölkki halkaistaan ja niihen laitetaan pyörät alle. Näyttäisi aika samalta. Enkä oikein jaksa uskoa, että tuo farkku Golf, tai Golf ylipäätään kauheasti katseita kääntää liikenteessä. Minulle tuollainen muotoilu edustaa kaikkein epäonnistuneinta muotoilua, sillä tuossa ei ole muotoilua lainkaan, ei hyvässä, eikä tavallaan pahassa. Skoda Octavia on aika pitkälti samalla linjalla. Jos tuon näköiset autot ilman moderneja led-valoja olisivat tulleet kadulla vastaan vuonna 98, niin tuskin kukaan olisi noteerannut niitä kovinkaan erikoiseksi. Se kertonee kaiken.



    Tällä hetkellä onnistuneita farmareita on hyvin vähän, sillä kuten olen sanonut, useimmat autot muotoillaan varsin tylsästi ja varovaisesti. Tavallisemmista malleista sanoisin, että Volvo V60 on erittäin onnistunut linjoiltaan, joskin tämä tehdään hieman käytännöllisyyden kustannuksella. Audi A6 Avant on ainakin siinä mielessä onnistunut, että se on paljon tyylikkäämpi kuin umpitylsä sedan. MB CLS farkkua ei voine laskea enää ihan perus farmariksi, mutta muotoilu on erittäin onnistunutta. Seuraavat mallit ovat toki jo hieman vanhentuneina, mutta näiden farkkujen (ja sedanien) muotoilua pidän klassisen tyylikkäinä, sillä ne näyttävät hyvältä edelleen: Alfa Romeo 156 ja 159, sekä edellinen BMW 5-sarja.



    Voi olla, että keksisin tavallisempiakin esimerkkejä, jos alkaisin asiaa oikein miettiä, mutta tuon segmentin autot eivät oikein kuulu kiinnostuksen kohteisiini, joten en välttämättä heti keksi kaikkia onnistuneita malleja. En ole ihan kärryillä Citroenin nykyisestä valikoimasta, mutta Citikalta löytyy mielestäni farkuksi/tila-autoksi todella tyylikkäitä malleja.

      
  • Olen Ajattelijan kanssa pitkälti samoilla linjoilla. Mielestäni tuo edellinen Golf-farkku edustaa vielä onnettominta yritystä tuossa Golf-jatkumossa, kun farkkuperästä ei löydy edes minkäänlaista sukunäköä, ja silti se näyttää ikäänkuin väkisin päällelätkityltä. Nykyiseen verrattuna minun silmiini epäonnistunut, uusi on kuitenkin hyvin linjassa tarkoituksenmukaisen (mutta tylsän) Volkkarin nykytyylin kanssa.



    Tyylikäs ja aikaa kestävä muotoilu ei minusta tarkoita automaattisesti yksinkertaista ja viivottimella piirrettyä, hyviä esimerkkejä mielestä nykyinen Sitikan C5 ja Jaguarin XF. Myöskin tuo Mazda 6 ja uusi 3 ovat erittäinkin onnistuneita, päämuodoiltaan puhtaita mutta tarkemmin tarkastelutana esiin nousevia minun silmääni tyylikkäitä "kikkailuja," yksityiskohtia täynnä.

      
  • Jaguarin XF jäikin muuten listalta pois. On tyylikäs myös farkkuna.

      
  • Ajattelija2013:

    Enkä oikein jaksa uskoa, että tuo farkku Golf, tai Golf ylipäätään kauheasti katseita kääntää liikenteessä.




    Ei tietenkään, kun se on yksi yleisimpiä automalleja Suomessa.



    Persoonallisuudesta tein aikanaan riemastuttavan havainnon. Jollain kansainvälisellä autojen tuunaussivustolla kävi ilmi, etä jenkit vaihtoivat autoihinsa eurooppaversioiden takavaloja. Täällä umpion tausta oli kirkas, kun siellä vakiona samassa mallissa oli perinteinen punainen/keltainen lasi. Jos olisin sanonut, että minun autossani on amerikkalaisten tuunaajien suosimat takavalot, ei sitä moni varmaan olisi osanut mitenkään erikoisen hienona juttuna pitää.



    Jos tuon näköiset autot ilman moderneja led-valoja olisivat tulleet kadulla vastaan vuonna 98, niin tuskin kukaan olisi noteerannut niitä kovinkaan erikoiseksi. Se kertonee kaiken.




    Jos malli kestää aikaa, eikö se ole vain hyvä asia?



    Tavallisemmista malleista sanoisin, että Volvo V60 on erittäin onnistunut linjoiltaan, joskin tämä tehdään hieman käytännöllisyyden kustannuksella.



    Onhan tuo tyylikäs. Vain keulassa on omituinen, mulkosilmäinen vaikutelma. Tämä on sikäli erikoista, että farkuissa oleensä takapää on vaikein kohta. Tosin Volvoa en pidä siäli onnistuneena, että näkyvyys takaviistoon on onneton.



    Audi A6 Avant on ainakin siinä mielessä onnistunut, että se on paljon tyylikkäämpi kuin umpitylsä sedan.




    Farmareista minäkin pidän, mutta tuossa on muutamille saksalaisille merkeille tyypillinen piirre, josta en pidä. Kun takapää on suht suoraviivainen, mutta takalasi ja takaoven karmi eivät ole keskenään linjassa, tulos on epäsuhtainen.



    MB CLS farkkua ei voine laskea enää ihan perus farmariksi, mutta muotoilu on erittäin onnistunutta.




    Kun yritetään olla jotain mitä ei olla tai sitten vähän kaikkea, tulos on tuossa. Chrysler 300 onnistui paremmin tuossa tyylilajissa, vaikka onkin huomattavasti kulmikkaampi ja raskaampi.



    En ole ihan kärryillä Citroenin nykyisestä valikoimasta, mutta Citikalta löytyy mielestäni farkuksi/tila-autoksi todella tyylikkäitä malleja.




    C5 farkkuna kuuluu ehdottomasti parhaimmistoon. Se on auto, jota voisin jopa harkita itselleni seuraavaksi, mutta ei tunnu fiksulta ajella liki 1700 kilon painoisella autolla, kun 1300 kilon autossa on samat tilat.



    Jaguarin XF jäikin muuten listalta pois. On tyylikäs myös farkkuna.




    Ihan ok. Perä ei ole täysin onnistunut, muttei häiritsekään. Muilta osin oikein hyvä.

      
  • A.Antsa:

    Myöskin tuo Mazda 6 ja uusi 3 ovat erittäinkin onnistuneita, päämuodoiltaan puhtaita mutta tarkemmin tarkastelutana esiin nousevia minun silmääni tyylikkäitä "kikkailuja," yksityiskohtia täynnä.




    Kutonen näköjään jakaa mielipiteet. Itse en pidä siitä, että taviksen keulaan laitetaan noin vahva italialaisen urheiluauton leima. Muutenkin leveä ja kulmikas keula riitelee sulavalinjaisen takaosan kanssa.

      
  • Lefa:

    Näyttävää ehkä, muttei missään nimessä kaunista. Tämä epäsuhta ei tule kuvissa aivan samalla tavalla esille kuin luonnossa.




    Huomio kuvien ja todellisuuden välillä on tärkeä pointti. Valmistajan kuvissa näkyy kiillotettuja autoja, jotka on kuvattu tarkasti harkituista suunnista ja tietynlaisessa valaistuksessa. Usein mukana on kuvankäsittelyäkin. Luonnossa hieman pölyisenä ja erilaisessa valaistuksessa monien autojen vaikutelma latistuu enemmän kuin toisten.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Uusimmat keskustelut