VOLVOILIJAT

78 kommenttia
13»
  • Lainaus:
    23.02.2005 klo 15:49 TeeCee kirjoitti
    Löysin vakuutusyhtiöiden tilastoista mielenkiintoista tietoa eri automerkkien ja –mallien aiheuttamista onnettomuuksista.


    Missä vaiheessa merkit ja mallit ovat alkaneet aiheuttaa onnettomuuksia? Eiköhän ne ole kuskit jotka niitä aiheuttavat.

    Eri merkkien välinen vakuutusmaksuerottelu sen perusteella miten paljon niillä ajetaan kolareita on järjetöntä ja autonvalmistajia syrjivää, koska se ei perustu mihinkään todellisiin eroihin eri autojen välillä. Autokannan vanhuuden ja eri merkkien välisten huomattavien määräerojen huomioon ottaen se ei edes perustu mihinkään realismiin ko. merkin uudempien autojen käyttäjistä. Mitä tekemistä nykyisen 80.000 euron arvoisen BMW-5:n varttuneella omistajalla on vanhoilla bemuilla ( ja hengellään) leikkivien kakaroiden kanssa? Mitä ihmeen järkeä on maksaa eri vakuutusmaksua kahdesta "vectrasta", joissa toisen keulalla on Saabin ja toisen keulalla Opelin merkki??? Vain siksi että niillä on eri keulamerkillä varustettuna mukamas eri todennäköisyys joutua onnettomuuteen???En oikein jaksa uskoa esimerkiksi minun todennäköisyyteni joutua onnettomuuteen mitenkään muuttuvan jos vaihtaisin nykyisen autoni BMW:hen, Volvoon vai Toyotaan.

    Sen sijaan voitaisiin kyllä huomattavasti voimakkaammin rankaista niitä, jotka jatkuvasti runttaavat peltiä. Nehän ovat ne yhdet ja samat tyypit, ja ne ovat vielä poliisien ja vakuutusyhtiöiden rikkomus ja vahinkotilastoista helposti tunnistettavissa. Jos vain haluttaisiin...

    Uusista autoista työsuhdeauto-merkkisen kulkupelin todennäköisyys joutua onnettomuuteen on selkeästi suurempi kuin yksityisomistuksessa olevan. :tongue:

      
  • Ei merkit ja mallit kolareita aiheutakkaan, mutta jos AkiK luit otsikon, niin tietyillä automerkeillä ajaa monesti samankaltaisia ihmisiä. Minun on pakko sanoa, että esim. Mersu ja BMW kuskit näyttää luulevan olevansa jotenkin muita "tavallisia Toyota kuskeja" parempia ihmisiä. Kyllä sen vain näkee, kun itsellä on tuttuja, työkavereita ja jopa sukulaisia jotka kyseisillä automerkeillä ajelee, niin niistä löytyy niitä samanlaisia luonteen piirteitä. Onhan autot tietenkin hyviä ominaisuuksiltaan ym. mutta ei se tee ihmisestä sen parempaa.

    Osittain vakuutusyhtiön luokituksessa on järkeäkin, jokuhan siinä on syynä, että joillain autoilla ajetaan suhteessa enemmän kolareita kuin toisilla. AkiK: vakuutusmaksuissa huomioidaan omistajan ikä, asuinpaikka, auton vuosimalli, abs-jarrut, varashälytin ja moottoritilavuus sen vuoksi, että yleensä iso moottorisilla ja diesel autoilla ajetaan enemmän, eli riski myös kasvaa.

      
  • Lainaus:
    23.02.2005 klo 17:42 Opelixi kirjoitti
    Osittain vakuutusyhtiön luokituksessa on järkeäkin, jokuhan siinä on syynä, että joillain autoilla ajetaan suhteessa enemmän kolareita kuin toisilla. AkiK: vakuutusmaksuissa huomioidaan omistajan ikä, asuinpaikka, auton vuosimalli, abs-jarrut, varashälytin ja moottoritilavuus sen vuoksi, että yleensä iso moottorisilla ja diesel autoilla ajetaan enemmän, eli riski myös kasvaa.


    Onko sinusta siis oikein, että joku autonvalmistaja joutuu kärsimään siitä, että sitä vanhemmiten ostavat lähinnä 18-20-vuotiaat kakarat, joille paras kulkuväline olisi muutenkin apostolinkyyti?

    EY-tuomioistuinhan tulee puuttumaan näihin kysymyksiin jossain vaiheessa, koska tällä vakuutusmaksupolitiikalla asetetaan autonvalmistajat eriarvoiseen asemaan.

    Olen hyvin tietoinen siitä, mihin vakuutusmaksut perustuvat. Silti se jaksaa ihmetyttää, että jos sama henkilö ostaa esim 2,5-litraisen Jaguarin tai 2,5-litraisen BMW:n niin vakuutusmaksun tipahtaessa postista tulee lähes kaksinkertainen lasku BMW-asiakkaalle. Tämä ero ei todellakaan perustu mihinkään järkeen.

    Sama ero on halvemmissa autoissa esim. VW:n ja Toyotan hyväksi mm. Peugeotia ja Fordia vastaan. Millä sinä tämän selität, silläkö että 307 Peugeotilla tai Ford Focuksella lapsiaan kuskaavat perheenäidit ovat törttöjä liikenteessä koska ajavat ko. autolla???

      
  • Lainaus:
    23.02.2005 klo 18:12 AkiK kirjoitti
    Lainaus:
    23.02.2005 klo 17:42 Opelixi kirjoitti
    Osittain vakuutusyhtiön luokituksessa on järkeäkin, jokuhan siinä on syynä, että joillain autoilla ajetaan suhteessa enemmän kolareita kuin toisilla. AkiK: vakuutusmaksuissa huomioidaan omistajan ikä, asuinpaikka, auton vuosimalli, abs-jarrut, varashälytin ja moottoritilavuus sen vuoksi, että yleensä iso moottorisilla ja diesel autoilla ajetaan enemmän, eli riski myös kasvaa.


    Silti se jaksaa ihmetyttää, että jos sama henkilö ostaa esim 2,5-litraisen Jaguarin tai 2,5-litraisen BMW:n niin vakuutusmaksun tipahtaessa postista tulee lähes kaksinkertainen lasku BMW-asiakkaalle. Tämä ero ei todellakaan perustu mihinkään järkeen.

    Sama ero on halvemmissa autoissa esim. VW:n ja Toyotan hyväksi mm. Peugeotia ja Fordia vastaan. Millä sinä tämän selität, silläkö että 307 Peugeotilla tai Ford Focuksella lapsiaan kuskaavat perheenäidit ovat törttöjä liikenteessä koska ajavat ko. autolla???


    Jahas, eikö perheenäidit sitten ajele Toyotalla tai VW:llä? Nyt tuli minulle uusi tieto. Kuten kerroin jo aikaisemmin, jokin siinä täytyy olla, että tietyillä automerkeillä sattuu suhteessa enemmän kolareita? Itse luulen tietäväni syyn ainakin BMW:lle :wink:

    Kyllähän liikennevakuutus voisi olla samansuuruinenkin kaikille automerkeille, joissa on samat varusteet ja moottoritilavuus ym. Vakuutusyhtiöt kuitenkin haluaa tehdä voittoa ja ne on todennut, että jotkin automerkit on riskialttiimpia kuin toiset, niin minkäs sille voi.

    Kuule perusta AkiK isona oma vakuutusyhtiö ja laita sitten kaikille autoille samansuuruiset vakuutusmaksut, niin minäkin voin vaihtaa oman Omegani teitin yhtiöön :grin: Olisin nimittäin itsekkin saanut samankokoiseen Volvoon halvemmat vakuutukset....

      
  • Luetteloni oli tarkoitus osoittaa, kuinka älytöntä kuskeja on pistää vaarallisuusjärjestykseen auton perusteella ja sainkin aikaan kinan eri mallien ja merkkien erilaisista vakuutusmaksuista.

    Vakuutusmaksuista mitään tietämättömänä minun on helppo antaa niistä vapautuneesti ehdottomia lausuntoja. Eikö vakuutusmaksun suuruuteen vaikuta paljon myös varaosahinnat sun muut asiat? Ei kai niitä suoraan kolarikerroista lasketa, vaan kuluista, joita ko. mallin odotetaan tai tiedetään vakuutusyhtiölle tuottavan?

    Tällaisia kuskista riippumattomia vakuutusmaksua nostavia juttuja voi olla esim. autovarkaudet ja niskavammojen yleisyys kolareissa. Niskavammoista maksetaan kuulemma eniten korvauksia ja ne vaihtelevat paljon merkistä ja mallistakin riippuen. Esim. BMW:n 500-sarjassa on niskan kannalta epäturvalliset istuimet ja puheistanne päätellen siinä on korkeat vakuutusmaksut.

      
  • Lainaus:
    24.02.2005 klo 08:26 TeeCee kirjoitti
    Tällaisia kuskista riippumattomia vakuutusmaksua nostavia juttuja voi olla esim...


    Autojen maahantuojien ahne hinnoittelupolitiikka. Maahantuojathan hinnoittelevat itse osien ja työn hinnan. Merkkiliikkeet huomioiden hinta ei ole todellakaan halpa, vaan lähempänä törkeää kiskontaa. En tiedä onko vakuutusyhtiöillä mitään "alennuksia" tai muita vaikutusmahdollisuuksia maahantuojien kolarikorjaushinnoittelussa mutta syytä ainakin olisi.

      
  • TeeCee irrotteli tuossa ylempänä ihan aiheellista kommenttia.

    Voinkin heittää tässä itseni aika hyväksi esimerkiksi.

    Ajokortti ollut muistaakseni kevättalvesta -81. Olin siihen aikaan ns. talvioppinut ajaja. Kilometrejä kertynyt tähän mennessä jonkun verran yli puolen miljoonan...enpä ole laskenut.
    Ajanut monilla automerkeillä mutta omistanut yhtä merkkiä eli Toyotaa. Aiheuttanut itse yhden pienen kolhun (kaveri lähti risteyksestä jäätelö kourassa mutta pysähtyi äkkiä mitä en ennakoinut koska katsoin risteävää liikennettä...täräytin perään ja peräänajaja maksaa...kele), minua sitävastoin kolhittu muutaman kerran tai lähinnä autoa.

    Olin siis ihanne vakuutusyhtiöille, ajelin Toyotalla enkä aiheuttanut kolareita...alhaiset vakuutusmaksut.

    Nyt ajan Hondan HR-V:llä ja minusta tuli samalla vakuutusyhtiöiden maksumies...kalliimmat vakuutukset. Automerkkihän on listattu aika usein kolareissa mukana olevaksi.

    Minusta tuli siis isompi roisto ja vakuutusyhtiöiden mukaan ajotapani muuttui suoranaisesti arveluttavaksi :smile:

    Täytyy kyllä tunnustaa että ei ajotapani ole mihinkään muuttunut...edelleen ennakoiva ja sääntöjä suht hyvin noudattava vaikka niitä kritisoinkin monasti päättöminä. Pidän itseäni melko hyvänä kuskina...viihdyn joten kuten kaupunkiliikenteessä ja parhaimmillani olen maantieajossa kelissä kuin kelissä...siis omasta mielestäni.

    Eli omalta kantiltani katsottuna automerkki ei muuttanut ajotapaani tai taitojani.

    Mielestäni vakuutusmaksut tulisi perustua jokaisesta kuljettajasta tehtävään luonnekartoitukseen (esim psykologiset testit) ja rikkeettömien ajokilometrien mukanaan tuomaan kokemukseen. Eikä siihen minkä merkkisen auton kävelen liikkeestä ostamaan.

    Jaa niin...sakkoja vielä toistaiseksi kasassa nolla. Ei edes pysäköintivirhemaksuja. Yritän parhaani mukaan pitääkin ne nollilla.

    Vaikempaa on joskus olla provosoitumatta liikenteessä...sillä ns. idioottikäytökseenkin olen tienpäällä usein törmännyt.

      
  • Lainaus:
    18.02.2005 klo 10:46 Tuomas kirjoitti
    .......... Vanhuksille sopii niin hyvin pikkuauto kun heillä on niin huono huomiokyky, tulee sitten pienempää vahinkoa.

    Niinpä niin Tuomas. Paljon kirjoitat ja aina välillä menee metsään niin että ryskyy. Tänään uutisissa kerrottiin ikäihmisten autolla ajosta. Aihauttavat hyvin harvoin onnettomuuksia. Sitävastoin saamme päivittäin lukea nuorten kuolemaan johtaneista onnettomuuksista. Juuri "vanhuksilla" tuleekin olla turvalliset autot jotta säilyvät hengissä näiden hurjapäisten nuorten aihauttamissa kolareissa ! En tiedä missä iästä alat käyttää vanhus. Itse olen 66 v. ja ajanut varmasti yli 1.000.000 kilometriä. Viimeisin kolari oli 1960 kun ajoin liukkaalla "pirssin" (taxi nykyisin) perään. Oli liukasta eikä silloin ollut talvirenkaita nastoista puhumattakaan. Silloin olin 22 v !
    Sen jälkeen ajanut autolla ympäri Eurooppaa, muinaisessa Neuvostoliitossa ja Yhdysvalloissa yli mantereen 2 x ja muuta ajoa. Kaikki tämä osittain "vanhuksena". Mikähän mahtaa olla Tuomaksen ajokokemus ja ikä ? :wink:

      
  • Aranui, tuossa tekstissäni oli hieman sellaista ironiaa. En ihan vakavissani ollut. Olen muuten itse sanonutkin täällä TMnetissä että nuoret ovat vaarallisimpia. :smile:

      
  • Lainaus:
    24.02.2005 klo 09:30 HäRVeli kirjoitti

    Minusta tuli siis isompi roisto ja vakuutusyhtiöiden mukaan ajotapani muuttui suoranaisesti arveluttavaksi :smile:

    Eli omalta kantiltani katsottuna automerkki ei muuttanut ajotapaani tai taitojani.

    Mielestäni vakuutusmaksut tulisi perustua jokaisesta kuljettajasta tehtävään luonnekartoitukseen (esim psykologiset testit) ja rikkeettömien ajokilometrien mukanaan tuomaan kokemukseen. Eikä siihen minkä merkkisen auton kävelen liikkeestä ostamaan.


    HALOO! Edelleen täytyy siis toistaa. Jostain syystähän tietyt automerkit on suuhteessa muihin enemmän kolareissa tai aiheuttavat suhteessa enemmän kustannuksia, tähän voi esimerkiksi vaikuttaa ajo-ominaisuudet (tämä tuli hatusta) tai kun nuoriso suosii BMW:tä ja pyörii sen kanssa pitkin ojan pohjia.

    Liekö sitten kolariturvallisuus myös hyvä tekijä, koska ainakin vanhemmilla Volvoilla oli muihin isoihin autoihin verraten pieni liikennevakuutus. Pakollinen liikennevakuutushan korvaa vain vastapuolen auton vauriot ei omia, eli ei millään varaosahinnoilla ole mitään tekemistä sen asian kanssa. Ainoastaan henkilövahingot korvataan aiheuttajalle. Tiesti varkaudet vaikuttaa ja niissäkin oli niitä tiettyjä automerkkejä kuten Mazda aikoinaan oli sellainen mikä kelpasi varkaille ja sen ovet oli helppo avata.

    Autovakuutus on sitten eri asia, siihen varmasti vaikuttaa varaosahinnat ja auton arvo muutenkin.

    Härveli ei ole tainnut kuulla BONUKSISTA. Niillähän huomioidaan teikäläisen ajamat vahingottomat kilometrit (tai lähinnä vuodet) ja liikennevakuutukseenhan vaikuttaa kuljettajan/haltijan ikä ja luonnollisesti paikkakunta (Hensingissä voi helpommin ajaa kolarin kuin Enontekiöllä) Maksatko edes oman autosi vakuutukset itse, kun tunnut olevan aika pihalla?

    Suosittelen siis soittamaan omaan vakuutusyhtiöönne ja kysymään perustelut hinnoittelulle sieltä, niin ei tarvitse kritisoida sellaista, minkä perusteita ei tiedä.

      
  • Lainaus:
    23.02.2005 klo 16:47 AkiK kirjoitti

    Uusista autoista työsuhdeauto-merkkisen kulkupelin todennäköisyys joutua onnettomuuteen on selkeästi suurempi kuin yksityisomistuksessa olevan. :tongue:


    Mihin tämä perustuu?

      
  • Opelixi...

    Olen täysin tietoinen kuinka vakuutukset määräytyy ja omien bonusteni (täydet) vähentävästä vaikutuksesta.

    Tarkoitukseni oli hiukan karrikoiden heittää esimerkkiä kuinka älytöntä automerkkien edes osittainen vaikutus suuntaan tai toiseen on vakuutusmaksuihin silloin kun liikutaan samassa hintaluokassa (auton kuutiotilavuus, paino, asuinpaikkakunta). Siis silloin kun omistaja tai kuljetaja pysyy samana.

    Kommentointini liittyi hyvin vertailuna siihen kuinka automerkillä / ajotyylillä olisi muka aina suora yhteys onnettomuusriskiin.

    Juuri julkaistujen tilastojen valossa Toyota / Honda suhteessa onnettomuusriskini juuri kasvoi vaikka olen edelleen sama henkilö ja samat ajotavat.

    Kirjoitustani ei ollut tarkoitus lukea otsa rypyssä sanasta sanaan vaan asia oli poimittavissa vähän rivien välistä

    :sunglasses:

      
  • Nii'n. Enkä minä ole sanonut, että kuskin hypätessä toiseen autoon siittä tulee riski. Mainitsin vain, että jostain syystä jotkut merkit aiheuttaa enemmän kustannuksia, syitähän voi olla monia. Eikös siinä EURONCAP testata myös jalankulkijan turvallisuus, eli jollain automerkillä jalankulkijan päälle ajettaessa voidaan aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin toisella. Jollain automerkillä taas matkustajat on välttynyt vähemmillä vaurioilla tai muuta vastaavaa. Enhän minäkään tiedä mistä tämä eriarvoisuus johtuu, mutta mikäänhän ei estä kysymästä asiaa vakuutusyhtiöltä. Olisi mielenkiintoista kuulla vastaus tähän.

      
  • Tuosta EURONCAP:stä tuli mieleen että Hondan CR-V on auto joka sai kautta aikain parhaat pisteet aikanaan jalankulkijaturvallisuudesta. Siinä mielessä hiukan ristiriitaista juuri julkaistun onnettomuustilaston valossa.

    Toisaalta on selvää että onnettomuuden sattuessa tämä SUV-luokka on yleensä vahvoilla pienempiin henkilöautoihin nähden. Ja aina ei suvikuski ole välttämättä se syyllinen osapuoli vaikka isommalla ja painavammalla ajeleekin.

    Vakuutus ja luokittelu siinä on aika monipiippuinen juttu...ota siitä sitten tarkkaa selvää :smile:

      
  • Lainaus:
    24.02.2005 klo 10:56 Aranui kirjoitti
    [. Juuri "vanhuksilla" tuleekin olla turvalliset autot jotta säilyvät hengissä näiden hurjapäisten nuorten aihauttamissa kolareissa !

    Tarkemmin ajatellen jotkut isommat autotkin ovat olleet varsin jalankulkijaturvallisia verrattuna vaikka pienempiin autoihin. Tietysti isommat autot ovat muutenkin turvallisempia.

      
  • Nykyään nämä jatkuvat ylinopudet ja muu "volvoilu" alkaa levitä muihinkin automerkkeihin. Suurin syy tässä on se, että autojen tehot ja ajo-ominaisuudet ovat parantuneet. Tämä kompensoidaan sitten ajamalla huolettomammin, koska ohitukset onnistuvat pienemmässäkin nopeudessa.

    Toista se on vanhalla ranskalaisella pikkukinnerillä (kokemusta on, Rellu 9, 1,4GTL vm 86, 67 HP, 0-100 km/h 14,5 s). Ohittaakseen joutuu jättämään edellä olevaan 80 metriä väliä, jolloin voi kiihdyttää omalla kaistalla 110 vauhtiin ennen ohitusta. Ihan persuksista lähtemällä ohitus viereisellä kaistalla kestää paaaaljon kauemmin.

    Jos saman tekee premium-luokan autolla, niin ohittaessa nopeus nouseekin äkkiä 160 tienoille (kallista, mutta elämä on) ja aika viereisellä kaistalla muutaman sekunnin. Moottoripyörällä ero on vielä suurempi (kokemusta on siitäkin, Honda VFR, 100 HP, 0-100 km/h 3,5 s).

      
  • Harvinaisen totta mitä Säätömies kirjoitteli noista autojen tehoista ja ohituksista. Tuohon jatkuvaan tehojen nousuun liittyykin sitten sellainen vaarallinen lieve ilmiö, että ohittamaan lähdetään liiankin pieniin väleihin. Ihmiselle on todella vaikea arvioida kohti tulevan kappaleen nopeus, joka usein arvioidaankin sitten liian pieneksi.

    Omien kokemuksieni mukaan tuollainen 90-100 hv riittää tonnin painoiseen henkilöautoon. Ohituksetkin onnistuvat sujuvasti ilman vauhdinottoa maantienopeuksistakin. Monelle vain tuntuu olevan kynnys painaa kaasu pohjaan ja vaihtaa riittävän pienelle vaihteelle, että koko tehoreservi saadaan hyödynnettyä. Bensakoneessahan tehot löytyvät vasta + 4000rpm.

      
  • Tehohan tekee jo aika "pahaksi", siksi varmaan monista perässäroikkuja ohittelijoista on premiumautokuskeja. Premiumautothan ovat keskimäärin aika paljon tehokkaampia kuin tavalliset autot. Esimerkiksi Astralla kun ohittaa nopeus nousee ohituksessa 105km/h ja Audillamme yli 120km/h:n. Astran kanssa on välillä ihan turhaan edes hakea ohituspaikkaa kun tietää ettei pääse ohi.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit