«12»
Taas oli uudessa lehdessä vertailtu sellaisia polkupyöriä jotka on tarkoitettu enemmän asianharrastajille kuin arkipyöräilijöille. Voisi tehdä useammin juttuja aivan tavallisista arkikulkineista, joissa on kunnon lokasuojat, tarakat ja valot. Käyttöominaisuuksien lisäksi voitaisiin tutkia kestävyyttä. Pidempi sessio suolasumukaapissa antaisi osviittaa miltä pyörä näyttää kun on ajettu muutama vuosi myös talvella. Erilaisten renkaiden kestävyyttä piikkien ja lasinsirujen suhteen voisi myös vertailla. Eiköhän noille pitkien reissujen urheilupyörille ole omat lehtensä!
Kirjaudu kommentoidaksesi.
Asiat voi nähdä kovin monella tavalla. En pidä itseäni varsinaisena asianharrastaja sen enempää kuin keskiverto autokuumeinen keski-ikäinen mies uutta autoa ostaessaan pitää itseään autoharrastajana. Arvostan kyllä pyörän toimivuutta ja siksi sivuutan kaupassa nyt testattuja pyöriä halvemmat viritykset.
Koska pyöriäni käytän liikuntaharrastuksen lisäksi myös arjessa, Arton mainitsemat varusteet ovat tärkeitä. Olennaisempaa kuin vakiovarusteena olevat lokarit ja muut varusteet on mahdollisuus asentaa ne jälkikäteen. Tällöin saa sellaiset kuin haluaa. Ja valot siihen pyörään, jolla kulloinkin ajaa.
Kestävyyteen on otettu kantaa testeissä, kun siihen on ollut mahdollisuuksia. Esim. 1500 euron maasturitestissä todettiin, että ne pysyivät pääsääntöisesti kunnossa testin ajan, kun taas 600 euron maasturit kaipasivat jatkuvasti säätöä. 300 euron peruspyörätestissä lueteltiin pitkä lista osia, jotka pyöristä testissä särkyi. Linjaus on siis aika selkeä, nyt testattuja halvemmissa ongelmien määrä kasvaa jyrkästi, vaikka tekniikka yksinkertaistuisikin.
Testataan sitten minkä tason pyöriä tahansa, TM.n tekemänä testit ovat olleet poikkeuksellisen kiinnostavia ja siksi toivon testeissä jatkossakin olevan myös laadukkaita pyöriä. Etenkin ajettavuuden erot on tuotu hienosti esiin ilman, että niitä yksiselitteisesti on asetettu paremmuusjärjestykseen. Toiset käyttäjät kaipaavat erilaisia ominaisuuksia kuin toiset ja siksi yksi pyörä ei ole paras kaikille.
Lisäksi toivon pyörien huoltotestejä, koska kokemuksni mukaan taso vaihtelee suuresti. Ehkä tällainen testi loisi edes vähän painetta huollon moraaliin.
Schwalben sivuilla on ilmoitettu eri renkaiden ominaisuuksia mm. kestävyyden ja vierintävastuksen mukaan. Toki muiden valmistajien tuotteita ei tähän vertailuun saa ja onhan valmistajan ilmoittamiin tietoihinkin suhtauduttava varovasti. Uskon kuitenkin noiden tietojen olevan hyödyllisiä kuluttajalle. Suomityresin nastarenkaisiin verrattuna ainakin painot on ilmoitettu suht oikein. Kotimaisessa renkaassa ilmoitetut arvot ovat kilpailukykyisiä, mutta todellisuus ihan jotain muuta. Sen kyllä huomaa ajettavuudessakin, joten ryhtiä kaipaan myös kotimaiseen tuotantoon. Positiivista on ollut se, että kestävyyden suhteen meno on olut ongelmatonta. Maasturin renkaasta (Gazza 300) kyllä nastoja irtoaa, mutta ehkä se on hyväksyttävää käyttö huomioiden.
Schwalben hinnoittelu on kuitenkin pielessä suomalaisissa liikkeissä ja usein ne kannattaa tilata Saksasta. Tällöin hinnat ovat kilpailukykyisiä Suomityresin kanssa.
Polkupyörään kannattaa kyllä satsata, niin että pyörä koostuisi mahdollisimman korkealuokkaisista osista ja olisi mahdollisimman kevyt. Tietysti oman budjetin rajoissa.
Tuossa muuten hyvä pyörä talveksi, renkaat on 2,8 tuumaiset joten nastarenkaille ei ole tarvetta. Taitaa olla suurin piirtein tuhannen euron hintainen pyörä tämä.
Joku oikea vertailu myös lasten fillareista olis kyllä kiva. Itseäni mietityttää erot esimerkiksi Puky, Strider ja Nopsa pyörien välillä.
Lasten polkupyörien kohdalla tosiaan olisi TM:lle huutava tarve kuluttajien palvelemiseksi. Jostain käsittämättömästä syystä meillä hyvissäkin liikkeissä myydään lähes pelkästään tolkuttoman painavia pyöriä, vaikka lasten kohdalla muutaman kilon painoerolla on huomattava merkitys. Ajatelkaa nyt, miltä tuntuu 4-5 kilon ylimääräinen taakka liikuteltavaksi 20-25 kiloiselle lapselle. Sen voi suhteuttaa esim. aikuisen painoon ja ihmetellä, miksei oma pyörä 10-25 kilon ylimääräisellä kuormalla kulje yhtä herkästi kuin kaverin pyörä ilman kuormaa.
Toinen omituisuus on meillä vallitseva tapa suosia lasten pyörissä jalkajarruja turvallisuuteen vedoten. Todellisuudessa jalkajarrullinen pyörä on siltä osin huomattavasti käsijarrullista vaarallisempi. Jalkajarru vaikuttaa vain takapyörään, eikä se siksi ota vauhtia pois tehokkaasti. Sen sijaan takarengas lukkiutuu herkästi ja samalla menettää sivuttaispidon. Onhan jalkajarrullisissa pyörissä käsijarru edessä, mutta noiden yhteiskäyttö on niin vaikeaa, että äkkitilanteessa tuskin kukaan niitä osaa hallitusti käyttää. Paljon helpompaa on käyttää käsijarruja molemmilla käsillä, jolloin jarrut puree tasaisesti sekä etu-, että takarenkaaseen. Pysähtyminen on hallittua, eikä ennen jarrutuksen aloitusta hukata aikaa polkimien oikeaan asentoon kääntämiseen.
Lasten pyörissä on usein 3- tai 7-vaihteinen napavaihde. Sellaista pidetään helppona käyttää ja se sitä onkin. Rakenne on kuitenkin kallis, painava ja huonosti rullaava. Samalla hinnalla saa hyvän ketjuvaihteen, jota myös on helppo käyttää. Lisäksi napavaihteen korjaaminen on niin kallista, että se jää tekemättä. Ketjuvaihtaja on muutaman kympin varaosa, aikuisten pyöriinkin yleensä riittävän laadukkaana vaihtoehtona alle satasen osa.
Usein 20-24" lastenpyörissä on joustokeula. Ilmeisesti se on ainakin poikien mielestä tarpeen. Todellisuudessa kohtuullisen hintaisista pyöristä puhuttaessa joustokeulojen laatu on lähes kelvotonta. Ne kuitenkin painavat puolitoista kiloa enemmän kuin jousittamaton alumiinikeula ja se vaikuttaa myös käsiteltävyyteen sekä etenkin ylämäessä ajonopeuteen. 24" maastureissa on myös etuvaihtaja, mikä on useimmille lapsille turha, koska etuvaihtajan käyttö tekee ajamisesta turhan vaikeaa. Selkeä harrastuneisuus maastoajoon on eri asia. Sekalaiseen käyttöön täysin riittävän välitysalueen saa 1x7 tai 1x8-vaihteen järjestelmällä.
Kaikesta huolimatta meillä suositut Crescentit, Helkamat ja Tunturit ovat vähintään yhtä kalliita kuin lähes kaikilta osin paremmat pyörät. Suosittelen tutustumaan ainakin seuraaviin lasten pyöriin keskittyneiden valmistajien mallistoihin: Frog bikes, Islabikes, KUbikes, Kania bikes. Yksittäisiä hyviä malleja voi myös löytää Trekin, Stevensin ja Feltin mallistosta. Ehkä muillakin laadukkailla pyörämerkeillä on yksittäisiä hyviä malleja, joten eri valmistajien sivuja kannattaa selata. XXL:n talon merkki White on myös tehnyt kevyitä ja varsin edullisia malleja. Vaikka mitään erityistä syytä ei ole terveen varovaisuuden lisäksi, itse suhtaudun tuohon merkkiin varovasti. Hyvää selitystä halvalle hinnalle ei ole.
Potkupyöristä tai 12" polkupyöristä en tiedä, mutta 16" pyörän sopiva paino on n. 6 kiloa, 20" pyörä n. 8 kiloa ja 24" pyörä n- 8-10 kiloa. Varustelu voi tarpeesta riippuen kasvattaa painoa 1-2 kiloa, mutta se täytyy hyväksyä ja valita lähtökohdaksi mahdollisimman kevyt malli. Liikkeessä ei pidä uskoa myyjän puheita, vaan pyytää tätä punnitsemaan kiinnostava pyörä. Jos vaakaa ei löydy, kannattaa vaihtaa liikettä. Ja jos myyjä vähättelee painon merkitystä, tällä ei ole tarjolla kohtuullisen kevyttä vaihtoehtoa.
Noiden speksien lisäksi valitaan 20" ja 24" pyörään ketjuvaihteet ja käsijarrut, 16" pyörään pelkät käsijarrut. Valinnanvara kutistuu ja hankinta tehdään todennäköisesti netistä, mutta samalla luodaan edellytykset onnistuneelle hankinnalle. Kun vielä pyöräily aloitetaan unohtamalla apupyörät ja opettelemalla tasapaino potkupyörällä tai 12" polkupyörällä, josta on poistettu polkimet, oppii lapsi nopeasti ja luonnollisella tavalla tuon upean liikkumismuodon.
Mrse:n linkittämä Marin on sikäli kiinnostava pyörä, että jousittamaton ja maasturin geometrialla sekä riittävällä rengastilalla oleva pyörä on melkoinen harvinaisuus. Hybrideistä löytyy muuten hyviä, mutta niihin mahtuu yleensä enintään n. 40 mm renkaat, mikä on talviajoon mielestäni sentin liian kapea. Hyvä vaihtoehto voisi olla tämä:
http://2016.konaworld.com/big_rove_st.cfm
Plussakoon renkaita (leveys n. 2,8...3") en osaa kaivata, kun maasturissa 2,2" nastat toimii talvella loistavasti huonommallakin tiellä. Mutta ehkä plussasta tulee hitti, kun porukka alkaa kyllästyä mönkkärimäiseen fatbikeen.
Millos tulee lisää juttuja, testejä tai esittelyitä pyöristä? Olisin kovasti kiinnostunut sähköpyöristä, sellaisista kaupunki- eli olisko citymalleista, keskimoottorilla tietenkin. Etunapaiseen olen pettynyt pahemman kerran. Ja takanapaista 'painokonetta' en havittele.
Ja millaisia eroja on esim Shimanon, Boschin ja Yamahan moottoreiden toiminnassa käyttäjän kokemana?
Avustaako joku paremmin tai peräti liikaa ja onko mäennousukyvyissä eroja?
Numeroon 7/2017 on tulossa cyclokrossarien vertailu.
Muutaman viime vuoden aikana on sähköpyöriä testattu muutamaan otteeseen, löytyy varmaan arkistosta.
Olette testanneet juu, muttku nuo sähköavusteisetkin kehittyy aikas paljon jopa vuosittain ja nyt vasta pitkällä viipeellä, massat alkavat kiinnostua niistä ja ovat yhtä haparoivalla lähtötasolla kuin minäkin vuosi-kaksi sitten, kun 1400 € virhevalintani tein, hankkimalla etunapamoottorilla varustetun Madisonin.
No nyt on tilattuna toisen valmistajan Boschin keskimoottorilla ja NuVincin automaattivaihteistolla varustettu city- eli tavallinen kaupunkipyörä.
Taisi joku GoExpo-pyörämessujen kauppiaskin muuten mainita kaupunkipyörien olleen kiinnostavin laji siellä... Mutt toki cyclotkin aktiivisempia harrastajia kiinnostavat.
Minä en muuten ole TM:n edustaja, vaan palstalle kirjoitteleva ulkopuolinen.
Sähköpyöristä en mitään tiedä, kun en sellaista ole hankkimassa, enkä sellaisella ole koskan ajanut. Kiinnostavaa olisi kyllä kokeilla, vaikka riskinä onkin tavallisen pyörän polkemisen alkaminen tuntua raskaalta. Pyörien luokituksia kuitenkin ihmettelen. Jos ei sähköpyöristä puhuta, kaupunkipyörinä pidetään yleensä yksinkertaisia, napavaihteisia kenties jalkajarruilla varustettuja malleja. Minusta nuo eivät tarjoa mitään etua kaupunkiajossa esim. maasturiin, hybridiin tai krossariin verrattuna. Maasturissa oikeastaan ainoa ongelma on pitkien lokasuojien asentamisen vaikeus.
Hyvä artikkeli Canyonista ja ylipäätään meikäläisiin oloihin sopivasta pyörätyypistä:
https://tekniikanmaailma.fi/lehti/2b-2019/gravel-pyoralla-paasee-kovaa-vaikka-metsaautotiella/
Ainoa ihmetyksen aihe on se, että "Huonoa" kohdan mukaan tarvitsen myös maantiepyörän. Millä tuonkin kotona selitän. Minullahan on jo gravel, enkä maantiepyörää tarvitse. Tuota pyykkilauta-Canyonia en kyllä ostaisi, vaikka uuden gravelin haluaisin. Sen verran ulkonäöllä on merkitystä.
Itselläni on Focuksen hiilikuituinen cyclocross-pyörä. Tuo ilmeisesti on gravelin ja maantiepyörän välimaastossa.
Gravelin ja cyclon eroista saadaan yhtä hedelmällinen keskustelu kuin premium-autoista. Geometrioissa ei selvää eroa aina ole, mutta yleensä gg on hiukan käyttökelpoisempi tai monipuolisempi kuin cyclo, jonka suunnittelussa on taakkana kilpailukäytöstä johtuvat rasitteet. Silti sopiva cyclo voi olla vähintään yhtä hyvä arkeen kuin gg. Suurin ero noissa pyörissä mielestäni onkin tietty fiilis, mikä tulee gravelista lajina vs cyclokross. Gravelissa ollaan suvaitsevia, cyclossa viilataan sääntökirjan pilkkua.
Hyvin ennustettu Herbertiltä jo vuosia sitten, enkä minäkään tielle kaipaisi 2.2" leveämpää rengasta.
En moiti läskäriä pyöränä, sillekin on olemassa perustelinsa, mutta itselleni en koeajojen perusteella ole raskaskulkuisiksi kokemiani läskäreitä kaivannut. Koska ajan maastopyörää lähinnä kaikkialla muualla paitsi tiellä, plussakoon pyörän elastisuus ja mukavuus ilman fättärin raskasta rullausta sytytti saman tien ensi kokeilulla kivana kompromissina. Kesällä jäi vuokrapyöristä jopa niin hyvä kuva, että se vähensi oman maasturin kilometrejä upeissa Hossan maisemissa tehdyn pitkän Felt Surplus koeajon jälkeen. Pikku pätkän doratietä ajaessamme ei epätieteellinen rullauskoe osoittanut selkeää eroa 29er ja 2.8" ja 3.0" koon vierinvastuksen välillä, eli käytännössä näiden väliset erot riippuvat paljon renkaan kuviosta ja paineista.
Datalehtivertailun ja kolmen koeajon jälkeen Felt Surplus 10 ja Trek Roscoe 8:n jälkeen valinta osui lähinnä mieluisimman geometrian vuoksi Konan Big Honzoon. Oululaisen kivijalkakaupan hinta oli niin kilpailukykyinen, ettei nettitilausta tarvinnut edes harkita:
https://m.bikester.fi/kona-big-honzo-etujousitettu-maastopyora-musta-711937.html
Ajoasennon ja rengaskoon parannuksen lisäksi aiempaan 29eriini verrattuna etuvaihtaja poistui, etuhaarukka vaihtui parempaan ja SRAMin takavaihtaja osaa vaihtaa 5 vaihdetta kerralla hypäten neljän lehden yli, mikä on etuvaihtajan puuttuessa tarpeen.
Minä tulen plussakokoon suoraan 29er maasturista käymättä läskärin kautta, mutta tilausta tehtäessä myyjä kertoi suurimman läskibuumin olevan ohi ja paluumuuton olevan jo käynnissä.
Joulupukki kävi jo, tulisi nyt jo se kovakim paketti 😀
Jos pyörä on kiin kotonaan poluilla ja latupohjilla, miksi sitä kannetaan jutun kuvassa helpossa paikassa?
Jostain syystä Kona on suomalaisissa kivijalkaliikkeissä yleensä halvempi kuin muualta Euroopasta tilattuna. Ja kun sinulla merkkiä edustaa Oulussa asiallinen liike ja minulla Turussa, mikäs on Konalla ajellessa. Nämä lumisateet tosin hiukan himmaa gg:llä ajelua, kun pitkittäiset raiteet tekee ajosta epävarmaa 240 nastasta huolimatta.
Tuo kuva tosiaan on outo. Todennäköisesti lavastettu, koska jopa minun ajotaidollani tuo on vielä mukavuusalueella oleva kohta. Maasturilla jopa helppo, ei missään määrin tekninen.
Tuossa kanssa hyvä tarjous Kona Big Honzosta. On jopa hissitolppakin. Ja tubeless vanteet. Koko tosin rajoittuu mediumiin. Vuosimalli 2017.
https://www.bikeshop.fi/Kona-Big-Honzo-DL-2017/ekauppa/pKOBIGHZDL17/?gclid=CjwKCAiAsoviBRAoEiwATm8OYNNE2utwKIBefcTw3rRNO_cuke0IOEDl3Sc6gT7bFk4JoDYq86p1lhoCVn8QAvD_BwE
DL on hieman kalliimpi versio paremmalla vaihtajalla ja eri etuhaarukalla.
Mutta tarvitsen L kokoisen, ja sain sen ilman DL:aa vähän yli 1300 eurolla.
Nyt oli huikea proto uusimman lehden esittelyssä. Koeajoartikkelia odotellessa taidan alkaa etsiä sopivaa käytettyä maasturia ja rakentaa siitä mieleistä pyörää. Jo toisen lasten pyörän kiekon laakerointi osoittautui laadultaan kelvottomaksi, joten enää en valmista osta. Aiemmin omanikin pyörän vakiokiekot oli veltot, mutta painavat. Kun kylän paras rihtaajakaan ei niistä enää parin pinnan vaihdon jälkeen suoraa saanut, ne korvautui Dt Swissillä. Sääli, että noin kriittisessä komponentissa turvaudutaan kiinalaiseen halpatuotantoon ja sitten hinnaltaan 1/5 oleva vaihtaja valitaan aivan eri kategoriasta. Näin mielikuvia luodaan.
Tuota, tilasin sitten vanhaan Kilimanjarooni vapaakaupasta sähköistyssarjan eturenkaaseen. Hinta oli hämärän halpa 430€ akkuineen. Hieman kestää toimitus (kiinasta tietenkin) ja kerron miten sitten toimii, tai toimiiko. Onko muilla kokemuksia?
TM meni ja teki sitten saman kuin uskonnon opettajani koulussa eli pysäytti ajan kulun. Tuolloin onneksi vain 45 minuutiksi kerrallaan. Nyt 10.4.19 saakka pitää odottaa, gg-vertailussa useampikin poikkeuksellisen kiinnostava pyörä.
Kiintoisaa keskustelua, pyörävertailuja ja -juttuja selvästi toivotaan enemmänkin. Keskiviikkona 10. huhtikuuta ilmestyvässä lehdessä on gravel-pyörien vertailua tulossa. Seuraavia pyöräjuttuja ideoidaan parhaillaan. Pysykää kuulolla!
yst terveisin
Sami Rainisto / TM
Autoista on tullut liian tietokonemaisia, monimutkaisia, täynnä joutavaa kikkailua olevia laitoksia, joista inhimillisyys on kadonnut. Samalla tietysti ympäristöasioiden korostuminen vie osan niihin liittyvää hohtoa eli tällaisen entisen harrasteautoilijan mielestä auto on nykyään pakollinen paha, vaikka merkittävä osa arkea onkin.
Polkupyörissä sen sijaan on kaikki toisin. Tekniikka on yksinkertaista, mutta silti sen hallinta vaatii suunnittelijalta taitoa enemmän kuin ratakiskon taivuttaminen. Pyörän toimivuus perustuu pääosin fysiikkaan, eikä tietokoneohjelmaan ja on kustannuksiltaan kohtuullinen toisin kuin auto. Lisäksi se on autoon verrattuna kilpailukykyinen kulkuväline kaupungeissa, erinomainen ajoneuvo loman vietossa (tehkääpä juttu viikon pyöräilylomasta perinteisen amerikan matkan sijaan!) ja monipuolinen harrastusväline niin maastossa kuin maantielläkin. Oma fysiikka ja ympäristöasiat kruunaa kokonaisuuden eli todellakin juttuja toivon ainakin minä lisää. Silloin näkökulmaa voisi laajentaa perinteisestä pyöräilytestaamisesta ja pureutua pyörän olemukseen. Lisäksi pyöräilyyn liittyvät asiat, kuten valot, talvirenkaat ja peräkärryt yms. asiat kiinnostaa kovasti. Sähköavusteisesta kiinnostuneet listaavat varmasti paljon muitakin asioita.
Kiitos! Ei minulla muuta tällä hetkellä. Paitsi, että Merida on ruma, vaikka sitä testissä kehuttiinkin.
No nyt on itselläni neljän kuukauden jälkeen odottamisen kokemusta.
Tuotetta ei ole toimitettu, onneksi tilattaessa sanoin maksavani vasta kun saan tuotteen. ”Erilainen” ostopaikka on tuo vapaakauppa.net.
Nyt on muutaman lenkin edestä kokemusta Big Honzosta, eikä ostos toistaiseksi kaduta yhtään.
Plussakoon 27.5 x 2.80 rengaskoko tuntuu aika tarkalta oikeista paineista. Kompromissin eri päissä on selvästi yli 1 barin paineella hyvin rullaava, mutta juurakossa pompottava tai hyvin röykyt absorboiva mutta raskaammin rullaava matala paine. Noiden välissä on selvästi olemassa totuus, johon olen jo pari kertaa osunutkin selvästi liian kovasta paineesta lenkin aikana vähentämällä, mutta viisarimittarilla oikeaan osuminen on vähän arpapeliä. Netistä löysin ohjeet, joissa ajajan 10 kg painoeron mukaan painetta säädetään 0.1 bar, joten tarkka painemittari menee hankintaan.
Kapeilla single track metsäpoluilla tiheässä nuoressa metsässä puiden välissä 800 mm leveä tanko tuntuu suorastaan vaaralliselta, kun on tottunut mahtumaan siitä välistä, mihin hartiat mahtuvat, joten edellisen pyörän mallin mukaisesti tangon päistä vedettiin heti suoraan 30 mm siivut pois jo ennen ensimmäistäkään kokeilua. Koska stemmi on lyhyt ja rengas entistä paksumpi, huomaa ohjauksen raskaammaksi sammaleiden seassa ja pehmeissä paikoissa käännellessä, mutta tämä on tietoinnen valinta. Vauhdikkailla neulaspoluilla pieni kahvan raapaisu puun kylkeen oikealla vie ajolinjan saman tien vasemmalta leveäksi, kuten vastaohjauksen periaatteilla pitää käydäkin.
Leveä rengas kantaa hämmästyttävänkin hyvin, vaikkei läskärin 4+ -tuumainen olekaan. Aivan entisen merenpohjan irtohiekalla ajaminen oli ennen 2.25" leveällä 29'erilla tarkkaa puuhaa ja koko ajan on kampien pyörittävä "täysillä" tai meno hyytyy heti. 2.80" tekee selkeän eron, ja menossa on aivan erilaista helppoutta. Samoin tuntuu myös, että joitain aiemmin seisaaltaan poljettavia pienempiä röykkyjä voi nyt ajaa satulasta polkien, mikä pitää pitkällä retkellä polkijan käyntikunnossa ehkä hieman pidempään, mikä oli yksi isomman rengaskoon valinnan päätarkoituksista.
Tutuilla reiteillä tuntuu myös kuin mäennousukyky olisi parantunut. Olin jo hätäisesti vaihtamassa eturatasta hieman suurempaan, mutta vaihtamatta se jää, koska yllätin itsenikin löytämällä helpolla pitävällä pinnalla jyrkässä nousussa käyttöä jopa tiheimmällekin välitykselle. Irtosoraan jään edelleen tuossa tilanteessa sutimaan, mutta se on omaa osaamattomuuttani eikä pyörän vika. Parilla lenkillä alamäkeen ajettu hieman yli 40 km/h on minulla kammenkierrosten äärirajoilla, mutta mielestäni tuo riittää maasturille, joten tyydyn mielelläni tehtaan valitsemiin välityksiin.
Erityispiirteenä ihastelin alustavassa lyhyessä kokeessa pitkoispuilla aiemmin kokemani angstin täydellistä katoamista. 2.25" rengasta ei välttämättä tarvitsisi varoa ehjillä pitkoksilla, mutta silti takaraivossa kummittelee, että jospa rengas mahtuu vähän harvaan asennettujen lankkunen väliin? Muutamia kertoja lainaläskärillä ajellessa olen huomannut läskärin leveän renkaan hakevan sangen vahvasti pitkospuilla lankkujen välissä, vaikka putoamisvaaraa ei olekaan. Plussakoolla tuntui siltä, kuin pitkokset olisivat vain yksi leveä lankku. Ei väliinputoamisen vaaraa eikä mitään ylimääräistä venkoilua ohjauksessa. Tämä on niin helppoa, että tuntuu suorastaan huijaamiselta :-)
Märälle selälle allergisena hommasin kunnon lokasuojat, Cubelta löytyi jopa pyörän väritykseen sopivat. Hyvin tuntuvat toimivan.
RockShocksin Rocesissa on hieman enemmän joustovaraa kuin edellisen Trekin Foxissa, mutta suurempi ero tulee vaimennuksesta. Foxia en tuntunut saavan säätöihin, jolla voisin käyttää täyden joustovaran ilman jatkuvasti tuntuvaa "perimistä" ja tunnetta että tangon yli lentäminen on hiuskarvan varassa pahoissa röykyissä. Rocksin vaimennus on selvästi hienompi ja aiemmin ihan mahdottomaksi kokemani alusta hevosten harjoitusreitin kaviouralla oli ennen kaikilla säädöillä sellaista rynkytystä, että tärinä sumensi näkökentän, ellei suostunut hidastamaan. Isompi rengaskoko tietenkin auttaa myös, mutta nyt ei tarvitse väistellä heppojen reittejä lainkaan.
SRAMin 1x11 vaihtajasta jäi vähän epämääräinen kuva talvisella koeajolla, joten oli mukava yllätys, kun oma pyöräni tuli selvästi oikeissa säädöissään ja toimii ihan mukavasti. Tämäkin tuntuu täsmälliseltä, kun ei paremmasta tiedä, mutta halvat vaihtajat ovat tietenkin halpoja vaihtajia, joten asiantuntijalle tuo ei varmaan olisi samalla tavalla kivan jouhevasti toimiva? Olennaisempi ero maasturissa on nopea vaihto 4 ratasta pienemmälle yhdellä painalluksella. SRAM osaisi viidennenkin, eli RÄTS-RÄTS kaksi peukullista ja suoraan 11 -> 1 vaihteelle, mutta viiden rattaan vaihto kerralla ei tunnu menevän enää luontevalla peukalo-otteella, vaan vaatisi oikean otteen valinnan koko liikevaran käyttämiseksi, mihin ei yleensä ole aikaa silloin kun on eteensä katsomatta ajanut itsensä vauhdilla rotkon pohjalle, josta nousu alkaa.
Vaikka tämä on ensimmäinen oikealla tavalla, eli geometria edellä ostamani pyörä, nostan silti ajoasentoa hieman rennommaksi, 35 mm nostava raiseritanko on tilauksessa. Kuusikymppiset ovat sen verran lähellä, että vanha ei enää jaksa kyykyttää. Eläkeläistangoltahan se tulee näyttämään ja vehkeiden ulkonäöstä saavat muut olla mitä mieltä haluavat, mä halusin tällasen. Minulla oli raiserisarja jopa raskaansarjan matkamoottoripyörän clip-oneissakin, että selkä kestää ajaa niin paljon kuin pää jaksaa. Nyt tuntuu siltä, että hartiat väsyvät ensin, joten nykykunnolla käytettävissä olevaa tiimaa lienee siis rennommalla ajoasennolla olevan saatavissa lisääkin?
Tilaan kuivaa kesäkeliä ensi viikonlopuksi, kiitos, koska nyt ajettujen installaatiokierrosten jälkeen silloin lähtee ensimmäinen tunturin kierros Iso-Syötteen ympäri. Odotan mielenkiinnolla Riihisuon ylitystä alkukesän keleillä lumien juuri sulettua. Metsästä suon laitaan tullessa näyttää kuin saapuisi pehmeän suon rantaan, mutta pitkoksille ajaessaan huomaa lähteneensä puolen kilometrin järven selän ylitykseen pitkospuilla kahta lankkua pitkin =:-)
Hieno homma, että tekevät aikuisillekin tällaisia vehkeitä, joilla saa ajan tajun hukkaan ihan täysin!
Hienoa!
Tuo ohjaustangon leveys on asia, jossa itsekin kuljen vastavirtaan. Vakiomittaisena tuntuu tavattoman kömpelöltä ja jopa hitaalta. Kavennettuna alta 700 milliin (en muista tarkkaa mittaa) ajoasento on paljon tiiviimpi ja silti hallittavuuden suhteen riittävän tukeva. Näin siis tavallisessa 29:ssä.
Ohjaustangon muodon merkitystä en ole koskaan ymmärtänyt. Onko jotan merkitystä, valitseeko suoran vs raiserin tai nostaako sitä stemmin spacereilla tai kulmalla?
Edellisen 29erin kolautin kapealla polulla ensin kevyesti oikean kahvan pään puun kylkeen, ja heti perään vielä syvemmälle vasemmalle ryteiköön ennen kuin ehdin sanoa "mukkelismakkelis". Metsäisillä neulaspoluilla leveä tanko tuntuu häiritsevän kaikkein pahiten, koska vauhdin ja vapaan tilan kompromissi on ahtaimmillaan. Saman olen tehnyt jo tällä plussakoollakin, paitsi että tuurilla selvisin ilman kovempaa osumaa, kun osuman jälkeen lukkojarrutus pysäytti ennen ladulta suistumista.
Tuo osuma tangon päähän on kyllä vahva havaintoesimerkki motoristien ihmettelemästä vastaohjauksesta. Polkupyöräilijä pystyy reilusti pyöräänsä suuremman painonsa turvin ohjaamaan myös kallistamalla, mutta jos ohjaustankoa poikkeutetaan kuljettajan kannalta yllättäen, sinkoaa pyörä vastakkaiseen suuntaan melko äkäisesti!
Leveään tankoon liittyy niin polkupyörässä kuin moottoripyörässäkin myös sellainen kömpelyys, että vaikka käsittely on kevyttä, hitaissa jyrkissä käännöksissä ulkokaarteen puoleinen kahva pakenee ainakin pienemmälle kuskille kovin kauas.
Mutta sahallahan siitä saa itse kukin itselleen sopivan mittaisen.
Minulla ei osaaminen riitä erottamaan onko nosto tehty raiserilla, spacerilla vai ohjaustangolla, vaikka niillä voi eroa ollakin? Mutta edellisen pyöräni monen säätöpalikan yhdistelmä johti niin huteraan rakenteeseen, että sen notkumisen tunsi kyllä, joten nyt tehdään vastaava säätö vain yhdellä elementillä, josta tulee toivottavasti tukeva paksun 35 mm tangon vuoksi? Käytännön kokemusta ei vielä ole, koska tilattu paketti on yhä postissa. Tässä tapauksessa valinnanvaraa ei oikein ole, koska stemmi in ihan lyhyt tumppi, joten raiseristemmillä ei saisi aikaan oikein mitään muuta kuin ohjaustangon kauemmas eteen.
Rengaspaineet asettuivat kohdilleen tarkalla mittarilla. Ajotuntuman perusteella samaa juurakkoa edestakaisin ajaen hakemani rengaspaine oli varsin lähellä minun painoiselleni suositeltua, mutta nyt pystyn asettamaan tuon "oikean" paineen jo valmiiksi lähtiessä.
Bah! Raiseritanko saapui, istuu paikalleen nätisti, ja on jokseenkin saman korkuinen kuin "Kona Raiser Handlebar", jonka tarkkoja speksejä ei kerrota.
Muoto ihan eri, mutta lopputulos muuten sama kuin ennenkin, mutta nyt tiedän lähtökohdan tarkalleen.
Saapa nähdä, löytyykö sopivaa vielä pari senttiä korkeampaa 35 mm putkea, vai meneekö stemmi vaihtoon pienempään "oversize" (heh!) tankoon sopivaan, jolla saa lisää ohjaustankovalikoimaa?
Ensimmäinen, mutta toivottavasti ei viimeinen Syötteen kierros uudella pyörällä on nyt takana, ja meno vain paranee.
WTB Ranger 2.8" renkaan aiempaa 29'eria (Vittoria Barzo) parempi pito, Big Honzon minulle sopivat välitykset ja SRAMin täsmällinen toiminta auttavat vaikeissa nousuissa niin paljon, ettei koko kierrokselle jäänyt kuin yksi paikka, josta en voi ajaa ilman jalkakosketusta. Edellisen pyöräni vaihtajat ovat saattaneet saada jossain vaiheessa osumaa, koska osaavakaan mekaanikko ei saanut niitä säädetyksi toimimaan täysin virheettömästi edes uusilla vaijereilla?
Syötteen kierrokselta on tehty useita videoita myös kilpailunumeron kera osana Syöte MTB kisaa, mutta tuossa on yksi amatöörin näkökulmasta kuvattu, joka esittelee paikan kauneuden:
Oma lenkkini meni yli 35 km, koska mökiltä tulee jonkin verran siirtymää ns. Pitämävaaran lenkin reittiä myöden ennen kuin pääsen tunturin kierrokselle.
Kiitokset matkalla läskärillä vastaan tulleelle paikalliselle latukoneen kuljettajalle, joka vinkkasi, että Ahmatuvallekin pääsee pyörällä kuivin jaloin, kun pitkokset (joita on tuolla reitillä paljon) ovat nyt kunnossa. Välituvalle saakka kävin tarkistamassa reitin, jonka alkuosa on niin soista, että ilman pitkoksia homma menisi suossa rämpimiseksi. Eipä ollut uusien pitkosten turvin reitissä valittamista. Piti vain palata kesken matkan tältä pistotieltä takaisin tunturin kierrokselle, kun sääennusteen iltapäiväksi tarjoamiin ukkoskuuroihin jäljellä oleva aika ja juomavarasto hupenivat +30 asteessa nopeasti.
Ahmatuvan lenkki menee vielä tälle kesälle katsottavaksi. Tuo on helteessäkin helppo veto, kun tietää tuvalla olevan keskellä erämaata purossa hyvä vesipaikka, vaikka siirtoajo mökiltä tuplaakin matkan.
On tämä hieno tapa liikkua kansallispuistossa!
(Yhtä hyvä kuin retkikanootti ja pitkät kajakkimelat)