Riippuu varmaan ihan siitä miten kauan meinaa tuolla rallikuvioissa pyöriä. Tällä kaudella on turha odottaa ihmeita. Kokemusta on ralliautosta paljon vähemmän kuin kellään viime aikoina WRC:n rattiin hypänneellä. Jos muistaa miten hidas esim. Hirvonen oli alkuaikoina niin siihen nähden Kimi ajaa jo nyt paremmin. Mikolla nyt oli sentään useamman vuoden kokemus pienemmistä luokista. Kimillä taitaa olla ek-kilometrejä plakkarissa muutama sata, kaikilla autoilla yhteensä. Eli todella kokemattomasta kuskista rallin suhteen on kyse. Siinä ei paljon formulamestaruus auta, kun laji on täysin eri planeetalta.
Sitä ei silti voi kiistää että kyllä miehessä kyse aika poikkeuksellisesta lahjakkuudesta. Jos tosiaan on tullut ralliin jäädäkseen, niin kokemuksen mukana tulokset varmasti paranee hurjasti. Jos auto pysyy tiellä ja ero kärkeen siinä sekuntti per kilometri, niin voi varmaan olla ihan tyytyväinen. Tuolla vauhdilla ero kärkeen olis tuloksissa jotain 5 minuutin luokkaa. Onhan se paljon mutta ei sitä kauheasti parempaa uskalla näin alkuun odottaa. Tuollakin erolla ollaan aika varmasti pisteillä. Etukäteen voisi odottaa että asfaltilla Kimi olisi kaikkein vahvimmillaan, mikä sinänsä on aika erikoista suomalaiselle "rallikuskille". Ulosajoja tulee varmasti, mutta tärkeintä olis ottaa niistä opiksi eikä tehdä Jari-Matteja.
Kimin tulo mm-sarjaan aiheutti totaalisen alamäen rallifoorumeilla. Olen melko aktiivisesti seurannut rallikeskusteluja netissä useamman vuoden mutta nyt näyttää ettei niitä enää jaksa lukea. Lähes joka viesti alkaa sanalla Kimi ja viestit on ihan puuta heinää. Vika ei ole Räikkösen vaan hänen ilmeisesti polvenkorkuisten fanien
Räikköselle toivon kuitenkin menestystä, alku aina hankalaa
Kalliiks taitaa käydä kimi citikalle. Joka rallissa ku vetää kunnon kaadot, eikä koskaan pisteille, plus megapalkka... hmmm...No ehkä tuo alkaa jossain vaiheessa luonnistumaan -hyviä pätkäaikojahan se on väläytellyt, joka on rohkaisevaa.
Tosiaan Kimi ei ole Citikan palkkalistoilla, vaan Red Bullin, joka ajattaa myös tallikaveri Ogieria Citikan junnutiimissä. En tiedä mikä Kimin palkkataso on rallissa, mutta kannattaa muistaa että Ferrari maksaa Kimille tänä vuonna vielä palkkaa sen n.10 miljoonaa. Mikäs siinä ajellessa. Ei Kimi mikään toivoton rallikuski ole, kun pystyy ajamaan melkein nollakokemuksella samaa vauhtia useamman vuoden WRC:tä kiertäneen Wilson juniorin kanssa. Tietty maaliinkin tarttis päästä.
Hyvä kun korjasitte, eihän se tosiaan citikan pussista mene. Mutta tarkoitin että kenen pussista meneekään, tällä romutustahdilla alkaa käymään kalliiksi.. no kyllä se siitä parantaa kun sika juoksuaan.
Tommi Mäkisen kannattaisi houkutella Kimi kimppaan ja perustaa yhdessä oma rallitiimi. Kimillä on rahaa ja nimellä saa tukijoita tiimin pyörittämiseen.
Veikkaan että ulosajoja Kimille tulee rutkasti, kokemattomuuden ja rajojen etsimisen yhteydessä. Toivottavasti ei satu mitään pahempaa.
Oma veikkaus: Joskus saattaa päästä podiumille, tai muiden epäonnistuessa ehkä voittaakkin.
Riippuu varmaan ihan siitä miten kauan meinaa tuolla rallikuvioissa pyöriä. Tällä kaudella on turha odottaa ihmeita. Kokemusta on ralliautosta paljon vähemmän kuin kellään viime aikoina WRC:n rattiin hypänneellä. Jos muistaa miten hidas esim. Hirvonen oli alkuaikoina niin siihen nähden Kimi ajaa jo nyt paremmin. Mikolla nyt oli sentään useamman vuoden kokemus pienemmistä luokista. Kimillä taitaa olla ek-kilometrejä plakkarissa muutama sata, kaikilla autoilla yhteensä. Eli todella kokemattomasta kuskista rallin suhteen on kyse. Siinä ei paljon formulamestaruus auta, kun laji on täysin eri planeetalta.
Sitä ei silti voi kiistää että kyllä miehessä kyse aika poikkeuksellisesta lahjakkuudesta. Jos tosiaan on tullut ralliin jäädäkseen, niin kokemuksen mukana tulokset varmasti paranee hurjasti. Jos auto pysyy tiellä ja ero kärkeen siinä sekuntti per kilometri, niin voi varmaan olla ihan tyytyväinen. Tuolla vauhdilla ero kärkeen olis tuloksissa jotain 5 minuutin luokkaa. Onhan se paljon mutta ei sitä kauheasti parempaa uskalla näin alkuun odottaa. Tuollakin erolla ollaan aika varmasti pisteillä. Etukäteen voisi odottaa että asfaltilla Kimi olisi kaikkein vahvimmillaan, mikä sinänsä on aika erikoista suomalaiselle "rallikuskille". Ulosajoja tulee varmasti, mutta tärkeintä olis ottaa niistä opiksi eikä tehdä Jari-Matteja.
Ensimmäisen päivän perusteella ei hyvältä näytä!
Pakollinen ulosajo ja normaalipätkillä ero kärkeen 1,5s/km!
Opittavaa riittää ja toivottavasti sen jo pikkuhiljaa huomaa median edustajatkin ja lopettavat ylimääräisen hehkutuksen.
Jatkoa odotellessa...
Voi pojat, kylmää on kyyti!
Ralli on taas näköjään samaa pakollista loeb-hirvonen-sordo-kuraa kuin ennenkin. Se oli tosin jo tiedossa.
ALKAIS JO FORMULAT!!!
Uskoisin Räikkösen vetävän samoja aikoja parhaimmillaan kuin Ogieri. Eli n. viides tulenee olemaan paras sijoitus mm-rallissa.
Kimin tulo mm-sarjaan aiheutti totaalisen alamäen rallifoorumeilla. Olen melko aktiivisesti seurannut rallikeskusteluja netissä useamman vuoden mutta nyt näyttää ettei niitä enää jaksa lukea. Lähes joka viesti alkaa sanalla Kimi ja viestit on ihan puuta heinää. Vika ei ole Räikkösen vaan hänen ilmeisesti polvenkorkuisten fanien
Räikköselle toivon kuitenkin menestystä, alku aina hankalaa
Kalliiks taitaa käydä kimi citikalle. Joka rallissa ku vetää kunnon kaadot, eikä koskaan pisteille, plus megapalkka... hmmm...No ehkä tuo alkaa jossain vaiheessa luonnistumaan -hyviä pätkäaikojahan se on väläytellyt, joka on rohkaisevaa.
kimhän ei kai maksa mitään citikalle vaan on red bull:in palkkalistoilla joka taas on vuokrannut auton citikalta.
eikös viime kaudella joku venäläinen ajellut samaisessa tallissa ja todella usein myös ulos?
kuinka paljon voi laskea arvoa media näkyvyydelle?

-Sen kun joku osaisi kertoa. Asia kiinnostaisi ihan vaikka formulaykkösiä ajatellenkin. Paljonko esim. mercedes-benz
( daimler ) hyötyy schumin olemisesta? Kuka näitä osaa laskea...
Tosiaan Kimi ei ole Citikan palkkalistoilla, vaan Red Bullin, joka ajattaa myös tallikaveri Ogieria Citikan junnutiimissä. En tiedä mikä Kimin palkkataso on rallissa, mutta kannattaa muistaa että Ferrari maksaa Kimille tänä vuonna vielä palkkaa sen n.10 miljoonaa. Mikäs siinä ajellessa. Ei Kimi mikään toivoton rallikuski ole, kun pystyy ajamaan melkein nollakokemuksella samaa vauhtia useamman vuoden WRC:tä kiertäneen Wilson juniorin kanssa. Tietty maaliinkin tarttis päästä.
Hyvä kun korjasitte, eihän se tosiaan citikan pussista mene. Mutta tarkoitin että kenen pussista meneekään, tällä romutustahdilla alkaa käymään kalliiksi.. no kyllä se siitä parantaa kun sika juoksuaan.
http://www.hs.fi/urheilu/autourheilu/artikkeli/R%C3%A4ikk%C3%B6sen+Citroen+kulkee+ja+parta+kasvaa/1135256175987?ref=tf_iHSuutisboksi_p1
Räikkönen ajaa jo todella hyvin. Myös miehen yleinen olemus on jotain aivan muuta kuin formula paddockilla. Olen ylpeä Kimistä!
Räikkönen on oma persoonansa (varmaan F1 fanit kaipaa) ja en ihmettele vaikka olisi vielä maailmanmestari rallissakin! Lahjakkuus autourheilussa!
Tommi Mäkisen kannattaisi houkutella Kimi kimppaan ja perustaa yhdessä oma rallitiimi. Kimillä on rahaa ja nimellä saa tukijoita tiimin pyörittämiseen.
Kimi tietysti olisi tiimin ykköskuski.