Kiva sähköinen matkailuauto

4 kommenttia

Opiskelijoiden kehittämä matkailuauto painelee pelkällä aurinkoenergialla Hollannista Espanjaan
MATKAILUAJONEUVOT

22.9.2021

Veli-Matti Jalovaara

Hollantilaisen Eindhovenin teknillisen yliopiston 22 opiskelijan ryhmä Solar Team Eindhoven on kehittänyt yli vuoden uudenlaista ympäristöystävällistä matkailuajoneuvoa. Työn tuloksena on syntynyt omavarainen matkailuauto, joka tukeutuu pelkästään aurinkoenergiaan.

Stella Vita -nimisen konseptiajoneuvon aurinkopaneelit tuottavat tarpeeksi virtaa paitsi ajamiseen myös elämiseen – muun muassa tv:n katsomiseen, kahvinkeittoon ja kannettavan tietokoneen lataamiseen.

image

Nostokatto tuo kunnon seisomakorkeuden sisälle, mutta nostokaton rooli ei jää pelkästään mukavuuden ja lisätilan tuomiseen.

Kun nostokatto avataan ajoneuvon ollessa pysähdyksissä, samalla esiin taittuu lisää aurinkopaneeleita, ja aurinkopaneelien pinta-ala kaksinkertaistuu ollen jopa 17,5 neliömetriä.

Aurinkoisella säällä Stella Vita pystyy etenemään parhaimmillaan 730 kilometriä päivässä. Se taitaa olla vielä hieman täsmentymättä, miten reissaaminen sujuu kehnommassa säässä.

Mutta nyt ei ole kuitenkaan kyse pelkästä visioinnista. Stella Vita aloitti 19.9. – alkuvaikeuksien värittämän – matkansa Eindhovenista kohti noin 3 000 kilometrin päässä olevaa kohdetta, joka on Tarifa Espanjan eteläkärjessä. Sinne olisi tarkoitus ehtiä kuukaudessa. Matkalla poiketaan muun muassa Pariisissa ja Madridissa, ja ajoneuvoa esitellään kaikkiaan 13 paikkakunnalla.

https://caravan-lehti.fi/matkailuajoneuvot/opiskelijoiden-kehittama-matkailuauto-painelee-pelkalla-aurinkoenergialla-hollannista-espanjaan/

  
  • Sähköisessä matkailuautossa on sellainen perusongelma, että ajotunteja autolle tulee vain vähän. Akut vanhenevat käyttämättömänä, eikä energiansäästö ehdi tulla kovin suureksi. Ehkä sitten noissa olisi ajatusta, jos akkua käytettäisiin väliajat kodin sähkövarastona esim. aurinkokennojen perässä.

      
  • Perusongelmat lienevät erilaisia niillä matkailuautoilijoilla, jotka ajavat paljon ja/tai asuvat matkailuautoissaan merkittävän osan vuodesta. Esim autuaissa Amerikan Yhdysvalloissa n. miljoona ihmistä asuu matkailuautoissa. Aurinkokenno toisi noille ihmisille helpon ja lähes aina saatavilla olevan energialähteen viilennykseen, ruuan laittamiseen yms. puuhaan. Eikä tarvitsisi vaikkapa nyt Englannissa kärvistellä kilometrin mittaisissa bensa-asemoiden jonoissa. Toki uudella tekniikalla on uuden tekniikan hinta, mutta jostain pitää aloittaa.

    @NHB kirjoitti:
    Sähköisessä matkailuautossa on sellainen perusongelma, että ajotunteja autolle tulee vain vähän. Akut vanhenevat käyttämättömänä, eikä energiansäästö ehdi tulla kovin suureksi. Ehkä sitten noissa olisi ajatusta, jos akkua käytettäisiin väliajat kodin sähkövarastona esim. aurinkokennojen perässä.

      
  • Kovin kaukana tuo on matkailuautosta. Jonkinlainen puutteellisesti varustettu retkeilyauton proto.

      
  • Voisikohan tuollaista viritelmää ikinä saada kilpiin Suomessa? Ruotsissa saa tieliikennekilvet vaikka mikroautolle mutta Suomessa…

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit