Jo pidempään itänyt idea että "joskus aikanaan" eläkeukkona hankin keinutuolin sijasta sähköläskärin. Huvikseni tarjontaa selatessani idea otti kimmokkeen yllättävään suuntaan. Ensin sähköläskärin hinnalla löytyi sähkövetoinen täysjousto lievän plussakoon renkailla (Canyon Neuron ON). Jumankekka, tuollaisellahan kehtaisi ajaa vaikka ennen eläkeikääkin!
Hetken harkinnan jälkeen huomasin, että kun työmatkaa ajan pyörällä vain harvoin ja työmatkatkin loppuvat alle vuoden kuluessa kokonaan ja ensimmäinen 100 km menee edelleen luomuna kovempaa kuin sähkärillä, niin en minä juuri NYT sitä sähköä tarvi.
Täysjousto jäi silti vaivaamaan, koska ajan 3.0" plussakoolla pyörän pehmeyden vuoksi. Vain jäykkäperäisellä ajanut tarvitsee nyt apuja valintaan.
L-kokoisen Big Honzon ajogeometria ja ohjaamon geometria ovat vanhanaikaiset, siis pieni satulatolpan kulma ja iso emäputken kulma. Kuski istuu takapyörän päällä ja etupyörää painotetaan rähmällään nojaten kaarteissa. Jyrkissä nousuissa sutimisen ja keulimisen välinen stabiili alue on katoamassa olemattomiin. Tuo ajoasento rasittaa käsiä ja harteita, minkä vuoksi asennettu raiseristemmi pahentaa takapyörän päällä istumisen efektiä.
Oletusvalinta olisi Canyon Neuron 7, jossa on mahdollisesti tuohon hintaan ylittämätön osasarja ja jota koeajajat kehuvat pehmeäksi juurakoiden yli lipuvaksi taikamatoksi. Tämä kuulostaa plussakoon sen elastisuuden vuoksi valinneen korvaan hyvältä.
Mutta sitten iskee epäilys vanhanaikaisesta ajoasennosta? Ohjauskulma, tolppakulma, stack ja reach ovat samaa tyylilajia kuin Big Honzossakin. Honzon erikoisuus on kokoisekseen ja pitkään akseliväliinsä nähden lyhyt takahaarukka. Uusia Canyon Spectralin ja Giant Trancen tapaisia vaihtoehtoja katsoessa pystympi tolppakulma ja loivempi haarukkakulma sijoittavat kuljettajan paremmin pyörän keskelle ja ohjauskulma ja jättö vakauttavat menoa pitkän akselivälin ohella. Ero on merkittävä, koska M-kokoinen Spectral on pidemmällä akselivälillä kuin L-kokoinen Big Honzo tai L Neuron.
Takajoustosta ei ole mitään käsitystä ja Spectral kuulostaa hurjalta, kun oma pää ei kestä yli metrisiä hyppyreitä kuitenkaan ja alustaa moititaan kevyessä ajossa kovaksi eikä oma 65 kg paino riitä jousipaineiden säätötaulukossa kuin ensimmäiselle riville. Toisaalta sekä ohjausgeometria että ohjaamon geometria ovat erittäin houkuttelevia. Spectralista on tehty myös lyhytjoustoinen 125 versio, joka kuulostaa vähän siltä, kuin valmistaja olisi valinnut halvan tavan päivittää Neuronin vanha geometria uuteen vaihtamalla vain Spectraliin halvempi alusta? Hintakin on lähes tasoissa (vaikka XT osasarja vaihtuukin samalla SLX:n). Jarrut ovat maastopyörässä olennainen osa, ja kaksi sormea jarrulla on ehdoton maksimi.
Missä näitä voi koeajaa? Mitä pitää tarkistaa seuraavaksi?
Vauhtia on sen verran, että Syöte MTB-reitin kisaa edeltävänä päivänä ajetulla ajallani olisin lyhyellä reitillä hävinnyt voittajalle puoli tuntia ja voittanut viimeisiä maaliin tulijoita puolitoista tuntia. Vauhtia siis on sen verran että kisaan kehtaa lähteä, mutta en kilpaile mitalisijoista millään matkalla enkä missään olosuhteissa.
Vatulointi loppui. Luomupyörä Canyon Neuron AL 7.0 tilattu. Lupasivat toimituksen saman tien, eli paketti on käsittääkseni jo matkalla.
Osasarja on niin hyvä, etten keksi mitään vaihdettavaa. Geometria on vanhanaikainen, mutta sen kanssa olen jo oppinut elämään ja vanhanaikaisen pitkän stemmin pituudessa ja kulmassa on ajoasennon säätövaraa.
Nyt on sitten kalustoa joka lähtöön. On kevyt maastopyörä, kun haluaa herkutella pyörän hallittavuudella pienipiirteisessä maastossa ilman kelloa. Sitten on monipuolinen yleispyörä pääsääntöisesti jonkinlaisella tiellä tapahtuvaan ajoon. Nyt vielä tuo.
Itselläni ongelmaksi tuli autotallin koko. Auto ei sinne ole mahtunut pitkään aikaan, eikä enää mahdu lisää pyöriäkään, kun taloudessa niitä on muillakin kuin minulla useampi. Yksi pyörä on kiekkoja vaille valmiina. Ei vaan ole selkeää käyttötarvetta tuolle, niin en ole viitsinyt Saksan tilausta tehdä. 26-kiekkoja en enempää viitsi tilata, kun pojan maasturikin jää jossain vaiheessa pieneksi ja siitä yhdet DT Swissit vapautuu.
Meillä oli taloa ostettaessa yhtenä kolmesta pääkriteeristä autotallin koko ja työtilat
Aiemmin moottoripyörätallina toimineen autotallista palo-ovella erotetun työtilan ovat nyt vallanneet polkupyörät.
Big Honzo ei lähde vielä ennen kesää yhtään minnekään, koska se tuntuu olevan 3.0" leveillä plussarenkailla aika lailla optimaalinen laite Syötteen talvireiteille, joita pidetään niin hyvässä kunnossa että nopein kulkine on läskäriä kapearenkaisempi. Vaikka eri reittiä kulkevan tunturin kierroksen aika kesällä ja talvella ei olekaan suoraan vertailukelpoinen, talvireitin kunnosta kertoo aika paljon se, että talvinen keskinpeus nousee vaivatta yli kesäisen tietoisena ennätyskokeena ajetun keskinopeuden. Rengas siis kantaa kunnolla eikä varmasti pilaa reittiä, vaikkei läskäri olekaan.
Ajan vielä tämän kevättäalven Honzolla ja mietin sitten onko talvipyörälle oikeasti niin paljon käyttöä, että pidän sen vai laitanko myyntiin?
Autotalliinhan meillä ei talvella mahdu ylimääräistä tavaraa kuin hyllyille, kun tallissa on talviuninen 740 GLE odottamassa ylösnousemusta huhtikuussa.
Kovalla polulla 3" plussakoon rengas on nopein mahdollinen, mutta annas olla kun on yhtään irtolunta!
Jos 5 tuuman (4.8") läskäri kantaa 90-kiloisen miehen sähköpyörällä ja reppu selässä ja 4 tuuman läskäri kantaa 80-kiloisen pyöräilijän, niin kyllä 3 tuuman rengas 0.6 bar rengaspaineella kantaa 60-kiloisen.
Mutta kun ei se onneton pidä yhtään! Jos läskärin rengaskuviossa on sokeripalan kokoiset nappulat, niin plussarenkaassa on hieman sokerikidettä isommat. Ja kesäkeliin suunniteltu kumiseos, jonka seurauksena on luistin.
Koska plussakoosta ei ollutkaan talvipyöräksi, vihjaisin sen olevan myynnissä ja ostajia löytyi jonoksi asti jo enne tori.fi ilmoitusta. Big Honzo lähtee myyntiin heti kun pääsen täältä kinosten keskeltä sen luovuttamaan seuraavalle polkijalle. Tilalle tuli saman tien torista löytynyt White 8FAT luomuläskäri hinnat-alkaen osasarjalla, mutta jo valmiiksi litkutetuilla Schwalbe Jumbo Jim 4.8" renkailla.
Joudun pudottamaan rengaspaineet pehmeällä kelillä aivan renkaan valmistajan suosituksen alarajalle 0.4 bar, mutta nyt kulkee suoraan pyöräreitillä lumituiskun jälkeen ja myös eilisellä lumikengän jäljillä sekä tietenkin kaikilla kelkan jäljillä.
Pyörän kulutusosista näkee, että viime vuonna ostetulla pyörällä on ajettu vain vähän ja talvella. Shimano Deore 10-vaihteista pidän tähän käyttöön riittävänä. Kasetin ja vaihtajan voisi päivittää 11-vaihteiseksi, mutta ääripäät ovat molemmissa samat, joten en koe vaihtoa tarpeelliseksi. Pienin ratas riittää siihen vauhtiin mitä läskärillä jaksan polkea ja isoin 46 tarjoaa momenttia sen mitä Jumbo Jimissä riittää pitoa.
Halvoille jarruille tehdään jossain vaiheessa jotain. Ainakin alkuperäiset huonot levyt lähtevät vaihtoon. Etunen oli kiero jo lähtiessä ja nyt on takanenkin. En mielestäni kolauttanut sitä, mutta joko Ahmatuvalta alas tullessa pari kilometriä niin kovaa kuin uskaltaa käytti jarrut lämpimänä. Mahdollisesti joko kunnollinen kuumennus tai heti sen jälkeen levyn hautaaminen kinokseen kuperkeikan kera vetäisi takalevyn kieroksi kun oli yhdessä mutkassa jarrumerkki vähän myöhässä? Tai sitten onnistuin ensimmäisen kerran kolhimaan levyn kieroon kaadossa?
Raskasta hommaa, mutta hauskaa! Tulisi nyt pääsiäiseksi hyvä (=kova) keli, että pääsisi kaahottamaan tutut reitit vauhdilla?
Näin arvostukset eroaa. Itselläni on 29 jäykkäperässä n. 2,2" renkaat. Talvella alla on rullaavuudeltaan kelvoton Suomi tyresin maastorengas. Pito kuitenkin on riittävä. Toisaalta en tavoittele kovia nopeuksia, vaan nautin pyörän hallittavuudesta. Kokemukseni mukaan läskit eivät tähän tarpeeseen vastaa, jonkinlainen herkkyys niistä puuttuu. En tosin saa mitään sileiden lumipolkujen ajamisestakaan, sulan maan aikana kalliomaastot ovat parasta mitä maastopyöräily voi tarjota. Ja niitä ei löydy Lapista, täällä etelässä takapihalta avautuu ainakin Ylläksen polut 6-0 voittava maasto.
Oikein helpot maastot varsinkin kesäkelissä on nautinnollisimmat 50 mm renkailla olevalla gravelilla, jollaisen yhden vanhan pyörän rungosta rakensin. Täysjoustolla epätasaisessa maastossa kolistelua en ymmärrä. Toisaalta kun poika tykkää ajaa DH:ta, vaikka isän kukkaro rajoittaa sen 1-2 kertaan vuodessa ja viimeksi eräs alan harrastaja kannusti kokeilemaan vaikka sitten omalla jäykkäperällä, johonkin takaraivoon tuokin jäi kytemään. Kai sieltäkin alas voi hitaasti trial-tyyliin taiteillen tulla.
Mielipiteeni läskäristä ei muuttunut vaikka sellaisen ostinkin. Kyllähän se tuntuu edelleen pyörältä johon on asennettu traktorin renkaat.
Mutta talviretkissä kelkkojen ja lumikenkien jäljissä on oma hassu viehätyksensä, joten voihan tallissa olla yksi tuollainenkin kun sain sen päikseen vaihtamalla ylimääräiseksi jääneellä plussakokoisella.
En usko läskille tulevan paljon kesäisiä kilometrejä. Ehkä kauppareissulle viitsii lähteä pyörällä helpommin kun halpoja ja nyt jo epämuodikkaita vehkeitä ei tarvitse kahlehtia pysäköintipaikalla ihan samalla tarkkuudella kuin kalliimpia ja kysytympiä malleja?
Etelässä asuville nuo lumipolut on harvinaista herkkua, käytännössä rajoittuu hiihtoviikkoon Lapissa. Silloin tulee hiihdettyä.
Itse olen jäänyt koukkuun 26" kiekkoihin, kun lapsille tuli niistä kasattua muutama pyörä. Pojalla on vielä yksi menossa, mutta seuraava pitää olla jo 27,5 tai 29. Sitten tuli hankittua yksi puskapyörä, jonka kunnostuksessa homma lähti lapasesta, eikä pyörää linja-autopysäkin puskassa enää voinutkaan säilyttää. Itsellenikin tein yhden 26":n, kun puoli-ilmaiseksi sopivan rungon puolivahingossa löysin. Mutta ei se mitään, vaikka tämän kiekkokoon käyttöä aikuisen pyörässä (pl. läskit) on vaikea faktapohjaisesti perustella, jokin kumma viehätyksensä siinä on. Oma pyöräni on todellinen hybridi, mukava ajaa lyhyet maantiematkat ja toimii käyräsarviseksi hyvin myös maastossa. Autoon pakattunakin 26 on jollain tavalla helpompi kuin 28 tai 29. Kun vielä runko on 30 vuotta vanha, pyörä myös näyttää vanhalta ja halvalta, vaikka tekniikka onkin uutta. Vanhaan valikoitui osiksi toimiva perustaso: DT Swissin kiekot, 3x9 Sora vaihteet, Alivion kammet, Prologon satula, Race Facen ohjaustanko jne. Vannejarrut pitää huolta vanhasta ulkonäöstä, mutta osat ovat uusia, muistaakseni Deoren mallistosta. Toimii hyvin Soran kahvojen kanssa. Oikein hyvä asiointipyörä siis ja kun tuolla on kiva poiketa myös soralle ja oikaista polkuja pitkin metsikön poikki, on se tällä hetkellä eniten käyttämäni pyörä. 3x9 on teoriassa halpa (maantiekahvat yllättävän kalliit), mutta oikein käyttökelpoinen järjestelmä tämän tyyppiseen pyörään. 1x10 oli vaihtoehtona, mutta kokonaisuuden hinta olisi ollut aivan jotain muuta näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta.
Yksi täysjäykkä 26 maasturi/hybridirunko odottaa kasausta, sopivat kiekot puuttuu, kaikki muu löytyy vanhoista varastoista... Ja käyttötarve tuolle pyörälle. Jäi lapselta pieneksi ja kiekot siirtyi seuraavaan pyörään.
Schwalben Jumbo Jim tuntuu traktorin renkaalta, mutta on siinä jotain hyvääkin, nimittäin pito lumipinnalla. Harvoin tulee ajetuksi maasturia, jossa renkaat pito ylittää pyörän muut ominaisuudet. Tavallisesti nopeissa paikoissa voi ajaa niin kovaa kuin pito sallii. Läskärillä pitoa on enemmän kuin luottoa alustaan ja jarruihin ainakin yksi sormi liipaisimella.
Rengas joustaa melko paljonkin, mutta ei tietenkään yhtä paljon kuin ilmajousitettu haarukka ja vaimennuksen puuttuessa pyörä pomppaa töyssyssä. Hinnat-alkaen pyörän halvan Deoren vaihtotapahtumaa voi kuvata viinitermeillä pitkään viipyilevä ja siirappinen. Jarrutuntuma on pyöreän pehmeä ja sienimäinen. Koko rohjo painaa ihan riittävästi ja vierinvastus on ylittämätön. Teknisesti aika surkea polkupyörä siis.
Siitä huolimatta se mahdollistaa hauskan kuuden autiotuvan kierroksen upeassa talvimaisemassa. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja talvi on komeimmillaan. Pyöräilyreittien lisäksi käytettävissä on kaikkien eilisten ja sitä vanhempien moottorikelkan ja lumikengän jälkien verkosto, joiden turvin tutussa maastossa voi suunnistaa jokien, tunturin, vaarojen ja auringon mukaan. Järven jäätilanteen tunteva voi ylittää siitä mistä joku muukin on mennyt.
Hyvä että tekevät aikuisillekin laitteita, jotka kadottavat ajan tajun kokonaan.
Etelässä on soratiet siinä kunnossa, että läskiä kaipaa. Märkä pinta on 47 mm renkaalle kuin tervaa. Parempi pysytellä asfaltilla. Maastossa on varjopaikoissa sen verran sohjoista lunta, ettei ajaminen siellä ole mielekästä.
Nastoilla vielä mennään, kun sepeliä ei ole ehditty vielä poistaa. Sieltäkin, mistä on harjattu, jälki vaihtelee usein heikon ja luokattoman välillä eli nastoilla mennään ainakin vappuun saakka. Ehkä sen jälkeen alkaa tiet olla suunnilleen puhtaita.
Onkohan vaihdevaijerin kireys oikea? Itse olen Deorea käyttänyt ainakin kolmessa pyörässä ja hienosti ne napsahtelee paikoilleen. Yhdessä on Deoren vivut, mutta XT:n vaihtajat. Sekin toimii käytännössä yhtä hyvin, vaikka ikää jo onkin lähemmäs 10 vuotta.
Vaihtajat kannattaa pestä vaikka astianpesuaineliuoksella ja huuhdella lämpimällä vedellä. Ihan vähän öljyä liikkuviin osiin. Vaijerin kireyden lisäksi pitää kokeilla ne pikkuiset säätöruuvit laidasta laitaan ja ihmetellä mitä tapahtuu. Jossakin ajassa saa pelattua ne kohdilleen ja vaihto toimii.
Hiukan on myös väliä missä kulmassa ketjun kohtaa rattaat, joskus piti laittaa takapyörä karvan verran vinoon. Ja ketjujen likaisuus ja kankeus vaikuttaa vaihtoon, jäykäksi menneet eivät mene rattaalta toiselle kovin innokkaasti.
Kyllä se Deorekin sinänsä oikein vaihtaa molempiin suuntiin, mutta vertailukohteena on uusi ja oikein säädetty XT.
Vaihtajan etäisyyttä kasetista voisi tosiaan kokeilla lyhentää, tuota en vielä edes kokeillut.