Naisen ajama...

16 kommenttia

Oletetaan, että olet ostamassa unelmiesi käytettyä autoa. Hinta on kohdallaan ja autolla on ajettu vähän. Autokauppias kehuu, että auto on ollut naisella ajettavana. Mitä ajattelet tälläisestä? -Onko naisen ajama auto hyvä myyntivaltti?!!

  
  • Sellainen auto voi vaikuttaa epäilyttävältä. Joko se on kolaroitu aika pahasti ja korjattu tai sitten se on muuten vaan mätä?!
    :confused:

      
  • Ja pitää muistaa, että monesti sillä naisen ajamalla autolla ajaa myös perheen jäsenet, juuri kortin saatteet pojat/tytöt. Eli auto voi olla kovalla käytölläkin, :smile:

      
  • Nainen ja vaihteisto... :kiss:

      
  • Jos auto todellakin on ollut naisen käytössä, kertoo se luultavasti sen, ettei autolla ole kaahailtu päättömästi, ei mitään muuta. Myyjän puheista ei kuitenkaan tiedä yhtään mitään. Eräs myyjä kertoi minulle, että kerran koeajaja kävi naapurikaupungissa (50 km/suunta) asioilla, jonka jälkeen liikkeen käytäntönä on ollut, ettei ilman myyjää pääse kokeilemaan autoja. Hetken kuluttua kuitenkin minä, silloin noin 25 vuotias mies, olin koeajolla ilman myyjää!

    Mielestäni käsite naisen ajama auto on samanlainen epäoleellinen tekijä kuin esimerkiksi ilmanvastuskerroin. Ratkaisevaa on kulutus ja suorituskyky, eikä itseisarvot, joilla tavoitteeseen on päästy.

      
  • "reikä ratis..."

      
  • En sanoisi, että tuo on mikään myyntikikka. Keskiverto naisen auto muistuttaa lähinnä rytökasaa verrattuna keskiverto miehen autoon. Yleensä miesten autoja on pesty, puunattu ja muutenkin tarkasteltu hieman toisella silmä kuin naiset. Auton maalipintakin on saanut muuta huomiota kuin, että "se on ihanan värinen".

    Edelleen keskiverto naisen jäljiltä vaihteisto ja kytkin on huonommassa kunnossa kuin keskiverto miehen. Mikäli perheen juniorit eivät ole autolla ajelleet, myös 90% varmasti moottori on karstaa täynnä, mikä ei sekään ole hyvä juttu.

    Poikkeuksiakin löytyy.

      
  • Lainaus:
    14.04.2005 klo 13:50 Saint kirjoitti
    Autokauppias kehuu, että auto on ollut naisella ajettavana. Mitä ajattelet tälläisestä?


    Asenteellinen äijä.

      
  • Jää ainakin minulta ostamatta, nim. kokemusta on. Edellinen autoni oli ollut naisen käytössä ennen minua ja siihen piti vaihtaa kaikki etupään puslat. Kun ei niitä kuoppia voi väistää, autohan voi lähteä käsistä. Näin erään kerran, kun tiessä oli mutkassa kunnon reikä, jota Astralla ajellut nainen ei voinut/huomannut väistää. Ihme ettei ripustus hajonnut siihen paikkaan.

    Naisen ajamassa autossa on siis alusta huonossa kunnossa: puslat vaihtoon ja ohjauskulmat pielessä, jonka seurauksena renkaat kuluneet epätasaisesti.

    Toisena esimerkkinä eräs keski-ikäinen naissukulainen, jonka pikkuauton moottori savutti jo 50 tkm ajon jälkeen. -20'C ja kylmällä koneella 2-vaihteella 70 km/h, kun ei huomannut, mikä vaihde on päällä. Tällaista jälkeä koneelle ei saa revittämällä.

      
  • Ei kerro oikein mitään auton kunnosta.

    Ollessani vielä alle kymmenen vuotias naapureillamme oli molemmilla Porschet, sekä rouvalla että herralla. Rouva lähti miltei aina pihasta kylki edellä, kun taas herran ajotapa oli huomattavasti rauhallisempi. Ai niin, se herra oli eräs L.Kinnunen, jonka kisapelejäkin saimme toisinaan tallissa ihailla.

      
  • Kokemuksesta voin sanoa, että voivat olla huonolla hoidolla.
    Kytkin yleensä luistatettu. Ajoin vähän aikaa sitten naispuoleisen
    kollegan autoa ja mittaristo oli kuin joulukuusi. Öljynpainevalo
    ja jarrunesteen valo vilkkuivat aina mutkissa. Ei ollut aikaisemmin
    huomannut moisia. Toki tämä on yleistystä ja varmasti hyviäkin
    naisen ajamia helmiä löytyy.

      
  • No eipä myyjän sukupuolikommentista voi juuri mitään järkevää päätellä. Tai ehkäpä sen että myyjällä alkaa olla kehumisen aiheet lopussa.
    Edellisen autoni aiempi omistaja oli professorin rouva, ja siitä huolimatta auto pelasi täysin ilman ongelmia...huolloista (siis huoltoon viemisestä) oli toki vastannut professori itse, ja koneen oli ajanut karstattomaksi perheen nuoriso (jonka totesi myös autotohtori ennen ostostani).

      
  • Kuin tilauksesta Aamulehdessä oli tänään 'Suuri Autovisa' homoille ja bimboille. En kyllä ostaisi vaihdokkia kummaltakaan lajilta. Itse olisin saanut täydet pisteet ainakin pienellä selittelyllä. En ole esimerkiksi varma, syttyykö omassa autossani jarrujen varoitusvalo jarrupalojen kuluneisuuden merkiksi, kun on tullut lähinnä harrastettua jarrujen jumitusta käytön puutteeseen.

    Sisko oli juuri ajanut kortin ja 'piti kytkintä kitkassa' kun odotti valojen vaihtumista (kuten autokoulussa kuulemma oli opetettu), jäähdytin pakkasi itsellä keittämään. Samantyyppistä 'höyhenen kevyttä' lähtöä piti AL:n jutussa bravuurinaan toinen neito, jonka tästä syystä leimasin rotuennakkoluuloisena bimboksi. Anteeksipyynnöt kaikille mielensä pahoittaneille.

      
  • :smile: Kyllä jos on naisen ajama auto niin silloin se kannattaa valita. On se aina ollut siistissä käytössä ja hyvin pidetty. En tunne yhtään naista joka kohtelee autoa kaltoin, miehiä tunnen. Kamalan moni mies tulee kuin raivon partaalle kun on liikenteessä, miksiköhän naiset ei? Onko naisilla paremmat hermot, vai mikä?

      
  • Koska autot ja niillä ajaminen on keskimääräiselle naiselle vähemmän merkityksellinen asia kuin keskimääräiselle miehelle, on keskihajonta naisten kohdalla vähäisempää. Naisen käytössä ollut auto on siis suurella (mutta ei tietenkään 100%:n) todennäköisyydellä: vähän ja suurimmaksi osaksi kaupungissa ajettu, peltikolareita useita, mutta runko tuskin vääntynyt, ei itse huollettu (hyvässä ja pahassa...), paitsi vanhemmissa usein käytetty "sukulaismiestä" tms., ei puunattu, mutta ei yleensä sikailtukaan, kytkin ja vaihteisto hellävaraisesti, mutta virheellisesti käytetty jne. Moottorin osalta onkin sitten suurempaa epävarmuutta, koska naiset tuntuvat keskimäärin tunnollisesti noudattavan niitä ohjeita mitä "on annettu" ja sattuvat muistamaan, eli esim. lohkolämmitintä on joko käytetty tunnollisesti tai sitten ei ollenkaan. En ostaisi esim. turbodiesel-koneista, naisen käytössä ollutta autoa, koska on olemassa suuri mahdollisuus siihen, että sillä on lähdetty useita kertoja pakkasesta ja täyttä tehoa on käytetty ennen moottorin lämpenemistä (se onnistuu aika helposti, eikä tunnu revittelyltä). Pienen bensamoottorin kohdalla tilanne onkin parempi, koska revittely vaatii huudattamista, jota naiset eivät kehtaa tehdä.
    Miesten käytössä hajonta on paljon suurempaa, jopa saman henkilön mielentilojen mukaan, puhumattakaan henkilöiden välillä...

    Ps. Sattuipa tulemaan yhden puolitutun naisen kanssa puheeksi lämmitysöljyistä keskusteltaessa, että hän on yli kymmenen vuotta tankannut autoonsa talvella aina 98:a ja kesällä 95:sta, eli talvilaatua ja kesälaatua, ettei jäädy se ysivitonen tankkiin...

      
  • Täälläpä tilastoista poikkeava naishenkilö. En pidä likaisesta/törkyisestä autosta, enkä myöskään pidä kytkimen luistattamisesta, monttujen koluamisesta tai muustakaan autoa vahingoittavasta ajotyylistä. Enkä myöskään viihdy liikenteen tukkona olemisesta, +10 ja rajoitus on ihan hyvä.

    Itse asiassa minä olen meillä se, joka pitää kotteron kunnossa. Pesen, vahaan, imuroin... Jos ei äijä ehdi vaihtamaan renkaita, se hoituu myös minulta. Pieniä huoltoja osaan myöskin tehdä. Ai miksikö osaan tämmöset hommat? no kun ei ole aina ollut miestä auttamassa, niin ei sitä ole passannut jäädä neitosen pulaan, vaan on hommat opeteltu itse.

    Suurin ongelma näissä autojutuissa on ihmisten asenteet. Muut kanssasisaret pitävät vähintäänkin pimahtaneena ja miehillä on se asenne, että ei naiset osaa.

    Nykyinen automme oli ekalta omistajalta (nainen). Ostimme sen 5 vuotta vanhana ja 80 tkm ajettuna ja auto oli kuin pakasta otettu. Sitä edeltävä auto oli mieheltä ja se oli törkyisessä kunnossa. Eli ei passaa yleistää.

      
  • Näinhän se on ...yleensäkään asiaa kuin asiaa ei kannata yleistää. Itselläni oli myös aikoinaan naisella ollut auto eikä mitään valittamista meikäläisellä.

    Samoin aikanaan opiskeluaikoina ihailin kerrostalon parkkipaikalla nuorta naista joka hoiti autonsa tosi hyvin. Aina ämpärin kanssa puunaamassa ja pesemässä kurakelin jälkeen.

    Eipä muuta kuin Annalle pisteet kotiin...noin sitä pitää :sunglasses:

    Ps. Tietysti poikkeuksia löytyy kuten meistä miehistäkin

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit