Eräässä toisessa keskustelussa päädyttiin pohtimaan moottoripyöräilyn mielekkyyttä ja vertailua auton ja pyörän välillä.
Koska kotisivut eivät ole enää online, postaan tähän alle jo aiemmin muistiin merkitsemäni omia ja muilta kuulemiani mietteitä, joilla on haettu vastausta kysymykseen "miksi"?
Kuten tekstistä näkeekin, se on kirjoitettu pääosin vuosituhannen alkuvuosina ja siksi muutamat asiat ovat jo nyt teknisesti hieman vanhentuneita. Viimeisimmän päivityksen aikaleima pian 8 vuoden takaa on kätkettynä höyrylaivan runkonumeroon.
Tämä ei ole yritys perustella minkään paremmuutta suhteessa mihinkään muuhun. Se on ainoastaan oman mielenkiintoni syy, johon olen yhdistellyt vuosien kuluessa muilta motoristeilta kuulemiani ajatuksia.
Tarina ei ole myöskään täydellinen. Koska en tunne harrastuksen kaikkia alalajeja, en ole lähtenyt niitä myöskään kuvittelemaan.
Jos omakohtaisia perusteluja on muitakin, liittäkää ne toki tarinan jatkoksi.
Miksi näennäisesti aikuinen ihminen ajaa moottoripyörällä? Miksi nähdä kaikki tuo vaiva kun voi päästä helpommallakin? Miksi ?
Moottoripyörä on paradoksi, jota on turha selittää henkilölle, joka ei näe muuta kuin faktat. Joka on jo nähnyt ei puolestaan selityksiä kaipaa riippumatta siitä pitikö hän näkemästään vai ei.
Miksi pukea kuuma suojapuku, raskaat saappaat, hanskat ja kypärä, kun kerrankin pohjoisessa on kesä ja siedettävän lämmintä? Hyvässäkin kypärässä melu tärvelee ensin mukavuuden ja lopulta kuulon ellei myönny käyttämään korvatulppia. Pihassa olevalla autolla pääsisi niissä kamppeissa mitä päällä sattuu kulloinkin olemaan. Senkuin napsauttaa turvavyön kiinni ja lähtee menemään, vieläpä sateelta suojassa.
Pyörän pääomakulut ja vakuutusmaksut yhdessä huolto- ja korjauskustannusten kanssa varmistavat taloudellisen järjettömyyden mikäli pyörää ei sinnikkäimpien sissien tapaan hankita auton sijasta vaan sen lisäksi.
Yksilötasolla edut voi löytää sielunhoidollisista näkökohdista. Myös yhteiskunnallinen puoli jää plussalle verotuksen kautta sekä ruuhkien ja kasvihuonekaasujen vähetessä. Motoristi voikin hakea harrastukselleen oikeutusta sosiaalisesta vastuusta, vaikkei meillä ruuhkia olekaan ja Suomen talvessa kasvihuoneilmiö tuntuu varsin lupaavalta kehityssuunnalta.
Kaiken tämän kokeneella saattaa hyvinkin olla myynnissä uudehko, vähän ajettu moottoripyörä. Eikä siinä päätöksessä ole mitään halveksittavaa. Elämänkokemusta on kertynyt eliminoimalla yksi väärä valinta. Kukaties eliminointiprosessin aikana oli jopa hauskaakin, ainakin hetkittäin? Omaan havaintoon pohjautuva hylkimisreaktio on joka tapauksessa rehellinen kokemuspohjainen mielipide. Ainakin se vaikuttaa perustellummalta kuin musta tuntuu ettei tuo sovi mulle, eikä varmaan sullekaan.
Pyöränsä pitävä tai ehkä toisenlaiseen vaihtava on ilmeisesti nähnyt jotain sellaista, mikä ei näy päälle päin. Eri motoristit varmaan eri asioita, mutta jotain kuitenkin.
Perinteinen legenda auringonlaskuun ratsastavasta yksinäisestä sankarista saa nykymuotonsa kavioiden kopseen vaihtuessa Screaming Eagle putkien jyrinään illan auringon leikkiessä ratsun hohtavilla kromipinnoilla. Yksinäinen ratsastaja tietää toki, ettei sateenkaaren päästä löydy ikuista nuoruutta. Kuka ikävöisikään opintolainaa, kun lopultakin on varaa muihinkin aitoihin asioihin kuin Cokis-tölkkiin.
Get your motor running,
head out on the highway.
Looking for adventure
Luonnon asettamaa haastetta ovat voittamassa ne kaksi kulkijaa, jotka kohtaavat korpitaipaleella säässä johon ei kehtaisi laittaa koiraakaan. Uutta kallista matkapyörää vastaan tuleva laite näyttää pääosin rautalangalla ja jeesusteipillä kookkaaseen V-2 moottoriin kiinnitetyltä kasalta rautaromua. Silti se vie kuljettajansa varmasti perille. Ja ellei vie, kuljettaja on täysin kykenevä korjaamaan häksättimensä, jonka tuntee viimeistä mutteria myöden, onhan hän omin käsin kiinnittänyt niistä jokaisen. Vaimea turbiininpehmeä tasainen sointi kohtaa metsänreunasta kaikuna takaisin kimpoilevan hidaskäyntisen moottorin jylyn ja sekä partainen elämäntapamotoristi että sileäposkinen osastopäällikkö kohottavat hanskan tervehdykseen. Motoristeja molemmat
Molemmat ovat myös ottaneet vastaan saman haasteen voittaa kaikille yhteisen sateen lisäksi myös itsensä. Moottoripyörä kohtelee kaikkia tasapuolisesti. Herrat ja narrit voivat hankkia moottoripyörän ja ajovarusteet kaupasta. Silti jopa suuren kaupungin isosta hyvin varustetusta täyden palvelun moottoripyörätalosta puuttuu yksi myyntiartikkeli. Ajotaitoa ei voi ostaa, se täytyy itse opetellen hankkia. Voin ostaa maksullista opetusta, mutta sekään ei siirrä opettajan kokemusta minun kypäräni sisään. Viisi miljoonaa kilometriä rekan ratissa antaa perspektiiviä liikenteeseen ja on kunnioitettava ammattiura. Moottoripyörä ei kuitenkaan osoita kunnioitusta kenellekään, vaan ensimmäistä kesäänsä ajava motoristi on untuvikko riippumatta siitä, onko hän ministeri vai kanisteri ja onko aiempi ajokokemus kerätty leikkuupuimurin tai formula ykkösen ratissa. Moottoripyörä on demokraattinen, se kohtelee tasapuolisesti maailman parasta syöksylaskijaa, kreikkalaista pikajuoksijaa ja Matti Meikäläistä.
Vaikka ajamisesta oppimani uusi asia antaa tyydytystä omasta saavutuksesta, ei riskiä täydellisen sarjan keilaamisesta ole, vaan pyörän ajaminen on loputon haaste. Mentaaliharjoituksen jälkeen voi käydä käytännössä toteamassa kykynsä yhtä rajallisiksi kuin ennenkin. Oletpa kuka tahansa, lopulta joku on vielä parempi. Valentino Rossikin häviää vielä jonain päivänä. Ellei tänään, niin huomenna sitten. Tai ensi vuonna. Paneutumalla hieman harrastukseeni ja opettelemalla yhden uuden asian tiedän itsekin olevani ensi viikolla parempi motoristi kuin nyt.
Matkalla töistä kotiin ehtii auton handsfreesta soittaa vielä pari työpuhelua joista viimeinen jatkuu puoli tuntia parkissa kotipihalla. Ruokapöydässä lapset ihmettelevät kotiin saapuneen zombien lasittunutta katsetta. Tai vaihtoehtoisesti työpaikan pihalla kypärä päähän ja moottorin käynnistyttyä maailman kaikki sähköpostit ja soittopyynnöt häviävät bittiavaruuden mustaan aukkoon.
Kypärän kaikki tuuletusventtiilit avoinna kesätuuli pyörii kevyesti kasvoilla. Liikennemerkki vaara lisäkilvellä hakkuutyö vain toistaa jo muutenkin ilmeisen asian. Tuoreen puun ja tervan tuoksu kertoo tukkitien risteyksestä jo paljon ennen mutkan takaa paljastuvaa tien toiselle puolen pyrkivää metsäkonetta. Navetan tai sikalan haju varoittaa jo ennakkoon traktorin renkaista tielle levinneistä liukumiinoista. Viikonlopun poissaolon jälkeen myös paluu Ouluun on ilmiselvä asia jo ennen kuin suunnistustaulun tekstiä näkee lukea.
Höyrylaivaa pidetään viimeisenä romanttisena kulkuneuvona. Se ei koskaan ole vain massatuotannon runkonumero 300107 vuodelta 2007, vaan yksilö jolla on sielu. Oikukas laite saattaa nöyrtyä ihmisen palvelijaksi milloin tämä sille itselleen sopii, mutta ainoastaan konetta käyttävän ihmisen ymmärtäessä laitteen sisimmän olemuksen ja ollessa valmis toimimaan sellaisen laitteen ehdoilla, jolla on oma tahto. Nykyaikainen auto on steriilin neutraali. Se pitää viedä sellaisiin ääritilanteisiin, joihin hyvä kuljettaja ei koskaan joudukaan, ennen kuin se näyttää oman luonteensa. Moottoripyörän luonne paljastuu jo pelkästään istumalla satulaan ja käynnistämällä moottori.
Höyrylaiva on varmasti romanttinen kulkuneuvo, vaan eipä ole ainoa. Toisin kuin autoa, moottoripyörää voi ajaa kaksi ihmistä yhdessä.
Vain me kaksi vahvan ratsun selässä. Sisäkaarteen puolella peilistä kuvastuvat kypärän visiirin ja aurinkolasien takaa tutut kasvot ja ulkokaarteen peilistä valkoiset poutapilvet sinisellä taivaalla. Tuntuu aavemaiselta istua tutun tien kaarteissa matkustajana etuistuimella. Kuljettaja voisi tietysti milloin tahansa ottaa ohjauksen haltuunsa ja näyttää kaapin paikan ajamalla kaarteen hieman toisin, mutta miksi pilata yhteiseen matkaan täysillä eläytyvän matkustajan nautintoa?
Harrastajan kulku pysähtyy kuin magneetin vangitsemana. Katse hakeutuu tallin hämärässä piileskelevään unelmaan. Tuosta poikavuosien unelmasta jäi päähänpinttymä. Vasta esitelty uusi hieno superpyörä oli mielikuvituksellinen laite, kun edes uusi mopo ei ollut realistinen haave. Mutta komea se oli! Koulussa oli maanantaina melkoinen sankari jos oli vanhempien mukana kaupungissa käydessään sattunut edes näkemään Tuutin, Jytä-Jammun tai YsiKawan. Välitunnilla raportoitiin käyntiäänistä ja kiihtyvyydestä kaikille, jotka jaksoivat vain kuunnella. Olihan sedälläkin ollut moottoripyörä, mutta Jawojen ja Mitzien sekaan ilmestynyt värikäs ohjus oli kuin toiselta planeetalta. Miten moottoripyörässä voi ollakaan noin suuri moottori ja vielä nelisylinterinen, kuten autoissakin. Tämä moottori vain oli tehty paitsi kulkemaan, myös näkymään, kuin kiiltävä moderni veistos. Ja ne hienosti kaartuvat kromatut pakoputkiniput molemmin puolin! Unelma oli ajoittain pois mielestä pitkäänkin, mutta aina se taas palasi, kunnes vasta aikuinen mies pystyi vuosikymmenien kuluttua toteuttamaan pienen pojan unelman. Hetken mielijohteesta hän työntää tallin ovet auki ja napsauttaa virran päälle. Ajokilometrejä ei viime aikoina ole tullut paljon, joten peukalon hipaisu starttinappulaan ei tällä kertaa riitä, vaan kone vaatii hieman pidemmän saaton herätäkseen henkiin. Hetken lämmettyään iäkäs moottori jää käymään rauhallista pehmeää tyhjäkäyntiä, jonka matalassa murinassa kaikuu edelleen itsevarma komentoääni. Vanha maantiennielijä on yhä voimissaan ja harrastajan kaukaisuuteen tuijottava katse on jo siirtynyt pikakelauksella lämpimään kesäpäivään 36 vuoden taakse. Siellä hetken viivähdettyään hänellä ei enää olekaan tarvetta ajaa minnekään. Tällä pyörällä voi harrastaa vaikkei sillä ajaisi tänään metriäkään.
Nähdä Napoli ja kuolla. Tai ehkä ei sittenkään. Tie näyttäisi jatkuva vielä Napolista eteenpäinkin. Miksipä ei jatkaisi tutkimusmatkaansa tämän jälkeenkin uusille tutkimattomille alueille jonne ihmiskäsi ei ole koskaan jalkaansa laskenut? Kuinkahan pitkä matka Napoliin mahtaisi tulla Sallan ja Stuttgartin kautta?
Nopeakäyntinen nelikko ei ole oikein elementissään kakistellessaan hieman takertelevaa tyhjäkäyntiään varikolla. Menohaluja pursuava kone odottaa turhautuneena lähtökäskyä. Radalle päästyään pilotti komentaa luistit kattoon ja etupyörä uhmaa painovoimaa jumalan käden tarttuessa muoviluotiin paiskaten sen kosmisella pakonopeudella kohti suoran toista päätä. Nopeudella suoran päässä ei ole mitään merkitystä. Vain jarrutusmerkillä ja seuraavan kaarteen ajolinjalla on. Ja sitä seuraavan. Ja niin edelleen. Kerrankin nopeusrajoitusten kahleista vapaana kovaa ja korkealta ulvovan koneen kuumuudessa sinistyneestä pakoputkesta purkautuva adrenaliini ja testosteroni jää leijailemaan auringossa väreilevän asfaltin ylle.
Tähtien sodan Jedi-ritarille toivotetaan olkoon voima kanssasi. Ritariksi tulemiseen liittyy myös aiemmasta elämästä luopuminen. Koneen syövereissä asuvaan voimaan suhtaudutaan alussa pelonsekaisella kunnioituksella. Voiman vapauttamisen jälkeen elämä ei enää palaa ennalleen. Jedi tietää hieman haikeana, ettei enää ikinä tule saamaan tilaisuutta ajaa hyväkulkuisella autolla. Myöhemminkin voimaa tulee kunnioittaa ja käyttää harkiten, koska voima on hyvä palvelija, mutta väkivaltainen isäntä. Voimasta hullaantuminen voi suistaa siitä juopuneen Jedin pimeälle puolelle.
Siksi !
Koskeeko tuo harrastusmopojakin? Mulla on sellainen
740 GLE:
Korjaan nyt sen verran, että kukaan ei ole kyseenalaistanut moottoripyörän mielekkyyttä. Kyseenalaistin vain sen, että mitä järkeä on verrata moottoripyörän kiihtyvyyttä auton kiihtyvyyteen, kuten eräs kirjoittaja teki. Suurimmalle osalle autoilijoista moottoripyörä ei ole minkäänlainen vaihtoehto, eikä moottoripyörän kiihtyvyys kiinnosta.
Juttuhan lähti liikkeelle siitä, että joku väitti, että Teslassa on täysin poikkeuksellinen suorituskyky. Kun todettiin, että näin ei ole, niin sitten suorituskyvyllä ei ollutkaan enää merkitystä. Ja kirjoittaja vielä totesi, että ainakaan auton suorituskyvyllä ei ole merkitystä, koska moottoripyörä kiihtyy paremmin. Minä taas en tajua, miten moottoripyörän kiihtyvyys liittyy koko aiheeseen mitenkään. Jos olet moottoripyöräilijä, niin ymmärrän toki, että auton kiihtyvyys ei välttämättä kiinnosta. Mutta aika harva S8 Audin tai Teslan omistaja luultavasti on moottoripyöräilijä, eivätkä ne ainakaan ole toistensa vaihtoehtoja. Siksi niitä ei ole mielekästä verrata. Minun mielestäni ei ole kovin mielekästä verrata edes kahta täysin eri käyttötarkoitukseen tehtyä autoa, saati sitten autoa ja moottoripyörää.
Siitä toisesta keskustelusta:
En ole moittinut teitä järjettömiksi tuon takia.
Ennemminkin sanoisin, että sinä et ymmärtänyt mitä minä yritän sanoa. En arvostellut teitä noista asioista, joihin sinä oikeastaan vastasit.
Kuten PutPutkin totesi, ajamisen hauskuutta autolla ei tosiaankaan ratkaise renkaiden pito. On hommasta mitä mieltä tahansa, niin ensilumen tultua tiet ovat täynnä teinejä revittelemässä takavetobemareillaan tai jollain muilla autoilla. Ainakin itse olen kuvitellut, että he tekevät sitä nimenomaan hauskuuden takia. Tuskin S8 Audilla ajavakaan kauheasti siitä lumesta tai vesisateesta kärsii. En oikein vieläkään käsitä, miksi en ole nähnyt kahteen kuukauteen yhtään moottoripyörää, jos niillä on näillä keleillä niin hiton mukavaa ja hauskaa ajaa.
No minulle on aivan sama mikä on hauskaa kenenkin mielestä. Pointti nyt voli vain ja ainoastaan se, että moottoripyörää ja autoa (etenkin luksusautoa) on melko järjetöntä verrata keskenään, koska käyttötarkoitukset ovat aivan erilaiset.
Ajattelija2013:
Teet aika mielenkiintoisia vääristelyjä ja niiden perusteella aika outoja väittämiä tänne kirjoitetuista aiemmista viesteistä. Minusta tuo on aika ikävä tapa keskustella ja pohjautuu joko luetun väärinymmärtämiseen tai tahalliseen riidan haastamiseen ja ehkä tuo on juuri se syy, että olet joutunut täällä muutaman trollin ja kopionimimerkin hampaisiin.
Esim. Mieti nyt tuota väitettäsi jonka viimeinen sivulause on ihan itse keksimääsi.
"En oikein vieläkään käsitä, miksi en ole nähnyt kahteen kuukauteen yhtään moottoripyörää, jos niillä on näillä keleillä niin hiton mukavaa ja hauskaa ajaa"
On tullut selväksi, ettet ole kiinnostunut moottoripyöräilystä ja kukaan ei sinua siitä syytä, mutta luulisi sinun sen asian käsittävän että me motoristit vaan verrataan autoja ja moottoripyöriä keskenään niiden ajettavuuden ja kiihtyvyyden osalta. Missään mukavuus- tai tavarankuljetus-ominaisuuksissa ei ole kukaan väittänyt pyörän olevan parempi vaihtoehto.
Ihmettelen, että monet autojen ja autoilun turvallisuudesta kiinnostuneet ihmiset ajavat moottoripyörällä. Kiinalaisten autojen huonoista törmäystestituloksista kohistaan, mutta tuskin samoissa testeissä pyörätkään kovin hyvin menestyisivät.
Kuten arvata saattaa, minulla ei ole mopoa tehokkaamman kaksipyöräisen yleisillä teillä ajamiseen tarvittavaa ajo-oikeutta, vaikka mopolla tulikin aikoinaan rällättyä. Nykyisin tulee turha huviajelu tehtyä polkupyörällä ja autopelejä pelaamalla.
Avaruusvektori:
Aivan samaa minäkin ihmettelen. Olen myös ihmetellyt sitä, että minkä linjan mukaista on asettaa autoille tiukkoja normeja moninen turvallisuustekijöiden suhteen, mutta moottoripyörät ovat lähes kaiken tuon ulkopuolela. Melkein kuka tahansa voi marssia ostamaan lähes tykinammuksen kiihtyvyydellä varustetun moottoripyörän, jonka hallitsiminen vaatii paljon enemmän osaamista kuin auto.
Moottoripyörälle on tehty törmäystestejä autojen kylkeen, jossa on testattu esim. niskaturvatyynyjen laukeamista. Moottoripyörän kyydistähän lentää onnettomuudessa eli sikäli keulakolareita kahden moottoripyörän välillä on turha testailla. Muuten moottoripyöriin on myös kehitetty turvatyyny, jonka toiminnasta ohessa video.
https://www.youtube.com/watch?v=ApYPzyPnFOs
Itselläni on tämä Spidin niska-airbag -turvaliivi, jonka toiminnasta tuossa videossa. Liiviin saa nepparilla kiinni rintasuojan ja käytän myös sitä ajaessani. Täyttöpatruuna tuohon maksaa pari kymppiä eli ei ole kertakäyttötavaraa.
https://www.youtube.com/watch?v=pHvSmfM0DYU
Takissa on sitten kiinteästi vuoren sisällä selkäsuoja, olkasuojat ja kyynärsuojat. Housuissa on polvisuojat ja lantiosuojat.
Eli ei voi sanoa, että moottoripyörällä ajaja ei olisi kiinnostunut turvallisuudesta. Yksi tärkeimmistä turvallisuustekijöistä on kuski itse eli tarkkaavaisuus on oltava valppaampaa kuin autolla ajaessa. Jos johonkin törmää, niin kyydistä lentää ja on suojien varassa, mutta parhaimmillaan ne suojaa hyvinkin. Esim. Moto-GP -kuskit kaatuilee kisoissa vähän väliä ja kuinkaan ei käy suojien ja sen takia, että osaavat kaatua oikein.
En ole vääristellyt kenenkään sanomisia, mutta minun sanomani on ymmärretty väärin. Itse asiassa sinä heti tämän aiheen alussa (toisessa ketjussa ) vääristelit minun sanomaani.
Luehan nyt itse, mitä täällä on kirjoitettu.
Tässä suora lainaus:
Tämän lisäksi 740 kirjoittaa, että talvella/liukkaalla auton ajamisesta loppuu hauskuus. Tuo ei varmasti pidä useimpien mielestä paikkansa, kuten PutPutkin kirjoitti.
Jokainen tehköön mitä lystää ja ajakoon millä pelillä haluaa ja millä kelillä tahansa. Se ei kiinnosta minua pätkääkään, enkä todellakaan halua aiheesta kinata. Ei ole mitän tarvetta arvostella motoristeja mistään, tai asettaa heitä vastakkain autoilijoiden kanssa. Koko keskustelu meni tältä osin sivuraiteille.
Minun pointtini on edelleen se, että auton ja moottoripyörän kiihtyvyyksiä on järjetöntä verrata, koska kulkuvälineet ovat aivan erilaiset (vaikka molemmat kulkevatkin maantiellä ) . Kuten jo totesin, minusta on järjetöntä vertailla kahden täysin erilaisen autonkin suorituskykyä ja vielä järjettömämpää on verrata auton ja moottoripyörän suorituskykyä. Jos verrataan kahta tuotetta, niin niiden käyttöominaisuuksien tulisi olla edes jollain tavalla samankaltaiset.
Tuskin kukaan vertaa uuteen Audi S8:iin jotain 20 vuotta vanhaa viritettyä Supraakaan, vaikka Supra voi kiihtyä paremmin ja on paljon halvempi. Miksi sitten moottoripyörään pitäisi verrata luksusautoon?
Vielä kerran:
Ymmärrän täysin pointtinne, että auton suorituskyky voi menettää merkitystään, jos on moottoripyöräilijä. Mutta useimmat autoilijat eivät ole moottoripyöräilijöitä, eivätkä sellaisiksi halua. Miksi verrata kahta tuotetta, jotka eivät edes voi olla vaihtoehtoja toisilleen (suurimmalle osalle ihmisistä ) .
NHB:
Sama täällä. Tosin kuten jo aikaisemminkin kirjoitin, useimmiten moottoripyöräilijä vahingoittaa vain itseänsä, joten en kanna sinänsä suurta murhetta asiasta.
Vaikka jotain turvavarusteita pyöräilijälläkin on, niin ei tarvitse kahta kertaa miettiä, törmäätkö toiseen autoon mielummin uudella autolla vai moottoripyörällä.
Ajattelija2013:
Tuohan on ihan totta, mitä tuossa on kirjoitettu. Itse olen ajanut moottoripyörällä jossain +3 - +4 asteen lämpötilassa. Tosin silloin ei tihkuttanut. Eikä palellut yhtään eli sen puoleen ei ole ongelmaa. Lämpökahvat, itselle sopivaksi säädetty pleksi, merinovillaiset alusvaatteet, kerrospukeutuminen ja tuulenpitävät vuorelliset ajo-asut pitää kylmän loitolla.
Mukavaa ajaminen ei ole liukkauden tai mahdollisen mustan jään pelossa, syksyllä on myös lehdet jotka on sateen kastelemina liukkaita tai sateen kastelema tiekin saa jo ajamaan varoen. Se mikä voi autolla olla hauskaakin, ei ole sitä liukkaalla ns. isolla matkamoottoripyörällä.
Moottoripyörän valot on myös enimmäkseen surkeat eli pimeällä ei ole mukava ajaa ja tietä pitäisi pystyä seuraamaan tarkasti. Itselläni on vaihdettu ksenon-lamput ja valot on varmaan yli tuplaten alkuperäistä paremmat, mutta silti auton valojen rinnalla surkeat.
Oma ajokausi kesti kuitenkin marraskuun alkupuolelle, jolloin vein pyörän liikkeeseen talvisäilytykseen.
McLaren 12C vs Ducati 1199 Panigale S - ultimate supercar vs superbike showdown
Lopussa selviää kumpi on "The king of the hill"?
https://www.youtube.com/watch?v=IteniLcLImU
A-utoilija:
Niin, eli missä kohtaa vääristelin? Ihmettelin vain sitä, että jos ajaminen tosiaan on mukavaa, niin miksi niitä pyöriä ei juurikaan näy liikenteessä? Ja jos autolla ajaminen menettää hauskuutensa liukkaalla, niin mitä ne teinit pörräävät Bemareillaan ensilumilla?
Ajattelija2013:
Kukaan ei ole käsittääkseni maininnut hauskuuden loppumisesta autolla liukkailla, vaan että pito ei ole enää samanlaista, eikä radalla pysty samanlaisiin aikoihin. Näin itse luin 740 GLE:n kirjoituksesta, mutta en lähde toisen kirjoituksia sen enempää tulkitsemaan.
Selvähän tuo on, että autoilla leikitään liukkailla liikenteessä ja joistakin se on hauskaa. Ei kai kukaan tuota pysty kiistämään.
A-utoilija:
Ei kai tuollaista kukaan ole sanonutkaan. Itse ainakin ihmettelen sitä epätasapainoa, mikä hallinnon ohjauksella on pyörien ja autojen välillä. Autoilla, vaikka ne lähtökohtaisesti ovat pyöriin verrattuna ylivertaisen turvallisia, on hyvin haastavat koko ajan tiukkenevat testit/vaatimukset ja näistä tuloksista tiedotaan ahkerasti. En niin tarkkaan tunne moottoripyörien vastaavaa lainsäädäntöä, mutta mieleen ei tule paljon muuta kuin kypärä. Joku normin mukainen potta vaaditaa. Autoissa pehmennellään jo keulaakin sen vuoksi, että jalankulkijan vahingot jäisivät tömäyksessä pienemmiksi.
Tärkeä tekijä moottoriradoilla on myös se, että siellä on suunnitellut turva-alueet, joissa pystyy liukumaan vähin vahingoin. Samaa nopeutta ajava yksisuuntainen liikenne auttaa myös.
Tässäkään ei liene syytä niputtaa moottoripyöräilijöitä yhteen nippuun. Kuinkahan suurella osalla on esimerkiksi noita ilmatyynyjä mukana? On varmasti turvallisuuttakin painottavia kuskeja, mutta vastapainoksi on myös niitä, jotka hakevat kiksejä kiihtyvyyksistä ja pikatilanteista myös kadulla. Tässä vielä tuo kuvailemasi Moto-GP liukuminen toimi:
https://www.youtube.com/watch?v=QfKsPqvwG-U
Tämä kiksien metsästäjä taasen ei ollut yhtä onnekas:
https://www.youtube.com/watch?v=scR_KdcZIUQ
Olen muuten itse tuon samaisen "In memory of a Turbo Rider./ RIP" -videon linkittänyt tälle palstalle aiemmin esimerkkinä täydellisestä välinpitämättömyydestä muita tielläliikkujia kohtaan. Ei noissa touhuissa ole mitään järkeä: kypäräkamera mukaan ja mahdollisimman älytöntä kaahailua liikenteessä tai kilvanajoa toisen samanhenkisen kanssa ja sitten laitetaan video Youtube:en muiden ihailtavaksi.
Moottoripyörässä on pakko käyttää vain kypärää. Silläpä kesäisin näkee liikenteessä kypärä päässä ja T-paidassa ja shortseissa ajavia motoristeja. Itse käytän suojia kesälläkin, joskus kesähelteillä olen riisunut hanskat ja rintasuoja + airbag-liivi on jäänyt käyttäjättä, mutta eihän sekään viisasta ole. Kuitenkin ajotakki + housut suojineen + kypärä on periaatteeni oli millainen helle tahansa.
Tuolla on koulutusvideo autoilijoille motoristien turvallisuuden kohentamiseksi. Motoristi on turvaton auton kanssa kolaroidessaan ja se autoilijoiden on syytä muistaa.
http://www.motouutiset.fi/fi/moottoripyorat/uutiset/1523/Shokkivideo-moottoripy%C3%B6r%C3%A4ilyst%C3%A4-joka-jokaisen-autoilijan-pit%C3%A4isi-katsoa.htm?ref=newest
A-utoilija:
Mitä tässä sitten lukee, 740 kirjoittamana:
Ehkä tulkitsen väärin, mutta kyllä itse ainakin tulkitsen tuon tekstin niin, että liukkaalla ei ole hauskaa ajaa autollakaan. PutPut tulkitsi samoin. Turha siis ainakaan väittää, että minä täällä mitään vääristelen. (Tosin tuskin 740 itsekään oikeasti ihan tuota mieltä on.)
En väitä, että sinä vääristelet kirjoituksiani, mutta suhtaudut kovin tunteellisesti asiaan. Et ole oikein jyvällä siitä, mitä yritin sanoa. Etenkin sinä tulkitsit väärin muutamaa kirjoitustani ja näin teit myös NHB:n turvallisuuteen liittyvän kirjoituksen kanssa. En esimerkiksi missään vaiheessa yleistänyt kaikkia moottoripyöräilijöitä kaahaajiksi.
Ajattelija2013:
Minun moka, anteeksi !
Olisi pitänyt sanoa, kuten oikeasti ajattelenkin, että onhan talvella kiva ajaa. Mutta tajuntaa laajentavan kovakulkuista rakkinetta on renkaiden lukumäärästä riippumatta mukavampi ajaa lämpimällä asfaltilla kesärenkain, joille se hurja laite on suunniteltukin.
Lumessakin on kiva ajaa, mutta kovakulkuisen laitteen erikoisuus katoaa kinoksiin.
Avaruusvektori:
Minulle kävi niin, että vasta aikuisena hankittu pyörä sai vauhtikallon ensimmäistä kertaa oikeasti ajattelemaan kuolevaisuuttani.
Lahja-A oli jo valmiina, mutta kun en ollut pyörää ajanut, otin heti alkuun yksityistunteja Suomen Motoristiopistolta. Suosittelen näitä tai tunnettujen kerhojen järjestämiä luentoja ja käytännön ajoharjoituksia sisältäviä koulutuspäiviä!
Sen jälkeen osallistuin useisiin alkeis-, perus- ja hätätilannekoulutuspäiviin ja rataharjoitteluun. Kun työpaikalla tarjoutui tilaisuus vapaaehtoiseen EA-ryhmään ja sen myötä ensiapukoulutukseen, kävin samalla senkin.
Auton ajamisen rauhoittuminen ja oman ajamisen ja sen vaikutuksen muihin miettiminen ovat tulleet pyörän sivuvaikutuksena. Vaaran konkretisoimista puuttuvalla passiivisella turvallisuudella ei tietenkään olisi minua fiksumpi edes tarvinnut, vaan vastaavat lisäkoulutukset olisi voinut hankkia myös auton ajoaan parantaakseen.
Kuinka moni on muuten niin tehnyt?
Ajattelija2013:
Oikein hyviä kysymyksiä, kiitos näistä
@NHB vastaa onnettomuustilastojen mukaisesti oikein. Motoristi kärsii nahoissaan sangen kirjaimellisesti niin omien kuin muiden erehdysten seuraukset. Tämä ei ole vapaalippu kohellukseen, mutta jos liikennekohelluksen collateral damage oikeasti huolestuttaa, silloin pitää ensin ymmärtää, kuka tuolla ulkona riskeeraa muiden terveyden. Se on ääriharvoin motoristi.
@Avaruusvektori, @Ajattelija: pyöräilijänä minua ihmetyttää mihin joidenkin näennäisesti täysikasvuisen ihmisen järki katoaa heidän laittaessaan kypärän päähän?
Pyörällä verta nenästään kerjäävä yleensä onnistuu ennemmin kuin myöhemmin. Lyhyt ajokokemus korostuu pyörällä ajetuissa kuolemankolareissa niin vahvasti, että se herätti minut jo pyörän ostoa harkitessani perehtymään asiaan. Se oli myös selkeä syy, joka johti 15 vuotta ja yli 150.000 km pitäneeseen päätökseen, että kun ensimmäistä sinkki kireällä vetoa ei tule liikenteessä, niin ei tule toistakaan. Vauhtikallo tosin päätyi aika pian radalle, mutta se on vähän toinen juttu.
Tositapauksia, joita olen itse ollut todistamassa on useita. Samana kesänä ensimmäisen pyörän hankkineiden kaverien kanssa yhdessä ajamassa. Tietäessään ajavansa muita hitaammalla (mitä väliä Suomen rajoituksilla? ) Customilla, kaverit häippäsivät kahdestaan puolijuoksua viimeiseltä kahvikupilta ja heittivät haasteen ovella tyyliin "kuka ensin kotona". Ihmeteltiin porukalla minne heput hävisivät, kunnes kuulimme jälkeen päin kuinka kovaa uusi Kustom oli toista viikkoaan ajavan käsissä liikkunut matkustajan kanssa. Kutsuin molemmat ajoharjoitteluun Kemoraan, mutta ei kuulemma uskaltanut riskeerata. Go figure?
Poikani kanssa kahvi- ja limsapaussilla tuli kerran autolla paikalle ikäiseni silloin noin nelikymppinen kaveri myös pienen poikansa kanssa ja istuu motoristien pöytään. Hän kertoo veljensäkin ostaneen ison Suskan. Poikani katsoi silmät pyöreänä, hänen kuvaillessaan pyörän mallia ja kertoessaan, että "kevyesti nosti mittarin kolmannelle sadalle tuossa suoralla ennen siltaa". Kysyin piruuttani, onko veljen pyörä sporttimalli GSX-R vai matkamalli GSX-F. Kaveri soittaa tohkeissaan veljelleen kysyäkseen millä pyörällä tuli ajetuksi ja poikani kysyy ihmeissään "eikö tuossa ole nopeusrajoitus?"
Ei voi olla kaikki muumit laaksossa, kun useiden risteysten pirstomalla kylänraitilla 60 rajoituksella vedetään mittari kolmannelle sadalle, vaikka ajokokemus on tasoa "hei mikähän mopo tää on?"
Nämä tarinat kuulostavat aivan absurdeilta, mutta ovat valitettavasti aivan totta. Ja koska omatkaan kokemukseni eivät lopu tähän, oletan näitä olevan enemmänkin?
Autoa ajanut voi saada kovakulkuisenkin auton kiihtymään kohtuullisen hyvin rikkomatta mitään, mutta pyörän kova kiihdytys ja jarrutus on ihan eri pallopeli. Suurin osa osaavistakaan motoristeistä ei osaa kiihdyttää muoviluotia sen täyden suorituskyvyn lukemille. Jopa kiihdytysajoihin osallistujissa tunnetaan tapauksia, jolloin poikkeuksellisen julmaan työntövoimaan rakennettua pyörää ajamaan pyydetään jo aiemmin kovia aikoja kellottanut kaveri, että saadaan omalle pyörälle hieno aikakortti. Sen pyörän rakentaja ei yleensä ole ihan käsi, mutta toisin kuin aloittelija, hän ymmärtää, mitä ei osaa.
Kiihdytys on paitsi vaikeampaa kuin autolla, myös nopeampaa kuin autolla, joten pelisuunnitelma pitää olla valmiina ennen kaasun avaamista. Avaamisen jälkeen aika kompressoituu, eikä oppimisaikaa enää ole.
Ajattelija2013:
Törmäys lienee selvä juttu, mutta vaaratilanteen välttäminen riippuu tilanteesta.
Hätäväistöt ja väistön ja jarrutuksen yhdistelmän uskon yli vuosikymmenen tietoisen harjoittelun jälkeen tekeväni paremmin pyörällä.
Ainoan kerran kun olen katsellut suoraan edestä päin tuntemattomasta syystä minun kaistalleni valuvaa autoa, oli ensimmäinen spontaani reaktioni, että yrittää voit, mutta et tule osumaan. Tietoinen veto oli sitten välttää jäämästä istuvaksi ankaksi oikeaan laitaan odottamaan haluaako kaveri ajaa päälle vai ei. Otin vähän vauhtia pois ja törmäyskurssin keskelle keulaa jääden odottamaan kummalle puolelle jää tilaa niin nopeaan väistöön ettei auto pysty seuraamaan vaikka yrittäisikin.
Mustalla osalla pysyvät väistöt ajaisin mieluummin pyörällä, jolla keskiviivan pätkien pujottelun 80 km/h nopeudessa matkustajan kanssa on meillä matkapyörän ajettavuuden yksi ehdoton vaatimus.
Soralle väistöä olen opettajan johdolla muutaman kerran kokeillut, mutta ellei tie riitä, sitten väistän mieluummin autolla.
Tilannettahan ei voi valita, mutta poistumistie hätätilanteesta ja kuskin harjoitus ratkaisee kumpi on helpompi.
A-utoilija:
Voittajat vaihtuvat valittujen parien ja koetilanteen mukaan, mutta tuossa oli hyvin esitettynä kummankin vahvuudet. Pyörä vie kiihdytyksen seurauksena suoranopeuden, mutta auto on kaarteissa nopeampi. Minut yllätti silti se, että edes pitkissä klassisella linjalla ajettavissa mutkissa pyörän saa menemään polvi maassa kovempaa kuin McLarenin.
Jo reilusti tätä koeparia ennen huomataan, että autoa on helpompi ajaa sekä kuljettajan omilla rajoilla että jopa sen auton rajoilla. Amatöörien kesken pyörä on radalla suunnilleen niin nopea kuin sen kuljettaja. Ja liikenteessä suunnilleen niin turvallinen kuin sen kuljettaja.
Sitten kun autoon kasvaa siivet, on peli selvä ja auto menee menojaan mutkanopeuksien kasvaessa pyörän tavoittamattomiin.
Päätyyköhän tämä keskustelu perinteiseen paikkaan, eli ajamaan F1 autoa Monacossa tunnelin katossa
NHB:
Onhan tuo vähän linjatonta. Toki on niin, että pyörän turvallisuutta on lähtökohtaisesti aika vaikea parantaa, kovin turvallista siitä ei saa vaikka tekisi mitä. Moottoripyörien merkitys esim. Suomen liikenneturvallisuudessa on myös aika paljon vähäisempi kuin autojen ja pyörän ostaminen täysin vapaaehtoista. Autoa voi ajatella monien joutuvan käyttämään. Ei kukaan vaadi (ainakaan työnantajat), että moottoripyörällä pitäisi ajaa.
Kuka tahansa saa kyllä ostaa millaisen autonkin tahansa ja autolla saa muille aikaan paljon pahempaa vahinkoa kuin pyörällä. Ajokortti tarvitaan molempiin.
Molemmissa kuitenkin ihan sama vaaran aiheuttaja läsnä: kuskit.
Avaruusvektori:
Johtuisiko siitä että moni on joutunut joka omasta syystä tai syyttään moottoripyörällä läheltäpiti tilanteeseen ja kenties oppinut myös siitä jotain, tämän lisäksi niiden jotka oikeasti osaavat ajaa radalla kovaa ei tarvitse esitellä sitä liikenteessä.
http://www.motouutiset.fi/fi/moottoripyorat/uutiset/276/Moottoripy%C3%B6r%C3%A4ilij%C3%A4t-ovat-merkitt%C3%A4v%C3%A4sti-parempia-ratin-takana.htm
Jokin aika sitten julkaistiin tutkimus, että motoristit on 23 % parempia autoilijoita eli moottoripyöräilijöiden määrän kasvu liikenteessä voisi parantaa liikenneturvallisuutta.
En yhtään ihmettele, koska huomaan moottoripyöräilyn vaikutuksen omassakin käyttäytymisessä autoillessa. Turvavälit on autollakin ajaessa huomaamatta pidentyneet ja tarkkaavaisuus liikenteessä valpastunut. Samalla luottamus kanssa-autoilijoihin on vähentynyt, koska moottoripyörällä ajaessa jokainen risteyksestä päätielle tulija on pidettävä potentiaalisena päälle-ajajana.
A-utoilija:
Oma veikkaukseni on, että moottoripyörällä ajavat ovat jo lähtökohtaisesti parempia liikenteessä, kuin keskivertokuljettaja. Ihan jo siitä syystä, että ovat varmaankin kiinnostuneita liikenteestä, autoista ja moottoripyöristä. Luultavasti myös se selittää asiaa, että moottoripyöröilijöissä on vähemmän vanhuksia, naisia ja muita "riskiryhmiä".
Tästä jutusta tuli vähän pitkä, mutta... lukeminenhan on vapaaehtoista.
Muutama kommentti absoluuttiselta aloittelijalta, josta määritelmästä korkeintaan sanan absoluuttinen voi poistaa, jos kilometrejä kertyy lisää.
Yksi ja toinen kavereistani osti aikoinaan moottoripyörän. Minun oli tyytyminen vanhaan Solifer 4Speed mopooni, koska olin liian laiska menemään kesätöihin, josta rahat moottoripyörän ostamiseen olisi voinut saada. Oli muuta tekemistä. Joskus sain kokeilla kavereitteni kevytmoottoripyöriä ja pari kertaa isompaakin. Lenkit olivat kuitenkin tyyppiä kerta korttelin ympäri, joten minkäänlaista ajokokemukseksi laskettavaa ei kertynyt. Kevytmoottoripyörä ei ole ratkaisevan paljon isompi ja painavampi kuin mopo, joten tuntuma oli vähän kuin olisi ajanut tavallista tehokkaammalla mopolla.
Omaa moottoripyörää tietenkin teki mieli. Kiertelin muutaman kaverini kanssa autolla eri puolilla pitäjää maataloissa kysymässä, pitääkö kuulemamme huhu paikkansa, että talossa olisi myytävänä vanha moottoripyörä. Mikä tahansa 50 vuotta vanha rakkine olisi kelvannut. Tärkeintä oli, että se ei olisi saanut maksaa paljon. Tuohon aikaan käytössäni oli korjaamotasoinen autotalli laitteineen ja paljon tekniikkaa tuntevia kavereita, joten aika surkeastakin tapauksesta olisi vielä saanut ajopelin. Pyörät oli kuitenkin jo myyty, tai huhut eivät pitäneet paikkaansa. Sijoitin jopa rahaa ilmiselvään huijaukseen, jossa lehti-ilmoituksella luvattiin käytettyjä halpoja moottoripyöriä Naton ylijäämävarastosta. Myöhemmin lehdessä kerrottiin, että poliisi tutkii petosta.
Noista ajoista jäi haikea kaipaus omistaa vielä joskus moottoripyörä. Asiasta tuli vuosien varrella tavallaan elämää suurempi kysymys. Haikeus oli pahimmillaan alkukesästä, kun maanteille ilmestyivät pörisevät kaksipyöräiset. Kutsuinkin olotilaani puoliksi piloillani moottoripyörämasennukseksi, joka tuli joka vuosi yhtä varmasti kuin pääskyset ilmojen lämmetessä.
Kavereistani suurin osa myi vuosien varrella pyöränsä pois niin kuin monille ihmisille on käynyt. Muutama on sentään jatkanut harrastusta, ja nämä muutama ovatkin kaiken kokeneita ja kaiken osaavia tosiharrastajia. Eräskin entinen hyvä mopokaverini oli vuosikymmeniä mekaanikkona yhdessä Suomen tunnetuimmista moottoripyöräliikkeistä. Jos joku Suomessa tuntee moottoripyörät, niin hän.
Muutaman kerran sain rahaa maakaupoista ja perinnönjaosta ja muusta tällaisesta, ja noina hetkinä minulla olisi ollut tilaisuus pyörän ostamiseen. Seisoin kuitenkin tumput suorana kykenemättä toimimaan ja katsoin kun rahat valuivat minne valuivatkin, kunnes tili oli taas tuttuun tapaan tyhjä. Uuden pikkuauton hinnan saa kevyesti menemään talven aikana edes huomaamatta, mihin se meni. Rahalla on taipumus mennä varsinkin, jos lapsilla on kalliita harrastuksia. Satanen sinne, toinen tänne ja kolmas tuonne, ja hups - tili on tyhjä.
Tuhlattuani rahat podin tietysti kauheata morkkista asian johdosta ja syytin itseäni siitä, että moottoripyörä oli jäänyt ostamatta. Päätin, että seuraavalla kerralla ei käy näin. Ja kuitenkin kävi.
Olin jo luopunut täysin toivosta, kunnes noin vuosi sitten keksin tarttua viimeiseen mieleeni tulleeseen oljenkorteen. Pantuani joitakin moottoripyörien kuvia Facebookiin joku oli vitsaillut, että taidan potea mopokuumetta. Tästä sain idean, että kun kerran poden tällaista vaivaa, Kela saa maksaa lääkityksen. Ja kuten tiedetään, ainoa tehokas lääke mopokuumeeseen on tietenkin mopo.
Niinpä menin työvoimatoimistoon ja ilmoittauduin työnhakijaksi. Seuraavaksi toimitin paperit Kelaan. Rahoja odotellessa voinkin katsella Nettimotosta, millaisen pyörän haluan. Katselin vähän ulkomailtakin, mutta kotimaasta ostaminen osoittautui edullisemmaksi.
Tarpeeksi rahaa oli kasassa oikeastaan jo keväällä, mutta kun sitä oli odotettavissa lisää, päätinkin ostaa ensimmäisillä rahoilla auton. Sen lisäksi jouduin irrottamaan tonnin verran sähkölaskuun ja muihin arkipäivän menoihin. Tarvittava summa oli uudestaan kasassa vasta loppukesällä. Setelit olivat taskussani Saksassa käydessäni siltä varalta, jos sittenkin päätyisin tekemään kaupat siellä.
Tein kaupat syyskuun viidentenä päivänä Pirkkalan ABC:n parkkipaikalla. Vaikka olin keväästä asti vertaillut eri vaihtoehtoja, päädyin lopulliseen pyörään ja ostoratkaisuun vasta syyskuun viidennen päivän aamuna, jolloin soitin myyjälle. Ajattelin, että nyt tai ei koskaan.
Koska ajokokemusta ei käytännössä ollut lainkaan, ajamaan lähteminen jännitti ja pelotti. Ensimmäiset 130 kilometriä olivatkin suoranaisia kauhun kilometrejä. Ensiksi lähdin täysin kylmiltään ajamaan melko vilkkaaseen liikenteeseen moottoritielle. Sen jälkeen oli tavallista tietä ja perillä Lahdessa jonkin matkaa kaupunkia. Jo ensimmäisessä liikenneympyrässä moottoritielle ajaessa tuntui, että hetkinen, miten tämä oikein kääntyy. Moottoritiellä taas tuntui, että oikeataan 60 kilometriä tunnissa olisi sopivin nopeus. Silloin ei vielä hirveästi pelota. Mutta koska eihän moottoritiellä voi ajaa noin hitaasti, oli pakko lisätä nopeutta ainakin jonkin verran.
Ensimmäisessä moottoritien luiskassa tuntui, että tämähän menee päin pöpelikköä. Onneksi se kuitenkin kääntyi, kun vauhti hidastui. Tavallisen maantien suoralla taas tuntui välillä, että apua, tämähän lähtee ajautumaan kohti tien laitaa, mitä nyt pitää tehdä. Moottoripyörän perushallintakin oli vielä puutteellista.
Eniten jännitti se, miten saan pyörän pysymään pystyssä, kun pysäköin liikennevaloihin. Olin jo huomannut, että se painaa paljon. Mietin, saanko pidettyä sen pystyssä, jos se lähtee kallistumaan. Ensimmäisissä valoissa tapahtuikin täydellinen moka. Kun valo vaihtui, en saanut vaihdetta päälle. Miksikö? Siksi, että en löytänyt vaihdevipua, kun sitä jalallani hapuilin. Tökin jaloillani maasta pyörää sen verran liikkeelle, että sain sen menemään tien laitaan, jolloin takana ollut auto pääsi ajamaan ohi. Kuljettaja ehkä luuli, että pyörään tuli jokin vika. Kun pyörä oli pysähdyksissä, vaihdevipukin löytyi, ja pääsin jatkamaan matkaa.
Ensimmäisen ajon jälkeen oli välipäivä, jonka aikana sain kelattua kokemusta mielessäni. Kun oli vuorossa pidempi matka eli pyörän ajaminen lopulliseen päämääräänsä, olin jo rauhallisempi. Oli aamu, ja liikennettä oli vähän. Matkalla tapahtui pieniä kömmähdyksiä (ajoin mm. ensimmäiset lähes sata kilometriä ilman valoja), mutta kokonaisuudessaan matka kuitenkin sujui jo leppoisammin.
Olen jo hyväksynyt sen tosiasian, että en koskaan tule kehittymään kokeneeksi moottoripyöräilijäksi. En anna sen kuitenkaan haitata. Olen ottanut harrastukseen sen asenteen, että moottoripyörä on vain yksi kulkuneuvo autojen ja traktoreiden ja moottoriveneiden ja polkupyörien ja vesiskoottereiden ja moottorikelkkojen ja päältä ohjattavien ruohonleikkureiden monenkirjavassa joukossa. Näitä laitteita ajavat niin kokeneemmat kuin vähemmän kokeneet. Riittää, että laitteen saa liikkumaan ja sillä pärjää jotenkuten. Eiväthän kaikki ole kilpa-ajajiakaan, vaikka ajavatkin autolla. Hyväksyn siis sen, että olen loppuikäni pelkkä aloittelija.
Ikivanha ajokokemukseni moottorilla varustetulla kaksipyöräisellä on hankittu lähes yksinomaan mopolla. Sitä ei tietenkään ole soveliasta verrata moottoripyörään, mutta kun nyt vihdoin ja viimein omistan myös jälkimmäisen, vertailu sallittaneen. Oleellisin ero ei mielestäni ole nopeus ja teho vaan koko ja paino. Koska olen melko pitkä, mopolla ajamisen tekniikaksi kehittyi alusta alkaen se, että jalkoja käytetään eräänlaisina apupyörinä tarpeen vaatiessa. Muistan, kuinka kengistäni olivat repeytyneet irti kantalaput pari viikkoa mopolla ajeltuani. En ollut edes huomannut, milloin se oli tapahtunut. Idea mopolla ajamisessa oli se, että jos kahden renkaan tuoma tuki ei riitä, tökätään jalat maahan, ja yritetään pitää mopo pystyssä niiden avulla. Jos rengas lipsahtaa liukkaalla, tökätään jalka tien pintaan ja yritetään estää mopon kaatuminen.
Moottoripyörä painaa yli 200 kiloa ja on niin iso, että pitkänkään ihmisen jalat eivät kovin tukevasti ulotu maahan asti. Jos pyörä horjahtaa ajon aikana, sen kaatumista ei voi estää tökkäämällä jalka maahan näin arvelen. Ei riitä voima, eivätkä riitä ulottuvuudet. Moottoripyörän hallinnassa tarvitaan siis oikeasti ajotaitoa. Ja tällaista taitoa minulla ei tietenkään ole vähäisessäkään määrin.
Tätä ei ehkä pitäisi edes julkisella foorumilla myöntää, koska edellä esitetyssäkin on jo tarpeeksi kauhisteltavaa, mutta myönnän nyt kuitenkin, että yhden kerran jalkani jo hipaisi refleksimäisesti asfaltin pintaa, kun pyörä teki epämiellyttävän liikahduksen asfaltin saumassa. Moporefleksejä on siis vielä olemassa, mutta niistä ei ole hyötyä ehkä niistä on jopa haittaa yli kaksisataakiloisella moottoripyörällä ajettaessa.
Kuten edellä kerrotusta käy ilmi, suhteeni moottoripyörään ollut 99,9 prosenttia haaveilemista ja 0,01 prosenttia ajamista. Minulla ei ollut etukäteen minkäänlaisia realistisia kuvitelmia ajamisesta. Halusin vain tietää, miltä tuntuu istua pyörän päällä, miltä tuntuu startata se käyntiin ja miltä tuntuu lähteä ajamaan. Halusin tietää, millaiselta tuntuu, kun maantie vilisee alla. Tulevaisuus eli miltä nämä asiat oikeasti tuntuvat oli täysi arvoitus.
Varsinaisia ennakkokuvitelmia ei siis ollut. Oikeastaan en ajatellutkaan moottoripyörän omistamista ajamisen kannalta vaan sosiaalisena ilmiönä, moottoripyöräkulttuurina. Mietin, miltä tuntuu astua mukaan tähän kulttuuriin. Ikävä kyllä, tulen todennäköisesti aina olemaan lonely rider ilman harrastajakavereita tai muutakaan yhteyttä toisiin ajelijoihin. Toisaalta jo se tuntuu tietyllä tavalla mukavalta, kun vastaan tulevat nostavat kättä. Onhan siinä tietynlainen yhteisöllisyyden tunne. Siitähän harrastuksessa maksetaan. Sen lähemmäksi tätä yhteisöllisyyttä tuskin pääsenkään.
Noin viikko pyörän ostamisen jälkeen, kun aivan ensimmäinen totutteluvaihe oli ohi, koin uudenlaista moottoripyörämasennusta, jonka nimesin oston jälkeiseksi masennukseksi. Yleensä tällaista koetaan, kun on sijoitettu rahat kalliiseen autoon, joka ei ole täyttänytkään odotuksia. Harmitellaan, että mitä pahus tuli tehtyä. Minun tapauksessani masennus ei ollut tällaista, vaan se voidaan pelkistää sanoihin miksi vasta nyt.
Kun on odottanut jotakin asiaa tarpeeksi kauan ja hartaasti, odotukset ovat niin suuret, että toteutuva todellisuus on väistämättä jonkinlainen pettymys. Minulla tuli tunne, että olen myöhästynyt todella pahasti bileistä. Kun tulen paikalle, juhlat ovat loppuneet, juhlijat ovat poistuneet, ja paikalla kasvaa vuosikymmeniä vanhaa horsmaa. Alun perin haaveissa saada moottoripyörä oli mukana sosiaalinen ulottuvuus. Halusin pyörän, koska teki mieli päästä muiden mukaan ajelemaan ja viettämään aikaa. Nyt kun sain pyörän, ei ole enää joukkoa, mihin menisi mukaan. Tulee tyhjä olo, kun ajelee entisen kotipaikkakuntansa läpi ja muistelee entisiä kavereita ja heidän Hondiaan ja Yamahoitaan ja Suzukejaan. Nyt kylän raitilla ajelevat 15-vuotiaat mopopojat.
Jos mennään moottoripyörällä ajamiseen fyysisenä kokemuksena, niin siihen olen hieman pettynyt, vaikka ennakkokuvitelmia ei ollutkaan. Ajaminen on suoraan sanoen monella tavalla epämiellyttävää.
Ajovarusteet kaikkine lisukkeineen ovat hankalat ja hitaat pukea. Ne ovat epämukavat ja ahdistavan tuntuiset päällä. Erilaiset kovikkeet painavat ja kaulukset kiristävät. Kypärä puristaa. Erilaisista koloista käy kylmä veto. Tuuli aiheuttaa epämukavaa kohinaa. Ajaessa vaivaa koko ajan jännitys ja pelko auton alle jäämisestä tai kaatumisesta varsinkin, jos asfaltti on huono, niin kuin se monin paikoin on. Puku päällä tulee heti kuuma, kun ajo loppuu. Tästä asiasta minulla ei tosin vielä ole kunnolla kokemusta, koska olen ajanut vain syksyllä.
Jo 40 kilometrin ajon jälkeen viimeistään tekee mieli pysähtyä. Allergian tyyppisestä nuhasta kärsivän ihmisen on.. no, ei nyt mennä yksityiskohtiin. Joka tapauksessa otettava kypärä välillä pois. Ai niin, toukokuun puolivälin ja heinäkuun alun välisenä aikana ei ehkä voi ajaa ollenkaan tämä on tosin vielä kokeilematta. Ainakin pitäisi olla jokin täydellinen siitepölysuoja.
Pysty, hieman etuviisto ajoasento rasittaa alaselkää. Kun on ajanut päivällä pari sataa kilometriä, illalla sen kyllä huomaa, mutta ei mennä taaskaan yksityiskohtiin. Onneksi särkylääkkeet on keksitty. Chopper tyyppinen pyörä selkänojalla ja takaviistolla ajoasennolla voisi sopia paremmin. En koe pyöräni ergonomiaa parhaiten itselleni sopivaksi. Huomaan ajavani aivan kädet suorina niin, että tuskin sormet ulottuvat kahvoihin, kun en halua laskeutua ohjaustangon varaan nojaamaan. Myös se on epämiellyttävää, että joutuu istumaan leveästä tankista johtuen tavallaan haara-asennossa. Mitä tämä mahtaa tehdä lonkkanivelille. Ajoasento ei ole missään tapauksessa luonteva.
Pyörässäni ei ole minkäänlaisia laukkuja, eikä siihen kovin hyvin taida saadakaan asennettua sellaisia. No, ehkä jonkinlaiset. Pyörällä ei siis voi kuljettaa mitään, ei edes kaupan ostoksia ellei tunge tavaroita taskuihin tai aja reppu selässä, mikä lisää epämukavuuden tunnetta. Ja entäs ajovarusteet mihin ne pannaan, kun ei ajeta, eikä olla kotipihassa? Moottoripyöriä koskevista pysäköintimääräyksistä minulla ei ole vielä mitään tietoa. No, tietoa löytyy, kun etsii.
No joo, eiköhän tätä asiaa tullutkin jo käsiteltyä aloittelijan näkökulmasta enemmän kun tarpeeksi. Odotan innolla ensi kesää, jotta pääsen taas jatkamaan aloitteluani. Puolentoista tuhannen kilometrin matka toi aavistuksen verran luottamusta, mutta siitä huolimatta joka kerta ajamaan lähtiessä tuli tunne, että tämä ei voi olla totta. Pyörällä ajamaan lähteminen oli aina tapaus verrattuna siihen, että nousen autoon ja ajan kauppaan.
Syksyn viimeisillä lenkeillä yritin psyykata itseäni siihen, että siinä se rakkine seisoo pihassa, eikä sillä ajamaan lähteminen ole sen kummempi juttu kuin millä muullakaan ajamaan lähteminen, mitä pihasta löytyy. Ajelin lyhyitä matkoja ja harjoittelin ajamista hitaasti parkkipaikoilla sekä lenkkien ja mutkien tekemistä ja muuta tällaista, mikä kuuluu pyörän perushallintaan. Ajoneuvo alkaa tuntua tutummalta, ja kertyy luottamusta siihen, että sen saa pidettyä pystyssä, eikä mitään kovin noloja tilanteita tapahdu. En usko, että vielä alkuunkaan läpäisisin ajokorttiin vaadittavaa käsittelykoetta, mutta ei se nyt aivan mahdottomalta tunnu. Ongelmana on ennen kaikkea pyörän paino. Puolta kevyemmällä pyörällä se olisi helpompaa. Teimmehän aikoinaan mopoillakin kaikkia mahdollisia taitotemppuja, mitä vain keksimme tehdä.
Varusteiden hidas ja vaivalloinen pukeminen ne päällä olo tuntuu olisi astronautti tekee ajamisesta isomman asian kuin mitä se todellisuudessa on. Jos saisi jotain vähän helpommin puettavaa, ajaminen olisi vähemmän iso numero. Kesällä ei tarvitse niin paljon lämmintä tavaraa puvun alle kuin syksyn muutaman asteen lämpötiloissa. Ehkä ajaminen silloin tuntuu luontevammalta.
Ajattelija2013:
Et tainnut lukea tuota linkkiä, koska siellä mainitaan, että autoilijoitten ja motoristien ikärakenne on otettu huomioon ja otanta on kaiken kaikkiaan aika suuri eli on tutkittu 200 miljoonaa vakuutustapahtumaa.
Miksipä tuo ei pitäisi paikkaansa? Motoristin on oltava valppaana liikenteessä koko ajan, etuajo-oikeudestaankin on oltava tarpeen vaatiessa valmis tinkimään, koska aina jää autolle toiseksi. Auton peilien kuolleissa kulmissa ei ole järkevää pitkään ajaa 2-kaistaisilla teillä, on tehtävä itsensä koko ajan havaittavissa olevaksi ja turvavälit kannattaa jättää pitemmiksi, jotta on mahdollisuus havaita esim. tiellä olevia esteitä, jotka autolla selvittää helposti, mutta jotka voi kaataa pyörän. Kun tämä varuillaanolo-moodi jää päälle, niin huomaamattaan käyttäytyy autolla ajaessaankin varovaisemmin kuin aiemmin. Oma kokemus vahvistaa tuon mitä kirjoitan.
SO2001:
Alku aina hankalaa, mutta lopussa kiitos seisoo. Ja se pitää paikkansa moottoripyöräilyssäkin. Ehkä olet hankkinut ensimmäiseksi pyöräksi liian suuren tai muutoin itsellesi sopimattoman pyörän.
Itselläni ensimmäinen oma pyörä pitkällisen harkinnan jälkeen järjestyi sattumalta, kun tuttu myi halvalla Honda CB500, jonka kuivapaino on 170 kg ja märkäpäino päälle 190 kg. Tuo on kevyt käsitellä ja helppo ajettava aloittelijalle. Kova takalaukku tuossa on, joka on minusta minivaatimus, että jotain tavaraa voi kuskata tai laittaa jotain ajovarusteita parkkkipaikalla laukun sisälle talteen.
Tuolla sitten riittikin muutaman kuukauden harjoittelu, kun tuntui, että isompi pyörä on saatava ja tunsin olevani sellaisen hankintaan valmis. Edelleen tuo on mökillä kakkospyöränä kesän ajeluja varten ja sitä käyttää muutkin kuin minä itse. Nykyisen isomman pyöräni ostin pari vuotta sitten marraskuussa sitä edes koeajamatta ja se oli talven vielä liikkeessä odottamassa seuraavan vuoden kesän ajokautta. Siinä on 3 kovaa laukkua ja lisäksi tankkilaukun olen hankkinut. Kotiinajo liikkeestä vilkkaassa Kehä1:n liikenteessä vähän pelotti aluksi, mutta kaikki meni hienosti, mitä nyt sammutin pyörän liikennevaloissa, mutta näitä sattuu. Heti kotiin päästyäni tuunailin vähän pyörään ostamiani osia, mm. peilin levikkeet, koska ilman niitä en nähnyt peileistä kuin lähinnä omat hartiani ja lähdin sen jälkeen harjoittelemaan pyörän käsittelyä lisää liikenteeseen ja parkkipaikalle. Jotenkin tunsin yllättävän nopeasti olevani sinut tuonkin pyörän kanssa, ehkä siksikin että tuokaan ei ole mikään mammutti, vaan painaa noin 250 kg ja on aika alapainoinen eli helppo pitää pystyssä. Ajoa on tullut kahdessa ajokaudessa noin 12 tkm ja taidot kehittyneet kohisten alkuaikojen haparoinnista.
Moottoripyöräily on sosiaalista toimintaa, jos vain itse haluaa. Motoristit suhtautuu toisiinsa ainakin omien kokemusteni perusteella ystävällisesti. Vento vieraat saattaa tulla parkkipaikalla vaihtamaan ajokokemuksia. Itse olen liittynyt matkamoottoripyöräilijöiden kerhoon. Helsingin moottoripyörämessuilta viime talvena sain esitteitä tuosta kerhosta ja harkitsin asiaa talven ja liityin sitten nettisivujen kautta, kun olin tutustunut kerhon etuihin. Kerho järjestää kokoontumisajoja ja kiertomatkoja Alpeillekin tehdään vuosittain. Myös ratapäiville saa sen kautta varauksia jäsenhinnalla. Nettisivuilla on hyviä reittivinkkejäkin. Ohessa nettisivut:
http://tfmk.com/
Toinen vastaavan tapainen kerho on moottoripyora.org
http://www.moottoripyora.org/
Olen tähän asti pärjännyt ilman opastettuja kursseja tai rataharjoitteluja, mutta alkukesästä järjestetän motoristeille monenlaisia aloittelijalle ja kokeneemmalle sopivia kursseja ja tietoa niistä saa noiden kerhojenkin kautta.
Tuolta voi ladata tosi hyvän ilmaisen ajo-oppaan, jossa on harjoitteluvinkkejäkin. Tuo oikeastaan toimi pitkälti oman moottoripyöräilyharrastukseni pohjana alussa ja ehkä hyvä teoriatuntemukseni auttoi, ettei alussa ollut suurempia ongelmia. TM:n sivuilta löytyy myös hyvä motoristin ajo-opas, jossa on monenlaista tärkeää asiaa.
http://mp69.fi/index.php?sivu=ajo-hanskassa
Varusteissa ei kannata liikaa pihistellä. Itse en koe niiden pukemista kovinkaan vaivalloisena, enkä oloani niissä vaivalloiseksi. Ehkä sitten ostin riittävän hyvät varusteet tarpeellisilla säädöillä. Yksi todella hyvä varuste on aurinkolippa kypärässä. Ei tarvitse pelata aurinkolasien kanssa, vaan aurinkolipan saa päälle ja pois ajaessa hetkessä kypärän sivussa olevasta napista.
Tässä jotain vinkkejä ja kyllä se harrastus siitä hiljalleen lähtee menemään paremmin ja paremmin.
A-utoilija:
En lukenutkaan (mutta olen lukenut vastaavan uutisen aikaisemmin) ja sen vuoksi pitikin mainita, että ikärakenne on ehkä huomioitu. Unohdin sen lisätä.
Mutta edelleen väitän, että moottoripyörää harkitsevat ovat jo lähtökohtaisesti tavallista autoilijaa parempia liikenteessä. Luultavasti tämä vaikuttaa jopa enemmän, kuin itse ajaminen moottoripyörällä. Autolla ajavat lähes kaikki, kiinnostaa autot/liikenne tai ei. Moottoripyöräilijät ovat lähtökohtaisesti kiinnostuneita likenteestä, koska se on heidän "harrastuksensa".
Uskaltaisinpa melkein väittää, että jos tutkittaisiin vaikka Tuulilasin ja TekniikanMaailman lukijoita, niin hekin olisivat parempia kuskeja kuin keskivertoautoilijat. Tämä olisikin muuten mielenkiintoinen tutkimus.
Ajattelija2013:
Niinkuin liivijengeillä esim? Tai mitä vaikuttaa se kokemus (sen puute) papparaisilla jotka eläkepäivillään ostavat sen "nuoruutensa unelman". Jne.
Aikamoista glorifiointa, väitän minä. Eiköhän otantaan motoristeja osu kaikenlaista, niin kuin liikenteestä yleensä.
Ajattelija2013:
No täälläkin on Suomen parhaat kuskit tietysti, höhhhh!
Ongelma vaan on, että miten se todettaisiin luotettavasti. Kyselytutkimus ei taida oikeasti paljastaa yhtikäs mitään. Siitähän ne legendat syntyy, jossa "minä olen kyllä keskimäärin parempi kuin nuo muut - omasta mielestäni"
Ajattelija 2013: Mutta edelleen väitän, että moottoripyörää harkitsevat ovat jo lähtökohtaisesti tavallista autoilijaa parempia liikenteessä. Luultavasti tämä vaikuttaa jopa enemmän, kuin itse ajaminen moottoripyörällä. Autolla ajavat lähes kaikki, kiinnostaa autot/liikenne tai ei. Moottoripyöräilijät ovat lähtökohtaisesti kiinnostuneita likenteestä, koska se on heidän "harrastuksensa".
Itse lähes asuin moottoripyörän satulassa pari vuosikymmentä, ajoin pyörällä suurimman osan ajoistani ja ajokauteni oli pidempi kuin lumeton aika. Omasta puolestani voin sanoa että en ollut ollenkaan kiinnostunut liikenteestä, päinvastoin. Tarvitsin vain liikennettä varten rakennettuja teitä, itse liikenne oli välttämätön paha, jota oli siedettävä ja varottava. Muita motoristeja sen sijaan morjestettiin aina. Tiet tuntuivat aina vaan tukkoisemmilta, minkä vuoksi siirryin vähitellen pienemmille teille ja metsäpoluille. En usko että pelkästä pyöräilyharrastuksesta voi päätellä kuskin harrastavan myös liikennettä.
Millainen on parempi autoilija? Minä opin pyöräillessä että kukin vastatkoon itsestään ja että mikä on muilta pois, on minulle lisää. Tietysti iän karttuessa oppi vähän fiksumpiakin asioita, mutta noista pyöräilyn alkuaikoina opituista viidakon laeista oli pirun vaikeaa oppia pois. Jos parempi autoilija on sellainen, joka arvioi liikenteen sujuvuutta lähinnä sen perusteella miten oma ajo sujuu, ja joka pitää ympärillään ajavia enemmän vastustajina ja uhkina kuin yhteistyökumppaneina, niin sitten pyöräily teki minusta paremman autoilijan.
Tätä ei tietenkään voi yleistää, minun tapauksessani asiaan vaikutti varmasti oleellisesti se, että aloin ajaa käytännöllisesti katsoen lapsena, reippaasti alle kaksikymppisenä. Lähtökohdat on täysin toisenlaiset sellaisella joka ensin aikuistuu, ajaa autolla vuosikymmeniä, ja vasta sitten aloittaa pyöräilyn. Mutta en usko että hekään aloittavat pyöräilyn koska ovat muita yhtä kokeneita parempia kuskeja tai keskimääräistä enemmän kiinnostuneita liikenteestä. Tämä siksi, että pyöräilyssä ei kerta kaikkiaan ole kysymys liikenteen kanssa yhdessä olemisesta, vaan ihan jostain muusta, jota on vaikeaa kertoa sellaiselle joka ei ole ajanut mp:llä. Siihen tarvitaan liikennettä varten tehtyä infrastruktuuria, mutta en usko että pyöräilijät nykyäänkään kokevat liikenteessä yhteishenkeä muiden kuin korkeintaan toisten pyöräilijöiden kanssa.