Sitran tuore julkaisu kertoo, miten autoilu vähenee oikeudenmukaisesti – Henrikiltä loppuu bensan ja

42 kommenttia
2»
  • @Topi27 kirjoitti:
    Minua kiinnostaisi mikä geeni ajaa aina eniten valittamaan veroista henkilöiltä, joilla menee todella hyvin yhteiskunnassa ja nauttii yhteiskunnan täydet edut.

    Vastaan metsäkommenttiisi myöhemin jossain toisessa viestiketjussa. Sillä aikaa pyydän vastausta tuohon väitteeseen. Miten olet todennut faktaksi sen, että tuo ryhmä valittaa eniten vai oliko se samanlaista satua kuin näkemyksesi metsästä?

  • @740 GLE kirjoitti:
    Jo lähtökohta on pielessä, kun tavoitteena on autoilun vähentäminen.

    Luonnon kannalta oikea tavoite on liikkumisen päästöjen vähentäminen. Yksityisautoilijoiden maalittaminen on poliittinen motiivi.

    Juuri näin. On kuitenkin autoilijankin etu, että ne jotka eivät arvosta omaa itsenäistä liikkumista, ohjataan heitä (kaupunkilaisia) julkisiin.

  • Tarkennusta Herbertin yksityiskohtiin. Metsätalous ei ole perinteisenä puuna enää voimakkaan merkittävä bkt:ssa, se on kuitenkin kokonaisuutena muistaaksen 20%.
    Eikä kukaan voi vaatia meitä olla hyödyntämättä metsävarallisuuttamme.
    Tavoitteena on kuitenkin jalostamalla kasvattaa puusta saatavaa hintaa, mutta myös jättää pieni osa täysin koskemattomaksi.

    Maaseudun Tulevaisuudessa oli artikkeli metsänomistajien kokouksesta, jolla hän näytti vuosien jatkuvan kasvun tuotolla ansainneensa enemmän kuin avohakkuuta suosivat. Muistaakseni enemmän kuin puolet nauroivat, mutta muutamat siirtyivät uuteen tapaan. En tiedä hyötysuhteen jatkoa, mutta yhä enemmän valitaan jatkuva kasvu.

    Greenpeace on suomalainen yhdistys, joka kuitenkin nykyisin toimii yhdistyneenä yhteispohjoismaalaisena Norden nimikkeellä. Jäseninä pääosin toimivat ovat erittäin koulutettuja asiantuntijoita. Heistä puhutaan tyhminä kaupunkilaisina, mutta yliopistomme sijaitsevat suurimmissa kaupungeissa ja maaseudun metsistä tuleva tohtoriksi edennyt huomaa, että perinteinen tapa ei ole paras tapa.

  • muokattu 21.02.2022 20:37

    "Maalittaminen" kylläkin tarkoittaa sitä että joku (usein tunnettu) henkilö lietsoo seuraajiaan ja kannattajiaan hyökkäämään jonkun ihmisen kimppuun somessa tai sen ulkopuolella.

    Tuomari, poliisi taikka viranomainen voivat olla maalituksen kohteina siten että iso joukko henkilöitä painostaa näitä. Tässäkin tapauksessa on aika joku alullepanija, joka lietsoo muita henkilöitä esimerkiksi viranomaista vastaan.

  • @▫️ kirjoitti:

    Hyvä lisäys. Ajattelin itsekin tämän lisäämistä, mutta en jaksanut enää kirjoittaa asiasta sen enempää. Tämä KKO tapaus oli nimenomaan sekä yksittäisen henkilön suorittamaa vainoa, että tämä alullepanema maalitus.

      1
  • @Topi27 kirjoitti:

    @Herbert kirjoitti:
    Suomen talous on riippuvaista ennenkaikkea metsäteollisuudesta. Sen toimintaedellytyksiä yritetään rapauttaa monin tavoin. Jopa eduskuntaan päätyi ulkomaisten yhdistysten aloite kieltää järkevä tapa hoitaa metsiä. Avuksi tarvittiin 50 000 hyödyllistä idioottia. Lisäksi on jatkuvaa painetta suojella täkäläisiä metsiä samalla, kun Keski-Euroopassa metsät on jo hävitetty. Eikö olekin erikoista, että Ursula, jolla on metsää jäljellä n. 25%, kertoo tarpeesta suojella täällä metsiä, että hän voisi jatkaa kulutusjuhliansa. Meillä on metsää jäljellä 75%.
    Oletko ajatellut, että wwf, greenpeace ja birdlife ovat ulkomaisia yhdistyksiä, jotka yrittävät vaikuttaa suomen asioihin. Kuka omistaa fsc-sertifikaatin ja tekee sillä bisnestä luomalla mm. käsitteen hcv, jolla sidotaan sertifikaattiin kuulumattomatkin heidän talutusnuoraan. Entä miksi venäläinen hakkaa 100 ha fsc-aukon vailla uudistamisvelvoitetta, kun meillä valitetaan keskimäärin 1,5 ha uudistettavista aukoista, joilla on saatu puuston kasvu tuplattua, samoin hiilen sidonta.

    Mutta mitä ajattelee kaupungissa asuva suomalainen? Kyllä ympäristöasiat ovat tärkeitä ja avohakkuut rumia, ei niitä saa tehdä. Ympäristöliikkeet ovat oikealla asialla. Siihen he eivät vastaa, millä menetykset kompensoidaan. Eivätkä ymmärrä, että nykymuotoisen ympäristövaikuttamisen juuret on syvällä DDR:ssä. Tiedoksi, että syynä siihen ei ole Trabantin pakokaasut.

    Muistan puheesi aiemmassa metsäkeskustelussa ja et ole oppinut näköjään mitään.

    Missä yhteydessä asiasta mahdettiin keskustella? En viitsi aloittaa uutta keskustelua, parempi olisi katsoa mitä on jo puhuttu.

  • Kuten on jo todettu, Suomen yhteiskunta pysyy pystyssä verovaroin. Pitäisi keskittyä kaikissa toimissa siihen, että verovaroja pystytään keräämään tulevaisuudessakin, ilman että keskituloisen (2000-4000€/kk brutto) tuloveroaste nousee nykyisestä, varsin korkeasta tasosta, edelleen. Tavaroiden, materiaalin, työssäkävijöiden pitää liikkua jotta verotettavaa lisäarvoa syntyy - liikkumista pitää kannustaa ja helpottaa, muuten jää pää vetävän käteen. Monesti syntyy käsitys, että Kallion viinibaarissa asiaa ei oikein ymmärretä. Onko syynä, että ratikallahan pääsee kotiin vielä sulkemisajan jälkeenkin?
    Metsäkeskustelu versoo helposti koska metsänhoidon tulokset näkee omin silmin. Tuossa muutaman sadan metrin päässä kotoa pistettiin sileäksi muutama hehtaari metsää noin 3 vuotta sitten. Alueen rajanaapuria tietysti, kiltisti sanottuna, ärsytti aukko ikkunan alla. Nyt taimikko on noin metrin korkuista. Itse insinöörinä mietin, miten tuosta metsästä olisi voinut hakea vain puolet puista pois, vahingoittamatta aluskasvustoa? Mies ja hevonen?

      1
  • @Topi27 kirjoitti:
    Minua kiinnostaisi mikä geeni ajaa aina eniten valittamaan veroista henkilöiltä, joilla menee todella hyvin yhteiskunnassa

    Minun osaltani kyse on oikeudenmukaisuudesta. En pidä kohtuullisema sitä, että joudun valtion tekemän rikoksen uhriksi siksi että minulla on siihen varaa.

    nauttii yhteiskunnan täydet edut.

    Pikemminkin maksaa omien palveluidensa lisäksi myös muiden edut. Minusta on oikea periaate, että se maksaa joka siihen pystyy, mutta sekään ei oikeuta valtiota verorikokseen.

      1
  • @M880 kirjoitti:

    @▫️ kirjoitti:
    "Maalittaminen" kylläkin tarkoittaa sitä että joku (usein tunnettu) henkilö lietsoo seuraajiaan ja kannattajiaan hyökkäämään jonkun ihmisen kimppuun somessa tai sen ulkopuolella.

    Tuomari, poliisi taikka viranomainen voivat olla maalituksen kohteina siten että iso joukko henkilöitä painostaa näitä. Tässäkin tapauksessa on aika joku alullepanija, joka lietsoo muita henkilöitä esimerkiksi viranomaista vastaan.

    Hyvä lisäys. Ajattelin itsekin tämän lisäämistä, mutta en jaksanut enää kirjoittaa asiasta sen enempää. Tämä KKO tapaus oli nimenomaan sekä yksittäisen henkilön suorittamaa vainoa, että tämä alullepanema maalitus.

    Asiasta korjattuna vaihdan kokemani rikosnimikkeen virkatehtävässä tehdyksi syrjinnäksi ja verorikokseksi.

    Lakien noudattaminen on minulle sen verran tärkeää, että pidän täysin kohtuullisena odottaa sitä myös verotuksen kanssa työskenteleviltä. Virheitä sattuu kaikille, mutta suomen autoverorikoksessa ei ole kyse erehdyksestä, vaan kerran kerrasta Suomen kannan tuomitsevista oikeustapauksista huolimatta tietoisesti jatketusta laittomuudesta.

    Hyväksyn sen, että mahdollisesta laittomuudestani kiinni jäädessäni minua kohtaa täysin oikeutettu sanktio. Sitä en hyväksy, että tuomio toisensa jälkeen Suomen autoverotusta ei saada lailliseen muotoon. Olen sen jo Persujen noustessa hallitukseen ohjeistanutkin Timo Soinille suoraan henkilökohtaisesti. Tekemättä vaan jäi.

      2
  • muokattu 27.02.2022 23:39

    @Tiko kirjoitti:
    2% väestöstä tienaa yli 100k/vuosi, ja heiltä kerättävät verot on yli viidennes välittömistä veroista. Ei nuo ole täällä valittamassa.

    Millä tuloilla on lupa valittaa valtion tekemän EU-oikeudessa tuomitun rikoksen uhriksi jouduttuaan ja minkä tulorajan jälkeen rikoksen uhrin pitää tyytyä hiljaa osaansa rikoksen uhrina? Sovelletaanko samoja tulorajoja myös takamukselle läpsimiseen ja perinpohjaisemmasta raiskauksesta valittamiseen?

    @Topi27 kirjoitti:
    Kaikki Suomessa nauttivat etuja. Niitä ovat tiet, koulut, vesi ja viemärit, sähkö ja tele verkot, koulutus, terveys ym. tuhannet edut. Mene afrikkaan kokeilemaan kuinka paljon saat vastinetta rahoillesi.

    No enkä mene, mutta vaikkapa Ruotsiin, Saksaan, Britanniaan tai Espanjaan saatan mennäkin. Sittenhän on yksi halveksittava nettomaksaja vähemmän haukuttavana.

    Juuri siitähän tässä on kysekin, että kaikki nauttivat etuja, jotka vain hyvin pieni vähemmistö tarjoaa. Eikö ketään muuta huolestuta yhteiskuntarakenne, jossa noin 60% kansalaisista kuluttaa enemmän kuin pystyy itse maksamaan? Vasta 7. tulodesiili pääsee edes tasoihin, siis maksaa suunnilleen sen mitä kuluttaakin. Todelliset nettomaksajat ovat 8, 9 ja 10 tulodesiili, eikä tämä ole mielipidekysymys:

    https://www.stat.fi/tietotrendit/blogit/2015/saama-vai-maksupuolella/

    Suomi on Maailman parhaita maita elää ja se kustannetaan verovaroilla.

    Joita kerätään EU-oikeudessa laittomaksi tuomituin keinoin kymmenien tuhansien kansalaisten osalta vuosittain. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on hyvä asia, mutta sen rahoituksen ylläpito rikollisin keinoin ei ole siitä huolimatta hyväksyttävää. Eikä se ole edes tarpeen.

    Verotuksen tasosta voi tietenkin olla monta mieltä, mutta siitä en ole valittanut, en edes autoveron osalta. Kritiikkini kohdistuu syrjintään ja oikeudessa tuomittuihin verorikoksiin.

  • @740 GLE kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:

    @▫️ kirjoitti:
    "Maalittaminen" kylläkin tarkoittaa sitä että joku (usein tunnettu) henkilö lietsoo seuraajiaan ja kannattajiaan hyökkäämään jonkun ihmisen kimppuun somessa tai sen ulkopuolella.

    Tuomari, poliisi taikka viranomainen voivat olla maalituksen kohteina siten että iso joukko henkilöitä painostaa näitä. Tässäkin tapauksessa on aika joku alullepanija, joka lietsoo muita henkilöitä esimerkiksi viranomaista vastaan.

    Hyvä lisäys. Ajattelin itsekin tämän lisäämistä, mutta en jaksanut enää kirjoittaa asiasta sen enempää. Tämä KKO tapaus oli nimenomaan sekä yksittäisen henkilön suorittamaa vainoa, että tämä alullepanema maalitus.

    Asiasta korjattuna vaihdan kokemani rikosnimikkeen virkatehtävässä tehdyksi syrjinnäksi ja verorikokseksi.

    Lakien noudattaminen on minulle sen verran tärkeää, että pidän täysin kohtuullisena odottaa sitä myös verotuksen kanssa työskenteleviltä. Virheitä sattuu kaikille, mutta suomen autoverorikoksessa ei ole kyse erehdyksestä, vaan kerran kerrasta Suomen kannan tuomitsevista oikeustapauksista huolimatta tietoisesti jatketusta laittomuudesta.

    Hyväksyn sen, että mahdollisesta laittomuudestani kiinni jäädessäni minua kohtaa täysin oikeutettu sanktio. Sitä en hyväksy, että tuomio toisensa jälkeen Suomen autoverotusta ei saada lailliseen muotoon. Olen sen jo Persujen noustessa hallitukseen ohjeistanutkin Timo Soinille suoraan henkilökohtaisesti. Tekemättä vaan jäi.

    Kiitos. Nostan hattua.

  • muokattu 28.02.2022 14:46

    Kiitos kiittämästä.

    Kansalaisten tasapuolista kohtelua vaativa direktiivi mainitsee vielä erikseen, että verojen keräämistarve tai muu vastaava taloudellinen syy EI OLE hyväksyttävä peruste poiketa yhdenvertaisuusvaatimuksesta. Sitä en tiedä, mitä valtiota ajatellen tämä selvennys on pykäliin kirjoitettu, mutta se merkitsee että budjettivaje on täysin asiaton argumentti verorikoksen lopettamisen ehtona.

    Tämä ei tarkoita, etteikö autoveroa saa periä, jos joku EU-maa niin haluaa tehdä. Helppo ja laillinen tapa olisi verottaa prosenttiosuus hankintahinnasta. Siihen loppuisi samanlaiseksi kuviteltujen autojen oletettujen käypien arvojen arvaaminen. Kansalaisten syrjintä poistuu, kun kaikkia verotetaan samasta ostoksesta varmasti samalla prosentilla ja lisäksi ostaja voi asuntokaupan tapaan jo sopimusta allekirjoittaessaan täysin läpinäkyvästi laskea itselleen koituvan veroseuraamuksen sentilleen ilman "sitovaa ennakkopäätöstä emme voi antaa, mutta tuo nyt kokeeksi se tänne, niin katsotaan mitä me sille arvaamme hinnaksi" pelleilyä.

    Tasapuolisuus toteutuu verotuksen tasapuolisuuden ja läpinäkyvyyden kautta. Myöskään laitonta kilpailun vääristämistä ei voi tapahtua, kun hinta määräytyy aina todellisen tehdyn kaupan perusteella eikä minun ostokseni verotusarvoa pääse määrittämään minun kanssani saman tuotteen tuojana kilpaileva taho.

    Ulkomailta vuokratun leasinauton kokoinen ongelma tähänkin malliin vielä jää. Kuinka verotetaan jo Irlannille langettavaan tuomioon johtaneessa määräajaksi vuokratun leasgin-auton tapauksessa? Oikeuden päätöksen nojalla määräaikaisesti vuokratusta uudesta autosta ei saa periä koko käyttöiän autoveroa edes sillä ehdolla että palauttaa jäännösveron vuokrakauden jälkeen autoa maasta ulos vietäessä. Tämä käytäntö törmää eri vaatimukseen, koska koko käyttöiän veron periminen lyhyeltä leasingkaudelta on laiton kaupan este. Tämän ongelman ratkaisu ei ole aivan triviaali ja tässä saattaa olla syy siihen, miksi veron periminen voi olla helpointa lopettaa kokonaan ja tyytyä ajoneuvoilta perittävän ALV:n säätämiseen? Periaatteessa leasingsopimuksen jäännösarvolla voisi määrittää jo hankintahetkellä tulevan jäännösveron, mutta tämä saattaisi avata mahdollisuuden veronkiertoon jäännösarvoa manipuloimalla?

    Samoin kuin käytettynä ostettavan auton tapauksessa tässä on silti se merkittävä ero, että mahdollisissa rikosepäilytapauksissa syytetyksi oikeuteen ei joutuisi nykyiseen tapaan Suomen valtio, vaan vilpillisestä toiminnasta epäilty yksilö, joka kuuluukin saattaa vastaamaan teoistaan.

    Suomalainen oikeusistuin ei uskaltanut tehdä omissa nimissään ilmeisesti laittomaksi epäilemäänsä päätöstä vaan väisti sen pyytämällä ennakkopäätöstä EU-oikeudelta tuotavan ja vietävän auton verotuksen symmetriasta. Vanhojen autojen mitättömät verot ja niiden palautukset ovat tässä valtiontaloudelle merkityksetön seikka ja helpoin korjaus on ryhtyä kiltisti palauttamaan muutamien harvojen ulos vietävien vero samalla laskelmalla kuin saman ikäiset tuotavatkin verotetaan. Merkittävämpi vaikutus onkin sillä, että uusien määräaikaisesti ulkomailta liisattavien pelkästään vuokrasopimuksen ajalle jyvitettävä veron osuus määräytyy sen mukaan, miten autossa olevan veron määrä poistetaan laskennallisesti.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit