Liittymän nopeus

30 kommenttia

Voisi taas yrittää parempaa operaattoria, kun Elisan yhteydet eivät oikein vakuuta vähän sivummalla eikä aina kaupungissakaan. Liittymä on 4G 200M, mutta eihän tuohon nopeuteen taida edes puhelin pystyä. Nopeustestillä liikutaan aina vain kymmenissä megoissa. Ja tiedonsiirtoon vaikuttaa paljon myös kuuluvuus, joka on siis hiukan heikko Elisalla. Välillä tai nykyisin aika usein yhteys jumahtaa täysinkin, mihin auttaa odotus tai puhelimen käyttäminen lento-moodissa.

Teliaa on jossakin kehuttu ja kuuluvuuskartan mukaan toimisi vakiopaikoissa. Telialla olisi edullinen 20M liittymä. Jos nopeus todella toteutuisi, pitäisi periaatteessa olla ihan riittävä myös verkon jakoon windowsille ja iPadille. Onko mitään tietoa asiasta?

Gigantissa sanottiin, että vaikka on vain 4G-puhelin, 5G-liittymällä voi saada enemmän nopeutta, kun niitä priorisoidaan. Onkohan tuossa mitään perää? Olisihan se hyvä selitys täysjumeille, 4G-asiakas laitetaan odottelemaan parempien tieltä. Työpuhelimena on DNAn 5G, ei sekään aina ihan satasella toimi.

  • Minulla on tässä puhelimessani työpaikan kortti (Telia), oma kortti (Elisa) ja kodin wifi-yhteys (DNA). Se minkä operaattorin yhteys on nopein, riippuu täysin siitä millaista tekniikkaa ja millaisella sijainnilla sitä sattuu mastoissa olemaan siellä missä normaalisti liikut. Kotonamme Elisa oli vuosikaudet ylivoimainen ykkönen johtuen siitä että sen mastossa oli muita parempi 4G-tekniikka. Nyt DNA otti sen paikan koska sillä on ainoana lähimastossa käytössä 5G-tekniikka ja muiden 5G-singnaali tulee kauempaa, mutta ei tarvitse kuin mennä lähikylään niin DNA ei olekaan enää paras.

  • Jossain landella verkko putoaa joskus 3G tasoon. Taitaa olla tiedonsiirto lopetettu 3G:ssä kokonaan, ei toimi data siinä lainkaan. Kyllä ”ennen vanhaan” 3G:llä vähintään satoja kiloja per sec siirtyi.
    Minulla on työpuhelimena vanha iPhone Xr, en ole raskinut vaihtaa kun vaihtoehtona ei ole kovin tuoretta mallia. Sain nopeustestillä joskus (200M) liittymä, yli 150M. Wifillä tulee yli 400 M (Aallon 1G liittymä pojalla)

  • Toiveena olisi siis saada Telialta liki 20M yhteys, mutta ei tietenkään sitä enempää, muttei paljoa vähempääkään.

    Päivällä 4G toimi 40M vauhdilla, nyt 31,5. Nyt 3G 7,5M, joka on lähimmän aseman maksiminopeus. Talvella kävi niin, että puhelin oli jäänyt 3G-asetukseen, kun yhdessä paikkaa se yritti liian sitkeästi toimia 4G:ssä. Kun verkko ei kuulunut, tulos oli paljon heikompi kuin toimiva 3G. Pariin kuukauteen en huomannut mitään, kun 3G toimi täyttä vauhtia, mutta sen tökkiessä huomasi olevansa liian hitaassa verkossa.

  • Hesarissa valitellaan, että 3G ajetaan alas ja mm. Mersussa on siihen nojautuvia toimintoja. Esimerkkinä mainitaan lämmityksen käynnistys, siihen ei muka vielä toimimaan jäävä 2G riitä tiedonsiirtonopeudeltaan. Aika monimutkainen on toteutus, jos sellainen toimisi ihan tekstiviestilläkin.

  • Kokeilemalla selviää jokaiselle paras operaattori. Riippuen paikasta on Elisa minulle paras, tai huonoin.
    5G on tullut saataville, mutta siinäkin voi nopeus ylittää 300 Mbit/s tai jäädä alle 10 Mbit/s, ja joissakin tilanteissa huippunopeuksiltaan hitaampi 4G on vakaampi valinta.

    Nopeuksilla ei ole lopulta kovin paljon käytännön merkitystä. Jos videot takertelevat, niin silloin on liian hidas.
    Wifissä sillä on enemmän merkitystä jos käyttäjiä on useampia ja ladataan isompia tiedostoja samalla kun joku katselee 4K videota.

    Mielenkiintoista nähdä miten 3G poisjäänti vaikuttaa kun sen taajudet vapautuvat muuhun käyttöön. Elisalta se 3G on jo poistunut useammasta maakunnasta, ja lokakuussa se loppuu kokonaan.

  • Vaihdoin siis Elisan 200M 4G-liittymän Telian 20M 4G-liittymään. 22M on ollut suurin nopeus, mutta en ole huomannut, että data olisi ainakaan hidastunut, paremminkin nopeutunut. 10M on tavallinen nopeus.

    Uusi liittymä oli halvempi, mutta viimeisinä päivinä Elisa olisi tiputtanut oman hintansa vielä euron alle. Yhteensä olisi 9 euroa tippunut kk-hinta, kun Elisa sai liittymänvaihdosta tietää. Kyllä kannattaa olla vanha asiakas.

  • Marketissa oli joskus Elisan myyntitykki myymässä liittymiä. Keskusteltiin hetki ja todettiin Elisan kentän olevan liian heikko vaihtamiseen ja paras jatkaa Telialla. Kaveri totesi, että ota Elisa niin Telia ottaa kohta yhteyttä tarjouksen muodossa. Otin enkä ehtinyt kunnolla kotiin kun Telialta tuli yhteydenottopyyntö ja soittamalla hinnat tippui 30% seuraavaksi 12kk. Otin numeron talteen ja soitellut siihen aina kun tarjoukset on päättymässä.

      1
  • 20M liittymä oli aluksi ihan yhtä hyvä kuin 200M ja jopa ihan hyväkin. Kovasti vain on puhelimen paikalla väliä, metrin siirto nostaa nopeuden nollasta täyteen. Elisalla tuntui olevan pieniä nopeuksia useammassa paikassa kuin Telialla eikä satunnaisesta 45 megan nopeudesta ollut hyötyä.

    Vaikka nyt on oikea paikka löytynyt, etelän hiihtolomalaiset vievät verkon. Nopeus on tippunut alkuillasta alle megaan. Aamulla on yli 20. Poispäinsuunta 5-6 koko ajan.

    Näköjään 3G:hen vaihtamalla saa iltanopeutta nostettua 3-5 megaan, jolloin netti toimii paremmin. Hölmö puhelin, kun se ei osaa itse hakea 3G:tä, vaan pysyy väkisin 4G:ssä, jos ei ole erikseen kielletty.

  • Meille ei saa valokuitua, mutta DNA toimitti talon ulkoseinälle 5G antennin, josta talon sisälle tulee verkkokaapeli ja sen perässä mesh-purkki, josta langaton verkko ja/tai langallinen verkko eteenpäin. Ooklan speedtestin mukaan alaslataus stabiili 470M ja ylöslataus vaihtelee 25M ja 50M välillä. Hyvin riittää kotitarpeisiin.

      1
  • Firman DNA 5G lataa reilun 22 megan nopeudella ja oma Telia 0,2 megaa hitaammalla juuri testattuna. Kenttää riittää. Taitavat molemmat operaattorit käyttää samaa mastoa, joten voisi olla yhteys siltä pullonkaulana. Ehkä kännykät eivät osaa käyttää myöskään rinnakkaisia kanavia, ainakaan 4G-puhelin ei taida osata. No molemmat riittävät hyvin, kun tuolla nopeudella toimivat.

  • muokattu 23.02.2024 09:50

    @HybridRules kirjoitti:
    Meille ei saa valokuitua, mutta DNA toimitti talon ulkoseinälle 5G antennin, josta talon sisälle tulee verkkokaapeli ja sen perässä mesh-purkki, josta langaton verkko ja/tai langallinen verkko eteenpäin. Ooklan speedtestin mukaan alaslataus stabiili 470M ja ylöslataus vaihtelee 25M ja 50M välillä. Hyvin riittää kotitarpeisiin.

    Meille tarjottiin valokuitua, mutta jäi ottamatta koska 5G on täällä syrjäseudulla paljon halvempi ja nopeus kuitenkin tänä aamunakin mitattuna wlanin yli 261/44 läheltä lisäantennitonta reititintä ja 91/44 talon kauimmassa nurkassa eri kerroksessa. Valokuidulla olisi ollut yli 700 liittymishinta, kaivuutöitä tontillakin ja 20 suurempi kuukausimaksu 100/100 liittymällä sekä aina olisi ollut riippuvainen yhdestä operaattorista eli ei olisi voinut enää kilpailuttaa hintaa - paitsi vaihtamalla valokuitu pois.

  • TM:n tilaushinnoissa koijataan vanhoja asiakkaita. Nyt tuli erikoinen liittymätarjous Elisalta, josta vaihdoin pois puoli vuotta sitten. 200M 29,90. Liittymävaihdon aikaan lupasivat saman lopulta 17,90 pyytämättä. Nyt joko hinnat ovat pompanneet tai uusi asiakas saa maksaa enemmän. Normihinnaksi ilmoittivat 31,90.

  • muokattu 05.05.2024 15:24

    Nopeuden mittauskin on oma taiteenlajinsa. Juuri mittasin nelisatasen 5g liittymän nopeuden kotona (landella). Ikivanha tietsikka (LAN) antoi nopeudeksi 330,8 Mb/s, televisio (LAN) 88,2 Mb/s, puhelin (WLAN läheltä) 282,3 ja toinen televisio toisessa kerroksessa (WLAN kaukaa) 68,8.

    No, todellisuudessa noilla WLAN mittauksilla tuli mitattua vain kodin langattoman lähiverkon nopeutta ko. laitteilla/etäisyyksillä ja television LAN-mittaus kertoi sen mihin tuon television reitittimeltä lähtevä langallinen yhteys television kanssa pystyy ja vain tuo tietsikalla mitattu tulos kertoi 5g liittymän nopeuden kyseisellä hetkellä (jos edes sekään).

  • @Lukija31722 kirjoitti:

    Onko PC kytketty palveluntarjoajan 5G modeemiin suoraan LAN kaapelilla?
    Aalto yliopisto tarjoaa 1G yhteyksiä opiskelija-asuntoihin. Pojan yli 10 vuotta vanha reititin kytkettynä LAN seinärasiaan antaa kaapelilla noin 600 M nopeustestillä pari vuotta vanhaan läppäriin ja mm. iPhone 13 mittaa wifin nopeudeksi noin 540 M. Pullonkaula on ilmeisesti reititin.
    Televisiot ei taida olla tiedonsiirron jättiläisiä koska uusi ja kalliskaan TV itse ei pysty käsittelemään dataa kovin nopeasti. Pakattu 4K signaali näkyy jo 10-20 M nopeudella nykimättä.

  • @Lukija159246 kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:
    Nopeuden mittauskin on oma taiteenlajinsa. Juuri mittasin nelisatasen 5g liittymän nopeuden kotona (landella). Ikivanha tietsikka (LAN) antoi nopeudeksi 330,8 Mb/s, televisio (LAN) 88,2 Mb/s, puhelin (WLAN läheltä) 282,3 ja toinen televisio toisessa kerroksessa (WLAN kaukaa) 68,8.

    No, todellisuudessa noilla WLAN mittauksilla tuli mitattua vain kodin langattoman lähiverkon nopeutta ko. laitteilla/etäisyyksillä ja television LAN-mittaus kertoi sen mihin tuon television reitittimeltä lähtevä langallinen yhteys television kanssa pystyy ja vain tuo tietsikalla mitattu tulos kertoi 5g liittymän nopeuden kyseisellä hetkellä (jos edes sekään).

    Onko PC kytketty palveluntarjoajan 5G modeemiin suoraan LAN kaapelilla?

    Ei, vaan omaan 5G modeemiin, yhdessä kolmen muun kirjahyllyssä olevan laitteen kanssa.

  • @Lukija31722 kirjoitti:

    @Lukija159246 kirjoitti:

    No, onhan 330M ihan kelvollinen nopeus kuitenkin. Meillä ei ole 5G kaistaa lainkaan, mutta kollega kertoi, että seinän ulkopuolella on Elisan vastaanotin ja yhteys jaetaan jotenkin sieltä. Pelkkä tiiliseinä vaimentaa 5G signaalia merkittävästi joten paras tuoda viimeinen pätkä kaapelilla.

  • muokattu 06.05.2024 17:30

    Meillä tuo 5G purkki on kirjahyllyssä, tiiliseinien sisässä, ilman mitään ulkoista antennia. Nopeus on kyllä ollut riittävä ihan mihin tahansa toisin kuin 4G-aikaan, jolloin ruuhka-aikoina saattoi esim. teräväpiirto muuttua tylsäpiirroksi kesken katselun eikä tietokonepelaajatkaan aina olleet tyytyväisiä. Nopeus on 5G:llä ollut suunnilleen 10 kertainen verrattuna aiempaan. Bittejä varmaankin vastaanotetaan kuukaudessa suunnilleen sama määrä kuin aiemminkin - 5G tuo ne vain 1/10 ajassa verkon yli ja varmaan lähes 1/10 sähkönkulutuksellakin?

  • @Lukija31722 kirjoitti:

    @Lukija159246 kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:

    @Lukija159246 kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:
    Nopeuden mittauskin on oma taiteenlajinsa. Juuri mittasin nelisatasen 5g liittymän nopeuden kotona (landella). Ikivanha tietsikka (LAN) antoi nopeudeksi 330,8 Mb/s, televisio (LAN) 88,2 Mb/s, puhelin (WLAN läheltä) 282,3 ja toinen televisio toisessa kerroksessa (WLAN kaukaa) 68,8.

    No, todellisuudessa noilla WLAN mittauksilla tuli mitattua vain kodin langattoman lähiverkon nopeutta ko. laitteilla/etäisyyksillä ja television LAN-mittaus kertoi sen mihin tuon television reitittimeltä lähtevä langallinen yhteys television kanssa pystyy ja vain tuo tietsikalla mitattu tulos kertoi 5g liittymän nopeuden kyseisellä hetkellä (jos edes sekään).

    Onko PC kytketty palveluntarjoajan 5G modeemiin suoraan LAN kaapelilla?

    Ei, vaan omaan 5G modeemiin, yhdessä kolmen muun kirjahyllyssä olevan laitteen kanssa.

    No, onhan 330M ihan kelvollinen nopeus kuitenkin. Meillä ei ole 5G kaistaa lainkaan, mutta kollega kertoi, että seinän ulkopuolella on Elisan vastaanotin ja yhteys jaetaan jotenkin sieltä. Pelkkä tiiliseinä vaimentaa 5G signaalia merkittävästi joten paras tuoda viimeinen pätkä kaapelilla.

    Meillä tuo 5G purkki on kirjahyllyssä, tiiliseinien sisässä, ilman mitään ulkoista antennia. Nopeus on kyllä ollut riittävä ihan mihin tahansa toisin kuin 4G-aikaan, jolloin ruuhka-aikoina saattoi esim. teräväpiirto muuttua tylsäpiirroksi kesken katselun eikä tietokonepelaajatkaan aina olleet tyytyväisiä. Nopeus on 5G:llä ollut suunnilleen 10 kertainen verrattuna aiempaan.

    Tuleeko 4 ja 5 gee samasta mastosta? Kuten kirjoittelin, hiihtolomien aikaan käytin DNAn vitosta ja Telian nelosta kännyköistä jakaen ja molemmissa nopeus oli pahimmillaan alle megan. Mutta käsittääkseni noilla oli sama masto.

  • muokattu 06.05.2024 17:59

    @Lukija209751 kirjoitti:

    Sama masto noin 2 km päässä mutta eri operaattori - täällä (landella) kun nopein tekniikka lähimmissä mastoissa on ollut vain yhdellä toimijalla ja muilla on ollut kehnompaa. Nyttenkin vain yksi kolmesta edes tarjoaa 5G:tä lähimastoista käsin. Kokeilin aiemmin kauempaa tulevaa 5G:tä mutta se oli yhtä hidas kuin aiempi 4G. Meillä kotona paras 5G on tällä hetkellä DNA:lla ja paras 4G oli elisalla. Muualla tietysti on erilailla.

  • Enpä viitsi aloittaa uutta keskustelua, mutta sellainen tapaus olisi, että liittymässä toimii kaikki muu paitsi puhelut. Kun siihen yrittää soittaa, numero ei ole käytössä, kun siitä yrittää soittaa, mitään ei tapahdu. Data ja tekstiviestit toimivat. Telian aspa sanoi, että jos ei tokene, simmi vaihtoon, kunhan vain liikkeeseen joskus eksyy. No, ei kukaan ainakaan yritä TM:n tilausta taas myydä.

  • @Lukija209751 kirjoitti:
    Enpä viitsi aloittaa uutta keskustelua, mutta sellainen tapaus olisi, että liittymässä toimii kaikki muu paitsi puhelut. Kun siihen yrittää soittaa, numero ei ole käytössä, kun siitä yrittää soittaa, mitään ei tapahdu. Data ja tekstiviestit toimivat. Telian aspa sanoi, että jos ei tokene, simmi vaihtoon, kunhan vain liikkeeseen joskus eksyy. No, ei kukaan ainakaan yritä TM:n tilausta taas myydä.

    Mun vanhemmilla oli tuota samaa. Vanha SIM yritti saada koppia 3G verkosta jota ei ollut. Uusi sim siis peliin.

    No kappas vain, mutta toisinpäin. Vaihdoin asetuksista vain 3G-verkko ja puhelimella voi soittaa. Laitoin takaisin 4G/3G/2G-automatiikkaan ja ei toimi. Olen ollut pari päivää liki paikallaan, ehkä toisella 4G-alueella alkaa toimimaan.

    Toisessa paikassa ei toimi edes verkkoa vaihtamalla. Kai kortin vaihto on tehtävä.

    Kuulostaa siltä, ettei vika ole puhelimessa tai kortissa vaan verkossa. Ei kuin vikailmoitusta vain operaattorille!

    Meillä joskus 4G lakkasi toimimasta kunnolla. Ilmoitin operaattorille että toimii liian hitaasti. Operaattori tutki tilanteen ja totesi lähimaston meille päin osoittaneen antennin pudoneen pois pelistä kokonaan ja vielä siten ettei vika näkynyt operaattorin järjestelmässä. Vika tuli kuntoon päivässä.

  • @Lukija209751 kirjoitti:
    Hesarissa valitellaan, että 3G ajetaan alas ja mm. Mersussa on siihen nojautuvia toimintoja. Esimerkkinä mainitaan lämmityksen käynnistys, siihen ei muka vielä toimimaan jäävä 2G riitä tiedonsiirtonopeudeltaan. Aika monimutkainen on toteutus, jos sellainen toimisi ihan tekstiviestilläkin.

    MercedesMe palvelua ei ole toteutettu tekstiviesteillä, vaan se vaatii datayhteyden autoon.

    Auton kommunikaatiomodulin päivitys 4G versioon poistaa ongelman.

  • @Lukija209751 kirjoitti:

    @Lukija209751 kirjoitti:

    @Lukija159246 kirjoitti:

    @Lukija209751 kirjoitti:
    Enpä viitsi aloittaa uutta keskustelua, mutta sellainen tapaus olisi, että liittymässä toimii kaikki muu paitsi puhelut. Kun siihen yrittää soittaa, numero ei ole käytössä, kun siitä yrittää soittaa, mitään ei tapahdu. Data ja tekstiviestit toimivat. Telian aspa sanoi, että jos ei tokene, simmi vaihtoon, kunhan vain liikkeeseen joskus eksyy. No, ei kukaan ainakaan yritä TM:n tilausta taas myydä.

    Mun vanhemmilla oli tuota samaa. Vanha SIM yritti saada koppia 3G verkosta jota ei ollut. Uusi sim siis peliin.

    No kappas vain, mutta toisinpäin. Vaihdoin asetuksista vain 3G-verkko ja puhelimella voi soittaa. Laitoin takaisin 4G/3G/2G-automatiikkaan ja ei toimi. Olen ollut pari päivää liki paikallaan, ehkä toisella 4G-alueella alkaa toimimaan.

    Toisessa paikassa ei toimi edes verkkoa vaihtamalla. Kai kortin vaihto on tehtävä.

    Olin Paraisilla ja Korppoossa muutama viikko sitten ja äänipuhelut lopetti toimintansa. En saanut millään toimimaan, joten hain uuden simmin Telialta ja heti alkoi toimia. Ja nyt sama harjoitus, Parainen-Korppoo ja puhelut lakkasi toimimasta pitkällä sisämaassakin. Puhelin näköjään vaihtaa aina soittaessa 2 geelle ja se ei ilmeisesti toimi. 3 geetä ei ole ainakaan täällä olemassa.

    Huomasin, että VoLTE oli poissa päältä. Laitoin päälle ja puhelut toimivat. Onkohan niin, että 4 geessä ei ole muuta kuin data?

    En ole tuota vipstaakia muuttanut pois ja mitä tapahtui Paraisilla on vielä arvoitus. Syksyllä vaihdoin liittymän ja silloin tuli asetukset Telialta. Yritin niitäkin asentaa uudelleen, mutta se ei vaikuttanut.

  • @Lukija209751 kirjoitti:
    TM:n tilaushinnoissa koijataan vanhoja asiakkaita. Nyt tuli erikoinen liittymätarjous Elisalta, josta vaihdoin pois puoli vuotta sitten. 200M 29,90. Liittymävaihdon aikaan lupasivat saman lopulta 17,90 pyytämättä. Nyt joko hinnat ovat pompanneet tai uusi asiakas saa maksaa enemmän. Normihinnaksi ilmoittivat 31,90.

    Nuo liittymätarjoukset vaihtelevat paikasta ja kysyjästä riippuen! Esim. Telia tarjoaa tällä hetkellä MTV Katsomo+ Urheilu 1 kk 0 € ja kaupan päälle 50 € laite-etuseteliä Telia kauppaan, kun avaa heille puhelinliittymää.

    DNA tarjoaa erikoisliittymätarjousta jos sitä osaa erikseen pyytää. Nämä kaksi esimerkkiä löytyi täältä: https://www.sambamobile.com

    Kilpailijalle siirtyminen on toinen loistava tapa aloittaa tarjouskilpailu operaattorien kesken. Tämä yleensä aloittaa hintakilpailun ja joskus myös lahjakorteilla lahjonnan.

  • @Lukija507699 kirjoitti:

    @Lukija209751 kirjoitti:
    Hesarissa valitellaan, että 3G ajetaan alas ja mm. Mersussa on siihen nojautuvia toimintoja. Esimerkkinä mainitaan lämmityksen käynnistys, siihen ei muka vielä toimimaan jäävä 2G riitä tiedonsiirtonopeudeltaan. Aika monimutkainen on toteutus, jos sellainen toimisi ihan tekstiviestilläkin.

    MercedesMe palvelua ei ole toteutettu tekstiviesteillä, vaan se vaatii datayhteyden autoon.

    Auton kommunikaatiomodulin päivitys 4G versioon poistaa ongelman.

    mahtaa tietoturva olla ajan tasalla jos ei ole edes 4g modeemia... 15 vuotta???

  • muokattu 30.09.2024 23:03

    Bittimittareita on paljon ..
    Megabitin nopeus ei ole todellisuudessa toteutunut vieläkään.
    Kannattaa kiininttää huomio siihen upload sarakeesen.
    Eikä siinä mitään mainoslauseet on mitä on.

  • Asian vierestä ihmettelen, että mihin sitä megabittien uploadia oikein tarvitsee, jos et sitten ole joku media operaattori joka pyörittää esim. omaa suoratoistopalvelua ja jolla se ohjelmakirjasto sijaitsee siellä liittymän sisällä?
    Sähköpostin lähettäminen isonkin liitteen kanssa ei loppujenlopuksi paljoa upload kaistaa tarvitse ja valokuvien tai kotivideoiden synkkaaminen pilveen tapauhtuu yleensä taustalla eikä ole niinkään "aikakriittistä".

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit