Koeajossa BMW X1 xDrive20i

12 kommenttia

BMW xDrive Tour oli tänään paikkakunnalla ja eka koeajettava X1 xDrive20i valikoitui ajoon sillä, että 320i:hin oli jonoa ja halusin kokeilla jotain toista bensakoneista autoa siinä odotellessa.



Aiempaa kokemusta X1:stä taitaa olla vain yksi koeajo xDrive28i:nä, ja silloin autosta jäi ihan hauska kuva lumisissa olosuhteissa. Tämänkertaisessa koeajoautossa oli mm. sporttipenkit ja musta sisäkattoverhoilu panoraamaluukulla, vaikkei siinä M-pakettia ollutkaan. Sisusta oli siis ihan tyylikäs, mutta heti häiritsi että oven kyynärnoja hiukan loppui kesken kun ajoasennon sääti sopivaksi. Hiukan paremmin se silti riitti kuin vasta ajetussa Volvo V40 Cross Country T5 AWD:ssa ja muutenkin X1 tuntui pykälää suuremmalta sisältä. Isoimman osan tähän ehkä tekee korkeampi katto ja pystympi tuulilasi. Toisaalta juuri nämä molemmat jutut tuntuvat minusta vähän hölmöiltä kun on lopulta saanut sportpenkin säädettyä tyypilliseen bemarimaiseen ajoasentoon. Korkea katto saa ainakin mulla aikaan sellaisen fiiliksen että olen kutistunut 20 cm lyhyemmäksi ja eihän se mukavalta tunnu. Auto ei tunnu omille mitoille tehdyltä vaikka ajoasennon saikin hyväksi.



Ajomatka käi hyvin lyhyeksi 15 min aikarajasta johtuen. Neliveto tuntui toimivan hyvin ja luistoneston Traction-tila (DTC-moodin nykyinen versio?) antoi lähteä hyvinkin liukkaista risteyksistä sopivasti sutien eikä holhonnut liikaa jos auto meni sinne mihin ratti näytti. Ohjauksesta en hirveästi tykännyt, se oli minusta liian tahmea ja tunnoton. Liukas keli ja talvirenkaat tietysti tekevät osansa tästä myös. Moottorista jäi hyvin nöyrä kuva, vetoa tuntui olevan ihan hyvin sekä matalilla että korkeilla kierroksilla. Eniten ärsytti moottorin ääni isommilla kierroksilla. Ääni oli sekä hiukan liian kuuluva että sävyltään hyvin ohut ja jopa raaka. Ääni sai moottorin kuulostamaan kokoistaan pienemmältä. Tämä ei juuri innostanut ripeisiin kiihdytyksiin ja manuaalipuolella vaihteistokin tuntui miettivän välillä hiukan turhan pikään, vaikkei nyt mistään varsinaisesta vaihtohitaudesta voikaan kyllä puhua ja usein pykälät vaihtuivat hienosti. Silti tuosta aiemmin mainitusta Volvon voimalinjasta jäi jotenkin täsmällisemmin toimiva kuva jos vertailee manuaalipuolella ajelua. Toisaalta X1 vaihtoi kyllä pehmeämmin. Myös moottorin äänet oli Volvossa paremmin vaimennettu, mikä antoi hienostuneemman vaikutelman. Moottoritielle en tällä edes lähtenyt joten melutaso jäi isommissa nopeuksissa testaamatta.



Jos yhtään oikein muistan niin koeajoauton hinta varusteineen oli noin 66 ke. Siis selvästi kalliimpi kuin tuo aiemmin ajettu Volvo. Olkoonkin että autot olivat hiukan erityyppisiä niin näistä kyllä ottaisin lyhyen koeajokokemuksen perusteella tuon Volvon, joka on mielestäni tyylikkäämpi päältä ja sisältä, ja T5 AWD -tekniikalla voimaakin on paljon enemmän.

  
  • Kylläpä on sikamainen hinta varusteineen. Itse en ikimaailmassa maksaisi X1:stä tuollaisia hintoja, ihan sama millä varusteilla se olisi.



    Bemariltakin löytyy vaikka mitä muuta kivaa samalla hinnalla. 3-sarjalainen on jo ihan eri auto ja jos nelivetopikkubemarin haluaa, niin tuolla hintalapulla irtoaisi jo M135i xDrive.

      
  • Samaa mieltä, sikahinta on. Hinnaston mukaan X1 xDrive20i TwinPower Turbo A Business Automatic Sport lähtöhinta näyttäis olevan 51 262,02 euroa. Melko paljon tuossa saa varustetta olla että 66 ke tulee hintaa. Onhan se hyvin mahdollista, mutta en tosiaan muista mistä kaikesta tuo hinta sitten tuli.



    Panoraamalasikattoluukku on alkaen 1750 euroa, siihen vielä pro-navi niin meni jo noin 5000 euroa.

      
  • 235+255:

    Samaa mieltä, sikahinta on. Hinnaston mukaan X1 xDrive20i TwinPower Turbo A Business Automatic Sport lähtöhinta näyttäis olevan 51 262,02 euroa. Melko paljon tuossa saa varustetta olla että 66 ke tulee hintaa. Onhan se hyvin mahdollista, mutta en tosiaan muista mistä kaikesta tuo hinta sitten tuli.

    Panoraamalasikattoluukku on alkaen 1750 euroa. Saattoi olla myös navi, ja sehän maksaa melko paljon.




    51 k€ lähtöhinta on sekin mielestäni silkkaa sikamaisuutta. 320i xDrive automaatti business-varusteilla on reilu kymppitonnin halvempi. Ja kolmonen on noista mielestäni positiivisessa mielessä aivan eri luokan auto. En keksi yhtään hyvää syytä, miksi joku maksaisi tuollaisiakaan summia X1:stä.

      
  • Noiden saksalaisten premiumautojen lisävarustehinnat on melkoinen suo.



    Jos esimerkiksi haluat perusmersuun ottaa lisävarusteeksi peruutuskameran, jonka hinta on melko kohtuullinen (premium autoksi), n. 700€, pitää lisäksi ottaa yli 4000€ navi, muuten et peruutuskameraa saa.

      
  • Tietääköhän kukaan x1:n maavaraa? Tuonhan saa nyt edullisimmillan automaattina melko järkihintaankin, mutta idioottimaiset kotisivut kertovat kaiken hölinän ja itsekehun jatkeeksi harmittavan vähän ihan oikeaa tietoa. Minulle maavara olisi ihan järkiperuste x-sarjan mallille verrattuna henkilömalleihin, mutta kiva olisi tietää, paljonko sitä oikeasti on noissa lisää tarjolla.

      
  • nelivetoinen:

    Tietääköhän kukaan x1:n maavaraa?




    17 cm.



      
  • Eli kyllä sillä hiukan tavallista paremmin hangessakin pitäisi pärjätä.

      
  • Jos tuollaisen maastoauton tarvitsee, on sitä ehkä turhaa verrata tavalliseen matalalla maavaralla varustettuun autoon. Myös tarve vetää jotain raskaampaa kärryä saattaa olla syy kyseisen mallisen auton hankintaan. X1 vaikuttaa aika kompaktilta paketilta. Hinnakas tosin.

      
  • Roge:

    Jos tuollaisen maastoauton tarvitsee, on sitä ehkä turhaa verrata tavalliseen matalalla maavaralla varustettuun autoon. Myös tarve vetää jotain raskaampaa kärryä saattaa olla syy kyseisen mallisen auton hankintaan. X1 vaikuttaa aika kompaktilta paketilta. Hinnakas tosin.




    Maastoauto? X1? Sitähän saa takavetonakin. Ja eipä tuolla mitään ihmeellistä kärryä vedä. Maksimi perävaunupaino näyttäisi Tuulilasin mukaan olevan 1700 kg. Vertaapa vaikka oikeaan maasturiin lantikan Discoveryyn, jolla saa vetää ne lain sallimat max. 3500 kg.

      
  • Roge:

    X1 vaikuttaa aika kompaktilta paketilta. Hinnakas tosin.




    Kompakti se on ainakin sisältä. Tavaratilaa on saman verran kuin pystyperäisessä Golfissa, eikä takapenkilläkään ole yhtään paremmat oltavat. Erona vain on se, että X1 on ulkomitoiltaan lähempänä Golfin farkkua kuin pystyperäistä mallia. Tältä kantilta katsottuna siis pidän Bemaria kaikkea muuta kuin kompaktina.



    Hinta on kyllä aivan käsittämättömän kova. Ilmeisesti bemarista voi pyytää melkein mitä tahansa. Kilpailua ei ole, koska ne jotka bemarin haluavat, sen ostavat.

      
  • simppa:

    Maastoauto? X1? Sitähän saa takavetonakin.




    Juu ei katumaasturista tai crossoverista maasturia tule edes meikkaamalla helmat ja puskurit muovisilla koristeilla. Mutta takaveto tuossa korimallissa on hiukan vaikeasti käsiteltävä asia. Jonkinlaista etenemiskykyä on lupa odottaa, mutta takavetoisuus ei asiaa paranna etuvetoon verrattuna. Tietysti jos haluaa tavallisen henkilöauton tilalle hiukan korkeamman jostain muusta syystä kuin huonoja teitä varten, silloin asialla ei merkitystä ole. Ja voihan olla, että pahimmissa paikoissa Bemarilla asiat hoituisi, kun laittaisi alle lumiketjut. Toisaalta tuohon hintaan ei oikein voi hyväksyä kikkailua, joten eipä malli ainakaan minun näkökulmasta mitään vastinetta rahoille tarjoa.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit