Täällä keskustelu menee helposti negatiiviseksi jankkaamiseksi oli aiheena sitten liikenneturvallisuus (ylinopeudet), renkaat (kitkat-nastat) tai uudet autot (Audi-BMW).
Monelle meistä autoilu on kuitenkin iloinen asia ja toisille peräti harrastus.
Mitkä ajoneuvot tuovat hymyn huulille ja halun päästä "puikkoihin"?
Itselläni kiinnostuksen kohteita on paljon mutta viimeisimpänä silmään pisti tämä: http://caricecars.com/en
Vaan saisiko tuota täällä kilpiin...
Kirjaudu kommentoidaksesi.
Mikä tahansa harrasteajoneuvoksi laskettava herättää hymyn minun huulilleni, vaikkei suoranaista puikkoihin pääsemisen halua aiheuttaisikaan. Jopa oman lapsuuden ja nuoruuden ajan arkisimmat autot kuten esim. Fiatit 600, 127, 133, Saab 96, Mini, Taunus sun muut ilahduttavat hyvin pidettyinä silmääni kovasti.
Hatunnosto kaikille, jotka jaksavat harrastaa!
Hiukan etäisesti liittyy uusiin autoihin useimpien käsitys harrasteajoneuvoista, mutta ei se mitään. Samanlaisia ajatuksia kuin Erkillä on minullakin. Rahaakin menisi tolkuton määrä, jos taas harrasteauton itselleni ottaisin. Kuitenkaan en tyytyisi sen ylläpidossa minimiin. Aikanaan kun oman autoni kuitteja muutaman vuoden ajalta laskin yhteen, järkytys oli melkoinen. Miten opiskelija kesä- ilta- ja viikonlopputöistä tuollaisen määrän rahaa oli edes tienannut, saati laittanut sen auton kunnostukseen. Bensa-, vakuutus- yms. laskujen lisäksi.
Uusien autojen puolella ollaan ihan vain siksi että tuo linkittämäni "harrasteauto" on uusi. Muutenhan nämä pääsääntöisesti käytettyihin ja vanhempiin menevät.
Rahan meno on autojen kanssa kyllä varmuus, mutta mikä sitten on likaa. Kaikkihan on kiinni prioriteeteistä. Esimerkiksi moni jenkkiautojen harrastaja kituuttaa talven parin tonnin "pikkukipolla" että on sitten kesällä vara harrastaa.
Parin Thaimaan matkankin hinnalla saa jo vaikka mitä kiinnostavaa. Katso vaikka nettiautosta, kohdasta Klassikot.
Harrasteajoneuvo voisi olla myös talouden kakkosauto, jonka valinnassa olisi lupa painottaa enemmän tunnetta kuin järkeä. Ja toisaalta järkisyillä voisi vapaammin perustella myös tunneasioita - esimerkiksi silloin, jos sattuu tykkäämään pakettiautoista: niillähän voi sitten käydä vaikka Ikeassa. Harrasteajoneuvo voi olla uusi tai vanha. Itse ottaisin vanhemmista Tipparellun, vähän uudemmista ykköskoppaisen Toyota Yaris Verson tai Audi A2:n. Kaikkein mieluimmin harrastaisin Citroen HY 1500 aaltopeltikaappia, mutta sen hankkimiseksi pitäisi kyllä vaihtaa lääkitystä. Nuo edelliset voisivat onnistua nykyiselläkin.
Erkin ja Herbertin kannoilla hiihdellen ihailen kaikkia vanhoja ja ryhdikkäitä autoja, vaikka ei niitä kaikkia tarvitsekaan minun harrastaa.
Avauksen Caricecarsin mainoskuvan taustalla oleva Amazon kelpaisi. Mielenkiintoinen malli, kun viimeisten mallien päätuet, B20 moottori ja viimeisistä malleista poistunut tähtäin konepellillä ovat samassa autossa. Kaksivärimaalaus on tuskin alkuperäinen, mutta nätisti 50-luvun hengessä tehty uudempaan autoon.
...mutta rahat ja tila ei riitä enempiin harrastevehkeisiin, joten ehtona moottoripyörän ostolle 15 vuotta sitten oli Amazonin poistuminen tontilta. Pyörät voisi ehkä joskus vaihtaa vaikka avo-Saabiin tai 60-luvun siipi-Mersuun
Omista aiemmista autoista 60-70-luvun taitteen m-sarjan isoa P7 Taunusta näkee harrastetapahtumissa jopa siistissä kunnossa ja V6 murisee yhtä pehmeän sivistyneesti kuin yli 30 vuotta sitten. Mutta viimeiseksi jäänyttä Sierraa edeltänyttä kantti-Taunusta ei nuoremmasta iästään huolimatta näe enää ollenkaan, siististä puhumattakaan.
Mulla on r107 eli Bobby Ewing mersu vuodelta 1976. Museorekisterissä ja liian vähän tulee ajettua, mutta aina tulee hymy naamalle ja käyttöauton osto siirtyy tulevaisuuteen. Hyvä autokuumeen tappaja.
Ensimmäinen ja tärkein harrasteajoneuvoja koskeva sääntö on seuraava:
Autoharrastaja, jolla ei ole autotallia, on auton tuhoaja. Tämä ei ole mielipidekysymys vaan kylmä tosiasia.
Kun autoa pitää ulkona, sen päälle laskeutuu yöllä kosteutta niin, että auto on aamuisin märkä aivan kuin sateen jäljiltä. Kun tällainen kasteleminen toistuu vuorokaudesta toiseen ja kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen, voi arvata, mitä se tekee autolle. Oman osansa tuhotyössä tekee aurinko, joka polttaa maalipintoja ja muovipintoja. Auton katolla oleva lumi puolestaan saa aikaan lauhalla säällä kosteuden tiivistymistä auton sisällä. Peltikatosta ja ikkunoista suorastaan tippuu vettä. Kosteus edistää homeen ilmestymistä, varsinkin jos auton sisäpinnat ovat vähänkin likaisia, mitä ne usein vanhassa autossa ovat.
Jo pelkkä kylmäkatos auttaa paljon. Kun auto on katoksessa, se on suojassa sateelta, eikä yökastekaan laskeudu sen päälle. Säilyminen on huomattavasti parempaa kuin täysin avoimesti ulkona säilytettäessä. Antiikkiauto kuitenkin kärsii vähitellen myös kylmäkatoksessa, koska siellä on jonkin verran kosteutta. Peltipinnat keräävät pintaruostetta, ja peilien kalvoihin voi alkaa tulla pilkkuja. Monenlaista muutakin hidasta vahinkoa tapahtuu. Ja jos katos on epämääräinen liiteri tai navetta tai vastaava, rotat ja hiiret voivat tehdä tuhojaan.
Olkoon tuo johdantona lyhyelle kertomukselle omista harrasteautoistani.
Ensimmäisen autoni ostin eräältä kaveriltani muutamaa päivää ennen kuin täytin 17 vuotta. Auto oli sininen ( kuva samanlaisesta -> ) Volkswagen vuosimallia 1952. Annoin siitä maksuksi 200 markkaa sekä joululahjaksi saamani Agfa -kameran.
Tarkoitukseni oli kunnostaa auto liikenteeseen siihen mennessä, kun saan ajokortin. Isoäitini maksoi eräälle miehelle, joka hitsasi auton pohjaa. Vähitellen opettelin itsekin hitsaamaan. Projekti kuitenkin hiipui ja koki pahimman takaiskunsa silloin, kun tuntemattomat ihmiset murtautuivat varastoon, jossa autoa säilytettiin, ja hakkasivat auton ikkunat haloilla säpäleiksi. Pelteihinkin tuli lommoja. Olin ehtinyt ostaa autoon monenlasia varaosia, mm. uudet astinlaudat ja uudet lokasuojat ja uusia tiivisteitä sekä paljon muuta. Nämä kaikki esineet jäivät aittaan, jonka avaimet isäni joutui luovuttamaan sukumme tekemän konkurssin yhteydessä. En ehtinyt hakea omaisuuttani sieltä. Auto jäi minulle, ja tällä hetkellä se tai mitä siitä enää on jäljellä - on epämääräisessä huonossa kojussa ilkivallan ja ryöstelyn armoilla.
Seuraava ostamani auto oli Autobianchi vuosimallia 1966. Ostin sen maalaamisen ja korjaamisen harjoitteluautoksi, ja maalasinkin sen päältä punaiseksi ja sisältä mattamustaksi. En yleensä myy autojani, mutta Autobianchin myin pitkään jatkuneen painostuksen jälkeen. Sain siitä nelinkertaisen hinnan ostohintaan verrattuna.
Tässä vaiheessa huomaan, että kirjoituksestani tulisi romaani, jos kertoisin kaikkien harrasteautojeni tarinan. On siis pakko tiivistää. Hienoin ja kallein ostamani auto on ollut musta Imperial Custom 4d sedan vuosimallia 1960. Sen entisöiminen oli jo hyvässä vauhdissa. Olin korjauttanut vaihdelaatikon ja jarrut. Kesken projektin tapahtui kuitenkin niin, että menetimme konkurssin seurauksena niin autotallimme kuin lähes kaiken muunkin omaisuutemme, jolloin myös Imperial joutui hunningolle. Siinä vaiheessa, kun päällimmäinen kysymys on, mistä saisi itselleen katon päälle, harrasteautojen kattamiseen ei riitä henkistä energiaa, varsinkin jos niitä on paljon. Minulla oli tuossa vaiheessa kahdeksan vanhaa autoa, joista vain yhdelle oli jäljellä lämmin tallipaikka ja muille epämääräisiä pikaisesti rakennettuja hökkeleitä tai ei mitään. Lopputulos oli surullinen.
Intoa harrasteautojen kunnosteluun olisi vieläkin, mutta käytännön realiteetit asettavat rajoituksia.
Asiasta toiseen, vaikka harrasteajoneuvostahan tässäkin on kyse.
740 GLE:
Raportista tuli liian pitkä ja aiheesta toiseen poukkoileva, joten sille paras paikka on yli laidan menneiden kirjoitusten blogini....
http://spottihotti.blogspot.fi/2014/10/eraalla-foorumilla-keskusteltiin.html
Kyllähän harrastusauto kiinnostaisi ja kovasti, mutta ei ole oikein paikkaa sitä säilyttää. Kuten edellä jo kirjoitettiinkin, niin parempi jättää ne hyväkuntoiset autot asianmukaiseen säilytyspaikkaan. Jonkin vanhan Saabin voisi toki pelastaa, niitä menee kokoajan paljon paalaukseen, mutta ei oikein viitsi tuohon pihalle ottaa ruostumaan mitään oikeaa arvoautoa.
Niin kiva kuin olisikin omistaa uusi BMW M4 tai jokin luxus-tykki, niin näin vanhemmiten alkaa arvostamaan kaikkea vanhaa. Se 80-luvun laatikkomersu, jota pidin 80-luvulla armottoman mauttomana laatikkona, alkaakin nyt olla todella mielenkiintoinen.
Tuollainen olisi unelma:
https://www.youtube.com/watch?v=4LnHdWgLlFI