Pääsin taas tässä päivänä erään tutustumaan suomalaisten moottoritiekulttuuriin. Muutamista huomioista tulee mieleen, että kyllä universumi on ihmeellinen paikka. Tuntuu, että se joskus potkii oikein rautasaappaalla.
Moottoritiellä on ihan mukava ajaa. Ohitajat pääsevät menemään omaa tahtiaan ohituskaistalla, ja ohittaminen on ihan leppoisa toimenpide. Ei mikäään kiihdytyskilpailu, mutta miksi aina käy näin:
Ajan tasaista vauhtia ja saavutan edellä ajavaa ajoneuvoa. Samalla minua lähestyy takaa ajoneuvo (joka tietenkin ajaa ylinopeutta 
). Miksi kaikki kolme aina kohtaavat samassa aika-avaruuskoordinaatistossa samaan aikaan samalla tieprofiilin tangentin normaalilla? Mikä universumin ominaisuus tämän aiheuttaa? Miksi ei ole mahdollista, että ajoneuvojen paikat ja nopeudet olisivat niin paljon erilaiset, että kenenkään ei tarvitsisi muuttaa nopeuttaan, vaan ohitus sujuisi molemmilta ihan kuin itsestään. Järjestyksellä ei ole väliä. Sama asia tapahtuu kapeahkolla kaksikaistaisella maantielläkin. Kevytliikenne, itse ja vastaantulija kohtaavat aina samassaa kohdassa. Oletteko huomanneet?
Moottoritiellä on oma lukunsa tietenkin moottoritien liikennevirtaan tulevat ajoneuvot. Moottoritielle tulevan on sopeutettava nopeutensa siten, että hän voi siirtyä moottoritielle sujuvasti. Moottoritielle tulevan on myös väistettävä moottoritiellä kulkevia. Liittymän kohdalla väistäminen vasemmalle kaistalle, ilman ohitusaietta tai -tarvetta, on kielletty. Mutta annas olla. Liittymästä on tulossa joku riisikupin kokoinen kottero, paksu sininen savu perässään. Kuljettaja on ilmeisesti saanut jonkinlaisen paniikkikohtauksen, ja kuvittelee vähintään seitsemän vuoden onnettomuuden seuraavan häntä, jollei hän ehdi juuri tuon auton edelle, joka lähestyy liittymää, vaikka takana ja edessä olisi tilaa lentokoneen laskeutua. Arvaattehan kuinka siinä käy. Joo, taas molemmat autot ovat rinnakkain, kun liittyjän pitäisi päästä moottoritielle.
Jos tälläinen moottoritielle tulija ajutuukin ajoradalta ulos, ja menettää henkensä onnettomuudessa, niin kannattaisikohan häntä ehdottaa Darwinawardsin saajaksi? Tiedättehän, henkilöksi joka omalla toiminnallaan aiheuttaa sen, että hänen ominaisuutensa eivät periydy (http://www.darwinawards.com/).
Kun moottoritiellä tarpeeksi kauan ajaessaan löytää myös autoilijoita, jotka ajavat kohtuullisella nopeudella jonon ohi, ja jotka löytyvät taas muutamien kymmenien kilometrien sisällä ajamassa hitaammin, ja jotka taas kohta koohottavat jonon ohi, niin panee miettimään, että onko ajo-oieudesta tullut "kansalaisoikeus".
Missö ihmeessä on moottoritielle sopiva rento, tasainen ja sääntöjä kunnioittava eteneminen, ja miksi universumi potkii päähän? Jos joku saa tuossa aiemmin mainitun alienin kiinni, niin kysykää josko ne tietäisi enemmän tästä universumin kompleksisuudesta.
Tähän löytyy yksinkertainen selitys todennäköisyyslaskennasta. Et vain ole huomioinut niitä tilanteita, jolloin pääset vapaasti ohittamaan eli toinen ohittava auto onkin jossain muualla tai sinut ohitetaan ilman, että sinulla on ketään edessäsi. Tosin ajoneuvojen nopeuserot lisäävät tällaisia ongelmatilanteita, helpotusta kannattaa etsiä vaikkapa nopeusrajoituksista ja suurten nopeuksien vaatimasta erityisen pitkän matkan päähän ulottuvasta (aavistuksen yli 42 metriä) ennakoinnista.
Havainto oli sikäli mielenkiintoinen, että sama teoria selittää monta muutakin näkemystä tai mielipidettä liikenteessä. Volvokeskustelukin pohjautunee osittain tämän ilmiön ymmärtämättömyyteen.
Olen miettinyt samaa kolmen auton kohtaamisen yliluonnollisen suurta todennäköisyyttä. Koska en ole keksinyt asialle mitään järkeen käypää selitystä, minun on pakko uskoa sen olevan harhaa vähän samaan tapaan kuin voileipäkin näyttää putoavan aina voi puoli alaspäin, koska se **tuttaa enemmän ja jää siksi paremmin mieleen.
Kun miettii kyseisen ilmiön syitä ja jättää laskuista pois kuskista riippumattomat syyt kuten liikennetiheys, tulee mieleen, että se lienee sitä todennäköisempää, mitä lähempänä niiden kolmen auton nopeudet ovat toisiaan. Tilanne on aika väistämätön, koska kolmannella ole oikeutta kiihdyttää ylinopeuteen nopeuttaakseen ohitusta.
Tilanne olisi kuitenkin nopeasti ohi, jos liikennesääntöjä noudatettaisiin. Toinen pistäisi vilkun päälle merkiksi ohitusaikeistaan ja nostaisi vähän kaasua, kolmas ajaisi ohi, toinen ajaisi ohi, alles in ordnung.
Mutta ei se niin helposti käy. Ohituskaistalla kolmannen takana väijyy neljäs, joka pelkää joutuvansa hidastamaan jos jättää edelleen auton mentävän raon. Jos siellä ei ole autoa, niin toisen takana ajokaistalla ainakin on ja sen kuski välttää oman vauhdin hidastamisen heittäytymällä ohituskaistalle kuin Stuka selkäsyöksyyn, jotta pääsee kolmannen perään. Nyt toisena tulleella on jo kaksi autoa päästettävänä ohi omaa vauhtiaan hidastamalla.
Tämän suman alun huomaavat kaikki samalla suoralla olevat ja he reagoivat nopealla kaistanvaihdolla. Nyt on varsinaisella ajokaistalla enää kaksi autoa, ironisesti ne samat kaksi, jotka olivat tilanteen alussa kaksi kärkiautoa. Ohituskaistalla on ties kuinka monta, olen nähnyt tapauksia jolloin niitä on ollut kymmeniä.
Moottoritien sujuvuuden tuhoaa mielestäni se, että liian monelta menee sekaisin käsitteet liikenteen sujuvuus ja pelkkä sujuvuus. On kieltämättä yksilön kannalta sujuvaa tuikata ensimmäisestä vapaasta raosta. Tästä syntynyt suma ei näy sen aiheuttaneen kuskin silmiin, hän on jo muualla kun maksun aika tulee. Tämä ei tosin ole mikään puolustus, jokainen on joutunut tällaiseen sumaan niin monesti, että taatusti tietää mitä on aiheuttamassa. Se, onko syy tekoon välinpitämättömyys, muiden mukana menemisen helppous vai luonnevika on jokaisen mietittävä itse tykönään.
Tämä olisi hyvin helppo välttää, ei tarvitse muistaa kuin että ensimmäiseksi ohituksen aloittanut ohittaa ensin, sitten toinen jne, liikennesääntöjen mukaan. Ensimmäinen ohittaja on se, joka on ohituskaistalla tai pistää ensimmäisenä vilkun päälle. Vaihtamalla ohituskaistalle liian aikaisin varaa seuraavan ohittajan tittelin itselleen vaikkei ole vielä ohitettavan kohdalla ja pakottaa edellä ajokaistalla olevat joko odottamaan tai heikompiluonteiset tuikkimaan ohittajan eteen ja taas on joltain päivä pilalla.
Ajovälit, vilkkujen käyttämättömyys, itsekkyys ja liikennesääntöjen tuntemattomuus pakottaa meidät ihmettelemään ihmismielen omituisuutta vastaisuudessakin. Kuskit kuvittelevat ajavansa turvallista tietä myöden vaikka vievät autonsa lähemmäs edellä ajavaa kuin mitä pitäisivät viisaana paljon pienemmissä nopeuksissa tavallisella tiellä. On se moottoritie vaan hyvä tie kun siellä pysyy niin hyvin hengissä vaikka lähes yrittää itsemurhaa.
Omalle kohdalle on sattunut, lukuisat kerrat. Ajan motarilla vakkari päällä mittarin mukaan 130km/h eli lakien mukaan. Saavutan nopeahkosti edellä ajavaa, mutta vaihtaessani vasemmalle kaistalle ja päästessäni rinnalle en pääsekään ohi. Tuo oikealla kaistalla ajava pidentää näin turhaan ohitustani, jolloin vielä nopeampia pakkautuu perään.
Jep, tutulta kuulostaa. Veikkaan syyksi, että kun ajatuksissaan ajelevan näkökentän reunassa joku liikkuu eteenpäin hänelle tulee tunne, että oma vauhti hiipuu ja hän painaa kaasua vaistomaisesti. Vähän sama ilmiö kun seisoo liikennevaloissa kahden bussin välissä, jotka liuuttaa hissukseen eteenpäin. Tulee painettua vaistomaisesti jarrua täysillä kun vaisto sanoo, että tässä liikutaan nyt taaksepäin.
Joskus riipii hermoa myös sellaiset, jotka tulevat liittymästä muuta liikennettä hiljempaa ajokaistalle ja alkavat kiihdyttää vasta hetken sitä ajettuaan. Jos posottaa omaa vauhtiaan ja ohittaa, huomaa vasta rinnalla, että tässä sitä mennään samaa vauhtia rinta rinnan. Vaihtoehdot on joko kiihdyttää turvavälin päähän edelle tai hiljentää ja jättäytyä taakse. Tämä taas voi olla mahdotonta, koska taakse on jo ehtinyt toinenkin ohittaja.
Ikävään rakoon pistää kanssaihmisensä hän.
Minulle viimeksi tänään tuo kolmen kohtaaminen tapahtui vaikka ajoinkin alle 10 kilometriä moottoritiellä. Aika kiusallisia ja välillä ehkä jopa vaarallisiakin tilanteita. Muuten me autoilijat käyttäydyimme mukavasti toisiamme kohtaan, ainakin siellä missä minä menin, tilaa annettiin ja minä annoin muille...