Tuottamus liikenteessä - vastaavatko rangaistukset oikeustajua ?
14 kommenttia
Aloittanut 23.10.2014 15:32
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752105416.html
"Autonsa ikkunat jäästä puhdistamatta jättänyt mies tuomittiin törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen Pirkanmaan käräjäoikeudessa."
Lievä rangaistus, kun kyseessä oli tuottamuksellinen teko.
Kirjaudu kommentoidaksesi.
Suomi on oikeusvaltio.... Karpolle olisi edelleen asiaa ja paljon.
Derrick:
Tulisiko sitten tahallisuuden mielestäsi alentaa rangaistusta?
simppa:
Tuottamuksellisten tekojen ja tahallisten tekojen rangaistuksissa on liian suuret erot, vaikka kyseessä oli törkeä tuottamus. Varsinkin jos on kuolema seurauksena, tosin en peräänkuuluta vanhanaikaista seuraamusvastuuta sinänsä.
simppa:
Tämä lienee sellainen kysymys, johon useimmat kansalaiset vastaavat, että tahallisuuden pitäisi olla aika voimakkaasti rangaistusta ankaroittava asia. Jos ajattelemme kuolemaanjohtanutta liikenneonnettomuutta, jossa jollain tavalla syyllinen itse jää henkiin, asteikkoa on:
1. Kuolemantuottamus.
2. Törkeä kuolemantuottamus.
3. Surma.
4. Tappo.
5. Murha.
Kahdessa ensimmäisessä tekijällä ei todellakaan ole tarkoitus vahingoittaa ketään. Törkeässä tekomuodossa tekijä kuitenkin käyttäytyy tavalla, joka hänen pitäisi tajuta muille vaaralliseksi (raaputtamaton tuulilasi, känni, törkeä liikennesääntöjen rikkominen). "Tavallinen" kuolemantuottamus on liikenteessä tekona sellainen, johon riittävän huonon tuurin sattuessa kuka hyvänsä meistä voi syyllistyä. Kyse on silloin teosta, jossa onnettomuuteen johtanut rikkomuskaan ei ole ollut tahallinen, vaan kyse voi olla vaikkapa havaintovirheestä.
Kevyimmän teon kohdalla rangaistusten koventaminen ainakaan kautta asteikon ei tunnu oikein järkevältä, koska asteikon alapään rangaistuksia jaetaan nykyään nimenomaan tapauksissa, joissa tekijän todelliset mahdollisuudet estää tapahtuma olisivat olleet vähäisiä, ts. kyse on ollut periaatteessa asiallisesti liikenteessä toimivasta henkilöstä, jolle on käynyt hyvin huono tuuri (ja vielä huonompi tuuri tietysti sille uhrille). Tällöin rangaistusten kiristäminen ei aja mitään, kun rangaistuksilla ei ole mitään ennaltaehkäisevää vaikutusta.
Törkeissäkin tekomuodoissa aikamoisia eroja. Todennäköisesti esimerkiksi tämän tapauksen kuski ei ole tajunnut ajavansa erittäin vaarallisesti, rattijuopon taas voidaan olettaa tietävän asian. Ensisijaisesti näitä pitäisi hoitaa sillä, että ihmiset ymmärtävät ajatella käytöksen riskejä. On asiallista rangaista ihan tuntuvasti, mutta tämän tapauksen tekijän tuomitseminen vaikka kahdeksaksi vuodeksi linnaan ei vaikuttaisi liikenneturvallisuuteen mitenkään.
Tahalliset teot ovat sitten asia erikseen. (Autolla tehty surma lienee vielä käräjillä näkemättä, käytännössä kyseessä on tappo tai murha.) Niissä tavoitteena on vahingoittaa uhria. Kai sellaisista teoista pitää saada paljon tuntuvampi rangaistus kuin vahingossa tapahtuneista onnettomuuksista?
Liikenteessä tapahtuvat rikokset ja rikkomukset kuuluvat kyllä siihen joukkoon rikoksia, joihin rangaistuksilla on noin ylipäätään vaikutustakin, koska iso osa syyllisistä on järjissään. Tässä kuitenkin ihan liikenneturvallisuuden kannalta pitäisi onnettomuuksien harvinaisuuden vuoksi painottaa tekoja, ei seurauksia. Ts. liikkeellelähtö läpinäkymättömällä tuulilasilla on tekona yhtä törkeä, osui autolla mihinkään tai ei.
Tällöin kuoleman- tai vammantuottamuksen rangaistusasteikkoa paljon olennaisempaa on se, mitä siitä vaaratilanteeseen mahdollisesti johtavasta teosta todellisuudessa seuraa. Jos kiinnijäämisriski on pieni, rangaistuksilla ei ole väliä. Toisaalta jos kiinnijäämisriski on suurehko, niin esimerkiksi kortin hyllyttäminen muutamaksi viikoksi rangaistuksena saisi autoilijat putsaamaan autonsa varsin huolella ennen liikkeellelähtöä.
Samahan koskee esimerkiksi ylinopeuksia. Suomessa seuraamukset ovat varsin kovia, mutta kiinnijäämisriski on hyvin pieni. Jos kaikista ylinopeuksista tulisi lain säätämä rangaistus, iltapäiväruuhkassa alkaisi olla hiljaista, kun ajokortit vähenisivät jo aamupäivällä niin paljon.
Kun kansan oikeustajun perusteella laaditaan rangaistusasteikko, päädytään katuhirttäjäisiin. Kansa ei mieti asioita syvällisesti vaan muodostaa päätöksensä tunteen vallassa. Kansalla ei ole edes tietoa asioista. Kansaa on helppo kiihottaa.
Keittiön pöydän äärestä asioista tietämättä ja niitä omakohtaisesti kokematta on helppo langettaa kuolemantuomioita ja elinkautisia ilman armahdusmahdollisuutta. Näkemykset voisivat olla erilaisia, jos asioista olisi enemmän ja tasapuolisemmin tietoa. Kansankiihottajat jotka ajavat yleensä jotakin omaa salaista agendaansa jättävät puolet faktoista kertomatta ja korostavat vain niitä asioita, jotka edistävät heidän tarkoitusperiään. Eihän autokauppiaskaan kerro auton huonoista puolista kuin korkeintaan valikoivasti antaakseen kuvan objektiivisuudestaan ja puolueettomuudestaan. Hyvät puolet ovat kuitenkin markkinoinnissa pääasia.
Yhdysvalloista kantautuu vähän väliä uutisia siitä, kuinka joku on kärsinyt elinkautista tuomiota viisitoista vuotta tai kaksikymmentä vuotta tai jopa kolmekymmentä vuotta kunnes hänet on vapautettu syyttömänä. Myös muutamia kuolemaan tuomittuja on vapautettu teloitusjonosta uusien todisteiden osoittaessa, etteivät he olekaan syyllisiä. Julki tulevien tapausten lisäksi on tietysti myös niitä tapauksia, joissa syyttömyyttä ei koskaan todeta, ja syytön kärsii koko rangaistuksensa.
Kunkin ihmisen yleinen arvomaailma sanelee sen, mitä hän pitää oikeudellisesti parempana ratkaisuna ja mitä huonompana. Jonkun mielestä muutama syytön tuomittu silloin tällöin on hyväksyttävä hinta siitä, että ainakin oikeat syylliset saavat tarpeeksi kovan rangaistuksen. Jonkun toisen mielestä taas syyllisten päästäminen helpommalla kuin mitä he ehkä ansaitsisivat on hyväksyttävä hinta siitä, etteivät syyttömästi tuomitut joutuisi kärsimään epäinhimillisen julmaa tuomiota.
On helppo vaatia ankarampia rangaistuksia rattijuopoille ja varomattomuudellaan kuoleman aiheuttaville autoilijoille, kun ei mieti mitä se käytännössä tarkoittaa.
Alkeellisin aiheeseen liittyvä kysymys on tietysti se, onko rangaistusten koventamisella saavutettu hyöty suurempi kuin niistä aiheutuva haitta. Kysymys on hankala siksi, että laskelmaan liittyy paitsi rahaa, myös asioita, joille on mahdotonta määritellä rahallista arvoa. Jos lapsi kuolee rattijuopon uhrina, lapselle voidaan laskea arvo menetettynä työntekijänä ja veronmaksajana, mutta hänelle ei voida laskea arvoa vanhempien näkökulmasta. Miten voidaan määritellä lapsen universaali arvo, kun joku on valmis antamaan henkensä pelastaakseen lapsensa, kun taas joku toinen on valmis tappamaan lapsensa, jos jokin muu etu menee edelle.
Kuolleen perheenjäsenen emotionaalista arvoa on mahdotonta laskea, koska se on jokaisessa tapauksessa erilainen. Rakkaan lapsensa liikenneonnettomuudessa menettänyt isä tai äiti voi olla surun murtama, kun taas vanhan ilkeän väkivaltaisen juopon isänsä tai äitinsä menettänyt aikuinen lapsi voi huokaista helpotuksesta, kun väistämätön asia tapahtui siististi onnettomuuden kautta.
Ankarilla tuomioilla on mielestäni niin paljon negatiivisia vaikutuksia, että niitä ei pitäisi käyttää, vaikka jotkut rikolliset olisivat ankaran tuomion omilla teoillaan ansainneetkin.
Ankarat ja julmat tuomiot johtavat siihen, että yhteiskunta muuttuu ahdistavaksi poliisivaltioksi, jossa on paljon vankeja ja vankiloita. Veronmaksajat kustantavat vankeusteollisuuden ja sen, että heitä itseään kytätään ja rangaistaan ankarasti vähäisistäkin rikkomuksista.
Rangaistusten koventaminen tietyistä rikoksista johtaa yleiseen rangaistusten koventamiseen, koska tuomioissa halutaan pitää yllä jonkinlaista yhteismitallisuutta.
Jos teosta A aletaan tuomita nykyistä ankarammin, kansan oikeustaju vaatii, että myös haitta-asteeltaan samanarvoisesta teosta B pitää tuomita yhtä ankarasti. Tämä johtaa vähitellen siihen, että muistakin teoista C, D, E jne. langetettavia tuomioita korotetaan.
Rikollisten otteet kovenevat, kun muutaman vuoden sijasta uhkana on kymmenien vuosien vankeustuomio. Poliisi koventaa otteitaan vastaavasti taistellessaan vaarallisia rikollisia vastaan. Ja rikolliset jatkavat edelleen varustautumistaan. Poliisin ja rikollisten välisessä sodassa tapahtuu aikaisempia vakavampia rikoksia, mistä seuraa aikaisempaa kovempia tuomioita, mitkä johtavat rikollisten entistä suurempaan haluun välttää pidätetyksi joutumista aseellisin voimakeinoin.
Suomessa uutisoidaan vain harvoin poliisin ja rikollisten välisestä tulitaistelusta. Poikkeuksia ovat mielenhäiriössä koteihinsa linnoittautuneet aseistetut henkilöt, mutta näistäkin tapauksista yleensä selvitään puhumalla ja väsytystaktiikalla. Kuolemantuomioiden ja ehdottomien elinkautisten mallimaassa Yhdysvalloissa sen sijaan uutiset kertovat vähän väliä tapauksista, joissa molemmat osapuolet ovat ammuskelleet, ja kuolonuhreja joskus sivullisiakin on kannettu pois tapahtumapaikalta. Kun teloituskammio tai elinikäinen vankiselli uhkaa, rikollisella ei ole paljon menetettävää. Amerikkalaiseen käytäntöön vaikuttaa tietysti aseiden suuri määrä, mutta tuomioiden ankaruutta pidätystilanteiden väkivaltaa lisäävänä asiana ei voida sulkea pois.
Jo pelkät pidätyksen tekevien poliisien otteet aivan tavallisissakin tapauksissa ovat Yhdysvalloissa ankarammat kuin Euroopassa ainakin mikäli TV-sarjoihin ja elokuviin on uskominen. Ei ole kauankaan siitä, kun julkisuuteen tuli video, jossa autoilijan pysäyttänyt ja ajokorttia kysynyt poliisi ampui autoilijaa hänen kumartuessaan ottamaan rahakukkaroaan auton sisältä. Poliisi pelkää aseellista vastarintaa ja laukaisee aseensa mieluummin ennemmin kuin liian myöhään.
Kun rattijuopumuksista puhutaan, ennemmin tai myöhemmin joku esittää että rattijuopumukseen syyllistyneen auto (tai auton arvo, jos auto ei ole oma) pitäisi tuomita valtiolle menetettäväksi.
Mitä ehdotuksen toteutuminen käytännössä tarkoittaisi? Sitä, että jos ajaisin umpihumalassa arvottomalla Renaultillani, ja se tuomittaisiin valtiolle menetettäväksi, en kokisi kärsiväni auton arvon osalta rangaistusta, kun poliisit hinaisivat sen pois. Pääsisinpähän eroon arvottomasta ongelmajätteestä. Renaultin siirtäminen poliisin varastoon kuorma-autolla tai muulla laitteella maksaisi valtiolle, minkä lisäksi tulisivat vielä myöhemmät hävittämiskustannukset.
Jos rekkakuski siirtäisi muutaman kaljan juotuaan parkkipaikalla vähän matkaa isäntänsä uutta perävaunullista kuorma-autoa ja joutuisi tästä hyvästä maksamaan auton arvon valtiolle muun rangaistuksen lisäksi, hän olisi pahimmassa tapauksessa velallinen valtiolle loppuikänsä. Jos hän omistaisi jotakin, esimerkiksi omakotitalon, se ehkä ulosmitattaisiin. Sen jälkeen hän ei voisi omistaa mitään, mihin ulosottomies voisi iskeä kyntensä. Myös lapset ja vaimo kärsisivät isän ikuisesta velkavankeudesta ja köyhyydestä ja perheen epätoivoisesta tilanteesta. Lapsista voisi tulla aikuistuttuaan veronmaksukyvyttömiä ongelmatapauksia, joiden asioiden selvitteleminen maksaisi yhteiskunnalle paljon rahaa.
Kansan oikeustajun mukaan edellä kuvattu olisi OK. Kansan ajattelussa lähtökohta on nimittäin se, pakkokos rekkakuskin oli siirtää autoa. Hän tiesi seuraukset, joten turha valittaa. Oma vika. Kansa ei ajattele asioita laajemmassa perspektiivissä. Se ei mieti vaihtoehtojen todellisia hintoja ja vaikutuksia vuosikymmenien aikajanalla.
Kansan oikeustaju sallii äärimmilleen vietynä kaiken rankaisemisen. Kun ISIS teloittaa hallitsemiaan ihmisiä pikku rikkeistä, kansan oikeustajun mukaan se on OK, koska ihmiset tietävät etukäteen, mitä kielletyistä teoista seuraa. Oma vika siis.
Erittäin ansiokas kirjoitus SO2001:ltä.
Minusta tämä liittyy samaan asiaan kuin, että kansanradiossa peräänkuulutetaan maalaisjärjen käytön lisäämistä ottamatta huomioon, että maalaisjärjen kulta-aikaan yhteiskunta oli todella paljon yksinkertaisempi syiden, seurausten ja sivuvaikusten verkosto kuin mitä nykyaikainen yhteiskunta on. Maalaisjärki yleensä riittää seuraavan kulman taakse, mutta yleensä jo ensimmäinen "mutta entäpä jos" on liikaan maalaisjärjelle puhumattakaan siitä, että maalaisjärjellä pitäisi käsitellä vielä huomattavasti moniulotteisiempia kysymyksiä. Eli maalaisjärjellä ajatellen rangaistusten koventaminen olisi patentti ratkaisu lähes kaikiin ongelmiin, mutta todellisuudessa näin ei SO2001:n kuvaamista syistä olekaan.
Oikeusvaltio ei voi perustua kostolle.
Mutta aloituksen tapaus on yksi selvimpiä esimerkkejä arviolleni, että asennevamma ei tarkoita läheskään aina uhoamista ja perusteetonta uskoa omiin taitoihin. Alkeellisimpienkin turvanormien laiminlyönti rajoitusnopeudella ajaen on aivan yhtä vaarallista ja tilastojen mukaan aiheuttaa ainakin yhtä paljon vakavia kolareita kuin ylinopeuteen johtava uhokin.
Motoristien vanha sanonta kertoo, että "autoilijan en nähnyt tarkoittaa, että en viitsinyt katsoa".
Asennevamma.
SO2001:
Vaikka olenkin SO2001 periaatteista samaa mieltä, myös yllä olevan sitaatin osalta, minusta muutamien rikkeiden tuomioissa olisi säätövaraa. Minusta muille ihmisille hyvin vaarallisen asian soisi olevan ankarasti tuomittavaa, vaikkei tekijä aina sitä itse ymmärräkään.
Riskialtteimpiin temppuihin on kohtuullista soveltaa rangaistusskaalan ankarampaa osaa. Se johtaa muutamaan näyttävään lehtijuttuun, mikä antaa ns. signaalin, että kyseinen rike on vaarallisempi kuin yleisö arvaakaan, joten rangaistuksen uhalla korostetaan sen paheksuttavuutta. Tätä kautta tietoisuus riskeistä kasvaa.
Hiilipäästö:
Juuri näin. Jos vastuullisesti toimineelle kuljettajalle sattuu vahinko, jolta välttymisen varmistaminen olisi vaatinut epärealistisia toimenpiteitä, ei siitä pidä hirttää vahingon aiheuttanuttakaan.
Hiilipäästö:
Minusta olisi selkeintä, kun tekijän tietoisuus ei vaikuttaisi tuomioon lainkaan, vaan rangaistus tulee teon perusteella.
Oikeudenkäynnissä ei tarvitsisi etsiä näyttöä tietoisen ja ymmärtämättömyyttään aiheutetun riskin välillä ja nyt ymmärrettävinä vahinkoina käsiteltäville vakaville riskeille tulisi tuomioiden kautta oikea hinta.
Rangaistuksia ei siis ole syytä koventaa vaikkapa tämän kaltaisen toverituomioistuimen pohjalta, vaan osoittamaan tuomittujen lisäksi myös muille, mikä on vaarallista.
Jo pelkkä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ilman kuolemantuottamustakin on rikoslain mukaan enintään 2 vuoden vankeuden arvoinen. Ellei toisen kuoliaaksi ajaminen sokeana näkemättä autosta ulos ole vakavinta mahdollista törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista, niin mikä on?
Minusta vahinko ei vaan kelpaa silloin kun "en nähnyt" tarkoittaa oikeasti "en sen vertaa välittänyt kenenkään turvallisuudesta, että olisin vaivautunut edes vilkaisemaan". Sellaisen "vahingon" voi välttää helposti katsomalla onko väistettävästä suunnasta ketään tulossa.
740 GLE:
Rangaistusta ei voi määritellä yksin sen mukaan, mitä teko vaikuttaa. Otetaan esimerkiksi ylinopeus. Yhden kuljettajan yksittäinen ylinopeus ei hirveästi vaikuta edes toistuessaan kolme kertaa kahden vuoden aikana. Silti siitää saa vähintään kolme rikesakkoa + kortti hyllylle. Aika kova sanktio teosta, jolla ei suoria konkreettisia vaikutuksia välttämättä ole. Koska kuitenkin tiettyjä ilmiöitä halutaan vähentää, voi rangaistusasteikon epätasainen kireys olla perusteltua. Lasit jäässä ajaminen ei mielestäni ole niin yleistä, että asteikkoa olisi siltä osin tarvetta kiristää. Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen tuntuukin täysin oikealta pykälältä tässä tapauksessa. Saiko kuljettaja muutakin kuin 10 kk ehdollista, se ei lehtijutusta selviä. Samoin se jää epäselväksi, mitä tuo rangaistus tekijälle todellisuudessa merkkaa. Toisille vankeusrangaistus, olkoonkin ehdollista, on iso juttu, toiset kokevat pääsevänsä käytännössä ilman rangaistusta. Kun jutussa on osapuoli kuollut tai loukkaantunut vakavasti, on vaikeata hyväksyä rangaistusta, joka ei tekijään vaikuta.
Sanna Ukkola: Keskustan kansanedustaja Eeva-Maria Maijala kertoi, kuinka hän oli käräjillä tuomarina, ja rangaistuksen sai rattijuopumukseen syyllistynyt mies:
"Tuomitsin hänet ehdonalaiseen vankeuteen. Miten siinä sitten kävi? Mies lähti salista ulos ja nauroi:´Enpä saanut mitään´. Minä en voinut tehdä muuta kuin katsoa perään."
http://yle.fi/uutiset/sanna_ukkola_tielle_murskaantunut_elama/7486019?ref=leiki-uu
Jos kukaan ei valita tuomiosta, mitään ei ole tehtävissä. Silti on mahdollisuus katsoa eteenpäin ja korjata asiat tulevissa tapauksissa. Vaikka maalaisjärkeä kuinka kritisoitaisiin yksipuoliseksi, minä tunnustan itseni sen verran tyhmäksi, etten voi käsittää perusteita, joilla tahallaan toisen kuoliaaksi ajanut selviää noin vähällä. Jollei muuta niin ainakin avatessaan autonsa oven kuskin pitäisi tajuta, että jollen putsaa laseja ja puutteellisen näkyvyyden takia ajan jonkun päälle, voin päätyä linnaan ja pilata myös oman elämäni sen lisäksi, että pilaan muutaman muunkin elämän. Jollei se riitä motivoimaan lasien putsaukseen, on tarpeetonta jatkaa keskustelua oikeudenmukaisuudesta. Tai ostaessani pullon kossua minun pitää harkita, osaanko käyttää sitä riippumatta siitä, onko tarkoituksena ajaa juovuksissa. Ellen osaa, pitää kossu jättää ostamatta.
740 GLE:
Tekijän tietoisuus vaikuttaa erittäin paljon siihen, pidetäänkö tekoa tuottamuksellisena vai tahallisena. Sen sijaan tuottamuksellisissa teoissa tekijän tietoisuus teon vaarallisuudesta vaikuttaa enemmänkin tasolla "tiesi tai olisi pitänyt tietää". Tietämättömyys ei lähtökohtaisesti ole syy rikkoa lakia.
Tässä tapauksessa todennäköisesti pohdittava kysymys on paljolti ollut se, kuinka vaaralliseksi teoksi juuri ko. tavalla raaputtamaton tuulilasi (ei kai se sentään täysin läpinäkymätön voinut olla) pitäisi yleisesti osata mieltää. Eri törttöilyjen aiheuttamalle riskille ei ole saatavilla absoluuttista skaalaa.
Laki antaa joihinkin yleisiin ja erityisvaarallisiin töppäilyihin (rattijuopumus) erikseen ohjeet, ja poliisilla on tekojen vaarallisuutta kuvaava rangaistusasteikko liukumineen moneen liikennehölmöilyyn.
Noin oikeusteoreettisesti on kaksi ääripäätä:
- rangaistaan teon oletettavan vaarallisuuden perusteella
- rangaistaan teon lopputuleman perusteella
Ensimmäinen tarkoittaisi ylläolevan valossa sitä, että kaikki huurteisella tuulilasilla ajavat pitäisi tavattaessa tuomita vankilaan. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että kännissä hillitöntä ylinopeutta on ihan ok ajaa, kunhan ei osu kehenkään sivulliseen tai sivullisen omaisuuteen.
Teon lopputuleman perusteella rankaiseminen on hyvin suoraviivaista, mutta samalla se tekee oikeudenkäytöstä hyvin sattumanvaraista. Sillä voi olla pelotevaikutus, jos tuomiot ovat kovin rajuja, mutta tuottamuksellisten tekojen osalta vaikutus riippuu hyvin paljon henkilöstä ja riskinottohalusta.
Liikenneturvallisuuden kannalta kaikkein tehokkainta lienee teon rankaiseminen sen mahdollisten vaikutusten ja niiden todennäköisyyksien perusteella. Tähän pitää myös yhdistää mahdollisimman korkea kiinnijäämisriski. Silloin oikeuskäytäntö ohjaa toimintaa, ja myös riskeistä vähemmän murehtivat yksilöt noudattavat lakia.
Toinen olennainen asia on tietenkin myös nostaa ihmisten tietoisuutta eri teoista. Uskoisin, että tämän keskustelun taustalla oleva uutinen saa muutamankin autoilijan raapimaan niitä lasejaan vähän tarkemmin.
Yleisen oikeustajun vuoksi toki rangaistuksissa on merkittävä elementti myös teon aiheuttamien seurausten osalle. Sitä ei kuitenkaan tuottamuksellisissa teoissa pitäisi liikaa korostaa, turvallisuus paranee lähinnä tiedon määrän lisääntyessä ja kiinnijäämisriskien kasvaessa.
Tai sitten se voi tarkoittaa tilannetta, jossa kuorma-auto on kääntymässä marraskuisessa pimeässä ja sateisessa iltaruuhkassa monimutkaisessa kuljettajalle tuntemattomassa risteyksessä kolmion takaa vasemmalle tiheästi liikennöidylle tielle. Takaviistosta kvl:ltä ilmestyy hiukan reippaasti tuleva kypärätön pyöräilijä, joka osuu kävelyvauhtia liikkuvan kuorma-auton etukulmaan. Kypärätön pyöräilijä kaatuu, lyö päänsä reunakiveen, nousee pystyyn, kiroilee, lähtee ajamaan kotiin ja kuolee seuraavana yönä aivoverisuonen pullistuman revetessä. Kuorma-autoilija joutuu trauman vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle.
Tämä voi tuntua ääriesimerkiltä, ja sitä se tietenkin on. Syyllisyyskysymys on kuitenkin selvä. Mutta ei minusta tuossa kyse ole "ei viitsi" -tilanteesta, vaan aidosta onnettomuudesta. Käytännössäkin vakavan onnettomuuden syntyyn tarvitaan yleensä monta huonon tuurin osatekijää. Useimmiten virheen sattuessa ne kaikki eivät ole paikalla, jolloin joko ei tule onnettomuutta tai tulee vain lievä onnettomuus.
Havaintovirheissä harvoin kyse on viitsimättömyydestä. Yleisempiä syitä ovat tietämättömyys (ei ymmärretä katsoa), osaamattomuus/kokemattumuus (ei tunnisteta tilanteita) sekä yksinkertaisesti tilanteiden liiallinen kuormittavuus (monimutkaiset liikennejärjestelyt). Näihin on vaikea vaikuttaa rangaistusjärjestelmällä.
Toki kiireellä (tai kevyessä liikenteessä jopa oman fyysisen kunnon ja halutun etenemisnopeuden epäyhteensopivuudella) on taipumus aiheuttaa väärää joustoa ajotavoissa. Samoin joillakin ihmisillä ego ("mun ohi et mee"
Rangaistuksiin liittyy toki myös se ongelma, että sama rangaistus voi olla yksilöstä riippuen kovin erilainen. Vähemmän lainkuuliaista kansalaista ei sakko tai ajokortin menettäminen kiinnosta; sakkoa ei tarvitse maksaa, eikä autoa ajokortilla ajeta. Ehdollinen tuomiokin voi olla hihityksen paikka. Enemmän lainkuuliainen kansalainen pelästyy henkilövahinko-onnettomuudesta puolikuoliaaksi, ja monelle tavalliselle ihmiselle ajokortin menettäminen voi olla arjessa suuri ja kalliiksi tuleva ongelma. Toiselle taas kortin menettäminen ei haittaa, mutta sakko pelottaa.
@Hiilipä;ästö: ollaan samaa mieltä periaatteista.
Meinasin itsekin kirjoittaa taikasanat "tiesi tai olisi pitänyt tietää", kiitos niiden lisäämisestä. Tämä on hyvä oikeusperiaate.
Sen sijaan käytännön kolarit osoittavat, että kolaroivat kuljettajat eivät oikeasti ymmärrä, mikä on vaarallista. Sen vuoksi olisikin hyvä parantaa rangaistuksilla ja niistä seuraavalla julkisuudella tietoisuutta kolaritilastojen selvästi vaaralliseksi osoittamista usein toistuvista tilanteista.
Rangaistus ei saa olla tuurista kiinni, siis osuuko vai ehtiikö uhri paeta alta pois. Ainakaan se ei ole peruste rangaistukselta välttymiselle, eli en ole tinkimässä ylinopeusrangaistuksia alemmas.
Vaikka oikeasti vaarallisia asioita kannattaakin nostaa esille, pitää samalla välttää kuvaamasi kaltaiset erittäin vaikeasti hallittavasta katveesta tulevat todelliset yllätykset.
Jäljelle jää silti paljon tapauksia, joissa vääntynyt metalli ja rikotut jäsenet toimivat selkeänä näyttönä TLL 99§ rikkomisesta. Esim. kolmioristeyksessä tai valoristeyksessä "olisi pitänyt tietää".
Hiilipäästö:
Samaa mieltä.
Hiilipäästö:
Eri mieltä. Ellei tunnistaa tilanteita, pitää vain konemaisesti väistää silloin kun liikennemerkki tai opastin niin määrää.
Myös muissa prosesseissa inhimillisten virheiden määrää voidaan vähentää, kun virheille laitetaan hinta. Olisi hämmästyttävää, jos liikenne olisi poikkeus? Toisinaan se hinta pitäisi pystyä laittamaan myös heikon liikennejärjestelyn tekijälle, ettei vaadi kuljettajilta liikoja, esim. kaupungin katuosoitteiden osaamista ulkoa.
Mitä mieltä olisit sähköasentajasta, jonka jäljiltä ei taloja pala viallisen kytkennän vuoksi edes ihan joka vuosi? Lentokapteenista, joka unohtaa vuoronsa laskukierroksessa tai rullaustiellä vain pari kertaa vuodessa?
Puhutaan yksinkertaisista asioista, jotka pitää olla mielessä joka kerta kun kytkee. Joka kerta kun lentää. Joka kerta kun ajaa.
Arkipäivän elämässä rangaistus unohtamisesta ja huomaamattomuudesta sekä muista tämän tyyppisistä virheistä on kaikille suunnilleen sama. Ainoastaan satunnaiset tekijät vaikuttavat siihen, että joku kokee asian haittaavampana kuin joku toinen.
Jos kaupan kassalla paljastuu, että rahakukkaro on unohtunut toisen takin taskuun, tilanne on kiusallinen. Jos parkkihallissa paljastuu, että auton avaimia ei olekaan mukana, tilanne on harmillinen. Jos parkkilappu on pudonnut taskusta, tapahtuma harmillinen ja tulee lisäksi kalliiksi, kun tunnin pysäköinnistä veloitetaan vuorokauden maksu (kokemusta on). Jos pysäköintikiekko on unohtunut, ja tuulilasissa odottaa sakkolappu, sekin harmittaa ja maksaa (kokemusta on). Jos rahakukkaro on unohtunut auton katolle ulkomaan matkalla ja lentänyt sieltä rahoineen ja kortteineen jonnekin, sekin harmittaa ja tulee kalliiksi (kokemusta on).
Jos rangaistus unohtamisesta ja huomaamattomuudesta on kaikille periaatteessa sama, miten selitetään se, että joidenkin ihmisten kohdalla unohtaminen ja huomaamattomuus on yleisempää kuin toisten kohdalla? Eivätkö huonomuistiset ja hajamieliset ihmiset välitä rangaistuksesta? Mikseivät he välittäisi? Hehän kokevat rangaistuksen useammin kuin muut. Eikö rangaistusten vaikuttamisuskomuksen näkökulmasta ole ristiriitaista, että ihmiset, joita rangaistaan eniten, syyllistyvät rangaistavaan toimintaan useammin kuin ne, joita rangaistaan harvemmin. Rankaisemisenhan pitäisi vähentää virheiden tekemistä.
On olemassa paljon unohtamisesta ja hajamielisyydestä aiheutuvia tapahtumia, joista seuraa joko käytännön rangaistus tai aivan virallinen rangaistus. Kiistaton tosiasia on, että joillekin ihmisille näitä tapahtumia sattuu useammin kuin joillekin toisille.
Rangaistusten voimaan uskovat ihmiset eivät ilmeisesti ole itse hajamielisiä unohtelijoita, koska heidän näyttää olevan lähes mahdotonta ymmärtää, että joku toinen ihminen on tällainen, ja että asioita voi unohdella ja olla huomaamatta, vaikka ei olisi hällä väliä -asennetta. Vaikuttaa siltä, että rangaistusten voimaan uskovat ihmiset pitävät unohtelua ja hajamielisyyttä tahallisena välinpitämättömyytenä. He ajattelevat, että kyllä ihminen muistaa, jos hän oikeasti haluaa muistaa. Ja riittävän ankara rangaistus saa ihmisen haluamaan muistaa.
Rangaistusten voimaan uskovat ihmiset eivät ole ajattelussaan täysin väärässä, sillä erittäin vakava uhka saa huonomuistisenkin keskittymään asiaan, jolloin vaaran olemassaolon muistaa. Jos ei muista, kuolee.
Asioita, joita arkielämässä pitää muistaa ja huomata, on kuitenkin valtavasti. Jos ankaran rangaistuksen uhalla saadaan huonomuistinen ja hajamielinen ihminen muistamaan jokin kriittisen tärkeä asia, häneltä jää mahdollisesti huomaamatta ja muistamatta kymmeniä muita asioita, jotka hän ehkä muistaisi, jos yhteen asiaan ei tarvitsisi keskittää kaikkia resurssejaan.
Ei muistia ja tarkkaavaisuutta voida ainakaan kovin paljon parantaa rankaisemalla. Ainoastaan siihen, mihin muisti ja tarkkaavaisuus suuntautuu, voidaan vaikuttaa. Jos vaarallisia asioita on paljon, onko sillä kokonaisuuden kannalta suurta merkitystä, että ihminen tekee aikaisempaa harvemmin virheen A mutta aikaisempaa useammin virheen B.
SO2001:
Prosessin optimoinnin käsikirja: Ensin tunnistetaan suurimmat virheet ja minimoidaan ne. Aivan kaikkia virheitä on erittäin vaikea eliminoida, mutta suurin parannus saavutetaan suurimmista ongelmista aloittaen.
Vaikka kävisi niin onnettomasti, että uudesta riskistä muistutettuna osa kuljettajista unohtaisi aiemmin tuntemansa riskit, olisi silti huomio kohdistettu nyt eniten vakavia kolareita aiheuttaviin virheisiin, joiden minimoinnilla on suurin turvallisuusvaikutus.
Ihminen pystyy myös kasvattamaan varottavien virheiden kirjastoaan. Ammatikseen tekstiä tai koodia kirjoittavien klassinen laadun parannusmentelmä perustuu omien "riskien", eli itselle tyypillisten virheiden tunnistamiseen. Voin parantaa suoritustani välttämällä listaamiani 10 tyypillistä virhettäni, joille itse olen sokea kunnes kollega ne minulle osoittaa.
Aktiivisesti käytettynä virhelista tosin menettää merkityksensä sangen pian. Tunnetut virheet eliminoituvat pian luonnostaan kun tietoisuus niistä kasvaa. Silloin on aika ottaa uusi kierros ja minimoida jäljellä olevat 10 seuraavaksi suurinta virhettä.
Optimoinnin edetessä kunkin parannuskierroksen työmäärä kasvaa ja silti saanto pienenee, koska käydään yhä pienevien ongelmien kimppuun. Riippuu tilanteesta, milloin on aika hyväksyä jäljelle jääneet tapaukset tilastotappioina joiden korjaaminen olisi kalliimpaa ja työläämpää kuin virheiden aiheuttamat ongelmat ovat.