TM vertailu: bensahybridit

89 kommenttia
2
  • 740 GLE:
    Minua vaivaa 6 vuotta vanhan COMAND-version Whatsapp applikaation puute.

    NHB:n mukaan "kehittyneimpiä versioita myös päivitetään ajan tasalle". Jokin ikäraja Comandillakin näyttää ainakin olevan - Mersusta on siis kyse.

      
  • Alunperin oli puhetta vain älypuhelinintegroinnista. Minusta on perin kummallista jos se sinulle on vain = CarPlay ja Android Auto. Onhan niissä tottakai etuja iPhone- ja Android-käyttiksen puhelimiin, mutta ei se tarkoita, etteikö muillakin olisi ratkaisuja, jotka ajavat saman asian, eihän?

    Muita järjestelmiä, jotka ajavat saman asian, ei vain löydy. Kerro minulle esimerkiksi se, mikä muun järjestelmän kautta voin hoitaa pikaviestittelyn turvallisesti ajon aikana? Autojen omat järjestelmät kyykkäävät jo näin yksikertaisessa mutta varsin tarpeellisessa toiminnossa.

    Vaikuttaisi, ettei mikään määrä loogisia perusteita käännä sinun venettäsi silloin, kun tahtotilasi ylittää loogisen ajattelusi. Pullonkaulaksi jää, ettet löydä mitään dokumenttia Touch&Go -järjestelmästä, josta voisit nähdä mitkä appit toimivat ja miten ja mitkä eivät?

    Pullonkaula on se, että hyvin tarpeelliset appsit eivät vain toimi Touch Go:ssa. Löydätkö tästä mitään logiikkaa?

    Googlella löytyy Touch&Go -linkkejä, mutta en osaa sanoa minäkään, mikä on ajantasaista ja mihin automalliin tms. Mutta miksi sinun pitää takertua siihen, että löydät jonkun vanhan version, eihän se kerro viimeisimmästä versiosta tosiaan mitään. Ehkä joku löytäisi kunnon linkit, tai istahtamalla ratin taakse näkee ihan itse?

    Taas alat jankkaamaan sitä itseään. Oletat taas jotain, joka on vain kuvitelmaasi. Olen kyllä tutustunut Tojon nykyisiin ja tuleviikin järjestelmiin. Sinä sen sijaan et viitsi tutustua edes tämän päivän applikaatioihin, vaan käytät energiasi NHB:n persoonan arvostelemiseen. Jenkkilässä Tojo sentään panostaa paljon enemmän kuin Euroopassa, joka toki on ymmärrettävää kun katsoo merkin menestystä eri markkinoilla, mutta eipä tämä viimeisinkään vakuuta. Jotenkin suunta näyttää olevan hukassa, kun järjestelmiä tulee eri alustoille ja isot valinnat ovat avoimia. Tulee mieleen Nokian loppuajat puhelinbisneksessä.

    "The whole infotainment system seems wildly out of place in a car that's the crown jewel in Toyota's hybrid line, which by default is really the automaker's most technologically advanced vehicle. It's a bit like building a spaceship, then putting a CRT television next to the controls."
    https://www.engadget.com/2017/02/28/prius-prime-review/

    Nähtäväksi jää, mitä ensivuoden jenkki-Camryyn tuleva linux-pohjainen järjestelmä tarjoaa.

      
  • NHB:n mukaan ”kehittyneimpiä versioita myös päivitetään ajan tasalle”. Jokin ikäraja Comandillakin näyttää ainakin olevan – Mersusta on siis kyse.

    Nyt alat päästä jo jyvälle asioista. Kaikkien autovalmistajien omien järjestelmien ongelmat ovat tuttuja jo pitkältä ajalta. Mobiiliteknologia kehittyy niin nopeasti, että auton pitkän elinkaaren aikana auton omat järjestelmät vanhentuvat pahasti. Sitten kyynärnojassa on hienosti rakennettu puhelinluuri, joka ei liity enää tämän päivän puhelimiin. Autossa on sikahintaan ostettu navigointi, jonka ominaisuudet ovat surkeita taskussa olevan puhelimen naviin verrattuna ja kartatkin ovat jo pahasti vanhentuneet. Autovalmistajat ovat tunnettuja siitä, että teknologia ei ole edes julkaisuhetkellä kovin kehittynyttä ja sitä ei sen jälkeen pahemmin päivitetä, vaan kehitystyö käytetään uusiin malleihin.

    Kun auton oma infotainment on vain kuva, ääni ja pari nappia puhelimessa pyörivälle järjestelmälle, niin järjestelmä pysyy automaattisesti ajan tasalla. Applikaation ja sisältö ovat ne mitä käytät normaalistikin. Ei tarvita mitään väännös-käännös-linkityksiä, vaan autoon siirtyessä normaalit prosessit jatkuvat saumattomasti. Ostat esimerkiksi lentoliput ja sitten kun oikea hetki tulee, autosi kertoo sinulle, että ruuhkien takia nyt on sopiva hetki lähteä ajamaan kentälle. Kohteessasi liität puhelimesi vuokra-autoon ja vuokra-auto osaakin jo ehdottaa reittiä hotelliin tuttujen soittolistojesi toistaessa haluamaasi musiikkia. Samalla kun ajelet hotellia kohti, sanelet matkakuulumisesi pikaviesteinä läheisillesi. Matkan varrella nälän tullen kerrot vain autollesi onglemasi ja auto ehdottelee sinulle ravintoloita lähistöltä. Seuraavan päivän vierailuun liittyen mieleesi tulee pari tarkistettavaa asiaa, joista pyydät puhelimesi muistuttamaan seuraavana päivänä.

    Voihan olla, että esimerkiksi pian esiteltävät suoraan Androidilla pyörivät infotainmentit aiheuttavat taas niin suuria kehitysaskeliä, että edeltävät järjestelmät vanhentuvat, mutta selvää lienee, että joka tapauksessa AA vanhenee autojen omia järjestelmiä paremmin.

      
  • Siis tämä AGL eli Automotive Grade Linux taitaa olla vielä kehitysvaiheessa. Siinä on kuitenkin mukana merkittäviä autonvalmistajia kuten Toyota, Daimler, Ford, Mazda ja Suzuki. Muita yhteistyökumppaneita on muun muassa Elektobit.

    "Automotive Grade Linux is a collaborative open source project that is bringing together automakers, suppliers and technologies to accelerate the development and adoption of a fully open software stack for the connected car. With Linux at its core, AGL is developing an open platform from the ground up that can serve as the de facto industry standard to enable rapid development of new features and technologies. Although initially focused on In-Vehicle-Infotainment (IVI), AGL is the only organization planning to address all software in the vehicle, including instrument cluster, heads up display, telematics, advanced driver assistance systems (ADAS) and autonomous driving. The AGL platform is available to all, and anyone can participate in its development. Learn more: https://www.automotivelinux.org/"

      
  • NHB:
    Kerro minulle esimerkiksi se, mikä muun järjestelmän kautta voin hoitaa pikaviestittelyn turvallisesti ajon aikana? Autojen omat järjestelmät kyykkäävät jo näin yksikertaisessa mutta varsin tarpeellisessa toiminnossa.

    Turvalliseksi miellän vain sanelulla hoidettavat pikaviestittelyt. Jos pitää kosketusnäyttöä hiplailla moisen takia, niin ehkä se viesti ei niin tärkeä ole. Minä lasken SMS:n samaan kategoriaan ja sen verran olen selvittänyt nyt, että Touch&Go lukee tulevat ääneen, halutessasi. Pieni tutina, että myös lähettää äänillä, mutta ei varmuutta. Eroja on ilmeisesti myös iOS:in ja Androidin kesken, jälkimmäisen eduksi. Syitä tälle en tiedä.

    Pullonkaula on se, että hyvin tarpeelliset appsit eivät vain toimi Touch Go:ssa. Löydätkö tästä mitään logiikkaa?

    Tjaah. Tiedätkö, toimivatko ne puhelimesta välitettynä? Luulisin, että Spotify soi ainakin, tai iTunes. Joten?

    Sinä sen sijaan et viitsi tutustua edes tämän päivän applikaatioihin

    Olen tasan varma, ettet sinäkään tunne kaikkia "tämän päivän appseja". Minä tiedän ne, mitkä tarvitsen oikeasti, koska muutkin käyttävät niitä kanssani, tai sitten saan niistä viihdettä sen minkä tarvitsen. Tiedän kyllä että vaihtoehtoja jotakin käyttöä varten on, mutta minulle ei ole itseisarvo käyttää niitä, varsinkin jos eivät tuota lisäarvoa.

    Jotenkin suunta näyttää olevan hukassa, kun järjestelmiä tulee eri alustoille ja isot valinnat ovat avoimia. Tulee mieleen Nokian loppuajat puhelinbisneksessä... Nähtäväksi jää, mitä ensivuoden jenkki-Camryyn tuleva linux-pohjainen järjestelmä tarjoaa.

    Olen samoilla linjoilla. Nyt kun olen lukenut Toyotan (tai maahantuojan, ihan sama) siitä, ettei juoruilevista puhelimista pidetä periaatteen vuoksikaan, niin on sekin tietysti statement, jota ei voi ohittaa vain siksi, ettet sinä asiasta ole samaa mieltä.

    Auto-Derrick täydensi aiheesta mielenkiintoisesti tuossa edellä.

      
  • Turvalliseksi miellän vain sanelulla hoidettavat pikaviestittelyt. Jos pitää kosketusnäyttöä hiplailla moisen takia, niin ehkä se viesti ei niin tärkeä ole. Minä lasken SMS:n samaan kategoriaan ja sen verran olen selvittänyt nyt, että Touch&Go lukee tulevat ääneen, halutessasi. Pieni tutina, että myös lähettää äänillä, mutta ei varmuutta. Eroja on ilmeisesti myös iOS:in ja Androidin kesken, jälkimmäisen eduksi. Syitä tälle en tiedä.

    Itse olen tehnyt valinnan olla hiplaamatta näyttöjä viestittelyn vuoksi auton liikkuessa ja siksi liputankin AA:n puolesta.

    SMS tuki tosiaan Tojolla on, harmi vaan kun SMS on jo täysin vanhentunut kankea tapa viestitellä. Tuo on hyvä esimerkki siitä, millä tavalla autovalmistajien omat järjestelmät ova usein varsin vanhentuneita.

    Tjaah. Tiedätkö, toimivatko ne puhelimesta välitettynä? Luulisin, että Spotify soi ainakin, tai iTunes. Joten?

    Äänen saa varmasti kuulumaan missä vain, mutta käyttö on aika surkeaa verrattuna täyteen tukeen.

    Olen tasan varma, ettet sinäkään tunne kaikkia ”tämän päivän appseja”.

    Googlen miljardikaupalla ostama Waze ei nyt oikein mitenkään uppoa "kaikkien tämän päivän appsien harmaaseen massaan".

    Nyt kun olen lukenut Toyotan (tai maahantuojan, ihan sama) siitä, ettei juoruilevista puhelimista pidetä periaatteen vuoksikaan, niin on sekin tietysti statement, jota ei voi ohittaa vain siksi, ettet sinä asiasta ole samaa mieltä.

    Jokainen tekee valintansa siinä vaiheessa, kun hankkii älypuhelimen tai jättää sen hankkimatta. Monilla se älypuhelin siellä taskussa kuitenkin on, eikä sen jälkeen tässä suhteessa ole mitään väliä sillä, miten sen puhelimen liittää autoon.

      
  • Kuka nyt mitään SMS enää käyttää? Lukee ja lähettää esim.messenger viestit vallan mainiosti. Lisäksi spotify,itunes ja youtube toistot toimii. Sää,polttoaine hinnat,parkkitila yms.tiedot tulee näytölle ilman mitään ongelmia.

      
  • En kyllä tunne yhtään Messengerin käyttäjää, mutta uskon, että sitä käyttävät samat retroviestijät, jotka käyttävät myös SMS:ää. Toivottavasti Tojon tuleva Linux-järjestelmä tukee jo tämän päivän viestintämuotoja ja ennen kaikkea tuo uusin järjestelmä saadaan myös Eruooppaan.

    Mihin muuten unohdit WhattsApp:n? Lupasit sen jo toimivan Tojossakin, mutta nyt hehkutatkin vain jotakin turhaa Messengeriä. Onko niin, että lupasit liikoja tuossa aiemmin?

      
  • Jouni:
    Kuka nyt mitään SMS enää käyttää? Lukee ja lähettää esim. Messenger viestit vallan mainiosti.

    NHB:
    En kyllä tunne yhtään Messengerin käyttäjää, mutta uskon, että sitä käyttävät samat retroviestijät, jotka käyttävät myös SMS:ää

    Minun vanhempani ovat näitä SMS:ää käyttäviä "retroviestijöitä" muun muassa. Siinä on kuulkaas nörtin ihan turha tulla heille leveilemään "osaamisellaan". Messangeria käytetään todella laajasti useammalle viestintään, siinä missä WhatsAppiakin, eikä katso ikähaarukkaa esim.

    Se on katsokaas niin, ettei se itse viesti eikä viestittäminen muutu siitä miksikään, käytti sitä millä tahansa: samaa naputtelua se on ja lyhyttä ja ytimekästä ja usein soittamalla saisi asian nopeammin hoidettua - varsinkin autossa ajaessaan. Minulle on erittäin turha tulla wazetelemään kännykän räpläämisosaamisellaan.

    On myös osattava jo erottaa milloin "uusi" on turha, kun vanhat pelaa, kuten tarkoitettu. Lisäksi, eikä vähiten tärkeimpänä, on otettava huomioon lähettäjät: minulle viestitellään ihan sujuvasti teidän mielestä mahdollisesti "retroappseilla", joten aika turha minun olisi takaisin vastailla jollakin, jota lähettäjä ei käytä. Vai mitä?

    Alatteko moittia kaikkia sidosryhmiänikin retroiksi? Ette todellakaan tiedä millaisesta käyttäjäjoukosta silloin enää edes kirjoitatte kyllä... Mutta eihän se tule teille mieleen - huvittavaa ja naiivin ylimielistä sinänsä.

      
  • Ongelma ei olekaan kisa siitä, kenen kaverit käyttävät SMS, Messenger, Whatsapp tai mitä hyvänsä, vaan siinä, että niin kauan kuin olen autoni infotainment designin vankina, en saa itse valita, mihin yhteisöön kuulun. Se valinta on tehty minun puolestani noin 2008, jolloin nykyisen autoni elektroniikkajärjestelmiä on suunniteltu.

    Auton kehityskaari ja elinkaari on paljon puhelimia hitaampi, siksi auto on jo markkinoille tullessaan tältä osin vanhanaikainen.

    Ja juuri siksi autossa pitääkin saada ajaa matkapuhelinapplikaatiota, eikä autonvalmistajan applikaatiota.

      
  • Tottahan toki 740GLE. Mutta silti täällä arvioidaan retrokäyttäjiksi ja "kisataan" appseilla? Ei se ole oleellista tosiaankaan.

    autossa pitääkin saada ajaa matkapuhelinapplikaatiota, eikä autonvalmistajan applikaatiota

    Asia on autonvalmistajan valinta, johon liittyy selkeästi myös politiikkaa. Asiasta voidaan olla montaa mieltä tietenkin. Se on sukua sille, että tiedän firmoja, joiden henkilöstön matkapuhelimet eivät saa olla Android-käyttiksellä varustettuja, koska ne katsotaan tietoturvattomiksi. Jäljelle jää..... niin no: iPhone ja vanhat Windows-puhelimet, jotka ei vielä ole uusittu.

      
  • Se on katsokaas niin, ettei se itse viesti eikä viestittäminen muutu siitä miksikään, käytti sitä millä tahansa: samaa naputtelua se on ja lyhyttä ja ytimekästä ja usein soittamalla saisi asian nopeammin hoidettua – varsinkin autossa ajaessaan. Minulle on erittäin turha tulla wazetelemään kännykän räpläämisosaamisellaan.

    On myös osattava jo erottaa milloin ”uusi” on turha, kun vanhat pelaa, kuten tarkoitettu.

    Mutta silti täällä arvioidaan retrokäyttäjiksi ja ”kisataan” appseilla?

    Haluat palavasti ymmärtää asiat väärin. Ei minulle kyse ole millään appseilla kisaamisesta, vaan kaikki lähtee siitä, mitä järjestelmällä voi tehdä. Modernilla järjestelmä autossa viestittely ei nimenomaan ole naputtelua. Jos joku asia on kätevämpi hoitaa puhelulla, niin kai nyt sinäkin silloin soitat. Pikaviestien suosio kertoo suoraan sen, että monesti ne ovat erittäin käyttökelpoisia.

    Wazella on erittäin käyttökelpoisia toimintoja, jotka se tekee muita paremmin. Waze päivittää reittiä erittäin aggressiivisesti liikennetilanteen mukaan. Monissa ruuhkaherkissä kaupungeissa tämä on hyvin käyttökelpoista. Sijainnin jako kavereiden kesken on myös toisissa tilanteissa mainio toiminto. Monet näkevät paljon vaivaa syöttääkseen navigaattoreihinsa kameratolppien sijainnit. Waze antaa esimerkiksi kameratolppa- ja ratsiavaroitukset suoraan auton infotainmentin kautta. Yhteisöpohjaisen sisällön tuominen suoraan navigaattoriin tarjoaa paljon mahdollisuuksia.

    Ja ennen kuin taas alat mesoamaan wazeilusta, niin yritä ymmärtää, ettei tässä tosiaankaan ole kysymys yksittäisistä appseista. AA tarjoaa autovalmistajien omiin infotainmenteihin verrattuna ylivertaisen valikoiman, valinnan vapauden ja kehitysnäkymät.

      
  • NHB:
    Haluat palavasti ymmärtää asiat väärin. Ei minulle kyse ole millään appseilla kisaamisesta.

    En vaan valitettavasti sitten ymmärrä, miksi esität tällaista retoriikkaa kommenteissasi, jos olet tuota mieltä:

    En kyllä tunne yhtään Messengerin käyttäjää, mutta uskon, että sitä käyttävät samat retroviestijät, jotka käyttävät myös SMS:ää.... Toivottavasti tuleva Linux-järjestelmä tukee jo tämän päivän viestintämuotoja.... nyt hehkutatkin vain jotakin turhaa Messengeriä.

    Perusteluni kerroin jo tuolla edellä. Retoriikka koski Jouniakin.

      
  • Konkreettinen esimerkki autojen kommunikaatioyhteyksien hitaasta uusitumissyklistä:

    http://bluedunapp.blogspot.fi/2012/04/mb-comand-online-and-android-phones.html

    Auto haluaa käyttää Dial-Up Network (DUN) profiilia, mutta eihän semmoista puhelinta ole löytynyt enää vuosiin mistään, kun puhelimet tukevat Personal Area Network (PAN) profiilia. Auto on pian 6 vuotta vanha malli, mutta tilanne oli suunnilleen sama jo auton valmistuessa. Syy on siinä, että tänään 6 vuotta vanha automalli on oman korimallinsa neljättä vuosikertaa, jonka elektroniikka on suunniteltu ainakin 10 vuotta sitten. Korimallin ikä vetää uusitumissyklin paljon matkapuhelimia pidemmäksi.

    Oma autoni on juuri viimeistä COMAND-versiota, jota ei voi päivittää puhelinten yleisesti tukemalle PAN profiilille, joten ainoa tapa COMAND online ominaisuuksien käyttämiseksi on asentaa puhelimeen tuo BlueDUN applikaatio, joka opettaa luurin puhumaan vanhaa Bluetooth-murretta.

      
  • "On myös osattava jo erottaa milloin ”uusi” on turha, kun vanhat pelaa, kuten tarkoitettu."

    En voi määrätä tuttavieni appsivalintoja, eivätkä he voi aina valita edes itse. Skypeä ei sallita kaikissa firmoissa, Kiinassa käytetään mieluummin WeChattia kuin Whatsappia, jne.

    Tuttavieni valinnan syy on toisarvoinen. Tärkeää on se, että eri syistä he ovat valinneet eri applikaatiot, joten minun vaihtoehtoni on asentaa heidän käyttämänsä applikaatio tai olla keskustelematta.

    Appsien paremmuus on tässä valinnassa toisarvoista.

    Ajotilanteessa pidän itsekin näppäilemistä viimeisenä vaihtoehtona. Puheohjaus voi olla hitaampaa, mutta kun on tottunut keskustelemaan autonsa kanssa, ei osoitteen, radioaseman tai puhelinluettelon nimen kertominen tunnu häiritsevän sen enempää kuin matkustajan kanssa keskustelu. Itse asiassa vähemmän, koska puhe on Lego-kieltä, jossa minun ei tarvitse analysoida sisältöä ollenkaan, vaan ainoastaan vastata tuttuihin fraaseihin.

      
  • 7140GLE:
    Tuttavieni valinnan syy on toisarvoinen. Tärkeää on se, että eri syistä he ovat valinneet eri applikaatiot, joten minun vaihtoehtoni on asentaa heidän käyttämänsä applikaatio tai olla keskustelematta. Appsien paremmuus on tässä valinnassa toisarvoista.

    Niinhän minäkin sanoin, olemme siis samaa mieltä. Laajennan vain käyttäjät sidosryhmä-termiksi, "tuttavat" on liian suppealta kuulostava joukko.

    Puheohjaus voi olla hitaampaa, mutta kun on tottunut keskustelemaan autonsa kanssa, ei osoitteen, radioaseman tai puhelinluettelon nimen kertominen tunnu häiritsevän sen enempää kuin matkustajan kanssa keskustelu.

    Tässäkin on eri tavoin toimivia toteutuksia (lue: huonosti <-> erinomaisesti), mutta tuohon suuntaan tekniikka todellakin saa ja pitää kehittyä. Helpoksi, sanalla sanoen. Voin sanoa olevani NHB:n kanssakin tästä samaa mieltä.

      
  • Android Autossa on se ikävä puoli että se maksaa lisävarusteena ainakin Seatiin noin 2.000 euroa koska autoon joutuu samalla ottamaan tuon valmistajan navigaatiojärjestelmän, erikseen sitä Android Autoa ei kuulemma saa autoon. Näin ainakin minulle kerrottiin autoliikkeessä myyjän toimesta. 2.000 euroa on aika iso raha etenkin jos autobudjetti on niukka.

    Tuossa vielä tietoa SeatDriveApp:istä, Android Auton kautta ilmeisesti saisi kaikki auton tarpeelliset tiedot älypuhelimeen kuten myös auton omalle näytölle. Kuvassa näkyy eri toimintoja kuten "Washer fluid", "engine", "battery", "steering wheel".

    "The app gets its own icon on Android Auto and when linked to a phone provides statistics on the Seat vehicle to view on the in-car screen or smartphone. Data, including tyre pressure, fuel consumption and much more can be seen when sat in the car or remotely."

    http://www.pocket-lint.com/news/141551-seat-driveapp-now-works-fully-with-android-auto

      
  • Syy sille ettei Toyotalla ole ollut Android Autoa taikka Apple Car Playta, on se että Google ja Apple keräävät niin paljon tietoja käyttäjistään. https://www.google.fi/amp/s/amp.carscoops.com/2017/05/2018-toyota-camrys-new-infotainment.html

    Selittelyn jälkeen Toyotakin on näköjään vihdoin ottanut ensimmäisen askeleen kohti tätä päivää. Harmillisesti vielä kuintekin AA-integraatio jäi puuttumaan ja tuo on vasta yksi Jenkkilän malli, mutta kyllähän tuo nostattaa toivoa, että Härmässäkin jokus vielä nähdään Toyotia, joissa ei tarvitse tyytyä siihen, mitä kankeudestaan tunnettu valmistajan oma järjestelmä tarjoaa.

    https://mobiili.fi/2018/01/16/applen-carplay-tulee-vihdoin-toyota-ja-lexus-autoihin/

      
  • Mitä minä olen jäänyt autoissani vaille ilman Applen CarPlay viritystä?

    Ei se ole kankeutta kun Toyota on laajassa mallistossaan myös Lexus luonut luotettavan jatkumon takaavan tekniikan ja kauppa käy ympäri maailman.

      
  • Omalta kannalta Android Auto olisi riittävä syy jättää navigaattori ostamatta. Se on yksi ns. killeriapplikaatio, jota ilman on ikävä elää.

    Vähemmän välttämätön, mutta hyödyllinen olisi WhatsApp. Oman autoni vanhan käyttöliittymän SMS palvelu toimii, mutta ei enää paljon auta, kun SMS on käytössä lähinnä enää lentovarauksille ja ulkoministeriön matkustajatiedotteille.

    Jos nuo saa näkyviin puhelinpalveluiden lisäksi, niin en hoksaa mitä muuta tarvitsisin ajaessa puhelimesta?

    Omenia en kaipaa autoon enkä taskuun, kun kotipihan omenat syödään ensin tuoreina ja loput hillottuna.

      
  • a. Tästä Android Autosta ei kannata edes puhua jollei ensin selvitetä kuinka paljon maksaa (autoveroineen) auton saattaminen Android Auto - valmiuteen.

    b. Valitettavasti puhuin aiemmin virheellisesti siitä että Android Auto - valmiuden ostaminen Atecaan maksaisi jopa 2.000 euroa. Näin ei ilmeisesti ole asian laita.

    Tarkistin asian ja kävi ilmi että jotta Android Auton saisi Atecaan pitää hankkia seuraavat (lisä)varusteet.

    • Media System Plus, hinta noin 500 e

    • Seat Full Link, hinta noin 200 e

    700 euron hintaisena tuo AA-valmius ei siis olekaan niin pahan hintainen. En olisi kuitenkaan tuollaista valmiutta hankkinut, koska Android Auto ei ole välttämätön lisävaruste maalla asuvalle juntille. Sen sijaan ostamani sisään taittuva vetokoukku on itselleni välttämätön lisävaruste. Autobudjettini oli rajallinen, jostakin piti tinkiä.

    Sisääntaittuva vetokoukku oli muuten saman hintainen kuin nuo Media System Plus ja Seat Full Link yhteensä, eli noin 700 euroa.

    c. Jotta en pelkästään kehuisi omia valintojani, niin mainitsen sen että oma infotainment - järjestelmäni ei tue puheohjausta, mikä on kyllä selvä puute. Muilta osin tämä viiden tuuman näytöllä varustettu infotainment on tosi hyvä, se tarjoaa autosta ja ajamisesta todella paljon tietoa. Ihan riittävä juntille.

    Carbuyerin vertailussa Seatin infotainment (Full Linkillä) sai lähes täydet pisteet 4.8/5 pistettä.

      
  • Ei se ole kankeutta kun Toyota on laajassa mallistossaan myös Lexus luonut luotettavan jatkumon takaavan tekniikan ja kauppa käy ympäri maailman.

    Tuo ei varmaankaan ole taantumuksellisuutta, mutta uuden tekniikan tuominen jälkijunassa on sitä.

    Jos nuo saa näkyviin puhelinpalveluiden lisäksi, niin en hoksaa mitä muuta tarvitsisin ajaessa puhelimesta?

    Miten olisi esimerkiksi:
    -toimiva puheohjaus
    -auton todellinen nopeus
    -monipuoliset varoitukset kartalla esim eläimet, tietyöt, onnettomuudet, nopeuskamerat, ratsiat jne.
    -vastaukset mieltä askarrattaviin kysymyksiin (pörssikurssit, sää, kellonajat)
    -matkalla mieleen juolahtavien ajatusten sanelu muistiin
    -muistutusten asetus
    -täysi spotify/podcast integraatio
    -umpitylsien suomalaisten radiokanavien tilalle maailman nettiradiotarjonta

    Tänään muuten tuli tarjolle youtube. Paljon odotteleva taksimies osannee arvostaa. Itse en välttämättä tarvitse.

      
  • Toyotaan saa kaikki ajoturvallisuutta edistävät varusteet, mihin ei tarvitse kiinnittää mitään huomiota ajonaikana.
    Ja ne riittää valtaosalle autonkäyttäjistä.

      
  • "Miten olisi esimerkiksi:
    -toimiva puheohjaus
    -auton todellinen nopeus
    -monipuoliset varoitukset kartalla esim eläimet, tietyöt, -vastaukset mieltä askarrattaviin kysymyksiin (pörssikurssit, sää, kellonajat)
    -matkalla mieleen juolahtavien ajatusten sanelu muistiin
    -muistutusten asetus
    -täysi spotify/podcast integraatio
    -umpitylsien suomalaisten radiokanavien tilalle maailman nettiradiotarjonta"

    Androidin ideahan on olla käyttäjänsä näköinen, joten applikaatiolistojen tekeminen on jo väärä periaate. Puhelinapplikaatiot kojetauluun, kiitos olivatpa ne mitä hyvänsä. Kerroin jo aiemmin tässä threadissa, että en missään tapauksessa halua rajata muiden käyttämiä applikaatioita, joten sinun listasi on sinulle ihan yhtä hyvä kuin omani on minulle. Spotifyn tosin lisään mielelläni omaanikin, koska sitä olisi mukavampi käyttää mulpuralla kuin puhelimen kosketusnäytöltä sohien.

    TMC infoa käytän myös jatkuvasti työmatkallakin, ja oletin sen navigaattorin osaksi, mitä se on jo nyt.

    Nopeusnäyttö ei mielestäni saisi olla kuljettajan tilattavissa oleva lisäpalvelu, jota nyt luetaan väylältä tai navigaattorista. Minusta ajonopeus uusin normaalipaineisin vakiorenkain pitäisi lain voimalla pakottaa näkymään lukematarkkuuden rajoissa oikein myös nopeusmittarissa jo ihan vakiovastusteenakin.

    Teoriassa eri valmistajien samankin koon renkaissa on eroja, silti CAN-väylältä luettu lukema on satunnaisesti valituin renkain on ollut 1 km/h sisällä GPS nopeusnäytöstä. Auto siis tietää todellisen nopeuden niin tarkasti, että oikea lukema jäisi mittarin neulan paksuuden vuoksi aina viisarin alle, jos tämä salattu tieto olisi lupa kuljettajalle näyttää.

    Eri kokoisten renkaiden vaihtaja vastatkoon valinnoistaan itse.

    Ajan näyttöhän on vapaaehtoisella pohjalla jo valmiiksi tuolla tasolla. Kahta aamua vuodessa lukuunottamatta kello on aina lukematarkkuuden rajoissa oikeassa, eli radion aikamerkin viimeisen piippauksen lopussa tuntiosoitin napsahtaa tasatunnin kohdalle.

      
  • Quu: "Ja ne riittää valtaosalle autonkäyttäjistä."

    Sinä voit ylistää Toyotan tämän päivän käyttöliittymää ja minä oman vanhan autoni mulpuraa, mutta me on hävitty tää peli jo.

    Pointti on siinä, että auton käyttäjä joutuu tyytymään auton valmistajan hänen puolestaan tekemiin valintoihin.

    Ristiriita pahenee, kun tiedämme auton valmistajan tehneen valinnan tämän päivän autoon jo 5 - 10 vuotta sitten. Ja minun 5 - 10 vuotta vanhaan autooni 15 vuotta sitten. Auton nopeimmin kehittyvä osuus saattaa hyvinkin olla juuri puheena oleva infotainment, jossa autonvalmistajat ovat pitkien kehityssyklien vuoksi ainakin yhden generaation puhelimia jäljessä.

      
  • "Nopeusnäyttö ei mielestäni saisi olla kuljettajan tilattavissa oleva lisäpalvelu, jota nyt luetaan väylältä tai navigaattorista. Minusta ajonopeus uusin normaalipaineisin vakiorenkain pitäisi lain voimalla pakottaa näkymään lukematarkkuuden rajoissa oikein myös nopeusmittarissa jo ihan vakiovastusteenakin."

    Digitaalinen nopeusnäyttöhän on vakiovaruste nykyisin. Eri asia on se että mikä on tällaisen nopeusmittarin tarkkuus. Ehkäpä Android Auto on tarkempi nopeuden mittari.

      
  • Androidin ideahan on olla käyttäjänsä näköinen, joten applikaatiolistojen tekeminen on jo väärä periaate. Spotifyn tosin lisään mielelläni omaanikin, koska sitä olisi mukavampi käyttää mulpuralla kuin puhelimen kosketusnäytöltä sohien.

    Ajattelin ensin laittaa tuon kustomoinnin ja kehittymisen, mutta tiedän hyvin että sinäkin tiedät nuo, niin päätin kokeilla esimerkkien kautta. Kyllä spotifyn käyttö mulkpurankin kautta aika kankeaa on verrattuna siihen, että sanoo vain suoraa mitä haluaa kuunnella.

    Digitaalinen nopeusnäyttöhän on vakiovaruste nykyisin. Eri asia on se että mikä on tällaisen nopeusmittarin tarkkuus. Ehkäpä Android Auto on tarkempi nopeuden mittari.

    AA:n tarkkuus on sama kuin puhelimen GPS:n eli autokäyttöön vähintäänkin riittävä.

      
  • "AA:n tarkkuus on sama kuin puhelimen GPS:n eli autokäyttöön vähintäänkin riittävä."

    Tätä arvelinkin.

      
  • En minä ylistä mitään käyttöliittymää, eikös ne tarvitse internetyhteyden ?? Ei todellakaan ole ollut mitään tarvetta autolla ajaessa.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit