Dieseleillä rosvoamista

21 kommenttia

Valtio alensi autoverotusta ja sai kansan ostamaan pienempi kulutuksisia dieselautoja. Asia OK. Mutta öljy-yhtiötpä ovat olleet myös hereillä asian suhteen ja olleet haukkana haaskalla nostamalla polttoaineen hintoja (vain diesel)älyttömyyksiin. Bensiini n.10-15 senttiä ja diesel n. 50 senttiä eli tasan on mennyt. Nostihan se valtiokin kyllä dieselpolttoaineen veroa itsekin. Asiahan on suorastaan suuremman luokan huijausta ja rosvoamista! Hyväuskoista kansaa taas kusetettiin!

  
  • Ei tässä mistään huijauksesta ole kyse. Markkinatalouden lait vain toimivat niin kuin niiden kuuluukin. Tällä hetkellä markkinoilla on suurempi pula dieselistä kuin bensiinistä, mikä nostaa sen hintaa enemmän. Öljy yhtiöt myyvät AINA tuotteensa niin kalliilla kuin markkinatilanteen mukaan pystyvät ja kilpailu pitää hinnat kurissa.



    Oma osuutensa hintojen nousussa on sijoittajien spekulaatioilla. Tällä hetkellä aika yleisesti uskotaan, että sijoitus polttoaineisiin antaa hyvää tuottoa koska hintojen kallistumiseen myös jatkossa yleisesti uskotaan. Tämä tietysti on nopeuttanut nousua, mutta kupla puhkeaa ajan myötä, jos sijoittajat huomaavat polttoaineen riittävän ennustuksia paremmin.

      
  • Markkinatalous on asia sinänsä, mutta kun mekanismi on varsin hyvin tiedossa niin ihmetyttää tuo käyttövoimavero joka vääristää tilanteen. Puhdasta rahastusta.



    Toinen asia mikä on ihmetyttänyt on tuo hinnannousu - öljyn hinta euroina per barreli ei ole ollut mitenkään erityisen korkealla, vaikka nyt nousussa onkin.



    Mutta autonostoa harkitseville vinkiksi. Harkitkaahan vielä kannattaako diesel, koska bensa-auto saattaa olla taloudellisestikin fiksu valinta ainakin normaalikokoiseen tai pieneen autoon.

      
  • Odotan milloin ihmiset osaavat aukaista suunsa.. Milloin kipukynnys ylittyy? Suomi on harvaan asuttu maa, pitkät välimatkat, esim. itselläni ei ole edes mahdollisuutta julkiseen kulkuvälineeseen työmatkoille..



    Ei polttoaineen hintoja voi loputtomiin nostaa!?! Tai voihan sitä nostaa kun ihmiset kiltisti ja mukisematta maksavat maksoi mitä maksoi.. Itselläni on Diesel sekä bensiini auto.. Onneksi diesel auto on pakettiauto.. Tällä hetkellä ei ostasi dieselhenkilöautoa! Dieselin ja bensiinin välinen hintaero on lähes olematon.. ja taustalla keikkuu dieselin käyttövoimavero jota muistaakseni vaalien alla uumoiltiin jopa poistuvan..



    No, suomalaiset ovat päättäjänsä valinneet ja kansa on kuin valtio.. Eu:ssakin suomi on mallivaltio.. Ollaan joka paikkaan ensimmäisenä lykkäämässä rahaa vaikkei itse hyödytä pisaran vertaa.. Miten suomalainen voikin olla niin tyhmä?

      
  • AkiK:

    Markkinatalous on asia sinänsä, mutta kun mekanismi on varsin hyvin tiedossa niin ihmetyttää tuo käyttövoimavero joka vääristää tilanteen. Puhdasta rahastusta.




    Käyttövoimavero poistuu siinä vaiheessa kun Suomi harmonisoi liikennepolttoaineiden verotuksen. Tämä tarkoittaa dieselin lisää hintaa n. 0,30 euroa / litra. Käyttövoimavero ei siis ole rahastusta, vaan verotukea dieselkäyttöiselle ajoneuvolle.



    http://www.taloussanomat.fi/liikenne/2008/05/28/pitaisiko-yksityisautoilua-rajoittaa/200814499/139

      
  • ["juster"]

    Käyttövoimavero poistuu siinä vaiheessa kun Suomi harmonisoi liikennepolttoaineiden verotuksen.



    Näin on luvattu tapahtuvan 2010, mutta päättäjiltä viime aikoina tulleiden kommenttien perusteella olen alkanut epäillä mikä lopputulos on. Mahdollisesti uudet käyttömaksut korvaavat tämän, mutta mille tasolle ne asettuvat se on eri juttu. Oma veikkaukseni on, että käytttövoimavero poistuu, mutta tilalle tulee korkeintaan vähän sitä pienempi käyttömaksu. Toisin kuin siis on autoveromuutoksen yhteydessä kerrottu.



    Tai sitten tulevat nämä "ruuhkatullit" joita nyt väkisin vaaditaan ratkaisuksi ongelmiin, vaikka tutkimukset muualta eivät niiden tehoa liikenteen kokonaismäärän rajoittamiseen ole mitenkään todistaneet.



    Tämä tarkoittaa dieselin lisää hintaa n. 0,30 euroa / litra.



    Epäilisin, että oikea hinta on 2-10 snt bensiinin yläpuolella, muuten ei kauppa käy. Eli 12-20 snt nykyistä korkeammalla jos hinnat pysyisivät tällä tasolla. Pelkkä verotasohan ei kerro loppuhintaa.



    Käyttövoimavero ei siis ole rahastusta, vaan verotukea dieselkäyttöiselle ajoneuvolle.



    Ei se itse asiassa ole verotukea dieselkäyttöisille ajoneuvoille, vaan verotukea erityisen paljon ajaville, paljon kuluttavilla dieseleillä ajaville ja kuljetusalalle.



    Esim. omalla autollani pitää ajaa yli 28-29.000 km vuodessa, ennenkuin käyttövoimavero + nykyinen hinta tulee halvemmaksi kuin mainitsemasi 30 snt kalliimpi diesel tulisi. Mainitsemasi verotuki on siis ainakin aika erikoinen ratkaisu tukimuodoksi. Tällä hetkellä jos ostaisin autoa työkäyttöön, ostaisin todennäköisesti taas bensakoneisen. Taloudellisella ajotavalla tulisi todennäköisesti halvemmaksi. Käyttövoimavero on täysin vääränsuuntainen "kannustin". Bensa-autolla voit säästää jättämällä sen pihaan, käyttövoimaveron maksat ajoit tai et joten kannattaa siis ajaa.



    Tästä johtuen dieselit eivät Suomessa ole kannattaneet kuin vasta paljon ajaville. Autoveromuutos muutti tilannetta, mutta polttoaineiden hinnanmuutos on tainnut tehdä dieselin jopa vielä kannattamattomammaksi kuin mitä se oli ennen.



      
  • [quote="AkiK

    Epäilisin, että oikea hinta on 2-10 snt bensiinin yläpuolella, muuten ei kauppa käy. Eli 12-20 snt nykyistä korkeammalla jos hinnat pysyisivät tällä tasolla. Pelkkä verotasohan ei kerro loppuhintaa.



    Käyttövoimavero ei siis ole rahastusta, vaan verotukea dieselkäyttöiselle ajoneuvolle.



    Ei se itse asiassa ole verotukea dieselkäyttöisille ajoneuvoille, vaan verotukea erityisen paljon ajaville, paljon kuluttavilla dieseleillä ajaville ja kuljetusalalle.



    Esim. omalla autollani pitää ajaa yli 28-29.000 km vuodessa, ennenkuin käyttövoimavero + nykyinen hinta tulee halvemmaksi kuin mainitsemasi 30 snt kalliimpi diesel tulisi. Mainitsemasi verotuki on siis ainakin aika erikoinen ratkaisu tukimuodoksi. Tällä hetkellä jos ostaisin autoa työkäyttöön, ostaisin todennäköisesti taas bensakoneisen. Taloudellisella ajotavalla tulisi todennäköisesti halvemmaksi. Käyttövoimavero on täysin vääränsuuntainen "kannustin". Bensa-autolla voit säästää jättämällä sen pihaan, käyttövoimaveron maksat ajoit tai et joten kannattaa siis ajaa.



    Tästä johtuen dieselit eivät Suomessa ole kannattaneet kuin vasta paljon ajaville. Autoveromuutos muutti tilannetta, mutta polttoaineiden hinnanmuutos on tainnut tehdä dieselin jopa vielä kannattamattomammaksi kuin mitä se oli ennen.









    Ei kannata epäillä, sillä dieseliä tuetaan Suomessa voimakkaasti bensiiniä matalammalla valmisteverolla.

    http://www.mtv3.fi/default/tulosta.shtml/uutiset?/arkistot/kotimaa/2008/05/650993



    Tämän mukaan dieselin hintaa pitäisi nostaa jopa 0,40 euroa / litra, kun polttoaine verotus harmonisoidaan EU:n vaatimuksesta. Käyttövoima vero on verotukea dieselautoilijalle, jonka merkitys kasvaa dieselauton ajokilometrien mukaan.

      
  • juster:

    Ei kannata epäillä, sillä dieseliä tuetaan Suomessa voimakkaasti bensiiniä matalammalla valmisteverolla.
    http://www.mtv3.fi/default/tulosta.shtml/uutiset?/arkistot/kotimaa/2008/05/650993




    Olenko minä ainoa, jonka korvassa särähtää tuollainen kommentti, jossa jotain muuta kohdetta alemman veron sanotaan olevan tukea?



    Vähän sama kuin veron korotus on kannustin. Että osaa maailman virkamiehet ja poliitikot olla positiivisia!

      
  • Dieselin kuluttajahinnassa Suomessa oli toukokuun puolivälissä veroa reilu 60 senttia, ysivitosen hinnassa vajaat 90 senttiä. Eli vajaat 29 senttiä on veroissa eroa. Yhtäläisellä verotuksella siis melkein noin paljon nousisi dieselin hinta, eli pitkälti toistakymmentä senttiä menisi bensaa kalliimmaksi. Erohan johtuu siitä, että dieselin kysynnän ja jalostuskapasiteetin suhde on paljon tiukempi kuin bensan kysynnän ja jalostuskapasiteetin. Tätä kysynnän ja tarjonnan tasapaoinoa on kiristänyt Euroopan henkilöautokannan dieselöityminen ja toisaalta raju talouskasvu varsinkin Aasiassa, joka on lisännyt hurjasti dieselin kulutusta raskaassa kalustossa. Suomen autokannan rakennemuutokset tai täkäläisten jakelijoiden katteet eri tuotteista ovat hytysen inahduksia näiden polttoaineiden hintaeroissa. Litkujen markkinahinnat määräytyvät kansainvälisillä markkinoilla. Näiden markkinahintojen päälle sitten tulevat kotomaassa verot. Jakelijoiden katteet ovat Suomessa ihan olemattomia, jakelu on erittäin kehnoa bisnestä ollut jo pitkään.

      
  • ["juster"]



    Ei kannata epäillä, sillä dieseliä tuetaan Suomessa voimakkaasti bensiiniä matalammalla valmisteverolla.



    Toki tiedän että valmistevero on matalampi, mutta siitä on hyötyä vasta kun valmisteverojen erotus euroina x oma vuosikulutus on suurempi kuin käyttövoimavero. Ei liene kovin monimutkaista?



    Johtuen siitä, että nykydieselit (kuten muutkin autot) painavat aika paljon ja kuluttavat aika vähän muodostuu käyttövoimaverosta aika kallis suhteessa siihen mitä alemmalla polttoaineenhinnalla voi saavuttaa. Omilla autoillani pitää molemmilla ajaa vähän laskuun mukaan otetusta kulutuksesta riippuen 25-30 tkm ennenkuin käyttövoimaveromalli tulee edullisemmaksi. Voisi sanoa, että 30 tkm asti polttaineenhintaan lisätty vero on edullisempi.





    Tämän mukaan dieselin hintaa pitäisi nostaa jopa 0,40 euroa / litra, kun polttoaine verotus harmonisoidaan EU:n vaatimuksesta.



    Ei pidä paikkaansa, hintaero on Suomessa ollut pitkällä aikavälillä 27-29 snt, ja se on kuin sattumoisin samaa luokkaa kuin verotusero.





    Käyttövoima vero on verotukea dieselautoilijalle, jonka merkitys kasvaa dieselauton ajokilometrien mukaan.



    Laskukaavasi tuesta ei oikein kestä tarkastelua. Keskimääräinen käyttövoimavero liikkunee 450-500 euron paikkeilla. Keskimääräinen autoilija ajaa vuodessa 17-19 tkm. Eli: jotta käyttövoimavero olisi keskimääräiselle autoilijalle tukea, tulee hänen ajossaan kulua dieseliä vähintään 10 litraa sadalla että kannattaisi...



    Vastaavasti nykydieselit kuluttavat yleensä kuutisen litraa sadalla, eli 450-500 euron käyttövoimaveron ja nykyisen p-ainehinnan leikkauspiste 29 snt kalliimpaan litrahintaan verrattuna on 25.800-28.700 km:ssa.





      
  • Valmistevero bensiinille 62,70 c/l alv 0 %

    Valmistevero dieselille 36,40 c/l alv 0 %



    Eli dieselin hintaa tulisi nostaa polttoaineaseman pumpulla 32,1 c/l jos verotus harmonisoitaisiin bensiiniin nähden. Ilmeisesti MTV3:sen jutussa loppu 8 c/l johtuu halusta nostaa dieselistä saatava kate bensiinin tasolle



    Tietääkseni en ole esittänyt mitään laskukaavoja, vaan sanonut että käyttövoimavero on verotukea dieselautoilijalle. Tämä verotuki on suunnattu nimenomaan ammattiautoilijoille ja raskaalleliikenteelle.



    Vika ei liene valtion, jos tästä verotuesta ei hyödy ja kuitenkin käyttää dieseliä kulkuneuvonsa polttoaineena. Tai tietysti voi syyttää koululaitosta puutteellisesta laskutaidosta ja sen aiheuttamista taloudellisista kärsimyksistä.





    http://www.oil-gas.fi/files/260_HinnatjaverotSuomessa.pdf

      
  • ["juster"]



    Tietääkseni en ole esittänyt mitään laskukaavoja, vaan sanonut että käyttövoimavero on verotukea dieselautoilijalle.



    Pieni laskelma kuitenkin osoitti, ettei tuo yleistys ihan pidä paikkaansa.



    Vero"tukea" ei ole suunnattu kaikille dieselautoilijoille kuten yleistät, koska helpolla laskullakin on laskettavissa että melko suuri osa dieselautoilijoita joutuu mainitsemasi "tuen" sijaan maksamaan enemmän nyt kuin esittämässäsi vaihtoehtomallissa johon epäilemättä ollaan menossa.



    Vika ei liene valtion, jos tästä verotuesta ei hyödy ja kuitenkin käyttää dieseliä kulkuneuvonsa polttoaineena.



    Ei tosiaan. Ei ole valtion vika sekään, että maksaa esim. 50% tuloistaan veroa ja silti käy töissä. Tai kuolee ja perilliset joutuvat maksamaan perintöveron. Mitä ihmettä ihmiset oikein valittavat, kyllähän nuokin on hyvin tiedossa ja laskettavissa? Puhumattakaan yritysveroista ja pääomaveroista tai työvoimakuluista.







      
  • Keskisuuren diesel kuorma-auton käyttövoimavero on runsaat 1 200 euroa vuodessa, ja diesel pakettiauton vero siitä noin kymmenesosa. Eli dieselin 32 c/l matalamman valmisteveron avulla maksaa ammattiliikenne käyttövoimaveron varsin pienellä ajomäärällä. Joku voi näppäränä laskumiehenä tehdä asiasta laskelmat (kunhan ei väitä niitä muiden tekemiksi).



    Ja jos juuri sinä dieselillä ajava yksityisautoilija, et aja tarpeeksi hyötyäksesi matalammasta käyttövoimaverosta. Ei se silti tarkoita ettei käyttövoimavero ja matalampi valmistevero olisi nimenomaan suunniteltu olemaan verotukea dieselkäyttöiselle ajoneuvolle. Muutenhan ei koko järjestelmää tarvittaisi.



    Ja mitä muihin tulee mieltä vaivaaviin veroihin, niihin kannattaa varmaankin hakea avartavaa näkemystä muilta foorumeilla.

      
  • juster:

    Keskisuuren diesel kuorma-auton käyttövoimavero on runsaat 1 200 euroa vuodessa, ja diesel pakettiauton vero siitä noin kymmenesosa.

    Ammattiliikenne on eri asia. Vapaamatkustajiakin näissä on, mutta siitä huolimatta minulla ei ainakaan ole mitään sitä vastaan, että saan ruokani ym. halvemmalla kaupasta, teollisuus on kilpailukykyisempää jne.

    Aiemmin puhuit kuitenkin yleistäen dieselautoilijoista, joita tuo esimerkkisi ei koske. Tyypillisen ajajan ja auton verot on helppo laskea, ja yksinkertaisestakin laskusta näkee että kovin kannustava tuo vero ei heille ole. Eikä edullinen ympäristön kannalta.

    Ja jos juuri sinä dieselillä ajava yksityisautoilija, et aja tarpeeksi hyötyäksesi matalammasta käyttövoimaverosta. Ei se silti tarkoita ettei käyttövoimavero ja matalampi valmistevero olisi nimenomaan suunniteltu olemaan verotukea dieselkäyttöiselle ajoneuvolle.

    Minä ajan kyllä aivan riittävästi eikä polttoainekuluilla ole muutenkaan suurta osuutta taloudessani, tosin en koe saavani tukea mistään koska kaikkihan voivat valita vapaasti ja laskea mikä kannattaa, kuten aiemmin sanoit. Jos joku haluaa tai joutuu ajamaan paljon ja haluaa ehdottomasti maksaa yleensä enemmän kuluttavan auton kalliit bensat, niin mikäs siinä. Valtio kiittää.

    Edelleen tarkentaisin, ettei mainitsemaasi tukea ole suinkaan suunnattu kaikille dieselkäyttöisille ajoneuvoille, vaikka käyttövoimavero ja alempi vero niitä koskeavatkin. Jos väitteesi pitäisi paikkansa, niin koko käyttövoimaveroa ei olisi, vaan polttoaine olisi yksinkertaisesti halvempaa

    Käyttövoimavero on olemassa siksi, ettei ns. normaalikuluttaja pääse hyötymään halvemmasta dieselistä joka on maan kilpailukyvyn kannalta katsottu tarpeelliseksi. Ei siis todellakaan mikään tuki suurimmalle osalle kuluttajia, eikä edes hyväntekeväisyyttäkään. Kyllähän VM:ssä osataan laskea mikä tuon veron oikea taso suunnilleen on jottei liian suuri porukka siitä hyödy ja toisaalta kilpailukyky kohtuuttomasti kärsi.

    Ja mitä muihin tulee mieltä vaivaaviin veroihin, niihin kannattaa varmaankin hakea avartavaa näkemystä muilta foorumeilla.

    Ehkä kannattaa tosiaan avartaa käsitystä veroista, ennenkuin kertoo niiden olevan tukia.


      
  • Minulle vähän ajavalle dieselpolttoaineen ja käyttövoimaveron yhdistelmä on rangaistus, ei tuki. Jos bensan ja dieselin verotus olisi tasan sama ja käyttövoimavero poistuisi, säästäisin vuodessa monta sataa euroa.



    Vaikka verottaja minua dieselin käytöstä rankaiseekin, silti diesel on ollut minulle aavistuksen edullisempi, koska iso diesel kuluttaaa paljon vähemmän kuin iso bensakone. Siis ihan ilmaan laskuvirhettä ja verottajan rankaisusta huolimatta diesel on himpun edullisempi, ainakin ollut. Nykyisillä hintasuhteilla on tosin ihan siinä ja siinä.



    Eli yleisestä dieselin tuesta ei voi puhua. Kyse on paljon dieselillä ajavien tukemisesta, lähinnä tietysti ammattiliikenteen. Yleisesti polttoaine ja käyttövoimaverotus tukee bensa-autoja verrattuna dieseleihin, koska keskivertoautoilla ja keskivertoajomäärillä bensa-autoilija maksaa vähemmän polttoaineveroja kuin maksaisi käyttövoima- ja polttoaineveroja dieselautossa.

      
  • nelivetoinen:

    Minulle vähän ajavalle dieselpolttoaineen ja käyttövoimaveron yhdistelmä on rangaistus, ei tuki. Jos bensan ja dieselin verotus olisi tasan sama ja käyttövoimavero poistuisi, säästäisin vuodessa monta sataa euroa.




    En tiedä paljonko ajat ja millaisella autolla, mutta lasketaan ”keskimääräisen” autoilijan polttoaineessa maksamat verot diesel ja bensa autolla. Oletetaan kulutukseksi 6 l/100 km. dieselille ja bensalle 8 l/100 km. ja ajokilometreiksi 17 000 km. sekä käyttövoimaveroksi 450 euroa. Hinnoiksi 1,40 euroa diesel ja bensa 1,5 euroa



    Diesel 1,40 * 6 * 170 = 1428 euroa, josta alv osuus 257,47 euroa ja valmisteveron osuus 371,28 euroa ja lisäksi 450 euroa käyttövoimaveroa = 1078,75 euroa veroa valtiolle polttoaineesta.



    Bensiini 1,5 * 8* 170= 2040 euroa, josta alv osuus 367,81 euroa ja valmisteveron osuus 852,72 euroa = 1220,53 euroa veroa valtiolle polttoaineesta.



    Eli keskimääräinen autoilija maksaa polttoaineestaan vähemmän veroa, jos ajaa dieselillä. Eroahan kasvaa tästä eteenpäin selvästi mikäli ajetut kilometrit määrät tästä kasvavat.

      
  • AkiK:

    [Ehkä kannattaa tosiaan avartaa käsitystä veroista, ennenkuin kertoo niiden olevan tukia.





    Dieselin valmisteveron kevyempi verotusaste on verotukea, siitä ei päästä yli eikä ympäri. Se on sitä jopa sellaiselle joka maksaa ”50 % tuloistaan veroa ja silti käy töissä”



    Vaikka arvelin, ettei tämä ole oikea alue puhua verotuksesta, pitänee hieman valaista verotuesta noin yleensä, koska se on näköjään jäänyt peittoon yleissivistyksestä.



    Vuonna 2006 tuloverotuksen ja välillisen verotuksen verotukien määrä oli yhteensä noin 12,0 miljardin euroa ja siitä liikenteen 440 miljoonaa euroa. Se on siis varsin huomattava tulonsiirto valtiolta veronmaksajalle. Esimerkiksi tällä hetkellä esillä oleva puheenaihe ammattiliikenteen käyttövoimaveron palautuksesta olisi nimenomaan verotukea tälle alalle.



    Ehkä valoa tunnelissa verotuen merkityksen ymmärtämisessä on siinä, että ymmärtää nimenomaan dieselin verotuen avulla ”saavansa ruokani ym. halvemmalla kaupasta, teollisuus on kilpailukykyisempää jne.”



    PS. on myös hyvä ymmärtää että saadakseen verotuen pitää myös täyttää sille asetetut ehdot

      
  • Eli bensa-auton kulutukseksi 7,5 litraa ja käyttövoimavero 500 euroon, niin saat erilaisen lopputuloksen. Eihän ero ole keskivvertoauttoilijalla iso kumpaankaan suuuntaan, ovat nuo lähtöoletukset mitä tahansa. Mutta keskimääräistä vähemmän ajavia dieselin polttoaineveron ja käyyttövoimaveron yhdistelmä todellakin rankaisee selvästi.

      
  • Mikä tässä dieselverossa nyt on niin vaikeaa käsittää? Sehän on nimenomaan tarkoitettu veroeduksi niille, jotka joutuvat ajamaan paljon ja käsittäänksen on toiminut siinä tarkoituksessa varsin hyvin. Minä en käsitä sitä, että miksi jotkut kuvittelevat, että valitsemalla dieselin kaikkien ajomääriin katsomatta automaattisesti pitäisi päästä halvemmalla kuin bensa-autoilijoiden. Ja jos oikein järjellä ajatellaan, niin dieselissähän pitäisi nykyisenkaltaisen CO2-ajattelun pohjalta olla jopa suurempi polttoainenvero kuin bensiinissä koska diesellitrasta syntyy enemmän CO2 päästöjä kuin bensalitrasta.

      
  • ["juster"]



    Dieselin valmisteveron kevyempi verotusaste on verotukea, siitä ei päästä yli eikä ympäri.



    Kyllä, eihän kukaan tätä ole kiistänytkään. Sinulla kuitenkin menee sekaisin käyttövoimavero ja polttoainevero jotka muodostavat dieselautoilijan kokonaisverotuksen. Yhdessä käyttövoimaveron kanssa laskettuna ei ole olemassa mainitsemaasi "dieselautoilijoille suunnattua verotukea". Halvempi polttoaine on kyllä verotukea, käyttövoimavero on lisävero jonka avulla kumotaan tuo tuen hyödyntämisen mahdollisuus useimmilta.



    Ei siinä mitään sen kummempaa ole, jokainen voi laskeskella mikä itselle kannattaa. Väitteesi yleisestä verotuesta on minusta kuitenkin väärä. Ja minulle on ihan sama kulkeeko autoni dieselillä vai bensalla, molemmat ajavat asiansa.



    Laskelmasi diesel-autoilijan maksamista vähemmistä veroista on ihan oikein, mutta pitäisikö dieselillä ajavan siis mielestäsi maksaa yhtä paljon veroa kuin bensalla ajavan, vaikka diesel laskelmassasikin vie 2 litraa vähemmän?



    Minun puolestani vero voi olla sama molemmilla polttoaineilla / litra, siinä vaiheessa itse asiassa diesel muuttuu laajalle kuluttajajoukolle paljon kannattavammaksi kuin mitä se on nyt. Ainakin niin kauan, kun markkinoille saadaan laajemmin bensakoneita jotka ovat taloudellisia. Tällä hetkellä sellaisia ei kovin paljon ole. Tuollainen 8 litran keskikulutus normaalille perheautolle on surkea suoritus. Juuri tästä johtuen Keski-Euroopassa 50-85% myydyistä autoista on dieseleitä.











      
  • Itse asiassa olisikin oikeellisempaa, jos diesel-polttoaine ja bensiini myytäisiin lämpöarvoperusteisella kilogramma-hinnalla. Tällä hetkellähän dieseliä ostaessaan saa kWh:t huomattavasti edullisemmin kuin bensan ostaja.



    Dieselin litrahinnan lämpöarvolla mitattuna tulisi ollakin 13 % kalliimpaa kuin bensa. Kilogramma-hinnoittelu poistaisi tämän epäkohdan.

      
  • Seutulainen:

    Itse asiassa olisikin oikeellisempaa, jos diesel-polttoaine ja bensiini myytäisiin lämpöarvoperusteisella kilogramma-hinnalla.




    Tätähän on pohdittukin, minusta Katainen heitti jossain vaiheessa ajatuksen hiilidioksidiperustaisesta polttoaineverotuksesta.



    Määrittelyssä pitäisi ottaa koko jalostusketju huomioon. Jos otetaan pelkästään lopputuote huomioon, saattaa kokonaisuus vääristyä. Eli aika monimutkaiseksi asia kuitenkin menisi. Helpompaa on verottaa litrakohtaisesti.



    Oleellista on se, että verotus "kannustaa" riittävästi vähäpäästöisyyteen raunioittamatta liikaa taloutta. Pienet muutaman euron erot vuosikuluissa ovat yhdentekeviä. Korkeat hinnat kyllä huolehtivat siitä, että kalusto valitaan taloudellisesta osastosta olivat sitten bensa- tai dieselkäyttöisiä tai jotakin muita. Käyttövoimavero on näissä tavoitteissa muinaisjäänne.







      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit