Sähköautot

7 kommenttia

Noin mutu tuntumalla arvioisin, että alle puolet maailman maista pärjäisivät sähköautoilla. Suuressa osin maailmaa sähköverkko ei kata edes perustoimintoja.
Läntisessä Euroopassa ehkä pääosin, Aasian maissa Etelä Koreassa, Japanissa ja Singaporessa verkot ehkä kestäisivät. Venäjällä, lukuunottamatta suurimpia kaupunkeja ei sähköä riitä. Koko Afrikka mahdoton tapaus. Vaikka koko Suomi liikkuisi sähköisesti, ei se maailman päästöjä pienennä promillen promillea.
Kuulostaa tietenkin hyvältä, että Suomi on maailman puhtain maa. Ilmakehän kierto ei vaan rajoja tunnista.Ei maailman sähköinfstaktuuri ole rakennettu sähköautoilua mahdollistavaksi.

  
  • @Janne198 kirjoitti:
    Ei maailman sähköinfstaktuuri ole rakennettu sähköautoilua mahdollistavaksi.

    Eipä ollut polttoaineenjakeluinfrakaan rakennettu polttomoottoriautoilua mahdollistavaksi, kun ne alkoivat yleistyä.

      1
  • Kannattaa kertoa kiinalaisillekin, että eivät voi ladata autojaan. Kiinassa nimittäin tänä vuonna myydään noin kaksi miljoonaa sähköautoa. Se on iso määrä autoja, joilla ei voi ajaa.

      1
  • Kiina on valtava maa, ja siellä on takuulla aluetta missä sähkölinjat ei autojen latausta kestä.
    Pinta-ala 9 596 961 km² (sijalla 3) väkiluku 1 440 000 000 (sijalla 1)
    Kiinalaiset onkin alkanut panostamaan polttokenno autoihin.

      
  • Fossilisen polttoaineen jalostukseen ja jakeluun menevä sähkö vastaavasti vähenee huomattavasti näillä alueilla..

      
  • 28.3.2019Päivitetty 28.3.2019 17:49> Raportti:

    Kiinan kasvanut hiilivoiman rakentaminen vaarantaa ilmastotavoitteiden saavuttamisen
    Ympäristöjärjestöjen selvityksen mukaan Kiina on aloittanut kymmenien keskeytettyjen voimalahankkeiden rakentamisen. Kiinan voimala-ala esittää kapasiteetin kasvattamista edelleen.

    Hiilivoimalat
    Hiilivoimala Pekingissä.
    Kiina tuottaa yhä 59 prosenttia energiastaan hiilestä.Wu Hong / EPA

    Että semmoista fossiilisten polttoaineiden jakeluun menevää vähennystä, kiinan syrjäisissä maakunnissa.
    Tuskin niillä alueilla missä sähkönjakelu tökkii on mitään jalostettu tähän päivään mennessä.

      
  • @_Quu kirjoitti:
    28.3.2019Päivitetty 28.3.2019 17:49> Raportti:

    Kiinan kasvanut hiilivoiman rakentaminen vaarantaa ilmastotavoitteiden saavuttamisen
    Ympäristöjärjestöjen selvityksen mukaan Kiina on aloittanut kymmenien keskeytettyjen voimalahankkeiden rakentamisen. Kiinan voimala-ala esittää kapasiteetin kasvattamista edelleen.

    Hiilivoimalat
    Hiilivoimala Pekingissä.
    Kiina tuottaa yhä 59 prosenttia energiastaan hiilestä.Wu Hong / EPA

    Että semmoista fossiilisten polttoaineiden jakeluun menevää vähennystä, kiinan syrjäisissä maakunnissa.
    Tuskin niillä alueilla missä sähkönjakelu tökkii on mitään jalostettu tähän päivään mennessä.

    Hienoa laskuahan tuossa hiilen energiamäärässä on kun Kiina vuonna 2010 tuotti vielä 80% kivihiilellä.
    Nykyään Kiina on suurin vihreän energian rakentaja maailmassa.

      1
  • @Topi27 kirjoitti:

    Nykyään Kiina on suurin vihreän energian rakentaja maailmassa.

    https://www.bofit.fi/fi/seuranta/viikkokatsaus/2020/vw202032_3/

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit