Juttuun laittamani kommentti ei kelvannut julkistettavaksi, joten tässä muutama huomioni:
Ohjauspyörään toimivien fyysisten painikkeiden ja rullan tilalle on tullut hiplaimet, jotka GLC:n koeajolla totesin huonosti toimiviksi. Keskikonsolin painikkeet näyttävät säästyneen (?) muutokselta.
Äänentoistoon kannattaa valita Burmester sillä Advanced Soundsystem on surkea. Edes taajuuskorjaimella ei saa ässien sihahtelua pois.
Rengasmelu karkealla pinnalla on näissä molemmissa ollut turhan kova. Siihen tuskin on tullut parannusta, mutta rengasvalinnalla saattaa hiukan tilannetta parantaa.
Ensiasennusrenkaana on aiemmin voinut olla Continental EcoContact 6 joka on surkea esitys. Erityisesti vesiliirto-ominaisuuksiltaan. Toisaalta matalan urasyvyyden omaavana kuluu nopeasti vaihtokuntoon.
EQB:n 0 kg vetopainosta on mussutettu sen verran, että vetopainon kasvu 1700 kiloon lienee joillekin riittävä syy päästää EQB pois kieltolistalta vaikka ei se Mersumaisen hiljainen olekaan.
Jutun kommenteissa ihmeteltiin nollatietoasi. Jutussa lukee "Muita pieniä parannuksia ovat muun muassa EQB:n vetomassan kasvu 1 400 kilosta 1 700 kiloon, minkä ohella vetokoukun saa tehtaalta nyt kaikkiin versioihin."
Jo polttomoottoriautoissa rengasmelu on häiritsevää eikä moottorin ääni kuulu sen läpi. Sähköautossa ei ole ilmeisesti mitään hyötyä sähkölinjan äänettömyydestä, kun rengasmelun annetaan jäädä määrääväksi meluksi. Jos auto ei tunnu eikä näytä Mersulta, tekeekö tähti keulalla Mersun?
Juttu sanoo vetomassan kasvavan kuten sanot. Minä oletan tuon koskevan EQA:ta, koska pre-facelift EQB:n vetopaino on 0, eli edes pyörätelinekoukkua ei saa laillisesti.
Sama havainto melusta. Aika monet 50.000 € hintaluokan sähkärit tuntuvat ja kuulostavat halvalta autolta jossa on kallis voimalinja. Koeajolla talvirenkain Enyaq, EQB ja Mach-e eivät säväyttäneet hiljaisuudellaan kun koeajaja saapui paikalle vanhalla nokilekalla.
Minusta sekä tämä että kommenttisi toisessa ketjussa kuulostavat kehotukselta harkita vielä ennen kuin menen ostamaan auton, joka ei ole minun tyyliseni? Hyvä muistutus!
Otan vihjeestäsi vaarin, olet varmaan oikeassa. EQB tuli minun valintaani mukaan puutteistaan huolimatta, kun löysin noin 10.000 km ajettuja nelivetoisia viimevuotisia Junge Sterne takuuvaihdokkeja 8000 € alle Nettiauton halvimman etuvetoisen. Ajattelin hankkivani vastoin tapojani kesäkissan myydäkseni sen vähintään ostohinnallani seuraavana kesänä hakeakseni tilalle uuden vaihtarin. Eli EQB ei siis ihastuttanut autona vaan mahdollisuutena nollata arvon lasku vuodeksi. Faceliftiin tuleva vetokuula saattaa sabotoida suunnitelmani tekemällä töpöhäntäisestä yhä vaihtarins kalliista EQB:sta suomalaisostajan silmissä epäkurantin laitteen?
EQ-sarjassa S olisi optimi melun ja toimintamatkan suhteen, ehkä myös E. E:n sisämelusta ei ole tosin henkilökohtaista kokemusta. Ovat vaan kaupunkiasunnon talliin liian pitkiä ja vaimon mielestä matalia. Ja onhan vielä taloyhtiön latausjärjestelytkin ratkaisematta. Neljä ja puolimetrinen on näppärä kaupunkipyörityksessä ja parkkihalleissa. Tavaratilakin riittää, kun on tottunut matkailemaan kevyesti. Rengasvalinnalla voi meluun vähän vaikuttaa, mutta vain vähän. Vetokyvyksikin nykyään riittää vanhan jarruttoman maksimi, joten se ei hankintaa rajaa. Voisihan toisaalta sähkövatkaimen myydä pois ja jättäytyä pelkäksi dieselistiksi...
Autojen pituus on ollut talliongelma jo vuosia. Autojen leveys on taas pihapaikkaongelma. Taitavat nykyautot olla tehty varakkaille omakotiasujille, joilla on tilaa rakentaa riittävä talli tai ei tarvitse pelätä kylkikolhuja omalla pihalla.
Autopaikkanaapuri kolautti Passatin takaovella komean lommon 20 vuotiaan autoni takaoveen muutama vuosi sitten. Lommo oli oikealla kohtaa ja oikean värinen, mutta herra kiisti tarmokkaasti, ettei ole hänen autostaan. Hassua, kun lommo vielä ilmaantui työmatkani aikana, jolloin se oli pari viikkoa siinä paikallaan. Uudessa ja vanhassa autossa harmittaa, 10-vuotiaassa ei niinkään.
Näin se menee . Autohallipaikan vaihtoehtona minäkin hylkäsin sen kapeuden takia.
Noissa sähkäreissä on useasti ensiasennusrenkaana joku pienen vierintävastuksen rengas kuten tuo mainitsemasi EcoContact 6. Nämä pienen vierintävastuksen renkaat eivät juurikaan vesiliirto-ominaisuuksillaan loista, mutta kulutuskestävyys on kyllä yleensä hyvä (ainkain extra load malleissa) vaikkakaan urasyvyyttä ei lähtötilanteessa ole välttämättä kuin jotain 6.5mm. Rangen maksimoimiseksi WLTP testit pyritään ajamaan tällaisella renkaalla, jolloin se on oltava ensiasnnusrenkaana.
Mersun tapauksessa olettaisin sen olleen MO/MOE/MO1 merkitty, joka voi poiketa siitä "tavallisesta, rengasliikkeestä ostetusta" EcoContact 6 hyvinkin paljon.
Tuossa perheen i4 oli juurikin nämä ensiasennusrenkaat alla (BMWn tapauksessa tähtimerkattuina). Ihan samaan tapaan ne tuntuvat pyörivän kuin muutkin ja mustat ovat väriltään.
MO olivat minulla. Puolentoista millin sakkoraja saavutetaan nykykulumalla 22 tuhannen kilometrin kohdalla. Melko surkea rengas, mutta jos kolmeen milliin uskaltaisi ajaa...
Rengaskoosta ei tainnut olla puhetta, mutta ajoin yhdellä setillä Landsail Sentury Qirin 990 205/55/16” lähes 40 tkm jolloin pintaa oli n. 3 mm. Toiset on alla. Rengas on hiljainen ja testien mukaan hyvä sateella ja eco. Kierros asennettuna alle 300€. Renkaat on siis kiinalaiset, sitä keskustelua ei ole välttämätöntä aloittaa tässä. Juuri ajoin tankin lähes tyhjäksi, noin 200km kärryn kanssa, 1086km sen päälle ilman kärryä, tankatessa laskettuna 5,29L/100km. Meni niin tyhjäksi tankki, ettei voinut tulla edes mittavirhettä, yli 68 L meni 70 L tankkiin.
Paljonko joillain toisilla renkailla olisi mennyt? Laskelman virhettä voisi pienentää edellisen ja seuraavan tankkauksen tiedoilla. Edellisellä kerralla on voinut tankki tulla ylitäyteen. Nyt tankki on voinut jäädä vielä vajaaksi, jos ilmoitettu kapasiteetti on pienempi kuin todellinen. Se paljastuisi seuraavassa tankkauksessa. Virheellä ei liene käytännön väliä, mutta ei voi sanoa, että se olisi mahdoton. Ja matkamittari näyttää aina väärin.
Hyvä tietää, että kiinalaisiakin voi harkita seuraaviksi renkaiksi, jos omatunto sallii kiinalaisen ostamisen.
Piti käydä ihan mittaamassa. Edessä pintaa 5.5mm ja takana 4.0mm. Alkaisi olla kierrätyksen paikka, kun rengaskoko sama edessä ja takana. Nykykulumalla takaset vaihdossa ilman kierrätystä jo 30tkm. Rengas siis Conti EcoContact 6 * 225/55R17 Y XL (101Y).
Pitkäänkö pitäisi kestää? Nykyautoillla saanee renkaat loppuun hetkessä kunnon kiihdytyksin, kaarreajolla ja jarrutuksilla.
Kyllä nuo ensiasennusrenkaatkin soisi pari kesää ( >40tkm) kestävän. Toki saa loppuun kovalla käytöllä.
Eikä tämä ensiasennusrenkaiden nopea kuluminen mikään sähköautospecifinen juttu ole. Naapurin taksikuski ajoi jokunen vuosi sitten uudella Mondeolla ensiasennus Bridgestonet alle parissa kuukaudessa loppuun ( n. 12tkm).
Täällä on aivan eri aikakaudelta ennätys 740 GLE:n ensiasennusrenkailla Good Year GPS ajettu 80.000 km. Good Yearit lähtivät vaihtoon vielä laillisina ja tilalle tulkut Michelin MXT sarja kesti suunnilleen saman verran vaikka sitä ajettiin pääosin Suomen karkealla asfaltilla.
Ei ne tee niitä niinkuin ennen. Onneksi.
Soisi, mutta löytyykö sellaisia?
Ennen renkaat kestivät vähän paremmin, kun vaadittiin vähemmän. Ja kun pinta marmoroitu, matka jatkui ilman pitoa.
EcoContactin nopea kuluminen oli minulle yllätys, johon en ole ko. merkillä tottunut. Sentään useamman rengaskerran Contia kuluttanut. Ja vesiliirto, jollaiseen jouduin alle pari tuhatta ajetuilla renkailla. Toisaalta onni, että varoitti melko pienessä nopeudessa. Täytyy syksyllä sateisimmilla keleillä laittaa diesel tulille. Siinä on sentään alla ihan kunnolliset kesärenkaat, vaikka kilometrejä niillä on takana enemmän.
Taloyhtiön kanta lataukseen sitten vaikuttaa tulevaan. Uudet renkaat vai sähkis myyntiin/vaihtoon.
Minulla tapasi tulla leasingkaudessa mittariin 90tkm. Yhden ainoan kerran olen joutunut vaihtamaan renkaat
Leasingyhtiöllä oli joku määritelty minimiurasyvyys ja renkaat asiakkaan vastuulla. Ostin parin käytettyjä renkaita leasingpalautusta varten. Edes työnantajan rahoilla en viitsinyt ostaa uusia renkaita pelkästään uuden omistajan käyttöön.
Joo, tankkaan aina vain siihen pistoolin ekaan automaattiseen pysäytykseen. Ajot kärryn kanssa vaikuttavat kulutukseen niin paljon, ettei jaksa aktiivisesti seurata. Paljon ajoa kärryn kanssa moottoritiellä niin kulutus pomppaa yli kuuden litran. Turbon uusiminen saattoi vähentää lievästi kulutusta.