Jäykkäperäinen 29” maasturi pitäisi ostaa. Onko suositeltavaa kauppaa esim. Oulu, Kuopio, Jyväskylä, Tampere, Turku? Erilaista osaa on niin paljon, etten ole niistä kärryillä, kun uusin 26” on jo varmaan 15 v., joten joku saisi sopivan myydä.
Kirjaudu kommentoidaksesi.
Pitää määritellä, millaisia ominaisuuksia pyörältä odotat ja miksi vanha ei enää kelpaa.
Sen kerron tietysti myyjälle, jonka perään nyt kyselen. Paikallinen oli melko veltto, tossa noita on ja nämä ovat osat, päätä itse. Srammista osasi sanoa, että varaosat ovat kalliita.
Pyörävarikkoa, Kuopio ja Jkylä, ja Jkylän Ridea voi suositella. Niistä voi löytyä sopiva pyörä suoraan hyllystä.
Ajopyörä Turku.
Oulussa ainakin Special Bike ja Pyörä-Suvala ovat asiantuntevia. Näiden lisäksi Urheilu-Ulappa laajentaa merkkivalikoimaa.
"SRAMin osat ovat kalliita" kuulostaa erikoiselta arviolta osasarjaa tarkemmin määrittelemättö kun tunnetuilla valmistajilla on kaiken hintaisia komponentteja.
Herbertiä peesaten ehdotan valmistautumista vastaamaan asiantuntevan myyjän kysymyksiin siitä missä ajat ja mitä uuden pyörän odotetaan tekevän.
Jos 26" on vanha vannejarrullinen etuvaihtajalla varustettu, mikä tahansa uusi 29-er 1x vaihteistolla, hissitolpalla ja levyjarruin on ylivoimainen kaikessa muussa paitsi itsensä ympäri kierähtämisessä. Niidenkin välillä on silti eroja, joiden tunnistamisessa auttaa kun miettii valmiiksi mikä on itselle tärkeää.
Vaihteiden määrän sijasta kannattaa verrata välitysalueita ainakin jos liikkuu mäkisessä maastossa jossa kaikki vaihteet ovat tarpeen.
Tärkein asia on silti oikea koko ja geometria.
Srammin hintavertaus oli Shimanon vastaaviin.
Tiedän kyllä mitä haluan ja missä ajan, mutta osien optimointi ei onnistu eikä viitsi joka osaa opetella. Pyöriin kun on kerätty eritasoisia osia ja ne pitäisi pystyä miettimään oikeaksi yhdistelmäksi.
Vanha 26" tuntuu vähän lastenpyörältä, vaikka kaikki osat ovat kunnossa. Sopii hyvin metsään, mutta avoimemmalla alueella tuntuu pieneltä. On siis minulle oikean kokoinen rungoltaan ja muutoin.
26 on oikein hyvä, kun käyttötarkoitus on sopiva. Toki vaativassa maastoajossa uusi 29 hakkaa sen kevyesti, kunhan runkokoko on linjassa kiekkojen kanssa ja yleensä aikuisten pyörässä on. Rullaavuudelle ei voi mitään edes hyvillä renkailla. Itse silti hommasin pari vuotta sitten gravelin ja 29:n rinnalle vanhan täysjäykän 26:n kaupunki- yms. sekakäyttöpyöräksi. Tekniikka toki meni uusiksi, kun 90-luvun Altus yms. osat ei uutenakaan ole olleet nykyisten Deoren tasoisia, kiekotkin on kasattu Dt Swissin palikoista, satulana Prologo ja ohjaustanko FSA:n valikoimista. Kesällä en vaan osaa päättää, laitanko alle Panaracerin 1,95x559 kuluneet nappularenkaat (vajaat 500 g/kpl) vai Schwalben Big Applet 2.15x559 heijastinsivuisina ja pistosuojattuina (700 g/kpl?). Nyt on jälkimmäiset, kun vaihtoehto oli ajaa nastarenkailla sepelöityjä teitä. Täällä etelässä on siis tiet sulat.
Pidän tuosta pyörästä aivan älyttömästi, lisäksi se ainakin tuntuu näppärältä pakata autoon. Vanha runko, vannejarrut, 3x9-vaihteisto, lokarit ja tavarateline saa sen näyttämään paljon vaatimattomammalta kuin onkaan. Pyörävarkaatkin on hemmoteltu piloille kalliilla sähköpyörillä, joten ysäri-26 tuskin kiinnostavimpien joukkoon kuuluu, vaikka onkin ihan oikea pyörämerkki. Ei mikään Nishiki tai Nakamura.
Maastoajoon hankittavan pyörän kohdalla kannattaa asettaa tavoitteet viisaasti. Jos ei kilpaile, mitä merkitystä on pyörän ajettavuuden helppoudella entistä vaativammissa kohteissa? Itsehän jokainen määrittelee maaston vaikeusasteen ja jos se vanhalla pyörällä on tasolla a ja uudella tasolla b, yhtä paljonhan ajamisesta nauttii, kun ollaan itselle ja käytössä olevalle kalustolle sopivan vaikeassa maastossa. Minä esim. en kaipaa täysjoustoa maastoon, vaikka se kasvattaisi potentiaalia. Jäykkäperä toimii ihan hyvin ja kun vaihteet vaihtuu, keula joustaa ja jarrut pitää, muuta en kaipaa. 10-vuotias Trek X-Caliber ilmakeulalla ei enää ole uusinta uutta, mutta silti oikein toimivaa tekniikkaa.
Itse en tee valintaa Shimanon ja Sramin välillä osien hintaerojen perusteella. Gravelissa on Sramin vaihteet ja Hayesin jarrut, 29:ssä Sramin (Rockshox) keula ja Shimanon jarrut+vaihteet, 26:ssa Shimanon osat. Gravelissa ja 26:ssa on Dt Swissin kiekot, 29:ssä on edelleen Bontragerin kiekot. Niitä joskus ajattelin vaihtaa kevyempiin ja kestävämpiin, mutta jäi tekemättä, ainakin toistaiseksi. Lasten pyöriin olen laittanut Sramin (Avid) jarrut.
Kiitos tästä. Molempia on ollut omassakin käytössä mutta en ole huomannutkaan hintaeroa kun osia on mennyt niin vähän.
Tämä on hyvä lähtökohta. Se tarkoittaa, että sinulla on tarvittavat vastaukset valmiina edustamansa tuotteet tuntevan myyjän kysymyksiin.
Global Mountain Bike Network (GMBN) ja muut asuantuntijat ovat tehneet hyviä yhteenvetoja eri osasarjoista. Hakuun Shimano ja SRAM Group Set ja llytyy vaikkapa tällaisia myyjän ulkopuolisen asiantuntijan selostuksia:
Oletko kysynyt koeajomahdollisuutta kun selvästikin tiedät mitä olet hakemassa? Sekä edellistä jäykkäperäistä plussakoon pyörää että nykyistä täysjoustoa ostaessani minulle tarjottiin kaikissa kotikaupunkini oikeissa pyöräliikkeissä koeajomahdollisuus. Kahdessa paikassa löytyy jousituksen testimahdollisuus lähietäisyydellä ihan luonnostaan ja kolmanteen mennessäni nostin halkopinosta muutamia klapeja auton kyytiin juurakkosimulaation rakentamiseksi liikkeen pihalle.
Kuraiselle reitille voi olla vaikea saada pyörää lainaan mutta poutapäivänä parin kilometrien kierros vähän enemmänkin kuin korttelin ympäri antaa kylmiä tyyppejä paremman kuvan pyörän ajettavuudesta ja sopivuudesta omalle vartalolle vaikka oman pyörän hienosäätö tehdäänkin stemmiä, tankoa ja satulaa vaihtaen.
Jos haluaa oikeasti kokeilla jousituksen toimintaa, on syytä varautua säätämään tai pyytämään myyjää säätämään omille kiloille ja ajotavalle sopivat säätöarvot. Pahasti väärä paine ilmajousituksessa tai tappiin saakka vedetyt vaimennukset tekevät hyvästäkin jousituksesta hyppykepin. Jos koeajomahdollisuus on, alustan ja rengaspaineiden säätö kuuluu asiaan. Mitä paksumpi rengas, sitä tarkempi se on kuljettajalle ja ajoympäristöön sopivasta paineesta.
Joillakin valmistajilla on ikävä tapa rikkoa osasarjoja mainostamalla sen yksityäistä kalleinta osaa. Näiden todellisen arvon suhteen kannattaa olla tarkkana, koska vaihtaja ei voi olla kovin paljon liipaisinta tarkempi. Tällaisen speksin venyttämisen hyöty riippuu käyttäjästä. Vaihteet arvioisin halvimman osan perusteella, mutta maastopyörässä näen vaikkapa muuta osasarjaa paremmat nelimäntäjarrut rahan arvoisena etuna. Voi tosin olla vaikea löytää uudesta pyörästä kun jarrut tahtovat olla se osa josta säästetään ensin?
Aion luottaa myyjään. 29" on kuitenkin minulle uusi malli, joten ekan tonnin ajan vika on kuitenkin kuskissa, pitää tottua ja sopeutua, toiseen pyörään olisi sitten tuntumaa, jota ei toivottavasti tarvitse käyttää. Ja suuri osa valinnasta osuu noihin osiin, mistä paketista kannattaa maksaa pyydetty. Kai ne kaikki hetken aikaa toimivat, mutta ajan kanssa ongelmat vasta tulevat. Srammin varaosahinnoillakaan ei välttämättä ole mitään väliä, jos ne kestävät toimivina.
Kaikkea ei aina edes ymmärrä. 26":n keula tuntuu usein siltä, että se ei joustaisi, mutta kyllä sillä hyvä ajaa on. Kun keskittyy liikaa sen toiminnan ihmettelemiseen, halunnee vääriä asioita eli paljon näkyvää joustoa.
Asiointipyörä on minunkin viimeisin ostokseni viime kesältä. Maantiegravelia ja täysjoustomaasturia ei raski pysäköidä kaupan pihaan ja läskäri on mökin pyörävajassa, joten neljäs plasebolukolla mukamas pyörätelineeseen lukittava pyörä tarvitaan kaupassa ja muilla asioilla pörräämiseen.
Kävi älytön munkki kun useiden tunnettujen valmistajien satuloiden jälkeen edellisenä kesänä poikani hankkimaan uuteen maantiepyörään tilauksen yhteydessä puhtaasti mittojen ja kuvien perusteella valittu satula oli minullekin tähän astisista paras. Tilasin itsellenikin Prologon Scratch M5 satulan, tosin hieman eri versiona pystymmän ajoasentoni vuoksi.
Kauneus on katsojan silmässä. Ei se tuon pyörän vika ole, mutta maastoajossa jarrut ovat tärkeä osa hallintaa ja uusien twentyninerien hydrauliset levyjarrut sallivat kahden tai jopa yhden sormen jarrutuksen.
Hyvin toimivaan 1x vaihteistoon verrattuna 3x tarjoaa lisää liikkuvia osia sekä ajoon että huoltopisteelle.
Täysjousto tai 4.8" läskärikin tuntuu näppärältä pakata autoon kokonaisena, mutta tämä taitaa olla enemmän auton kuin pyörän ominaisuus. 😁
Tähän muuten vinkki auton valmistajien tavaratilan suojakaukaloita joustavammasta ratkaisusta. Mittojen mukaan tehtyjä suojakaukaloita tarvitaan kaksi, lyhyt ja pitkä. Silloin kun suoja ei ole käytössä, se vie tilaa. Joka sivulla 10 - 15 cm tavaratilan lattialta tavaratilan seinille nouseva vaikka rakennusmuovista leikattu suojamuovi suojaa auton sisustuksen kuraista tai lumista pyörää kuljetettaessa ja se ei vie tavaratilan lattian alla tilaa juuri lainkaan.
Arvostuskysymys, joka riippuu ajoymppristöstäkin. Vaikka amatööri ei saakaan helposta ajettavuudesta kaikkea PYÖRÄN suorituskykyä irti, sen helppouden kyllä tunnistaa ja se auttaa myös amatöörikuskia. Syötteen kansallispuiston korkeuseroilla minä olen valmis maksamaan siitä, että 1 sormen ote jarrukahvalla jättää 8 sormen hyvän ja tukevan tanko-otteen. Samoin puhtaat vaihdot 1x voimansiirron harvalla 11-50 kasetilla helpottavat ajamista. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä etteikö oikein säädetty Deore tai SRAMin NX vaihtaisi puhtaasti.
Tulen silti rinnallesi ihmettelemään mitä todellista etua pyöräänsä lokasuojat, työkalut ja eväät stemmilaukkuun asentanut hyötyy vaikkapa Shimanon XT osasarjan korvaamisella samoilla liikeradoilla toimivalla kevyemmällä ja hauraammalla XTR:lla? Grammojen viilaamisen idea hämärtyy jos samat kilot ripustetaan pyörään toisaalle.
Ymmärrän periaatteesi harrastamisesta omilla ehdoilla, mutta en silti osaa nauttia edes helpossa paikassa selvästi tuntemistani kaluston rajoituksista.
Vaikkapa vannejarru märällä vanteella, tai auton tapauksessa pelkät vakioajovalot eivät estä ajamista. Kummassakaan tapauksessa en törmää mihinkään, mutta tunnen silti koko ajan että olosuhteiden lisäksi ajamistani rajoittaa kaluston puutteet.
En varmaan ole pyöräilijänä sinun kuntotasollasi, mutta ikäkuskin jalkojen säästämiseksi ostamani täysjousto yllätti jo tiedossa olleen satulasta ajettavien patikkojen lisäksi myös ajamisen ilolla. Ennen ajoin tutun reitin kelloa vastaan niin kovaa kuin uskalsin. Nyt ajan saman reitin niin kovaa kuin jaksan enkä tunne enää itseäni sankariksi koska ajaminen on niin helppoa ja tarkkaa. Vauhti on nyt kovempaa mutta kontrollifriikki pysyy silti mukavuusalueellaan koska rakkine on tarkemmin lapasissa.
Samaa mieltä. Kummankin vehkeet toimivat. Olennaisempi valinta on minkä tasoinen osasarja sopii itselle. Ellei vakiovälitys kelpaa, sitten kannattaa tarkistaa tarvikekasettien saatavuus koska valmistajien omat saattavat olla jossain koossa varsin hinnakkaita.
Jos saat koeajomahdollisuuden, se kannattaa silti hyödyntää. Vaikka uusi pyörätyyppi ei olekaan ennestään tuttu, kyllä niissäkin huomaa eroja amatöörinäkin. Säädöt kannattaa tosin tarkistaa ennen koeajoa ettei tule verranneeksi suoraan tehtaan paketista otettua oikein säädettyyn.
SRAMin NX ja GX sarjat ovat käsittääkseni uutena toiminnoiltaan samat? Ero tulee myöhemmin kulumisen seurauksena kun kalliimpi GX pysyy pidempään mitoissaan halvempia osia sisältävän NX:n kuluessa nopeammin. Jos halvemman NX:n vaihtotapahtuman puhtaus 10.000 km jälkeen ei enää miellytä, sitten voi harkita ostaako tilalle uuden NX vaihtajan ja liipaisimen vai päivittääkö noin kympin kalliimpaan yhteensopivaan GX:n. Ihan ensiksi kannattaa tietenkin kokeilla vaijerin vaihtoa?
Minulla ei neljän kesän ja yli 5000 km matkalla särkynyt mitään. Pari ketjua meni vaihtoon ja ne ovat halpoja. Ainoa hintava osa olisi ollut vakion 11-42 kasetin tilalle vaihtamani 11-46 kasetti, mutta senkin sai Shimanon vapaarattaalle rakennettuun SRAMiin tarvikeosana ihan kohtuuhintaan (kymppejä, ei satasia).
En pelkäisi kumpaakaan valmistajaa osien hinnan vuoksi kunhan mallisarja sopii omaan käyttöön.
Itsellä on gravelista takavaihtaja mennyt uusiksi, metsäpolulla oksa tarttui jostain johonkin väliin ja sen takia vaihtaja korvakkeita myöten vääntyi. Uusi taisi maksaa satasen, kun kivijalkaliikkeessä sen vaihdatin. Voi olla, että tuo oli vaihtajan hinta, alkuperäinen oli Sram X9, uusi joku tuota vastaava. Saksasta tilaamalla ja itse vaihtamalla olisi säästänyt merkittävästi, mutta satasessa potentiaali on euroina laskettuna aika pieni. Ajamalla en ole saanut yhtään osaa rikki. Sen sijaan Konassa oli kiekkojen kanssa ongelmia. Alkuperäinen Alexin vanne katkoi pinnoja, eikä pysynyt suorassa. Siksi vaihdoin kiekot DT Swissin tavaraan. Jos varaosahinnoista on huolissaan, silloin kannattaa suunnata katse vaihteistosta kiekkoihin. Maasturissa hyvä keula on myös arvokas.
Toki noin, mutta mekaaniset vannejarrutkin toimivat oikein hyvin niissä olosuhteissa, joihin pyörää on muutenkin mielekästä käyttää.
29:ssä on hydrauliset levyt, gravelissa mekaaniset levyt ja 26:ssa siis mekaaniset vannejarrut. Kaikki toimii, kun osat ovat kohtuullisia. Vannejarrujen ongelmana taitaa olla se, että niitä on käytetty hinnat alkaen-malleissa, jolloin osat ovat olleet kelvottomia ja siten leimanneet vannejarrut järjestelmänä. Deoressa vivun voima välittyy jarrupalojen kautta vanteeseen, eikä häviä länkien taipumaan.
Sen verran vähän huollon tarve on kasvanut, että asialla ei ole merkitystä. Ajotekniikkaan tietysti se vaikuttaa.
Täytyy vakioida jokin muuttuja, jotta päästään tästä erimielisyydestä eteenpäin.
Itse hain kangaskaupasta kumipohjaista kangasta pari metriä. Taitettuna se vie tavaratilasta n. 30x30x5 cm, levitettynä suoja ylettyy kaadettujen penkkienkin yli. On siellä verta valuva peuran ruhokin kuljetettu.
Tietysti johonkin raja pitää vetää, että ajaminen on mielekästä. En minäkään jopolla metsäpolulle lähtisi. Lähinnä jos vertaa vaikka omaa kymmenvuotiasta Trekkiä uusiin malleihin, joissa geometria epäilemättä on toimivampi, en koe mielekkääksi vaihtaa pyörää. Kun ajaminen tuntuu mukavalta, se riittää, vaikka jollain toisella ehkä selvittäisi jonkun paikan, josta omalla pyörällä en selviä.
En hae maastoajosta vauhtia, vaan pyörän hallintaa. En ehkä käytä täsmällisiä termejä, mutta trial on lähempänä omaa maastoajoa kuin enduro.
Silloin on märät ja mutaiset olosuhteet suljettu pois. Levyjarru toimii myös märkänä vaikka kiljuukin samalla.
Useimmiten juuri näin, periaatteella mistä sen tietää pääseekö jostain paikasta ennen kuin kokeilee. Täysjouston vaikutusta tällaiseen teknokikkailuun on vain abstraktimpaa kuvata, joten mainitsin siksi tuon kerran kesässä tehtävän aikavertailun, jossa näkyy selvä ero.
Myönnän argumenttini ristiriitaisuuden käyttäessäni teknodopingia suoritukseni parantamiseen ollessani haastamassa omia taitojani teknoreitillä tai kuntoilemassa vauhdikkaammin ajaen. Meillä on tapana voidella laskettelusuksetkin. Kaikki ne tulevat rinnettä alas, mutta hyvin hoidetut tulevat mukavammin.
Maastopyörässä tavoittelen täysjoustolla jalkaa säästävää pehmeyttä juurakossa ja tarkempaa kojtrollia röykyissä. Vilkkaiden reittien dropit kuluvat kunnes maastosta löytyy hieman koholle kuluva kivi tai juuri josta tulee hyppyrin jättöreuna. Etujousto nielaisee tuon töyssyn pehmeästi ja jäykkäperäisen takapyörä tömähtää siihen kääntäen perää ylöspäin ellei kuljettaja neutraloi tuota nokilleen kääntyvää lentoa aktiivisesti itse. Vaikka olisin ajanut samasta paikasta jäykkäperäisellä jo sata kertaa ja tietäisin selviäväni siitä, minusta on silti MUKAVAMPI ajaa täysjoustolla, jonka tunnen hoitavan kuljettajan huomiota vaativan tilanteen puolestani.
Tämä ei siis tee muista pyöristä huonoa. Perustelen vain miksi "mä halusin tällasen".
Juuri noin. Samalla syyllä perustelen tyytyväisyyttäni jäykkäperäiseen. Jos polulla on kivi, jonka ylittäminen täysjoustolla ajaen x km/h olisi mukavaa ja jäykkäperällä epämukavampaa takapyörän tärähdyksen ja sit seuraavan linkoamisen takia, ajan sen yli nopeudella x-a km/h ja harrastan pyörän selässä tarkasti ajoitettua akrobatiaa painon siirtojen muodossa. Silloin kun pyörä ei kolise ja tuntuu selvittävän esteen rasittumatta, suoritus on onnistunut ja tunnen saavani maastoajolta tavoittelemiani asioita. Ajokokemukseni täysjoustolla on vähäistä, mutta mielikuva jäykkäperäisen käsiteltävyyden täsmällisyydestä ja pyörän keveydestä tukee tällaista ajoprofiilia.
Vannejarrupyörän käytettävyys laajenisi levyjarruilla. Nyt pyörän yksi rooli on olla vanhan ja vaatimattoman näköinen, siihen vannejarrut sopii levyjä paremmin.
Täysjousto on mukava sitten kun väsyy. Jäykkäperäisessä vauhti hiipuu enemmän väsymyksen mukana. Täysjousto menee esteitten yli helpommin sitten kun ei enää jaksa niihin keskittyä ja tahtoo vain päästä perille/pois.
Tasoituksen ostaminen teknodopingina nuorempia vastaan oli minulla yksi täysjouston hankinnan päämotiiveista. Sehän toimii täysjoustolla jo lenkin alusta lähtien kun suurempi osuus satulasta ajettavaa reittiä säästää jalkaa. Vaikka ymmärränkin Herbertin tavoitteen vanhalla pyörällä teknoreitillä, en vaan jaksa niin pitkään kuin haluaisin.
Meno on nyt odotetun kevyttä, mutta nopeassa ajossa sekä tunnelman että nopeuden muutos oli odottamaton yllätys. Kunto tietenkin rajaa vauhtia edelleen, mutta ennen ajoin vajaan parin tunnin lenkin monin paikoin niin kovaa kuin osasin tai uskalsin. Nyt ajan saman reitin minuuttitolkulla kovempaa tuntematta itseäni sankariksi. Se nyt vaan on niin helppoa, että nyt menen niin kovaa kuin jaksan ja kunto määrää vauhdin.
Itse en tee päiväretkiä pyörällä maastossa, ajan lenkkejä ja kun alkaa riittää, menen kotiin. Yleensä lenkin pituutta rajoittaakin hallitus, en minä tai pyörän ominaisuudet. Ja jos teen pitkän lenkin, silloin sovitan vauhdin jaksamiseen.
Yhteinen harrastus, monta hyvää tapaa harrastaa 😁