VW:n jarrulevyt

25 kommenttia

Onko muilla VW autoilijoilla kokemusta etujarrulevyjen kestävyydestä. Golf Variantin jarrut täristivät jo 50000 km kohdalla ja siitä huomeutettiin huollossa, joka ei mitenkään noteeranut asiaa.
Nyt 90000km huollossa asiaan jo puututtiin ja todettiin levyt kieroutuneiksi. Levyt oli pakko uusia. Kustannukset olivat huikeat.
Maahantuojalta kysyttiin noin pikaista levyjen kieroutumista, kun ajotapa ei kuitenkaan ole mikään sporttimainen. Maahantuojan mielestä on normaalia, että levyt vääntyvät. Kun näin on niin mielestä VW:n laatu on todella heikentynyt. Aikaisemmista merkestä esim Opel Vectralla ajettiin yli 200 000 km ilman jarrulevyongelmia,

  
  • Huolloissa ei välttämättä tehdä jarruille muuta kuin mitataan tehot ja katsotaan palojen kuluneisuus.

    Jarrut kannattaisi silloin tällöin "herkistää". Jarrupalat irroitetaan, levyt puhdistetaan ja rasvataan liikkuvat osat. Tällä estettäisiin jarrujen jumituminen, joka pitkässä juoksussa voi johtaa sitten mm. jarrulevyjen kieroutumiseen.

    Valitettavasti tuota herkistämistä ei usealla merkillä tehdä kuin eri maksusta ja asiakkaan sitä pyytäessä. Itselleni kulut jarrujen herkistämisestä olivat viimeksi n. 50 Eur luokkaa.


      
  • Lainaus:
    27.12.2005 klo 15:06 Zilo kirjoitti

    Valitettavasti tuota herkistämistä ei usealla merkillä tehdä kuin eri maksusta ja asiakkaan sitä pyytäessä. Itselleni kulut jarrujen herkistämisestä olivat viimeksi n. 50 Eur luokkaa.


    yleensä ne on takajarrut jotka voivat herkistelyä vaatia, kyllä normaaliautossa pitää levyt kestää 50 tuhatta kieroutumatta.

      
  • Yhden tutun Borassa jarrulevyt uusittiin 40tkm jälkeen! Ihmettelin asiaa suuresti kun tiedän esim. Toyota Carinan, jonka levyt ovat kestäneet yli 350tkm. No Bora on ollut muutoinkin "epäonninen" moottorin hajottua ennen 60tkm ajoa. Omistaja on katunut, että ei ottanut toista vaihtoehtoa (Toyotaa) vaan ostohetkellä päätti vajaa pari tonnia säästää. Nyt tuo erotus on maksettu jo moneen kertaan korjaamolle...

      
  • Ei ne jarrulevyt aina kestä Toyotassakaan. Ajelin 2000 mallisella Avensiksella 80 tkm, ja jarrulevyt vaihdettiin takuuna kolme kertaa!
    Kerran vaihdettiin myös jarrusatulat ja sen jälkeen levyt alkoivat kestää. Väittivät huollossa tojon alihankkijan tekevän huonosta aineesta levyt, halvalla kun pitää toimittaa.

      
  • Vaimoni Golf 1.4 -02 oli juuri huollossa, koska 2:n vuoden aikaraja tuli täyteen. Autolla ajettu 41000 km. Takajarrulevyt meni uusiksi, koska ne olivat niin ruosteessa ja levystä paloja irti. Huollon mukaan tämä johtui liian vähästä jarrujen käytöstä. Pakoputki meni 36000 km kohdalla. Ensimmäinen ajovalo meni myös juuri ennen huoltoa. Saivat vaihtaa huollossa molemmat polttimot, koska emme omaa kirurgin käsiä -nämä nykyautot nääs. Saa nähdä kuinka omani käy, nyt takana 25000 km.?

      
  • Lainaus:
    27.12.2005 klo 15:44 GTAm kirjoitti
    yleensä ne on takajarrut jotka voivat herkistelyä vaatia, kyllä normaaliautossa pitää levyt kestää 50 tuhatta kieroutumatta.


    Näinhän se on. Tuossa alkuperäisen kirjoittajan tapauksessa vain jotain olisi saattanut olla tehtävissä mikäli jarrut olisi huollettu silloin kuin ensimmäiset oireet (ilmeisesti vielä vähäiset täristykset) alkoivat esiintyä. Näin olen ainakin yhdet levyt pelastanut.

    Omissa autoissani jarrulevyt ovat kestäneet hienosti siihen kun olen autoistani luopunut (alle 150 tkm), yhtä poikkeuta lukuunottamatta, johon vaihdettiinkin palat lähes joka huollossa ja jarrulevytkin tuolla matkalla kahteen kertaan. Merkki ei ollut VW.

      
  • Samaa mieltä. Toisaalla mainitsin autostani, josta luovuin 200 tkm ajettuna. Levyt olivat alkuperäiset ja suorat. Autolla oli ajettu n. 20 tkm vuodessa ja koska takapalat olivat alkuperäiset, ei vähäinen käyttökään ole mielestäni kelvollinen selitys ongelmille, koska minulla ei ongelmia merkkiliikkeessä tehdyistä huolloista huolimatta ollut. Katsastusmies tosin mittasi levyjen paksuuksia. Ihmettelin, että ei kai ne vielä voi olla kuluneet, mutta kuulemma nykyään palat ovat niin kovia, että levyt saattavat kulua samaan tahtiin palojen kanssa. Tiedä sitten.

    Joskus kuulin, että johonkin autoon olisi kierot levyt sorvattu suoraksi. Varmaan ihan hyvä juttu, mutta ongelmana tuossa olikin se, että autossa oli takuu voimassa. Sorvaus ohentaa levyjä, joten takuukorjauksissa pitäisi kai vaihtaa levyt eikä ohentaa vanhoja. Muuten takuun jälkeen saattaa levyjen uusiminen tulla eteen liian aikaisin.


    [Herbert muokkasi tätä viestiä 28.12.2005 klo 10:43]
      
  • Automerkistä riippumatta saattaa jarrumäntä jumiutua Suomessa levitettävästä maantiesuolasta. Jarrulevy ei normaalisti kulu satoihintuhantiin kilometriin arkiajossa. Suola, kura, loska voi kohdata minkä merkin vain, kun mäntä päättää jäädä aavistuksen verran päälle makaamaan jarrua vasten, on jarrulevy kypsää tavaraa jo parissa sadassa kilometreissä. Yleensä alkaa pieni havaittava vatkaus tai puolto merkkinä siinä. Tämä ei ole auton vika tai ominaisuus, se on olosuhteet/huolimaton kuljettaja joka ei kiinnitä huomioita mitä autolleen on tapahtumassa. Onneksi jarrulevyt on erittäin helppo itse vaihtaa, eikä maksa edes merkkiautoihin kuin n. € 30,- kpl (Motonet). Poikkeuksena Volvot jotka alkaen € 19,-/kpl.

    Tietenkin jos kuusenmyyjän tilaa kotiin asentamaan kuusen kaikkine hiluineen, uskoisin hänenkin veloittavan € 500,- verran. Kauppahan se kannattaa.

      
  • Volvo 850 on tunnettu siitä että takalevyt ruostuu, lähinnä käyttämättömyyttään. Nimittäin vain 15% jarrupaineista menee taakse (Biliasta minulle itselle kerrottiin) ja vaatisi oikein kunnon jarrutuksia jotta myös takana jokin liikkuisi.
    Toisin on sitten esim. S60:ssa jossa on ajonvakautus. Siinä joskus pääsee senverran perä irti (siis talvella) että myös takana tapahtuu ja nopealla taajuudella. Kaikissa neljässä pyörässä levyt kiiltää eikä mikään ole vielä jumittunut. Mittarissa 91 tkm, 3v vanha.

      
  • Lainaus:
    27.12.2005 klo 18:47 mazda6 kirjoitti
    Ei ne jarrulevyt aina kestä Toyotassakaan. Ajelin 2000 mallisella Avensiksella 80 tkm, ja jarrulevyt vaihdettiin takuuna kolme kertaa!
    Kerran vaihdettiin myös jarrusatulat ja sen jälkeen levyt alkoivat kestää. Väittivät huollossa tojon alihankkijan tekevän huonosta aineesta levyt, halvalla kun pitää toimittaa.


    Itellä 01 Avensis, eikä ole satuloita eikä levyjä vaihdeltu, ja hyvin on toiminut, tosin olen ottanut tavaksi jarruja käyttää ja abseja rutisuttaa ihan tarkoituksella, jotta jumitusta ei pääsisi syntymään, se kun pilaa levyt ja palat

      
  • 2001 - mallisessa avessa on jo eri levyt kuin -00 mallisessa, siinä oli viela rumpujarrut takana.Levyt alkoivat täristää jarruttaessa,ratti tärisi oikein voimakkaasti.Avesta muuten hyvät muistot, nykyisessä autossa kyllä parempi ohjaustunto, mutta meluisampi on kuin ave(Mazda6 -05)

      
  • Tästä nyt ei ole pitkä aika Saksassa eräiden vakioautojen jarrutesteistä, mm. Lexuksen, pärjäsi peräti huonoiten Mazdan kanssa? http://www.tekniikanmaailma.fi/keskustelu/?mode=viewtopic&tid=3070

    Joten kovin eri tavalla jarrut toimivat, myös maasto- ja ajotapaa unohtamatta Suomen olosuhteet.

    [SixPack muokkasi tätä viestiä 03.01.2006 klo 17:07]
      
  • Ennen olivat "ikuisia". Nykyään kestää vajaat 200tkm, kait ABSit syynä? :innocent:
    Yhdestä kyllä meni jo 180tkm kohdalla kun oli toinen jarrupala jumissa ja toinen väänsi sitten kuumana levyn kieroon, ainakin nuin oletin! :sunglasses:

      
  • Olet saattanut turhaan maksaa uusista levyistä,näitkö että ne mitattiin varmasti kieroiksi?
    Kysymys siksi kun itsellä 125t huollossa ave 01 valitin jarrujen täristämistä niin huoltoliike olis kovin innokkaasti levyt vaihtanut tai hionut ja kerännyt rahat kotiin.
    Joskus itsekin jarruja ropattuani tiesin sanoo niille huoltoliikkeen hemmoille että tarkistakaas ensin että jarrusylttyjen männät liikkuu moitteettomasti...Totesivat sitte itsekin saman että satulat ei ollu aivan kunnossa.. irti->puhdistus ja rasvaus ja taas pelaa,muuta ei tarvittu... Olettaisin että tuon jumiutumisen aiheuttanut lähinnä liian vähäinen käyttö (15tkm /vuosi 60% kaupungissa),siis kunnolla käyttöö vaan jarruille suosittelisin..

      
  • Eräs firma sorvauttaa jarrulevyt autossa paikallaan. Pyörä pois, joko vaihde päälle tai kara kiinni ja jarrulevyn pyöriessä hiotaan tarvittava määrä ja sileäksi. En muista hintaa, kohtuullinen ainakin. Näin kerran mainoksen, oliko Lauttasaaren jarru- ja jotain, mutta sijaitsee Hernesaaressa, sieltä mistä Kopterline lentää Viroon.

      
  • Lainaus: "Olet saattanut turhaan maksaa uusista levyistä,näitkö että ne mitattiin varmasti kieroiksi?"
    Ainakin vaihto auttoi, mutta kallista oli, 52€ levy! :sunglasses:
    Ei viitsinyt käyttää sorvauttamassa kun ajettu oli jo jotain 180tkm ja eivät ole ikuisia. :innocent: Paljonko sorvautus nykyään maksaa?

      
  • Lainaus:
    09.01.2006 klo 22:40 JOXA kirjoitti
    Lainaus: "Olet saattanut turhaan maksaa uusista levyistä,näitkö että ne mitattiin varmasti kieroiksi?"
    Ainakin vaihto auttoi, mutta kallista oli, 52€ levy! :sunglasses:
    Ei viitsinyt käyttää sorvauttamassa kun ajettu oli jo jotain 180tkm ja eivät ole ikuisia. :innocent: Paljonko sorvautus nykyään maksaa?


    Niin jarrulevyjä on monen hintaisia esimerkiksi MP levyt saattaa maksaa 300-500eur /kpl eikä kaikkiin autoihinkaan löydy "hyllystä" tarvikelevyä halvalla. Aika hyvin noi levyt yleensä on kestänyt.Ainoastaan Corollaan olen joskus joutunut vaihtamaan koska niissä oli enemmän ruostetta kuin laki sallii ,kilometrejä tuolloin n.260t. Kokeiltu on Volvo,Opel,Ford,Toyota -levyjä.

      
  • Octaviassa oli edellinen omistaja vaihdattanu jollain kyläsepällä jarrulevyt ja palat eteen 150tkm kohdalla kun oli alkanu täristää. Oli otettu halvemmat tarvike osat motonetistä ja jarrut oli alkanu taas täristää 180tkm kohdalla ja levyt vaihdettiin takuuseen. No jarrut oli alkanu taas täristää 195tkm kohdalla ja tuolloin minä ostin auton ja vein merkkiliikkeeseen jossa vaihdettiin alkuperäisosat ja sanottiin että suurin syy jarrujen täristämiseen oli se ettei oltu putsattu napoja mihin levyt tulee. Pirun kalliiksi tuli mutta nyt ainaki toimii ja toivottavasti toimii jatkossakin mutta ompahan merkkiliikkeen takuu.

      
  • Ostin merkkiliikkeestä! :sunglasses:
    Siis tuohon vastauksena: "Niin jarrulevyjä on monen hintaisia esimerkiksi MP levyt saattaa maksaa 300-500eur /kpl eikä kaikkiin autoihinkaan löydy "hyllystä" tarvikelevyä halvalla."

    [JOXA muokkasi tätä viestiä 13.01.2006 klo 23:15]
      
  • [quote title="11.01.2006 klo 12:31 Moby Dick kirjoitti"]
    Octaviassa oli edellinen omistaja vaihdattanu jollain kyläsepällä jarrulevyt ja palat eteen 150tkm kohdalla kun oli alkanu täristää. Oli otettu halvemmat tarvike osat motonetistä ja jarrut oli alkanu taas täristää 180tkm kohdalla ja levyt vaihdettiin takuuseen. No jarrut oli alkanu taas täristää 195tkm kohdalla ja tuolloin minä ostin auton ja vein merkkiliikkeeseen jossa vaihdettiin alkuperäisosat ja sanottiin että suurin syy jarrujen täristämiseen oli se ettei oltu putsattu napoja mihin levyt tulee. Pirun kalliiksi tuli mutta nyt ainaki toimii ja toivottavasti toimii jatkossakin mutta ompahan merkkiliikkeen takuu.
    [/quote

    Nyt autolla ajettu joku 200tkm ja taas täristää!!!!!!!!! Ei muuta kun taas lähtöruutuun!!!

      
  • Lainaus:
    08.02.2006 klo 11:51 Moby Dick kirjoitti
    Nyt autolla ajettu joku 200tkm ja taas täristää!!!!!!!!! Ei muuta kun taas lähtöruutuun!!!



    Minullakin tuppasi täristämään jarrut erityisesti talviaikaan. Levyt keräsi kaikenlaista moskaa, jotka ikäänkuin paloivat kiinni levyjen pintaan. Levyn pinnoista näki, etteivät olleet puhtaat. Pahimmillaan tärinä ja tykytys oli tosi voimakasta.

    Putsasin levyt ja otin tavaksi jarrutella voimakkaammin ihan säännöllisesti. Toistaiseksi tärinäongelmia ei ole esiintynyt.

    [jalkkis muokkasi tätä viestiä 08.02.2006 klo 12:15]
      
  • Oma käsitys näistä jarruongelmista on että jos levyt ruostuu, niin silloin on huolto jättänyt jarrut purkamatta ja puhdistamatta. Ei auta vaikka kuinka jarruttaa koska palat eivät liiku normaalisti, vain kunnon purkaminen ja puhdistaminen kerran vuodessa auttaa.

    Jos levyt kieroutuvat tai niihin ilmestyy hiushalkeamia niin kyseessä saattaa olla kunnon täysjarrutus jolloin levyt kuumenevat ja sisäiset jännitykset purkautuvat kierotumisena ja hiushalkeamina. Mistä tämä sitten johtuu oma teoriani on että määrätyt autonvalmistajat kustannuksia säästääkseen tinkivät hinnat alas ja alihankkija jättää päästöhehkutuksen valun jälkeen tekemättä jolloin levyjen kuumentuessa jännitykset purkautuvat, eli valmistajat tietoisesti siirtävät kustannukset asiakkaan maksettaviksi.

    Jos taas sylinterit jumiutuvat niin syy löytyy mitä ilmeisemmin jarrunesteen vaihdon unohtamisesta, jarruneste on on siitä vekkuli tavara, että se imee ilmasta jopa puolet tilavuudestaan kosteutta, sen voi todeta jättämällä jarrunestepullon korkin auki niin tavara pullossa alkaa lisääntymään kummasti. Mitä se sitten aiheuttaa, jarrut eivät toimi pakkasilla kunnolla ja pyrkivät jäämään päälle kun jarruneste on puolittain hyhmässä ja lisäksi saadaan jarrusylinterit ruostumalla jumiin. Neste pitäisi vaihtaa kahden vuoden välein jos halutaan jarrujen toimivan, valitettavasti tämä jää usein tekemättä.

    Itselläni ei ole ensimmäistäkään havaintoa jarrujen puhdistuksesta takuuhuolloissa, joten teen homman yleensä kaksi kertaa vuodessa keväisin ja syksyisin eikä koskaan ole ollut pienintäkään ongelmaa.

      
  • Ruostetta tulee jos jarruja ei käytä, siis pitäisi välillä jarruttaa "tehokkaasti". Jarrulevyt voi kieroitua jos kuumilla levyillä ajaa vesirapakkoon, yleensä silloinkin syynä jarrujen "laahaus" eli ovat liian kuumat! Onhan tuohon muitakin syitä mutta ovat yleensä "toheloinnin" seurausta! :sunglasses:

      
  • Lainaus:
    11.02.2006 klo 01:14 JOXA kirjoitti
    Ruostetta tulee jos jarruja ei käytä, siis pitäisi välillä jarruttaa "tehokkaasti". Jarrulevyt voi kieroitua jos kuumilla levyillä ajaa vesirapakkoon, yleensä silloinkin syynä jarrujen "laahaus" eli ovat liian kuumat! Onhan tuohon muitakin syitä mutta ovat yleensä "toheloinnin" seurausta! :sunglasses:

    Jarrut saa toimimaan juuri voimakkaalla jarrutuksella(nykyjarrut on suunniteltu selviytymään myös kovissa nopeuksissa), parhaiten puhdistat jarrut kiihdytyksella taakse ja voimakkaalla jarrutuksella, paineensäätöventtiili aukeaa ja antaa painetta myös takajarruille, ja sama eteen joitakin kertoja.
    Tuota en kyllä usko että jarrulevyt kieroutuisivat rapakkoon ajossa.
    Kyseessä on kyllä sekundakamaa jos nuin käy. :confused:

      
  • Lainaus:
    08.02.2006 klo 11:51 Moby Dick kirjoitti
    [quote title="11.01.2006 klo 12:31 Moby Dick kirjoitti"]
    Octaviassa oli edellinen omistaja vaihdattanu jollain kyläsepällä jarrulevyt ja palat eteen 150tkm kohdalla kun oli alkanu täristää. Oli otettu halvemmat tarvike osat motonetistä ja jarrut oli alkanu taas täristää 180tkm kohdalla ja levyt vaihdettiin takuuseen. No jarrut oli alkanu taas täristää 195tkm kohdalla ja tuolloin minä ostin auton ja vein merkkiliikkeeseen jossa vaihdettiin alkuperäisosat ja sanottiin että suurin syy jarrujen täristämiseen oli se ettei oltu putsattu napoja mihin levyt tulee. Pirun kalliiksi tuli mutta nyt ainaki toimii ja toivottavasti toimii jatkossakin mutta ompahan merkkiliikkeen takuu.
    [/quote

    Nyt autolla ajettu joku 200tkm ja taas täristää!!!!!!!!! Ei muuta kun taas lähtöruutuun!!!


    Levyt sorvattiin suoraksi ja "herkistettiin ja putsattiin" jarrut muutenkin.. Saa nähdä. Lähinnä ajattelis että jos ostaa uudet levyt ja ne menee 3500km jälkeen kieroon niin saa uudet tilalle ainakin merkkiliikkees..

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit