Uusi Focus

22 kommenttia

Olivat esittelemässä tuossa naapurissa uutta Focusta joten pitihän sillä pieni lenkki heittää. Aikaisempaan malliin verrattuna parannus on iso, selvästi luokkaa ylempänä. Varsinkin melutaso on pudonnut. Ajettavuus 10 km lenkillä "riittävä" ja kulkupuoli 150hp ecoboost koneella riittävä. Tosi nöyrä kone tuo turbo, alakerroksilla kuin diesel eli ajelee leppoisasti 1500-2000 mutta kiertää kivasti 6000+ tarvittaessa. Ainut mikä häiritsi oli jarrujen herkkyys, jenkkitasoa eli 45 pieni hipaisu sai aikaan turhankin suuren hidastuvuuden. Lyhyen tuttavuuden perustella voisi sanoa että uusi Focus on kaikin puolin premiumtasoa paitsi merkiltään :lol: Eli varsinaiset premium-merkit joutuu taas pistämään parastaan säilyttääkseen eron. Minulle tuo taso riittäisi, puuttuu vaan se 4-veto :frowning:

  
  • Sama juttu jarrujen kanssa myös Fiestassa. Vielä kahden vuoden ajojen jälkeen välillä tulee töksähteleviä jarrutuksia. Samasta asiasta kirjoitti aikoinaan TM Fiestan koeajossa, mutta siinä arveltiin ongelman poistuvan käytön myötä. Nyt voin sanoa että ei poistu. Pikkujuttu, mutta kumminkin.



    Kiinnostava uutuus Focus jokatapauksessa on. Täytyy vaan toivoa että se näyttää tosielämässä paremmalta kuin kuvissa, niin ulkoa kuin sisältäkin.

      
  • Autoon on saatavissa runsas lisävarustus. Turvapaketti niistä hyvinkin kiinnostava.

    Bensamoottoreihin ei vaan automaattia ole, sama C-Maxin osalta.

    C-Maxiin ei ole valittavissa tätä nykyä myöskään Focuksen monipuolista turvapakettia.

    Miten "Tomppa Kruisailija" näki ulos autosta, oliko katveita.

      
  • mhj:

    Miten "Tomppa Kruisailija" näki ulos autosta, oliko katveita.




    Ihan kohtuullisesti eli en asiaan kiinittänyt huomiota, tosin tuollaisessa yleisötapahtumassa ei ole paljoa aikaa rauhassa tutustumiseen. Ainut mitä huomasin oli se että pitkälle miehelle tuulilasin reuna on aika matalalla ja keskellä peilin takana on iso musta laatikko jossa lisävarusteelektroniikkaa aiheuttaen katvetta etuviistoon.



    Bensakoneita ei (viel&#228:wink: saa automaatilla, mutta myyjän puheiden mukaan tulossa on joskus. Pakkohan niiden on sellainen laittaa kun jenkit sitä tarvitsee :smile:

      
  • Pitää käydä ensi viikolla katsomassa.



    Tulossahan on myös uusi Kuga, vai mikä lie merkki.

    Jotta sitten neliveto.



    Ärhäkät jarrut on myös C-Maxissa.



    Miten lie Peugeotilla arvioineet nuo viimeiset turvavarusteet, kun ei niitä ole listoissa.

    Volvoissa, Passateissa ja nyt myös Focuksessahan ne ovat.

    (Tietysti asteita kalliimmissa myös.)

      
  • Täytyy käydä kokeilemassa. Toivottavasti se äänieristys on nyt kunnossa, joka tähän mennessä on ollut Focuksen huonoin anti muuten hyvässä autossa.

      
  • mhj:

    Autoon on saatavissa runsas lisävarustus. Turvapaketti niistä hyvinkin kiinnostava.
    Bensamoottoreihin ei vaan automaattia ole, sama C-Maxin osalta.
    C-Maxiin ei ole valittavissa tätä nykyä myöskään Focuksen monipuolista turvapakettia.
    Miten "Tomppa Kruisailija" näki ulos autosta, oliko katveita.




    Esitteen mukaan bensamalliin, ykskutoseen ahtamattomaan(?, 125 hv), tulee syksyllä automaatti.

      
  • Miksi ne siihen ahtamattomaan laittaa automaatin? Eihän se liiku manuaalinakaan.



    Kävin itsekin ajamassa auton. Melutaso tippunut dramaattisesti edeltäjään verrattuna, laatutaso taas on noussut. Ohjaus oli edeltäjän vahvinta aluetta - tunto oli aivan uskomaton. Ei enää. Sähkötehosteiseksi hyvä, mutta se ei vain riitä. Pettymys odotuksiin nähden.



    180 heppainen bensafarmari saattaa mennä tilaukseen, mutta ei ennen kuin auto on ajettu kesärenkain.



      
  • Ja tuo ahtamattoman automaatti näytti vielä olevan tuo durashift, eikös se merkkaa sitä ns. perinteistä automaattia ? Nähtävästi se on siihen laitettu vaan sen takia että saadaan se pakollisena tarjolle. Ihmetyttää miksei uutta kaksoiskytkintä ole bensaturboihin laitettu, olisi sopinut kuin nenä päähän.

      
  • Olen kai liian vanha kun tuo ylimuotoiltu avaruusalusohjaamo olisi ehdoton no-go jos oisin uutta autoa ostamassa.

      
  • 235+255:

    Olen kai liian vanha kun tuo ylimuotoiltu avaruusalusohjaamo olisi ehdoton no-go jos oisin uutta autoa ostamassa.






    Itse taas pidän, kun vertaa vaikka umpitylsään golfin kojelautaan...ero on huikea. Mutta makuasioita...

    :xmas:

      
  • Ei ihmeesti säväyttänyt ensi näkemältä. Jos samaan hintaan saa Volkkarin, niin ei ole Fookuksella mitään jakoa! Sitä nyky persoonallista muotoilua, jota samaa on tarjolla kymmenellä eri merkillä.

      
  • Nasse:

    Ei ihmeesti säväyttänyt ensi näkemältä. Jos samaan hintaan saa Volkkarin, niin ei ole Fookuksella mitään jakoa! Sitä nyky persoonallista muotoilua, jota samaa on tarjolla kymmenellä eri merkillä.




    Mutta se on toisaalta hyvä, että kaikenlaista on tarjolla. Ihmetyttää vaan tuo volkkarin linja, että ihanko siellä kilpaillaan siitä kuka osaa suunnitella tylsimmän näköisen auton ?

      
  • Toisaalta tuo tylsä design toimii pitkällä aikavälillä. Muotojen puhtautta, jossa paino on mittasuhteilla. Samaan yksinkertaisuuteen perustuu oikeastaan koko pohjoismainen muotoilu. Toimii ainakin mulle. Moni yksityiskohdilla koristeltu rupeaa usein kyllästyttämään pitkässä juoksussa.

      
  • Tomppa Kruisailija:

    ... Focus on kaikin puolin premiumtasoa paitsi merkiltään...


    Enpä ole ajanut, mutta minusta tuo sisustan muotoilu on todella kaukana mistään premiumista. Varmasti tässäkin makuja on moneen lähtöön, mutta ainakin minulle premium on sitä, että muotoilussa ei lähdetä mihinkään muotikikkailuihin mukaan, vaan tehdään ajatonta, siis aikaa kestävää, muotoa. Ja tässä VW:n tylsä understatement-muotoilu on kyllä paljon lähempänä mun käsitystä premiumista jos vain laatuvaikutelma saadaan tarpeeksi korkealle.

      
  • 235+255:

    Tomppa Kruisailija:
    ... Focus on kaikin puolin premiumtasoa paitsi merkiltään...

    Enpä ole ajanut, mutta minusta tuo sisustan muotoilu on todella kaukana mistään premiumista. Varmasti tässäkin makuja on moneen lähtöön, mutta ainakin minulle premium on sitä, että muotoilussa ei lähdetä mihinkään muotikikkailuihin mukaan, vaan tehdään ajatonta, siis aikaa kestävää, muotoa. Ja tässä VW:n tylsä understatement-muotoilu on kyllä paljon lähempänä mun käsitystä premiumista jos vain laatuvaikutelma saadaan tarpeeksi korkealle.




    En ota kantaa muotoiluun koska se on makuasia. Tarkoitin vain että nopean tutustumisen perusteella autona Focus antaa ihan yhtä hyvän vaikutelman kuin ns. premium autot eli luokaa kalliimmat, ellei jopa parempaa.

      
  • Verrataan vaikka BMWn ykkössarjaan niin kyllä on paljon tyylikkäämpi.



    http://www.ford.se/Personbilar/KommerSnartNyaFocus/Design

      
  • 235+255:

    Varmasti tässäkin makuja on moneen lähtöön, mutta ainakin minulle premium on sitä, että muotoilussa ei lähdetä mihinkään muotikikkailuihin mukaan, vaan tehdään ajatonta, siis aikaa kestävää, muotoa.




    mielestäni premiumilla ja tylsällä muotoilulla ei ole kyllä mitään tekemistä keskenään. Kaikiss autoryhmissä on sekä tylsiä että hienosti muotoiltuja autoja.

      
  • Nyt kun uudelle Focuksella on tullut jonkin verran ajeltua niin tässä hieman tähänastisia kokemuksia.



    Auto on siis Focus 1.6 Ecoboost 150 Titanium Wagon 17" vanteilla + pikkuisen normaalia paremmalla Audit 3 soittimella. Auto on varsinaisesti vaimon auto, mutta minä olen ajanut sillä yhden 300 km reissun + pientä kaupunkiajelua + viikon aikana 1.200 km mittaisen kesälomareissun, jossa tuli ajettua monenlaisissa olosuhteissa moottoritien ja hiekkatien välillä. Edellinen vaimon auto oli -05 Focus 2.0 Ghia Wagon.



    Ajettavuus:



    Ajettavuus on edelleen erinomaisella tasolla, mutta sähköiseen ohjaustehostimeen siirtyminen on tuonut pientä takapakkia ohjaustuntumassa. Jossain koeajojutussa oli hyvin kiteytetty tuo ohjaustuntuma kun siellä todettiin, että ohjaus on keskialueella tunnottomampi, mutta hieman suuremmalla ratinkäännöllä tuntumaa alkaa löytyä entiseen mallin.

    Tuota ohjausta lukuunottamatta uusi auto tuntuu aiempaa jämäkämmältä ja matka-ajossa luokkaa isommalta peliltä. Mutkatiellä ajamisen hauskuus verrattuna useimpiin kilpailijoihin on kuitenkin edelleen tallella. Hiekkatieajettavuudesta ei tämänkään auton kohdalla kannata laulua tehdä.



    Suorituskyky ja kulutus:



    150 heppainen Ecoboost tuntuu varsin hienolta perheauton moottoriksi. Edellisen sukupolven 2-litraiseen Focukseen tehoa on tullut vain 5 hv lisää, mutta vääntöä on n. 30% enemmän ja huippuvääntö on käytössä välillä 1.600-4.000 r/min. Käytännön suorituskyky on tuon ansiosta ihan eri luokkaa vanhaan 2-litraiseen verrattuna ja ohituskiihtyvyys on jopa erinomainen tuon kokoluokan perheautolle. Nelosta silmään ja ohi mennään että heilahtaa. Suorituskyvyssä siis selvä parannus aiempaan verrattuna.

    Pääsin viime viikolla ajamaan myös 125 hv 5-ovista Trend-mallia ja suorituskykyero Ecoboostiin tuntui selvästi suuremmalta kuin 25 hv tehoero antaisi olettaa. Ecoboost on aivan eri luokan moottori kuin pienempitehoiset vapaastihengittävät bensaversiot.

    Kulutus ei hirveän suurta roolia meidän auto-ostossa esittänyt, mutta eipä tuota uutta Focusta voine bensasyöpöksi syyttää. Vaihtelevalla 1.200 km ajomatkalla ajotietokoneen mukaiseksi keskikulutukseksi muodostui 6,6 l/100 km kun keskinopeus oli 79 km/h. Auton hakureissulla n. 70 km matka ajettiin peräkkäin vanhalla ja uudella Focuksella ja sillä matkalla ajotietokoneiden mukainen kulutus oli 0,4 l/100 km pienempi tällä uudella pelillä verrattuna vanhaan 2-litraiseen.



    Tilat:



    Näistä ei ole mitään ihmeellistä todettavaa entiseen Focukseen verrattuna, tilaa on suurin piirtein saman verran kuin aiemmin. Titaniumin penkit ovat hyvät ja jämäkät ristiselän tuen säätöineen ja Trendin penkit tuntuivat minun makuun turhan pehmeiltä.



    Melutaso:



    Uusi Focus on edellisen sukupolven mallia hiljaisempi. Tässä uudessa autossa on 215/50/17” Conti Sport Contact 3 –renkaat ja vaimon aiemmassa pelissä 205/55/16” Sport Contact 2. Rengasäänet kuuluvat kyllä karkealla asfaltilla, mutta esim. moottoritienopeuksilla voimakkain melun lähde on ollut kuskin oven tienoilta tuleva tuulen suhina.



    Muita huomioita:



    Uusi Focus vaikuttaa aiempaa mallia laadukkaammin tehdyltä. Sisätilat ovat varsin viihtyisät ja laatuvaikutelma on minusta aivan passeli. Audio 3 –soittimen radiopuolelta en ole saanut äänentoistoa kovin laadukkaaksi, mutta muistitikulta soitettu mp3-musiikki kuulostaa paljon paremmalta kuin radion äänentoisto.

    Pieniä moitteita löytyy seuraaviin asioihin liittyen:

    - Sivupeilit ovat turhan kapeat mistä johtuen näkyvyys niiden kautta ei ole kovin hyvä.

    - Tuuletussuuttimet on käännetty pystysuuntaisiksi. Tästä on seurauksena se, että rystyset ja ranteet saa hyvin jäädytettyä kun suuttimet puhaltavat ilmaa suoraan käsille kun ratista pitää kiinni.

    - Vaihdekeppi on minusta turhan oikealla, sen paikka ei vaikuta oikein luontevalta.

    - Ratissa on yhteensä 20 painiketta mikä on minusta liikaa - omassa autossa pärjään mainiosti kahdeksalla painikkeella. Muuten Focuksen painikkeiden logiikka on ihan ok, mutta soittimen painikkeet/käyttölogiikka on tehty turhan monimutkaiseksi.



    Yhteenveto:



    Monessa asiassa on menty eteenpäin edelliseen Focukseen verrattuna ja erityisesti Ecoboost-moottori on iso askel eteenpäin Fordille. Ajettavuudessa on palikat edelleen paremmin kohdallaan kuin useimmilla kilpailijoilla ohjaustuntuman pienestä heikkenemisestä huolimatta. Autoa ostettaessa en keksinyt yhtään hyvää syytä ostaa esim. Golfia Focuksen sijaan kun hintaakin vastaavasta varustetulle Golfille olisi tullut useampi tonni enemmän. Tuollaiseksi kohtuullisen järkiperusteilla valituksi autoksi uusi Focus on mainio peli ja ensikokemusten jälkeen ostos ei ole myöskään kaduttanut

      
  • Portti, kiitos hyvästä viestistä!

      
  • Pikaisen kokeilun perusteella Focusista jäi vähän ristiriitainen kuva. 110 kW bensakone oli mainio voimanlähde. Jo hyvin alhaisilta kierroksilta lähtien vetoa löytyi paljon ja pitkistä välityksistä huolimatta minkäänlaista puutumista ei ollut havaittavissa. Melua oli mun korviin hieman enemmän kuin mitä tuon luokan autolta odotan. Häiritseväksi melu nousi moottoritienopeuksissa. Alhaisemmissa nopeuksissa meno oli kaikin puolin laadukasta. Vaikka en nyt niin kovin tarkka muotoilun suhteen ole, niin kojelaudan muotoilu ei toiminut mun silmille ollenkaan.

      
  • Miten paljon Focuksen "Dynaaminen kaarreajon hallinta" kuluttaa jarrupaloja?

    Onko se samalla hyvä ominaisuus takajarrulevyille, kun ne muuten helposti pääsevät ruostumaan?

      
  • HS:n testissä oli tänään Focus 1.0 Ecoboost Titanium 5-ov. ja yllättäen moittivat kulutusta suureksi. Mitattu kulutus 6,8 l/100 km kun aiemmin testattu Focus 1.6 Ecoboost 110kW kulutti desin vähemmän.



    Sitkeydestä tuli kehuja paljon, mutta ohituskiihtyvyydessä kolmosella taas 1.6/1.8 vaparit oli nopeampia.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit