Kitkat vai nastat???

63 kommenttia
«13

Olen ajanut koko ikäni kaikki talvet nastarenkailla, mutta nyt olen pohtinut vaihtoa kitkarenkaisiin. Haluaisin rehellisiä mielipiteitä kitkojen käytöstä. Pärjääkö niiden kanssa talvella? Ja jos on tottunut nastoihin niin mitenkähän pärjää kitkojen kanssa? Ajan sekä kaupungissa että aika paljon maantieajoa. Olen suunnitellut Nokian RSi-kitkoja.

  
  • Jos olet yhtään lukenut esim. TM rengastestejä, tai seurannut keskusteluja, olisit saanut tietää, että Etelä-Suomessa ei kitkarenkailla oikein pärjää. Musta jää, sohjo yms. jossa kitkat eivät toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Jos olet Lapista, ajat kovalla pakkaslumella koko ajan, silloin toimii kitkat paljon paremmin. Ilmeisesti päinvastoin kuin oletit asian olevan?

    Itse olen ajanut pääkaupunkiseudulla pari talvea joskus pelkillä talvirenkailla ilman nastoja. Ei nekään huonoilta tuntuneet, mutta jääkelillä on ennakoitava kaikkia tilanteita, kuten kitkarenkaillakin.
    Toisaalta ABS, ESP ja kaikki elektroniikka tekee ajamisen helpommaksi, muttei pidä silti luottaa niihinkään liikaa.

      
  • ESP kanssa on kiva ajella mutta jos ajelee melko kovaa auto käyttäytyy vielä aika hyvin mutta sitten kun ylittää sen rajan niin se tulee äkkiä vastaan.
    Kitkat ja nastat keskustelu on ollut suosittua täällä, katso vanhoja keskusteluja/viestejä. Itse taas otin ne puheen aiheeksi vähän aikaa sitten. Ja porukka muistutti mulle että siitä on puhuttu tarpeeksi.

      
  • Ajoin viime talven kitkoilla (Maxi-Ice), ekaa kertaa elämässäni (kortti ollut reilut 20 vuotta). Ainakin kun ne oli uudet, minulla ei ollut mitään ongelmaa. Vaimon autossa oli vuoden vanhat Nokian nastat, eikä käytännössä ole muuta eroa kuin kitkat on hiljaisemmat kuin kesärenkaat, PALJON hiljaisemmat kuin nastat.
    Ajan ns. pohjoista pääkaupunkiseutua, eli mannerheimintien kiillotettuja pintoja ei tarvitse ajaa, mutta esim. hämeenlinnanväylää ja vihdintietä kehä I sisäpuolelle sentään.
    Auto on S60 ja on ABS. Jos on liukasta, niin yritän ennakoida, tietenkin. Ei millään renkailla voi päästellä kuin kesällä, joten risteykset jne vaatii tietysti asennoitumista.

      
  • Luotin kaverini kanssa liikaa viime talvella renkaisiimme. Stop- risteyksessä viiva tuli mukavasti ylitettyä. Käsijarrulla sain auton käännettyä hieman parempaan suuntaan. Kaverini taas meni koko Stop- risteyksen ohi pysähtymättä Tänä talvena lumi (ja jää) jälleen kerran yllättää autoilijat, viimeistään risteyksissä.

      
  • Mielestäni kitkoilla pärjää siinä missä nastoillakin. Lumella ja karkeammalla jäällä toimii yhtä hyvin kuin nasta, lumella jopa paremmin. Sen pari kertaa vuodessa kun on vesijäätä tms. On aika sama mitä on alla. Kummassakaan ei ole pitoa, nastoissa toki hitusen enemmän, mutta sillä ei juuri ole merkitystä kun se pito on silti niin huono, että jos on ojaan mennäkseen niin sinne menee nastoista riippumatta. Mukavuuspuolella kitkat on sit ylivoimaset. Lisätään nyt vielä, että olen ajellut yhden talven kuluneilla blizzak mz-02 renkailla, seuraavana talvena alla oli uudet hakkapeliitta 1, eikä eroa voinut havaita muuta kuin ajomelussa. Molemmilla pysyi hyvin tiellä. Olen myös ajellut viime talvena satunnaisesti Nokian Q renkailla, eikä edelleenkään mitään ongelmaa, kuten ei omassa autossanikaan taas ensi talvena pyörivien nastarenkaidenkaan kanssa.

      
  • kun olen ottunut ajamaan kitkoilla. Ne toimivat hienosti, kunhan tiedostat ääriolosuhteet ja varot niitä.
    Vaihdoin kitkoihin 1997 kun silloisessa autossa - Volvo 850 T5 - ei nastat yhtään pysyneet etupyörissä. Aluksi käytin Blizzakkia sittemmin Nokiaa. Blizzak kului liian nopeasti. Nokia oli hyvä. Nyt on kokeeksi Continentalit alla.
    Sellaiselle jonka ei ole ihan pakko ajaa pitkiä päiviä kaikkein kurjimmissa kelioloissa niinä harvoina hyvin päivinä kun nämä olot esiintyy kitkat sopii mainiosti.

      
  • Lainaus:
    20.10.2004 klo 09:30 Fretti kirjoitti
    Olen ajanut koko ikäni kaikki talvet nastarenkailla, mutta nyt olen pohtinut vaihtoa kitkarenkaisiin. Haluaisin rehellisiä mielipiteitä kitkojen käytöstä. Pärjääkö niiden kanssa talvella? Ja jos on tottunut nastoihin niin mitenkähän pärjää kitkojen kanssa? Ajan sekä kaupungissa että aika paljon maantieajoa. Olen suunnitellut Nokian RSi-kitkoja.


    TM:n ja Tuulilasin mukaan kitkoilla tekee paljonkin jos asut Lapissa, missä tiet ovat pakkaslumen peitossa, sielä kitkat eivät kulu nopeasti ja menetä parasta pitoaan. Etelässä etenkin jäällä jarrutusmatkat pitenevät huimasti, samoin kiihdytysmatkat, bensan kulutus ja sivuttaiskitka on olematonta, lisäksi kitkat kuluvat todella nopeasti jso vähänkin joutuu ajamaan kuivalla asfaltilla ja märällä asfaltillahan kitkat ovat hävinneet pidossa jopa nastoille eli lyhyesti pohjoiseen KYLLÄ, etelään EI.

    Toki voit ajaa vaikka kesärenkailla jos olet todella varovainen ja osaat ennakoida tai opit ennakoimaan. Tuulilasissa heikoin nasta voitti parhaan kitkan ja sama tulos taisi olla TM:ssäkin. Eri asia on jos asut siis pohjoisessa ja haluat nauttia hiljaisuudesta niin sitten kitkat!

      
  • Vihreät timantit ovat parhaat: www.greendiamond.info
    Itse en ole uskaltanut ostaa, vaikka kai hyvät onkin.

      
  • Ehdottomasti kitkat! jo useampi kitkarengastalvi takana ja enään en nastoihin vaihtaisi. Pääkaupunkiseudullakin toimivat loistavasti ja niitä todella pahoja kelejä on kuitenkin vain muutama vuodessa (vesi jään päällä ei sovi kitkoille). Ne muutamat päivät kun ajaa rauhallisesti ja varoen. Lopuista talvipäivistä kuitenkin Stadissakin on 80%:sti kuivat tiet, jolloin kitkat ovat loistavat. Toki nastoilla saat autosi tuntumaan viisi vuotta vanhemmalta...

      
  • http://www.nokiantyres.com/nastatvaikitkat

    NASTAT VAI KITKAT?

    Talvirengasvalinnan ydinkysymystä – nasta- vai kitkarenkaat – kannattaa miettiä hetki. Vaihtoehtoja pohtiessa muutama tarkistuskysymys on paikallaan: miten paljon ajat, millaisilla teillä, millainen kuljettaja olet, miten harjaantunut talviajaja, voitko turvautua julkisiin kulkuneuvoihin vai ajatko lähes aina omalla autollasi, onko autossasi erityisiä turvavarusteita (ajovakaudensäätö- ja luistonestojärjestelmä, ABS-jarrut)? Annamme muutamia vinkkejä helpottamaan valintaasi nastallisten ja nastattomien renkaiden välillä. Valitsetpa kummat tahansa, muista, että talvi on taitolaji. Ennakoiva, rauhallinen ajotyyli, oikea tilannenopeus ja väljät ajoaikataulut lisäävät talviautoilun turvallisuutta ja mukavuutta.

    Millaisilla teillä ajat?

    Jos ajat talvella enemmän jäisillä kuin lumisilla teillä, sinun kannattaa valita nastarenkaat. Nastarenkaat sopivat erityisesti etelän rannikkoseuduille, jossa tiet ovat talvella usein jäisiä. Kitkarenkaat soveltuvat paremmin lumisille teille. Jos ajat jäisillä ja polanteisilla sivuteillä, suosittelemme nastarenkaiden hankkimista.

    Millainen kuljettaja olet?

    Jos olet kokenut ja harjaantunut kuljettaja, voit valita talvirenkaiksesi yhtä hyvin nastattomat kuin nastalliset renkaat. Nykyaikaiset kitkarenkaat pitävät hyvin hankalallakin kelillä ja korjaavat jopa kuljettajan pieniä virheitä. Nastarenkaiden pitokyky on kuitenkin vielä huomattavasti parempi. Tuoreen, talviliikeenteeseen totuttelevan autoilijan on järkevää valita nastarenkaat.

    Peilijää tai kovaksi pakkautunut lumi vaatii ennakointia

    Jos ajat kitkarenkailla vesijäällä tai kovaksi pakkautuneella lumella, esimerkiksi kiillottuneella risteysalueilla, sinun on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta. Näillä alustoilla kitkarengs pitää selvästi huonommin kuin nastarengas.

    Tie kutsuu pääkallokelilläkin

    Onko auto sinulle työväline? Joudutko lähtemään aamuvarhaisella matkaan, vaikka lumimyräkkä tai hirmuinen pääkallokeli piinaisi? Sinun kannattaa ehdottomasti valita nastarenkaat. Nastarenkaat tasaavat ylivoimaisesti parhaiten kelivaihteluita. Nastarenkaat toimivat yllätyksettömästi.

    Autossasi on runsaasti turvavarusteita

    Ajatko hyvinvarustellulla, uudella autolla, jossa on ajovakaudensäätöjärjestelmä ja ABS-jarrut? Jos ajotapasi on lisäksi hillitty ja ennakoiva, selviydyt talvesta ilman nastojakin.

    Arvostatko hiljaisuutta?

    Jos renkaan hiljaisuus on sinulle tärkeä seikka, sinun kannattaa valita kitkarengas, joka on hiljainen myös paljaalla tiellä. Uusien nastarenkaidenkin ohjaamoääni on varsin vähäinen ja vaimea. Nasta- ja kitkarenkaiden melutasoa säätelee mm. EU-direktiivi. Modernit nastarenkaat eivät poikkea äänitasoltaan merkittävästi kitkarenkaista. Nasta- ja kitkarenkaiden melutasoa säätelevät mm. EU-direktiivit.

    Kitkarenkailla joustoa asennusaikatauluun

    Kitkarenkaat lisäävät asennusaikataulun joustavuutta. Voit asentaa kitkarenkaat autoosi syksyllä hyvissä ajoin ennen liukkaiden talvikelien alkamista. Kitkarenkaat lisäävät ajoturvallisuutta myös keväällä, jolloin lämpötilat vaihtelevat yllättävänkin nopeasti. Voit huoletta ajaa nastattomilla talvirenkaillasi, kunnes lämpötila vakiintuu keväiseksi.

    Kitkoilla ympäri vuoden?

    Kevään karkeat tienpinnat kuluttavat kaikkia renkaita erityisen paljon. Kitkarengas on suunniteltu ja tarkoitettu ensisijaisesti talvikäyttöön. Kitkarenkaiden ajo-ominaisuudet eivät täytä hyvälle kesärenkaalle asetettuja vaatimuksia. Kesärenkaat ovat taloudellisin ja turvallisin vaihtoehto kesäkäyttöön.

      
  • Onko vkjoella kitkat vai nastat? Ja missäs sitä ajellaan?

      
  • Niin, tämä taas on näitä ikuisuuskysymyksiä, johon oikean vastauksen saa ainoastaan kokeilemalla itse. Hyviä vastauksia täällä onkin jo tullut, omasta kokemuksesta voin todeta, että ainakaan Turun seudulla ei ole kitkarenkaiden kanssa ollut ongelmia. Edellinen autoni oli Alfa Romeo, jolla ajelin 3 talvea samoilla kitkoilla. Viimeisenä talvena sai pahimmilla liukkailla olla aika tarkkana, mutta kun tämän tiesi ja suhteutti ajotapansa keliin, ei ongelmia päässyt tulemaan. Nyt ajelen Meganella, johon myös ostin kitkarenkaat, vaikka auton ajotuntuma ei olekaan Alfan tasoa. Rellussa tosin sitten on ESP, jota Alfassa ei ollut. Mainittakoon, että ajan vuosittain n.25000 km, josta reilun kolmanneksen pääteillä ja loput kaupunkiajoa.

      
  • Tämä perustuu vain ja ainoastaan omakohtaisiin kokemuksiini ja minkä vuoksi ajan kesällä kunnon kesärenkailla ja talvella kunnon nastarenkailla. Jokainen saa puolestani olla ihan sitä mieltä kuin haluaa.

    Jostakin syystä (lienee melu) melkein kaikissa koeajettavina olevissa uusissa autoissa on alla kitkarenkaat. Useimmat koeajajat ihastuvat hiljaisuuteen eivätkä kiinnitä lyhyellä kaupunkilenkillä mitään huomiota ajettavuuteen. Autoon kuitenkin laitetaan useimmiten talvirenkaiksi nastalliset.

    Taloudessamme olevat autot olen koeajanut ensimmäistä kertaa kitkarenkain enkä olisi kumpaakaan ostanut, ellen olisi saanut kokeiltua niitä kunnon kesä- ja nastarenkain. Sen verran dramaattinen ero ajettavuudessa oli. Jos käytetään esim. TM:n pisteytystä kesä/nastat/ktkat se olisi 10/8/5, siis kuivalla asfaltilla.
    Pienemmällä autolla 9/8/5.

    Nuljukumit eli kitkarenkaat ovat kuvioltaan niin pehmeät, että ne ohjautuvat jokaisesta urasta oli se sitten sulalla asfaltilla tai jäisellä tiellä oikeastaan vähän mihin sattuu. Saa ainakin pitää kunnolla ratista kiinni ainakin kaasua painettaessa. Vaarallisin ominaisuus mielestäni oli voimakkaan sivutuulen aiheuttama kuvion eläminen, sai vääntää melkoisesti enemmän, jotta suunta säilyy. Tämä tekee ajamisesta huojakkaan näköistä. Maantiellä näkee usein mutkittelevia autoja, johtuneekohan osaltaan kitkarenkaista.
    Nuljukumeilla jarruttaminen ja kiihdyttäminen märällä asfaltilla on aika toivotonta puuhaa.

    Saksassa olen ollut useasti kyydissä ja ajanut suolatulla moottoritiellä reilun viiden asteen pakkasessa ja kyyti ollut reilun 200 km/h. Alla ovat olleet kitkarenkaat. Sama huojakkuus tuntuu silloinkin ja joskus hirvittää (itse en aja niissä olissa niin lujaa). Siellä tosin nuljukumit ovat suuremman nopeusluokan ja kuvioltaan selvästi jäykemmät.

    Nastarenkaathan ovat kuvioltaan jäykemmät jo nastojen pysymisen vuoksi ja jäykkyytensä ansiosta vastaavat ohjaukseen paremmin kuin nuljukumit.

    Tässä keskustelussa on puhuttu vain, että pärjääköhän nuljukumeilla.
    Jos pärjääminen on sitä, että ei aja talven aikana kenenkään perään, ojaan tai jää kiinni kohtuuttoman usein sekä huonolla kelillä jättää auton kotiin, niin varmaan pärjää. Mutta jos ostaa auton, jolla on hyvä ajaa niin miksi pilata sen ajo-ominaisuudet huonoilla renkailla. Samalla voisi ostaa puolta halvemman ja varustaa sen nuljukumeilla ja ajaa vaan. Eihän motocrosspyörällä/-renkaillakaan kukaan mielellään moottoritiellä aja.

    Tämä ei ehkä merkitse useimmille mitään, mutta itse ainakin haluan parasta mitä omilla rahoillani saan ja samalla tulen huomioineeksi muut liikenteessä olevat ajamalla mahdollisimman turvallisilla renkailla kesät talvet. :smile: :smile:

      
  • KitkaT PITÄÄ PAREMMIN LUMELLA JA ON HILJAISEMMAT KUIN NASTAT MUTTA NASTA PUREE PAREMMIN JÄÄHÄN KUIN KITKA JA ON MUUTENKIN "HELPOMPI" JA YLLÄTYKSETTÖMÄMPI AJETTAVA KUIN KITKARENGAS. KITKARENGAS EI OLE KESÄRENGAS VAAN PERINTEINEN KESÄRENGAS ON PAREMPI JA TURVALLISEMPI AJETTAVA KESÄLLÄ KUIN KITKA. KITKARENGAS = TALVIRENGAS ILMAN NASTOJA EIKÄ SIIS MIKÄÄN KESÄNAKKI.

      
  • Olisihan noi kitkarenkaat nykyään ainakin etelä-suomessa ihan fiksu vaihtoehto, kun suosiossa talvesta ajellaan sulalla asfaltilla. Vaikka itse olen autoilu 23 vuotta etelä-suomessa ja nykyisin täällä Kainuussa, aika ei ole tehnyt minusta niin hyvää autoilijaa, että luottaisin kitkarenkaisiin täysin ja varmuuden vuoksi ajelenkin talvet nastoilla, ja eikö toi varmuuden vuoksi ole liikenneturvallisuutta?
    Nastarenkaat ovat siinä suhteessa hyvät kun niitä käytetään vaan niin kauan on pakko. Minulle voisi käydä kitkarenkailla, että ne unohtuisi alle ja kuluisivat äkkiä käyttökelvottomiksi.

      
  • Kitkoilla pärjää hyvin. Itse olen ajanut kuusi talvea noin 15 tkm talvessa eikä eteen ole tullut yhtään kusista tilannetta. Autoa on käytetty aika kun on ollut tavetta. Kelistä riippumatta lähes päivittäin.

    Renkailla on ajettua ympäri suomea, mutta suurin osa etelässä. Mitä kylmempää ja lumisempaa on, sen paremmin kitkat toimivat. Alla on toinen sarja Nokian Hakkapeliitta Q:ta. Ensi talveksi ostan RSi:t.

      
  • Kumma kyllä Lapissa ei suosita kitkoja. Eikö se mene melkein niin että mitä Etelämmäs menee sitä enemmän kitkoja? Helsingissä niitä varmasti on enemmän kuin Tampereella, vai? Voiko näin olettaa?

      
  • Olen ajellut kitkoilla niin kauan, etten muista vuotta, jolloin nastat on ollut alla. Ensin autona oli Volvo 240 ja kitkat. Sitten Astra ja kitkat. Sitten toinen ja kolmas Astra, sitten Megane ja nyt BMW 525i. Ajelen töikseni ja vapaa-ajalla. Pitkiä matkoja ja kaupungissa. Säästä riippumatta. Pikkuteitä aivan peilijäillä. Nastarenkaisiin en koskaan enää palaa. On hyvä muistaa, että paras turvallisuusväline on ratin ja penkin välissä. Jos kaipaat turvallisuudentunnetta kitkoihin siirtymisessä, niin nauhoita nastojen rapinaa ja kuuntele sitä ajaessasi :grin:

      
  • "pari autoa sitten (eikun pari vuotta sitten)" (hauska sanoa näin, autot on vaihtunut turhan usein) oli Opel Vectra B:ssä kitkat. Michelin Maxi-Icet ja niihin olin hyvin tyytyväinen. Talvella auton mittariin tuli tosin vain pari tuhatta kilometriä, enimmäkseen jonkun muun kuin itseni ajamana, mutta yllätyksiä ei tullut pahimmillakaan keleillä, kun ajeli rauhallisesti. Seuraavassa autossa, Skoda Fabiassa oli sitten Hkpl 2:set ja melu oli aika hirveä. En tykännyt. Auto vaihtui taas viime syksynä, tällä kertaa Alfa 156:een ja kappas vaan, taas talvirenkaina Hkpl 2:set. Renkaat oli jo tosin 4 vuotta vanhat joten nastat tippui omalla ajotyylilläni nopeasti eturenkaista, ehkä vähän tarkoituksellakin. Nyt oli sitten taas kova henkinen kamppailu, uudet nastat (esim. kleber kapnor 4 kävi mielessä) vai kitkat? Loppujenlopuksi en päätynyt periaatteessa kumpaankaan.

    Alle tuli perjantaina Green Diamond-kitkat, joista oli keskustelua jo muualla täällä. Tiivistettynä kyseessä on kitkarengas, johon on puhallettu 270 grammaa granulaatteja jääpitoa parantamaan. Toisin kuin Tuulilasi testissään väittää, niitä kasataan myös Suomessa. TL:n testissä pohjana oli Yokohaman runko, itse sain renkaani Nokian rungolla. Suomessa niitä tehdään mm. uudessakaupungissa, Nokian lisäksi käytetään löysempää Michelinin runkoa. Ensimmäisillä yöpakkasilla olen saanut jo jotain käsitystä renkaista. Ensinnäkin ne ovat erittäin hiljaiset, toiseksi mm. jarrutuspito asvalttipinnalla tuntuu olevan kohdallaan, samoin kiihdytyspito. Ainoa miinus pakasta vedettyinä oli lievä tunnottomuus ohjauksen keskialueella ja hitaanoloinen reagointi, eli pinnoitetulle renkaalle tyypillisiä heikkouksia oli jonkin verran. Kun purin kuormasta kesärenkaat vanteineen ja lisäsin hieman rengaspaineita, parani ohjaustuntokin.

    185/65R15 koon pyörät maksoivat 230 euroa (suhteilla) joten jos läheskään siihen hintaan saa, niin kannattaa kyllä harkita.

    Lisätietoja GR:stä löytyy: http://www.greendiamond.info ja nasta vs kitka -artikkeli tuolta: http://koti.mbnet.fi/skodeweb/nastavskitka.htm

      
  • "...mutta yllätyksiä ei tullut pahimmillakaan keleillä, kun ajeli rauhallisesti."


    Tuohon usein käytettyyn toteamukseen tekee mieli puuttua. Nyt sattumalta lainasin sen Niki Karin kirjoituksesta. Yhtä hyvin se voisi olla kenen tahansa kitkojen puolustajan kirjoittamaa. En ota kantaa väittelyyn kitkat vai nastat, mutta mielestäni perusteluiden pitäisi pohjautua kestävämpään perustaan.

    Se, ettei yllätyksiä ole sattunut, ei johdu välttämättä renkaista vaan tuurista. Olen ajanut toistakymmentä vuotta suuren osan ajasta pimeässä lähivaloilla eikä onnettomuuksia ole sattunut. Se ei kuitenkaan johdu oikeasta tilannenopeudesta tai riittävistä lähivaloista vaan siitä, ettei kukaan ole osunut tielleni sopivalla hetkellä.

    Huonoillakin renkailla pärjää, kunhan ei yllätyksiä satu. Tietysti ennakoimalla ja varovaisuudella voi myötävaikuttaa turvallisuuteen, mutta aina sekään ei riitä. Silloin tarvitaan jotain muitakin apuja.

      
  • Lueskelin tuossa hieman TM:n rengastestejä ja huomasin seikan joka on jätetty todella vahälle huomiolle talvirenkaista puhuttaessa. Märällä asfaltilla nykyaikaisen talvirenkaan pito on täysin onneton. 100km/h - 0 km/h jarrutusmatka esimerkiksi nokian hakkapeliitta 4:lla noin 68 metriä ja hakkapeliitta RSi:llä noin 71 metriä! Vastaavasti saman valmistajan kesärengas pääsee noin 44,5 metriin ja nopean ajon kitka noin 54 metriin. Vastaavat jarrutusmatkat olisi kiva nähdä myös kuivalla asfaltilla. Etelä-Suomessa ylivoimaisesti yleisin talvikeli kaupungeissa ja pääteillä on joko kuiva asfaltti tai märkä asfaltti. Nyt loppusyksystä kun osalla on alla talvirenkaat ja osalla kesärenkaat tekisi ihmisille ihan hyvää tiedostaa talvirenkaiden surkeat pito ominaisuudet märillä keleillä.

    Jarrutusmatkat muutin vastaamaan jarrutusta 100km/h - 0 km/h kaavalla, jossa jarrutusmatka on verrannollinen nopeuden neliöön. Lähteenä TM:n tämän vuotiset talvi- ja kesärengastestit.

      
  • Nuo jarrutusmatkat ovat mielestäni aika hyvä perustelu talvinopeusrajoituksille, joita monesti kritisoidaan.

      
  • Suunnilleen 70 m:n jarrutusmatka 100-0 km/h vastaa n. 5,5 m/s2 hidastuvuutta. Sillä hidastuvuudella jarrutusmatka on 80-0 km/h sama kuin tuolla Fabion mainitsemalla kesärenkaalla 100-0 km/h. Eli Bertonen kommentti osuu naulan kantaan, auto pysähtyy talvirenkailla talvirajoituksella samalla matkalla kuin kesärenkailla kesärajoituksilla.

    [TeeCee muokkasi tätä viestiä 09.11.2004 klo 13:12]
      
  • TM saisi ottaa myös kesärenkaan mukaan talvirengastestiin, niin nähtäisiin tilanne toisinpäin.

      
  • Sama kävi mielessä minulla kirjoittaessani jossain, että ajan talvella lumisella tiellä yhtä vähän kuin kesällä soratiellä. Kuitenkaan ei kesärenkaiden soratieominaisuuksia testata. Kyllä talvirenkaan ominaisuuksia kannattaisi mitata nykyistä enemmän paljaalla asvaltilla ja verrata tilannetta nimenomaan kesärenkaisiin. Toivottavasti TM seuraa palstaa.

      
  • [quote title="20.10.2004 klo 09:30 Fretti kirjoitti"]
    Olen ajanut koko ikäni kaikki talvet nastarenkailla, mutta nyt olen pohtinut vaihtoa kitkarenkaisiin. Haluaisin rehellisiä mielipiteitä kitkojen käytöstä. Pärjääkö niiden kanssa talvella? Ja jos on tottunut nastoihin niin mitenkähän pärjää kitkojen kanssa? Ajan sekä kaupungissa että aika paljon maantieajoa. Olen suunnitellut Nokian RSi-kitkoja.
    ostin gontinentaalit (KITKAT)olen tyytyväinen,pitää hyvin muuten paitsi peili jäällä ja ert,hiljainen ja muistaa e.itkosen T-U-R-V-A-L-I-S-U-U-S -V-Ä-L-I. PS.pitääkö muuten talven ajetut nastat enää seuraavana talvena ?

      
  • Riippuu tietysti kilometreistä. Keskimääräisellä ajomäärällä, neljäntenä talvena nastarenkaat ovat jo siinä kunnossa, ettei niiden ominaisuudet ole kohdallaan. 2 ensimmäistä talvea menee hyvin, kolmas kohtalaisesti ja neljäntenä saa olla jo varovainen, sen verran liukastelee...

    - Ikä vaikuttaa varsinkin renkaan kovuuteen, vanha rengas on kova ja vaatii enemmän painoja, pito ei ole enää hyvä

    - Nastat lähtevät irti, kolmantena talvena HKPL2:n nastoja oli puolet jäljellä, neljäntenä ei eturenkaissa enää yhtään (lähtenyt irti, mennyt poikki tms. ) Nastojen särmät myös pyöristyvät, jolloin ne eivät enää pureudu jäähän.

    Nimimerkillä: 4 vuotiaat HKPL2:t joutivat eläkkeelle viime talven jälkeen.


    PS: Eikä ne kitkatkaan turvallisina sen pidempään kestä, moni kyllä ajaisi renkailla, jotka minä heitän pois vielä monta vuotta...


    [Niki Kari muokkasi tätä viestiä 21.11.2004 klo 03:41]
      
  • Ajoin eilen, lauantaina Helsingissä jolloin talven ensimmäinen pahin lumimyräkkä tuli, 20 cm lunta kerralla ilmatieteenlaitoksen mukaan. Autoja työnnettiin siellä täällä, kaistat ummessa. Vilkaisu paikallaan sutivien autojen renkaisiin, tuskin kesärenkaat, ilmeisesti kitkarenkaat! Keli oli todella paha, ja pakkautunut lumi jossa autot painanut ja jarruttanut alustan liukkaammaksi kuin jää on. Nasta pitää vain jotenkuten siinä. Liikenne olikin paljolti tukossa kitkarenkaiden ansiosta. Lukkoperällinen taksimersu ei päässyt liikennevaloista Albertinkadulla, molemmat takapyörät sutivat vain paikallaan, vaikka loiva "vastamäki" oli olematon. Siinä oli kitkarenkaat.

      
  • Turussa ollut ihan vastaavia kelejä, rannikolle ensilumi tuli jo alkuviikosta, mutta kertaakaan ei ole vielä ollut ongelmia pidon kanssa nuilla granulaattikitkoilla. Veikkaanpa, että niiden sijoitus TL:n testissä olisi ollut parempi, jos kitkoja testattaisiin paljaalla jääpinnalla.

    Lunta on kyllä tullut, mutta täällä satoi ensin vettä, paikoitellen on siis liiuukasta jäätä lumen alla, mikä tuntuu olevan jo varsin kinkkinen ajoalusta... Hankalaa on nastoillakin, kokeltu on tuliterillä hkpl 4:lla...

    [Niki Kari muokkasi tätä viestiä 22.11.2004 klo 02:31]
      
  • Kaksi asiaa olen havainnut tässä kitkarengas jutussa. Kun kaupunki (Hesa) on kuiva kuten yleensä niin liikenne valoissa syntyy mielenkiintoinen ilmiö. Alla on 205/16´Michelin X - ice renkaat.
    Vieressä valojen vaihtuessa kuuluu naapuri auton nastat raapivan asfalttia ja auto lähtee liikkeelle. Kitkalla sama asia: Ei sudi vaan pitää kui "tauti" ja naapuri jää sinne jonnekin. En edes yritä nopeaa lähtöä. Se on tarpeetonta kun lähtee muutenkin tehokaasti !
    :grin:
    Toista asiaa on varmaan jossain käsitelty aikaisemminkin. Kitkarenkailla talvella ajaessa pitäisi saada "hyvitystä" kun ei kuluta asfalttia ! :innocent:

    Kitkarenkailla mäkeen jäävä auto Mersu siis takavetoinen. Minulla etuvetoinen ha ja ero on melkoinen. Ei se mersu niin hyvä auto olekkaan niin pitkään kun eivät luovu takavedosta. Ajatelkaa nyt hevosta joka työntäisi kärryjä ! :open_mouth:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit