SO2001:n laittamasta linkistä poimintoja: Ahah, nyt tuossa... nyt tuossa tulee ohituskaista.Hoh.ja se on niinku se...Ne on niitä legalisteja. Mä en tykkää niistä. Mutta tuota... hmm...Äääh... ...äh, öh, varo, öh, ah, tommosia pahuksen sika mulle jotain tommosia... typeriä...mikä mä tässä äsken, san...öh..Ja sitä paitsi tuota niin, öh.... sinne vaan... no, oisin nyt tietysti voinu...jouduin jo hiljentämään... öh... niin ku..Äsh, ärsyttää! Ah, hah, haa. Äh, masentaa, ääh. En minä lähet.. halua... Et se on eri asia ne legalistit, joidenka perässä ajaa jo ennen ohituskaistaa pitkään ja toivoo, että tuon mä haluan ohittaa. Ja sit se jumittaa siinä. Mutkun... mutkun mä en oo legalisti. Mä oon kova ajaja.
Tähän perään poiminta TM:n jutusta tuohon Hesarin mielipidekirjoitukseen:
Kiihdyttävätkö autoilijat ilkeyttään ohituskaistan kohdalla, ettei kukaan vaan pääse heidän ohitseen.
”Eivät ihmiset sitä ilkeyttään tee”, sanoo HS:ssä Trafin Jussi Pohjonen.
”Uskon, että siinä on jotain havaintopsykologista, että kun tie muuttuu leveämmäksi, ajamisesta tulee helpompaa. Sitten ihmiset vaistomaisesti ja tahtomattaan painavat kaasua.”
Pohjosen mukaan ohittamisesta tulee tällaisessa tilanteessa hankalampaa ja liikenneturvallisuus vaarantuu.
Vaarallisempi ilmiö on kuitenkin se, että joillekin autoilijoille ohituskaista on käsky ohittaa edellä ajavat huolimatta siitä, kuinka lujaa he ajavat.
”Kärjistettynä niin, että joku ajaa 200 kilometriä tunnissa, niin sitten jonkun on ajettava 300 kilometriä tunnissa päästäkseen ohi”, Pohjonen sanoo lehdessä.
Ohituskaistat saattavat jopa hidastaa liikennettä, Pohjonen sanoo. Näin käy silloin, kun ohitus tapahtuu tilanteessa, jossa yhtenäinen autojen letka etenee ohituskaistalle. Jonkun pitää letkassa tehdä ohittajalle tilaa, mikä hidastaa matkaa.
SO2001: ” TeeCee näyttää edustavan nykyisin yleistynyttä ajattelutapaa jonka mukaan yhteiskunnan tärkein tehtävä on taata kansalaistensa sisäinen ja ulkoinen turvallisuus.”
TeeCee: ”Minulla ei ole tuosta asiasta mielipidettä, en ole edes ajatellut asiaa, joten miksi sinusta näyttää että minulla on siitä juuri tuo mielipide?”
SO2001: ”Tuollainen käsitys minulle vain on tullut.”
Aivan, tuollainen käsitys sinulle on tullut, mutta MIKSI sinulle on tullut tuollainen käsitys? Minä en ole sanonut olevani tuota mieltä, joten käsityksesi on peräisin jostain muualta. Tuskin kukaan muukaan on tuota sinulle kertonut, todennäköisemmin olet itse tullut tuohon tulokseen, koska se antaisi järkeenkäyvän selityksen puheilleni liikennesääntöjen noudattamisesta. Et kykene noudattamaan rajoituksia etkä siedä arvostelua, joten keksit minulle kaikenlaisia arveluttavia ominaisuuksia, jotka selittävät sinulle osoittamani kritiikin.
Jos sinulla on jokin muu uskottava selitys, niin kerro ja vertaillaan perusteluja. Minulla on paljon sinun tarjoamaasi materiaalia puolustamaan omaa teoriaani, että suhtaudut tähän aiheeseen tunteella etkä järjellä.
SO2001: ” Kumpikaan ei sano, että valtion tehtävä olisi taata kansalaistensa vapaus.”
Kiersimme kerran tätä samaa puurolautasta ja esitin sinulle ajatuksen, että jos yhdellä on oikeus nukkua yönsä kerrostalossa, niin toiselta on evättävä vapaus siinä soittaa naapurissa tuubaa keskellä yötä. Kun monta ihmistä elää samassa yhteisössä, yhden ihmisen vapaus muodostuu muiden ihmisten velvollisuuksista. Liikenteeseen sijoitettuna tuo ajatus tarkoittaa, että yksilö ei voi tehdä liikenteessä asioita, jotka vaarantavat muiden ihmisten turvallisuutta, mikä tarkoittaa että liikenteessä vapaus ei voi toteutua.
Moni ei kuitenkaan kykene tai halua syventyä asiaan vaan suhtautuu siihen tunteella ja alitajunnalla. On myös niitä, jotka eivät edes välitä koko asiasta. Olen omin silmin nähnyt erään tälläkin palstalla kirjoittelevan perustelleen välinpitämättömyyttään ylinopeuksien suhteen näin: ”I don’t care. Eli so what. Kuoleehan ihmisiä muutenkin. Mekin kaikki kuolemme. Viikatemies riehuu raivopäisenä ympärillämme.” Kun tuolla tavalla ajatteleva kokee olevansa liikenteessä vapaa, meidän muiden vapaus kärsii. Siksi olemme yhteiskuntana päättäneet antaa poliisin tehtäväksi rajoittaa tuolla tavalla ajattelevien vapauksia liikenteessä. Ainakin tuon kuljettajan kohdalla suunnitelma toimii, sillä pääosa hänen kommenteistaan muodostuu valituksesta vapauden puutteesta liikenteessä.
SO2001: ” Ettei tästä kirjoituksestani tulisi liian pitkä, lopetan tällä kerralla tähän.”
Siinäkö se oli? Sanoin että annat mielipiteillesi perusteluiksi toisia omia mielipiteitäsi tai jonkun toisen henkilön mielipiteitä, ja vastauksena sinä annoit LISÄÄ omia ja muiden mielipiteitä. Olin sanonut myös että jätät vastaamatta suoriin kysymyksiin, kun niihin vastaaminen paljastaisi mielipiteesi perustelujen onttouden, ja mitä sinä teit? Toistit saman, jätit jälleen vastaamatta sinulle esitettyihin kysymyksiin, ja kirjoittelit lisää samanlaista tekstiä, joka aiheutti ne edelliset kysymykset.
Kyselystä huolimatta jätit edelleen antamatta selityksen sille, että miksi välillä ajat ylinopeutta ajansäästön vuoksi, välillä protestoidaksesi yhteiskunnan muuttamista diktatuuriksi, välillä kapinoidaksesi auktoriteetteja vastaan, välillä et kykene noudattaman rajoituksia fyysisen ja henkisen rasituksen vuoksi.
Et valottanut myöskään ristiriitaa mikä syntyy kun toisaalta olet sitä mieltä että tärkein asia on yleinen turvallisuus ja nimenomaan tavallisten kansalaisten turvallisuus, mutta silti vaikutat tyytymättömältä siihen, että niin moni pitää yhtenä yhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä kansalaistensa turvallisuudesta huolehtimista. Kenen se mielestäsi tärkein asia eli turvallisuus sitten pitäisi järjestää, ellei yhteiskunnan?
Myös se asia jäi sinulta tälläkin kerralla selvittämättä, että puheittesi mukaan sait jo lapsuudessasi traumat jotka aiheuttivat sinulle kapinahengen sääntöjä ja esivaltaa vastaan, ja vasta SEN JÄLKEEN tajusit miten epäoikeudenmukainen yhteiskunta on kun se laatii sääntöjä, ja miten kenkkumaista esivalta on kun se valvoo niiden sääntöjen noudattamista. Olet sanonut etten kyseenalaista asioita, mutta kun kyseenalaistan, sinä vaikenet.
Vastaamatta jäi myös kyselyni siitä, eikö suomalaisten tyytyväisyys poliisiin voi johtua myös hyvästä poliisilaitoksesta. Yksinkertaisin vastaus on yleensä lähimpänä oikeaa, ja tämä vaihtoehto tekisi tarpeettomaksi teorian koko maailmaa koskevasta aivopesusta, jonka vain auktoriteetteja vastaan traumojensa vuoksi kapinoivat huomaavat.
Ja ennen kaikkea jätit vastaamatta kommenttiini siitä, että sinä et vastaa kommentteihin joihin sanot vastaavasi, vaan suollat samaa hurmoshenkistä saarnaa, joka ne kysymykset alun perin saivat aikaan. Sanoit että ”Yritän nyt kommentoida muutamaa TeeCeen viime aikojen kirjoitusta.”. Tuloksena oli nolla kappaletta kommentteja siitä aiheesta jota sanoit kommentoivasi, sen sijaan kopioit omia vanhoja puheitasi, joista vanhimmat olivat vuodelta 1997 ja tuoreimmatkin vuodelta 2013. Ja näin siis keskusteluun osallistuu nimimerkki joka sanoo, että ”mielipiteeni ovat loogisia ja perustuvat tosiasioihin eivätkä ole harhoja”.
Sinä varmaan näet sen kokonaisuuden, joten kerro muillekin mikä versio pitää paikkansa, sekö jossa sanoit ajotapojesi ilmentävän kapinaasi auktoriteetteja vastaan vai sekö, jossa kerrot rikkovasi nopeusrajoituksia koska et kykene noudattaman niitä ADHD:n vuoksi, vai sekö, jossa kerrot rikkovasi nopeusrajoituksia säästääksesi aikaa.
Kaikki versiot pitävät enemmän tai vähemmän paikkansa tilanteista riippuen. Yleinen nimittäjä voisi olla mukavuudenhalu.
Uutisissa kerrottiin eilen, kuinka poliisi valvoo vuorokauden ajan tehostetusti nopeuksia osana yleiseurooppalaista nopeuksienvalvontaa. Sattumalta ajelin eilen illalla Helsingistä muutamia satoja kilometrejä sisämaan suuntaan. Uutiset aiheuttivat sen verran muutoksia ajotapoihini, että ajoin joissakin paikoissa hitaammin kuin ehkä muuten olisin ajanut. Tällaisia paikkoja olivat esimerkiksi ohituskaistojen loput. Nopeuden säätelyssä auttoi se, että edelläni ajoi iso Volkswagen farmariauto, jonka jarruvalot syttyivät kahdeksankympin lätkien kohdalla. Auto ajoi jonkin verran ylinopeutta (jossakin vaiheessa ohitti minut), ja kuljettaja oli selvästi tietoinen sakkoriskistä.
Myöhemmin käännyin erittäin hiljaiselle tieosuudelle, jossa yksi auto ajoi ohitseni, ja yksi tai kaksi autoa ajoi kymmenien kilometrien matkalla vastaani. Mitkä olivat tällöin syyt siihen, että ajoin lievää tai vähemmän lievää ylinopeutta? Ajan säästö? Kapina? ADHD? Kiire?
Mielestäni ei selkeästi yksikään edellä mainituista.
Syitä siihen, miksi ajoin hitaammin kuin muuten (esimerkiksi toisella autolla) olisin ajanut, oli ainakin kaksi. Toinen on autoni voimakas ääni, joka johtuu ehkä enimmäkseen renkaista. Se toimii automaattisena nopeuden hidastajana. Toinen syy on auton heikkotehoinen (juuri ja juuri katsastuksen läpäissyt) valoteho. Kun ei näe hyvin, ei viitsi ajaa kovaa. Suunnitelmissani on ostaa uudet umpiot ennen seuraavaa katsastusta.
Mikä on syy sille, miksi en noudattanut nopeusrajoituksia, vaikka en tällä kerralla muuten erityisen suurta ylinopeutta ajanutkaan? Tähän kysymykseen vastaus on mukavuudenhalu. On vaivattomampaa ajaa sitä vauhtia, mitä auto luontaisesti kulkee, kuin kytätä silmät sirrillään nopeusmittaria ja harjoittaa jalkalihaksia rasittavaa kaasuakrobatiaa nopeusmittarin viisarin pitämiseksi jossakin tietyssä kohdassa mittaritaulua. Oman turvallisuutenikin vuoksi katselen mieluummin maantietä ja tarkkailen mahdollisia hirviä kuin kyttään jotain yhdentekevää instrumenttia.
Mukavuudenhalun taustalla tietenkin ovat myös muut edellä mainitut muut syyt. Kiirettä nyt ei eilen illalla ollut, joten tällä kerralla tämä syy ei ollut merkittävä.
Kirjoitin viime kerralla (extra-jutussani) autoni iästä ja statuksesta ja siitä aiheutuneista ilmiöistä maanteillä. Olen huomannut, että vanha autoni on pudonnut samaan halveksittuun ”tuon ohi on ajattava” segmenttiin, mihin kuuluvalla autolla ajamiseen totuin, kun käytössäni oli Nissan Micra.
Joudun yhä useammin tilanteeseen, jossa joku ajaa ohitseni todennäköisesti vain sen takia, että kuljettaja näkee edessään vanhan autonromun, joka kuuluu ohittaa. Tämä ilmenee mm. tilanteissa, joissa suunnittelen ohittavani rekka-auton. Jos en ole äärimmäisessä ohitusvalmiudessa ja tee ennakoivia kiihdytyksiä, takaa tuleva premium-auto ohittaa minut ennen kuin ehdin lähteä ohittamaan rekkaa. Jos ajaisin itse vastaavassa paikassa premium-autolla, takaa tuleva auto ei todennäköisesti ohittaisi minua.
Maanteillä vallitsee kirjoittamaton luokkajako. Kuulun autoineni alimpaan roskaväkeen. No, ei tämä nyt kauheasti haittaa. Kun maksaa autosta tuhat euroa, tietää paikkansa. Ja tarjoutuupahan tilaisuuksia pieniin kisoihin. Micralla tuollaisiin joutui jopa muutaman kerran viikossa. Nykyisillä autoillani ne ovat olleet hyvin harvinaisia tai jopa lähes tuntematon ilmiö. Mutta nyt tilaisuuksia niihin on alkanut tulla erityisesti silloin, kun olen liikkeellä vanhemmalla autollani. Uudemmassa, vaikka sekin on jo vanha, on vielä toistaiseksi hieman korkeampi status ja onneksi vähän enemmän kiihdytystehoakin, jos sitä tarvitaan.
Havaintoni osoittavat todeksi sen usein mainitsemani asian, että autojen suurta tehoa ja hyvää kiihtyvyyttä ei tarvita laillisiin asioihin vaan ylinopeuksiin, öykkärimäiseen revittelyyn ja statuksen osoittamiseen.
TeeCee: ”Sinä varmaan näet sen kokonaisuuden, joten kerro muillekin mikä versio pitää paikkansa, sekö jossa sanoit ajotapojesi ilmentävän kapinaasi auktoriteetteja vastaan vai sekö, jossa kerrot rikkovasi nopeusrajoituksia koska et kykene noudattaman niitä ADHD:n vuoksi, vai sekö, jossa kerrot rikkovasi nopeusrajoituksia säästääksesi aikaa.”
SO2001: ”Kaikki versiot pitävät enemmän tai vähemmän paikkansa tilanteista riippuen. Yleinen nimittäjä voisi olla mukavuudenhalu.”
Paitsi että puheistasi on käynyt jo aikoja sitten hyvin selväksi että tuo on ajotapojesi yhteinen nimittäjä, olet myös ihan suoraan sanonut että mukavuuden halu ja laiskuus ovat ajotapojesi perimmäinen syy. Valitettavasti tämä tosiasia tuppaa unohtumaan sinulta keskusteluissa ja keksit sen tilalle kaikenlaisia hienommalta kuulostavia motiiveita. Eihän laiskuus ja mukavuudenhalu tietenkään kuulosta kovin hyviltä syiltä tehdä omalta osaltaan kaikkensa puolustaakseen ihmishenkiä maksavaan ajotapaa, mutta verrattuna muihin antamiisi perusteluihin tällä on kuitenkin se ratkaiseva etu puolellaan, että se on melko varmasti totta.
Sinun ja minun näkemykset kokonaisuudesta eroavat, haluaisin vertailla miten paljon. Kun katson mielipiteitäsi kokonaisuutena, näen esimerkiksi että sinulla on tapana antaa mielipiteillesi perusteluksi toisia mielipiteitäsi. Minusta mielipiteitä pitäisi perustella yleisessä tiedossa olevilla tosiasioilla ja loogisilla ajatusketjuilla.
Toinen esimerkkini liittyy edelliseen. Olet puolustanut yllä mainitsemaani toimintatapaasi mm. sanomalla että maailmanhistoria tuntee filosofeja, uskonnollisia johtajia ja poliitikkoja, jotka ovat esittäneet omana aikanaan radikaaleilta ja jopa mahdottomilta tuntuvia ajatuksia. Tuo pitää paikkansa, mutta kokonaisuutta tarkasteltaessa historian aikana esitetyistä mahdottomalta tuntuvista ajatuksista valtaosa on todella ollutkin mahdottomia.
Olet myös kertonut, että suhtautumisesi yhteiskunnan sääntöihin johtuu niiden epäoikeudenmukaisuudesta. Mutta kun katsotaan kokonaisuutena mitä olet aiheesta puhunut, huomataan että olet kertonut kapinahengen sääntöjä ja esivaltaa vastaan syntyneen jo lapsuudessasi ihan muista syistä.
Et mielestäni pyri näkemään kokonaisuutta myöskään puhuessasi että suomalaisten tyytyväisyys poliisiinsa johtuu aivopesusta. En ole nähnyt sinun harkitsevan mitään muuta selitystä, esimerkiksi sitä, että meillä on saattaa olla hyvä poliisi. Minusta sinä et huomioi tiedossasi olevia asioita kokonaisuutena, jätät kokonaan huomiotta esimerkiksi sen, että tiedät sinulla olevan ADHD:n ja tiedät että se saa ihmisen inhoamaan sääntöjä ja poliisin kaltaisia auktoriteetteja.
Näitä löytyy paljon, mutta eiköhän idea selvinnyt jo noistakin. Olet varma että mielipiteesi ”ovat loogisia ja perustuvat tosiasioihin eivätkä ole harhoja”, mutta kun puheitasi katsoo kokonaisuutena, näin ei ole asian laita. Puhut kokonaisuuden näkemisen tärkeydestä, mutta itse tuijotat kutakin mielipidettäsi kokonaisuudesta irrallisena.
Olisi mielenkiintoista tietää mitä sinä tämäntapaisista kirjoituksista ajattelet. Olet muutaman kerran sanonut että olet miettinyt paljon kommenttejani ja aiot vastata niihin kohta. Kun ”vastauksesi” sitten tulee, se ei käsittelekään mitään minun sanomaani asiaa, vaan kerrot jälleen salaliitosta joka on ihan justiinsa romuttamassa demokratian, vastenmielisistä poliiseista jotka väijyvät kaislikoissa ilman sammutinta veneileviä, tai sitten copypastaat vanhoja kirjoituksiasi aina viimevuosituhannelta asti. Mietit pitkään vastaustasi ja päädyt kerta toisensa jälkeen tulokseen, että tuo on hyvä tapa vastata ihan muita asioita koskeviin kysymyksiin. Kyse ei siis ole vahingosta vaan harkinnan tuloksena syntyneistä päätöksistä vältellä puheeksi ottamiani asioita. Olet monta kertaa osoittanut että olet hyvä kertomaan tapahtumista analyyttisesti, tarkasti ja johdonmukaisesti, voitko soveltaa tätä taitoasi kuvailemalla prosessia jossa nuo ”vastauksesi” syntyvät?
SO2001 13.3.2017: "On oikeastaan aika omituista, että vastaan tuleva auto voi olla pysähtynyt ja voi peittää näkyvyyden suojatielle, mutta silti sen kohdalla ei tarvitse pysähtyä. Mitä väliä jalankulkijoille aiheutuvan vaaran kannalta on sillä, mihin päin kadulle pysähtyneen auton perävalot osoittavat, jos pimennosta auton takaa syöksyy toinen auto ja ajaa jalankulkijoiden päälle."
Ihan noin asia ei ole. Laki ei vaadi automaattisesti pysähtymään, mutta laki vaatii sopeuttamaan ajonopeuden sellaiseksi, että voi tarvittaessa pysähtyä. Käytännännössä tuossa tilanteessa pitää siis, jollei pysähtyä, niin ainakin madella todella hiljaa suojatielle.
Tässä viestiketjussa on tarkoitus käsitellä palstalaisten omia mokia, mutta otan oikeuden puuttua liikenteessä näkemääni muiden tekemään virheeseen.
Tänään näin samassa kohdassa, josta alussa kerroin, vastaavan tilanteen. Jalankulkijoita ei tilanteessa ollut, mutta kääntyvä auto oli ajosuunnassaan heti suojatien takana ja siten peitti näkyvyyden vastakkaisesta suunnasta tulijoille. Yksikään kuljettaja, jonka käytöstä tilanteessa ehdin seurata, ei millään tavalla reagoinut asiaan.
Jätän suoraviivaisimmat tuomiot jakamatta sattuneesta syystä. En silti voi käsittää, että muutkin pääsääntöisesti tekevät saman virheen, johon tuossa kerran syyllistyin. Siksi lakimuutoksessa on tosiaan syytä kiinnittää huomiota 740 GLE:n mainitsemaan asiaan eli poistaa vaatimus ohitettavasta autosta ja ulottaa vaatimus koskemaan kaikkia suojatielle näkyvyyden peittäviä asioita.
TeeCee: Minusta sinä et huomioi tiedossasi olevia asioita kokonaisuutena, jätät kokonaan huomiotta esimerkiksi sen, että tiedät sinulla olevan ADHD:n ja tiedät että se saa ihmisen inhoamaan sääntöjä ja poliisin kaltaisia auktoriteetteja.
Muistutan taas kerran, että minulla ei ole virallisesti todettu AHDH:tä eikä muitakaan persoonallisuuden poikkeamia. Olen ainoastaan itse arvellut, että jotakin tämän suuntaista saattaisi olla.
Ensimmäisen kerran ajatus ADHD:stä tai ADD:stä tuli mieleeni joitakin vuosia sitten, kun olin iltakävelyllä ja kuuntelin ”korvalappuradiosta” ohjelmaa, jossa kyseisestä ilmiöstä kerrottiin. Ohjelmassa oli mukana taikuri Jarmo Luttinen, joka kertoi omasta elämästään ADHD -oireidensa kanssa. Huomasin tällöin, että hänen kokemuksensa ovat samanlaisia kuin mitä minullakin on. Samalla tavallahan minäkin unohtelen asioita enkä pysty keskittymään asioihin kuin hetken kerrallaan, mistä on seurauksena, että keskeneräisiä projekteja kertyy aina vain enemmän. Mistään ei tahdo tulla valmista.
Tuo radio-ohjelma oli siis heräte, joka sai minut miettimään asiaa. Sen jälkeen etsin tietoa netistä ja tein kokeeksi joitakin pinnallisia nettitestejä, jotka liittyivät ilmiöön. Sain joka kerta selkeästi ”positiivisen” tuloksen, sikäli kun nyt tällaisia nettitestejä voi pitää minkään arvoisina.
Tällainen on siis ADHD -”diagnoosini”. Ei virallinen eikä mihinkään kirjattu. Pelkkään mietiskelyä, että olisikohan näin.
Tähän asiakokonaisuuteen liittyy yksi asia, josta kerron seuraavaksi. Nimittäin se, että ajoin 12-vuotiaana kolarin polkupyörälläni, ja olen siitä alkaen miettinyt, jäikö tuosta tapauksesta joitakin pitempiaikaisia jälkiseurauksia. Sain nimittäin aika kovan tärskyn päähäni lennettyäni kovalla vauhdilla päin vastaan tulevan auton tuulilasia.
Olin käymässä kaverini kanssa koulun ruokatunnilla kotona, ja olimme palaamassa kouluun. Kaverini ajoi edellä ja minä noin 30 – 40 metrin päässä hänen perässään. Ajoimme alamäkeä, joten nopeutta oli huomattavan paljon ottaen tietysti huomioon se, että kulkuvälineemme olivat vain polkupyöriä. Tie kaartui vasemmalle. Samassa kohdassa tiehen yhtyi kaksi liittymää. Toinen tuli sivulta oikealta, ja toinen suoraan edestä. Tästä viimeksi mainitusta liittymästä tuli auto sen jälkeen, kun kaverini oli ajanut liittymän ohi. Minä törmäsin autoon. Myöhemmin risteykseen auton kulkusuunnasta katsoen pystytettiin pakollista pysähtymistä edellyttävä merkki. Mutta sitä ei ollut vielä törmäyksen aikaan, joten minä vasemmalle kääntyjänä olin tilanteessa väistämisvelvollinen. Tiejärjestely risteyksessä oli kuitenkin jossakin määrin hämmennystä aiheuttava, koska vasemmalle kääntyvä tieosuus oli parempaa ja leveämpää tietä kuin suoraan jatkuva, joten se miellettiin helposti päätieksi.
Asfalttiin jäi auton jarrutusjäljet mutta ei mitään jälkeä siitä, että olisin jarruttanut polkupyörällä. On mahdollista, että en katsonut edes eteenpäin vaan sivulle, enkä näin ollen huomannut koko autoa. Tähän viittaa se, että vammat päässäni olivat oikealla puolella. Sain kallonmurtuman kahteen eri paikkaan sekä niin voimakkaan aivotärähdyksen, että muististani katosi kokonaan noin 12 tuntia ja osittain vielä pidempikin aika. Lisäksi tuli tikkejä vaativia haavoja sekä ihonalaisia verenpurkaumia, jotka vaativat punkteeraamista. Kolari tapahtui koulun ruokatunnilla puolen päivän jälkeen, ja vasta seuraavana aamuna sairaalassa olin siinä kunnossa, että ymmärsin mitä minulle oli tapahtunut sen jälkeen, kun minulle oli näytetty päivän lehti, jossa kolaristani kerrottiin.
Olin sairaalassa yli kaksi viikkoa. Kolaria seuranneina kuukausina minulla oli tunne, että muistini ei ole enää yhtä hyvä kuin ennen. Jouduin käytännössä joka päivä soittamaan eräälle luokkatoverilleni ja kysymään, mitä meille oli annettu läksyiksi. Koulumenestykseni heikkeni huomattavasti.
Miksi mainitsin tämän kolarin, josta olen kertonut ennenkin?
Tästä syystä:
A new study has found a "significant association" between adults who have suffered a traumatic brain injury at some point in their lives and who also have attention-deficit hyperactive disorder (ADHD).
Päähän kohdistuneiden iskujen ja ADHD:n välillä on siis todettu yhteys – joka tietysti voi olla niinkin päin, että ADHD -henkilöt joutuvat tavallista useammin onnettomuuksiin.
On vielä eräs asia, jota olen miettinyt, mutta joka saattaa olla pelkkää kuvitelmaani. On nimittäin käynyt ilmi, että menetin kolarin aikoihin lähes kokonaan kykyni muistaa musiikin melodioita. Vaikka tunnistaisin jonkun kappaleen, sen sävel ei koskaan tallennu muistiini siten, että pystyisin hyräilemään tai soittamaan sitä korvakuulolta. Minulla ei yksinkertaisesti ole ”korvakuuloa” siinä merkityksessä kuin siitä musiikin yhteydessä puhutaan. Mutta minulla on joskus ollut se. Muistan nimittäin ennen onnettomuutta oppimiani kappaleita. Kotonani oli epämääräinen valikoima äänilevyjä, ja soittelin niitä erityisesti silloin, kun vanhempani olivat matkoilla. Muistan näistä vanhoista levyistä muutamia sävelmiä kuten esimerkiksi John Philip Sousan marsseja. Nykyisin vastaava musiikki ei enää tallentuisi muistiini.
Luin jostakin, että muistipaikka, mihin aivot tallentavat musiikkia, on oikealla puolella päätä eli juuri siinä kohdassa, johon sain kovimman iskun. Asiantuntijat varmaankin sanoisivat, että höpöhöpö, kolarilla ei ole mitään tekemistä epämusikaalisuuteni kanssa. No, olipa miten oli. Eikä tällä nyt suurta merkitystä ole.
Elämäni on jatkuvaa unohtelua. Minkä vain voi unohtaa, sen unohdan. Eilen auton avaimet unohtuivat kun lähdin hakemaan autoa parkkipaikalta kolmen kilometrin päästä. Tässä nyt kerroin yhden esimerkin. Mutta se, mitä varsinaisesti kerron, on ”mekanismi”, mihin unohtaminen perustuu.
Mekanismi on seuraava: Aktiivimuistissani on vain yksi muistipaikka. Kun uusi tieto tallentuu aktiivimuistiin, edellinen tieto pyyhkiytyy pois. Edellisen tiedon saa pysymään muistissa vain prosessoimalla eli siirtämällä sen pitkäkestoiseen muistiin. Tällaista ei tietenkään voi koko ajan tehdä.
Kerron käytännön esimerkin.
Näin kerran kaupan pihassa auton, jonka kuljettajaksi arvelin entistä tyttökaveriani vuosikymmenien takaa. Asia alkoi aivan uteliaisuusmielessä kiinnostaa niin paljon, että halusin kirjoittaa auton rekisterinumeron ylös siltä varalta, että selvittäisin, kuka auton omistaa. En koskaan selvittänyt asiaa, ja nainenkin osoittautui myöhemmin muuksi henkilöksi kuin entiseksi tyttöystäväkseni. Halusin siis kuitenkin kirjoittaa rekisteritunnuksen muistiin. Ongelma oli vain se, että mukanani ei ollut kynää ja paperia. Sellaiset olivat autossani, mutta en viitsinyt enää palata sinne kaupan ovelta. Minun piti siis yrittää pitää rekisteritunnus mielessäni kaupassa käynnin ajan.
Rekisteritunnuksessa oli kolme kirjainta ja kolme numeroa, joten sellaisen muistamisen ei pitäisi kai olla ylivoimainen asia. Koska aktiivimuistissani on paikka vain yhdelle asialle kerrallaan, rekisteritunnuksen pitäminen mielessä kaupassa käynnin ajan edellytti, että en voinut ajatella mitään muuta asiaa. Hoin vain mielessäni tunnusta ABC-123, ABC-123, ABC-123 yrittäen samaan aikaan löytää jonkun pahvipaketissa olevan tuotteen, jonka kanteen voisin raaputtaa tunnuksen auton avaimella. Sen jälkeen olisin ostanut tämän tuotteen. Jos olisin välillä vilkaissut vaikkapa jonkun tuotteen hintaa, esimerkiksi kahvipaketti maksaa 4,95 Euroa, rekisteritunnus olisi pyyhkiytynyt mielestäni. Jollakin keinolla onnistuin ”tuomaan” tunnuksen pois kaupasta ja kirjoittamaan sen paperille autossani. Ehkä käytin edellä kuvattua pakettimenetelmää.
En tiedä, miten monta asiaa ihmiset yleensä pystyvät muistamaan kerralla, joten voihan tuollainen olla aivan normaaliakin. Noin muistini joka tapauksessa toimii. Joudun katsomaan puhelinnumeronkin luettelosta monessa osassa, koska koko pitkä numerosarja unohtuisi samalla kun näppäilen sitä puhelimeen. Sanojen ja numeroiden ja kaiken muunkin kopioimisessa muistinvaraisesti paikasta toiseen (esimerkiksi nettisivulta toiselle) on sama juttu. Joudun pomppimaan sivujen välillä koko ajan kesken yhden sanankin. Erityisesti numerosarjojen ja ulkomaisten nimien muistaminen on vaikeaa, koska ne eivät muodosta mitään muistamista helpottavaa käsitettä kuten esimerkiksi suomalaiset sanat Petteri, Johanna, Valkeakoski ja alivaltiosihteeri.
Jokainen voi itse arvioida, onko edellä kuvaamallani yhden asian muistamisella kerrallaan jotakin merkitystä liikenneympäristössä. Oma käsitykseni on se, että asialla on merkitystä. Liikenteessä pitäisi nimittäin edes jossakin määrin ketjuttaa havaintoja ja ajatuksia. Jos näin ei pysty tekemään, ajaminen on poukkoilua ja pahimmillaan sekoilua. Toisin sanoen, kun keskityn yhteen asiaan, en muista keskittyä toiseen asiaan. Vaarattomimmillaan tämä näkyy suunnistusvirheinä, eli voin ajaa minne sattuu, vaikka periaatteessa tunnenkin reitin. En muista kääntyä oikeista risteyksistä, kun keskityn tarkkailemaan tai miettimään jotakin muuta.
Radion kuunteleminen tai matkustajalle puhuminen ovat asioita, jotka vievät huomioni niin, että ajaminen menee pahimmillaan täydelliseksi sekoiluksi. Vaarallisimmillaan yhteen asiaan kerrallaan keskittyminen ilmenee huonoina kaistan vaihtamisina ja tahattomina päin punaisia ajamisina ja muina tämän tyyppisinä toimintoina. Näen vaaratilanteen ja päätän toimia tilanteen edellyttämällä tavalla. Sen jälkeen jokin muu asia vie huomioni pariksi sekunniksi. Ja tämän jälkeen toimin niin kuin mitään vaaratilannetta ei olisi olemassakaan, koska olen ehtinyt unohtaa sen.
Autoradion säätämiseen tai kuuntelemiseen keskittyminen saattaa olla vaarallista. Huomaan monesti radiota säädettyäni ja asemia etsittyäni, että mieleeni ei ole jäänyt mitään muistikuvia autolla ajamisesta siltä ajalta jolloin olen radiota säätänyt. Olen aloittanut säätämisen paikassa A, ja nyt ajan paikassa B, eikä minulla ole absoluuttisesti minkäänlaista tietoa siitä, mitä asioita ajamiseen on kuulunut paikkojen A ja B välillä. Ainoastaan se tieto, että auto on pysynyt tiellä. Jonkinlaisilla pinnallisilla reflekseillä olen autoa koko ajan ajanut.
Eräässä amerikkalaisessa tutkimuksessa (ja ehkä muissakin tutkimuksissa) on tultu siihen tulokseen, että kaikkein suurin yksittäinen onnettomuuksiin johtava syy on autoilijoiden keskittyminen johonkin muuhun kuin ajamiseen. Mitenkähän monta ihmistä autoradiot ovat vuosien varrella välillisesti tappaneet.
Tästä tuli mieleeni karmea tapahtumaketju, josta reilu vuosi sitten puhuttiin.
Viime vuoden alkupuolella eräs nuori kuljettaja ajoi rekan nokkaan ja kuoli. Väärälle kaistalle ajautumisen arveltiin johtuneen siitä, että kuljettaja oli lähettämästä viestiä kaverilleen matkapuhelimella. Puoliksi kirjoitettu viesti löytyi puhelimesta. Kirjoittaminen oli vienyt kuljettajan huomion. Kirjoittaminen jäi kesken, eikä synkkä kohtalo muutenkaan ollut vielä sanonut kaikkea sanottavaansa. Noin kuukausi myöhemmin nuori mies, jolle edellä kerrottu puhelinviesti oli tarkoitettu, ajoi junan alle ja kuoli. Myös hän oli ollut kirjoittelemassa puhelimellaan onnettomuushetkellä eikä ollut huomannut lähestyvää junaa. Yliluonnollisiin ilmiöihin uskova voisi ehkä yrittää todistella, että kun kuoleman hetkellä lähettää viestiä jollekin, myös viestin saaja kuolee samanlaisissa olosuhteissa.
Tässä kirjoituksessani esitin taustatietoa sille, mistä ”omat mokani” arvioni mukaan monesti johtuvat. Ehkä muutama käytännön esimerkki valaisee asiaa lisää. Niitä myöhemmin. Kerron myös yhdestä näkemästäni huvittavasta mokasta, jossa itse olin vain sivusta seuraaja.
Omista kokemuksista 54,6 vuoden ajalta. Aina kannattaa kutsua poliisi paikalle, muuten tilanne voi mutkistua myöhemmin. Minun molemmissa tapauksissa kun autoani on kolaroitu on ollut rattijuoppo joten syyllisyys on selvinnyt helpolla.
Jos ajan omalla autolla, en stressaa perässä ajajista, te yleensä tuottaa 1600-3000 e rahaa kun perään ajavat. Meillä on niin vanhoja autoja että kolhut ei haittaa ja itse ne nopeasti oikoo ja maalaa.
Päätä ei myöskään kannata väärin kolhia, siitä seuraa "usein" 2-10 vuoden aikana epilepsia ja silloin lähtee usein kortti.
Näitä asioita ajattelee vakavemmin vasta sitten kun läheiselle tapahtuu jotain.
SO2001:n laittamasta linkistä poimintoja:
Ahah, nyt tuossa... nyt tuossa tulee ohituskaista.Hoh.ja se on niinku se...Ne on niitä legalisteja. Mä en tykkää niistä. Mutta tuota... hmm...Äääh... ...äh, öh, varo, öh, ah, tommosia pahuksen sika mulle jotain tommosia... typeriä...mikä mä tässä äsken, san...öh..Ja sitä paitsi tuota niin, öh.... sinne vaan... no, oisin nyt tietysti voinu...jouduin jo hiljentämään... öh... niin ku..Äsh, ärsyttää! Ah, hah, haa. Äh, masentaa, ääh. En minä lähet.. halua... Et se on eri asia ne legalistit, joidenka perässä ajaa jo ennen ohituskaistaa pitkään ja toivoo, että tuon mä haluan ohittaa. Ja sit se jumittaa siinä. Mutkun... mutkun mä en oo legalisti. Mä oon kova ajaja.
Tähän perään poiminta TM:n jutusta tuohon Hesarin mielipidekirjoitukseen:
Kiihdyttävätkö autoilijat ilkeyttään ohituskaistan kohdalla, ettei kukaan vaan pääse heidän ohitseen.
”Eivät ihmiset sitä ilkeyttään tee”, sanoo HS:ssä Trafin Jussi Pohjonen.
”Uskon, että siinä on jotain havaintopsykologista, että kun tie muuttuu leveämmäksi, ajamisesta tulee helpompaa. Sitten ihmiset vaistomaisesti ja tahtomattaan painavat kaasua.”
Pohjosen mukaan ohittamisesta tulee tällaisessa tilanteessa hankalampaa ja liikenneturvallisuus vaarantuu.
Vaarallisempi ilmiö on kuitenkin se, että joillekin autoilijoille ohituskaista on käsky ohittaa edellä ajavat huolimatta siitä, kuinka lujaa he ajavat.
”Kärjistettynä niin, että joku ajaa 200 kilometriä tunnissa, niin sitten jonkun on ajettava 300 kilometriä tunnissa päästäkseen ohi”, Pohjonen sanoo lehdessä.
Ohituskaistat saattavat jopa hidastaa liikennettä, Pohjonen sanoo. Näin käy silloin, kun ohitus tapahtuu tilanteessa, jossa yhtenäinen autojen letka etenee ohituskaistalle. Jonkun pitää letkassa tehdä ohittajalle tilaa, mikä hidastaa matkaa.
Mainittu Jussi Pohjonen on muuten....poliisi!
SO2001: ” TeeCee näyttää edustavan nykyisin yleistynyttä ajattelutapaa jonka mukaan yhteiskunnan tärkein tehtävä on taata kansalaistensa sisäinen ja ulkoinen turvallisuus.”
TeeCee: ”Minulla ei ole tuosta asiasta mielipidettä, en ole edes ajatellut asiaa, joten miksi sinusta näyttää että minulla on siitä juuri tuo mielipide?”
SO2001: ”Tuollainen käsitys minulle vain on tullut.”
Aivan, tuollainen käsitys sinulle on tullut, mutta MIKSI sinulle on tullut tuollainen käsitys? Minä en ole sanonut olevani tuota mieltä, joten käsityksesi on peräisin jostain muualta. Tuskin kukaan muukaan on tuota sinulle kertonut, todennäköisemmin olet itse tullut tuohon tulokseen, koska se antaisi järkeenkäyvän selityksen puheilleni liikennesääntöjen noudattamisesta. Et kykene noudattamaan rajoituksia etkä siedä arvostelua, joten keksit minulle kaikenlaisia arveluttavia ominaisuuksia, jotka selittävät sinulle osoittamani kritiikin.
Jos sinulla on jokin muu uskottava selitys, niin kerro ja vertaillaan perusteluja. Minulla on paljon sinun tarjoamaasi materiaalia puolustamaan omaa teoriaani, että suhtaudut tähän aiheeseen tunteella etkä järjellä.
SO2001: ” Kumpikaan ei sano, että valtion tehtävä olisi taata kansalaistensa vapaus.”
Kiersimme kerran tätä samaa puurolautasta ja esitin sinulle ajatuksen, että jos yhdellä on oikeus nukkua yönsä kerrostalossa, niin toiselta on evättävä vapaus siinä soittaa naapurissa tuubaa keskellä yötä. Kun monta ihmistä elää samassa yhteisössä, yhden ihmisen vapaus muodostuu muiden ihmisten velvollisuuksista. Liikenteeseen sijoitettuna tuo ajatus tarkoittaa, että yksilö ei voi tehdä liikenteessä asioita, jotka vaarantavat muiden ihmisten turvallisuutta, mikä tarkoittaa että liikenteessä vapaus ei voi toteutua.
Moni ei kuitenkaan kykene tai halua syventyä asiaan vaan suhtautuu siihen tunteella ja alitajunnalla. On myös niitä, jotka eivät edes välitä koko asiasta. Olen omin silmin nähnyt erään tälläkin palstalla kirjoittelevan perustelleen välinpitämättömyyttään ylinopeuksien suhteen näin: ”I don’t care. Eli so what. Kuoleehan ihmisiä muutenkin. Mekin kaikki kuolemme. Viikatemies riehuu raivopäisenä ympärillämme.” Kun tuolla tavalla ajatteleva kokee olevansa liikenteessä vapaa, meidän muiden vapaus kärsii. Siksi olemme yhteiskuntana päättäneet antaa poliisin tehtäväksi rajoittaa tuolla tavalla ajattelevien vapauksia liikenteessä. Ainakin tuon kuljettajan kohdalla suunnitelma toimii, sillä pääosa hänen kommenteistaan muodostuu valituksesta vapauden puutteesta liikenteessä.
SO2001: ” Ettei tästä kirjoituksestani tulisi liian pitkä, lopetan tällä kerralla tähän.”
Siinäkö se oli? Sanoin että annat mielipiteillesi perusteluiksi toisia omia mielipiteitäsi tai jonkun toisen henkilön mielipiteitä, ja vastauksena sinä annoit LISÄÄ omia ja muiden mielipiteitä. Olin sanonut myös että jätät vastaamatta suoriin kysymyksiin, kun niihin vastaaminen paljastaisi mielipiteesi perustelujen onttouden, ja mitä sinä teit? Toistit saman, jätit jälleen vastaamatta sinulle esitettyihin kysymyksiin, ja kirjoittelit lisää samanlaista tekstiä, joka aiheutti ne edelliset kysymykset.
Kyselystä huolimatta jätit edelleen antamatta selityksen sille, että miksi välillä ajat ylinopeutta ajansäästön vuoksi, välillä protestoidaksesi yhteiskunnan muuttamista diktatuuriksi, välillä kapinoidaksesi auktoriteetteja vastaan, välillä et kykene noudattaman rajoituksia fyysisen ja henkisen rasituksen vuoksi.
Et valottanut myöskään ristiriitaa mikä syntyy kun toisaalta olet sitä mieltä että tärkein asia on yleinen turvallisuus ja nimenomaan tavallisten kansalaisten turvallisuus, mutta silti vaikutat tyytymättömältä siihen, että niin moni pitää yhtenä yhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä kansalaistensa turvallisuudesta huolehtimista. Kenen se mielestäsi tärkein asia eli turvallisuus sitten pitäisi järjestää, ellei yhteiskunnan?
Myös se asia jäi sinulta tälläkin kerralla selvittämättä, että puheittesi mukaan sait jo lapsuudessasi traumat jotka aiheuttivat sinulle kapinahengen sääntöjä ja esivaltaa vastaan, ja vasta SEN JÄLKEEN tajusit miten epäoikeudenmukainen yhteiskunta on kun se laatii sääntöjä, ja miten kenkkumaista esivalta on kun se valvoo niiden sääntöjen noudattamista. Olet sanonut etten kyseenalaista asioita, mutta kun kyseenalaistan, sinä vaikenet.
Vastaamatta jäi myös kyselyni siitä, eikö suomalaisten tyytyväisyys poliisiin voi johtua myös hyvästä poliisilaitoksesta. Yksinkertaisin vastaus on yleensä lähimpänä oikeaa, ja tämä vaihtoehto tekisi tarpeettomaksi teorian koko maailmaa koskevasta aivopesusta, jonka vain auktoriteetteja vastaan traumojensa vuoksi kapinoivat huomaavat.
Ja ennen kaikkea jätit vastaamatta kommenttiini siitä, että sinä et vastaa kommentteihin joihin sanot vastaavasi, vaan suollat samaa hurmoshenkistä saarnaa, joka ne kysymykset alun perin saivat aikaan. Sanoit että ”Yritän nyt kommentoida muutamaa TeeCeen viime aikojen kirjoitusta.”. Tuloksena oli nolla kappaletta kommentteja siitä aiheesta jota sanoit kommentoivasi, sen sijaan kopioit omia vanhoja puheitasi, joista vanhimmat olivat vuodelta 1997 ja tuoreimmatkin vuodelta 2013. Ja näin siis keskusteluun osallistuu nimimerkki joka sanoo, että ”mielipiteeni ovat loogisia ja perustuvat tosiasioihin eivätkä ole harhoja”.
TeeCee:
Sinä varmaan näet sen kokonaisuuden, joten kerro muillekin mikä versio pitää paikkansa, sekö jossa sanoit ajotapojesi ilmentävän kapinaasi auktoriteetteja vastaan vai sekö, jossa kerrot rikkovasi nopeusrajoituksia koska et kykene noudattaman niitä ADHD:n vuoksi, vai sekö, jossa kerrot rikkovasi nopeusrajoituksia säästääksesi aikaa.
Kaikki versiot pitävät enemmän tai vähemmän paikkansa tilanteista riippuen. Yleinen nimittäjä voisi olla mukavuudenhalu.
Uutisissa kerrottiin eilen, kuinka poliisi valvoo vuorokauden ajan tehostetusti nopeuksia osana yleiseurooppalaista nopeuksienvalvontaa. Sattumalta ajelin eilen illalla Helsingistä muutamia satoja kilometrejä sisämaan suuntaan. Uutiset aiheuttivat sen verran muutoksia ajotapoihini, että ajoin joissakin paikoissa hitaammin kuin ehkä muuten olisin ajanut. Tällaisia paikkoja olivat esimerkiksi ohituskaistojen loput. Nopeuden säätelyssä auttoi se, että edelläni ajoi iso Volkswagen farmariauto, jonka jarruvalot syttyivät kahdeksankympin lätkien kohdalla. Auto ajoi jonkin verran ylinopeutta (jossakin vaiheessa ohitti minut), ja kuljettaja oli selvästi tietoinen sakkoriskistä.
Myöhemmin käännyin erittäin hiljaiselle tieosuudelle, jossa yksi auto ajoi ohitseni, ja yksi tai kaksi autoa ajoi kymmenien kilometrien matkalla vastaani. Mitkä olivat tällöin syyt siihen, että ajoin lievää tai vähemmän lievää ylinopeutta? Ajan säästö? Kapina? ADHD? Kiire?
Mielestäni ei selkeästi yksikään edellä mainituista.
Syitä siihen, miksi ajoin hitaammin kuin muuten (esimerkiksi toisella autolla) olisin ajanut, oli ainakin kaksi. Toinen on autoni voimakas ääni, joka johtuu ehkä enimmäkseen renkaista. Se toimii automaattisena nopeuden hidastajana. Toinen syy on auton heikkotehoinen (juuri ja juuri katsastuksen läpäissyt) valoteho. Kun ei näe hyvin, ei viitsi ajaa kovaa. Suunnitelmissani on ostaa uudet umpiot ennen seuraavaa katsastusta.
Mikä on syy sille, miksi en noudattanut nopeusrajoituksia, vaikka en tällä kerralla muuten erityisen suurta ylinopeutta ajanutkaan? Tähän kysymykseen vastaus on mukavuudenhalu. On vaivattomampaa ajaa sitä vauhtia, mitä auto luontaisesti kulkee, kuin kytätä silmät sirrillään nopeusmittaria ja harjoittaa jalkalihaksia rasittavaa kaasuakrobatiaa nopeusmittarin viisarin pitämiseksi jossakin tietyssä kohdassa mittaritaulua. Oman turvallisuutenikin vuoksi katselen mieluummin maantietä ja tarkkailen mahdollisia hirviä kuin kyttään jotain yhdentekevää instrumenttia.
Mukavuudenhalun taustalla tietenkin ovat myös muut edellä mainitut muut syyt. Kiirettä nyt ei eilen illalla ollut, joten tällä kerralla tämä syy ei ollut merkittävä.
Kirjoitin viime kerralla (extra-jutussani) autoni iästä ja statuksesta ja siitä aiheutuneista ilmiöistä maanteillä. Olen huomannut, että vanha autoni on pudonnut samaan halveksittuun ”tuon ohi on ajattava” segmenttiin, mihin kuuluvalla autolla ajamiseen totuin, kun käytössäni oli Nissan Micra.
Joudun yhä useammin tilanteeseen, jossa joku ajaa ohitseni todennäköisesti vain sen takia, että kuljettaja näkee edessään vanhan autonromun, joka kuuluu ohittaa. Tämä ilmenee mm. tilanteissa, joissa suunnittelen ohittavani rekka-auton. Jos en ole äärimmäisessä ohitusvalmiudessa ja tee ennakoivia kiihdytyksiä, takaa tuleva premium-auto ohittaa minut ennen kuin ehdin lähteä ohittamaan rekkaa. Jos ajaisin itse vastaavassa paikassa premium-autolla, takaa tuleva auto ei todennäköisesti ohittaisi minua.
Maanteillä vallitsee kirjoittamaton luokkajako. Kuulun autoineni alimpaan roskaväkeen. No, ei tämä nyt kauheasti haittaa. Kun maksaa autosta tuhat euroa, tietää paikkansa. Ja tarjoutuupahan tilaisuuksia pieniin kisoihin. Micralla tuollaisiin joutui jopa muutaman kerran viikossa. Nykyisillä autoillani ne ovat olleet hyvin harvinaisia tai jopa lähes tuntematon ilmiö. Mutta nyt tilaisuuksia niihin on alkanut tulla erityisesti silloin, kun olen liikkeellä vanhemmalla autollani. Uudemmassa, vaikka sekin on jo vanha, on vielä toistaiseksi hieman korkeampi status ja onneksi vähän enemmän kiihdytystehoakin, jos sitä tarvitaan.
Havaintoni osoittavat todeksi sen usein mainitsemani asian, että autojen suurta tehoa ja hyvää kiihtyvyyttä ei tarvita laillisiin asioihin vaan ylinopeuksiin, öykkärimäiseen revittelyyn ja statuksen osoittamiseen.
TeeCee: ”Sinä varmaan näet sen kokonaisuuden, joten kerro muillekin mikä versio pitää paikkansa, sekö jossa sanoit ajotapojesi ilmentävän kapinaasi auktoriteetteja vastaan vai sekö, jossa kerrot rikkovasi nopeusrajoituksia koska et kykene noudattaman niitä ADHD:n vuoksi, vai sekö, jossa kerrot rikkovasi nopeusrajoituksia säästääksesi aikaa.”
SO2001: ”Kaikki versiot pitävät enemmän tai vähemmän paikkansa tilanteista riippuen. Yleinen nimittäjä voisi olla mukavuudenhalu.”
Paitsi että puheistasi on käynyt jo aikoja sitten hyvin selväksi että tuo on ajotapojesi yhteinen nimittäjä, olet myös ihan suoraan sanonut että mukavuuden halu ja laiskuus ovat ajotapojesi perimmäinen syy. Valitettavasti tämä tosiasia tuppaa unohtumaan sinulta keskusteluissa ja keksit sen tilalle kaikenlaisia hienommalta kuulostavia motiiveita. Eihän laiskuus ja mukavuudenhalu tietenkään kuulosta kovin hyviltä syiltä tehdä omalta osaltaan kaikkensa puolustaakseen ihmishenkiä maksavaan ajotapaa, mutta verrattuna muihin antamiisi perusteluihin tällä on kuitenkin se ratkaiseva etu puolellaan, että se on melko varmasti totta.
SO2001: ”Pitää osata nähdä kokonaisuus.”
Sinun ja minun näkemykset kokonaisuudesta eroavat, haluaisin vertailla miten paljon. Kun katson mielipiteitäsi kokonaisuutena, näen esimerkiksi että sinulla on tapana antaa mielipiteillesi perusteluksi toisia mielipiteitäsi. Minusta mielipiteitä pitäisi perustella yleisessä tiedossa olevilla tosiasioilla ja loogisilla ajatusketjuilla.
Toinen esimerkkini liittyy edelliseen. Olet puolustanut yllä mainitsemaani toimintatapaasi mm. sanomalla että maailmanhistoria tuntee filosofeja, uskonnollisia johtajia ja poliitikkoja, jotka ovat esittäneet omana aikanaan radikaaleilta ja jopa mahdottomilta tuntuvia ajatuksia. Tuo pitää paikkansa, mutta kokonaisuutta tarkasteltaessa historian aikana esitetyistä mahdottomalta tuntuvista ajatuksista valtaosa on todella ollutkin mahdottomia.
Olet myös kertonut, että suhtautumisesi yhteiskunnan sääntöihin johtuu niiden epäoikeudenmukaisuudesta. Mutta kun katsotaan kokonaisuutena mitä olet aiheesta puhunut, huomataan että olet kertonut kapinahengen sääntöjä ja esivaltaa vastaan syntyneen jo lapsuudessasi ihan muista syistä.
Et mielestäni pyri näkemään kokonaisuutta myöskään puhuessasi että suomalaisten tyytyväisyys poliisiinsa johtuu aivopesusta. En ole nähnyt sinun harkitsevan mitään muuta selitystä, esimerkiksi sitä, että meillä on saattaa olla hyvä poliisi. Minusta sinä et huomioi tiedossasi olevia asioita kokonaisuutena, jätät kokonaan huomiotta esimerkiksi sen, että tiedät sinulla olevan ADHD:n ja tiedät että se saa ihmisen inhoamaan sääntöjä ja poliisin kaltaisia auktoriteetteja.
Näitä löytyy paljon, mutta eiköhän idea selvinnyt jo noistakin. Olet varma että mielipiteesi ”ovat loogisia ja perustuvat tosiasioihin eivätkä ole harhoja”, mutta kun puheitasi katsoo kokonaisuutena, näin ei ole asian laita. Puhut kokonaisuuden näkemisen tärkeydestä, mutta itse tuijotat kutakin mielipidettäsi kokonaisuudesta irrallisena.
Olisi mielenkiintoista tietää mitä sinä tämäntapaisista kirjoituksista ajattelet. Olet muutaman kerran sanonut että olet miettinyt paljon kommenttejani ja aiot vastata niihin kohta. Kun ”vastauksesi” sitten tulee, se ei käsittelekään mitään minun sanomaani asiaa, vaan kerrot jälleen salaliitosta joka on ihan justiinsa romuttamassa demokratian, vastenmielisistä poliiseista jotka väijyvät kaislikoissa ilman sammutinta veneileviä, tai sitten copypastaat vanhoja kirjoituksiasi aina viimevuosituhannelta asti. Mietit pitkään vastaustasi ja päädyt kerta toisensa jälkeen tulokseen, että tuo on hyvä tapa vastata ihan muita asioita koskeviin kysymyksiin. Kyse ei siis ole vahingosta vaan harkinnan tuloksena syntyneistä päätöksistä vältellä puheeksi ottamiani asioita. Olet monta kertaa osoittanut että olet hyvä kertomaan tapahtumista analyyttisesti, tarkasti ja johdonmukaisesti, voitko soveltaa tätä taitoasi kuvailemalla prosessia jossa nuo ”vastauksesi” syntyvät?
SO2001 13.3.2017: "On oikeastaan aika omituista, että vastaan tuleva auto voi olla pysähtynyt ja voi peittää näkyvyyden suojatielle, mutta silti sen kohdalla ei tarvitse pysähtyä. Mitä väliä jalankulkijoille aiheutuvan vaaran kannalta on sillä, mihin päin kadulle pysähtyneen auton perävalot osoittavat, jos pimennosta auton takaa syöksyy toinen auto ja ajaa jalankulkijoiden päälle."
Ihan noin asia ei ole. Laki ei vaadi automaattisesti pysähtymään, mutta laki vaatii sopeuttamaan ajonopeuden sellaiseksi, että voi tarvittaessa pysähtyä. Käytännännössä tuossa tilanteessa pitää siis, jollei pysähtyä, niin ainakin madella todella hiljaa suojatielle.
Tässä viestiketjussa on tarkoitus käsitellä palstalaisten omia mokia, mutta otan oikeuden puuttua liikenteessä näkemääni muiden tekemään virheeseen.
Tänään näin samassa kohdassa, josta alussa kerroin, vastaavan tilanteen. Jalankulkijoita ei tilanteessa ollut, mutta kääntyvä auto oli ajosuunnassaan heti suojatien takana ja siten peitti näkyvyyden vastakkaisesta suunnasta tulijoille. Yksikään kuljettaja, jonka käytöstä tilanteessa ehdin seurata, ei millään tavalla reagoinut asiaan.
Jätän suoraviivaisimmat tuomiot jakamatta sattuneesta syystä. En silti voi käsittää, että muutkin pääsääntöisesti tekevät saman virheen, johon tuossa kerran syyllistyin. Siksi lakimuutoksessa on tosiaan syytä kiinnittää huomiota 740 GLE:n mainitsemaan asiaan eli poistaa vaatimus ohitettavasta autosta ja ulottaa vaatimus koskemaan kaikkia suojatielle näkyvyyden peittäviä asioita.
TeeCee: Minusta sinä et huomioi tiedossasi olevia asioita kokonaisuutena, jätät kokonaan huomiotta esimerkiksi sen, että tiedät sinulla olevan ADHD:n ja tiedät että se saa ihmisen inhoamaan sääntöjä ja poliisin kaltaisia auktoriteetteja.
Muistutan taas kerran, että minulla ei ole virallisesti todettu AHDH:tä eikä muitakaan persoonallisuuden poikkeamia. Olen ainoastaan itse arvellut, että jotakin tämän suuntaista saattaisi olla.
Ensimmäisen kerran ajatus ADHD:stä tai ADD:stä tuli mieleeni joitakin vuosia sitten, kun olin iltakävelyllä ja kuuntelin ”korvalappuradiosta” ohjelmaa, jossa kyseisestä ilmiöstä kerrottiin. Ohjelmassa oli mukana taikuri Jarmo Luttinen, joka kertoi omasta elämästään ADHD -oireidensa kanssa. Huomasin tällöin, että hänen kokemuksensa ovat samanlaisia kuin mitä minullakin on. Samalla tavallahan minäkin unohtelen asioita enkä pysty keskittymään asioihin kuin hetken kerrallaan, mistä on seurauksena, että keskeneräisiä projekteja kertyy aina vain enemmän. Mistään ei tahdo tulla valmista.
Tuo radio-ohjelma oli siis heräte, joka sai minut miettimään asiaa. Sen jälkeen etsin tietoa netistä ja tein kokeeksi joitakin pinnallisia nettitestejä, jotka liittyivät ilmiöön. Sain joka kerta selkeästi ”positiivisen” tuloksen, sikäli kun nyt tällaisia nettitestejä voi pitää minkään arvoisina.
Tällainen on siis ADHD -”diagnoosini”. Ei virallinen eikä mihinkään kirjattu. Pelkkään mietiskelyä, että olisikohan näin.
Tähän asiakokonaisuuteen liittyy yksi asia, josta kerron seuraavaksi. Nimittäin se, että ajoin 12-vuotiaana kolarin polkupyörälläni, ja olen siitä alkaen miettinyt, jäikö tuosta tapauksesta joitakin pitempiaikaisia jälkiseurauksia. Sain nimittäin aika kovan tärskyn päähäni lennettyäni kovalla vauhdilla päin vastaan tulevan auton tuulilasia.
Olin käymässä kaverini kanssa koulun ruokatunnilla kotona, ja olimme palaamassa kouluun. Kaverini ajoi edellä ja minä noin 30 – 40 metrin päässä hänen perässään. Ajoimme alamäkeä, joten nopeutta oli huomattavan paljon ottaen tietysti huomioon se, että kulkuvälineemme olivat vain polkupyöriä. Tie kaartui vasemmalle. Samassa kohdassa tiehen yhtyi kaksi liittymää. Toinen tuli sivulta oikealta, ja toinen suoraan edestä. Tästä viimeksi mainitusta liittymästä tuli auto sen jälkeen, kun kaverini oli ajanut liittymän ohi. Minä törmäsin autoon. Myöhemmin risteykseen auton kulkusuunnasta katsoen pystytettiin pakollista pysähtymistä edellyttävä merkki. Mutta sitä ei ollut vielä törmäyksen aikaan, joten minä vasemmalle kääntyjänä olin tilanteessa väistämisvelvollinen. Tiejärjestely risteyksessä oli kuitenkin jossakin määrin hämmennystä aiheuttava, koska vasemmalle kääntyvä tieosuus oli parempaa ja leveämpää tietä kuin suoraan jatkuva, joten se miellettiin helposti päätieksi.
Asfalttiin jäi auton jarrutusjäljet mutta ei mitään jälkeä siitä, että olisin jarruttanut polkupyörällä. On mahdollista, että en katsonut edes eteenpäin vaan sivulle, enkä näin ollen huomannut koko autoa. Tähän viittaa se, että vammat päässäni olivat oikealla puolella. Sain kallonmurtuman kahteen eri paikkaan sekä niin voimakkaan aivotärähdyksen, että muististani katosi kokonaan noin 12 tuntia ja osittain vielä pidempikin aika. Lisäksi tuli tikkejä vaativia haavoja sekä ihonalaisia verenpurkaumia, jotka vaativat punkteeraamista. Kolari tapahtui koulun ruokatunnilla puolen päivän jälkeen, ja vasta seuraavana aamuna sairaalassa olin siinä kunnossa, että ymmärsin mitä minulle oli tapahtunut sen jälkeen, kun minulle oli näytetty päivän lehti, jossa kolaristani kerrottiin.
Olin sairaalassa yli kaksi viikkoa. Kolaria seuranneina kuukausina minulla oli tunne, että muistini ei ole enää yhtä hyvä kuin ennen. Jouduin käytännössä joka päivä soittamaan eräälle luokkatoverilleni ja kysymään, mitä meille oli annettu läksyiksi. Koulumenestykseni heikkeni huomattavasti.
Miksi mainitsin tämän kolarin, josta olen kertonut ennenkin?
Tästä syystä:
A new study has found a "significant association" between adults who have suffered a traumatic brain injury at some point in their lives and who also have attention-deficit hyperactive disorder (ADHD).
http://www.psychiatryadvisor.com/adhd/tbi-attention-deficiy-hyperactivity-disorder/article/434012/
Päähän kohdistuneiden iskujen ja ADHD:n välillä on siis todettu yhteys – joka tietysti voi olla niinkin päin, että ADHD -henkilöt joutuvat tavallista useammin onnettomuuksiin.
On vielä eräs asia, jota olen miettinyt, mutta joka saattaa olla pelkkää kuvitelmaani. On nimittäin käynyt ilmi, että menetin kolarin aikoihin lähes kokonaan kykyni muistaa musiikin melodioita. Vaikka tunnistaisin jonkun kappaleen, sen sävel ei koskaan tallennu muistiini siten, että pystyisin hyräilemään tai soittamaan sitä korvakuulolta. Minulla ei yksinkertaisesti ole ”korvakuuloa” siinä merkityksessä kuin siitä musiikin yhteydessä puhutaan. Mutta minulla on joskus ollut se. Muistan nimittäin ennen onnettomuutta oppimiani kappaleita. Kotonani oli epämääräinen valikoima äänilevyjä, ja soittelin niitä erityisesti silloin, kun vanhempani olivat matkoilla. Muistan näistä vanhoista levyistä muutamia sävelmiä kuten esimerkiksi John Philip Sousan marsseja. Nykyisin vastaava musiikki ei enää tallentuisi muistiini.
Luin jostakin, että muistipaikka, mihin aivot tallentavat musiikkia, on oikealla puolella päätä eli juuri siinä kohdassa, johon sain kovimman iskun. Asiantuntijat varmaankin sanoisivat, että höpöhöpö, kolarilla ei ole mitään tekemistä epämusikaalisuuteni kanssa. No, olipa miten oli. Eikä tällä nyt suurta merkitystä ole.
Elämäni on jatkuvaa unohtelua. Minkä vain voi unohtaa, sen unohdan. Eilen auton avaimet unohtuivat kun lähdin hakemaan autoa parkkipaikalta kolmen kilometrin päästä. Tässä nyt kerroin yhden esimerkin. Mutta se, mitä varsinaisesti kerron, on ”mekanismi”, mihin unohtaminen perustuu.
Mekanismi on seuraava: Aktiivimuistissani on vain yksi muistipaikka. Kun uusi tieto tallentuu aktiivimuistiin, edellinen tieto pyyhkiytyy pois. Edellisen tiedon saa pysymään muistissa vain prosessoimalla eli siirtämällä sen pitkäkestoiseen muistiin. Tällaista ei tietenkään voi koko ajan tehdä.
Kerron käytännön esimerkin.
Näin kerran kaupan pihassa auton, jonka kuljettajaksi arvelin entistä tyttökaveriani vuosikymmenien takaa. Asia alkoi aivan uteliaisuusmielessä kiinnostaa niin paljon, että halusin kirjoittaa auton rekisterinumeron ylös siltä varalta, että selvittäisin, kuka auton omistaa. En koskaan selvittänyt asiaa, ja nainenkin osoittautui myöhemmin muuksi henkilöksi kuin entiseksi tyttöystäväkseni. Halusin siis kuitenkin kirjoittaa rekisteritunnuksen muistiin. Ongelma oli vain se, että mukanani ei ollut kynää ja paperia. Sellaiset olivat autossani, mutta en viitsinyt enää palata sinne kaupan ovelta. Minun piti siis yrittää pitää rekisteritunnus mielessäni kaupassa käynnin ajan.
Rekisteritunnuksessa oli kolme kirjainta ja kolme numeroa, joten sellaisen muistamisen ei pitäisi kai olla ylivoimainen asia. Koska aktiivimuistissani on paikka vain yhdelle asialle kerrallaan, rekisteritunnuksen pitäminen mielessä kaupassa käynnin ajan edellytti, että en voinut ajatella mitään muuta asiaa. Hoin vain mielessäni tunnusta ABC-123, ABC-123, ABC-123 yrittäen samaan aikaan löytää jonkun pahvipaketissa olevan tuotteen, jonka kanteen voisin raaputtaa tunnuksen auton avaimella. Sen jälkeen olisin ostanut tämän tuotteen. Jos olisin välillä vilkaissut vaikkapa jonkun tuotteen hintaa, esimerkiksi kahvipaketti maksaa 4,95 Euroa, rekisteritunnus olisi pyyhkiytynyt mielestäni. Jollakin keinolla onnistuin ”tuomaan” tunnuksen pois kaupasta ja kirjoittamaan sen paperille autossani. Ehkä käytin edellä kuvattua pakettimenetelmää.
En tiedä, miten monta asiaa ihmiset yleensä pystyvät muistamaan kerralla, joten voihan tuollainen olla aivan normaaliakin. Noin muistini joka tapauksessa toimii. Joudun katsomaan puhelinnumeronkin luettelosta monessa osassa, koska koko pitkä numerosarja unohtuisi samalla kun näppäilen sitä puhelimeen. Sanojen ja numeroiden ja kaiken muunkin kopioimisessa muistinvaraisesti paikasta toiseen (esimerkiksi nettisivulta toiselle) on sama juttu. Joudun pomppimaan sivujen välillä koko ajan kesken yhden sanankin. Erityisesti numerosarjojen ja ulkomaisten nimien muistaminen on vaikeaa, koska ne eivät muodosta mitään muistamista helpottavaa käsitettä kuten esimerkiksi suomalaiset sanat Petteri, Johanna, Valkeakoski ja alivaltiosihteeri.
Jokainen voi itse arvioida, onko edellä kuvaamallani yhden asian muistamisella kerrallaan jotakin merkitystä liikenneympäristössä. Oma käsitykseni on se, että asialla on merkitystä. Liikenteessä pitäisi nimittäin edes jossakin määrin ketjuttaa havaintoja ja ajatuksia. Jos näin ei pysty tekemään, ajaminen on poukkoilua ja pahimmillaan sekoilua. Toisin sanoen, kun keskityn yhteen asiaan, en muista keskittyä toiseen asiaan. Vaarattomimmillaan tämä näkyy suunnistusvirheinä, eli voin ajaa minne sattuu, vaikka periaatteessa tunnenkin reitin. En muista kääntyä oikeista risteyksistä, kun keskityn tarkkailemaan tai miettimään jotakin muuta.
Radion kuunteleminen tai matkustajalle puhuminen ovat asioita, jotka vievät huomioni niin, että ajaminen menee pahimmillaan täydelliseksi sekoiluksi. Vaarallisimmillaan yhteen asiaan kerrallaan keskittyminen ilmenee huonoina kaistan vaihtamisina ja tahattomina päin punaisia ajamisina ja muina tämän tyyppisinä toimintoina. Näen vaaratilanteen ja päätän toimia tilanteen edellyttämällä tavalla. Sen jälkeen jokin muu asia vie huomioni pariksi sekunniksi. Ja tämän jälkeen toimin niin kuin mitään vaaratilannetta ei olisi olemassakaan, koska olen ehtinyt unohtaa sen.
Autoradion säätämiseen tai kuuntelemiseen keskittyminen saattaa olla vaarallista. Huomaan monesti radiota säädettyäni ja asemia etsittyäni, että mieleeni ei ole jäänyt mitään muistikuvia autolla ajamisesta siltä ajalta jolloin olen radiota säätänyt. Olen aloittanut säätämisen paikassa A, ja nyt ajan paikassa B, eikä minulla ole absoluuttisesti minkäänlaista tietoa siitä, mitä asioita ajamiseen on kuulunut paikkojen A ja B välillä. Ainoastaan se tieto, että auto on pysynyt tiellä. Jonkinlaisilla pinnallisilla reflekseillä olen autoa koko ajan ajanut.
Eräässä amerikkalaisessa tutkimuksessa (ja ehkä muissakin tutkimuksissa) on tultu siihen tulokseen, että kaikkein suurin yksittäinen onnettomuuksiin johtava syy on autoilijoiden keskittyminen johonkin muuhun kuin ajamiseen. Mitenkähän monta ihmistä autoradiot ovat vuosien varrella välillisesti tappaneet.
Tästä tuli mieleeni karmea tapahtumaketju, josta reilu vuosi sitten puhuttiin.
Viime vuoden alkupuolella eräs nuori kuljettaja ajoi rekan nokkaan ja kuoli. Väärälle kaistalle ajautumisen arveltiin johtuneen siitä, että kuljettaja oli lähettämästä viestiä kaverilleen matkapuhelimella. Puoliksi kirjoitettu viesti löytyi puhelimesta. Kirjoittaminen oli vienyt kuljettajan huomion. Kirjoittaminen jäi kesken, eikä synkkä kohtalo muutenkaan ollut vielä sanonut kaikkea sanottavaansa. Noin kuukausi myöhemmin nuori mies, jolle edellä kerrottu puhelinviesti oli tarkoitettu, ajoi junan alle ja kuoli. Myös hän oli ollut kirjoittelemassa puhelimellaan onnettomuushetkellä eikä ollut huomannut lähestyvää junaa. Yliluonnollisiin ilmiöihin uskova voisi ehkä yrittää todistella, että kun kuoleman hetkellä lähettää viestiä jollekin, myös viestin saaja kuolee samanlaisissa olosuhteissa.
Tässä kirjoituksessani esitin taustatietoa sille, mistä ”omat mokani” arvioni mukaan monesti johtuvat. Ehkä muutama käytännön esimerkki valaisee asiaa lisää. Niitä myöhemmin. Kerron myös yhdestä näkemästäni huvittavasta mokasta, jossa itse olin vain sivusta seuraaja.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012321003318_uu.shtml
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000001123796.html
Omista kokemuksista 54,6 vuoden ajalta. Aina kannattaa kutsua poliisi paikalle, muuten tilanne voi mutkistua myöhemmin. Minun molemmissa tapauksissa kun autoani on kolaroitu on ollut rattijuoppo joten syyllisyys on selvinnyt helpolla.
Jos ajan omalla autolla, en stressaa perässä ajajista, te yleensä tuottaa 1600-3000 e rahaa kun perään ajavat. Meillä on niin vanhoja autoja että kolhut ei haittaa ja itse ne nopeasti oikoo ja maalaa.
Päätä ei myöskään kannata väärin kolhia, siitä seuraa "usein" 2-10 vuoden aikana epilepsia ja silloin lähtee usein kortti.
Näitä asioita ajattelee vakavemmin vasta sitten kun läheiselle tapahtuu jotain.