Toyota Auris Hybrid

38 kommenttia
«1

Olen jonkun aikaa odotellut, että juttu saataisiin käyntiin tämänkin auton osalta, mutta ei.

No onpahan näistä hybrideistä toki jo runsaasti keskusteltu.



  
  • Ihan kiva kun on saatu hybriditekniikka tuollaisiin tavisauton kuoriin. Vaikkei Auris nyt muuten mitään suurta ajoelämystä tarjoakaan. Hintakaan ei ole mahdottoman korkea. Itse odottelen mielenkiinnolla, että koska saadaan vähän lisää kilpailua kahden merkin hallitsemille hybridimarkkinoille.

      
  • Onhan noita hybrideitä muillakin. Eivät vaan ole eurooppaan tuoneet. Esimerkiksi Ford Fusionista on Yhdysvalloissa saatavilla täyshybridimalli. Siinä on samankaltainen Atkinsonin dieetillä käyvä kone kuin Priuksessa. Eiköhän saman tekniikkapaketin olisi voinut euro-Fordeihinkin istuttaa



    http://en.wikipedia.org/wiki/Fusion_Hybrid

      
  • Onhan toki.

      
  • tuollainen Auris hybridi perusvarusteisena tuli tilattua ja lokakuun alussa pitäisi auton olla pihassa.

    Priuksen koeajoin ensimmäisen kerran -07 kun vero pudotti auton hinnan jo kohtuulliselle tasolle mutta se Priuksen ulkonäkö... se on ollut ja oli vielä tämän uudenkin Priuksen kohdalla suurin syy miksei ole Priusta hankittu.



    Auriksen kohdalla ei ollut lainkaan mielenkiintoa edes koeajaa silloin kun se tuli markkinoille -06 vai -07 oli se vaan niin erikoisen näköinen se keula, se tuli koeajettua vasta kun Toyota ilmoitti tuovansa markkinoille hybridi-Auriksen joskus -09 syksyllä.

    Nyt tämän faceliftatun Auriksen ulkonäkö alkaa olla keulastaan jo omaankin makuun sopiva ja varsinkin se alaspäin lihonnut takapuskuri alkaa näyttää jo hiukan bodatummalta sopien suhteellisen korkeaan näyttävään koriin.



    Hinnaltaan Auris hybridi on mielestäni yllättävän edullinen ollen lähes 5000 euroa Priusta edullisempi ja ollen diesel-Auriksen kanssa lähes samanhintainen, n. 1000 euroa vain kalliimpi mutta toisaalta 2.0 D4-D ei ole saatavilla automaatilla.



    Mikäli kulutus jää alle viiden litran niin dieselillä saa ajaa jo yli 36000 km kun ottaa mukaan myös käyttömaksut jolloin vasta päästään samoihin kustannuksiin eli säästöä alkaa tulemaan vasta tuon ajomäärän jälkeen, meillä ajot jäävät alle 15000 km:n ja keskinopeuden jäädessä n. 45 km/h ajojen ollessa suurimmaksi osaksi taajama/kaupunkiajoa.



    Suurin syy lienee kuitenkin hybriditekniikka. :wink:

      

  • Aika samanlaiset ajotarpeet on meilläkin.

    Ja samantapaista seurantaa on tullut tehtyä.

    Itse olisin valmis vaikka heti tekemään vastaavan hankinnan.



    Jospa päästäis koeajolle, niin voisi mielet muuttua.



    Dieselin lisämaksu ei tunnu järkevältä ja vielä ne ikävät päästöt.

    Onhan ne toki kehittyneet ja kovin ponnekkasti pienetkin koneet toimivat.

      
  • Olen ollut tyytyväinen vanhaankin hybriditekniikkaan. Ostimme n. vuosi sitten "uuden" edelliskorisen Priuksen hintaan 25900 + toimituskulut. Lähes kaksi litraa putosi 1,6 corollan kulutuslukemista. Ulkonäkö on makuasia ja mielestäni Auris on edelleen ulkoa epäonnistunut, kun vertaa viimeiseen Corollaan tai vaikkapa Priukseen. Sisältä Auris on taas hienoimpia nykyautoja. Priuksen sisätilat ovat kyllä hyvät. Jalka ja polvitilat lyövät laudalta monet isotkin autot. Hybridiautomaatti on tosi mukava ajossa. Jotkut eivät tykkää, mutta mielestäni sa tuo voimaa ja venyvyyttä tilanteessa kuin tilanteessa. Erittäin helppokäyttöinen.

      
  • Makuasioita ovat ja hintaero voi sitä vähän muokata.



    Saksassa näkyy olevan oma foorumi: priusfreunde.de.

    Aika kovia ajokilometrimääriä löytyy.

    Toimiva tekniikka.

      
  • mikäli Prius olisi myöhemmin tullut myyntiin myös normaali voimanlähteellä niin silloin kynnys itselleni hankkia Prius olisi ollut merkittävästi pienempi mutta juurikin tuon vuoksi että kaikki vauvasta vaariin tietävät tuon olevan juuri se sähkölläkin kulkeva auto, sellaisille autoilijoille Auris hybridi ja myöhemmin parin vuoden päästä tulevat focus hybridi ovat tervetulleita automalleja.



    Onhan ne nuo ranskalaiset jo ennen tuota Fordiakin tulossa mutta ne jätän mielelläni muiden huoleksi, miten lie Ranskalaisilla kokemusta hybrideistä, Ford on sentään käyttänyt hybridejä Usassa jo vuosia, (tietääkseni.)



    Saattaa olla että Auriksesta otan hybridi-merkit pois niin ei suotta mainosteta millä ajellaan, en ymmärrä muutenkaan tuota miksi auton takaluukussa pitäisi olla moottorikoko tai tyyppi muutenkaan merkattuna.

      
  • Hybridi olisi ihan hyvä vaihtoehto, jos toyotakin saisi sen johonkin muuhun korimalliin kuin noihin puikuloihin ja töpöperiin. Lexus on liian kallis. Vaikka aven farkku voisi olla kova sana.

      
  • Kyllä kait se on tulossa myös Aveen.

    (Yaris ja RAV4 ensin.)

    Fordi on kyllä rankattu hyvinkin USA:ssa.

    http://usnews.rankingsandreviews.com/cars-trucks/rankings/Affordable-Midsize-Cars/

      
  • Voisi kai sitä hiukan kertoa ajokokemuksia kun nyt takana on jo reilut 2000 km.

    Jos lähdetään kulutuksesta niin matka-ajossa, nyt viime reissun kohdalta tuli ajettua lähes 1000 km matka-ajoa keskinopeudella 88 km/h niin ajotietokoneen mukaan kulutus oli tasan 5.0 l/100km kun tankkauksen jälkeen lukemaksi tarkentui 5.25 l/100km. Kaupungissa menee polttoainetta sitten n. 4 - 4.5 l/100km ajotietokoneen mukaan.



    Oltiin siis koko perheen voimin, tavaratila on toki pikkuautoluokkaa mutta putkikasseissa tavarat mahtuivat hattuhyllyn alle, etuistuimien alla on yllättävän leveä ja korkea tila saaden sinne mahtumaan lasten pieniä tavaroita ja se että takalattia on tasainen myös keskeltä auttaa tavaroiden mahtumisessa.



    Kyseessä on perheen ensimmäinen japanilainen auto saksalaisperäisten autojen jälkeen ja todellakin yllättynyt kuinka suuntavakaa ja hiljainen auto Auris on noilla alkuperäisillä 15-tuumaisilla renkaillaan. Start-ohjelmassa moitittua ohjauksen tunnottomuutta ja suuntavakavuuden puutetta pitäisin yksinomaan Sol Plus varustetason myötä tulevien 17-tuumaisten ja 215/45-renkaiden syynä.



      
  • Jännä juttu, että noita Toyotan hybridejä mainostetaan automaattivaihteisina, vaikka oikeastaanhan niistä puuttuu varsinainen vaihteisto kokonaan. Samoin puuttuu kytkin sekä erilliset laturi ja starttimoottorikin. No, kuskin kannalta katsottuna se toimii kuitenkin paljolti CVT-variaattorin tapaan.



    Saa nähdä, kun Opel Ampera tulee myyntiin, mainostetaanko sitäkin automaattivaihteisena? Kuljettajan kannaltahan se toimii täysin samoin kuin prius, mitä nyt akuissa on vain kapasitteettia pidempään sähkökäyttöön. Kaipa perus-autoilija olettaa, että autossa aina on vaihteisto.



    Nissan Leafia kenties jo älytään myydä 1-vaihteisena. Kuskin kannalta sekin toimii samoin kuin edelliset, paitsi polttomoottori ei hyrise koskaan, kun sitä ei ole. "Vaihdevivusta" kuitenkin kytketään joko "eteenpäinmenovaihde", "vapaa" tai "peruutusvaihde" eli pakki, vaikka välityssuhde on täysin kiinteä.



    Kaikkien noiden edellämäinittujen vaihdekepille tai -vivulle parempi nimitys taitaisi olla joku kulkusuunnan valitsin.





    Tekniikkaa:



    Leaf (sähköauto): Sähkömoottorin ja pyorien välillä yksi kiinteä välityssuhde. Sähkömoottori saa virtansa akusta.



    Ampera (ladattava sarjahybridi): Sähkömoottorin ja pyorien välillä yksi kiinteä välityssuhde. Sähkömoottori saa virtansa akusta ja/tai "agregaatista".



    Hybridi Toyotat ja Lexukset: Sähkömoottorin ja pyorien välillä yksi kiinteä välityssuhde. Sähkömoottori saa virtansa akusta ja/tai laturista. Sähkömoottori, polttomoottori ja laturi on kytketty planeettapyörästöllä toisiinsa, jolloin polttomoottorin tuottama pyörimisliike jakautuu "sähköiseen ja mekaaniseen kulkureittiin". Jos kuitenkin laturista ja sähkömoottorista johdot irrotettaisiin auto ei liikkuisi mihinkään, vaikka polttomoottori pyörisi täysillä.

      
  • Toyotan HSD:n planeettavaihde on mun mielestä ihan yhtä todellinen vaihde kuin mikä muu tahansa. Kun sen toiminta tosiaan on automaattista, niin kai sitä voidaan perustella ihan perustellusti automaattivaihteiseksi?

      
  • Sampalle kysymys:



    Saitko omaasi lisävarusteeksi vakionopeuden säätimen, vai yrititkö edes hankkia?



    Suurta idiotismiahan on, että tuohon järkevämmin rengastettuun perusversioon ei ainakaan Toyotan kirjallisten dokumenttien mukaan vakkaria saa edes lisävarusteena, mutta myyjä Itäkeskuksessa väitti, että sen kuitenkin saa. Tiedä sitten mikä on totuus.



    Jos nuo kirjalliset dokumentit pitävät paikkansa, minusta ei voi tulla Toyotan hybridin omistajaa, koska toisaalta vakkari ja toisaalta järkevä rengasprofiili ovat molemmat minulle autovalinnan kynnyskysymyksiä. En voi edelleenkään olla äimistelemättä, kuka imbesilli on keksinyt laittaa Priuksen ja Auris HSD:n paremmin varusteltuihin malleihin 45-sarjan renkaat, jotka huonontavat autoa ( melu ja suuntavakavus) ja lisäävät sen kulutusta. Ikäänkuin hybrideistä kiinnostuneet muka ihan oikeasti arvostaisivat enemmän sporttista ulkonäköä kuin mahdollisimman pientä kulutusta ja matkustusmukavuutta. Eivät ole kyllä Toyotalla ihan loppuun asti vaivautuneet selvittämään hybrideistä kiinnostuneen asiakassegmentin arvoja.

      
  • NHB:

    Toyotan HSD:n planeettavaihde on mun mielestä ihan yhtä todellinen vaihde kuin mikä muu tahansa. Kun sen toiminta tosiaan on automaattista, niin kai sitä voidaan perustella ihan perustellusti automaattivaihteiseksi?




    Kaipa sitten auton tasauspyörästöäkin pitää sanoa vaihteistoksi, kun toimintaperiaate on sama kuin tuossa Toyotan planeettapyörästössä. Välityssuhde kun on sisäkurvin ja ulkokurvin puoleisille renkaille erilainen.



    Toyotan hybridijärjestelmähän voidaan pelkistää "tasauspyörästöksi".Moottori on moottorin paikalla, "sisäkurvin" puolelta otetaan voima renkaille ja sinne on kiinnitetty sähkömoottori. "Ulkokurvin" puolelle on kiinnitetty generaattori, joka sähköä tehdessään jarruttaa "ulkokurvin" puolta ja samalla ohjaa vetoa "sisäkurvin" puolelle ja samalla tekee sähköä joka syötetään "sisäkurvin" puolelle kiinnitettyyn sähkömoottoriin, joka siis liikuttaa autoa. (Lisäksi sähkövirtaa voidaan ohjata tarpeen mukaan akkuun tai pois sieltä ja molemmat moottorit voivat toimia sähkömoottorina tai generaattorina)

      
  • Miettikääpäs itse miten selittäisitte tavalliselle pulliaiselle mikä Priuksen vaihteisto oikein on. On ihan turha pulista jostain sähkö-mekaanisesta vetojärjestelmästä tms.



    Testiin voi ottaa vaikka oman äitinsä. Ymmärtäiskö hän sepustuksen?



    Priuksessa on vaihteisto siinä mielessä ettei polttomoottorin kierrosnopeus suoraan kerro nopeutta. Tilanne siis on sama kuin variaattorin kanssa, toteutus vain erilainen.

    Tässä alkaa olla samoja piirteitä kuin väittelyssä onko robottivaihteistot automaatteja. Jos ei niin miksi on ja millä perusteella.



    Minusta ainoa oikea määritelmä on käyttäjän näkemä. Jos ei tarvi vatkata keppiä on kyse automaatista ja jos ei ole kytkin poljinta on kyse automaatista tai puoliautomaatista.

    Miten temppu tehdään on käyttäjän kannalta aivan sama.



      
  • kello68:



    Minusta ainoa oikea määritelmä on käyttäjän näkemä. Jos ei tarvi vatkata keppiä on kyse automaatista ja jos ei ole kytkin poljinta on kyse automaatista tai puoliautomaatista.
    Miten temppu tehdään on käyttäjän kannalta aivan sama.




    OK, Nissan Leaf olkoon siis tästä lähtien automaattivaihteinen.



    Vai olisiko vaihteeton sittenkin sopivampi nimitys?

    (OK, on siinä tietenkin se yksi vaihde)

      
  • LMJ: Miksi Priuksen planeettavaihde ei täytä sun mielestä automattivaihteiston tunnusmerkkejä? Mitä vaihteelta vaaditaan, jotta sitä voisi sanoa automaativaihteistoksi?

      
  • NHB:

    LMJ: Miksi Priuksen planeettavaihde ei täytä sun mielestä automattivaihteiston tunnusmerkkejä? Mitä vaihteelta vaaditaan, jotta sitä voisi sanoa automaativaihteistoksi?




    Automaattinenhan se on, mutta kysymys kuuluukin onko se ollenkaan vaihteisto ja mikä onkaan tilanne sitten kun kyseessä on plug in Prius.



    Mielestäni Toyotan hybridijärjestelmä kokonaisuutena (polttomoottoria lukuunottamatta) voitaisiin ajetella olevan "laajennettu" vaihteisto. Laajennettu sikäli, että se voi tallettaa/palauttaa energiaa akkuun/akusta ja välityssuhde voi vaihdella tavattoman suurissa rajoissa (nollasta äärettömään ja miinus äärettömään). Epämääräinen prosenttiosuus moottorin tehosta kulkee aina sähköisesti. Pelkkä planeettapyörästö on vain osa tuota systeemiä, eikä itsenäisesti toimi ollenkaan.



    Samoin on laita sarjahybridien kanssa, joissa voimansiirto polttomoottorilta on 100% sähköinen, mutta lopulta ollaan aika kaukana perinteisestä vaihteiston käsitteestä. Ainakaan Wikipedian määritelmään vaihteistosta ei mahtunut pyörimisliikkeen muuttaminen sähköksi ja edelleen pyörimisliikkeeksi.



    Sinällään pidän nimenomaan tuota Toyotan käyttämää systeemiä varsinkin mekaanisesti niin yksinkertaisena ja kokonaisuutena ihastuttavan nerokkaana, että jo se houkuttelee ostamaan tuollaisen, vaikkei esim. maantiekulutus olekkaan mielettömän pieni. Toistaiseksi minulle sopivaa/kilpailukykyistä mallia ei vain ole ollut olemassa. Koeajoilla on kyllä muutamaan kertaan käyty.









    ps. Oli tuolla Wikissä tällainen virke: "Varsinaisen vaihteiston lisäksi vaihteiksi voidaan laskea kaikki, mitkä muuntavat momenttia ja kierrosnopeutta - esimerkiksi napavaihteet, alennusvaihteet ja jakovaihteet."

    Hybridi Toyotien ja Lexuksien voimansiirto muuttaa tietenkin noita, mutta sen lisäksi se muuttaa myös tehoa lataamalla tai purkamalla akkua, mikä tekee siitä kokonaisuutena eräänlaisen supervaihteiston. Lisäksi pitää myös muistaa, että kaikissa muissa myynnissä olevissa hybridiautomerkeissä on ihan "perinteinen" vaihteisto, joko variaattori tai jokin muu.



    Meni aika sivuraiteille tämä viestiketju. TM:n toimitus tietenkin voisi ottaa myös kantaa siihen mikä on vaihteisto?

      
  • nelivetoiselle:



    Olihan se tilauksessa mutta ei sitä sitten luovutushuollossa saanutkaan asennettua kun hybrideille ei tuo perusvakkari käy. Huoltopäällikön mukaan siihen pitäisi olla sellainen tulossa mutta ei ole vielä tietoa milloin.



    Nyt viikonloppureissun jälkeen en välttämättä sitä enää edes hanki, yllättävän hyvässä asennossa kaasujalka sai levätä, verrattuna edelliseen autoon jossa vakkaria tuli käytettyä aina.

      
  • Onhan laivoissa ja vetureissakin diesel-sähköinen koneisto.

      
  • Samppa1300,

    se on sitten reilu tutustumisajo suoritettu.

    Tyytyväisyys kerronnastasi kuultaa.

    Aiheuttiko Auris-hybridi reaktioita?

    :sunglasses:



      
  • Sikäli aiheutti että seuraavakin auto on hybridi, vaikka dieseliltä häviäisi dieselvero niin on se tuo bensiinimoottorin värinättömyys ja hiljaisuus jotain joka ei sytytä dieseliin lainkaan.



    Seuraava auto voisi ollakin se uusi, Auriksen kokoinen Lexus. :sunglasses:

      
  • No se olikin vahva vaikutus.

    Tarkoitin reaktiolla myös toista, niitä toisia kulkijoita.

    -

    Olisi kai paras käydä ensin ajamassa hybridi, ennenkuin menen dieseliä kokeilemaan. Ollut aikeissa.

    Olen myös huomannut CT200h:n olevan tulossa pian. :sunglasses:

    Mitat ovat aika lähellä Aurista. Vähän on matalampi ja lie sisällä vähemmän pääntilaa.

    Miten luxusmaisiksi muodustunevat hinnat.

    ---

    Taitaapi olla Auris parempi ajaa.

    Aika hintava lie jo meillä.

    (Sikäli kuin tuota tekstiä ymmärrän.)

    Tässä lähdettä:

    http://www.whatcar.com/car-news/lexus-ct200h-driven/253208

      
  • Onko hesarin koeajoissa ajomatka ja ajoreitti sama eri autojen kohdalla vai ajaako toimittaja milloin mitenkin?

    Ihmettelen vain miten Auris hybridillä voi saada kulumaan lähes 5.8 l/100km kun Priuksella kulutus oli 5.1 l/100km



    Maantiellä olen saanut 80 - 100 km/h nopeuksilla kulumaan 5.3 l/100km 88 km/h keskinopedella n. 300 km:n matkalta.



    Tuollaisen 5.8 l/100km ymmärtäisin jos ajo on ollut pelkästään moottoritieajoa.

      
  • Ihmettelin samaa.



    Olisi syytä kertoa koeajoreitti ja se, että onko se aina sama. Entä ajetaanko se samaan vuorokauden aikaan eli onko ruuhkia? Käykö kesähelteellä ilmastoinnin kompura entä ajetaanko talvella talvirajoitusten mukaan? Entä "mitataanko" kulutus ajotietokoneen mukaan vai tankkaamalla? Entä kuinka on tankkaustarkkuuden kanssa? Jne jne.



    Jos noita ei ole otettu huomioon, niin on liikaa mahdollisia muuttuvia tekijöitä yksittäisten desilitrojen ihmettelyyn.



    Oikeat autolehdet ottavat tuollaiset seikat huomioon, mutta jostakin Hesarin yksittäisestä autotoimittajasta en menisi takuuseen.

      
  • "PWR- eli Power-ajotilassa käyttöön tulee neljännes lisää tehoa, joten tarvittaessa ohikin pääsee hyvin ketterästi."



    Voiko auto olla todellisuudessa niin huonosti suunniteltu, ettei normaali ja ECO-käyttötiloissa auto kiihdy maksimaalisesti, kun kaasupoljin on täysin pohjassa?

      
  • Voiko auto olla todellisuudessa niin huonosti suunniteltu, ettei normaali ja ECO-käyttötiloissa auto kiihdy maksimaalisesti, kun kaasupoljin on täysin pohjassa?




    Nauriksesta en tiedä, mutta varsin monessa automaattivaihteisessa autossa on erillinen S eli Sporttinappi. Ilman sen painamista auto ei kiihdy maksimaalisesti, vaikka kuinka survoisi kaasua lattiaan. Uskomattoman huonosti suunniteltuja.



    Samoin ilmastointilaite syö melkoisesti tehoa, eikä useimmissa autoissa ole automatiikkaa kytkemässä ilmastoinnin kompuraa pois päältä kaasun ollessa pohjassa.



    Kyllä näitä uskomattoman huonosti suunniteltuja kiesejä riittää.



      
  • Höpö höpö. Se sport-asento tarkoittaa melkein kaikissa autoissa ainoastaan, että laatikko pitää korkeampia kierroksia ja vaihtaa hanakammin alspäin. Toimii siis "sporttisemmin". Ihan samalla tavalla nuo kiihtyvät D-asennossakin kun kaasun survaisee pohjaan.

      
  • simppa:

    Höpö höpö. Se sport-asento tarkoittaa melkein kaikissa autoissa ainoastaan, että laatikko pitää korkeampia kierroksia ja vaihtaa hanakammin alspäin. Toimii siis "sporttisemmin". Ihan samalla tavalla nuo kiihtyvät D-asennossakin kun kaasun survaisee pohjaan.




    Jaa.. Ilmeisesti sitten parissakin omassa autossani on kierroslukumittarin säädötkin kiinni siitä sport-nappulasta.



    Ainakin 2,5-litrainen Mondeo ja jokin Opelin 2-litrainen kone nostivat Sport-asennossa kierrokset reilusti korkeammalle kuin normiasennossa. Puhutaan siis talla tiskissä kiihdyttämisestä. Normiasennossa ei Mondeolla päässyt punarajalle sitten millään, mutta sporttiasennossa pääsi.



    Sitä en sitten tiedä, että oliko siitä huudattamisesta hyötyä eli oliko tehokäyrät millaiset.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit