Liikenneturvan ohjeistusta valojen käytössä ohitettaessa noudatan tarkalleen, mutta kohtaamistilanne jää nyt siitä kiinni, kuinka pitkä aika on "hiukan ennen kohtaamista"?
Itse vaihdan vasta kohdalla, millä kieltämättä talvirajoituksillakin viivytän kaukovalojen kytkemistä ehkä noin puoli sekuntia. Ja myönnän näin tekeväni edes hidastamatta silloin kun aiemmin kerrotulla tavalla olen jo muutama sekunti aiemmin nähnyt minne olen menossa. Levitaatiomummo on satuolento, mutta sarvipäät eivät ole siellä missä minä liikun.
Aivan kuten moottoripyörän kaukovalojen käytön kanssa valoteho kannattaa ottaa huomioon omassa toiminnassa. Jonkun museopyörän himmeää valoa voi käyttääkin kaukovaloilla koko kesän, mutta nykyaikaisen pyörän tehokkaita tuplavaloja mielestäni ei. Samoin kaukovaloille vaihdettaessa valojen vaihdossa tietenkin heikommat valot häiritsevät vähemmän.
Itse olen ajatellut niin, että Rouvan auton Volvon omia + Bosch Touring = yht. 330 Wattia suht. laadukkaita valaisimia Osramin Night Breaker polttimoin ei viitsi läväyttää kaverin naamalle. Vaikka xenonkaukovaloja käyttävä saa pidemmän valaistusmatkan, saattaa "hieman ennen kohtaamista" kaukovaloille vaihdon häiriövaikutus jäädä perinteisiä valoja pienemmäksi paremmin hallitun valokuvion vuoksi?
Vanha valotekniikka merkitsee paljon hajavaloa. Etenkin Touringin valokuvio on ihan tietoisesti rakennettu leveäksi eikä meidän auto ole ainoa, jonka keulaan ne on pultattu tietoisesti hieman viuhkaksi auton oman kapea-alaisen kaukovalon kaveriksi. Valokuvioita tuolla:
Oman auton kanssa taas ei ole ihan hirveää kiirettä vaihtamiseen ole, kun lähivalot ovat selvästi paremmat. Lähes tämän vuoden testin parhaiden valojen kaltaisten lähivalojen kaverina on selvästi paremmat kaukovalot jäänteenä ajalta, jolloin valojen ei vielä tarvinnut tehdä sirkusteppuja vaan riitti, että ne valaisevat
Saattaa hyvinkin käydä niin, että automatiikka ehtii hoitaa tämän kysymyksen pois päiväjärjestyksestä ennen kuin meidän keskustelumme suppenee yksimieliseen vastaukseen
Sitä odotellessa, jos haluan säätää kaukovalojeni kytkemisen mahdollisimman aikaiseksi, niin mihin kohtaan pitäisi tähdätä ettei häiritse vastaantulijaa?
EDIT: Ehkä kaukovalovilkku on lähempänä perinteitä Suomessa, mutta mahdollisesta vaaratilanteesta varoittaessa sen ei tarvitse olla ihan pliisu yksi vilkautus, vaan vaikkapa vilautusten purske.
Samaa mieltä. Yksi vilautus menee helposti arveluksi, mutta useamman sarjalla on tarkoitus. Syytä ei tarvikaan tietää, riittää kuin kuittaa varoituksen himmaamalla heti.
mikahe:
Minulla on aika surkeat valot, ja ehkä tämän avustuksella unohdan aivan liian usein kytkeä kohtaamisessa lähivaloja lainkaan. Protestien täydellisen puutteen takia oletan...
OK. Katsomme tilannetta erilaisten valojen takaa. Täällä päässä ei yksikään unohtunut valojen vaihto pääse jäämään vaille vastaantulijan huomiota
Tässä onkin aasinsilta pomminvarmaan hereillä pysymiseen yöajossa, mutta katsotaan nämä valoasiat ensin...
Toisessa threadissa on sivuttu väsymyksen aiheuttamia onnettomuuksia ja muutaman Rautaperseajon ( http://www.ibafinland.fi/ibaf_cms/ ) suorittaneena Iron Buttina esitän tietoisen provokatiivisen väitteen, että ajaessa nukahtaminen on joko osaamattomuutta tai piittaamattomuutta.
Huolellinen kuljettaja nimittäin ei nukahda huomaamattaan.
Immuniteetti rattiin nukahtamista vastaan perustuu fysiologiseen faktaan, että väsyneen ihmisen suorituskyky ja tarkkaavaisuus laskee. Sen seurauksena ajamiseen alkaa meistä jokaiselle tulla virheitä täysin väistämättä. Ja tämän tilanteen voi kriittisesti ajamiseen suhtautuva tunnistaa.
Softakoodari, kirjailija tai toimittaja pystyy parantamaan työnsä jälkeä selvittämällä itselleen tyypilliset virheet ja oppimalla pois niistä. Samoin rattiväsymyksen tunnistaminen perustuu opeteltuun taitoon havaita omat virheensä.
Rajat voi vetää eri tasolle, mutta oma mekanismini pelaa siten, että ensimmäisen kämmäyksen (mikäs rajoitus tässä on, nopeus vaihtelee, ajoneuvon paikka vaeltaa, vilkku unohtuu, valojen vaihto unohtuu, jne) saa anteeksi ellei jo siinä vaiheessa tiedä sen johtuvan väsymyksestä. Mutta siitä lähtee käyntiin timeri, jonka kuluessa tapahtuva toinen virhe ei ole neuvoteltavissa, vaan se pakottaa kuskin vaihtoon, tauolle, syömään, juomaan tai lepäämään.
Ja timerin tarkkailun unohtaminen on jo se toinen virhe itsessään...
Omalta kannalta tuo toimii poikkeuksetta siten, että on jopa hieman ärsyttävää huomata virhesaldon täyttyvän vaikkei muka kovin paljon väsytäkään, mutta sääntö on sääntö. Joskus siihen törmää perjantai-iltapäivänä työviikon jälkeen mökkimatkalla aika piankin ja se tarkoittaa sitten kuskin vaihtoa. Päätöksen tehtyään aika usein huomaa että takapenkillä on mukavampi nukkua.
Kyse ei ole missään tapauksessa väsyneenä mahdollisimman pitkään sinnittelystä, vaan väsymyksen ajamiseen aiheuttaman epävarmuuden tunnistamisesta.
Se päätös on selväpäisen kuskin tehtävä, koska pian sen jälkeen ratin takana istuva Zombie ei enää kykene rationaalisiin päätöksiin.
Aikataulua vastaan ajavaa en osaa tässä suhteessa auttaa.
Immuniteetti rattiin nukahtamista vastaan perustuu fysiologiseen faktaan, että väsyneen ihmisen suorituskyky ja tarkkaavaisuus laskee. Sen seurauksena ajamiseen alkaa meistä jokaiselle tulla virheitä täysin väistämättä. Ja tämän tilanteen voi kriittisesti ajamiseen suhtautuva tunnistaa.
Monia vuosia sitten minulla oli (vajaavedolla) pitkällä työmatkalla väsymystä vastaan taistelu ajaessa, mutta se ratkesi erittäin tyydyttävästi Matikaisen Penan Jenkki-menetelmällä.
Nykyään toimistossa on ajoittain vähän samankaltaista ongelmaa, tosin riskitasot ovat laskeneet. Jenkkimenetelmäkään ei auta yhtään. Ehkä toimiston ympäri muutama rundi takavedolla olisi riittävän karmea ja herättävä kokemus.
Toisessa threadissa on sivuttu väsymyksen aiheuttamia onnettomuuksia ja muutaman Rautaperseajon ( http://www.ibafinland.fi/ibaf_cms/ ) suorittaneena Iron Buttina esitän tietoisen provokatiivisen väitteen, että ajaessa nukahtaminen on joko osaamattomuutta tai piittaamattomuutta.
Huolellinen kuljettaja nimittäin ei nukahda huomaamattaan.
Minusta nukahtaminen on saanut ihan liian suuren merkityksen väsymyksestä puhuttaessa. Ymmärtääkseni pelkkä väsymys on mukana nukahtamista useammin onnettomuuksissä. Tällöin kuljettajan suorituskyky on heikentynyt ja tulee havainto- yms. virheitä, joiden myötä tapahtuu onnettomuus.
Mihin sitten vedetään raja, kun puhutaan väsymyksestä ja miten se määritellään, siinä onkin pulma. Henkilökohtaisella tasolla kuitenkin väsymys ilmiönä on syytä tunnistaa, eikä vain keskittyä rattiin nukahtamiseen.
Minusta nukahtaminen on saanut ihan liian suuren merkityksen väsymyksestä puhuttaessa. Ymmärtääkseni pelkkä väsymys on mukana nukahtamista useammin onnettomuuksissä. Tällöin kuljettajan suorituskyky on heikentynyt ja tulee havainto- yms. virheitä, joiden myötä tapahtuu onnettomuus.
Väsymystä on hankala tunnistaa ennen kuin se alkaa aiheuttaa mitään oireita.
Sitä en tosiaankaan tiedä, kuinka suureksi vaaraksi itselleni ja muille olen siinä vaiheessa kun virheiden määrä alkaa kasvaa, mutta en ole vielä tulkinnut sitä liiallisesta väsymyksestä johtuvaksi.
Mutta sen tiedän, että tällä menetelmällä useimmiten havaitsen väsymykseni ajamisestani ennen kuin siitä, että tunnen itseni väsyneeksi. Kuskinvaihtokriteeri siis täyttyy ennen kuin väsyttää.
Sen lisäksi omaa ajamistani seuraamalla voin välttää aiheuttamasta yleisintä kuolemaan johtavaa onnettomuutta (suistumista) ja useina vuosina toiseksi yleisintä kuolemaan johtavaa onnettomuutta (törmäys päin vastaantulijaa ilman kääntymistä tms. ymmärrettävää syytä ), koska molemmat vaativat niin selvän virheen, että sitä ennen on jo lepo- tai kuskinvaihtokriteeri täyttynyt.
Sen lisäksi omaa ajamistani seuraamalla voin välttää aiheuttamasta yleisintä kuolemaan johtavaa onnettomuutta (suistumista) ja useina vuosina toiseksi yleisintä kuolemaan johtavaa onnettomuutta (törmäys päin vastaantulijaa ilman kääntymistä tms. ymmärrettävää syytä ), koska molemmat vaativat niin selvän virheen, että sitä ennen on jo lepo- tai kuskinvaihtokriteeri täyttynyt.
Autolla ajellessani mietin monesti näitä foorumikeskusteluja ja tarkkailen omaan ajamista ne mielessäni.
Tässä todennäköisesti tulee taas TeeCeelle uutta aineistoa (jota hän joskus kahden kuukauden päästä käyttää ), mutta en anna sen haitata.
Tänään on tarkoitus lähteä taas pidemmälle matkalle, johon sisältyy monenlaista ajoa monenlaisilla maanteillä ja kaupungissakin. En kuitenkaan käsittele tätä tulevaa matkaani vaan sitä, millaisissa olosuhteissa olen viime päivinä ajanut.
Olen ajanut pääasiassa uraisilla ja lumen ja jään peittämillä maanteillä. Auto on ollut kakkosautoni" Micra, jonka käyttäytyminen tällaisissa olosuhteissa olisi todennäköisesti shokki sellaiselle kuljettajalle, joka on tottunut ajamaan isommalla autolla, jossa on leveämpi raideväli. Micran (ja muiden pienten autojen) renkaat eivät satu maantien jääkerroksessa oleviin renkaiden uriin, mistä aiheutuu se, että auto heittelehtii sivusuunnassa kuin flipperipallo. Auton käyttäytyminen tuntuu suorastaan pelottavalta. Koska kuitenkin olen ajanut sillä yli 500000 kilometriä, luotan siihen, että se pysyy tiellä, vaikka se heittelehtiikin. Mikään itsestäänselvyys se ei tietenkään ole, vaan ajamisessa on oltava valppaana.
Mainitsen yhden vaaratilanteen, joka tapahtui toisella autolla noin viikko sitten Heinolan ja Joutsan välisellä tieosuudella. Lähestyimme pimeässä traktoria ja ajattelin ajaa sen ohi aivan vain heittämällä, koska ketään ei tullut vastaan. Tie oli erittäin liukas, ja ajoin tietoisesti olosuhteisiin nähden liian kovaa (en kuitenkaan merkittävää ylinopeutta). Kun lähestyimme traktoria, perheen kakkoskuski varoitti, että ei pidä ohittaa, koska autoja tulee vastaan. En ottanut varoitusta vakavasti, koska kakkoskuskin varoitukset ovat useimmiten kauhunsekaisia aiheettomia pelkoreaktioita, joista ei tarvitse välittää. Arvelin, että hän oli nähnyt vastaan tulevien autojen valojen kajastavan jostakin kilometrin päästä, joten niillä ei olisi ohituksen kannalta mitään merkitystä.
Tällä kerralla olisi pitänyt uskoa varoitusta. Vastaan tuli todellakin autoja. Minä en ollut niitä nähnyt, koska traktori peitti niiden valot näkyvistä. Kakkoskuskin paikalle valot sen sijaan näkyivät traktorin takaa. Vasta lähtiessäni ohittamaan huomasin lähestyvät autot. Painoin jarrua keskeyttääkseni ohituksen. Tie oli kuitenkin niin liukas, että auton vauhti ei hidastunut tarpeeksi. Jäi kolme vaihtoehtoa: Törmääminen traktorin perään, törmääminen traktorin perään kaiteesta vauhtia hakien tai ohitukseen lähteminen vastaan tulijoista välittämättä. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Onneksi vastaan tulevat autot olivat kuitenkin vielä sen verran kaukana, että ehdin ohittaa traktorin ennen kuin ne olivat kohdalla. Tilanne oli kuitenkin inhottava. Tien liukkaudesta johtuen vastaan tulevien autojen mahdollisuus tehdä nopeita väistöjä - mikäli siihen olisi ollut tarve - oli rajoitettu.
Mitä tästä pitää ottaa opiksi? Liukkaalla tiellä on ajettava maltillista nopeutta, niin että ehtii saada auton pysähtymään ajoissa. Matkustajien varoitukset kannattaa ottaa tosissaan. On otettava huomioon myös se, että ohitettava ajoneuvo saattaa peittää vastaan tulevat autot näkyvistä vieläkin tehokkaammin kuin mitä olettaisi esimerkiksi tien muodoista johtuen. Hitaan ajoneuvon ohittamiseenkaan ei pidä suhtautua ylimielisesti, koska niitä ohitettaessa hällä väliä" tyylillä on on tapahtunut monia onnettomuuksia.
Mitä tästä otan opiksi? En mitään. Ajan yhtä varomattomasti ja keliä huomioon ottamatta kuin ennenkin. Ehkä tämän tyyppiset tilanteet kuitenkin jonnekin alitajuntaan jäävät, joten toivottavasti niistä on edes pientä hyötyä turvallisuuden kannalta. Olosuhteisiin nähden sopiva vauhti edellä mainitussa tilanteessa olisi ollut ehkä 60 kilometriä tunnissa. Ei kukaan noin hitaasti ajanut. Kaikki ajavat liukkaalla liian kovaa. Jotkut vähemmän liian kovaa, jotkut enemmän ja jotkut vieläkin enemmän. Fiiliksistä ja tilanteesta riippuen kuulun jompaankumpaan jälkimmäisistä vaihtoehdoista - traktoriesimerkin tapauksessa ehkä keskimmäiseen ryhmään, koska oli maantiellä vielä minuakin nopeampia.
(Tarkoitus oli kertoa eräästä toisestakin tapauksesta, mutta eiköhän tämä riitä.)
Tiedän, että Herbert tulee tätäkin kommentoimaan, mutta ihan sama:
Minulle ei tulisi mieleenkään ohittaa traktoria "heittämällä" lumisella/jäisellä tiellä ja kesäkelilläkin vauhtia pitää pudottaa lähelle traktorin nopeuden, vaikka näkyisi selvästi, että edessä on vapaata vihollisen kaistaa enemmän, kuin riittävästi. Traktorikuskit ovat sen verran arvaamattomia, että voivat milloin tahansa ryhmittyä vihollisen kaistalle kääntyäkseen pellolle/metsään/mihin tahansa tai yksinkertaisesti kääntyä eteen, kun olet ohittamassa. Pitää muistaa, että ratissa saattaa olla pelkkä teini ja/tai kuljettaja ei näe taakseen ja/tai traktorissa/kärryssä ei toimi vilkut.
Joskus on tullut nähtyä sellaisiakin, että perässä on sen verran pitkä tai iso kärry/kone, että oikealle kääntyessä koukkaavat vihollisen kaistan kautta ja silloin ei ole sattua sellaisen rinnalle 80km/h vauhdilla.
Minulle ei tulisi mieleenkään ohittaa traktoria "heittämällä" lumisella/jäisellä tiellä ja kesäkelilläkin vauhtia pitää pudottaa lähelle traktorin nopeuden, vaikka näkyisi selvästi, että edessä on vapaata vihollisen kaistaa enemmän, kuin riittävästi. Traktorikuskit ovat sen verran arvaamattomia, että voivat milloin tahansa ryhmittyä vihollisen kaistalle kääntyäkseen pellolle/metsään/mihin tahansa tai yksinkertaisesti kääntyä eteen, kun olet ohittamassa. Pitää muistaa, että ratissa saattaa olla pelkkä teini ja/tai kuljettaja ei näe taakseen ja/tai traktorissa/kärryssä ei toimi vilkut.
Kyllähän se on niin, että nopeus on suhteutettava ohitettaviin. Yleensä se tarkoittaa kiihdyttämistä ohituksen ajaksi, mutta toisinaan myös hidastamista. Jos ajan satasen tiellä 110km/h ja saavutan jonkun 65km/h köröttelevän, minun on hidastettava nopeuteni huomattavasti alle satasen, koska 110km/h nopeudella ohittaessa en kykene reagoimaan ohitettavan yllättäviin liikkeisiin. Siitä nopeudesta jarruttaa ja kääntyy niin nopeasti verrattuna 110km/h nopetueen, ettei siinä ole mitään tehtävissä jos toinen ei katso peileihin. Ja todennäköisesti poliisikin tulkitsisi vasemmalle kääntyvän päälle ajamisen ohittajan viaksi.
Minulle ei tulisi mieleenkään ohittaa traktoria "heittämällä" lumisella/jäisellä tiellä ja kesäkelilläkin vauhtia pitää pudottaa lähelle traktorin nopeuden, vaikka näkyisi selvästi, että edessä on vapaata vihollisen kaistaa enemmän, kuin riittävästi. Traktorikuskit ovat sen verran arvaamattomia, että voivat milloin tahansa ryhmittyä vihollisen kaistalle kääntyäkseen pellolle/metsään/mihin tahansa tai yksinkertaisesti kääntyä eteen, kun olet ohittamassa. Pitää muistaa, että ratissa saattaa olla pelkkä teini ja/tai kuljettaja ei näe taakseen ja/tai traktorissa/kärryssä ei toimi vilkut.
Monille muillekin kuin minulle tulee mieleen ohittaa traktori siten että ennen sen ohittamista ei hidasteta nopeutta lähelle traktorin nopeutta eli noin neljään kymppiin. Eli ei muuta kuin ohi vaan. Tällaista näkee maantiellä vaikka kuinka paljon.
Omalla kohdallani perustelen edellä selostettua toimintaa siten, että en edes yritä optimoida turvallisuutta. En ota huomioon kaikkia mahdollisia ja mahdottomia skenaarioita vaan luotan tuuriin. Joskus se voi pettää, mutta se on sen ajan murhe.
Tuossa nimenomaisessa tapauksessa traktori ajoi leveällä valtatiellä, jossa ei ollut näkyvissä risteyksiä, jollaiselle sen voisi olettaa kääntyvän. Omaa ajonopeuttani en muista enkä tiedäkään, koska mittarivalo ei toiminut. Ei nopeus kuitenkaan aivan kauhean kova ollut. Otin minäkin keliä jonkin verran huomioon vaikka ei ehkä tarpeeksi.
Eilen tapahtui ohitustilanteessa se, että lähtiessäni ohittamaan autoa, se pani yhtäkkiä vilkun päälle vasemmalle. Ihmettelin, mitä ihmettä kuljettaja pelleilee. Löysäsin jo hieman kaasua, mutta koska auton jarruvalot syttyivät ja se hidasti selkeästi nopeuttaan, jatkoin kuitenkin ohitusta. Tässä vaiheessa auton vilkkuvalokin oli jo sammunut (se ehti vilahtaa pari kolme kertaa). Vasta ohituksen tehtyäni huomasin ja ymmärsin, että auto oli pannut vilkun päälle kääntyäkseen pienestä paikallistien risteyksestä vasemmalle. Risteys oli pelkkä pieni mitätön aukko lumipenkassa, eikä sitä voinut nähdä sieltä, missä aloitin ohittamisen. Mitään tienviittoja ei myöskään näkynyt. Ymmärrän kyllä, että vilkkuvalolla näytetään aikomus kääntyä, eikä vasemmalle kääntymiseen valmistautuvaa autoa pidä ohittaa (enkä normaalisti ohitakaan). Tässä tapauksessa vain en tajunnut vilkun merkitystä, koska mitään risteystä ei ollut näkyvissä, eikä auto hidastanut vauhtia niin kuin risteystä lähestyttäessä yleensä tehdään, jos aiotaan kääntyä. Kaiken lisäksi risteys eli se pieni aukko lumipenkassa oli vielä älyttömän kaukana. Olin ajanut auton perässä jo jonkin aikaa, ja sen nopeus oli ollut koko ajan vain noin 60 kilometriä tunnissa. Se ajoi siis tavallista hitaammin. Kun sopiva paikka tuli, katsoin, että auton ohittaminen on perusteltua.
Varmaan syyllistyin ties mihin rikoksiin tuossakin tapauksessa, mutta jos itse olisin ollut samassa tilanteessa, jossa tuon auton kuljettaja oli, olisin päästänyt ohittajan tekemään ohituksensa ja vasta sen jälkeen olisin vilkuttanut ja kääntynyt, koska matkaa risteykseen oli vielä paljon. Vilkun paneminen päälle silloin kun takana tuleva auto on jo lähtenyt ohitukseen, antaa hämmentävän signaalin ohittajalle.
Kirjoittelen tätä vaihteeksi maailman pääkaupungissa, jonne ajelin varsinkin loppumatkasta maltillisella nopeudella. Moottoritiellä ajelin vähän alle satasta, ja lähes kaikki ajoivat ohi.
...jos itse olisin ollut samassa tilanteessa, jossa tuon auton kuljettaja oli, olisin päästänyt ohittajan tekemään ohituksensa ja vasta sen jälkeen olisin vilkuttanut ja kääntynyt, koska matkaa risteykseen oli vielä paljon. Vilkun paneminen päälle silloin kun takana tuleva auto on jo lähtenyt ohitukseen, antaa hämmentävän signaalin ohittajalle.
Ehkäpä toinen osapuoli ajatteli sanoin kuin sinä, eli ajaa yhtä varomattomasti ja keliä huomioon ottamatta kuin ennenkin, eikä edes yritä optimoida turvallisuutta tai ottaa opiksi noista tapauksista.
En ottanut varoitusta vakavasti, koska kakkoskuskin varoitukset ovat useimmiten kauhunsekaisia aiheettomia pelkoreaktioita, joista ei tarvitse välittää.
Miksi ei niistä tarvitse välittää? Oletko narsisti tai sadisti?
Juuri se kakkoskuski on se jonka vaarantaminen tekee sinusta Rikoslain kuvauksen mukaisesti rikollisen. Oman turvallisuutensa vaarantaminen ei ole rikos, itsemurhayritys ei ole rangaistava teko.
"Joka tienkäyttäjänä tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tieliikennelakia tai ajoneuvolakia taikka niiden nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä tavalla, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, on tuomittava liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi."
Minulle ei tulisi mieleenkään ohittaa traktoria "heittämällä" lumisella/jäisellä tiellä ja kesäkelilläkin vauhtia pitää pudottaa lähelle traktorin nopeuden, vaikka näkyisi selvästi, että edessä on vapaata vihollisen kaistaa enemmän, kuin riittävästi. Traktorikuskit ovat sen verran arvaamattomia...
nastaterroristi:
Kyllähän se on niin, että nopeus on suhteutettava ohitettaviin. Yleensä se tarkoittaa kiihdyttämistä ohituksen ajaksi, mutta toisinaan myös hidastamista.
Monille muillekin kuin minulle tulee mieleen ohittaa traktori siten että ennen sen ohittamista ei hidasteta nopeutta lähelle traktorin nopeutta eli noin neljään kymppiin.
Ei kai ollut tarkoituskaan syyllistää ketään, vaan hakea yhdessä vinkkejä turvallisempaan ajamiseen heille ketä se kiinnostaa.
Opelixi yllä jo perusteli aika hyvin sen, mitä yritin itsekin sanoa 3.2.2012. Traktori liikkuu niin eri periaatteilla kuin auto, että kaikkien traktorille mahdollisten tempausten hallinta on autoilijalle (tai motoristille) suurella nopeuserolla erittäin hankalaa.
Ei sun ole pakko himmata trakotorin vuoksi ellet taho. Mutta nyt tiedät, miksi joku muu tekee niin.
En ottanut varoitusta vakavasti, koska kakkoskuskin varoitukset ovat useimmiten kauhunsekaisia aiheettomia pelkoreaktioita, joista ei tarvitse välittää.
Miksi ei niistä tarvitse välittää? Oletko narsisti tai sadisti?
Juuri se kakkoskuski on se jonka vaarantaminen tekee sinusta Rikoslain kuvauksen mukaisesti rikollisen. Oman turvallisuutensa vaarantaminen ei ole rikos, itsemurhayritys ei ole rangaistava teko.
Ei haittaa, vaikka minua nimitetään rikolliseksi, koska olen käyttänyt "liikennerikollinen" statusta itse vapaaehtoisestikin.
Mitä taas turvallisuuden vaarantamiseen tulee, niin en katso kovin suuresti vaarantaneeni kenenkään turvallisuutta. Toisin kuin muut tällä foorumilla kirjoittavat en ole täydellinen kuljettaja vaan teen monenlaisia virheitä. Asenteissanikin voisi olla parantamisen varaa ainakin jos niitä vertaa suosituksiin. Kukaan ei ole kuitenkaan vielä loukkaantunut tai kuollut ajamieni yli 1,6 miljoonan kilometrin matkalla, joten autoiluni ei rumenna maantieliikenteen turvallisuustilastoja. Jotain pieniä kolhuja on sattunut, mutta ei yhtään niin pahaa, etteikö autoa olisi voinut ajaa pois tapahtumapaikalta.
En ole narsisti enkä sadisti. Mainitsemani henkilö sattuu vain olemaan hysteerikko - aivan ystävällisesti sanottuna - jolle koko elämä on pelkkää vaaroja ja kauhua. Esimerkiksi laivamatka Ruotsiin tähän aikaan vuodesta olisi hänelle täysin mahdoton ajatus, koska merellä myrskyää ja laivat uppoavat jne. Liikenteestä puhuttaessa ei ole kyse siitä, ajanko kovaa, koska kaikki vauhdit voivat olla hänelle kovia. Mielentila ratkaisee, ei vauhti. Tänäänkin (tarkoitan eilen, koska vuorokausi näyttää jo vaihtuneen) ajelin Kehä I:llä ja Lahden moottoritiellä hitaammin kuin autot keskimäärin (eli autoja meni ohi putkena emmekä itse ohittaneet ketään), mutta hänen mielestään ajoin järkyttävän kovaa. Muutama viikko sitten olimme hänen jahkailunsa takia vähällä myöhästyä eräistä häistä, ja silloin ajoin hänen luvallaan oikeasti "tuhatta ja sataa". Silloin hysteriasta tai pelosta ollut tietoakaan. Jollakin toisella kerralla huomattavasti hitaampi vauhti samalla tiellä ja samanlaisissa olosuhteissa saisi hänet valittamaan hysteerisen pelon vallassa, että ajan liian kovaa. Kyse ei ole fyysisestä vauhdista vaan mielentilasta. Joskus 60 km/h on järkyttävän vaarallista kaahaamista, joskus 120 km/h ei ole mitään.
Voisin kertoa kymmenittäin esimerkkejä siitä miten hysteerikko reagoi aivan tavallisiin arkipäiväisiin asioihin, mutta kerron vain yhden tapauksen vuosien takaa. Parivuotias poikamme pani puuvartisen juustohöylän mikroaaltouuniin ja napsautti uunin päälle. Juustohöylän puuvarsi alkoi kärytä. Miten normaali ihminen reagoisi tähän? Sammuttaisi mikroaaltouunin ja poistaisi käryävän juustohöylän. Miten hän reagoi? Kiljumalla niin paljon kuin ääntä lähtee ja menemällä täydelliseen shokkitilaan kykenemättä toimimaan mitenkään. Tällainen kiljunta tietysti säikäytti minut pahanpäiväisesti, koska luulin että on tapahtunut jotain kauheaa, ja poikamme henki on kyseessä. Vastaavia tapauksia on ollut muitakin.
En malta olla kertomatta vielä toista tapausta. Lähdimme purjehtimaan tukevalla ja vakaalla retkiveneellä, jota ei saa nurin kovassakaan sisävesien myrskyssä. Oli lähes tyyntä, joten suurin vaara oli se, että jäämme paikallemme kellumaan. Vähän matkan päähän rannasta päästyämme lievä tuulenvire kallisti hieman venettä ja sai sen hitaasti liikkumaan. Miten hän reagoi tähän? Hän meni täydelliseen kauhushokkiin ja alkoi itkien ja huutaen vaatia paluuta rantaan, jotta hän pääsisi pois kaatuvasta veneestä. Joten se purjehtimisesta.
Tämä meni aiheesta sivuun, mutta halusin vain esimerkeillä osoittaa, että hysteerisen ihmisen varoituksia ei aina tule otettua tosissaan, koska ne ovat useimmiten enemmän mielikuvituksen tuotetta kuin totta. Ongelma on se, että joskus ne voivat olla aivan todellisia. Silloin ne tietenkin pitäisi ottaa tosissaan. Hysteerinen ihminen tosin varoittaa lähes jokaisessa mutkassa ja risteyksessä, että muista hiljentää ja muista kääntää ja muista sitä ja muista tätä, joten varoituksia tulee niin paljon, ettei niihin lopulta enää reagoi muuten kuin sanomalla, että joo joo.
P.S. Postuumissa muistelmakirjassaan Mätämunan muistelmat Seppo Heikinheimo kertoo siitä, miten hän ajoi raivovauhtia Jaguarillaan kyydissä ollutta naista pelotellakseen ja näyttääkseen hänelle, että tosimiesten vauhtia eivät naiset sanele. Ei minun ajamiseni ole tällaista, ei edes sinne päin. Edes motiivi ei ole sama.
Minulla ei ole kirjaa, joten en voi esittää mainitsemaani kohtaa, mikäli edes muistan sen oikein. Ehkä muistankin sen väärin, ja mieleeni on jäänyt jokin tämän tyyppinen kohta, jonka löysin googlaamalla:
"Jaguar on sentyyppinen auto, että sen ajo-ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa vasta lähempänä 200 kilometrin tuntinopeutta, jota tietenkin siitä syystä pyrin pitämään yllä. Vaimoni oli kuitenkin sitä mieltä että "itsesi saat tappaa, mutta minua ja lapsia et tapa". Sen vuoksi hän kulkikin sen kesän matkat lasten kanssa bussilla. Täytyy myöntää että siitä aiheutui silloin tällöin mielipiteiden vaihtoa."
"Kerran olin kuitenkin perheen kanssa matkalla sillä Savonlinnan oopperajuhlille; olin luvannut ajaa hiljaa, ts. alle sataaviittäkymmentä."
Ehdotanpa Uukkariin omaa proseduuriani: Ei Uuta ollenkaan.
Liikenteessä en tee Uukkaria moottoripyörällä oikeastaan ikinä, heikostä näkyvyydestä johtuen. Korvaan sen esim. risteävän tien liikenteenjakajan kierrolla. Auton saatan kääntää peruuttamalla seuraavaksi kohdalle osuvaan risteykseen.
Jälkimmäisessä tapauksessa pidetään mielessä mikä informaatio muille annetaan ajamalla oikea vilkku päällä risteyksen ohi.
Tästä on kaksi etua:
- Hätäiset headless chicken päätökset jäävät pois
- U-käännöksen huono näkyvyys vaihtuu T-risteykseksi
Tämä ei tietenkään vapauta varautumasta siihen, että vaikkei itse tekisikään sokeita U-käännöksiä, joku muu saattaa tehdä.
Täällä puhutaan paljon turvaväleistä, mitkä ovatkin oiva juttu sinänsä.
Niiden innokkaimmat kannattajat tapaavat perustella tuomioitaan liian pienillä väleillä ja ohjeistavat mielellään niiden muodostamisesta.
Väkisin vaan ihmettelen, että eivätkö he itse törmää samaan ongelmaan kuin kaikki muut, vai onko heillä vain rautaiset hermot.
Tarkoitan tietenkin jokapäiväistä ja runsasta väliintunkemis-ilmiötä.
Lähdin Tuusulanväylän alusta etenemään Tammistoa kohti ja pari minuuttia siitä, kun oltiin päästy kaupunkirajoituksista vapaiksi ja turvavälini oli sadan metrin luokkaa, alkoi vasemmalta kaistalta tulvia autoja eteeni keskelle turvaväliävi. Hölläsin kaasua ja jarruttelinkin jos läheltä autoni keulaa tultiin eteeni ja samaa jatkui kunnes vasen kaista olikin tyhjä.
Erittäin yleistä, jopa ihan normaalia.
Noin puolet näistä kiireisistä hidastivat ohituksen jälkeen vauhtinsa samaan kuin mitä itse ajoin, mitä ilmiötä myös jaksan aina ihmetellä.
Pahin tapaus oli, kun ilman valoja hämärällä ajanut auto leikkasi vilkuttamatta aivan nokan edestä eteeni ja siitä suoraan oikealle ramppikaistalle.
Lisäksi: usein näkee motarillakin ohittelijoita, jotka huolimatta huomattavasta nopeus-erosta ja oikealla kaistalla ajavien normiturväleistä, koukkaavat muutamaksi sekunniksi turvaväliin ja vaihtavat taas ohituskaistalle, kun ovat seuraavan päänahan niskavilloissa kiinni. Eikä tähän harrastukseen tarvita vielä nopeammin ajavia ohittajia, joita tarvitsisi väistellä oikealle, vaan yksinkin on kivaa touhuta.
Näiden juttujen takia itsellenikin tekee usein tiukkaa pitää suositeltua turvaväliä.
Mitä turvaväli-asiantuntijamme antavat neuvoksi näihin vaivoihin?
Noin puolet näistä kiireisistä hidastivat ohituksen jälkeen vauhtinsa samaan kuin mitä itse ajoin
Tämä liittyy siihen että vasenta kaistaa nimitetään virhellisesti ohituskaistaksi. Nopeusrajoitus on molemmilla kaistoilla täsmälleen sama.
Kovin paljoa ei turvaväliin siirtyvien suhteen voi tehdä; silloin kun on paljon liikennettä pitää oma etäisyys ja nopeus sovittaa muuttuneen tilanteen mukaiseksi.
..koukkaavat muutamaksi sekunniksi turvaväliin ja vaihtavat taas ohituskaistalle...
Kerroit juuri itse sanavalinnallasi miksi he vaihtelevat kaistaa turhaan.
Täällä puhutaan paljon turvaväleistä...Väkisin vaan ihmettelen, että eivätkö he itse törmää samaan ongelmaan...
Kuvaamaasi ilmiötä on vaikea olla havaitsematta jos ajaa silmät auki.
Ongelman siitä tekee tämä
Kuukeri:
väliintunkemis-ilmiötä.
Kuukeri:
ilmiötä myös jaksan aina ihmetellä.
Kuukeri:
ilman valoja hämärällä ajanut auto leikkasi vilkuttamatta aivan nokan edestä eteeni
Kuukeri:
ovat seuraavan päänahan niskavilloissa kiinni.
Mahtaa olla raskasta paheksua muiden kuljettajien ajotapoja ja ajaa koko ajan kilpaa päänahkoja laskien?
Ratakierroksia on ainakin selvästi liian vähän jos liikenteessä pystyy ajamaan kilpaa tai kuvittelemaan muiden ajavan kilpaa.
Kuukeri:
onko heillä vain rautaiset hermot.
Ei minulla ainakaan. Juuri siksi otankin tilaa ympärilleni. Jos takana on vähän vapaata tilaa, niin sitten sitä on oltava edessä hieman reilummin.
Kuukeri:
Mitä turvaväli-asiantuntijamme antavat neuvoksi näihin vaivoihin?
Periaatevastaus on tämän ketjun tarkastelukulmassa:
"muiden ajamiseen en voi vaikuttaa, vaan ehjänä selvitäkseni minun pitää sopeutua muiden tekemisiin, olipa se laillista tai ei."
Ja täsmävastaus kysymykseesi voisi löytää vaikka ekalta sivulta
caster: "Itse pyrin aina pitämään edessäni (ja mieluusti myös takanani) reilun (2-300 m) turvaväälin (siis maantiellä ajaessani)"
Minä näen vapaan tilan edessäni olevan minua varten. Turvana omista tai muiden virheistä toipumiseksi ja mukavuudekseni, että ohittaja pääsee turvallisesti vapaaseen tilaan minua häiritsemättä.
Kemoran karusellimutkassa omaa kovaa ajaessani ulkokautta ohi painava kaveri minua vaivaa, koska tiedän että hän on minua parempi.
Mutta sitä en ymmärrä, kuinka maantieajossa voi saada selville paremmuuden? Järkeeni ei istu päänahkojen jahtaaminen ja paritteluhaluisten naaraiden suosiosta kilpaileminen ajamalla kilpaa alle kahtasataa, autoilla jotka kaikki kulkevat yli kahtasataa, paikassa, jossa kovaa ajaakseen pitää mennä yli kolmeasataa?
Millään sanavalinnallani en itse kertonut, miksi he vierailevat lyhyesti ja turhaan oikealla kaistalla.
Jos ajorutiini tulee selkäytimestä eikä aina ajattele mikä on oikein ja väärin, on parempi että se rutiini menee oikein. Elikkä siis oikealla jos mahdollista, näyttää vilkkua aikoessaan kääntyä jne...
Liikenteessä ei paljon tarvitse ajatella, jos hallitsee kommeltamatta oikeat rutiinit.
Liikenteessä ei paljon tarvitse ajatella, jos hallitsee kommeltamatta oikeat rutiinit.
Rutiinien pohjalta toimimista pidetään vaarallisena. Lentoliikenteessäkin pyritään tarkoituksella katkaisemaan rutiinit, jotta huomio keskittyisi oikeasti asioihin, eikä niitä tehtäisi "rutiininomaisesti" ilman ajattelemista.
Junan alle ajamisetkin tapahtuvat yleensä niin, että tutussa risrteyksessä ajetaan totutulla rutiinilla kiskoille...
Eräät pahimmista itselleni tapahtuneista vaaratilanteista ovat myös liittyneet tähän ilmiöön. 15-vuotiaana ajoin mopolla tutusta risteyksestä vauhtia hidastamatta valtatielle ja katsoin "rutiininomaisesti" (anteeksi sanan toistaminen) ensiksi toiseen suuntaan ja sitten toiseen ja lopuksi vielä toiseen. Ajoitus vain meni jostakin syystä pieleen, joten silloin kun katsoin "toiseen suuntaan", olin jo ajanut keskelle tietä. Ja mitä sieltä toisesta suunnasta näkyi? Auto lähestymässä valtatienopeudella parinkymmenen metrin päässä. Ehdin juuri ja juuri livahtaa auton edestä pois, mutta marginaalia ei tainnut jäädä sekuntiakaan. En kuollut onnettomuudessa, koska onnettomuutta ei tapahtunut, mutta säikähdin melkein hengiltä. Eräs tuttu rekkamies näki tapauksen ja sanoi myöhemmin, että olin todella ollut vähällä päästä hengestäni. Järkytyin tapauksesta niin paljon, että en muutamaan viikkoon ajanut mopolla lainkaan.
Tietynlaiset rutiinit voivat olla hyvä asia, mutta niissä on myös vaaransa.
Hyvä! Millä perusteella arvelet edellesi ajavan kilpailevan?
Kuukeri:
Entä minuunko viittaat kun ihmettelet muiden tapoja paheksuvaa, mutta samalla kilpailunhaluista kuskia? Mitä ihmettä?
Jos näet ohitustilanteen kilpailuna, kuten tekstistäsi ymmärsin, siinä kisassa on vähintään kaksi osallistujaa.
Kuukeri:
Lainaamasi "täsmävastaus" ei ole täsmävastaus. Tokihan luin ensimmäisenkin sivun viestit.
Enhän kysynyt, kuinka pitkä pitäisi turvavälin olla, vaan sitä kuinka saadaan hermot pidettyä kurissa toistuvien turvaväliin tunkemisen kohdalla?
Anteeksi, tämän ymmärsin väärin. Luulin tosiaan sinun kysyvän ajotapaneuvoa. Ohje hermojen hallintaankin on myös aiemmassa vastauksessani.
Turvaväliä voi käyttää mukavuutensa maksimointiin. Ruuhkassa voi ajaa cruisella niin kauan kuin ruuhka kulkee suunnilleen rajoitusnopeutta.
Lisää ratakierroksia osoittaa myös sen, miksi liikenteessä ei voi kisata. Syy ei ole päätä kiristävä sädekehä, vaan se että jos suorahkolla tiellä voittaa alle 300 km/h tuloksella, ei kisa ollut edes käynnissä.
Jos koneen tai kuskin nopeutta mahtuu esittelemään liikenteessä, on kumpaakin säälittävän vähän. Oikeasti nopeat näkee aikakortista. (eikä niitä saa Tuusulanväylältä )
Muutama oululainen kokeilee kuka pystyy huutamaan kovimpaa. Koska he ovat pääkirjaston lukusalissa, he joutuvat kisaamaan kuiskaten. Jokainen kilpailija tietää jokaisen muun kilpailijan pystyvän huutamaan paljon kovempaakin, mutta lukusalissa ei niin voi tehdä, koska silloin lentää kilpailusta ulos. Samaan aikaan on Kuusisaaressa käynnissä Rock-konsertti, joka täyttää kaupungin kevyellä nuorisomusiikilla Tuirasta keskustaan. Tästä johtuen muut lukusalissa olevat eivät edes huomaa käynnissä olevaa kuiskauskilpailua ja desibelimittari rekisteröi jokaiselle saman (taustamusiikin aiheuttaman) lukeman.
Kysymys: Kuka voitti?
Muutama autoilija ajaa vaihtelevin nopeuksin 95 - 115 km/h valtatiellä jossa on jokin nopeusrajoitus. Vaikka jotkut osallistujat pyrkivät estämään otollisen ohituspaikan syntymisen, pääsevät toiset välillä ohittamaan jossain muussa kuin otollisessa paikassa, joten autojen järjestys muuttuu ajoittain. Jokainen heistä pystyisi ajamaan kyseisessä paikassa lähes kahtasataa, jokaisen auto kulkee yli 200 ja nopealla autolla tai moottoripyörällä tieosuuden voisi ajaa yli 300 km/h jos niin välttämättä haluaisi tehdä.
Kysymys: Kuka voitti?
(Jätän vastaukset jokaisen itse löydettäväksi, koska niiden oivaltaminen rauhoittaa mukavasti omaa ajamista niin ohittajan kuin ohitettavan roolissa)
Millään sanavalinnallani en itse kertonut, miksi he vierailevat lyhyesti ja turhaan oikealla kaistalla.
Mikäli olet oikeasti sitä mieltä että meillä Suomessa ei ole ohituskaistoja, niin se kertoo sinusta paljon.
On toki ohituskaistoja esim. vanhalla Turun valtatiellä, mutta ei Helsinki-Tampere välillä.
Mitä se kertoo minusta jos väitän että molemmat kaistat ovat ajokaistoja eikä mikään sääntö pakota ohittamaan?
Laki ei tunne sanaa ohituskaista.
Et tunnusta tietäväsi, mitä kansankielessä tarkoitetaan ohituskaistalla (jokaisen motarin vasen kaista, kuten kaikki muut suomalaiset tietävä ja vetoat vain jäykkään lakitekstiin.
Tätäkään ei sieltä lakikirjasta löydy, mutta miltä kuulostaisi laatikkopää?
740 GLE:
Kuvauksessani koetin vain tuoda esiin monien ohittelijoiden mentaliteettia, en omaani. Sikäli se näyttää kilpailulta, että vaikka aikaa ei näytetä voittavankaan (etenkin jos ohituksen jälkeen hidastetaan se vauhti ohitetun kanssa samaan), niin sijoituksien parantaminen on se mielihyvää tuova liikutin.
En muutakaan syytä siihen keksi...
Hmm... Joskus märällä kelillä tunnutaan ohittavan vain sen takia, että takan tulevan auto likaantuu liian lyhyen välin takia. Ohituksen jälkeen tiputetaan siihen samaan vauhtiin ja annetaan ohitetun tehtäväksi muodostaa riittävä välimatka.
Liikenneturvaa ei turhaan sanota liikenneturhaksi, pitäisi sanoa liikenneturvattomuudeksi.
Liikenneturvan ohjeistusta valojen käytössä ohitettaessa noudatan tarkalleen, mutta kohtaamistilanne jää nyt siitä kiinni, kuinka pitkä aika on "hiukan ennen kohtaamista"?
Itse vaihdan vasta kohdalla, millä kieltämättä talvirajoituksillakin viivytän kaukovalojen kytkemistä ehkä noin puoli sekuntia. Ja myönnän näin tekeväni edes hidastamatta silloin kun aiemmin kerrotulla tavalla olen jo muutama sekunti aiemmin nähnyt minne olen menossa. Levitaatiomummo on satuolento, mutta sarvipäät eivät ole siellä missä minä liikun.
Aivan kuten moottoripyörän kaukovalojen käytön kanssa valoteho kannattaa ottaa huomioon omassa toiminnassa. Jonkun museopyörän himmeää valoa voi käyttääkin kaukovaloilla koko kesän, mutta nykyaikaisen pyörän tehokkaita tuplavaloja mielestäni ei. Samoin kaukovaloille vaihdettaessa valojen vaihdossa tietenkin heikommat valot häiritsevät vähemmän.
Itse olen ajatellut niin, että Rouvan auton Volvon omia + Bosch Touring = yht. 330 Wattia suht. laadukkaita valaisimia Osramin Night Breaker polttimoin ei viitsi läväyttää kaverin naamalle. Vaikka xenonkaukovaloja käyttävä saa pidemmän valaistusmatkan, saattaa "hieman ennen kohtaamista" kaukovaloille vaihdon häiriövaikutus jäädä perinteisiä valoja pienemmäksi paremmin hallitun valokuvion vuoksi?
Vanha valotekniikka merkitsee paljon hajavaloa. Etenkin Touringin valokuvio on ihan tietoisesti rakennettu leveäksi eikä meidän auto ole ainoa, jonka keulaan ne on pultattu tietoisesti hieman viuhkaksi auton oman kapea-alaisen kaukovalon kaveriksi. Valokuvioita tuolla:
https://tekniikanmaailma.fi/product?file=1021_1220.pdf
Oman auton kanssa taas ei ole ihan hirveää kiirettä vaihtamiseen ole, kun lähivalot ovat selvästi paremmat. Lähes tämän vuoden testin parhaiden valojen kaltaisten lähivalojen kaverina on selvästi paremmat kaukovalot jäänteenä ajalta, jolloin valojen ei vielä tarvinnut tehdä sirkusteppuja vaan riitti, että ne valaisevat
Saattaa hyvinkin käydä niin, että automatiikka ehtii hoitaa tämän kysymyksen pois päiväjärjestyksestä ennen kuin meidän keskustelumme suppenee yksimieliseen vastaukseen
Sitä odotellessa, jos haluan säätää kaukovalojeni kytkemisen mahdollisimman aikaiseksi, niin mihin kohtaan pitäisi tähdätä ettei häiritse vastaantulijaa?
mikahe:
Samaa mieltä. Yksi vilautus menee helposti arveluksi, mutta useamman sarjalla on tarkoitus. Syytä ei tarvikaan tietää, riittää kuin kuittaa varoituksen himmaamalla heti.
mikahe:
OK. Katsomme tilannetta erilaisten valojen takaa. Täällä päässä ei yksikään unohtunut valojen vaihto pääse jäämään vaille vastaantulijan huomiota
Tässä onkin aasinsilta pomminvarmaan hereillä pysymiseen yöajossa, mutta katsotaan nämä valoasiat ensin...
Toisessa threadissa on sivuttu väsymyksen aiheuttamia onnettomuuksia ja muutaman Rautaperseajon ( http://www.ibafinland.fi/ibaf_cms/ ) suorittaneena Iron Buttina esitän tietoisen provokatiivisen väitteen, että ajaessa nukahtaminen on joko osaamattomuutta tai piittaamattomuutta.
Huolellinen kuljettaja nimittäin ei nukahda huomaamattaan.
Immuniteetti rattiin nukahtamista vastaan perustuu fysiologiseen faktaan, että väsyneen ihmisen suorituskyky ja tarkkaavaisuus laskee. Sen seurauksena ajamiseen alkaa meistä jokaiselle tulla virheitä täysin väistämättä. Ja tämän tilanteen voi kriittisesti ajamiseen suhtautuva tunnistaa.
Softakoodari, kirjailija tai toimittaja pystyy parantamaan työnsä jälkeä selvittämällä itselleen tyypilliset virheet ja oppimalla pois niistä. Samoin rattiväsymyksen tunnistaminen perustuu opeteltuun taitoon havaita omat virheensä.
Rajat voi vetää eri tasolle, mutta oma mekanismini pelaa siten, että ensimmäisen kämmäyksen (mikäs rajoitus tässä on, nopeus vaihtelee, ajoneuvon paikka vaeltaa, vilkku unohtuu, valojen vaihto unohtuu, jne) saa anteeksi ellei jo siinä vaiheessa tiedä sen johtuvan väsymyksestä. Mutta siitä lähtee käyntiin timeri, jonka kuluessa tapahtuva toinen virhe ei ole neuvoteltavissa, vaan se pakottaa kuskin vaihtoon, tauolle, syömään, juomaan tai lepäämään.
Ja timerin tarkkailun unohtaminen on jo se toinen virhe itsessään...
Omalta kannalta tuo toimii poikkeuksetta siten, että on jopa hieman ärsyttävää huomata virhesaldon täyttyvän vaikkei muka kovin paljon väsytäkään, mutta sääntö on sääntö. Joskus siihen törmää perjantai-iltapäivänä työviikon jälkeen mökkimatkalla aika piankin ja se tarkoittaa sitten kuskin vaihtoa. Päätöksen tehtyään aika usein huomaa että takapenkillä on mukavampi nukkua.
Kyse ei ole missään tapauksessa väsyneenä mahdollisimman pitkään sinnittelystä, vaan väsymyksen ajamiseen aiheuttaman epävarmuuden tunnistamisesta.
Se päätös on selväpäisen kuskin tehtävä, koska pian sen jälkeen ratin takana istuva Zombie ei enää kykene rationaalisiin päätöksiin.
Aikataulua vastaan ajavaa en osaa tässä suhteessa auttaa.
740 GLE:
Monia vuosia sitten minulla oli (vajaavedolla) pitkällä työmatkalla väsymystä vastaan taistelu ajaessa, mutta se ratkesi erittäin tyydyttävästi Matikaisen Penan Jenkki-menetelmällä.
Nykyään toimistossa on ajoittain vähän samankaltaista ongelmaa, tosin riskitasot ovat laskeneet. Jenkkimenetelmäkään ei auta yhtään. Ehkä toimiston ympäri muutama rundi takavedolla olisi riittävän karmea ja herättävä kokemus.
740 GLE:
Minusta nukahtaminen on saanut ihan liian suuren merkityksen väsymyksestä puhuttaessa. Ymmärtääkseni pelkkä väsymys on mukana nukahtamista useammin onnettomuuksissä. Tällöin kuljettajan suorituskyky on heikentynyt ja tulee havainto- yms. virheitä, joiden myötä tapahtuu onnettomuus.
Mihin sitten vedetään raja, kun puhutaan väsymyksestä ja miten se määritellään, siinä onkin pulma. Henkilökohtaisella tasolla kuitenkin väsymys ilmiönä on syytä tunnistaa, eikä vain keskittyä rattiin nukahtamiseen.
Herbert:
Väsymystä on hankala tunnistaa ennen kuin se alkaa aiheuttaa mitään oireita.
Sitä en tosiaankaan tiedä, kuinka suureksi vaaraksi itselleni ja muille olen siinä vaiheessa kun virheiden määrä alkaa kasvaa, mutta en ole vielä tulkinnut sitä liiallisesta väsymyksestä johtuvaksi.
Mutta sen tiedän, että tällä menetelmällä useimmiten havaitsen väsymykseni ajamisestani ennen kuin siitä, että tunnen itseni väsyneeksi. Kuskinvaihtokriteeri siis täyttyy ennen kuin väsyttää.
Sen lisäksi omaa ajamistani seuraamalla voin välttää aiheuttamasta yleisintä kuolemaan johtavaa onnettomuutta (suistumista) ja useina vuosina toiseksi yleisintä kuolemaan johtavaa onnettomuutta (törmäys päin vastaantulijaa ilman kääntymistä tms. ymmärrettävää syytä ), koska molemmat vaativat niin selvän virheen, että sitä ennen on jo lepo- tai kuskinvaihtokriteeri täyttynyt.
740 GLE:
Autolla ajellessani mietin monesti näitä foorumikeskusteluja ja tarkkailen omaan ajamista ne mielessäni.
Tässä todennäköisesti tulee taas TeeCeelle uutta aineistoa (jota hän joskus kahden kuukauden päästä käyttää ), mutta en anna sen haitata.
Tänään on tarkoitus lähteä taas pidemmälle matkalle, johon sisältyy monenlaista ajoa monenlaisilla maanteillä ja kaupungissakin. En kuitenkaan käsittele tätä tulevaa matkaani vaan sitä, millaisissa olosuhteissa olen viime päivinä ajanut.
Olen ajanut pääasiassa uraisilla ja lumen ja jään peittämillä maanteillä. Auto on ollut kakkosautoni" Micra, jonka käyttäytyminen tällaisissa olosuhteissa olisi todennäköisesti shokki sellaiselle kuljettajalle, joka on tottunut ajamaan isommalla autolla, jossa on leveämpi raideväli. Micran (ja muiden pienten autojen) renkaat eivät satu maantien jääkerroksessa oleviin renkaiden uriin, mistä aiheutuu se, että auto heittelehtii sivusuunnassa kuin flipperipallo. Auton käyttäytyminen tuntuu suorastaan pelottavalta. Koska kuitenkin olen ajanut sillä yli 500000 kilometriä, luotan siihen, että se pysyy tiellä, vaikka se heittelehtiikin. Mikään itsestäänselvyys se ei tietenkään ole, vaan ajamisessa on oltava valppaana.
Mainitsen yhden vaaratilanteen, joka tapahtui toisella autolla noin viikko sitten Heinolan ja Joutsan välisellä tieosuudella. Lähestyimme pimeässä traktoria ja ajattelin ajaa sen ohi aivan vain heittämällä, koska ketään ei tullut vastaan. Tie oli erittäin liukas, ja ajoin tietoisesti olosuhteisiin nähden liian kovaa (en kuitenkaan merkittävää ylinopeutta). Kun lähestyimme traktoria, perheen kakkoskuski varoitti, että ei pidä ohittaa, koska autoja tulee vastaan. En ottanut varoitusta vakavasti, koska kakkoskuskin varoitukset ovat useimmiten kauhunsekaisia aiheettomia pelkoreaktioita, joista ei tarvitse välittää. Arvelin, että hän oli nähnyt vastaan tulevien autojen valojen kajastavan jostakin kilometrin päästä, joten niillä ei olisi ohituksen kannalta mitään merkitystä.
Tällä kerralla olisi pitänyt uskoa varoitusta. Vastaan tuli todellakin autoja. Minä en ollut niitä nähnyt, koska traktori peitti niiden valot näkyvistä. Kakkoskuskin paikalle valot sen sijaan näkyivät traktorin takaa. Vasta lähtiessäni ohittamaan huomasin lähestyvät autot. Painoin jarrua keskeyttääkseni ohituksen. Tie oli kuitenkin niin liukas, että auton vauhti ei hidastunut tarpeeksi. Jäi kolme vaihtoehtoa: Törmääminen traktorin perään, törmääminen traktorin perään kaiteesta vauhtia hakien tai ohitukseen lähteminen vastaan tulijoista välittämättä. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Onneksi vastaan tulevat autot olivat kuitenkin vielä sen verran kaukana, että ehdin ohittaa traktorin ennen kuin ne olivat kohdalla. Tilanne oli kuitenkin inhottava. Tien liukkaudesta johtuen vastaan tulevien autojen mahdollisuus tehdä nopeita väistöjä - mikäli siihen olisi ollut tarve - oli rajoitettu.
Mitä tästä pitää ottaa opiksi? Liukkaalla tiellä on ajettava maltillista nopeutta, niin että ehtii saada auton pysähtymään ajoissa. Matkustajien varoitukset kannattaa ottaa tosissaan. On otettava huomioon myös se, että ohitettava ajoneuvo saattaa peittää vastaan tulevat autot näkyvistä vieläkin tehokkaammin kuin mitä olettaisi esimerkiksi tien muodoista johtuen. Hitaan ajoneuvon ohittamiseenkaan ei pidä suhtautua ylimielisesti, koska niitä ohitettaessa hällä väliä" tyylillä on on tapahtunut monia onnettomuuksia.
Mitä tästä otan opiksi? En mitään. Ajan yhtä varomattomasti ja keliä huomioon ottamatta kuin ennenkin. Ehkä tämän tyyppiset tilanteet kuitenkin jonnekin alitajuntaan jäävät, joten toivottavasti niistä on edes pientä hyötyä turvallisuuden kannalta. Olosuhteisiin nähden sopiva vauhti edellä mainitussa tilanteessa olisi ollut ehkä 60 kilometriä tunnissa. Ei kukaan noin hitaasti ajanut. Kaikki ajavat liukkaalla liian kovaa. Jotkut vähemmän liian kovaa, jotkut enemmän ja jotkut vieläkin enemmän. Fiiliksistä ja tilanteesta riippuen kuulun jompaankumpaan jälkimmäisistä vaihtoehdoista - traktoriesimerkin tapauksessa ehkä keskimmäiseen ryhmään, koska oli maantiellä vielä minuakin nopeampia.
(Tarkoitus oli kertoa eräästä toisestakin tapauksesta, mutta eiköhän tämä riitä.)
Tiedän, että Herbert tulee tätäkin kommentoimaan, mutta ihan sama:
Minulle ei tulisi mieleenkään ohittaa traktoria "heittämällä" lumisella/jäisellä tiellä ja kesäkelilläkin vauhtia pitää pudottaa lähelle traktorin nopeuden, vaikka näkyisi selvästi, että edessä on vapaata vihollisen kaistaa enemmän, kuin riittävästi. Traktorikuskit ovat sen verran arvaamattomia, että voivat milloin tahansa ryhmittyä vihollisen kaistalle kääntyäkseen pellolle/metsään/mihin tahansa tai yksinkertaisesti kääntyä eteen, kun olet ohittamassa. Pitää muistaa, että ratissa saattaa olla pelkkä teini ja/tai kuljettaja ei näe taakseen ja/tai traktorissa/kärryssä ei toimi vilkut.
Joskus on tullut nähtyä sellaisiakin, että perässä on sen verran pitkä tai iso kärry/kone, että oikealle kääntyessä koukkaavat vihollisen kaistan kautta ja silloin ei ole sattua sellaisen rinnalle 80km/h vauhdilla.
Opelixi:
Kyllähän se on niin, että nopeus on suhteutettava ohitettaviin. Yleensä se tarkoittaa kiihdyttämistä ohituksen ajaksi, mutta toisinaan myös hidastamista. Jos ajan satasen tiellä 110km/h ja saavutan jonkun 65km/h köröttelevän, minun on hidastettava nopeuteni huomattavasti alle satasen, koska 110km/h nopeudella ohittaessa en kykene reagoimaan ohitettavan yllättäviin liikkeisiin. Siitä nopeudesta jarruttaa ja kääntyy niin nopeasti verrattuna 110km/h nopetueen, ettei siinä ole mitään tehtävissä jos toinen ei katso peileihin. Ja todennäköisesti poliisikin tulkitsisi vasemmalle kääntyvän päälle ajamisen ohittajan viaksi.
Opelixi:
Monille muillekin kuin minulle tulee mieleen ohittaa traktori siten että ennen sen ohittamista ei hidasteta nopeutta lähelle traktorin nopeutta eli noin neljään kymppiin. Eli ei muuta kuin ohi vaan. Tällaista näkee maantiellä vaikka kuinka paljon.
Omalla kohdallani perustelen edellä selostettua toimintaa siten, että en edes yritä optimoida turvallisuutta. En ota huomioon kaikkia mahdollisia ja mahdottomia skenaarioita vaan luotan tuuriin. Joskus se voi pettää, mutta se on sen ajan murhe.
Tuossa nimenomaisessa tapauksessa traktori ajoi leveällä valtatiellä, jossa ei ollut näkyvissä risteyksiä, jollaiselle sen voisi olettaa kääntyvän. Omaa ajonopeuttani en muista enkä tiedäkään, koska mittarivalo ei toiminut. Ei nopeus kuitenkaan aivan kauhean kova ollut. Otin minäkin keliä jonkin verran huomioon vaikka ei ehkä tarpeeksi.
Eilen tapahtui ohitustilanteessa se, että lähtiessäni ohittamaan autoa, se pani yhtäkkiä vilkun päälle vasemmalle. Ihmettelin, mitä ihmettä kuljettaja pelleilee. Löysäsin jo hieman kaasua, mutta koska auton jarruvalot syttyivät ja se hidasti selkeästi nopeuttaan, jatkoin kuitenkin ohitusta. Tässä vaiheessa auton vilkkuvalokin oli jo sammunut (se ehti vilahtaa pari kolme kertaa). Vasta ohituksen tehtyäni huomasin ja ymmärsin, että auto oli pannut vilkun päälle kääntyäkseen pienestä paikallistien risteyksestä vasemmalle. Risteys oli pelkkä pieni mitätön aukko lumipenkassa, eikä sitä voinut nähdä sieltä, missä aloitin ohittamisen. Mitään tienviittoja ei myöskään näkynyt. Ymmärrän kyllä, että vilkkuvalolla näytetään aikomus kääntyä, eikä vasemmalle kääntymiseen valmistautuvaa autoa pidä ohittaa (enkä normaalisti ohitakaan). Tässä tapauksessa vain en tajunnut vilkun merkitystä, koska mitään risteystä ei ollut näkyvissä, eikä auto hidastanut vauhtia niin kuin risteystä lähestyttäessä yleensä tehdään, jos aiotaan kääntyä. Kaiken lisäksi risteys eli se pieni aukko lumipenkassa oli vielä älyttömän kaukana. Olin ajanut auton perässä jo jonkin aikaa, ja sen nopeus oli ollut koko ajan vain noin 60 kilometriä tunnissa. Se ajoi siis tavallista hitaammin. Kun sopiva paikka tuli, katsoin, että auton ohittaminen on perusteltua.
Varmaan syyllistyin ties mihin rikoksiin tuossakin tapauksessa, mutta jos itse olisin ollut samassa tilanteessa, jossa tuon auton kuljettaja oli, olisin päästänyt ohittajan tekemään ohituksensa ja vasta sen jälkeen olisin vilkuttanut ja kääntynyt, koska matkaa risteykseen oli vielä paljon. Vilkun paneminen päälle silloin kun takana tuleva auto on jo lähtenyt ohitukseen, antaa hämmentävän signaalin ohittajalle.
Kirjoittelen tätä vaihteeksi maailman pääkaupungissa, jonne ajelin varsinkin loppumatkasta maltillisella nopeudella. Moottoritiellä ajelin vähän alle satasta, ja lähes kaikki ajoivat ohi.
SO2001:
Ehkäpä toinen osapuoli ajatteli sanoin kuin sinä, eli ajaa yhtä varomattomasti ja keliä huomioon ottamatta kuin ennenkin, eikä edes yritä optimoida turvallisuutta tai ottaa opiksi noista tapauksista.
SO2001:
Miksi ei niistä tarvitse välittää? Oletko narsisti tai sadisti?
Juuri se kakkoskuski on se jonka vaarantaminen tekee sinusta Rikoslain kuvauksen mukaisesti rikollisen. Oman turvallisuutensa vaarantaminen ei ole rikos, itsemurhayritys ei ole rangaistava teko.
"Joka tienkäyttäjänä tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tieliikennelakia tai ajoneuvolakia taikka niiden nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä tavalla, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, on tuomittava liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi."
SO2001:
Ei kai ollut tarkoituskaan syyllistää ketään, vaan hakea yhdessä vinkkejä turvallisempaan ajamiseen heille ketä se kiinnostaa.
Opelixi yllä jo perusteli aika hyvin sen, mitä yritin itsekin sanoa 3.2.2012. Traktori liikkuu niin eri periaatteilla kuin auto, että kaikkien traktorille mahdollisten tempausten hallinta on autoilijalle (tai motoristille) suurella nopeuserolla erittäin hankalaa.
Ei sun ole pakko himmata trakotorin vuoksi ellet taho. Mutta nyt tiedät, miksi joku muu tekee niin.
740 GLE:
Ja ennenkaikkea miksi olisi syytä tehdä niin.
CS2800:
Ei haittaa, vaikka minua nimitetään rikolliseksi, koska olen käyttänyt "liikennerikollinen" statusta itse vapaaehtoisestikin.
Mitä taas turvallisuuden vaarantamiseen tulee, niin en katso kovin suuresti vaarantaneeni kenenkään turvallisuutta. Toisin kuin muut tällä foorumilla kirjoittavat en ole täydellinen kuljettaja vaan teen monenlaisia virheitä. Asenteissanikin voisi olla parantamisen varaa ainakin jos niitä vertaa suosituksiin. Kukaan ei ole kuitenkaan vielä loukkaantunut tai kuollut ajamieni yli 1,6 miljoonan kilometrin matkalla, joten autoiluni ei rumenna maantieliikenteen turvallisuustilastoja. Jotain pieniä kolhuja on sattunut, mutta ei yhtään niin pahaa, etteikö autoa olisi voinut ajaa pois tapahtumapaikalta.
En ole narsisti enkä sadisti. Mainitsemani henkilö sattuu vain olemaan hysteerikko - aivan ystävällisesti sanottuna - jolle koko elämä on pelkkää vaaroja ja kauhua. Esimerkiksi laivamatka Ruotsiin tähän aikaan vuodesta olisi hänelle täysin mahdoton ajatus, koska merellä myrskyää ja laivat uppoavat jne. Liikenteestä puhuttaessa ei ole kyse siitä, ajanko kovaa, koska kaikki vauhdit voivat olla hänelle kovia. Mielentila ratkaisee, ei vauhti. Tänäänkin (tarkoitan eilen, koska vuorokausi näyttää jo vaihtuneen) ajelin Kehä I:llä ja Lahden moottoritiellä hitaammin kuin autot keskimäärin (eli autoja meni ohi putkena emmekä itse ohittaneet ketään), mutta hänen mielestään ajoin järkyttävän kovaa. Muutama viikko sitten olimme hänen jahkailunsa takia vähällä myöhästyä eräistä häistä, ja silloin ajoin hänen luvallaan oikeasti "tuhatta ja sataa". Silloin hysteriasta tai pelosta ollut tietoakaan. Jollakin toisella kerralla huomattavasti hitaampi vauhti samalla tiellä ja samanlaisissa olosuhteissa saisi hänet valittamaan hysteerisen pelon vallassa, että ajan liian kovaa. Kyse ei ole fyysisestä vauhdista vaan mielentilasta. Joskus 60 km/h on järkyttävän vaarallista kaahaamista, joskus 120 km/h ei ole mitään.
Voisin kertoa kymmenittäin esimerkkejä siitä miten hysteerikko reagoi aivan tavallisiin arkipäiväisiin asioihin, mutta kerron vain yhden tapauksen vuosien takaa. Parivuotias poikamme pani puuvartisen juustohöylän mikroaaltouuniin ja napsautti uunin päälle. Juustohöylän puuvarsi alkoi kärytä. Miten normaali ihminen reagoisi tähän? Sammuttaisi mikroaaltouunin ja poistaisi käryävän juustohöylän. Miten hän reagoi? Kiljumalla niin paljon kuin ääntä lähtee ja menemällä täydelliseen shokkitilaan kykenemättä toimimaan mitenkään. Tällainen kiljunta tietysti säikäytti minut pahanpäiväisesti, koska luulin että on tapahtunut jotain kauheaa, ja poikamme henki on kyseessä. Vastaavia tapauksia on ollut muitakin.
En malta olla kertomatta vielä toista tapausta. Lähdimme purjehtimaan tukevalla ja vakaalla retkiveneellä, jota ei saa nurin kovassakaan sisävesien myrskyssä. Oli lähes tyyntä, joten suurin vaara oli se, että jäämme paikallemme kellumaan. Vähän matkan päähän rannasta päästyämme lievä tuulenvire kallisti hieman venettä ja sai sen hitaasti liikkumaan. Miten hän reagoi tähän? Hän meni täydelliseen kauhushokkiin ja alkoi itkien ja huutaen vaatia paluuta rantaan, jotta hän pääsisi pois kaatuvasta veneestä. Joten se purjehtimisesta.
Tämä meni aiheesta sivuun, mutta halusin vain esimerkeillä osoittaa, että hysteerisen ihmisen varoituksia ei aina tule otettua tosissaan, koska ne ovat useimmiten enemmän mielikuvituksen tuotetta kuin totta. Ongelma on se, että joskus ne voivat olla aivan todellisia. Silloin ne tietenkin pitäisi ottaa tosissaan. Hysteerinen ihminen tosin varoittaa lähes jokaisessa mutkassa ja risteyksessä, että muista hiljentää ja muista kääntää ja muista sitä ja muista tätä, joten varoituksia tulee niin paljon, ettei niihin lopulta enää reagoi muuten kuin sanomalla, että joo joo.
P.S. Postuumissa muistelmakirjassaan Mätämunan muistelmat Seppo Heikinheimo kertoo siitä, miten hän ajoi raivovauhtia Jaguarillaan kyydissä ollutta naista pelotellakseen ja näyttääkseen hänelle, että tosimiesten vauhtia eivät naiset sanele. Ei minun ajamiseni ole tällaista, ei edes sinne päin. Edes motiivi ei ole sama.
Minulla ei ole kirjaa, joten en voi esittää mainitsemaani kohtaa, mikäli edes muistan sen oikein. Ehkä muistankin sen väärin, ja mieleeni on jäänyt jokin tämän tyyppinen kohta, jonka löysin googlaamalla:
"Jaguar on sentyyppinen auto, että sen ajo-ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa vasta lähempänä 200 kilometrin tuntinopeutta, jota tietenkin siitä syystä pyrin pitämään yllä. Vaimoni oli kuitenkin sitä mieltä että "itsesi saat tappaa, mutta minua ja lapsia et tapa". Sen vuoksi hän kulkikin sen kesän matkat lasten kanssa bussilla. Täytyy myöntää että siitä aiheutui silloin tällöin mielipiteiden vaihtoa."
"Kerran olin kuitenkin perheen kanssa matkalla sillä Savonlinnan oopperajuhlille; olin luvannut ajaa hiljaa, ts. alle sataaviittäkymmentä."
Ehdotanpa Uukkariin omaa proseduuriani: Ei Uuta ollenkaan.
Liikenteessä en tee Uukkaria moottoripyörällä oikeastaan ikinä, heikostä näkyvyydestä johtuen. Korvaan sen esim. risteävän tien liikenteenjakajan kierrolla. Auton saatan kääntää peruuttamalla seuraavaksi kohdalle osuvaan risteykseen.
Jälkimmäisessä tapauksessa pidetään mielessä mikä informaatio muille annetaan ajamalla oikea vilkku päällä risteyksen ohi.
Tästä on kaksi etua:
- Hätäiset headless chicken päätökset jäävät pois
- U-käännöksen huono näkyvyys vaihtuu T-risteykseksi
Tämä ei tietenkään vapauta varautumasta siihen, että vaikkei itse tekisikään sokeita U-käännöksiä, joku muu saattaa tehdä.
Täällä puhutaan paljon turvaväleistä, mitkä ovatkin oiva juttu sinänsä.
Niiden innokkaimmat kannattajat tapaavat perustella tuomioitaan liian pienillä väleillä ja ohjeistavat mielellään niiden muodostamisesta.
Väkisin vaan ihmettelen, että eivätkö he itse törmää samaan ongelmaan kuin kaikki muut, vai onko heillä vain rautaiset hermot.
Tarkoitan tietenkin jokapäiväistä ja runsasta väliintunkemis-ilmiötä.
Lähdin Tuusulanväylän alusta etenemään Tammistoa kohti ja pari minuuttia siitä, kun oltiin päästy kaupunkirajoituksista vapaiksi ja turvavälini oli sadan metrin luokkaa, alkoi vasemmalta kaistalta tulvia autoja eteeni keskelle turvaväliävi. Hölläsin kaasua ja jarruttelinkin jos läheltä autoni keulaa tultiin eteeni ja samaa jatkui kunnes vasen kaista olikin tyhjä.
Erittäin yleistä, jopa ihan normaalia.
Noin puolet näistä kiireisistä hidastivat ohituksen jälkeen vauhtinsa samaan kuin mitä itse ajoin, mitä ilmiötä myös jaksan aina ihmetellä.
Pahin tapaus oli, kun ilman valoja hämärällä ajanut auto leikkasi vilkuttamatta aivan nokan edestä eteeni ja siitä suoraan oikealle ramppikaistalle.
Lisäksi: usein näkee motarillakin ohittelijoita, jotka huolimatta huomattavasta nopeus-erosta ja oikealla kaistalla ajavien normiturväleistä, koukkaavat muutamaksi sekunniksi turvaväliin ja vaihtavat taas ohituskaistalle, kun ovat seuraavan päänahan niskavilloissa kiinni. Eikä tähän harrastukseen tarvita vielä nopeammin ajavia ohittajia, joita tarvitsisi väistellä oikealle, vaan yksinkin on kivaa touhuta.
Näiden juttujen takia itsellenikin tekee usein tiukkaa pitää suositeltua turvaväliä.
Mitä turvaväli-asiantuntijamme antavat neuvoksi näihin vaivoihin?
Tämä liittyy siihen että vasenta kaistaa nimitetään virhellisesti ohituskaistaksi. Nopeusrajoitus on molemmilla kaistoilla täsmälleen sama.
Kovin paljoa ei turvaväliin siirtyvien suhteen voi tehdä; silloin kun on paljon liikennettä pitää oma etäisyys ja nopeus sovittaa muuttuneen tilanteen mukaiseksi.
Kerroit juuri itse sanavalinnallasi miksi he vaihtelevat kaistaa turhaan.
Olet muuten väärässä.
Millään sanavalinnallani en itse kertonut, miksi he vierailevat lyhyesti ja turhaan oikealla kaistalla.
Mikäli olet oikeasti sitä mieltä että meillä Suomessa ei ole ohituskaistoja, niin se kertoo sinusta paljon.
Kuukeri:
Kuvaamaasi ilmiötä on vaikea olla havaitsematta jos ajaa silmät auki.
Ongelman siitä tekee tämä
Kuukeri:
Kuukeri:
Kuukeri:
Kuukeri:
Mahtaa olla raskasta paheksua muiden kuljettajien ajotapoja ja ajaa koko ajan kilpaa päänahkoja laskien?
Ratakierroksia on ainakin selvästi liian vähän jos liikenteessä pystyy ajamaan kilpaa tai kuvittelemaan muiden ajavan kilpaa.
Kuukeri:
Ei minulla ainakaan. Juuri siksi otankin tilaa ympärilleni. Jos takana on vähän vapaata tilaa, niin sitten sitä on oltava edessä hieman reilummin.
Kuukeri:
Periaatevastaus on tämän ketjun tarkastelukulmassa:
"muiden ajamiseen en voi vaikuttaa, vaan ehjänä selvitäkseni minun pitää sopeutua muiden tekemisiin, olipa se laillista tai ei."
Ja täsmävastaus kysymykseesi voisi löytää vaikka ekalta sivulta
caster: "Itse pyrin aina pitämään edessäni (ja mieluusti myös takanani) reilun (2-300 m) turvaväälin (siis maantiellä ajaessani)"
Minä näen vapaan tilan edessäni olevan minua varten. Turvana omista tai muiden virheistä toipumiseksi ja mukavuudekseni, että ohittaja pääsee turvallisesti vapaaseen tilaan minua häiritsemättä.
Kemoran karusellimutkassa omaa kovaa ajaessani ulkokautta ohi painava kaveri minua vaivaa, koska tiedän että hän on minua parempi.
Mutta sitä en ymmärrä, kuinka maantieajossa voi saada selville paremmuuden? Järkeeni ei istu päänahkojen jahtaaminen ja paritteluhaluisten naaraiden suosiosta kilpaileminen ajamalla kilpaa alle kahtasataa, autoilla jotka kaikki kulkevat yli kahtasataa, paikassa, jossa kovaa ajaakseen pitää mennä yli kolmeasataa?
Kilpailetko sinä?
Kuukeri:
Ehkä ohittajalla ja sinulla oli vain eri käsitys siitä, kuinka pitkän tyhjän välin ohitse on sopivaa ajaa ohituskaistalla?
Minä en kilpaile. Onko jostain saanut sen käsityksen?
Entä minuunko viittaat kun ihmettelet muiden tapoja paheksuvaa, mutta samalla kilpailunhaluista kuskia? Mitä ihmettä?
Lainaamasi "täsmävastaus" ei ole täsmävastaus. Tokihan luin ensimmäisenkin sivun viestit.
Enhän kysynyt, kuinka pitkä pitäisi turvavälin olla, vaan sitä kuinka saadaan hermot pidettyä kurissa toistuvien turvaväliin tunkemisen kohdalla?
Kuukeri:
Jos ajorutiini tulee selkäytimestä eikä aina ajattele mikä on oikein ja väärin, on parempi että se rutiini menee oikein. Elikkä siis oikealla jos mahdollista, näyttää vilkkua aikoessaan kääntyä jne...
Liikenteessä ei paljon tarvitse ajatella, jos hallitsee kommeltamatta oikeat rutiinit.
nastaterroristi:
Rutiinien pohjalta toimimista pidetään vaarallisena. Lentoliikenteessäkin pyritään tarkoituksella katkaisemaan rutiinit, jotta huomio keskittyisi oikeasti asioihin, eikä niitä tehtäisi "rutiininomaisesti" ilman ajattelemista.
Junan alle ajamisetkin tapahtuvat yleensä niin, että tutussa risrteyksessä ajetaan totutulla rutiinilla kiskoille...
Eräät pahimmista itselleni tapahtuneista vaaratilanteista ovat myös liittyneet tähän ilmiöön. 15-vuotiaana ajoin mopolla tutusta risteyksestä vauhtia hidastamatta valtatielle ja katsoin "rutiininomaisesti" (anteeksi sanan toistaminen) ensiksi toiseen suuntaan ja sitten toiseen ja lopuksi vielä toiseen. Ajoitus vain meni jostakin syystä pieleen, joten silloin kun katsoin "toiseen suuntaan", olin jo ajanut keskelle tietä. Ja mitä sieltä toisesta suunnasta näkyi? Auto lähestymässä valtatienopeudella parinkymmenen metrin päässä. Ehdin juuri ja juuri livahtaa auton edestä pois, mutta marginaalia ei tainnut jäädä sekuntiakaan. En kuollut onnettomuudessa, koska onnettomuutta ei tapahtunut, mutta säikähdin melkein hengiltä. Eräs tuttu rekkamies näki tapauksen ja sanoi myöhemmin, että olin todella ollut vähällä päästä hengestäni. Järkytyin tapauksesta niin paljon, että en muutamaan viikkoon ajanut mopolla lainkaan.
Tietynlaiset rutiinit voivat olla hyvä asia, mutta niissä on myös vaaransa.
Kuukeri:
On toki ohituskaistoja esim. vanhalla Turun valtatiellä, mutta ei Helsinki-Tampere välillä.
Mitä se kertoo minusta jos väitän että molemmat kaistat ovat ajokaistoja eikä mikään sääntö pakota ohittamaan?
Laki ei tunne sanaa ohituskaista.
Kuukeri:
Hyvä! Millä perusteella arvelet edellesi ajavan kilpailevan?
Kuukeri:
Jos näet ohitustilanteen kilpailuna, kuten tekstistäsi ymmärsin, siinä kisassa on vähintään kaksi osallistujaa.
Kuukeri:
Anteeksi, tämän ymmärsin väärin. Luulin tosiaan sinun kysyvän ajotapaneuvoa. Ohje hermojen hallintaankin on myös aiemmassa vastauksessani.
Turvaväliä voi käyttää mukavuutensa maksimointiin. Ruuhkassa voi ajaa cruisella niin kauan kuin ruuhka kulkee suunnilleen rajoitusnopeutta.
Lisää ratakierroksia osoittaa myös sen, miksi liikenteessä ei voi kisata. Syy ei ole päätä kiristävä sädekehä, vaan se että jos suorahkolla tiellä voittaa alle 300 km/h tuloksella, ei kisa ollut edes käynnissä.
Jos koneen tai kuskin nopeutta mahtuu esittelemään liikenteessä, on kumpaakin säälittävän vähän. Oikeasti nopeat näkee aikakortista. (eikä niitä saa Tuusulanväylältä )
740 GLE:
Ei ehkä aikakortteja, mutta dokumentoituja mittauksia kuitenkin:
http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/1184612/piia-noora-kauppi-ajoi-rajua-ylinopeutta-%20-lapsi-kyydissa
Muutama oululainen kokeilee kuka pystyy huutamaan kovimpaa. Koska he ovat pääkirjaston lukusalissa, he joutuvat kisaamaan kuiskaten. Jokainen kilpailija tietää jokaisen muun kilpailijan pystyvän huutamaan paljon kovempaakin, mutta lukusalissa ei niin voi tehdä, koska silloin lentää kilpailusta ulos. Samaan aikaan on Kuusisaaressa käynnissä Rock-konsertti, joka täyttää kaupungin kevyellä nuorisomusiikilla Tuirasta keskustaan. Tästä johtuen muut lukusalissa olevat eivät edes huomaa käynnissä olevaa kuiskauskilpailua ja desibelimittari rekisteröi jokaiselle saman (taustamusiikin aiheuttaman) lukeman.
Kysymys: Kuka voitti?
Muutama autoilija ajaa vaihtelevin nopeuksin 95 - 115 km/h valtatiellä jossa on jokin nopeusrajoitus. Vaikka jotkut osallistujat pyrkivät estämään otollisen ohituspaikan syntymisen, pääsevät toiset välillä ohittamaan jossain muussa kuin otollisessa paikassa, joten autojen järjestys muuttuu ajoittain. Jokainen heistä pystyisi ajamaan kyseisessä paikassa lähes kahtasataa, jokaisen auto kulkee yli 200 ja nopealla autolla tai moottoripyörällä tieosuuden voisi ajaa yli 300 km/h jos niin välttämättä haluaisi tehdä.
Kysymys: Kuka voitti?
(Jätän vastaukset jokaisen itse löydettäväksi, koska niiden oivaltaminen rauhoittaa mukavasti omaa ajamista niin ohittajan kuin ohitettavan roolissa)
CS2800:
Et tunnusta tietäväsi, mitä kansankielessä tarkoitetaan ohituskaistalla (jokaisen motarin vasen kaista, kuten kaikki muut suomalaiset tietävä
Tätäkään ei sieltä lakikirjasta löydy, mutta miltä kuulostaisi laatikkopää?
740 GLE:
Kuvauksessani koetin vain tuoda esiin monien ohittelijoiden mentaliteettia, en omaani. Sikäli se näyttää kilpailulta, että vaikka aikaa ei näytetä voittavankaan (etenkin jos ohituksen jälkeen hidastetaan se vauhti ohitetun kanssa samaan), niin sijoituksien parantaminen on se mielihyvää tuova liikutin.
En muutakaan syytä siihen keksi...
Hmm... Joskus märällä kelillä tunnutaan ohittavan vain sen takia, että takan tulevan auto likaantuu liian lyhyen välin takia. Ohituksen jälkeen tiputetaan siihen samaan vauhtiin ja annetaan ohitetun tehtäväksi muodostaa riittävä välimatka.