Saksan 21 miljoonan jäsenen autoliitto ADAC on aiemmin vastustanut yleistä nopeusrajoitusta motareille. Enää se ei vastusta.
Kauppalehti 27.1. 2020:
"Loppuuko Saksan Autobahneilla hurjastelu? Autoilijoiden mahtiliitto heltyi 130 km/h nopeusrajoituksille. Saksa otti viikonloppuna askeleen kohti yleistä nopeusrajoitusta.
Uuden Forsa instituutin tuhannelle kuskille tehdyn kyselyn mukaan enemmistö (56%) kuskeista on yleisen rajoituksen puolesta, jonka se katsoo parantavan liikenneturvallisuutta.
Saksa on ollutkin pahasti jälkijunassa näiden motarinopeuksien kanssa joten toivoa sopii, että ADAC:n kannanmuutos vauhdittaa yleisen rajoituksen tuloa.
Kirjaudu kommentoidaksesi.
Turvallisuudesta en osaa sanoa, mutta oikean suuntainen viesti ympäristöasioiden suhteen tuo on. Saattaa jopa vaikuttaa myöhemmin mielikuviin ja siten kuluttajien valintoihin. Ehkä jopa niin, että autoteollisuus näkee mahdollisuuden suunnata markkinointiakin entistä taloudellisempaan suuntaan.
Autotoimittajatkin voinee vihdoin unohtaa huippunopeuksista hoilaamisen. Ratapäivillä jokainen halukas voi sitten kokeilla miten menopelit kulkee jos radalla on riittävän pitkä suora. Liikenneturvallisuudesta puhuminen pitää aloittaa jo alakoulussa, yksi tunti viikossa on hyvä alku.
Niinhän siinä käy, että en tule koskaan ajamaan laillisesti kahdensadan kilometrin tuntinopeudella, joka on ollut elinikäinen haaveeni. Olen arvannut, että "se" päivä vielä joskus tulee. Tarkoitan "sillä päivällä" otsikossa mainittua asiaa - en sitä, että pystyisin jonakin päivänä ajamaan kahtasataa.
Ajoin viimeksi saksalaisella moottoritiellä joulukuun 19. päivänä, ja viime vuonna tuli tehtyä Saksaan useita reissuja, joista kertyi yhteensä yli 50 päivää maassaoloaikaa. Teoriassa tilaisuuksia kovaa ajamiseen on siis ollut vaikka kuinka paljon, mutta ei koskaan todellisuudessa. Syitä ovat olleet mm. seuraavat:
Toisen autoni "luvattu" huippunopeus on nippa nappa yli 200 kilometriä tunnissa, joten tällä autolla olisi mahdollista kokeilla. Palapelin palat vain eivät koskaan ole paikallaan yhtä aikaa. Väärä auto, väärät renkaat, väärä hetki, väärä seura, väärä tilanne...
"Ratapäivät" on minunlaiselleni pienituloiselle tavikselle yhtä tuntematon ja yhtä utopistinen käsite kuin "avaruuspäivät".
Jos lentokoneiden varalaskupaikoille ei tule nopeuskameroita, niillä voisi ehkä kokeilla. Tarvittaisiin vain apuri, joka ilmoittaisi kännykällä, onko reitti selvä. Sellaista apuria ei valitettavasti ole. Eikä tule.
Joten taitaapa jäädä 200 km/h kokeilematta ja kokematta. Olen kyllä ajanut 1970-luvulla kerran "mittarinopeutta" 200 kilometriä tunnissa, mutta todellinen nopeus lienee ollut alempi. Paikka oli Joutsan varalaskupaikka, ja ajankohta... vuosi 1976 tai jotain. Auto oli Chevrolet. "Automobile-Catalog" -sivu ilmoittaa sen teoreettiseksi huippunopeudeksi 195 kilometriä tunnissa, mutta todellinen huippunopeus lienee alempi, ehkä 180-190 kilometriä tunnissa. 200 kilometriä tunnissa on siis kokematta ja jää kokematta.
Ei ongelmaa johon ei ole edes osittaista ratkaisua. Vaadimme maantielle määrättyyn paikkaan 5km? tienpätkän, jossa saa ajaa?
Ei tuo 200 miltään ihmeelliseltä tunnu. Hetken kuluttua tulee vauhtisokeus, eli siihen tottuu.
Katso YouTubesta joku "top speed on autobahn", niin voi huomata että hetken kuluttua se nopeus on vain mittarilukema. Jännitystä käräjäreissusta, kovista sakoista ja pitkästä ajokiellosta ei ole koska puskassa ei ole tutkaa kun ei ole nopeusrajoituksia joidenka ylittäminen "vaarantaa liikenteen".
Renkaiden nopeusluokka tarkoittaa pitkäaikaisen rasituksen kestoa lämpimässä. Talvisäässä lyhytaikaisesti riskit ovat mitättämiä nopeusluokan pieneen ylitykseen. Kytke nopeusmittari irti, niin kyytiöaiset eivät pienen totuttelun jälkeen huomaa mitään, kun ajat muiden seassa vasemmanpuoleista. Kai ratapäivällä käynti aila tavalla halvempaa on kuin Saksassa kuukausikaupalla matkailu?