Auton arvon alenema unohtuu?
"Näitä asioita ihmiset huomioivat kustannusarvioissaan
Vastaajilta kysyttiin myös, mitä asioita he huomioivat kustannusarviossaan.
Kustannuksia arvioitaessa ajatellaan usein juoksevia kuluja, kuten polttoainekuluja (92 %) sekä auton huoltoon ja ylläpitoon menevää rahaa (71 %). Toisaalta moni muistaa laskea mukaan myös vakuutuksen (78 %) ja autosta maksettavan veron (61 %).
Arvon alenema tai autonhankintaan liittyvät kulut ovat vain harvoilla mukana käyttökustannuksiin liittyvissä laskelmissa (alle 20 % vastaajista). Noin joka neljäs ottaa huomioon pysäköintiin kuluvat summat. Lisäksi vastaajista 4 % arvioi jonkin muun kulun mukaan laskelmaansa"
LähiTapiolan tutkimus
https://lnkd.in/dtyN5tC
Riippuu aika paljon auton arvosta tarvitseeko miettiä arvonalenemaa. Ja se realisoituu vasta autoa vaihtaessa. Auton vaihdossa kauppahinta voi vaihdella aika paljon, joten arvonalenema ei ole kiinteä summa.
Auton pesu voi olla yllättävän iso kustannus vuositasolla jos haluaa ajaa puhtaalla autolla.
Neljä uutta autoa, vaihtoväli 2,5-3,2 vuotta, karkeasti yhden hinnan verran on mennyt vaihtorahoihin.
Arvon aleneminen on itseasiassa usein suurin kulu, joten kyllä sitä kannattaa miettiä jos meinaa miettiä kuluja yleensä. Keskihintaisessa uudessa autossa puhutaan kuitenkin tuhansista euroista vuodessa, siinä ei paljoa muutama autopesu tunnu missään
Käyttötesti 60 000 km: Volvo XC40 D3 arvonalenema kokonaislukuista 46%
Olet oikeassa, mutta riippuu lähtötasosta ja hintaluokasta.
Auton arvon alenema lähes pysähtyy kun auto on 7-vuotias, toki automallista riippuen. Kun myyt omasi tuolloin huomaat että se voi olla muutaman vuoden päästä myynnissä pari tuhatta euroa halvempana, mutta muutama kymmenen tuhatta enemmän ajettuna. Uudesta kolmeen vuoteen on arvonalema enemmän kuin tuon 7-vuotiaan kauppahinta. Viimeiset 8 vuotta ennen romutusta auton hintapyyntö pysyy melko vakaana, eli tuoreemman vuosimallin ominaisuudet eivät ole tuossa hintaluokassa enää kovin tärkeät.
Muutama autonpesu ei ole iso kulu, mutta joka toinen viikko pestynä maksaa jo enemmän kuin vuoden dieselvero.
https://www.abcasemat.fi/fi/asemat/abc-carwash-kapyla-helsinki-0222262/autopesu
Kolmevuotiaasta volvo v60 on hinnasta sulanut noin 20000 €
Quu, olet tracktestin ja minun autovalinnan jäljillä. Tavallista keskiluokkaista autoa kalliimman auton rastitettuna tavallisen keskiluokkaisen auton hintaisella lisävarustesetillä saa kolmivuotiaana ostaa tehtaan takuulla tavallisen keskiluokkaisen auton hinnalla. Romahdusmainen arvon alenema etenkin kalliisti varusteltuna on käytetyn ostajalle hyvä asia.
En edes yritä perustella, mitä kenenkin KANNATTAA tehdä, mutta tuokin vaihtoehto on olemassa.
On eri asia unohtaa valintaan vaikuttava argumentti kuin olla siitä tietoinen, mutta jättää se omassa valinnassaan huomiotta. Esimerkiksi sopii juuri pääomakulu, jota ei käytännössä voi välttää, jos haluaa ajaa uudehkolla autolla.
Oma arvaukseni on, että kaikkein eniten unohdettu kustannus on pääomakulujen toinen osa, eli rahoituskulu, mutta tätä arviotani en pysty todistamaan.
Hyvin vedetty. Tuolla strategialla yleinen ja kysytty Toyotan malli on hyvä valinta.
Tätä yleistystä en osta sellaisenaan, koska siihen liittyy selkeä oletus, että autolla ajetaan vähän. Tämä lyhyt budjetoitu käyttöikä ei siis ole niinkään auton, vaan ostajan ominaisuus.
Kaikkien käyttöautojen arvo alenee asymptoottisesti kohti romutusarvoa. Hyvin monet niistä ehtivät kelata ennen pysähtymistään uuden auton ostohintaa isomman polttoainelaskun.
Esitän evidenssinäni uutena ei ihan halvan maaherran virka-autoa hienomman ja kalliimman mallin, jonka suuttimien läpi on virrannut jo reilusti auton ostohintaa suurempi rahamäärä bensaa. Sen takana tallin ovella katoksessa seisoo Rouvan auto, joka ei myöskään ollut uutena ihan halvimmasta päästä. Rouvan auton polttoainelasku saavuttaa perumallisen uuden auton hinnan, joten on arvailujen varassa, saisimmeko autosta lisävarusteiden hintaa jos ehjän ja hyvin toimivan auton laittaisimme myyntiin.
Auton käyttöiällä polttoaine on useimmiten kahden suurimman kuluerän joukossa. Hinta on kahden suurimman kuluerän joukossa vain vähän ajetuilla ja kalliilla autoilla.
Näiden lisäksi pääomakulun toinen osuus rahoituskulu on ostajakohtainen, ja se riippuu siitä, miten rahoitus järjestetään.
Itse itseäni korjaten: sähköisillä voimalinjoilla on edellytyksiä muuttaa tätä polttomoottorien kustannusrakennetta.
Siis yrität sä tuossa kertoa, että käytetty auto on halvempi kuin uusi?
No shit Sherlock.
En.
You obviously aren't using your grey cells (if any?), dear Watson.
Vaan?
@740 GLE eli mitään veret seisauttavaa pointtia tuossa sun autovalinnassa ei siis ollut?
Käytetyt autot ovat halvempia kuin uudet.
En perustellut käytetyn auton halpuutta, koska puheena olevat käytetyt ovat kalliimpia kuin monet Suomessa suositummat uudet.
Mutta uutena kalliin auton hinta alenee nopeasti ja kalliisti varusteltuna varusteiden hinta nollautuu hetkessä ja siksi joillekin tulee mieleen ostaa sellaiset autot käytettynä vaikka rahat riittäisivät uuteenkin. Näilä ostajilla arvon alennus ja kenties myös rahoituskulu ovat selkeänä mielessä.
Hetki sitten olin lukevinani, että se käytetty kalliimpi auto oli sen uuden tavallisen keskiluokkaisen auton hintainen. Ei siis kalliimpi.
Miksi sä et ottanut sitä tavallista keskiluokkaista autoa käytettynä mukaan tuohon vertailuun? Se olisi ollut vielä halvempi.
Ota toki sinä se halvempi vielä halvempana käytettynä, jos mielesi tekee. Minä en näe syytä muuttaa jo aiemmin esittämääni kommenttia:
"Quu, olet tracktestin ja minun autovalinnan jäljillä."
Sinä saat valita toisin, osta ihan mikä sinulle parhaiten sopii. Ja anna minun tehdä samoin.
Sinun keskiluokkasi on näköjään halvempi kuin minun. Sinulle keskiluokkainen näyttäisi okevan keskihintaisen synonyymi. Minä en tiedä keskiluokkaisuuden virallisesti hyväksyttyä määritelmää, mutta ajattelin verrokkina saman kokoluokan autoja kuin omanikin on.
Vaihda keskiluokkaisen Golfin tai Astran tilalle keskiluokkainen Mondeo, Camry tai muu tavallinen perheauto ja sinäkin huomaat jopa keskiluokkaisen auton keskimääräistä kalliimmaksi.
Tuossa sä teit autovalinnan kolmesta autosta:
Auto1: tavallinen keskiluokkainen auto uutena
Auto2: sitä kalliimpi auto uutena
Auto3: samainen kalliimpi auto käytettynä
Kysyin, että mikset sä ottanut tuota tavallista keskiluokkaista autoa käytettynä mukaan hintavertailuusi?
Se olisi ollut vieläkin halvempi. Käytetyt autot ovat halvempia kuin uudet.
En ollut ostamassa tavallista keskiluokkaista.
Ovat toki, mutta tämä on sinun argumenttisi, jonka saat toki haluat tuoda keskusteluun, jos haluat. En ole sinun arviostasi edes eri mieltä, mutta tämä ei ollut se mitä sanoin edellä.
Minun sanomani oli kalliiden ja erityisesti kalliiden ja hyvin varusteltujen autojen mainio tapa pudottaa arvoaan niin nopeasti, että sellaisen haluava saa parin vuoden ikäisen vähän ajetun tehtaan takuuauton parhaimmillaan puolella uuden hinnasta. Juuri tällä periaatteella tracktest ja 740 GLE ovat kertoneet valintansa tekevän siitäkin huolimatta, että tiedämme kumpikin käytetyn Mondeon olevan vielä halvempi.
Nämä valinnat eivät ole suositus sinulle tehdä samoin, joten voit lakata väittämästä vastaan. Saat ihan itse päättää mikä on sinulle paras valinta, siihen en ota kantaa.
Okei, nyt ymmärrän. Tavallinen keskiluokkainen auto uutena ei ollut siis mikään todellinen vaihtoehto autovalintaa tehdessäsi, kun oikeasti olitkin ostamassa käytettyä autoa. Käytettynä autot ovatkin halvempia kuin uudet.
Juuri näin. Uusi Mondeo ja Avensis olivat konkreettisina vertailukohteina, joihin oli tavoitteena saada jotain lisää. Eri ihmisillä tuo lisä on varmaan eri asioita, mutta minulla ne olivat tilat, mukavuus ja pieni kulutus, koska ajomääräni ylittää keskiarvon.
Jo perusvarustein kallis auto lisättynä tavallisen henkilöauton hintaisilla varusteilla (yli 25.000 € pelkkä varustelista) pudottaa hintaansa niin nopeasti, että parhaimmillaan sen saa uuden tavallisen hinnalla jo toissavuoden mallina.
Jos haluat verrata valinnan "järkevyyttä", se riippuu tarpeista ja tarpeiden priorisoinnista. Edes kustannuksia en saa verrokkiautojeni tasolle pienemmästä kulutuksesta huolimatta, vaikka pääomakulut niiden tasolle pudotinkin. Uutena kalliin auton huolto ei halpene kilometrien kertyessä ja vakuutusmaksuissa näkyy korjausosien ja töiden hinta, jotka ylikompensoivat sen mitä kulutuksessa voitan Mondeota ja Avensista. Se on hinta, jonka maksan mukavuudesta.
Tämä valinta ei siis ole halvin tapa autoilla, mutta se on kohtuuhintainen tapa autoilla mukavasti.
Ymmärsin aluksi tuon perusteella, että sä vertailit hintoja. Kun tavallinen keskiluokkainen auto ei ollut sulle mikään todellinen vaihtoehto, niin aika jonninjoutavaa sen hintaakaan on mihinkään autovalintaan ottaa mukaan.
Halusit alunperin kalliimman auton mainitsemistasi syistä. Ostit sen käytettynä, koska käytetyt autot ovat halvempia kuin uudet.
Käytetyt ovat vastaavia uusia halvempia, mutta tämä sinua vaivaava itsestäänselvyys ei ollut minun pointtini. Eiköhän tämä riitä tästä aiheesta.