@▫️ kirjoitti:
Pitääkö olla huolissaan Suomen autokauppiaista nyt kun koronakriisi laskee automyyntiä reilusti.?
Kukaan ei kaiketi varmuudella tiedä, kauanko tämä kriisi kestää, mutta periaatteessa ne autoliikkeet selviävät, joiden tase on kunnossa, jos kriisi ei jatku kuukausia. Siis tuo on minun arvaus, eikä tieto.
Se voi olla ongelma, että jo autonsa tilanneet joutuvat rahapulaan lomautusten, irtisanomisten tai yrittäjätulojen lopahtamisen takia ja rahoitusyhtiö alkaa jarruttaa uusien luottojen myöntämistä ja autot jäävätkin liikkeiden varastoon.
Pankeissa tuntuu olevan viiveitä ihan helppojen asioidenkin kanssa. Varmaan sama Santanderin ynnä muiden autokaupan rahoittajien kohdalla.
Uusien tilausten siirtyminen notkauttaa autoliikkeitä, mutta pelkän koronan vaikutuksen luulisi hälvenevän yhtä nopeasti kuin tulikin. Siis, jos pandemia poistuu kesän loppuun mennessä.
Mutta huolissaan pitää olla näinä aikoina koko ajan ilman koronaakin. Valtiokin osaa sekoittaa autokauppaa ihan ilman koronan apuakin.

Tottakai pitää olla, tai ei enää tarvitse. Jos huutokauppakeisarille valtio auttoi koronatukea 100k€ ,niin kyllä siellä varmaan muutama lasipalatsikin osansa saa. Maksetaan veroja. Ja pestään käsiä.
Jos täällä joku lasipalatsin toimintaa pyörittävä hädissään miettii, kuinka pelastaa toiminta, niin tässä muutama ilmainen vinkki.
-Jos potentiaalinen asiakas marssii sisään palatsiin, häneltä on ihan suotavaa käydä kysymässä, voiko häntä auttaa jotenkin. Asiakasta saattaa alkaa harmittamaan, jos hän on ainoa asiakas koko palatsissa, mutta myyjät keskittyvät lätisemään keskenään, tai sudokun pelaamiseen koneellaan. Jos henkilö sanoo olevansa etsimässä uutta autoa, niin hänelle kannattaa yrittää myydä. Jos hän osoittaa johonkin palatsissa myynnissä olevaan autoon/automalliin kiinnostusta, niin hänelle kannattaa yrittää myydä vielä vähän pontevammin. Ja vielä jos henkilö käy koeajolla ja sanoo auton vakuuttaneen, kannattaa viimeistään pistää vähän yritystä.
-Jos asiakas pyytää lisätietoja ja myyjä lupaa niitä lähettää, niin näin olisi myös suotavaa tehdä.
-Myyjien olisi hyvä osata edes perustason käytöstavat.
-Harvassa lasipalatsissa myydään niin montaa eri uutta automallia, etteikö normaali ihminen pystyisi opettelemaan niitä koskevat perustiedot. Vaikkapa nyt ihan sen, että mitkä yleisimmät varusteet kuuluvat hintaan ja jos eivät kuulu, niin saako ne tehtaalta rahaa vastaan.
Osa automyyjistä on erittäin päteviä, mutta valitettavasti hyvin moni toimii tavalla, joka pistää ihmettelemään, että miten ne ikinä saavat yhtäkään kauppaa aikaiseksi.
Samaa mieltä. Autokaupoissa saa usein varsin luokatonta palvelua. Tai oikeastaan ei saa, koska myyjän kanssa interaktioon pääseminen vaatii ponnisteluita. Joskus olen käynyt koeajolla, specsannut auton ja pyytänyt tarjousta, ja joutunut viikkoa myöhemmin kysymään että voisiko sen tarjouksen saada, kun haluaisin ostaa tällaisen auton. Itse asiassa olen ainakin kaksi kertaa jäänyt ilman sitä pyydettyä ja sovittua tarjousta.
Viimeksi autoa ostaessani pyörin hallissa kaikessa rauhassa, oli varmaan maksukykyisemmän näköistä muuta porukkaa, tai parempaa tekemistä. Sitten rohkaisin itseni ja menin jonkun myyjän luo kertomaan että "moi, mä haluaisin ostaa yhden Volvon". Siitä eteenpäin se sujui sitten kivasti. Ja nyt kun olen ostamassa toista, niin on sujunut alusta alkaen ok. Tai no joo, ensimmäiseen mailiin ei toki vastattu, mutta heti jo toiseen.
Ja noiden haluttomuuksien ei luulisi olevan auton hinnastakaan kiinni. En ole mitään ökyautoja ostanut, mutta 60keur hintaluokassa kuitenkin. Kai niissä on enemmän katetta ja parempi provikka kuin hinnat alkaen Daciassa.
Ruuhkamiehen listaan vielä yksi ilmainen vinkki
Soita läpi 2,5 vuotta sitten tekemäsi leasingmyynnit ja kysy mitä on seuraavaksi mielessä.
@M880 kirjoitti:

Hyvä lisäys! Tähän(kin) luulisi olevan jonkinlaiset automaattiset hälyt CRM:ssä, sen verran potentiaalista asiakasta tuon kautta tavoittaisi.
Tähän liittyen kävi männävuosina yksi hieno myyntisuoritus. Minulla oli ollut liisarina eräs auto, josta pidin kovasti. Aloitin jo hyvissä ajoin ennen sopparin päättymistä kartoittamaan vaihtoehtoja ja totesin, ettei markkinoille ole tullut parempaa mallia, joten ei muuta kuin samaan paikkaan juttusille. Kerroin, että soppari umpeutuu 9kk päästä ja olen pitänyt autosta niin paljon, että pistetään toinen samanlainen, olihan siihen tullut vuosien aikana tarjolle muutamia lisävarusteita, joita aiemmin ei ollut tarjolla. Myyjä kertoi, että malliin on tulossa piakkoin face-lift, ja sen aikataulu sopisi hyvin sopparin umpeutumisen kannalta. Sovimme, että myyjä ottaa minuun yhteyttä, kun fl:sta tulee lisätietoja.
No eipä ko myyjästä kuulunut ikinä mitään, vaikka mediassa fl:sta oli juttua. Ajan kuluessa toiselta merkiltä julkaistiin houkuttelevampi vaihtoehto ja sitä myöden merkki sitten vaihtui.

Luuletko, että olisit pysynyt vanhassa merkissä, jos myyjä olisi ottanut yhteyttä? Kyllä myyjän tietysti olisi kuulunut pitää yhteyttä jo ihan varmuuden vuoksi, mutta kuinka suuri merkitys sillä sitten olisi ollut, kun todella oli aika auton valinnan päätökselle? Se toinen vaihtoehto olisi ollut olemassa joka tapauksessa.
Luultavasti työsuhde-leasingauton vaihtaja on liikkuvimmasta päästä asiakkaita, koska jokainen aito on jo lähtökohtaisesti vain 2-3 vuotta käytössä.
On minullakin kokemus huippupassiivisista myyjistä: aikoinaan tuli ajankohtaiseksi vaihtaa Mondeo ja menin paikalliseen Opel-myymälään ajatellen, että jospa Omegan ottaisi vaihteeksi. Istuskelin autossa ja kiertelin se ympärillä, mutta yksikään myyjä ei vaivautunut paikalle. Toisaalta ei minullakaan ollut tarpeeksi mielenkiintoa ja homma jäi siihen.
Yksi minun parhaista kokemuksistani oli erään lasipalatsin vaihtoautopuolella. Sisällä oli hintalaputon 2-3 vuoden ikäinen Corolla jonka ympärillä pyörin aikani, hinta olisi kiinnostanut. Menin myös sisälle leikkimään kuskia, en sentään pitänyt kovin paljon päristelyääniä tunnelmaan päästäkseni. Vihdoin myyjä lähestyy, lähestyy, tulee avoinna olevan kuskin oven luokse... sulkee sen, ja menee koppiinsa sanomatta mitään ?! Epätoivoissani seurasin kyseistä myyjää ja tiedustelin hintaa. "Kysy Penalta, se on varmaan tuolla sen kopissa". En kysynyt.
Samaan aikaan, tai no eri aikaan, toisaalla. Olin ostamassa (liisaamassa) uutta autoa, ja samalla oli ajatus ostaa kakkosauto. Pyysin myyjältä tarjousta uudesta, ja kerroin specsit käytetyn auton osalta. "Ne varmaan vaihtoautopuolella tietäis" Okei joo, no mutta voitko laittaa mulle tarjouksen molemmista? Ei voinut, tai ainakaan laittanut.

En enää muista tarkalleen, miten tuo valinta meni ajallisesti, mutta tuon vaihtoon menneen kärryn toimitusaika oli miltei 6kk, joten tilaus olisi pitänyt laittaa piakkoin sisään.
Tämä ei kuitenkaan ollut se pointti, vaan myyjän toiminta.

Hiljattain yhdestä muumimukista irtosi kymppitonni joten olihan se nyt kohtuullista että valtio laittoi hieman lisää.
2019 Palsanmäki Heli Kaarina Ansiotulo 87 640 Pääomatulo 19 927 Tulot yhteensä 107 567 Verot yhteensä 38 295
Kai Akikin on jotain tienannut
Ei tarvitse. Suomen autokauppiaat ovat lobanneet sen verran pahan tasapuolisuusvajeen Suomen autoverotukseen, että sääli olisi sairautta.
Edes uusien autojen myynnin laskeminen 85.000;een ei taida hetkauttaa lasipalatseja.