Mistä muodostuu ajamisen nautinto?
Mikä on ollut sinulle nautinnollinen ajokokemus?
Mistä se muodostui?
Lehtien testeissä ja täällä palstalla kirjoituksissa vilisee termejä: Vakaa/tukeva ajettava, näppärä, riittävä suorituskyky, herkka ajettava, jne. jne.
Kaikki nämä kertovat vähän jostain, mutta ei kovin tarkasti mistään.
Mikä siis tarkalleen ottaen tekee ajamisesta nautittavaa?
Tähän varmaankin on niin monta "oikeaa" vastausta kun on vastaajaa.
Kirjaudu kommentoidaksesi.
Kysymys on erinomainen ja yksittäistä oikeaa vastausta tähän ei varmaan olekkaan. Me tarvitsemme autoja eri olosuhteisiin. Joku tykkää käydä radalla, joku taivaltaa (kuten minä aikoinaan) pitkiä paivämatkoja tämän maan moninaisilla teillä, joku pitää maasturin ominaisuuksista. Tämä pitäisi ymmärtää ennenkuin alkaa tarjoamaan omaa mantraansa ainoana oikeana vaihtoehtona mikä auto tarjoaa ajamisen nautintoa.
Eli kysyttiin ajamisen nautintoa, ei niinkään mikä on se paras auto ajaa. Omalta kohdaltani voin sanoa että sen tarjosi kaunis kesäpäivä, avoauto 70-luvulta, mutkainen asfalttitie kauniin järvisuomen halki ja fiilis mikä kyseisestä autosta syntyi. Ja taatusti löytyy nopeampia autoja ajamaan rata-aikoja kuin tämä ajokki, mutta minulle se oli SE juttu. Alfa GTV tarjosi aikoinaan lähes saman fiiliksen kun kesäyössä ajoin sellaisen Helsingistä tänne susirajan taakse.
Yksi puuterilumi"lasku" muistuu mieleen aika monen vuoden takaa Kurikasta. Pienellä pimeällä metsätiellä kymmenkunta senttiä kevyttä pakkaslunta ja matkaa oli varmasti ainakin 15 km. Välietapissa auto oli puhdistunut niin kuin olisi juuri pesusta tullut.
Tämä oli aika makea kokemus. Suksilla paljon harvinaisempaa päästä puuterille, ellei taiteile offpisteillä.
Useimmiten hyvä tie on tärkein nautinnon lähde, ja tekee ajamisesta nautittavaa melkein millä autolla tahansa.
Kaikkia hyviä teitä ei nyt muistu mieleen tarkemmin listata, mutta yleensä mäkiset ja vuoristoiset pätkät on hauskoja ajaa. Kunnon vuoristoserpentiinit voi tietysti olla liikaa ajettuna puuduttaviakin. TopGear:in kehumat Stelvio pass (?) ja se Romanian pätkä on ajamatta, mutta esimerkiksi laskeutuminen pohjoisesta Castellane:en Ranskassa jäi mieleen sen verran nautinnollisena kokemuksena, että sen voisi joskus ajaa uudestaankin.
Nürren Nordschleife on taas vähistä kokeilemistani moottoriradoista ylivoimaisesti nautinnollisin pätkä. Ei tarvitse olla paljoakaan vauhtia niin tuntee ajavansa.
Yksi aika oleellinen tekijä arjen keskellä on mahdollisimman alhaiset käyttökulut. Mielelläni ajelisin jollain hyvällä maasturilla, mutta kun ne maksavat paljon, kulutus on 10 l/100 km + kovat vuosimaksut ja huoltokulutkin henkilöautoon verrattuna lähes kaksinkertaiset, se himmentää nautintoa niin tehokkaasti, että kynnys tuollaisen lelun hankintaan on liian iso.
Oma mielentila sitten ratkaisee pitkälti sen, kuinka kivaa itse ajaminen on. Pieleen menneen työpäivän jälkeen ei mistään osaa iloita. Kun on onnistunut jossain, neljän ruuhka tavisautojen äidilläkin tuntuu unelmien täyttymykseltä.
Nautinto on erilainen, riippuen tiestä ja autosta.
Tunnokkaalla, pienellä ja kevyellä autolla on kiva ajaa mutkaista tietä ja nauttia G-voimista. Mukavalla, hiljaisella ja raskaalla, erinomaisen suuntavakavuuden tarjoavalla autolla on rentouttavaa ajaa matka-ajoa. Molemmissa tarvitaan hyvät penkit, ratti ja ergonominen ajoasento. Kaupunkiajo on kivointa hyvän näkyvyyden omaavalla kevytkäyttöisellä automaatilla.
Noista peruspalikoista kun rakentaa oman näköisen kokonaisuuden (lue kompromissin), niin bueno.
Tykkään siitä, kun auto kallistelee kurvaillessa. Olen huomannut, että autotoimittajat poikkeuksetta kritisoivat tätä ominaisuutta. Heidän mukaansa autossa pitää olla jäykkä alusta joka reagoi viiveettä, mutta silti ylittää epätasaisuudet eleettömästi. Pidän myös kevyestä ohjauksessa, joka kertoo enemmän renkaisiin kohdistuvista voimista kuin keskitysjousesta.
Lähdin tämän kysymyksen kanssa liikkeelle, seurattuani palstan keskusteluja nyt pidemmän aikaa. Useat palstalla kirjoittajat tuntuvat suhtautuvat hyvin kriittisesti autojen ominaisuuksiin. Usein saa lukea kommentteja: sellaiset lintat pitäisi paalata, ei sellaisella pärjää tuolla tienpäällä, ehkä kaupunkialueella, onnettomia vajaavetoisia ja niin edelleen. Vaatimustaso on ilmeisesti varsin kova.
Itse olen liikkunut monen ikäisellä, hintaisella ja tehoisella kalustolla vuosien varrella. Kaikilla on pärjännyt ja nautinnollisia ajokokemuksia on ollut halvoillakin pikkukinnereillä. Olosuhteet ja oma mielen tila vaikuttavat kokemuksiin, mutta auto ja tie ovat tietenkin pääosassa.
Rauhalliseen matkantekoon hiljainen, mukava ja suuntavakaa auto on aivan loistava. On mukava ihastella auton sivistynyttä käytöstä ja sitä kun nopeus ei tunnu. Nautinnollisempana pidän kuitenkin mutkaisia teitä ja niille sopivia ketteriä autoja. Tärkeää ei niinkään ole teho, puhdas nopeus tai pito. On nautinnollista kun tuntee olevansa yhtä auton kanssa. Kun autoa ei tarvitse väkisin pakottaa mihinkään vaan auto vastaa hallintalaitteiden liikkeitä välittömästi ja loogisen lineaarisesti. Kun pitoa ei ole liikaa alustan toimintaa on mukava tunnustella ja siirtyminen luiston puolelle tapahtuu pehmeästi ja ennalta arvattavasti.
Joskus auto voi olla niin karismaattinen että sillä ajaminen on hieno kokemus vaikka sen kaikki ominaisuudet eivät vastaisikaan toiveita. Itselläni ikimuistoinen kokemus on Austin Healey 100:lla Pornaisten läheisyydessä mutkaisilla pikkuteillä. Ristikudospyörillä auto luisti kuivalla asfaltilla rauhallisissakin nopeuksissa. Kun sai ajettua pari kaarretta tasaisesti pienessä luistossa tuntui kuin olisi ollut suurempikin sankari. Pelottavaa ja nautinnollista samaan aikaan.
Olen tykännyt valtavasti autoni ajettavuudesta (Lada Eurosamara vm -98). Talvella on nautinnollista ajaa liukkaita teitä, tuntee jatkuvasti pidon ja kurveissa pidon raja on helposti etsitty ja käytös pidon loputtuakin on hyvin looginen. Kesäkelillä tulee enemmän esiin alustan hauskuus, kori kallistuu kurvissa melkoisesti, ohjaus on tunnokas ja pitoa on hyvin. Hauskuutta lisää yhteistyöhaluinen moottori, vääntöä on varsin alhaalta ja haettaessa ripeää liikkumista, kone tykkää kiertää. Maantiepätkätkin sujuvat poikkeuksellisen mukavasti, auto on erittäin suuntavakaa, kierrokset maantieajossa varsin alhaalla ja tarvittaessa ohituksiin saa riittävästi kiihtyvyyttä kierroksilla.
Uudemmat tuntuvat jotenkin kliinisen yleispäteviltä. Ohjaus ei vaadi minkäänlaista voimaa, ei saa eturenkaiden pidosta käsitystä, ei keskitä riittävästi eikä edes jarrut vingu.
Kun ajaa 60 tkm vuodessa autolla ja havaitsee, että sillä on edelleen kiva ajaa. Se on nautintoa, joka löytyy vain harvasta kulkineesta.
Pauli Petteri:
Olen useaan otteeseen kertonut aivoituksiani aiheen tiimoilta, ja yleensä tällä palstalla saa siitä vain ''kuulan kalloon''.
Viimeksi sain esim. neuvon nauhoittaa hienoja moottoriääniä kasetille, ja kuunnella niitä kotona ''jos niistä muka jotain iloa on''
Eli se siitä. Jätetään ainakin vielä muille tämä vastaaminen..
235+255 ja halko6 osuivat mielestäni aika lailla asian ytimeen. TIE, fiilis ja olosuhteisiin ajohansikkaan tavoin sopiva "soiva peli", joka tekee juuri mitä kuski pyytää; siinä ne perusasiat ajamisen autuuteen suurin piirtein ovat. Ymmärrän erittäin hyvin myös Pauli Petterin kokemuksen Healeyn puikoissa, aina ei tarvita maksimaalista vauhtia ja pitoa, voidakseen nauttia ajamisesta. Muistan elävästi sen fiiliksen, kun nuorempana (ja tyhmempänä
vedin slalomia kostealla asfalttipätkällä yli-ikäiset baarumit etuvetoisen japsikinnerin alla luistaen.
Eikä sitä TIEtäkään välttämättä tarvita, ainakin off road-touhuissa nautinto usein vain paranee sitä mukaa kuin polku huononee!
Noista ikimuistoisista pätkistä Nordschleifen ja Davos-Stelvion lisäksi suosittelen ainakin Grossglocknerin ja Klausenpassin solateitä Alpeilla, jos joskus niille seuduille sattuu osumaan. Lisäksi ajettuani taannoin omia (tai navigaattorin) valitsemia vuoristopolkuja Firenzen ja Maranellon välillä täytyy myöntää nauttineeni joka mutkasta ja mäestä, vaikka illalla tunsi kyllä vääntäneensä rattia!
Mutta ei toki ole pakko lähteä merta edemmäs kalaan, kyllä täältä kotimaastakin erinomaisen nautittavia mutkapätkiä vielä löytää, ja vielä ihan kohtuullisella asfalttipäällysteellä. Ainakin verrattuna useisiin italialaisteihin. Kunhan vain pitää aina mielessä, että ei ole yksin siellä "rattimiehen paratiisissa". Vaikka tie näyttäisikin tyhjältä, on syytä huomioida tien varrella asuva tai oleileva paikallinen populaatio, sekä ihmiset että eläimet (ainakin ne kissaa isommat).
Viime kesältä tulee mieleen hyvä hetki.. Muutama kuukausi sitten ostettu auto alla uusine 17" renkaineen.. Aurinko paistaa, lämmintä se +20 ja mutkainen maantie, oi sitä ajamisen riemua! (Voi toki olla että talvi vähän parantaa muistoa
)
Nykyään suurin nautinto ajamisesta syntyy kun pääsee takaisin kotitalliin, sammuttaa auton ja siirtyy sisälle perheen pariin. Tien päällä taas nautin mukavasta autosta ja helposta ajettavuudesta jolla köröttelee muun liikenteen mukana turhia hötkyilemättä.
FARwd:
Allekirjoitan tämän. Omat parhaimmat ajokokemukseni ovat myös tällaisia sopiva auto-sopiva tilanne/tunnelma akselille osuvia. Mini Cooper S:n mikroautomainen ajettavuus sopi kuin nyrkki silmään mutkaisille syksyisille alppiteille. Saab 9-3 Aero Cabrio elokuussa Nizzan ja Monacon rantabulevardeilla ja Provencen pikkuteillä tuntui myös juuri sopivalta siihen hetkeen - eräänkin ohikulkijan huudahtaessa "Monsieur, vous avez une belle voiture!", kun olin pysähtyneenä liikennevaloihin. BMW 530dA hiljaisella autobaanalla 200+ km/h matkalla kesälomalle Suomeen vakuuttaa myös kyseisessä tilanteessa niin hyvin, että on vaikea keksia toista autoa, jolla tuota matkaa olisi taittanut mieluummin. BMW 330xdA Suomalaisilla sorateillä tuntui myös erinomaisen hauskalle ja samalla myös miellyttävälle ajettavalle. 80-luvulla juuri ajokortin saaneena vanhan Saab 99:n vakaus lumipöperössä tuntui myös olevan vertaansa vailla.
Vähemmän mukavia autoilukokemuksia, joissa em. auto-tilanne/tunnelma ei oikein osunut yksiin oli esim. vuora-autona ollut Toyota Corolla Floridassa tai Mazda 2 suomalaisella nastojen karhentamalla, uraisella ja tuulisella moottoritiellä. Saksassa vuokra-autona ollut Volvo S80 ei myöskään vakuuttanut nopeatempoisessa autobaana-ajelussa, kun taas Madza 2:n paikalle em tilanteessa se olisi saattanut olla oiva valinta.
no jos auto tuntuu matka ajossa mukavalta, ei hötkyile,alusta on mukava, melua ei ole liikaa, ajaminen ei vaadi ylimääräistä touhua,penkit hyvät,vaihteistoa ei tarvitse selata ohituksissa niin siinähän se on. Kaupunkiajossa näppäryys taas on mukavaa mutta usein noita maantieauton ja kaupunkiauton mukavuuksia ei ole samassa paketissa.
Omalla kohdallani ajamisen nautinto alkaa auton laadukkaasta vaikutelmasta, selkeydestä ja siisteydestä.
On ilo istua autoon joka on puhdas sisältä ja ulkoa. Auton sisällä kaikki on selkeää ja jämäkkää. Ohjaamossa on vain pakolliset tavarat, ei turhia lippuja ja lappuja eikä varsinkaan roskia.
Ajettaessa ei kuulu ylimääräisiä sivuääniä, tehoa on tarpeeksi ja kaikki toimii. Voi keskittyä vain ajamiseen, puhelin on äänettömällä ja radio hiljaisella.
Nykyinen 5-sarjan BMW edustaa ehkä parhaiten tällaista autoa, moottorista riippumatta. Ja nimimerkistä huolimatta en omista kyseistä autoa, vaan ajelen Volvolla. Olen tosin jonkin verran ajellut 520d:llä ja kyllä sille "ajamisen iloa"-tekstille takalasilla löytyy katetta.
Mielipidekysymys mutta minusta ajamisen nautinto syntyy silloin kun auto ja kuski täydentävät toinen toisiaan. En usko että karski "äijä" viihtyisi pienessä pirteän värisessä Kiassa, tai cityhenkinen sinkkunainen tykkäisi ajella Defenderillä.