Nastarenkaat verolle.

436 kommenttia
1235715
  • Nyt puhut asiaa. Juuri tämän osoittamiseksi avasin Konginkankaan tapausta vähän enemmän. Kaksi kiireistä kohtasi, koska aikataulu oli perille pääsyä tärkeämpi.

    Todellinen argumentti suolalle on siis kiire.

      
  • Voi se olla tässä yksittäisessä tapauksessa niinkin että olisi pitänyt lähteä aikaisemmin että kerkiää aikataulunmukaiseen lastaukseen laivalle.
    Mutta aikataulutetussa ketjutetussa joukkoliikenteessä jos yksikin linja myöhästyy on koko paletti sekaisin.

      
  • Jokeri; "Jos nastat ovat irtoilleet tai katkenneet kannatta ennemmin katsella peiliin kuin syyttää rengasta."

    Katsoin juuri reilu kuukausi sitten ison rengasliikkeen poistokasaa. Nastoja oli paljon poissa, mutta erityisesti nastat olivat jossain ihan muussa asennossa (kiinnitys irtoamassa), kuin missä niiden pistovoima olisi parhaimmillaan. Ja juuri puoliksi irronneet nastat poistuvat paikaltaan lopullisesti sulalla karkealla tiellä jo pelkästä voimakkaasta jarrutuksesta. Ja nämä meidän karkeat tiet (aiemmin jo kirjoitin asfaltin raekokojen kasvattamisesta ja bitumin poistumisesta) vie niin nastat kuin renkaan lamellin huonoon kuntoon. Välillä tien ovat karkeita kauttaaltaan, eli ei välty renkaiden nopealta kulumiselta vaikka ajolinjat ei olisikaan uran pohjassa.

    Aika hyvin saatte nastanne pysymään (osaatte ajaa ainakin sen 500 km sisäänajoa), jos selviätte 40 tkm lähes ilman nastojen irtoamista. Pari vuotta sitten oli ainakin Tuulilasin kestotestissä esillä mm. VW Golf, joka hukkasi HKPL 8 renkaista ensimmäiset nastat jo 4 tkm matkalla, vaikka renkaat oli tietoisesti sisäänajettu. Tilastollisesti on aika paljon tietysti eroja missä ajaa (missä päin Suomea), millä ajaa ja renkaissa on todellakin eroja tässäkin asiassa. Niin, ja kuljettaja vaikuttaa eniten. Sutimisenestoa ja ajovakaudenhallintaa "vasten" ajavat kuskit irrottavat ensimmäisinä nastansa. Rengasliikkeen kasan vilkaistuaan, ymmärtää että ei nämä "tyhjänpyörimisjarrut" pelkästään auta tässä asiassa.

      
  • Tuon Konginkankaan tapauksen osalta ja jälkeen parannettiin suolaamalla 1-luokituksen teitä jonkin aikaa entistä paremmin. Jotenkin tuntuu, että kunnossapito (joka on aivan muuta kuin pelkkää suolausta)on alkanut taas lipsua näillä vilkkaillakin raskaanliikenteen teillä. Vielä kun huomioidaan, että juuri tuon tapauksen jälkeen on yleistynyt yhdistelmät, jossa nupin perään kytkettyyn "DollyyN"/apuvaunuun on kytketty puoliperävaunu. Tämän talvikelillä varsin kimurantin yhdistelmän kaveriksi on sitten vielä tuotu näitä 104 tonnin HCT yhdistelmiä. JA kokonaispainoja on nostettu viime vuosina kauttaaltaan tehokkuuden nimissä.

    Konginkankaan tapauksen tyylinen rajoitinta vasten ajaminen on niin yleistä että suorastaan ihme jos jotain vastaavaa ei tapahdu jossain vaihessa- millä oikaiset vaikka tuon Dollylla ja puolikkaalla höystetyn nupin, kun vasikka on painavampi kuin taluttaja- vaikka jotain varoja olisi vielä jättänytkin vedon lisäykseen. Ja lisäksi hommaa ei helpota, kun näissä on useimmiten melko lyhyen akselivälin nuppi keulalla, jotta kokonaispituus säilyisi reilussa 25,25 m.

      
  • inspektor70:
    Nastoja oli paljon poissa, mutta erityisesti nastat olivat jossain ihan muussa asennossa (kiinnitys irtoamassa), kuin missä niiden pistovoima olisi parhaimmillaan.

    Ja ilmeisesti renkaat olivat varsinkin keskeltä kuluneet selvästi vaihtokuntoon?

    Tilastollisesti on aika paljon tietysti eroja missä ajaa (missä päin Suomea), millä ajaa ja renkaissa on todellakin eroja tässäkin asiassa.

    Kyllä. Voisin ajatella näillä kuvailemillasi nastarenkailla ajetun huomattavissa määrin olosuhteissa jossa kitkarengas olisi ollut paljon parempi.

    Niin, ja kuljettaja vaikuttaa eniten. Sutimisenestoa ja ajovakaudenhallintaa ”vasten” ajavat kuskit irrottavat ensimmäisinä nastansa.

    Keltaisen valon välähtäessä mittaristossa pitäisi pidon raja olla selvä. Jos seuraavassa kiihdytyksessä sama toistuu niin kuskin piikkiin menee.

      
  • inspektor70: "Tilastollisesti on aika paljon tietysti eroja missä ajaa (missä päin Suomea), millä ajaa ja renkaissa on todellakin eroja tässäkin asiassa."

    Jokeri: "Kyllä. Voisin ajatella näillä kuvailemillasi nastarenkailla ajetun huomattavissa määrin olosuhteissa jossa kitkarengas olisi ollut paljon parempi."

    Suurin osa meistä Etelä-Suomessa asuvista ajaa yleensä talvellakin joko kuivalla tai märällä asfaltilla ja silloin paras talvirengas ajettavuudeltaan olisi Keski-Euroopan kitkarengas. Ne eivät kuitenkaan toimi ollenkaan silloin, kun todella tarvitaan talvirengasta. Omalla kohdalla paras kompromissi ajettavuudeltaan tähän asti on ollut "asfalttiominaisuuksin painotettuna paras" nastarengas, (kunnes joku älyää tehdä sen "Keski-Euroopan nastarenkaan").

    Omista talvirenkaista irtosi ensimmäisillä jääratapäivillä viisi vuotta sitten pari nastaa per takarengas. Sen jälkeen ei renkaiden osalta reilun 50 tkm matkalla ole lisäkevennyksiä tullut, ainakaan viimeisen renkaanvaihdon tarkastelun perusteella. Pito ei ole enää lähelläkään optimia, joten seuraavat renkaat voisivat olla vaihteeksi vaikka Contin kitkat, kun ei jääradallekaan ole onnettomien talvien takia päässyt kohta pariin vuoteen.

      
  • Kun Nokian renkailla ajaa vähintään ohjeenmukaisen sisäänajon nastat pysyy ja melu pienenee.

      
  • Kyllähän se olisi miellyttävämpää ajaa Keski-Euroopan kitkoilla pitkin talvea, mutta myös viime vuosien lauhoina talvina on pääteitten ja isojen katujen ulkopuolella ollut vastassa aivan eri olosuhteet (lue: talvisen alhainen kitka)-karkeasti ajatellen Oulusta Hämeeseen. Nyt taas on näillä samoilla seuduilla ollut isompien numeroiden tieverkostossa kauttaaltaan talvisia ja todella liukkaita olosuhteita- toisaalta suolaa ei ole ollut pääteillä koko ajan tien täydeltä. Ja sitten ensi viikolla alkaa se (pohjoismaisenkin) kitkarenkaan käyttäjän tarkkuusaika, kun keli vaihtelee 15-20 pakkasista 0 tai jopa plussan puolelle. Osaan etelä-ja keskistä suomea tulee sateita jopa vetenä.

    Tuo Quun mainitsema melu on todella yksi tärkeä syy ajaa ne talvirenkaat varovasti sisään- mielellään kun olisi vielä lumikelit silloin. Voi olla, että rengasliikkeiden vanhojen pinossa on paljon huonosti sisäänajettuja ja sulalla ajeltuja nastarenkaita, joiden vaihtoikään on vaikuttanut kulumisen lisäksi myös melun lisääntyminen.

    Onkohan kenelläkään käytännön kokemusta tai tuntumaa siitä, että kuinka uusien nastamääräysten mukanaan tuoma suurempi nastamäärä on näyttäytynyt nastojen pysymisessä kiinni?

      
  • Inspektor: Sutimisenestoa ja ajovakaudenhallintaa ”vasten” ajavat kuskit irrottavat ensimmäisinä nastansa.

    Muuten kuten oma ajotapani, mutta unohdit toistuvat ABS jarrutukset.

    Tavoitteena ei toki ole ajaa Suojelusenkelin ohjaamana, vaan toistuvasti luiston rajallla pitoa tunnustellen, ettei liukas keli pääse yllättämään.

    Tilastotiede yli 40.000 km ajettujen renkaiden nastahukasta tulee keväällä.

      
  • Kyllä, unohdin juuri ne kuljettajat, jotka ajavat joka paikassa edessä ajavan perävaloja ihastellen. Eli kaikki liikennetapahtumien ennakointi puuttuen ja runsaasti jarrutellen.

    Tuota vasten ajamistakin voisi tarkentaa- toiset osaa ajaa " avustimien rajalla" (mutta ei juurikaan yli rajan, pienillä sortokulmilla)perstuntuman avulla, jolla tavalla luulen kirjoitusten (ja nastojen pysymisen) osalta 740 GLE:n osaavan tehdä.

      
  • Tämä aihe tuli taas mieleen kun kevällä on mukavaa käydä kävelyllä - tai ei oikeastaan ole.

    Taajamassa tekee nimittäin ajoittain mieli laittaa Peltorit korville kun ohi ajavien nastarenkailijoiden tuottama ohiajomelu on niin kovaa. Vaan koska kuulosuojaimia ei ole miellyttävä käyttää jatkuvasti on vain toivottava että säädetään "Nastarenkaat verolle" kuten Norjan pääkaupungissa on tehty.

    https://www.oslo.kommune.no/gate-transport-og-parkering/piggdekkgebyr/#gref

    Norjassa on talviolosuhteet kuten täälläkin.

    https://www.vegvesen.no/trafikkinformasjon/Reiseinformasjon/Trafikkmeldinger/Webkamera

    Omassa autonkäytössäni en ole enää moneen vuoteen käyttänyt nastoja, vaan aina olen päässyt turvallisesti perille. Aiemmin ajoin nastoilla kuten enemmistö tekee koska sellaiset tulivat auton mukana, joten ajokokemusta on myös "turvarenkaista".

      
  • Kuinka se vero sitä melua vaimentaa, tunge ne nastoista säästyneet rahat korviisi melusuojaksi.

      
  • Quu: Voi se olla tässä yksittäisessä tapauksessa niinkin että olisi pitänyt lähteä aikaisemmin että kerkiää aikataulunmukaiseen lastaukseen laivalle.
    Pohjoisen paperi ja sellu lastataan suoraan laivaan niin Veitsiluodon kuin Nuottasaarenkin satamassa. Rullat olivat muistaakseni menossa Etelä-Suomeen, mutta korjatkoon, joka tietää tarkemmin?

    Quu: Mutta aikataulutetussa ketjutetussa joukkoliikenteessä jos yksikin linja myöhästyy on koko paletti sekaisin.
    Nyt puhutaan hiihtobussista Rukalle.

      
  • Inspektor: Konginkankaan tapauksen tyylinen rajoitinta vasten ajaminen on niin yleistä että suorastaan ihme jos jotain vastaavaa ei tapahdu jossain vaihessa
    Jos joku muukin on lukenut tapahtumaselostuksen, niin korjatkaa, mutta muistelen että rahtari ei ajanut rajoitinta vasten, vaan oli varomattoman lähellä sitä eikä hänellä siten ollut enää riittävästi varaa vetää yhdistelmää suoraksi?

      
  • Karrette: Omassa autonkäytössäni en ole enää moneen vuoteen käyttänyt nastoja
    Jos vihjaat, että mikä sopii sinulle pitää sopia muillekin, niin kerro toki samalla millainen auto sopii ajotilanteesta riippumatta meille muillekin?

    Useampaan kitkarengaskeskusteluun eri foorumeilla olen osallistunut, ja käsikirjoitus on aina sama. Kitkoja tarjotaan ratkaisuksi moneen asiaan, ja nastoja pidetään asiaan perehtymättömien mahdollisuutena ajaa valheellisen turvallisuudentunteen vallassa myös talvella.

    Karrette: ajokokemusta on myös ”turvarenkaista”
    No siinähän se taas tuli.

    Sama peruskuvio jatkuu, ja on jo dokumentoituna tässäkin threadissa, joten en enää toista kuin lyhyesti:
    Kitkamies: nastoja ei tarvi, olen ajanut vuosia ilman kolareita
    Nastamies: mutku TM testit jäällä?
    K: Ei se mitään, kun ajaa ennakoiden
    N: Niinhän minä teenkin, ei kulutus muuten pysy normilukemissa
    K: Nastat tuudittavat valheelliseen pidon tunteeseen
    N: Mulla luistaa kaikki talvirenkaat. Luistaako se kitkarengas oikein?
    K: Ennakoi, asennoidu, lue keliä,...
    N: niin mutta luistaako se oikein?
    K: Veroja vaan turhille nastoille.

    Ei tästä saa sen vertaa selkoa, että joudun kokeilemaan itse.

    Olen heittänyt arpaa halvan Hankookin ja testivoittaja Contin välillä, mutta uusi taikakristalleilla seostettu Nokian kuulostaa sen verran kiinnostavalta, että taidan ottaa sittenkin sen?

    Talvirenkaiden käyttäjälle turhan hiekoitussäkin varaan mökille jo valmiiksi ennen talvirengaskauden alkua. Keväällä 2019 nähdään, oliko se normaaliin tapaan tarpeen vain naapurin tila-autoa ja katumaasturia varten, vai tarviiko itsekin?

      
  • 740 GLE "Nyt puhutaan hiihtobussista Rukalle"

    No ei siinä tapauksessa kannata kokotieverkostoa kunnossapitää.

      
  • Quu: No ei siinä tapauksessa kannata kokotieverkostoa kunnossapitää.
    Kyseinen osuus nelostietä on tärkeimmässä hoitoluokassa. Jos kunnossapito tarkoittaa suolaamista, niin se nyt ei kannata juuri koskaan eikä missään. Tässä tapauksessa olisi saattanut kannattaakin?

    Mutta tämä on sivuseikka, koska vastasin sinun postiisi, jossa ehdotit bussikuskin kiireen syyksi aikataulupaineita maan logistiikan romahduksen välttämiseksi:

    Quu: aikataulutetussa ketjutetussa joukkoliikenteessä jos yksikin linja myöhästyy on koko paletti sekaisin.

      
  • Tarkoittaako 740 GLE ettei jakelu ja joukkoliikenteen aikataulujen noudattaminen ole perusteltu syy suolaamiselle.

      
  • Verolle kyllä, vähintään. Katsokaa noita rouhittuja asfaltteja urineen, vain todella rikas tai idiootti maa sallii tällaista. Kumpaan kuulumme?

    Ajoin bussia seutuliikeenteessä, siis maalaispitäjissä kesärenkailla tietenkin ja heittämällä menin ohi henkilöautojen kun tie oli jäinen. (Pikaisesti jarruttaessa tosin olisi ehkä pitänyt törmätä johonkin halpaan).
    Ongelmia bussilla ei ainakaan ollut liukkauden vuoksi.

    Kaupunkipysäkit telibussit olivat kiillottaneet kyllä viimeisen päälle.

      
  • Onko maailmassa pöljempää autokansaa jotka pyytää lisää veroja jo korkeasti verotettujen autojen, myös käytön osalta lisää veroja.

    Kaaos on jo moneen kertaan nähty raskaassa liikenteessä kun liukkaudentorjunta on ollut myöhässä.
    Kevytliikenne on selvinnyt näistä nippa nappa määrällisesti pienillä henkilö ja omaisuusvahingoilla ajaessaan nastarenkailla.

      
  • Menkää nastojen puolustelijat näin keväällä katsomaan jonkun vilkasliikenteisen tien kuntoa jalkaisin. Ei tarvi ihmetellä, miksi autoilu suomessa on niin täristävää, meluisaa ja kallista (polttoainetta, renkaita ja tiet kuluu enemmän). Meillä suomessa ei oikeastaan ole edes oikeita asfalttiteitä. Ne on oikeasti huonompia kuin tampatut soratiet. Kuluneesta tiestä näkee selvästi, kuinka paljon siitä on irronnut irtokiviä. Omakin tuulilasi on säretty näillä irtokivillä tänä talvena.:(

      
  • Nykyisillä nastamääräyksillä on niin pieni pistovoima ettei ne ole oleellisessa osassa teiden kulumisessa.

      
  • Nykyisillä nastamääräyksillä on niin pieni pistovoima ettei ne ole oleellisessa osassa teiden kulumisessa.
    

    Ikävä kyllä tuo ei ole totta. Nastojen koon pienenemistä kompensoivat mm. nastojen määrän kasvu, autojen lihominen ja liikenteen määrän kasvu.

      
  • Eihän se ole nastojen syy että liikennemäärät kasvaa, no siinä mielessä että useampi selviää hengissä nastojen ansioasta.

      
  • Eihän se ole nastojen syy että liikennemäärät kasvaa, no siinä mielessä että useampi selviää hengissä nastojen ansioasta.
    

    Kyllä nastojen käyttäjien määrä korreloi voimakkaasi nastojen käytön haittojen kanssa. Jos nastojen ja kitkojen käyttösuhteet olisivat toisinpäin, niin teiden kuluminen ei olisi enää kovin suuri haitta nastarenkaille.

    Hengissä säilymisen suhteen nastat ovat tutkitusti tuntuvasti tappiolla. Liikennekuolemat ylipäätään alkavat olla jo varsin harvinaisia ja niistä vain pieni osa voi riippua talvirengastyypin valinnasta.

      
  • Jos nastarenkaiden haitat olisi suuremmat kuin hyödyt, niin ne kyllä kiellettäisiin.
    NHB ei voi sitä tietää mitä seurauksia sillä olisi jos nastarenkaiden jäisen tienpinnan karhentaman tienpinnan hyödyn kitkarenkaat menettäisi.

      
  • NHB on täysin oikeassa, paitsi nastarenkaiden yleinen käyttö saattaa jopa lisätä vaarallisia onnettomuuksia. Ensinnäkin nastarenkaat ovat käytettynä erittäin arvaamattomat. Etuvetoisessa nastaulkonema eturenkaissa antaa tuntuman hyvästä pidosta, mutta kun takarenkaissa nastat eivät pidäkään yhtä hyvin, niin siinä on vaarallinen rengassarja alla jäisellä tiellä mutkassa. Toiseksi teiden huono kunto aiheuttaa vesiliirto-onnettomuuksia ja renkaiden nopeampaa kulumista, mikä taas lisää riskiä varsinkin syksyisin.

    Kitkarenkaat ovat huonoimmillaan kiillottuneissa risteyksissä ja nastakielto voisi lisätä risteyskolareita, mutta näissä harvoin tulee henkilövahinkoja alhaisista nopeuksista johtuen.

      
  • Kertokaa se minulle miksi nastarenkaita ei kielletä pohjoismaissa jos turvallisuuden tai taloudellisuuden suhteen on enemmän haittaa kuin hyötyä?

      
  • Siksi koska se vaatisi poliittisen päätöksen lain muuttamisesta. Poliittisia päätöksiä ei taas tehdä turvallisuuden tai taloudellisuuden perusteella, vaan pakon vuoksi tai suuren yleisön miellyttämiseksi. Poliitikot tietävät, että lähes 90 % autoilijoista valitsee nastarenkaat erinäisistä syistä ja poliitikot pelkäävät menettävänsä äänestäjiä (menettävänsä työpaikkansa ja valtansa), jos alkaisi ajamaan nastarengaskieltoa. Lisäksi meillä on vaikutusvaltainen nastarengasteollisuus, joka saunottaa meidän virkamiehiä.. Nämät samat valmistajat tekevät myös meille kesärenkaita ja tietävät, että niitäkin menee moninkertaisesti karkeiden teiden vuoksi. Kannattaa saunottaa..

    https://areena.yle.fi/1-3179052

    Lisäksi nastarenkaat pyörittää satojen miljoonien asfalttibisnestä veronmaksajien rahoilla. Vaalirahat virtaa..

    Norjassa on nastarengasvero kaupungeissa ja sen vuoksi nastoja käytetään paljon vähemmän ja sen näkee teiden kunnostakin, kun ajelee siellä. Japanissa nastat kiellettiin jo 90-luvun alusta, vaikka pohjois-japanissa on vähintään yhtä haastavat kelit kuin suomessa.

    Joku aktiivinen voisi tehdä kansalaisaloitteen.

      
  • Lisäksi sivistyneessä maassa pitäisi ajatella ympäristöä ja ihmisten terveyttä enemmän kuin yksittäisen ihmisen oikeutta saada turvallinen tunne rengasvalinnalla. Meillä keskustelu pyörii enimmäkseen katupölyssä ja liikenneturvallisuudessa. Enemmän pitäisi puhua ympäristöstä. Auton renkaat ovat suurimpia mikromuovin lähteitä vesistöissä ja kaikki nastojen rouhima asfaltti huuhtoutuu ympäristöön. Lisäksi asfaltin ja teiden tekeminen aiheuttaa valtavat päästöt. Näihin verrattuna jonkun rekan myöhästyminen tai Virtasen Matin hiihtolomamatkan viivästyminen Espoosta Leville 15 minuutilla on aika naurettavan kuuloisia haittoja. Nastarenkaskielto voisi teoriassa aiheuttaa muutamia spekulatiivisia onnettomuuksia jäisillä teillä, mutta isossa mittakaavassa näillä ei pitäisi olla juuri mitään merkitystä päätösten tekoon, kun huomioidaan kokonaisuus.

    https://yle.fi/uutiset/3-9223396

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit