Ja Skodahan taisi voittaa koko testin. Corolla jäi kakkoseksi pienimmällä mahdollisella erolla. Testiin en ole jaksanut perehtyä, mutta voitaneen ehkä olettaa että Corolla on kehittynyt jos kerran panee kokonaisarvostelussa kampoihin jatkuvaa testivoittajaa Skodaa vastaan.
”Octavia on pihein polttomoottoriauto maantiellä ja kaupungissa.” Totta tavallaan, mutta ei kuitenkaan. Oikeammin olisi ollut sanoa, että testissä ollut Octavia on pihein pelkästään fossiilisia polttoaineita käyttävä polttomoottoriauto maantiellä ja kaupungissa, mutta että Octaviasta on olemassa vieläkin pihimpi versio, nimittäin kaasuversio G-tec, joka kaiken lisäksi on noin 1600 euroa halvempikin kuin samalla, mutta vain bensakäyttöisellä moottorilla varustettu malli. Biokaasulla ajaen auto on lisäksi liki päästötön.
Tämä testi meni juuri niin kuin aiemmin tänne kirjoitin.
Valitaan Toyotalle style malli ,joten rengasmelu nousee kovaksi (vaikka myydyin malli on active)ja valitaan myös proceed vaikka olisi mahdollista valita ceedistä farmarimalli ja vielä lisätään siihen kallein varustemalli että saadaan kelvottomat rengasprofiilit normi ajoon.
Entäs miten ylläpitokulut: kian ja fordin takuuta ei näköjään toimituksessa arvosteta lainkaan ,vaikka oikeassa elämässä kyseessä on niin iso turva mihin skoda ei ole edes uskaltanut lähteä. öljynvaihto 15tkm välein on erittäin järkevää oli sitten kyseessä mikä merkki vaan ja skodaan ehkä sillä välillä ei tarttis lisätä öljyä(jota epäilen kokemuksestani).
Näillä tehdyillä testivalinnoilla saadaan tietysti voittajaksi laitettua vag leirin auto eli ilmaiset hotelli ja ruoat on taattu vuodeksi TM:n koeajajille.
Hyvänä esim. autobild(saksassa) jossa todellakin arvostetaan pitkiä takuita, mutta olihan tässä vertailussa huvitavaa että 5teuron hinta eroakaan ei pidetä suurena..5teuroa on kuiteskin niin suuri ero että moista ei saisi tämänhintaluokan autoissa hyväksyä...mutta kun testaajien omasta kukkarosta ei ole kyse ja kyky heittäytyä ostajan rooliin ontuu ja 15% ei ole mitään merkitystä.
No eipä tartte enää jatkaa vag:n mainoslehden tukemista
@Jukka837 kirjoitti:

Olisi ansainnut maininnan edes.
Tietysti skodan kaasuversio olisi ollut pihimpi, toisaalta suorituskyky huomattavasti heikompi....toki eipä sillä tehoilla normaaliajossa niin väliä, mutta keskustelupalstoilla kaken a ja o ainakin joillekkin.
Itseäni harmittaa kaasuversio autoissa se että aika vähän on vielä kaasun jakelupisteitä
@Lukija23054 kirjoitti:

Mistä lähtien TM on voinut valita sen, millä tavoin varustellun esittelyauton saavat vertailuun? Ja oliko tässä vertailussa tehty jotain muutoksia TM:n käyttämiin arvosteluperusteisiin vai mistä kritiikki?
vag leirin ei tarvitse lahjoa vertailutestien tekijöitä varsinkaan japanilaisia vastaan, kyllä autot hoitaa kaikissa katekorioissa itse pisteet. Corolla on hyvä omassa kokoluokassaan, paitsi suomen karheat tiet on useille kalliimmillekin autolle muodostuneet pisteiden syöjiksi.
Autonvalintaan vaikuttaa monet tärkeämmät osa alueet kuin testivoitot.
Toyota oli selvästi ja todella suurella erolla pienikulutuksisin, paras ajettavuudeltaan ja paras voimalinjan toiminnaltaan, joista se sai 10 pistettä. Se sai saman yhdeksän pistettä kiihtyvyydestä Octavien kanssa kuten myös ääritilanteista.
"Jos ylläpitokuluihin lisättäisiin polttoainekulut, järjestys muuttuisi ja Corolla voittaisi, kirjoittaa TM. Nythän se Octavia laitettiin voittamaan yhdellä kymmenesosapisteellä. Nuo joilla tekijöillä Octavia sitten voitti, olitvatkin lähinnä mielipidekysymyksiä.
@_Quu kirjoitti:

Quuu...vag leiri nimenomaan on lahjonnut Euroopassa paljonkin autolehtia ja katsastustilastoja, voit asian ihan googlata

Luulisi TM.N nimenomaan itse valita testattavansa jotka haluaa testiin , vaan nyt ei edes mainittu että oltaisiin haluttu myydyin varustemalli.
"Ja oliko tässä vertailussa tehty jotain muutoksia TM:n käyttämiin arvosteluperusteisiin vai mistä kritiikki?"....ei todellakaan ollut vuodesta toiseen yhtä kummallinen valinta jatkuu
Entä oliko sinun mielestä 5teuron hintahaitaro hyvä tämän hintaluokan autoissa, entä väitätkö että kialla ei ollut wagon mallia testiin proceedin sijaan...uskallan väittää että oli vaikken automyyjä olekkaan.
Entä oliko sinun mielestä ylläpitokuluissa takuun arvostus noin vähäinen todellisuudessa mitä oli pisteissä.
J.K Oletko koskaan NHB ihmetellyt miksei tällä palstalla ole kuin 5-10 keskustelijaa autopalstoilla...oisko peiliin katsomisen paikka.

Minä puhun auton ajo ja käyttöomaisuuksista, myös omat kattavat kokemukset vie pisteet vag:n pottiin.

Tottakait auton ostoon vaikuttaa monet muutkin asiat kuin testivoitot, eihän näitä testejä lue kuin kourallinen auton ostajista ja näkeehän sen että toyota on myydyin auto.
Kerrottakoon ettei minulla ole toyotaa eikä kiaa, mutta se miksi näitä ostetaan on että hinta/laatu suhde on kohdillaan paremminkin kuin vag leirin autoissa...on yhden tekevää useimmille meneekö sinne yksi TM:n mittauskassi vähemmän vai ei...jokainen valitsee itselleen sopivan auton.
Olen myös omistanut vag leirin auton ja itse petyin jatkuviin vikoihin, ei paljon lämmittänyt että pärjäsi loistavasti vertailussa, näissä tapauksissa nimenomaan takuun merkitys on suuri mielestäni kun uutta autoa ostetaan.
Mitä auton ajettavuuksin tulee niin erot on äärimmäisen pienet, melutasoissa sitäkin enemmän ja siksi MIELESTÄNI olisi kiva että rengastus olisi vertailun autoissa se mitä varuste mallia myydään eniten, muuten voi jäädä lukijalle väärä kuva.
Lehtien lahjominen on ollut päivänselvää aina, sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Ja jos mokia lyödään järjestykseen tämä on niistä se mistä ei juttuja tehdä, vaikka aihetta olisi. Isot mokat kuten (päästöskandaali) päästöhuijaukset näistä on kirjoitettu piitkällä viiveellä mutta paineen alla maineen säilyttäminen jollain mittarilla on pakko tehdä jossain vaiheessa. Mainosrahat on suuri osa lehden tuloja tämä selittää monta makuasiaa ja pisteytystä. Valistunut henkilö ei testejä tarvitse mistään mitään tietämätön on helpoin viedä näillähän on kahva selässä ja suunta on aina selvä.
@Katukivi kirjoitti:

Juuri näin , mutta pakko oli saada voittajaksi skoda, muuten olisi nälkä mahassa ja hotelli muuttunut teltaksi
@tracktest kirjoitti:

Yksittäiset koeajot muodostuu omien mieltymysten mukaa, niissäkin saa parhaita arvosteluja pääosin samat merkit hyvine ja huonoine puolineen.
Vertailutestien pisteet tulee mittaustenperusteella, on naurettava väittää vag:n ostaneen pisteet maailman lehdistöltä.
Jokainen alanihminen tietää miksi bmwee ei pärjää vertailutesteissä, mutta audi vie pisteet.
Tuulilasin lempilapsi on ruotsalais/kiinalainen merkki ja Tekniikan Maailman lempilapsia päästöhuijauksessa ryvettynein konserni ja sen eri merkit. Tämä on mielipide joka on vuosien varrella vahvistunut eikä se näytä muuttuvan mihinkään. Lehden otsikoista on jo nähtävissä mihin tyyliin eri merkeistä kirjoitetaan, sisältöä ei tarvinne lukea sieltä löytyy aina tuttuakin tutummat "ongelmat" aina uudelleen ja uudelleen, kuin tauti joka ei lähde millään lääkityksellä.
Huomaan ettei Kumppani ymmärrä edelleenkään laadusta mitään, laatutietoinen toteaa asiat itse siihen ei naapurin eikä kumppanin mielipiteet vaikuta. Autotestejä lukevat ja niiden perusteella valintoja tekevät eivät yleensä pysty arvioimaan itse mitään. Kokemuksesta voin sanoa omaan arvioon luottavat saavat sitä mitä hakevat eikä huteja tule. Amatöörit ovat sitten oma lukunsa ja kaikenlaiset arviot pisteytyksineen niellään sen enempää pureksimatta kokonaisina paloina yskien ja kakoen.
Autozeitungin testi meni Ford Focukselle. 150 hevosvoimaiset farmarit. Ei ollut Toyotaa mukana tässä. Postaus liittynee kuitenkin otsikkoaiheeseen.
"Der neue Ford Focus Turnier 1.5 EcoBoost auf Rang eins bestätigt, dass die Kölner in der Kompaktklasse derzeit eines der besten Fahrzeuge am Start haben. Der Turnier bietet viel Platz und eine äußerst umfangreiche (Sicherheits-)Ausstattung. Auch sportliche Fahrer kommen dank der hohen Agilität auf ihre Kosten. Die übrigen Wettbewerber trennen indes nur wenige Zähler voneinander. Platz zwei geht an den in Ehren ergrauten Skoda Octavia Combi 1.5 TSI, dessen Raumangebot im Fond und maximales Laderaumvolumen immer noch Maßstäbe setzen. In der Eigenschaftswertung noch vor dem Skoda Octavia liegend, erreicht der VW Golf Variant 1.5 TSI Gesamtrang drei. Der hohe Preis wird dem Wolfsburger am Ende aber zum Verhängnis. Platz vier geht an den Hyundai i30 Kombi 1.4 T-GDI. Angesichts des geringen Rückstands von nur sieben Zählern auf den Golf ist aber auch er alles andere als ein Verlierer."
Ihmetyttää vaan se että henkilö pitää muita autoja kuin BMW:tä "kansanautoina", vaikka ei ole omien kertomustensa mukaan 1980-luvun jälkeen ajanut millään muulla autolla kuin BMW:llä.
Olen ajanut muillakin merkeillä mutta tämä ei ole antanut aihetta vaihtaa merkkiä.
Tässä lista premium-merkeistä.
Tekniikan Maailman ja Automotive News -lehden mukaan premium-autoja ovat:
Alfa Romeo
Audi
BMW
Cadillac
Jaguar
Lancia
Land Rover
Lexus
Maserati
Mercedes-Benz
Mini
Porsche
Saab
Volvo
Lähde: Automotive News, Tekniikan Maailma

Myydyimmät versiot taitaa ainakin Corollasta ja Ocusta olla pienimpitehoisia. Corolla lienee testiautojennvaraamisennaikoihin ollut markkinoillakin sen verran vähän aikaa, että sen myydyintä versiota välttämättä edes tiedetty siihen aikaan.
Itse mitä olen yrittänyt saada joskus jotain tiettyä tekniikkaa+varustelua koeajoon, eikä se ole mitenkään helppoa ihan vain siitä syystä, ettei sellaisia esittelyautoja ole. Varsinkin uunituoreet mallit, kuten Corollakin tässä, ovat usein aika kapealla paletilla koeajettavissa. Aiemmin mainitun Bemarinkin tapauksessa esittelyautot ovat usein sporttialustalla ja littanaprofiilisilla RF-renkailla varustettuja, eikä se tosiaankaan ole hyvä yhdistelmä TM:n vertailuun.
TM:n on huono valita varusteita, kun siihen on tyydyttävä, mitä on tarjolla. Itseäni ei ihmetyttäisi yhtään, jos maahatuoja haluaa esitellä varusteita varsinkin tuon tehokkaamman mallin potentiaalisille asiakkaille. Varusteiden hyvät katteet ohjaavat tuohon suuntaan.
Mun pointti on se, että on aika joutavaa meuhkata puolueellisuudesta tietämättä edes sitä, oliko sitä ”ei-puolueellista versiota edes saatavilla tai miksi tuollainen versio vertailuun päätyi. Usein nollatiedoilla mesoaminen menee väärän puun haukkumiseksi.
En yhtään ihmettele sitä, että palstan keskustelu on näivettynyt tässä vuosien varrella. Palstan moderointi on naurettavaa. Banneja ei saa oikein mistään ja jos pahimmat perseilijät sellaisen saavatkin, niin he ovat takaisin välittömästi vaihdettuaan nimimerkkiä. Samoin tämä viimeinenkin inkarnaatio tästä keskustelufoorumista on aika kökkö, eikä se varsinaisesti houkuttele uusia keskustelijoita palstalle.
Takuu on vähän kaksipiippuinen juttu. Joidenkin merkkien pitkä takuu olisi ollut itselleni tähän asti pelkkä kustannus. Jokuhan tuolla ihmetteli sitäkin, miksei kulutus näy kustannuksissa. Eiköhän se kulutus ole jo kertaalleen pisteytetty toisaalla.
Kian mallien saatavuudesta en tiedä mitään, enkä myöskään niistä syistä, miksi vertailussa on Proceed.
Onko tuossa Toyotan versiossa mitään sellaista varustetta, jonka parantaa suoritusta vertailussa? Esimerkiksi rengasprofiili voi helposti tuoda ääritilanteissa ja jarrutuksessa enemmän pisteitä.
NHB ketkä sinä laittaisit ulos näistä keskusteluista? Tuo on totta että fudujen jälkeen nämä samat trollit ovat täällä muutaman kuukauden viiveellä tosin eri nimimerkillä. Tässäkin on nähtävissä sama hyökkäys M880 muistuttaa erästä öykkäriä samoin argumentein ja kysymyksin solvausta unohtamatta.
NHB: "Bemarinkin tapauksessa esittelyautot ovat usein sporttialustalla ja littanaprofiilisilla RF-renkailla varustettuja, eikä se tosiaankaan ole hyvä yhdistelmä TM:n vertailuun."
Tästä samasta asiasta olen kirjoittanut kyllästymiseen saakka, hyvä kun joku toinenkin on samaa mieltä tästä epäkohdasta jolle ei näytä tulevan parannusta millään keinolla.
Mukavasti on Corolla lisännyt myyntiään aikajanalla tammi - heinäkuu.
2018: 282 kpl
2019: 2.653 kpl

Se on juuri näin
Yksittäiset koeajot muodostuu omien mieltymysten mukaa, niissäkin saa parhaita arvosteluja pääosin samat merkit hyvine ja huonoine puolineen.
Vertailutestien pisteet tulee mittaustenperusteella, on naurettava väittää vag:n ostaneen pisteet maailman lehdistöltä.
Jokainen alanihminen tietää miksi bmwee ei pärjää vertailutesteissä, mutta audi vie pisteet.
Tuulilasin lempilapsi on ruotsalais/kiinalainen merkki ja Tekniikan Maailman lempilapsia päästöhuijauksessa ryvettynein konserni ja sen eri merkit. Tämä on mielipide joka on vuosien varrella vahvistunut eikä se näytä muuttuvan mihinkään. Lehden otsikoista on jo nähtävissä mihin tyyliin eri merkeistä kirjoitetaan, sisältöä ei tarvinne lukea sieltä löytyy aina tuttuakin tutummat "ongelmat" aina uudelleen ja uudelleen, kuin tauti joka ei lähde millään lääkityksellä.
Tracktest hei, voittajat ovat laatutietoisten valintoja!
Huomaan ettei Kumppani ymmärrä edelleenkään laadusta mitään, laatutietoinen toteaa asiat itse siihen ei naapurin eikä kumppanin mielipiteet vaikuta. Autotestejä lukevat ja niiden perusteella valintoja tekevät eivät yleensä pysty arvioimaan itse mitään. Kokemuksesta voin sanoa omaan arvioon luottavat saavat sitä mitä hakevat eikä huteja tule. Amatöörit ovat sitten oma lukunsa ja kaikenlaiset arviot pisteytyksineen niellään sen enempää pureksimatta kokonaisina paloina yskien ja kakoen.
BMW:n kiinalaista sähköautoa iX3 tullaan myymään ympäri maailmaa. Ajatelkaa, kiinalainen (ei siis saksalainen) BMW maailmalla.
https://www.motorauthority.com/news/1117634_chinese-made-bmw-ix3-electric-suv-will-be-sold-globally
Kiristääkö foliohattu päätäsi? Haluaisitko autokauppiaaksi?
Autozeitungin testi meni Ford Focukselle. 150 hevosvoimaiset farmarit. Ei ollut Toyotaa mukana tässä. Postaus liittynee kuitenkin otsikkoaiheeseen.
"Der neue Ford Focus Turnier 1.5 EcoBoost auf Rang eins bestätigt, dass die Kölner in der Kompaktklasse derzeit eines der besten Fahrzeuge am Start haben. Der Turnier bietet viel Platz und eine äußerst umfangreiche (Sicherheits-)Ausstattung. Auch sportliche Fahrer kommen dank der hohen Agilität auf ihre Kosten. Die übrigen Wettbewerber trennen indes nur wenige Zähler voneinander. Platz zwei geht an den in Ehren ergrauten Skoda Octavia Combi 1.5 TSI, dessen Raumangebot im Fond und maximales Laderaumvolumen immer noch Maßstäbe setzen. In der Eigenschaftswertung noch vor dem Skoda Octavia liegend, erreicht der VW Golf Variant 1.5 TSI Gesamtrang drei. Der hohe Preis wird dem Wolfsburger am Ende aber zum Verhängnis. Platz vier geht an den Hyundai i30 Kombi 1.4 T-GDI. Angesichts des geringen Rückstands von nur sieben Zählern auf den Golf ist aber auch er alles andere als ein Verlierer."
https://www.autozeitung.de/ford-focus-turnier-hyundai-i30-kombi-skoda-octavia-combi-vw-golf-variant-test-196115.html#
Tracktest on vihainen Tuulilasille koska BMW 5-sarja sai Tuulilasin testissä moitteita ohjaustuntumasta.
M880 kenelle tuo läpsäisy oli tarkoitettu?
En ole. Tuulilasi voi kirjoitella mitä huvittaa se ei minua liikuta.