Käypäset Android-puhelimet

19 kommenttia
muokattu 18.05.2021 15:52

Kun hieman annoin teknistä tukea yhdelle puhelimen vaihtajalle, pohdiskelin mitkä Android-puhelinmerkit minulle kelpaisivat. Ihan tällaista eläkeläisen pohdintaa, josta saa olla eri mieltäkin.
Suoritin karsintaa, jonka tuloksena jäi vain kolme puhelinmerkkiä jotka kelpuuttaisin, Nokia, Samsung ja OnePlus.

Karsinnassa tiputin ensin pois kaikki ei Suomessa kovin yleiset puhelinmerkit. Sitten tipahtivat pois Huawei- ja Honor-puhelimet Google-ongelmien ja käyttöliitymänkin johdosta. Sitten huonot tai epävarmat Android-päivittäjät, Motorola ja Xiaomi (Mi ja Redmi). Motorolan suhteen tosi harmi, Motorolalla olisi mielenkiintoisia malleja. Xiomin puhelimissa myöskään käyttöliittymä ei ihastuta.

HMD Nokia pääsi jokunen vuosi sitten hyvään alkuun pomminkestävillä, yhdestä alumiinikappaleesta koneistetuilla 5-, ja 6-malleillaan. Muutama puhelinmalli samallaisella rakenteella seurasi, mutta sitten HMD valitettavasti siirtyi muiden puhelinvalmistajien tyyppiseen sandwich-rakenteeseen. Menetti oman persoonallisen tyylinsä, hukkuu muiden sekaan. Alkuperäisistä esim. Nokia 6 ja 7 olivat myös hyvän näköisiä ja kantikkaina miehen käteen mukavia.
Tällä hetkellä Nokian mallisto kaipaisi uusia malleja. X20 ja X10 ovat jonkinlainen päänavaus, mutta ovat ominaisuuksiinsa nähden n. 100€ liian kalliita. Kolme Android-päivitystä ja kolmen vuoden takuu ovat toki isot plussat. Joten sellaisen uskaltaa ostaa vielä myöhemminkin, kun hinnat ovat laskeneet. Uusia malleja on kait tulossa, mahdollisesti 8.4, vaiko tuleeko X-sarjalaiseksi nimettynä?

Samsungissa ei oikeastaan häiritse mikään muu kuin koti-ja paluunäppäinten muista puhelimista poikkeva järjestys. Tottumiskysymys, mutta silti, miksi ihmeessä? Malleja ja hintoja on joka lähtöön.

OnePlussassa ei sitten häitsekään mikään, varsinkin jos jätetään Nord N10 ja N100 arvostelun ulkopuolelle. Niihin kun ei ole tulossa muuta kuin Android 11 -versiopäivitys. Outo juttu OnePlussasta puhuttaessa. Tuttavapiirissä pari heikohkoa akkukestoa, mutta tuo "otantamäärä" on päätelmien tekoon liian pieni.

Vaimo on tuossa vihjaillut, että tarttisi uuden puhelimen, mutta ei ole vielä lähtenyt mukaan puhelimia käteensä sovittelemaan. Puhelin kun ei saisi olla liian iso.

  • @Rapro kirjoitti:

    Minulla on Samsung, jossa koti- ja paluunäppäimien järjestyksen voi valita. Mutta pidän ne tietysti Samsungin oletuksen mukaisena, vaikka muissa puhelimissa taitaa olla poikkeava järjestys. Mutta miksi ihmeessä muissa puhelimissa on näppäimet väärin päin?😊 Jos joku kuitenkin haluaa muuttaa järjestyksen vääräksi, niin sen voi tehdä. Kai muissakin puhelimissa näppäinjärjestys on käyttäjän valittavissa.

  • muokattu 18.05.2021 20:28

    Piti hieman googlettaa, Samsungissa voi tosiaan muuttaa ja muokata navigointipainikkeiden järjestystä ja muotoakin. Taitaa olla Oneplussakin mahdollisuus. Puhtaan Androidin puhelimissa en ole tuohon törmännyt.
    Luultavasti kaupastakin löytyy sovelluksia, joilla niitä voi muuttaa, jos niin tahtoo.

    On väärinpäin, tai oikeinpäin, tällä hetkellä Samsungilla olisi vaimolle passeleita vaihtoehtoja. Siis minun mielestäni.

  • NHBNHB
    muokattu 18.05.2021 21:11

    Oman kokemuksen perusteella pidän Huawein yhden näppäimen navigointia isona kehitysaskeleena Samsungin näpäimiin verrattuna. Kun kaikki tapahtuu yhdestä ja samasta näppäimestä, niin ei mene näppäimet sekaisin eikä niitä myöskään tarvitse etsiä.

  • Pidin kovasti nokialaisistani, 7plussa oli pari vuotta käytössä. Ongelmana niissä oli hajoava lataus portti jota ei takuuiän jälkeen kannattanut enää korjauttaa. Sama vika toistui useamman kerran, ja vaivasi myös lasten käytössä olleita 6.1stä ja 3.2sta(?).

    Näistä huolimatta palaisin mielelläni puhtaan Androidin nokialaiseen.

    Nyt sekä minulla että lapsilla käytössä Xiaomi, ei mitään valittamista mistään. Ainakin minusta tuntuu siltä että puhelimet ovat nykyään bulkkikamaa, aika sama minkä hankkii.

  • @M880 kirjoitti:
    Ainakin minusta tuntuu siltä että puhelimet ovat nykyään bulkkikamaa, aika sama minkä hankkii.

    Android 8.0 tuki on päättynyt tänä vuonna, joten käyttöikä ei ole lopulta kovin pitkä.

    Tämä minun kommenttini on aika perussuomalainen, mutta ostamalla nokialaisen työllistää espoolaisia, kun taas useissa muissa työllistää vain kiinalaisia (yhteiskuntamalli on kommunistinen yksi puolue). Etelä-korealaisen työllistämisessä ei ole mitään muuta vikaa kuin se että EU:n miljarditukipakettia ei sillä lyhennetä ollenkaan, pikemminkin kilpaillaan sitä vastaan.

  • muokattu 19.05.2021 08:58

    @Karrette kirjoitti:

    Android 8.0 tuki on päättynyt tänä vuonna, joten käyttöikä ei ole lopulta kovin pitkä.

    Oreo julkistettiin 12/2017. Miten pitkää tukea sille haluat oikein ja miksi? Nyt kun mennään jo versiossa 11 ja noin vanha puhelinkin on jo elinkaarensa lopussa, tai ohittanutkin sen, jos on uutena ostettu silloin.

    Androideissa on sellainen kummajainen, ei ihan wau-efektistä käypä, että kuluttajamalleissa päivitettävyys (ja takuukin osittain) on huonompi kuin mitä luvataan yritysversioille, ainakin Samsungilla. Tyyliin 1-2 seuraavaa versiota tuetaan vs. 2-3 seuraavaa.

    Tämä minun kommenttini on aika perussuomalainen, mutta ostamalla nokialaisen työllistää espoolaisia

    ...johtajia. Laitteita ei ole valmistettu Salossakaan aikoihin.

  • @Kumppani kirjoitti:

    :smile: Totesin että tuki päättyi tähän vuoteen, en pyytänyt sitä lisää.

    Laitteen käyttöikä on tuon mukaan 2018, 2019, 2020 ja vähän aikaa vuonna 2021. Laitteen käyttöikä on silloin hieman reilu kolme vuotta, vaikka on todennäköisesti voinut saanut päivityksen tuoreempaan Android-versioon.

    Itse opin kiinnittämään huomiota tähän seikkaan kun ostin alun perin Android 5-puhelimen (Sony) joka päivittyi käyttöönoton yhteydessä 6-versioon, että se olikin ollut kaupan hyllyssä jo turhan kauan vanhenemassa. Tämä tosin on jo vanhaa historiaa, tuki 6:lle päättyi 9/2109. Hyvä niin, koska en ollut tuotteeseen ihan tyytyväinen.

    "Espoolaiset johtajat" on asia mihin en ole kovinkaan perehtynyt, eli en tiedä missä Nokian puhelinten tuotekehitys tehdään. Jossakin kuitenkin jokaisen yrityksen pääkonttoritoimintojen pitää olla, ja Espoo on lähempänä (veronmaksun kannaltakin) kuin Peking.

    Huomasin vähän samanlaisen tilanteen Hackman / Iittalan Savonia-aterimissa. Tuote olikin Vietnamissa (sijainti on Aasiassa, Kiinan naapurissa, lähellä Thaimaata) tehty, vaikka sitä ei mainita missään esitteessä. Mutta oletan että peruste valmistuspaikan valintaan on se että tuotteen hinnasta vain pieni osa jää sinne valmistusmaahan, ja se kannattaa vaikka rahti kulkee tänne tuhansien kilometrien päästä.

  • muokattu 19.05.2021 16:13

    @Karrette kirjoitti:

    Totesin että tuki päättyi tähän vuoteen, en pyytänyt sitä lisää.

    ...mutta sai kuvan, että pidät sitä lyhyenä.

    Laitteen käyttöikä on tuon mukaan 2018, 2019, 2020 ja vähän aikaa vuonna 2021. Laitteen käyttöikä on silloin hieman reilu kolme vuotta, vaikka on todennäköisesti voinut saanut päivityksen tuoreempaan Android-versioon.

    Kyllä ja aika monet vaihtavat silloin puhelimensa koska se alkanut hitailemaan, hajonnut tms. ja takuukin on loppunut kuluttajamalleissa aikoja sitten. Puhumattakaan tapauksista jotka haikailevat taas "uusinta uutta".
    Eli mitä sitten?

    Itse opin kiinnittämään huomiota tähän seikkaan kun ostin alun perin Android 5-puhelimen (Sony)

    Asiaan täytyy kiinnittää huomiota, ei siinä mitään. Applen iPhone-mallien päivitysmahdollisuudet ovat varsin pitkälle luvattuja noin verrokiksi esimerkiksi (6s -malliin saa tämän hetkistä iOS14:ää vielä).

    "Espoolaiset johtajat" on asia mihin en ole kovinkaan perehtynyt, eli en tiedä missä Nokian puhelinten tuotekehitys tehdään. Jossakin kuitenkin jokaisen yrityksen pääkonttoritoimintojen pitää olla, ja Espoo on lähempänä (veronmaksun kannaltakin) kuin Peking.

    Koska nostit asian esille, niin helposti syntyi ainakin kuva siitä että sinulle merkitsi valmistusmaa jotakin. No jos johtajien työllistäminen on tärkeää, niin saman verran suomalaisia työllistävät varmaan sitten älypuhelimien maahantuojien konttoritkin sitten, vaikka itse laitteita tehtäisiinkin kaukoidässä, tai ns. edullisemman työvoiman maissa.

    Eli mikä on Nokian etu vaikka Samsungiin, paitsi perinteiseltä kalskahtava nimi, jonka moni vain vanhasta muistista yhdistää "vanhaan hyvään aikaan?

  • Nokian etu on siinä että Samsungin osalta kotimaisuusaste lienee 0%, mukaan lukien EU.

    Nokia (HMD) näyttää olevan kuitenkin samalla kotimainen kuin muutkin yritykset jotka ovat siirtäneet valmistuksen ulkomaille. Kuten vaikkapa Nokian renkaat ja Venäjällä tapahtuva valmistus. Kyseessä ei kuitenkaan ole venäläinen yritys.

    Vaan en ole asiantuntija, joten joku muu tietää varmasti paremmin.

  • @Karrette kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:
    Ainakin minusta tuntuu siltä että puhelimet ovat nykyään bulkkikamaa, aika sama minkä hankkii.

    Android 8.0 tuki on päättynyt tänä vuonna, joten käyttöikä ei ole lopulta kovin pitkä.

    Tämä minun kommenttini on aika perussuomalainen, mutta ostamalla nokialaisen työllistää espoolaisia, kun taas useissa muissa työllistää vain kiinalaisia (yhteiskuntamalli on kommunistinen yksi puolue). Etelä-korealaisen työllistämisessä ei ole mitään muuta vikaa kuin se että EU:n miljarditukipakettia ei sillä lyhennetä ollenkaan, pikemminkin kilpaillaan sitä vastaan.

    Olen kanssasi samaa mieltä. Kotimaisuusaste joka on >0% on ehdottomasti plussaa, vaikka sitten työllistettäisiinkin vain muutama espoolainen johtaja.

    Yllättävämpää kotimaisuusastetta löytyy Huaweilta jolla on täällä tuotekehitystä. Jostain, ehkä TMstä luin Huawein kuulokkeista jotka on ilmeisesti pääosin suunniteltu Suomessa

  • Nokia-nimellä myytävien puhelimien takana on HMD Global Oy, joka tällä hetkellä on saanut Asiakastieto Oy:n riskimittarissa lähes täydet pisteet eli 96 pistettä sadasta. Sillä yritys on korkeimman riskiluokan 5 yritys. Yrityksen osakepääoma on hulppeat 2.500,- euroa. Tosin yrityksen taseessa on jonkun sijoittamaa pääomaa 9 miljoonaa. Yrityksen vetovastuussa on pari suomalaistakin taiwanilaisten ja ranskalaisen lisäksi. Viimeisin julkaistu tilinpäätös on vuodelta 2019, joten ihan tuoreita tietoja ei ole kaikkien saatavilla. Firma on tehnyt miinusta monta vuotta peräkkäin.

    Minä en ole osannut mieltää nykyisiä "nokialaisia" puhelimia suomalaisiksi puhelimiksi enkä varsinkaan Nokia-puhelimiksi. HMD yrittää pyörittää toimintaansa menneiden aikojen Nokia-brändin voimalla, mutta näinköhän koko firmaa on olemassa kauaa. Luottotiedoissakin on jo ainakin yksi merkintä maailman luokan yritykselle naurettavalla muutaman tuhannen euron summalla. Merkintä on joulukuulta 2020.

  • @HybridRules kirjoitti:
    Nokia-nimellä myytävien puhelimien takana on HMD Global Oy, joka tällä hetkellä on saanut Asiakastieto Oy:n riskimittarissa lähes täydet pisteet eli 96 pistettä sadasta. Sillä yritys on korkeimman riskiluokan 5 yritys. Yrityksen osakepääoma on hulppeat 2.500,- euroa. Tosin yrityksen taseessa on jonkun sijoittamaa pääomaa 9 miljoonaa. Yrityksen vetovastuussa on pari suomalaistakin taiwanilaisten ja ranskalaisen lisäksi. Viimeisin julkaistu tilinpäätös on vuodelta 2019, joten ihan tuoreita tietoja ei ole kaikkien saatavilla. Firma on tehnyt miinusta monta vuotta peräkkäin.

    Minä en ole osannut mieltää nykyisiä "nokialaisia" puhelimia suomalaisiksi puhelimiksi enkä varsinkaan Nokia-puhelimiksi. HMD yrittää pyörittää toimintaansa menneiden aikojen Nokia-brändin voimalla, mutta näinköhän koko firmaa on olemassa kauaa. Luottotiedoissakin on jo ainakin yksi merkintä maailman luokan yritykselle naurettavalla muutaman tuhannen euron summalla. Merkintä on joulukuulta 2020.

    En minäkään. Mutta kyllä ne silti jättävät suomalaiselle kansantaloudelle keskimääräistä matkapuhelinta enemmän hyvää. Niiden espoolaisjohtajien lisäksi maksavat sille oikealle Nokialle myös lisenssejä. Jossain kuulin myös väitettävän että Nokia omistaisi HMDstä jonkun osan.

  • Luottotiedot eivät kerro aina kaikkea. Haettiinhan vakuutusyhtiö Fenniaakin konkurssiin yhden maksamattoman korvauksen vuoksi. Tappiota ei tietenkään voi montaa vuotta tehdä sen jälkeen kun käynnistysvaihe on ohi.

    Espoossa Leppävaarassa on yhtiön kotipaikka.

    Ei Nokian puhelimilla ole enää minkäänlaista sellaista etumatkaa, kuten niillä oli ennen Android ja iOS-tuotteita. Tuotemerkki sai kolhuja kun Windows-puhelimesta ei tullut suosittua, vaan se lakkautettiin.

    Erona muihin on Android jossa ei ole valmistajan omia räätälöintejä, ja Androidin luvatut pitkät päivitykset. Ja se että ihan heti ei muita eurooppalaisia puhelinmerkkejä tule mieleen.

  • @M880 kirjoitti:
    Yllättävämpää kotimaisuusastetta löytyy Huaweilta jolla on täällä tuotekehitystä. Jostain, ehkä TMstä luin Huawein kuulokkeista jotka on ilmeisesti pääosin suunniteltu Suomessa

    Jos ei takerruta yksittäisiin puhelinmerkkeihin, niin Suomesta (tarkemmin Oulusta) löytyy puhelinmodeemikehitystä Mediatek yrityksen alta, joka on siis taiwanilainen yritys. Työllistää nykyään jo yli 150 insinööriä. Noita LTE/5G modeemeja menee melkein kaikkien puhelinvalmistajien laitteisiin - eli kyllä sieltä Xiaomin, Samsungin, Nokian jne. laitteista löytyy kotimaisuusastetta myös tuota kautta.

  • @Karrette kirjoitti:
    Luottotiedot eivät kerro aina kaikkea. Haettiinhan vakuutusyhtiö Fenniaakin konkurssiin yhden maksamattoman korvauksen vuoksi. Tappiota ei tietenkään voi montaa vuotta tehdä sen jälkeen kun käynnistysvaihe on ohi.

    Espoossa Leppävaarassa on yhtiön kotipaikka.

    Ei Nokian puhelimilla ole enää minkäänlaista sellaista etumatkaa, kuten niillä oli ennen Android ja iOS-tuotteita. Tuotemerkki sai kolhuja kun Windows-puhelimesta ei tullut suosittua, vaan se lakkautettiin.

    Erona muihin on Android jossa ei ole valmistajan omia räätälöintejä, ja Androidin luvatut pitkät päivitykset. Ja se että ihan heti ei muita eurooppalaisia puhelinmerkkejä tule mieleen.

    Minusta ei ole itsestään selvää, että räätälöintien puuttuminen on etu. Räätälöinti voi myös parantaa käyttökokemusta. Pitkät päivitykset loppuvat lyhyeen, jos firma lyö hanskat tiskiin, mutta eihän sitä tiedä, miten HMD jatkossa pärjää. Veikkaan, että rahat saattavat olla jo aika finaalissa, mutta HMD ei ole julkaissut tuoretta tilinpäätöstä. Vuosi sitten kesällä 2020 saivat rahaa sijoittajilta, mutta 2019 tuli takkiin 333 miljoonaa euroa 1700 miljoonan (1,7miljardin) liikevaihdolla. Voi kuvitella, että jokunen kymppimiltsi on voinut mennä avainhenkilöiden taskuun ja heille homma varmaan on hyvin tuottoisaa, mutta eihän firma voi vuosikausia tappiota tehdä.

    Kun saa myytyä puhelimia niin suuren kpl-määrään, että siitä tulee liikevaihtoa 1700 miljoonaa, niin on se hurja luku. Vaan kun valmistamiseen meni yli 2000 miljoonaa, niin ei se oikein hyvältä
    pisnekseltä vaikuta.

  • Saa nähdä miten käy, palaako tuotemerkin maine sellaiseksi että Nokia valitaan helposti luotettavana tuotteena hyllystä, vai päätyykö johonkin toiseen. Kilpailu on varmasti kovaa, tosin sitä se on monella muullakin alalla.

    Minulle kävi niin hassusti että päädyin parista eri syystä Nokiaan, ja yksi syistä oli se että mikä niistä "dengxiapingeistä" olisi sitten ollut hyvä, kun en Sonya enää halua valita. Samsung ehkä, mutta sekään ei ollut yhtä miellyttävä minun makuuni.

  • @Karrette kirjoitti:
    Saa nähdä miten käy, palaako tuotemerkin maine sellaiseksi että Nokia valitaan helposti luotettavana tuotteena hyllystä, vai päätyykö johonkin toiseen. Kilpailu on varmasti kovaa, tosin sitä se on monella muullakin alalla.

    Minulle kävi niin hassusti että päädyin parista eri syystä Nokiaan, ja yksi syistä oli se että mikä niistä "dengxiapingeistä" olisi sitten ollut hyvä, kun en Sonya enää halua valita. Samsung ehkä, mutta sekään ei ollut yhtä miellyttävä minun makuuni.

    Eikö Nokia-merkkiset puhelimet olekin ihan kohtuullisen hintaisia eli eihän siinä suuria häviä, jos päivityksiä ei parin vuoden päästä enää saisikaan siinä tapauksessa, että HMD lyö hanskat tiskiin.

    Että kyllähän Nokia-merkkinen puhelin kannattaa ottaa, jos sellainen tuntuu itselle sopivalta.

    Minä pitäydyin varsinaisissa Nokia-puhelimissa yhtä kauan kuin Nokiakin. Viimeisin minun nokialainen oli WindowsPhone, muistaakseni 900 tms. Luottamus Nokiaan oli kyllä vähän rakoillut jo symbian-aikana, kun huomasin kalliin kommunikaattorin olevan oikeastaan vaatimattomampi ominaisuuksiltaan kuin halvemmat "tavalliset" nokialaiset. Tuntui, että kommunikaattorissa ei ollut juuri muuta enemmän kuin hinta. Brändillä hämättiin jo silloin.

  • muokattu 20.05.2021 22:10

    Brändin suhteen voi olla että iPhone sisältää myös "premiumia", vaikka hyviä puhelimia ovatkin.

    Nyt Nokia on minun mielestäni parempi valinta kun ovat Android-laitteita (Googlen tili + Play-store), eli jokin yhteen merkkiin rajoittava käyttöjärjestelmä ei ole haittana. Vaan siihen aikaan ei vielä tiedetty että jäljelle jää vain Apple ja Googlen Android, muut eivät pärjänneet, ei edes Microsoftin Windows.

    Vanhoissa puhelimissa kaikki on heikkoa verrattuna nykyiseen, ja tähän kun lisätään nopea netti ja yhteiskunnan siirtyminen nettipalveluun niin melkeinpä naurattaa wapit ja GSM:n mukanaan tuoma hieno ominaisuus: tekstiviesti.

    Eipä minulla näistä ole sen enempää tietoa, mutta mukava muistella miten ISDN-ajasta ollaan tultu valokuituun ja ollaan nyt siirtymässä 5G-aikaan. Ensi tai sitä seuraavana vuonna 3G:tä aletaan lopettamaan.

  • NHBNHB
    muokattu 21.05.2021 06:06

    @Karrette kirjoitti:
    Brändin suhteen voi olla että iPhone sisältää myös "premiumia", vaikka hyviä puhelimia ovatkin.

    Nyt Nokia on minun mielestäni parempi valinta kun ovat Android-laitteita (Googlen tili + Play-store), eli jokin yhteen merkkiin rajoittava käyttöjärjestelmä ei ole haittana. Vaan siihen aikaan ei vielä tiedetty että jäljelle jää vain Apple ja Googlen Android, muut eivät pärjänneet, ei edes Microsoftin Windows.

    Onhan noissa iOS tuotteissa omat etunsa. Ekosysteemi pelaa ihailtavan hienosti ja päivityksiä on tarjolla paljon paremmin kuin monissa kertakäyttöisyyden hengessä rakennetuissa Anrdoid-laitteissa.

    Kyllä varsin moni tiesi aikoinaan, ettei kahden epäonnistujan yhdistyminen luo mitään menetystarinaa, eikä joku langaton lataus mitenkään pelasta itse käyttöjärjestelmän ja sovelluskaupan heikkouksia. Olisi mielenkiintoista tietää se, miten olisi käynyt, jos Nokia olisi kiltisti valinnut Androidin siinä vaiheessa, kun monille amatööreillekin iOS:n ja Adnroidin ylivertaisuus oli selvää.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit