@Lukija31722 kirjoitti:
Onneksi on vain vähän reilu 300 m² aurattavaa, niin riittää tavallinen lumikola.
Mönkijällä lumityöt ovat monin verroin hauskempia kuin kolalla. Ja mihin voit käyttää kolaa, kun ei ole lunta? Ei tarvitse katua, jos hankkii mönkkärin, jonka kanssa mahtuu vaikka sieneen tai mustikkaan.
Sieneen tai mustikkaan voi mennä autolla yhtä hyvin, jos ei itse omista isoa lääniä. Toisen maita ei saa tuhota mönkkärillä yhtään tien ulkopuolella.
Meidän mökin ympäristössä on pienien mökkiteiden lisäksi hakkuiden jäljiltä metsäauto- ja traktorireittejä, joita varmaankin pääse mönkijällä, mutta auton kanssa olisi vaikeampaa vaikka olisi maasturi käytössä. Mönkijä on pieni vaikka ei kyllä kokoonsa nähden hirveän ketterä. Kääntösäde on yllättävän iso. Keulassa on vinssi, jolla voi kiskoa, jos onnistuu ajamaan koneen jumiin. Pitäisi kyllä olla vinssi takanakin, jotta voisi paeta omia jälkiään pitkin.
Luulisi, ettei maanomistaja pahastu siitäkään, jos seurailee jo olemassa olevia polkuja. Jäähän niihin jäljet, että leveämpi vekotin on kulkenut, mutta haitanneeko etään. Pitää kyllä selvittää maanomistajan mielipide etukäteen. Samoilta mailta mökkitönttikin on joskus vuosikymmeniä sitten lohkottu.
Eikä mönkijän naarmuuntimista ja/tai kaskon kattavuutta tarvitse miettiä niin tarkasti kuin auton kanssa.
60km/h maantiellä on kyllä sellaista menoa, että tuskin tulee ajettua pidempiä matkoja, mutta onneksi oli valmiiksi peräkärry, johon mönkijä mahtuu kyytiin.
Tuskin kukaan maanomistaja haluaa jälkiä metsässään pitää tai uusia sinne halua tuntemattoman tekemänä. Tutuille voi kulkuluvan antaa, jos he eivät aja vaikka taimien päälle.
Käyttöesine kannattaa naarmuttaa heti alkuun, että voi siitä sitten nauttiakin. Toivottavasti mikään vakuutusyhtiö ei maksa mönkkärin naarmujen korjausta. Saituudellakin pitää olla rajansa. Lapiokin pitäisi ostaa käytettynä, että raatsii käyttää.
Nythän on niin, että ei ole tehtaita, joissa valmistetaan käytettyjä laitteita. Käytetyillä laitteilla on kuitenkin isot markkinat ja käytetyistä menee parhaiten kaupaksi ne, joissa käytön jälkiä näkyy mahdollisimman vähän. Jos haluaa varautua siihen, että saa mytyä käyttämänsä lapion asiallisella korvauksella eteenpäin, kannattaa lapiota käsitellä mahdollisimman säästeliäästi, mutta ei tietenkään käyttämisestä tinkien.
Ennen kaikki oli paremmin. Tiettyjen maiden tehtaista tuli ruosteista tai muuten vanhan näköistä tavaraa. Useammasta osasta tehdyt kapineet sai itse purkaa ja koota uudelleen toiminnallisuuden saamiseksi. Nykyään tulee kiiltävää ja toimivaa ylilaatua.
@HybridRules kirjoitti:
Onko Yosemitella tai ZeiMZeillä tai jollain muulla kokemuksia nostosylinterin käytöstä puskulevyn nostoon/laskuun? Näyttää olevan myynnissä hydraulisylinterejä, jossa on ikäänkuin pieni koneikko sylinterin kyljessä eli ei tarvitsisi kuin sähköä mönkkäristä. Voisi kenties kaapia lunta peruuttamalla, kun levy ei nousisi itsekseen lumen päälle.
Eipä ole kokemusta. Vinssin vaijerin vaihdoin köyteen.
Maastossa liikkumiseen täytyy olla maanomistajan lupa, vaikka mönkkäri ei normiajossa paljon jälkiä jätäkään. Mustikanvarret vain lakoavat.

Suosittelevt käyttämään köyden kanssa alumiinista ohjainta rullienjasta. Mikä mahtaa olla syynä?

Netissä on mm. video, jossa vaijerin tilalle vaihdetaan köysi ja samalla rullien tilalle alumiininen ohjain. Ja köyden myynti-ilmoituksissa sanotaan, että pitäisi vaihtaa alumiininen ohjain, jossa on siis pitkulainen ura köyden ohjaamiseen.
En oikein ymmärrä, miksi vaijerivinssin rullaohjain ei kävisi köydelle. Joku syy varmaankin on, koska monta suositusta olen netissä nähnyt, mutta ilman perusteluja. Vinssivaijerin ohjausrullissahan alempi vaakarulla on paljon isommalla halkaisijalla kuin muut kolme rullaa. Luulisi, että köysi ohjautuu rullilla siinä kun alumiiniohjaimen uralla. Paitsi, jos vetolinja on vino. Pysty- ja vaakarullan väliseen "nurkkaan" joutuessaan köysi voi ehkä rasittua enemmän kuin alumiiniohjaimen "urheilukenttä"-uran päädyn pyöristyksessä?

Sama, ne vaijerit on saat*#&sta. Onneksi nykyään saa vinssejä suoraan köysivarusteisena - sellaisen virittelin puukärryn "joutsalaiseen", niin isommat puut saa kauempaakin kärrylle suhteellisen kevyesti.

Johtunee materiaaleista. Kärkkäiseltä lainaten alumiinisesta liukukidasta: "Suunniteltu käytettäväksi synteettisen köyden kanssa, vähentää rispaantumisen mahdollisuutta." Alumiini on metallina köydelle sopivaa ja liukasta, rauta olisi liian kovaa ja kitkaisaa. Köysi kuluu vähemmän.
Köysi on letkeää, vaijeri taas jäykkää. Köysi kääntyisi siis samassa paikassa mutkalle, kun vaijeri menee itsestään suoraan.

Miksiköhän pyörivä, halkaisijaltaan monta kertaa köyden halkaisijaa suurempi rulla olisi huonompi kuin alumiininen liukupinta, jossa köysi joutuu liukumaan pienemmän säteen ympäri kuin rullan vaipalla. Vinssin vaijeri/köysi purkautuu vinssin rummulta alakautta eli se taipuu alas kummaltakin puolelta liukuohjainta tai ohjausrullaa.
Luulisi, että laakeroitu teräsrulla on jopa parempi köydelle kuin alumiininen liukupinta?

Köyden kanssa sopii kita sekä rullat, mutta alumiinikita ei sovi vaijerille. Rullia pidän parempana.

Ei ollut ainakaan tarkoitus kirjoittaa mitään rullan tai liukupinnan paremmuuksista, jos sen niin ymmärsi. Tarkoitin vain materiaaleja. Köysihän venyy ja kutistuu koko ajan vedon vaihdellessa ja kuluu toista materiaalia vasten, vaikka se olisi laakeroitu rulla.
Yosemitelle & ZeiMZeille taas kysymys: netissä on juttuja, että vinssin vaijeri on mennyt jumiin (satuin jollekin vanhalle keskusteluketjulle). Kai köydet voi jumittua yhtä lailla? Jos puskulevyä nostaa ja laskee lumitöissä, niin vaijeri/köysi liikkuu vain lyhyeltä matkalta. Onko ollut ongelmia, että köysi esim. ei kelaudu tasaisesti vaan kiristyy toiseen reunaan rumpua ja toisessa reunassa on löysää köyttä? Onko teillä vaijeri tai köysi mennyt vinssin telalla sekaisin ja jumiin?

Vinoon vedättämisellä lienee mahdollista saada vaijeri tai köysi jumiin jos se kelautuu rummun toiseen laitaan. Sivurullien kyllä pitäisi ohjata riittävästi, mutta pitkällä vedolla voi kelalta vapaa tila loppua(?). Ei ole kokemusta.
Vaijerin, eikä etenkään köyden ei pidä antaa kelautua rummulle vapaasti, vaan vastetta täytyy olla. Mönkijää vinssillä vetäen tai muuten pitäen köyden kireällä. Langaton kauko-ohjain on ehdoton varuste!
Lumilevyn rissa kyllä ohjaa köyden keskelle rumpua. Vain jos päästää paljon löysää kelan ja rissan väliin, voi köysi kelautua epämääräisesti. Montaa kierrosta siitä tuskin tulee, joten ei liene ongelmaa siinäkään.

Mitä olen nähnyt esitekuvia lumilevy+mönkijä, niin en ole huomannut mitään rissaa vinssin koukun ja kitarullien välissä? Vai tarkoitatko rissalla juuri niitä kitarullia tai mikä niiden virallinen nimi mahtaakaan olla. Vinssissä ei ole vaijeriohjainta kuten esim. avokelavirveleissä. Vaijerin pitäisi olla melko kireällä koko ajan, jos haluaa sen kelautuvan nätisti.

Komppaan Yosemiteä. Lumilevykäytössä jumeja tuskin tulee olipa käytössä sitten vaijeri tai köysi, koska kelattava matka on niin lyhyt. Vaijerin olen saanut jumiin useamman kerran löysän kelauksen ansiosta. Oman kokemuksen mukaan vaijerin kanssa saa olla paljon tarkempi kelausvastuksen kanssa, eli sitä ei saisi päästää löysälle missään vaiheessa jos haluaa että se kelautuu nätisti. Jumit tosiaan aiheutuu vinokelauksesta tai varsinkin uuden vinssin tapauksessa uutuuden jäykästä vaijerista, joka käyttäytyy jousen tavoin, eli kun sen kelaa kireälle, niin vapautettettaessa vinssin kela ikäänkuin pyörähtää paikallaan ja kelan päällä oleva vaijeri löystyy. Alkusyksystä jouduin uusimaan puukärryn oman vinssin, ja paikallisessa Puuilossa oli vain vaijerimalleja hyllyssä sopivassa kokoluokassa, joten otin sellaisen - virhe - vaijerin sain jumiin ja hermot meni jo ensimmäisellä rankojen hakureissulla, jonka jälkeen vaijeri vaihtui köyteen.
Ja kaukosäädin on ehdottomasti hyvä varuste olipa käytössä sitten köysi tai vaijeri, etenkin jos joutuu useasti purkamaan "liinaa" pitkästi ulos kelalta ja kelaamaan sen siististi takaisin.
Lumea kolatessa puskulevy pitäisi siis pitää vaijerin varassa tai osata hyvin tarkasti pysäyttää vinssi, kun lumilevyn tassuta osuvat alustaan. Tasaisen asfalttikentän kolaaminen onnistuisi noin, mutta entä epätasainen maasto, jossa lumilevyn pitäisi myötäillä alustaa. Puskulevy vuoroin joko nousee irti maasta tai vaijeri löystyy. Vetohommassa varmaan vaijeri/köysi pysyy paremmin kireänä sisään kelatessa. Netissä on aika paljon juttuja jumiintuneista vinsseistä. Pistäydyin katsomassa paikallisessa liikkeessä katsomassa mönkkäreitä ja siellä esittelivät sylinterikäyttöä sekä lumilevyn nostoon että sen kulman säätöön. Voisi olla käyttövarmempi kuin vinssi ja saisi ehkä puskulevyllä vähän kaavittuakin lunta, kun sylinteri estäisi levyä nousemasta ylös.

Siis lumilevyn kiinnitys vinssin koukkuun, olipa se toteutettu miten vaan, on mönkijän keskilinjassa. Minulla kulkee "rissan" kautta. Joo, kireällä pitää olla.

Kyllä sen terän korkeuden saa aika helposti kohdalleen. Epätasainen pohja on sitten, kuten nykyään kuuluu ilmaista, haastavampi. Muutaman kerran talvessa minullakin levy kippaa jousien varassa, kun en muista ajoissa nostaa. Useammin kyllä kun tulee ajettu päin kovaa penkkaa.
Hydrauliikalla voi tietenkin hifistellä. Minä olen vielä jaksanut nousta satulasta levyn kulmaa säätämään. Liekö sille painattamiselle tarvetta.

Siistin kelautumisen saa siis aikaan se, että vaijeri/köysi ei pääse "kiipeämään" vieressä olevan köyden päälle ennenkuin rummun pääty tulee vastaan ja pakottaa köyden muuttamaan limityssuunnan kohti toista päätyä jne.
Zoomailin äsken netistä sylinterejä lumilevyn nostoon/laskuun. Hydraulisylinteri ei toisaalta jousta eli siihen pitäisi liittää joku jousikuormitteinen systeemi, että lumilvy pääsee joustamaan ylös isomman töyssyn kohdalla.
Mutta mitä, jos värkkäilisi paineilmasylinterin? Parilla sadalla saisi 12V kompressorin, joka on pieni paketti ja ekana netistä löytämäni malli antaa 13bar ja n. 70l/min. 50mm pi-sylinteri varmaan jaksaisi nostaa levysysteemin. Em. sylinterin ja kompressorin yhdistelmällä kestäisi liian kauan ajaa esim. 300mm isku, mutta täytyy tutkia, mitä tuottoja 12V kompressorille löytyy markkinoilta. Paineilmalle saisi myös paineen kertaajan, jossa on ilmasäiliö. Kertaaja nostaa paineen 2-kertaiseksi eikä vaadi ohjausta vaan vehje alkaa sätkiä painetta ylös heti, kun säiliön paine laskee alle asetetun rajan. Siinä on tuplamäntäpumppu, joka sätkii edestakaisin. Sellaista ei voi käyttää kompressorin sijaisena, koska se ei kestä jatkuvaa tuottoa, mutta toimisi varmaan ihan hyvin mönkkärin jaksottaisessa käytössä. Jos 12V kompressori tosiaan pystyy 13bar paineeseen, voisi käyttää hydraulisylinteriä esim. 20bar paineella. Kolmiasentoventtiilillä voisi sylinteria ohjata alas/ylös ja voimattomaksi. Keulapuskuriin sylinterin saisi kiinni melko yksinkertaisilla tee-ite-osilla. "Voimaton sylinteri" pitäisi toteuttaa niin, että sylinterin männän molemmin puolin on paine ja takapään paine säädetty tasapainotilaan etupäädyn kanssa. Muuten voisi sattua vahinkoja. Sylinteriä voisi ohjata käsikäyttöisellä 5/3-venttiilillä, jossa keskiasento on auki (Y-kara).
@HybridRules kirjoitti:
Lupasivat säätiedotuksessa eilen, että lunta pukkaa. Täällä on aurauskalusto nyt valmiudessa, mutta missä lumi? Kysyn vaan!
Millaisen pelin hankit?
Can-Am 570. Yksi pointti, että on Suomessakin tehdas, vaikka en tiedä onko tuossa mönkijässä suomalaista työtä mukana. Kun ei mönkkäreistä ollut mitään tietoa entuudestaan, niin vähän arpapeliä oli valinta.

Varmaan ihan pätevä valinta. Muista käyttää kypärää!

Kääntösäde on yllättävän iso noin pienelle laitteelle. Se on ainoa asia, mitä mietin, että olisiko kannattanut valita joku muu malli.

Katsoin yli 10 vuotta vanhoista vertailuista kääntösäteitä. Can-Am on tosiaan jäykemmästä päästä. Suuria eroja ei tosin ollut ja tuloksetkin heittivät vertailusta toiseen lähes samalla mallilla. Tuskin ohjaustehostin ainakaan paljoa kääntöympyrään vaikuttaa. Lienevätkö kahden istuttavat akseliväliltään pitempiä ja sen takia kankeampia. Yamaha oli aikoinaan, ja lienee nykyäänkin ketterimpiä. Nykyisiin malleihin en ole perehtynyt, kun ei ole vaihtotarvetta. Tosin alkaa poistot olla tehty, mutta kone hyvässä käyttökunnossa.

Can amissahan on 3-asentoinen ohjaustehostin. En osaa verrata mihinkään, mutta ei voi sanoa ketteräksi.

Miten on lumityöt sujuneet? Itsellä kirjanpidon mukaan 3,5 tuntia Jammulla tälle talvelle.

Kun sain kesytettyä vinssin, niin ihan hyvin sen jälkeen. Sain vinssin vaijerin niin sykkyrään, että piti irrottaa vinssi, jotta sain vaijerin pois kelalta. Vaihdoin samalla tilalle köyden. Senkin sain sykkyrälle ja eikun vinssi irti ja köysi pois. Sitten keksin, että lyhennän vaijerin pelkästään puskulevyn nostoon sopivaksi. Muuten hyvä, mutta vinssiä kasatessa jäi moottorin kytkimessä oleva (ilmeisesti pitojarru?) jousen pää väärälle puolelle kynsikytkimen kynttä ja vinssi alkoi temppuilla. Välillä moottori kuulosti kuin pyörisi, mutta köysi ei liikkunut. Sitten onnistuin vetämään vaijerin poikki ja taas vinssi auki.
Silloin huomasin, että se jousen pää oli vääntynyt poikki ja pala oli jäänyt pyörimään sen kytkimen ja pesän väliin. Päättelin, että se jousi on vinssin moottorin pitojarru. Kunnioitettavan yksinkertainen rakenne. Kytkimessä on ns. vääntöjousi, jonka päät on taivutettu siten, että kynsikytkimen kynnet pyöriessään kiristävät jousta pienemmäksi. Toiseen suuntaan pyöriessään moottorin akselilla oleva kynsi kiristää jousta myötäpäivään, jolloin sen ulkokehä pienenee eikä se enää laahaa kytkimen pyörimätöntä pesää. Kun moottori pyörii toiseen suuntaan, vinssin kelaa pyörittävän akselin kynsi kiristää jousen toista päätä vastapäivään ja jousi taas supistuu. Kun moottori ei pyöri, jousi laajenee kytkimen pesää vasten ja pitää vinssin pyörimättömänä, koska taakan paino kiristää jousta niin päin, että se laajenee. Vinssissä on melkoinen välitys, kolmiportainen planeettavaihde, joten moottorin akselilla ei kummoista momenttia tarvita pitämään taakkaa paikallaan. Otin jousen pois ja nyt vinssi on toiminut ihan ok eikä lyhennetty vaijerikaan ole sykkyröitynyt. Vinssi on muuten helppo ottaa irti, mutta ensin joutuu osittain irottamaan mönkkärin etukatteen ja se on hermoja vaativa homma. Ilman jousijarruakin puskulevy pysyy ylhäällä suuren välityssuhteen takia vaikka vaihteisto ei olekaan itsepidättävä. Mutta se pitää muistaa, että vinssi ei jaksa pitää paikallaan yhtä isoa kuormaa kuin ehjän jarrun kanssa.
Vinssin irrotusten/kiinnitysten lomassa olen ehtinyt lumiakin kolailla. En ole kokonaistunteja katsonut, mutta kotipihan kolaus kestää n. 2 tuntia. Piha ei ole niin suuri, mutta on sen verran hankalan mallinen, ettei koko hommaa pääse tekemään mönkkärillä. Mutta hybridi rulettaa tässäkin. Mönkkärin ja kolan yhdistelmällä homman tekee helposti.
Minulla on toinenkin piha aurattavana. Se on asfaltoitu ja periaatteessa sen lumityöt tekee "vaihtopalvelusopimuksella" iso kone, mutta kun se kone ei aina ehdi, niin olen mönkkäröinyt senkin aamutuimaan oikeastaan mönkkärin hankkimisen jälkeen kaikki lumisateet paitsi kerran. Eikä iso kone mahdu tekemään kaikkea, joten mönkkäri toimii joka tapauksessa trimmerinä.
Pihojen väli on n. 10km ja siirtelen mönkkäriä peräkärryllä. Tuurilla minun kärry oli valmiiksi tarpeeksi suuri kuomullinen Respo, jossa on kippi. Puskulevy on pari senttiä levempi kuin kärry, mutta kun levyn kääntää max vinoon, niin mahtuu kärryyn. Mönkkäri peruuttamalla kärryyn ja puskulevy perälautaan kiinni, niin mönkkäri on vähän etupainona, mutta lyhyt matka ja max 50km/h , niin menee kyllä. Kippi kärryssä on kätevä, kun kippi nousee ylös ja laskee alas mönkkärillä ajamalla. Saa mönkkärin helposti kyytiin ilman mitään kikkailua.
Olen tyytyväinen, että tuli hankittua mönkkäri. Pitänee seuraavaksi ostaa metsää, että saa mönkkärille hommaa kesäksikin🙂. Se vaan, ettei taida pätäkkää riittää siihen. Ehkä keksin jotain muuta kesäkelien ajaksi. Nyt mönkkärissä olevilla renkailla ei kyllä maantiellä tee mieli ajella.

Olipa sinulla "haastava" alku. Renkaat on aina kompromissi. Maastorenkaat huonot tiellä ja sileämmillä ei kannata lähteä maastoon. Metsää pitää olla sen verran, ettei joulukuusta tarvitse varastaa!
Minulla talvet tunnit vähäiset, koska ajelin ohuemmat pakkaslumikerrokset lingolla, kun hondamieskin olen. Perjantaina olisi ensimmäisen kerran tälle talvelle tarvinnut ketjuja, kun oli lumen alla sileä jäätikkö. En yhtä ajokertaa varten kuitenkaan laittanut.

Itseaiheutettu haaste vinssin kanssa, mutta kyllä "aurauskokemusta" heikentää, jos vaijerin aukikelautumista pitää koko ajan tarkkailla. Periaatteessa vaijeri on joko liian löysä tai se nostaa puskulevyä irti maasta epätasaisella alustalla. Lyhennetty vaijeri pelittää hyvin. Puskulevykäytössä pitkä vaijeri kelautuu auki/kiinni vain vinssirummun toisessa laidassa ja kireä vaijeri oli "kaivautunut" syvälle rummun sisäkehälle ja sitten mennyt ristiin rastiin löysän vaijerin kanssa. Piti rälläköidä vaijeri poikki rummulla, että sai purettua irti.
Kun ekan kerran otin vinssin irti, en tajunnut että sen sisuskalut eivät ole mitenkään muuten kiinni kuin, että kolme pinnapulttia sitoo vinssin paketiksi. Vedin pöydällä vinssin päädyt irti ja sitten pöydällä oli kasa osia eikä ollut mitään räjäytyskuvaa tms. käytettävissä. Mutta menihän se takaisin kasaan paitsi, että se jarrujousi väärään asentoon.
Minä en ole vielä ketjuja kokeillut, mutta on sellaiset varalla takapyöriä varten.
Minä olen osin reissupoliittisistakin syistä mönkkäröinyt pihan vasta muutaman lumisadepäivän jälkeen, kun lunta on ollut jo pihalla melko paksusti. Aikaisemmin pelkän kolan kanssa ei tullut putsattua pihaa yhtä tarkasti eikä yhtä laajasti kuin nyt mönkkärillä. Alkaa olla jo lumikasa maksimissaan. Kyllähän mönkkäri kiipeää kasan sivua ylös, mutta vähän arvelluttaa kuinka ylös uskaltaa kurkottaa. Yli 400kg painoisen kaatuneen mönkkärin alle ei paranisi jäädä.
Ennen kaikki oli paremmin. Tiettyjen maiden tehtaista tuli ruosteista tai muuten vanhan näköistä tavaraa. Useammasta osasta tehdyt kapineet sai itse purkaa ja koota uudelleen toiminnallisuuden saamiseksi. Nykyään tulee kiiltävää ja toimivaa ylilaatua.
Eipä ole kokemusta. Vinssin vaijerin vaihdoin köyteen.
Maastossa liikkumiseen täytyy olla maanomistajan lupa, vaikka mönkkäri ei normiajossa paljon jälkiä jätäkään. Mustikanvarret vain lakoavat.
Suosittelevt käyttämään köyden kanssa alumiinista ohjainta rullienjasta. Mikä mahtaa olla syynä?
Ei hajuakaan. Eikö ne suosittelijat kerro syytä?
Tuolta löytyy kaikenlaista:
https://old.sammysatv.com/

Otetaan nyt ihan iisisti. Moni on jäänyt mönkkärinkin alle.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009301664.html