Premium-farmarit

128 kommenttia
135
  • Vackraste:

    NHB tuossa pari viestiä aiemmin kiteytti asian hyvin: "jotta perheenäitien vaativa maku saataisiin tyydytettyä"

    Myynnin takia ajajan autosta(BMW) tehdään volvo/sitikka/vw `stabiili`. NHB tarkoitti varmaan jotain muuta, mutta minä olen hätää kärsimässä tulevaisuudessa kun haluan autolta muutakin kuin suuntavakautta. Haluan jatkossakin auton joka kääntyy kaiken muun hyvän lisäksi. Rautalangasta tätä ei tarvinne vääntää, täällä lienee muitakin jotka vielä toistaiseksi joutuu ajamaan muutakin kuin ruokakauppamatkoja.




    Varmasti näinkin. Vähän kuitenkin särähti korvaan että olisin aina jonka mielestä katuauton pitää kulkea kaitsematta suoraan. Olen aikas varma enemmistön autojen ostajista haluavan suuntavakaan auton ja vähemmistön BMWn kaltaisen labiilin.



    Jotenkin BMW ei silti ole onnistunut alustoissaan jos samantehoiset ja panoiset muun merkkiset autot on nopsempia radalla ja silti kulkevat suoraan myös urissa ja tuulessa. Tuollaisia löytyy VW konsernista useitakin punumattakaan Fordeista. Esimerkiksi Focus yhdistää loistavan ohjauksen ja suuntavakaan käytöksen loistavasti.

      
  • NHB:

    Etupyrien näyttämästä suunnasta voidaan poiketa monella tavalla. Ei silloinkaan ratilla suuntaa näytetä jos perä siirtyy keulan edelle tai kaikki renkaat luistavat.


    Pyörähdys ei tullut mielen viereenkään, kun en muista millä vuosikymmenellä olin viimeksi edes tappisladissa? Siitä olen samaa mieltä, että jos tavallisesti aliohjaavan auton perävalot ovat kaasua nostaessa pyörähtäneet edelle, ei aliohjaavuudesta sen jälkee ole enää haittaa.



    Tätä maltillisemmilla luistokulmilla tasapainoinen auto uskoo kun ratista kääntää siihen suuntaan mihin haluaa mennä. Ohuthan se ohjaustuntuma tietenkin luistavilla etusilla on, mutta kääntösädettä voi tiukentaa tai loiventaa ihan tarpeen mukaan.



    Nastarenkailla ajan, kuten varmaan arvasitkin.

      
  • Suuntavakaudesta puhuttaessa on myös syytä muistaa, että Suomen maantiet ovat moniin muihin maihin verrattuna surkeassa kunnossa. Tämä vaikuttaa myös oleellisesti esimerkiksi siihen BMW:n suuntavakauteen. Ei Bemarilla ole intressejä tehdä autoa sellaiseksi, että se kiinnostaisi Suomen asiakkaita. Toisaalta itse uskon, että juuri tästä johtuu se, että Suomessa BMW ei yleensä ole voittanut testejä. Suomen olosuhteissa esimerkiksi Audi ja Volvo ovat tältä osin parempia autoja.



    Sama asia koskee varmasti myös rengasmelua. Itse olen ihmetellyt, miksi melko kalliissakin autoisaa renkaista saattaa kuulua selvästi enemmän ääntä kuin mistään muualta. Hyvällä tiellä ajettaessa asian kuitenkin ymmärtää. Miksi autotehdas taaskaan panostaisi asiaan, josta vain muutamat tuhannet suomalaiset valittavat.

      
  • Totta.



    BMW myykin (kotimarkkinansa lisäksi) hyvin sellaisissa autoilumaissa kuin USA, Venäjä, Kiina - ja Suomi. Näiden maiden autoilevat kuluttajat eivät erityisemmin ole leimautuneet vaativiksi ajo-ominaisuuksien arvostajiksi.

      
  • Ajattelija2013:

    Toisaalta itse uskon, että juuri tästä johtuu se, että Suomessa BMW ei yleensä ole voittanut testejä. Suomen olosuhteissa esimerkiksi Audi ja Volvo ovat tältä osin parempia autoja.




    Kuten täällä monesti sanottu, niin bmw suuntavakaus kaatui 18" runflatteihin vrt audin 16" ei runflatit. Pistä samat pyörät bmw:hen niin on pykälää suuntavakaampi ja kun otat vielä nelivedon (kuten audissa), niin ollaan rinta rinnan audin kanssa. Nyt verrattiin omenaa ja päärynää..



    Hyvin suoraan kulkeva ja dynaamisesti kääntyvä ovat vastakkaisia ominaisuuksia ja näiden molempien hallitseminen yhtäaikaa on haastavaa. Esim. rengaskulmissa tehdään valintoja jompaankumpaan suuntaan. Näitähän voi tietysti jälkeenpäin muuttaa, mutta saattaa mennä hakuammunnaksi.

      
  • Bullshit. Ja koska em. toteutus on "haastava", BMW ei siihen kykene?

      
  • Eniten kyvyt taitavat loppua useimmilta käyttäjiltä, jotka eivät osaa valita suomen teile sopivia renkaita ja rengaskulmia.

      
  • Style66, tämän testin osalta toki renkaatkin vaikuttavat, mutta puhuin myös yleisesti testeistä Suomessa. 3-sarja ei mielestäni ole oikein koskaan pärjännyt niin hyvin, kuin voisi ehkä olettaa.



    Jos palataan Volvoon, niin aikaisemmin jo hämmästelin, että jenkeissä myydään mallia nimeltä T5 AWD. Mutta vielä enemmän hämmästyin nyt, kun luin että siinä onkin vanha kunnon 5 mukinen moottori, 250hv ja noin 400 Nm vääntöä. Selvästi siis kovempi peli kuin tämä Suomen T5, johon ei saa lainkaan nelivetoa. Kiihtyvyys nollasta 60 mph kesti 5,9s ja tämä siis automaatilla. Miksi Suomessa ei myydä tällaista mallia? Näin voitaisiin jättää kokonaan pois nykyiset T5 ja T6 mallit.

      
  • Ajattelija2013:


    Jos palataan Volvoon, niin aikaisemmin jo hämmästelin, että jenkeissä myydään mallia nimeltä T5 AWD. Mutta vielä enemmän hämmästyin nyt, kun luin että siinä onkin vanha kunnon 5 mukinen moottori, 250hv ja noin 400 Nm vääntöä. Selvästi siis kovempi peli kuin tämä Suomen T5, johon ei saa lainkaan nelivetoa. Kiihtyvyys nollasta 60 mph kesti 5,9s ja tämä siis automaatilla. Miksi Suomessa ei myydä tällaista mallia?




    Euroopassa on totuttu arvostamaan kehittynyttä tekniikkaa ja siellä on niin puhdasta bensaa, että laihaseoskoneet toimivat. Noiden vuoksi kehittyneimmät moottorit tulevat yleensä ensin Eurooppaan ja joskus myöhemmi Jenkkilään.

      
  • NHB, no kyllä tuo modernimmalta vaikuttaa kuin nykyinen T6.

      
  • kello68:

    Vackraste:
    Rautalangasta tätä ei tarvinne vääntää, täällä lienee muitakin jotka vielä toistaiseksi joutuu ajamaan muutakin kuin ruokakauppamatkoja.

    Olen aikas varma enemmistön autojen ostajista haluavan suuntavakaan auton ja vähemmistön BMWn kaltaisen labiilin.


    Hyvää ajettavuutta perustellaan suuntavakavuuden, kaarretasapainon ja ohjausvasteen kautta, mutta eri kuljettajien toiveet niiden painotuksesta eroavat.



    Minusta auto saisi lisäksi olisi joka tilanteessa samanlainen, myös kauppareissulla. On ärsyttävää huomata maantienopeuksilla lähellä neutraalia olevan auton käyttäytyvän hitaassa, jäisessä väärin päin kallistetussa liikenneympyrässä ikään kuin joku olisi vaihtanut eteen kesärenkaat. Tästäkin saa tykätä jos haluaa, minä en.



    Harva on valmis uhraamaan mitään noista ominaisuuksista kokonaan optimoidakseen yhden asian äärimmilleen (vaikka Citroen CX ja vanha BMW 300 hyviä yrityksiä ovatkin). Nickistäni voi päätellä minun toleranssini epävakaudelle keskimääräistä suuremmaksi, mutta en minä silti tykännyt aiemmin koeajamistani 2000-luvun Bemareista. Niitä koeajaessani en tosin edes tiennyt jonkun valavan henkilöauton renkaita samasta betonista kuin Panssari-Sisuun.



    F30 koeajolla tiesin, ja pyysin normaalein renkain olevan yksilön, joka myös Oulun Wetterillä oli tarjolla. Uusi 300 on mielestäni aiemmin koeajamiani Bemareita selvästi suuntavakaampi. Sitä en voi sanoa, onko se riittävän vakaa, koska se on jokaisen oma asia. Mutta jos vakaus on teille tärkeää, kannattaa verrata autoja vastaavilla rengastuksilla.



    Run-flatien missio ei ole ajamisen ilo, vaan paluu kotiin käsiä sotkematta.

      
  • Ajattelija2013:

    NHB, no kyllä tuo modernimmalta vaikuttaa kuin nykyinen T6.




    Vaikea sanoa kumpi on modernimpi, mutta T6 palkittiin jenkeissä 2011 ja ainakin silloin Volvo itse kehui sitä parhaaksi koskaan tekemäkseen moottoriksi.



    http://www.philstar.com/motoring/655273/volvo-cars-powerful-t6-engine-wins-prestigious-wards-10-best-engines-award



    T5 AWD on vaihtoehtona myös Suomessa uuteen V40 Cross Countryyn. 254 hv, vääntö 360 Nm + 40 Nm overboost toiminto, täyttää Euro 5 päästöluokituksen. Eiköhän tuo tule muuhunkin mallistoon T4:n ja T6:n väliin, jossa on ollut ammottava aukko. Ja tuohan jatkaa Volvon perinteitä 5-sylinterisissä moottoreissa, mikä on vaan hyvä asia.



    http://www.volvocars.com/fi/all-cars/Volvo-V40-Cross-Country/which/Pages/v40-cross-country-t5-t5awd.aspx

      
  • A-utoilija:

    ...täyttää Euro 5 päästöluokituksen.


    Uudelta moottorilta olettaisi tänä päivänä jo Euro 6:tta.

      
  • NHB:

    Eniten kyvyt taitavat loppua useimmilta käyttäjiltä, jotka eivät osaa valita suomen teile sopivia renkaita ja rengaskulmia.




    Näissä bemarikeskusteluissa hämmästyttää se, kuinka poliisi pärjää ihan tavallisilla autoilla, vaikka valinnassa pitää ottaa huomioon ihan oikeasti vaativa käyttö, ei pelkkä nautiskelu.

      
  • Ajattelija2013:

    NHB, no kyllä tuo modernimmalta vaikuttaa kuin nykyinen T6.




    Nelisylinteiset ovat syrjäyttäneet molemmat Volvon strategiassa.

      
  • Herbert:


    Näissä bemarikeskusteluissa hämmästyttää se, kuinka poliisi pärjää ihan tavallisilla autoilla, vaikka valinnassa pitää ottaa huomioon ihan oikeasti vaativa käyttö, ei pelkkä nautiskelu.


    Ai missä mielessä vaativaa? ABC:n hamppariaterian jäljittäminen vai tutkan lukeminenko on sitä vaativaa käyttöä? Toisinaan tosin tarvitaan isoa aukkoa, josta ripuileva asiakas on helppo heittaa kyytiin ja pellillä verhoiltua matkustamoa, jotta asiakkaisen ulosteet on helppo pestä pois. Siksipä Transporter onkin kaikkein suosituin valinta.



    Mikähän siinäkin on, että baanalla liikkuvilla poliiseilla harvemmin on Ladoja ja paljon Bemareita, toisin kuin saksalaisia virkaveljiään enemmän suomalaiselle virkamieskunnalle vaikutteita antaneella miliisillä? Tai siis entisellä miliisillä. Ex-presidenttimme mukaan Venäjän erinomainen ja erinomaisen demokraattisesti valittu länsimainen presidentti kun kitki korruption ja korvasi miillisit länsimaisilla poliiseilla.

      
  • NHB:

    Herbert:

    Näissä bemarikeskusteluissa hämmästyttää se, kuinka poliisi pärjää ihan tavallisilla autoilla, vaikka valinnassa pitää ottaa huomioon ihan oikeasti vaativa käyttö, ei pelkkä nautiskelu.

    Ai missä mielessä vaativaa? ABC:n hamppariaterian jäljittäminen vai tutkan lukeminenko on sitä vaativaa käyttöä? Toisinaan tosin tarvitaan isoa aukkoa, josta ripuileva asiakas on helppo heittaa kyytiin ja pellillä verhoiltua matkustamoa, jotta asiakkaisen ulosteet on helppo pestä pois. Siksipä Transporter onkin kaikkein suosituin valinta.

    Mikähän siinäkin on, että baanalla liikkuvilla poliiseilla harvemmin on Ladoja ja paljon Bemareita, toisin kuin saksalaisia virkaveljiään enemmän suomalaiselle virkamieskunnalle vaikutteita antaneella miliisillä? Tai siis entisellä miliisillä. Ex-presidenttimme mukaan Venäjän erinomainen ja erinomaisen demokraattisesti valittu länsimainen presidentti kun kitki korruption ja korvasi miillisit länsimaisilla poliiseilla.




    Ehkä Herbert tarkoitti kuitenkin Suomessa poliisikäytössä näkyviä Octaviaa ja Mondeota?



      
  • NHB:

    Ai missä mielessä vaativaa? ABC:n hamppariaterian jäljittäminen vai tutkan lukeminenko on sitä vaativaa käyttöä?




    Ai niin, unohdin ottaa huomioon kommentoidessani NHB:n kirjoitusta, että käsittelin suomalaisen virkamieen toimintaa. Ja sen kyllä vastauksesta huomaa. Mutta jos kuitenkin ajatellaan sitä, millaisissa tehtävissä poliisiautoa joudutaan käyttämään, harva siviili voi ajettavuuden merkitystä vastaavalla tasolla käyttää perusteena. Toki jokainen voi hankkia juuri sellaisen auton nautiskeluun kuin itse haluaa eikä siinä ole mitään pahaa. Jos kuitenkin pidetään jalat maassa ja pohditaan sitä, mitä merkitystä ajamisen kannalta nykyautojen ajettavuudella on, silloin jää erot tavallisen Octavian ja hinnaltaan kaksinkertaisen Bemarin välillä hyvin vähäiseksi. Lisäksi poliisi sentään järjestää ajokoulutusta. Hyvin harva siviilikuski itseään kouluttaa vastaavalla tasolla.

      
  • Niin mitä ne erityisvaatimukset poliisiautolle ovat? Niiden vuoksiko Transporter on suosituin?

      
  • NHB on nyt jostain syystä kovin näreissään virkavallalle, ja antaa sen näkyä kirjoituksissaan.



    NHB:kin varmaan myöntää, että poliisien käyttämillä ajoneuvoilla ajetaan joskus nopeuksia, joita muut eivät normaalioloissa voi ikinä laillisesti käyttää näillä bemareilla ja muilla "urheilullisilla" ajoneuvoilla. Silti polliisit pärjäävät vallan iloisesti nykykalustollaan.



    En tiedä NHB:n ajotaidoista höykäsen vertaa, mutta eiköhän ole vielä niin, että suurin osa näiden urheilullisten autojen käyttäjistä osaa kyllä painaa suoralla kaasua, mutta siihen se sitten jääkin.



    Hienot ralli-Subarut, joihin on pultattu 70-luvun videotaso takakontin päälle ym. ovat tehoineen ja ajettavuuksineen enemmän mielikuvien luojia, kuin todellisten tarpeiden mukaan valittuja ajoneuvoja.



    Jokainen arvostakoon ja valitkoon ajoneuvonsa omin kriteerein. Ei mitään sitä vastaan.

    Eikä merkkiuskollisuudessakaan ole mitään pahaa.

    Fanaattisuus on eri asia.



    Itse arvostan mukavuutta, tehoa, turvallisuutta ja täsmällisyyttä. Valitettavasti joudun tinkimään toiveistani ja ajan minun makuuni liian puskevalla Volvolla.

    Ehkä, joskus...

      
  • NHB:

    Niin mitä ne erityisvaatimukset poliisiautolle ovat? Niiden vuoksiko Transporter on suosituin?




    Noista numeroista, kun kyselet....

    http://www.hansel.fi/fi/kilpailutukset/11301

      
  • NHB:

    Eniten kyvyt taitavat loppua useimmilta käyttäjiltä, jotka eivät osaa valita suomen teile sopivia renkaita ja rengaskulmia.




    Useimmat kuitenkin olettaa että tehtaan pari sataa inssiä olisi osannut pistää pyöränkulmat ja kesärenkaat kohdalleen.



    Jos sinä tiedät nämä asiat niin voisitko konsultoida BMW huoltoja jotta hekin osaisivat pistää autoon pyöränkulmat kohdalleen. Kerro myynnin puolle myös minkä merkkiset kesä- ja talvirenkaat pitää olla.



    Ainakaan Joulukuussa ei BMW liikkeessä osattu sanoa mitkä talvirenkaat uuteen F30een kannattaisi laittaa. Myyjät kuitenkin suositteli run-flättejä. Minä en kuitenkaan ottanut autoa RF:llä vaan tavallisilla renkailla ja ehdottomasti 16-tuumaisina jotta auto kulkisi tiellä vaivattomasti ja jotta tiemelu olisi edes A4 tasolla.

      
  • Ei nämä tosiaankaan mitän vaikeita asioita ole. Perusasioita vähänkään autoista tietäville. Autoliikkeissä ikävä kyllä tätä vähääkään tietoa ei tunnu löytyvän. Itse asiassa tuumat eivät ole edes listan kärjessä.



    Eihän kyse ole siitä, etteikö bemarilla tiedettäisi. Alkuasetus säädetään mieluimmin vaan optimiksi niille isoille markkinoille, joissa teitä ei jyrsitä nastarenkailla urille.



    Osasiko "ammattilainen" kertoa mitään perusteita suositukselleen vai ihanko pelkkänä arvauksena tarjosi Runflatejä?

      
  • finman:

    NHB:
    Niin mitä ne erityisvaatimukset poliisiautolle ovat? Niiden vuoksiko Transporter on suosituin?


    Noista numeroista, kun kyselet....
    http://www.hansel.fi/fi/kilpailutukset/11301




    Eipä taida olla heidän tehtävänsä selitellä nettipalstojen nimimerkkien horinoita.

      
  • Poni:

    NHB on nyt jostain syystä kovin näreissään virkavallalle, ja antaa sen näkyä kirjoituksissaan.

    NHB:kin varmaan myöntää, että poliisien käyttämillä ajoneuvoilla ajetaan joskus nopeuksia, joita muut eivät normaalioloissa voi ikinä laillisesti käyttää näillä bemareilla ja muilla "urheilullisilla" ajoneuvoilla. Silti polliisit pärjäävät vallan iloisesti nykykalustollaan.




    Poliisit ovat ainoastaan systeemin juoksupoikia. Näreissäni olen systeemille, joka polkee kansalaisten oikeuksia ja demokratian periaatteita.



    Täysin laillisesti aika monella autolla olen ajanut niin suurta nopeutta kuin olen vain ne saanut kulkemaan.

      
  • Mulla ei ole edelleenkään tarvetta suositella kenellekään yhtään mitään.



    Mutta kuinkas moni on vertailun vuoksi ajanut vaikkapa Mondeota, Focusta tai Octaviaa Run-Flat renkailla?



    Huomasitteko eroa normaaliin rengastukseen?

      
  • Bemarin suuntavakavuudesta taidetaan olla montaa mieltä.... Näin kirjoitti Timo Turkula HS:ssa 27.10.12 BMW 320dA:n ajettavuudesa 18" RunFlateillä:



    "Ajettavuus

    Ajossa on ison auton ajo-ote. Tuntuma on lähempänä 5-sarjaa kuin edellistä 3-sarjaa. Suuntavakavuus on hyvä, vaikka ohjauksen keskiasennossa on tahmeutta.



    Aikaisempi 3-sarja oli leveillä renkailla uraherkkä. Uusi malli ei ole leveistä renkaista moksiskaan.



    Alusta on kypsynyt ja sietää nyt hienosti matalaprofiiliset run flat -renkaat. Ohjaus ei tempoile urissa, vaan kulku on vakaata leveillä 45-sarjan renkailla.



    Takavetoinen BMW on ketterämpi kääntymään kuin etuvetoiset Audi A4 ja Volvo V60, mutta kömpelömpi kuin huippuketterä Mersun C-sarja."



    Ja tällä tavalla HS 5.1.13, kun veti yhteen vuoden HS testien 3 parasta (1. A6 farkku ja jaetulla toisella sijalle 320D EffDyn ja uusi A3):



    "Toi­sek­si kor­kein ar­vo­sa­na, 8,7, jaet­tiin kah­den mal­lin kes­ken. Ison kes­ki­luo­kan BMW 320d Se­dan Ef­fi­cient Dy­na­mics tar­joaa to­den­nä­köi­ses­ti mark­ki­noi­den par­haan ajo­nau­tin­non, te­hon ja polt­to­ai­ne­ta­lou­den yh­dis­tel­män"

      
  • Olen nyt ajanut reilun 1000 km juuri ennen joulua ostamallani uudella BMW 320dA:lla (184 hv). Ajo-ominaisuudet ovat erinomaiset, auto kulkee suoraan eikä välitä ainakaan pienistä urista tai sivutuulesta ollenkaan. Auto on entistä (320iA vm.2006) tilavampi, hiljaisempi ja nastarenkaiden äänensävy on miellyttävämpi.



    Olen Timo Turkulan - joka on mielestäni hyvin asiantunteva ja kriittinen autotoimittaja - samaa mieltä: Uudessa 320dA:ssa on ison auton tuntu, se kulkee miellyttävän tasaisesti ja kaikki toimii kuten pitääkin. Erityisen hienoa on korkea moottoriteho ja vääntö yhdistettynä 8-vaihteiseen huomaamattomasti vaihtavaan vaihteistoon ja polttoaineenkulutus on tosi pieni.



    Oman autoni tilasin vakiokokoisilla 205/60 x 16 EI-runflat talvi- ja kesärenkailla (Continentalit), koska näin auton ajo-ominaisuudet ja hiljaisuus on parempi kuin runflateilla, joilla koeajoin useita uusia 300-sarjalaisia.



    Tätä autoa suosittelen lämpimästi.



    yst. terv. Esa Sairio



      
  • hackki:

    Bemarin suuntavakavuudesta taidetaan olla montaa mieltä.... Näin kirjoitti Timo Turkula HS:ssa 27.10.12 BMW 320dA:n ajettavuudesa 18" RunFlateillä:

    "Ajettavuus
    Ajossa on ison auton ajo-ote. Tuntuma on lähempänä 5-sarjaa kuin edellistä 3-sarjaa. Suuntavakavuus on hyvä, vaikka ohjauksen keskiasennossa on tahmeutta.

    Aikaisempi 3-sarja oli leveillä renkailla uraherkkä. Uusi malli ei ole leveistä renkaista moksiskaan.

    Alusta on kypsynyt ja sietää nyt hienosti matalaprofiiliset run flat -renkaat. Ohjaus ei tempoile urissa, vaan kulku on vakaata leveillä 45-sarjan renkailla.

    Takavetoinen BMW on ketterämpi kääntymään kuin etuvetoiset Audi A4 ja Volvo V60, mutta kömpelömpi kuin huippuketterä Mersun C-sarja."

    Ja tällä tavalla HS 5.1.13, kun veti yhteen vuoden HS testien 3 parasta (1. A6 farkku ja jaetulla toisella sijalle 320D EffDyn ja uusi A3):

    "Toi­sek­si kor­kein ar­vo­sa­na, 8,7, jaet­tiin kah­den mal­lin kes­ken. Ison kes­ki­luo­kan BMW 320d Se­dan Ef­fi­cient Dy­na­mics tar­joaa to­den­nä­köi­ses­ti mark­ki­noi­den par­haan ajo­nau­tin­non, te­hon ja polt­to­ai­ne­ta­lou­den yh­dis­tel­män"




    Harmi ettei noin erinomainen auto ja suuren parannuksen edellisestä mallista tehneenä selvinnyt Vuoden Auto 2013 finalistien joukkoon.

      
  • Ottamatta kantaa nimenomaan Timo Turkulan uutta 3-sarjan BMW:tä koskevaan artikkeliin, loistaa hän autotoimittajana enimmäkseen asenteillaan.



    Koettakaapa löytää yksi koeajo, jossa Turkula ei mainitse käsitettä "leveät renkaat". Ilmeisesti kyse on hänelle lähinnä missiosta.



    Onneksi on TM ja pari muuta oikeaakin autojulkaisua!

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit