Sakkoja korotetaan jälleen

113 kommenttia
«134

Milloin alamme saamaan tarpeeksi tästä autoilijoiden päähän potkimisesta? Suomessa on jo nyt maailman korkeimmat päiväsakot ja nyt ne kylmästi kaksinkertaistetaan. Myös jo kaksinkertaistettuja rikesakkoja nostetaan entisestään 25 %, jolloin yhteisvaikutus on 150 % korotus entiseen. Tällä ei ole mitään tekemistä liikenneturvallisuuden kanssa, vaan ainoa tavoite on kerätä rahaa. Toki se on aina ollut suomalaisen liikennevalvonnan perusperiaate, mutta nyt tämä myönnetään jopa ääneen. Sakko on siis muuttunut veroksi. Onko tällainen toiminta enää minkään oikeusvaltion mukaista? Jopa oikeuslaitos, poliisi ja lähes kaikki asiantuntijat vastustavat korotuksia.

Jo lievästä ylinopeudesta tulee 280 euron sakko. Vähintään yhtä käsittämätöntä on se, että hyvätuloisen ihmisen sakko saattaa monikymmenkertaistua, mikäli ajettu ylinopeus muuttuu 20 km/h:sta 21 km/h:ssa. Jo aikaisemmin hyvätuloisen ihmisen sakot saattoivat olla kymmeniä tuhansia euroja ja tämä vielä tuplataan. Ei tarvitse enää olla edes "rikas", niin kohtalaisesta ylinopeudesta rapsahtaa luokkaa 10 000 euroa sakkoa. Onko tämä oikeudenmukaista? Perus taparikollinen ei sen sijaan saa minkäänlaista rangaistusta, jäädessään kerta toisensa jälkeen kiinni kortitta ajosta tai kännissä ajamisesta, koska sakkoja ei tarvitse maksaa. Samaan aikaan vielä poliisin suorittama liikennevalvonta vähenee jatkuvasti, ja poliiseja korvataan kameroilla. Näin ollen todelliset vaaran aiheuttajat (rattijuopot, perässäroikkujat, suojatiesääntöjä noudattamattomat...) eivät edes jää kiinni, vaan sakkoja kerätään tavallisilta autoilijoilta, jotka hetken epähuomiossa ajavat ylinopeutta kameran kohdalla.

Suoraan sanottuna minä alan saamaan tarpeekseni tästä paskavaltiosta. Täällä ei ole kenenkään työtä tekevän ja koulutetun ihmisen järkevää elää. "Pakolaisten" koulutukseen löytyi taas 100 miljoonaa sormia napsauttamalla, samalla kun muuten koulutuksessa ja kaikessa muussakin säästetään. Puhumattakaan kaikista muista kuluista. Ei ihme, että lähes jokainen tuntemani suurituloinen harkitsee vakavasti ulkomaille muuttoa. Jätetään tänne kaikki sosiaalituella elävät jakelemaan etuuksia toinen toisilleen. Luultavasti jossain vaiheessa hekin ymmärtävät mistä se raha tulee.

  
  • Kun vaihtoehtoina ovat sdp, vihreät ja vasemmisto, niin vaihtamalla tilanne ei kyllä menisi ainakaan parempaan suuntaan. Vasemmistohan yritti jo nilkkapantaa jokaiselle autoilijalle ja jokainen tietää, miten tämä porukka suhtautuu autoilijoihin, maahanmuuttoon ja sosiaalietuisuuksiin. Harmi, että Suomessa ei ole yhtään oikeaa oikeistopuoluetta.

    Keskusta on aina ollut lähinnä omien etujaan ajava puolue, mutta Sipilältä odotin edes jotain. Esitys on ollut suorastaan surkea. Ei ole munaa tehdä minkäänlaisia päätöksiä ja "päätökset" perutaan heti tiukan paikan tullen. Pakolaisia kutsutaan hymyssäsuin Suomeen ja jopa omaan kotiin, mutta kutsut perutaan kun joku täysijärkinen kertoo missä mennään.

    Surullista seurattavaa. Ainoa järjissään oleva päättäjämme taitaa olla presidentti ja valitettavasti hänelläkään ei ole enää minkäänlaista valtaa mihinkään.

      
  • Niin, tämän oikeistolaisempaa hallitusta ei saa jalkeille.Muistaakseni mainitsit jossain keskustelussa olevasi äärioikeistolainen, mutta tuskin äärioikeistolaisten intresseissä päälimmäisenä on autoilijat. Joten siihen suuntaan tuskin kannattaa huudella sieltä tuskin apuja näihin asioihin olisi tiedossa. Sanalla sanoen olen pettynyt itsekin nykyiseen menoon tässä maassa. Mikään ei ole kuin ennen.

    Turvapaikanhakijoiden myötä koko yhteiskunnan turvallisuus järkkyy ja meno ei ole enää kenenkään hallussa vaikka niin väitetään. Kukaan ei tiedä ketä tänne tulee kun paperittomat ihmiset vyöryy yli rajan. Nyt pitäisi vapaa liikkuvuus lopettaa ja otta rajatarkastukset käyttöön ja ilman asiamukaisia papereita maahan ei ole mitään asiaa. Järjen käyttö on enempi kuin suotavaa nyt meidän päättäjiltä. Ja jos pääministeri Sipilän ymmärrys ei riitä ottakoon ulkoministeri Soini viisaana miehenä maalaisjärjen käyttöönsä, saisi toimillaan varmasti puolueen kannatuksen taas siinne missä se oli ennen vaaleja.

    Nyt vaaditaan jämäkkää johtajuutta jota koko kansan presidenttimme Sauli Niinistö osoitti nyt tarvitsisi kuunnella kansan ääntä ja panna maan asiat kuntoon. Ruotsista on puhuttu mallimaana, mutta sehän on maa missä kaikki on mennyt pieleen. Sieltä ei mallia pidä ottaa vaan ottaa opiksi se miten ei asioita voi eikä saa hoitaa. Nämä maat mistä turvapaikanhakijat tulevat ei ihmisoikeuksilla ole mitään merkitystä ja naisen asema on näissä maissa arvoton ja oikeuksia ei heillä juurikaan ole. Tälläistä kulttuuria ei Suomeen halua kukaan täällä ollaan kuten meidän lakimme määrää siitä ei pidä tinkiä kenenkään ja ne jotka ei tänne sopeudu saavat vapaasti lähteä. Rikollisille pikapalautukset välitttömästi kuten myös onnen onkijoille. Tässä tilanteessa emme pysty elättämään kaikkia. Ne jotka ovat oikeasti hädänalaisia ja vainottuja niile pitää antaa tuvapaikka se on sanomattakin selvä. Omat kansalaiset pitäisi olla kaiken aikaa etusijalla, mutta nyt on monelle tullut mieleen onko enää näin kuten pitäisi. Onneksi tässä maassa on sananvapaus kaikkien kertoa mielipiteensä joten veljet ja sisaret käyttäkää sitä tässä vapaassa maassa.

      
  • En uskoakseni ole sanonut kuuluvani äärioikeistoon. Jossain ketjussa kirjoitin, että EN ole niin äärioikeistoa, että haluaisin rajoittaa pienituloisten autoilua kovemmilla veroilla. Kuulun taloudellisessa mielessä kyllä oikeistoon, jota Suomessa ei oikein yksikään puolue näytä enää edustavan. Maahanmuutossa kuulun siihen järkiryhmään, joka hyväksyisi kyllä avun sitä tarvitseville, mutta ei tällaista aivan päätöntä rajat auki meininkiä, joka tulee tuhoamaan Suomen sekä taloudellisesti, että ainakin osittain turvallisuusnäkökulmasta.

      
  • Auton verotuksen siirtäminen käyttöön on äärivasemmiston sosiaalipolitiikkaa. Autovero ostettaessa, on lopulta pieni investointi auton kokonaishinnassa, joka säilyy auton vaihtoarvossa.

      
  • Ajattelija2015
    Kuulun taloudellisessa mielessä kyllä oikeistoon, jota Suomessa ei oikein yksikään puolue näytä enää edustavan.

    Mielenkiintoista...

    Kertoisitko, mitkä on tulorajat väleillä äärivasemmisto - vasemmisto - keskusta - oikeisto - äärioikeisto?

      
  • Tulorajat? Mitä ihmettä kumppani taas selittää? Vai oliko tuo olevinaan huono vitsi?

      
  • Miten "taloudellisessa mielessä" määritellään kuuluminen oikeistoon vrs. kuuluminen vasemmistoon?

    Onko esim. vasemmistolaisella talous paremmassa kunnossa kuin oikeistolaisella vai mikä tässä ajatuksessasi on taustalla? Ihan mielenkiinnosta vain ja ehkä vähän otsikon aiheen sivusta.

      
  • Ei oikeistolaisuudessa ole kyse lompakon paksuudesta, vaan ajattelutavasta. En ehkä osaa tuota tässä niin määritellä, etteikö joku koiranleuka saisi tästäkin kinaa aikaiseksi. Voisi kuitenkin sanoa, että oikeistossa ajatellaan omistajan näkökulmasta, vasemmistossa rengin näkökulmasta. Tuo nimenomaan liittyy vahvasti talouteen ja luulen ymmärtäväni mitä Ajattelija tuolla tarkoittaa. Sakkojen määrän korotus perustuu puhtaasti valtiontalouden paikkausyritykseen, mikä on väärin. Liikenteestä (kuten muistakin elämän osa-alueista) puhuttaessa en ainoatakaan sakkoa ole eläissäni saanut, joten sikäli minä en todennäköisesti jatkossakaan ole merkittävä rahoittaja tällä litteralla ja siten sakkojen korotus on minulle yhdentekevä juttu. Yhteiskunnassa toiminnalla pitäisi kuitenkin olla kestävät perusteet ja tämä sakkojen korotus ei sitä ole. Sipilä on kuitenkin selkä seinää vasten ja edelleen harva tuntuu oikeasti ymmärtävän Suomen tilanteen vakavuuden, joten tästä asiasta en hallitusta ala enempää moittia. Lisäksi Sipilä suoraan myöntää perusteet, eikä ala kansalle valehtelemaan, kuinka nyt on tärkeätä kitkeä rikollisuutta sakkoja korottamalla.

      
  • Tracktest muisteli kuulunko äärioikeistoon "rasistisessa mielessä", johon vastasin:

    "Kuulun taloudellisessa mielessä kyllä oikeistoon, jota Suomessa ei oikein yksikään puolue näytä enää edustavan. "

    Tällä tietenkin tarkoitan, että kuulun talouspoliittiselta arvomaailmaltani oikeistoon. Jos Kumppani tuosta ymmärtää, että oikeiston kannatus liittyy mielestäni suoraan henkilön tuloihin, niin en yhtään ihmettele, miksi juuri kukaan täällä ei ymmärrä Kumppanin sekoiluja. Jos on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla ottaa.

    Jos palataan asiaan, niin Herbert kirjoitti sakotusasiasta jokseenkin niin kuin itse ajattelen. Sakkojen korotusta ei voi perustella rikosoikeuden kannalta, eli sakot ovat muuttuneet veroksi. Tämä sotii vastoin kaikkea oikeistajua vastaan on suorastaan häpeällistä, että länsimainen "oikeusvaltio" rahastaa rangaistuksella, eikä tavoitteena enää ole rikoksen ehkäiseminen. Tämä tuhoaa koko oikeusvaltion perustan. Rangaistuksista tulee täysin mielivaltaisia.

    Liikennerike on muutoinkin ollut ainoa rikos, jossa Suomessa on todella kireät rangaistukset jo valmiiksi. Muutoin rangaistukset ovat erittäin lepsuja ja löhes koko kansa vaatii kovempia rangaistuksia. Nyt sitten tuplataan rangaistus rikkeestä, joka oli jo aikaisemmin erittäin ankarasti rankaistu.

    Kaiken tämän lisäksi sakotuksessa on useita jo mainitsemiani epäkohtia yksilön oikeusturvan kannalta. Pahimmat epäkohdat:

    1) Vahingosta (pieni ylinopeus) pienituloinen voi menettää usean päivän nettopalkan.

    2) Suurituloisen rangaistus saattaa monikymmenkertaistua, kun ylinopeus muuttuu 20 km/h:sta 21 km/h:ssa.

    3) Tavallista ihmistä rangaistaan erittäin kovalla kädellä, mutta maksukyvytön taparikollinen, joka on suurin vaara liikenteessä, ei jatkossakaan saa minkäänlaista rangaistusta kännikaahailuistaan.

    Vaikka tästä pieni meteli nousikin, niin ihmettelen, että meteli ei ole suurempaa. Toisaalta onhan se ymmärrettävää, sillä ylen ja hesarin punavihreät toimittajat eivät taida olla autoilijoita. Jos jostain sosiaalietuudesta nipistetään euro kuukaudessa, tai pakolaisille syötetään ilmaiseksi liian huonoa sapuskaa, niin johan ollaan barrikadeilla.

      
  • Hyvä kannanotto Ajattelija2015!

      
  • Vasemmistopuolueet on aina autoa koskevassa verotuksessa kussut duunarin kenkään, mutta tämä hallitus saa demarinkin punastumaan ja ohimot pullistumaan.

      
  • Ajattelija2015:
    "Tracktest muisteli kuulunko äärioikeistoon “rasistisessa mielessä”.

    Ei muistelussani ollut kyse äärioikeistolaisuudestasi rasistisessa mielessä vaan siitä, että totesit näin olet (aiemmassa keskustelussa vuosia sitten sanoit) lähempänä äärioikeistoa. Nykyisin tämä rasistin leima on otsassa kaikilla omilla aivoillaan ajattelevilla ihmisillä vihervasemmiston, vasemmistolaiseksi muuttuneiden kommunistien (ilmeisesti siedettävämpi nimitys aidosta kommunistista) ja suvaitsevaisten mielestä. Suurin piirtein kaikki muut on näiden toimesta haukuttu rasisteiksi paitsi presidenttimme Sauli Niinistö hyvän puheensa jälkeen.

      
  • Näin on. Enkä siis olettanutkaan, että sinä tracktest väitit minua rasistiksi, mutta joku olisi saattanut asian niin tulkita. Siksi tarkensin asiaa.

      
  • Luulisi, että joku puolue jo ymmärtäisi ajaa autoilijoidenkin asiaa. Jos joku kunnostautuisi perumalla tämän sakkoprojektin ja kaiken muunkin autoilijan kyykytyksen, niin siitä saisi varmasti paljon ääniä.

      
  • Tarkoitus oli lukea keskustelua sakotuksesta Tekniikan Maailman keskustelu palstalla, mutta jostain syystä tulinkin Homma foorumille. Merkillistä.

      
  • Autoilijat ovat päättäjille hyvä ja helpoin joukko kerätä rahaa valtion kassaan mistä sitten maksetaan nämä huimat palkat kyseisille henkilöille. Tämä sakkojen korotus on puhtaasti jatkoa tälle tuttuakin tutumalle toiminnalle. Ei tämä teatteri muutu minkään puolueen toimesta. Ennen hallitukseen pääsyä voi olla ennen vaaleja kansaa miellyttäviä ajatuksia framilla paljonkin, mutta kun hallitukseen ovet aukeaa kaikki lupaukset unohdetaan kuin mitään ei olisi luvattukaan. Kun miettii verotusta noin yleisesti ei voi käsittää miksi eläkeläisiä verotetaan, siihen ei löydy mitään järjellistä selitystä. Keneltä se on pois jos mummo saa lääkkeensä ja ateriansa ja illalla voi ottaa lääkkkeeksi vähän parempaa konjakkia kysyn vaan. Odotin Timo Soinilta hieman jämäkempää otetta, kun pääsi vallankahvaan hyvän äänisaaliin kera, mutta kovin on laihaksi jäänyt tämä jämäkkyys. Onhan tässä vielä aikaa näyttää mihin pystyy jos on sitä kuuluisaa tahtoa. Sanoista tekoihin sitä kansa eniten odottaa päättäjiltä ja eritoten Timo Soinilta.

      
  • Ei ole mitään käsitystä mitä ja mistä homma foorumilla keskustellaan kun en ole siellä vieraillut. Ilmeisesti harjis on kun vertaa Tekniikan Maailman keskustelua siihen, kun hieman laajensimme keskustelua kuten antoisaan keskusteluun kuuluu. En näe tässä mitään kummallista.

      
  • "Hieman laajensimme keskustelua." :D Todellakin.
    Suomen pakolaispolittiikka, rasismi, äärivasemmisto, jne. istuvat ihan luontevasti keskusteluun sakotuksen oikeudenmukaisuudesta.
    Henkilökohtaisesti minua vain ******aa, että nykyään ei voi käydä keskustelua edes syöttöpumpusta, ilman että joku pian puhuu vihervasureista, hyysäreistä, mamuttajista, jne., jne.

    Niin, ja totta kai olen käynyt Homma foorumilla. Sehän on vuosikausia ollut tapetilla ja uskon, että jokainen asioista kiinnostun ihminen haluaa tietää mistä puhutaan, kun puhutaan Homma foorumista tai "hommalaisista". Uskaltaisin väittää, että puhut pehmoisia, väittäessäsi, että et ole käynyt kyseisellä foorumilla.

      
  • No en saatana ole käynyt, älä jauha paskaa!

      
  • Avaa syöttöpumpusta keskustelu ja ala keskustella jos siinä on jotain keskustelemista.

      
  • Hold your horses, hyvä mies.
    Suosittelen käymään kyseisellä foorumilla, niin näet mikä on mm. maahanmuuttokeskustelun taso ja mistä puhutaan, kun puhutaan vihapuheesta ymv.
    Ei ollut tarkoitus loukata.

      
  • Tähän tarvittiin Kutvosenkin tarkennuskysymys ja Herbertin arvailuselitys:

    Ajattelija2015:
    Kuulun taloudellisessa mielessä kyllä oikeistoon, jota Suomessa ei oikein yksikään puolue näytä enää edustavan.

    Selitys:
    Tällä tietenkin tarkoitan, että kuulun talouspoliittiselta arvomaailmaltani oikeistoon. Jos Kumppani tuosta ymmärtää, että oikeiston kannatus liittyy mielestäni suoraan henkilön tuloihin, niin en yhtään ihmettele...

    Miksi et sitten kirjoittanut heti ensimmäisellä kerralla arvomaailmasta, höh. Katsos kun minä en myöskään hämmästy sinun kirjoituksistasi enää yhtään mitään. On vaan pakko tehdä tarkistuksia, ettei tule turhia "jaa hähhhh" -efektejä tulkintaan....

    Edelleenkään en ole siis hämmästynyt, jos et löydä Suomen puolueista itsellesi tukea, jos freudilaisella lipsahduksellasi paljastat käsityksesi politiikan menosta tuollaiseksi. Ei se politiikka katso, tai pitäisi katsoa, kukkaroa vaan monenlaista ideologiaan liittyvääkin tekijää on mukana.

      
  • Kun aikuisten kanssa keskustellaan, niin voisi kuvitella, että vastapuolella on jotain järkeä päässä, eikä jokaista asiaa tarvitse vääntää rautalangasta. Toki olen ennenkin huomannut, että kumppanin kanssa asia ei ole näin. Kumppani pyrkii tarkoituksella ymmärtämään kaikki vastapuolen sanomiset väärin ja juuri muuta antia Kumppani ei keskusteluihin tuo. Kenellä nyt edes tulee mieleen, että tulot ratkaisevat äänestyspäätöksen. No saipa kumppani jälleen kerran keskustelun sekaisin.

      
  • Harjis, en kyllä ole minäkään käynyt hommaforumilla ikinä elämässäni. Mutta keskustelunavaus liittyi osaksi talouteen ja siksi puhuin myös muusta kuin sakotuksesta.

      
  • Kun aikuisten kanssa kirjoittelee keskustelupalstalla, niin voisi tosiaan kuvitella, että vastapuolella, esim. Ajattelija2015:lla on tosiaan jotain järkeä päässä, eikä jättäisi oletuksille sijaa. Muuten jokaisesta asiasta tarvitsee vääntää rautalangasta. Toki olen ennenkin huomannut, että häneltä jää tuollaisten löysien lausuntojensa jälkeen paljonkin ihmeteltävää, mitä mahtoikaan tarkoittaa.

    Syyttömiä lukijat siihen ovat, miten sinua voi tai saa tulkita, hyvä Ajattelija2015. Kouluissakin on ollut tällä viikolla mediakriittisyys teemana sattumoisin, muuten. Heh..

    Herbertin näkemystä kirjoituksistasi tulkiten: oletko kirjoittanut siis rengin vai omistajan näkökulmasta? Esimerkinomaisesti...

      
  • Kun yleensä viettää aikaansa täysijärkisten ihmisten kanssa, niin ei tule edes mieleen jonkun saavan päähänsä, että äänestyspäätöksillä olisi tulorajat. Valitettavasti unohdin, että Kumppani pyörii palstalla. Pahoittelen.

    Herbert muuten kirjoitti näin:
    "Ei oikeistolaisuudessa ole kyse lompakon paksuudesta, vaan ajattelutavasta. En ehkä osaa tuota tässä niin määritellä, etteikö joku koiranleuka saisi tästäkin kinaa aikaiseksi."

    Eli eiköhän Herbert ymmärtänyt mitä tarkoitan ja lähinnä oikoi sinun hourailujasi.

    Menihän tämäkin ketju taas töydeksi sekoiluksi - kiitos kumppanin. Jospa jatketaan asialla.

      
  • Ajattelija2015:
    Menihän tämäkin ketju taas töydeksi sekoiluksi – kiitos kumppanin. Jospa jatketaan asialla.

    Ai tästäkö??

    Ajattelija2015 ihan alussa:
    Suoraan sanottuna minä alan saamaan tarpeekseni tästä paskavaltiosta. Täällä ei ole kenenkään työtä tekevän ja koulutetun ihmisen järkevää elää. “Pakolaisten” koulutukseen löytyi taas 100 miljoonaa sormia napsauttamalla, samalla kun muuten koulutuksessa ja kaikessa muussakin säästetään. Puhumattakaan kaikista muista kuluista. Ei ihme, että lähes jokainen tuntemani suurituloinen harkitsee vakavasti ulkomaille muuttoa. Jätetään tänne kaikki sosiaalituella elävät jakelemaan etuuksia toinen toisilleen. Luultavasti jossain vaiheessa hekin ymmärtävät mistä se raha tulee.

    Suoraan sanottuna: no... olkoot...

      
  • Vaikka tuosta, mutta pääaihe oli sakotus ja sen täydellinen mielettömyys.

      
  • Ajattelija2015: "Vaikka tuosta, mutta pääaihe oli sakotus ja sen täydellinen mielettömyys."

    Kumpi on mieletöntä: perusteet, joilla sakkoja määrätään, vai sakkojen rahamäärät? Vai onko kumpikin? Miksi tällainen kauhea poru sakkojen korottamisesta? Taitaa päteä vanha sanonta: se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Minua aihe ei hetkauta, en ole koskaan saanut sakkoja liikenteessä. Jos minulle joskus määrätään sakko esim ylinopeudesta, niin se on todennäköisesti aiheellinen.

    Mitä hyötyä olisi liikennevalvonnasta, jos poliisilla ei olisi käytettävissään myös sanktioita sääntöjä rikkoville? Pitäisikö olla käytössä (myös) virhepistejärjestelmä tyyliin kolmesta virheestä vuodessa kortti pois määräajaksi? Ja kortin palauttamisen edellytyksenä voisi olla autokoulun insinööriajon tyyppinen ajokoe.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit