Volvolla menee lujaa

341 kommenttia
«13456712

Nelisylinterisistä moottoreista ja kiinaomistuksesta huolimatta Volvolla menee lujaa, vaikka palstan tietäjät meille aivan muuta väittivät.

http://www.tuulilasi.fi/uutiset/volvolla-menee-lujaa-eniten-voittoa-yli-viiteen-vuoteen

Palstan suurin tietäjä NHB joskus jopa vakuutteli, että kiinaomistus tuskin hyödyttää Volvoa edes Kiinassa. Kas kummaa, Volvo kasvaa nimenomaan Kiinassa markkinoita paremmin.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/volvo-carsin-liikevoitto-kasvoi-vuoden-alkupuoliskolla---myynti-sujui-etenkin-kiinassa/76uVXnFf?ref=ampparit:8481&ext=ampparit

  
  • Volvo myy jopa yllättävän nihkeästi Kiinassa. Saksalaiset lähimmät kilpailijat myivät kaikki yli 50 000 autoa viime kuussa eli siis saman verran kuin Volvon myynti on koko vuosipuoliskolla. Jos Kiinan kasvulukuja objektiivisesti haluaisit hehkuttaa, niin Mersun +35 prosentti alkuvuodelta on Volvoa selvästi kovempi luku ja absoluuttisesti puhutaan tietenkin aivan eri luokan kasvusta. Objektiivisuus ei kuitenkaan tässäkään tainnut olla tavoitteesi.

    http://www.autonewschina.com/en/article.asp?id=16403

      
  • Volvon taloudellinen tulos kai pitäisi suhteuttaa siihen että palstan viralliset Volvo-dissaajat toivoivat että koko merkki lakkaisi kokonaan olemasta. Mutta onhan sekin sinänsä hyvä torjuntavoitto että kykenee vähättelemään Volvon nykytilaa vertaamalla sitä paljon suurempiin kilpailijoihin.

      
  • Vai että nihkeästi menee. NHB onkin maailman ainoa henkilö, jonka mukaan Volvolla menee nihkeästi. Merkillä on edelleen melko vanha mallisto (vain 90 sarja on uudistunut ja myynnissä) ja silti ollaan näissä kasvulukemissa. Mitäs kun uusi XC60 tulee tosissaan markkinoille.

    NHB:n väitehän oli, että merkki mahdollisesti kuihtuu lähes kokonaan (ainakin Euroopan "premium"-markkinoilta), eikä kiinaomisteisena pärjää edes Kiinassa. Kiinaomistuksesta piti siis olla ehkä jopa haittaa Kiinassa - saati muualla, kuten joitain vuosia sitten väitit.

    Volvohan oli todella surkeassa jamassa ennen Geelyn omistusta ja NHB moneen kertaan tivasi ja väitti, että Geelyn omistuksessa käännettä ei nähdä. Nyt Volvo siis kasvaa markkinoita nopeammin Kiinassa ja koko firman taloudellinen kannattavuus on pitkän ajan huipussa, huolimatta suurista panostuksista. Aikaisemmin Volvon piti surkastua lähes kokonaan kiinaomistuksen ja neloskoneiden myötä, mutta nyt sitä verrataankin Mersuun. Hieman ovat NHB:n tarinat muuttuneet muutamassa vuodessa.

    Objektiivisuus tosiaan on hukassa, mutta ei kyllä minulta.

      
  • Aikaisemmin Volvon piti surkastua lähes kokonaan, nyt sen pitäisikin myydä enemmän kuin MB. Objektiivisuus tosiaan on hukassa, mutta ei kyllä minulta.

    Nyt sinulta on kyllä loputkin faktat hukassa. Tuollaisia väitteitä en ole esittänyt. Yrität nyt suorilla valheilla perustellen todistaa olevasi oikeassa. Tämä tosin ei ole ensimmäinen kerta ja tiedänkin, että mitään pahoittelua tapahtuneesta on turha odottaa. Luvut kertovat suoraan sen, että Volvo ei menesty missään suhteessa erityisen hyvin Kiinassa. Jatketaan keskustelua sitten, kun linkität väitteeni, joissa väitän Volvon surkastuvan kokonaan ja odotan Volvon myyvän Mersua enemmän. Tuollaisia väitteitä ei ole ja ne ovat pelkästään mielikuvituksesi luomuksia.

      
  • Tuossa on NHB:n aiempaa kirjoittelua jossa hän povaa Volvolle vaikeuksia kiinalaisomistuksessa. Oikein mikään asia ei ole hyvin.

    "Konserniratkaisukin on kuitenkin ratkaisu. Geelyllä ei ole tällä hetkellä oikein mitään ratkaisuja. Viime vuosilta tulee ensimmäisenä mieleen kaksi merkkiä, jotka ovat nostaneet toimintaansa aivan uudelle tasolle. Ne ovat Mini ja Skoda. Molemmilla on vahva konserni takana. Tämä varmasti sitoo käsiä, mutta tuo myös sellaisia mahdollisuuksia, joita pienellä valmistajalla ei ikinä olisi. Korealaiset merkit ovat myös olleet nousussa. Niidenkin takaa löytyy vahva konserni.

    Pidän sinua sinisilmäisenä jos et näe Fordin omistajuudessa mitään etuja Geelyyn verrattuna. Tämäkään ei ole provo. Etkö näe yhtään ongelmana sitä, että pienellä kiinalaisten halpa-autojen valmistajalla ei ole itsellä osaamista kehittää Volvoja tai tarjota valmista tekniikkaa niihin?"

    "Fordin vahvuuksiin voidaan laskea vaikkapa kattava valikoima Volvolle lainattavissa olevaa tekniikkaa. Volvoa pienemmällä kiinalaisella valmistajalla ei ole tällä hetkellä oikein mitään sellaista tekniikkaa, jota voisi lainata Volvoon. Ainakaan jos on tarkoitus tehdä nykyisen kaltaisia Volvoja. Samoin vanhan ison valmistajan omistajuus koetaan varmasti luotettavammaksi kuin tuntemattoman kiinalaisin pikkutekijän omistajuus.

    Geelyn taloudellisesta tilanteesta en tiedä, mutta tuskin Geely ainakaan autoja myymällä kovin suuria summia ansaitsee. Fordista tiedämme jo sen verran, että siellä on tehty täyskäännös parempaan suuntaan."

    "Mitä nämä monien kehumat Geelyn resurssit ovat? Ainakaan minä en ole nähnyt mitän sellaista, mikä indikoisi väkeviä resursseja. Väkeviä resursseja vastaan puhuu esimerkiksi se, että Geelyllä on isoja ongelmia saada autojaan täyttämään eurooppalaisten päästö- ja kolariturvallisuustestien minimivaatimukset. Ei tuon nyt luulisi olevan kovin hankalaa, jos on edes kohtuullisesti resursseja käytettävissä."

      
  • Geely, Great Wall ja Cherry myyvät Kiinassa
    ”Joulukuussa 2016 autojen myynti nousi Kiinassa 9,8 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Hyvin meni varsinkin Geelyllä.

      
  • Derric tuossa laittoikin aika tyhjentävästi puppugeneraattori NHB:n juttuja aikaisemmilta vuosilta. Kun Volvolla oli mennyt surkeasti Fordin seurassa ja varmasti oltiin jo lähellä koko merkin katoamista, niin NHB kirjoitti toistuvasti siihen suuntaan, että Geelyn omistus vain huonontaa tilannetta, eikä ainakaan paranna sitä missään. Nyt Volvon tilanne on parempi kuin vuosiin ja Volvo tekee hyvää tulosta, vaikka Geelyn alla on uudistettu vasta Volvon kallein eli 90-sarja. Volvon menestynein malli XC60 on vasta juuri tulossa myyntiina pian tätä seuraavat vielä pienemmät mallit.

    Kiinassa Volvo kasvaa markkinoita nopeammin, vaikka NHB:n mukaan Geelyn ei pitänyt parantaa edes Kiinan myyntiä. Paniikissa NHB sitten kaivaa jotkut Mersun kieltämättä huippuhyvät myyntiluvut Kiinassa ja nyt sitten Volvon pitäisi hakata Mersukin myynnissä ja kasvussa. Ei tuollaisesta silloin vuosia sitten puhuttu mitään, vaan kyse oli siitä, nouseeko vai uppoaako Volvo Geelyn alaisuudessa. On yksiselitteisen selvää, että Geely pelasti Volvon ja Volvolla menee huomattavasti paremmin kuin Fordin alaisuudessa. On myös yksiselitteisen selvää, että NHB oli tässäkin asiassa täysin pihalla. Mutta siinä nyt ei olekaan mitään uutta.

    Ei siinä mitään, että NHB on ollut täysin pihalla ennustaessaan tulevaisuutta. Mutta se on jo ärsyttävämpää, että nyt kaveri satuilee ummet ja lammet jutuistaan. Tosin ottaen huomioon NHB:n saksalaisen autoteollisuuden kovan fanituksen, niin kaipa tuo satuilu kuuluu asiaan.

      
  • Kun muut trollit ovat palstalla hiljentyneet ja kaikki edellytykset palstan tason nostoon näyttäisivät olevan, niin Ajajttelija on aktivoinut itsensä oikein kunnolla. Aiheita on tasan kaksi: Volvon ylistäminen ja saksalaisten haukkuminen. Derrickille pisteet siitä, että hän on nostanut profiiliaan viime aikona ja vähentänyt asiatonta huutelua, mutta Ajattelijasta ei ikävä kyllä voi samaa sanoa. Nostan myös muille hattua siitä, ettei kukaan lähde mukaan huuteluun.

    Derric tuossa laittoikin aika tyhjentävästi puppugeneraattori NHB:n juttuja aikaisemmilta vuosilta.

    Derrickin lainaamissa kirjoituksissa ei ollut yhtään sellaista väitettä, mitä sinä esitit. Alla käyn läpi tuo tuoreimman noin esimerkin omaisesti.

    Kiinassa Volvo kasvaa markkinoita nopeammin, vaikka NHB:n mukaan Geelyn ei pitänyt parantaa edes Kiinan myyntiä. Paniikissa NHB sitten kaivaa jotkut Mersun kieltämättä huippuhyvät myyntiluvut Kiinassa ja nyt sitten Volvon pitäisi hakata Mersukin myynnissä ja kasvussa.

    Ei valhe muutu todeksi jankuttamalla. Tämä sama kaava toistuu älyttömän usein. Kirjoitan faktapohjaisesti jotain, mikä ei tuo väitteitäsi. Sinä muutat kirjoittamaani ja alat syyttämään minua milloin mistäkin ja siinä seassa moneen kertaan toistelet, kuinka täysin pihalla NHB on. Tämän viimeisimmän valheesi juuret on tuossa lähellä nähtävissä, joten katsotaanpa missä mennään.

    Ei noissa luvuissa mitään kaivamista ole, yleistä tietoahan nuo ovat. En missään vaiheessa ole kirjoittanut, että Volvon pitäisi myydä Mersua enemmän ollakseen menestynyt Kiinassa. Mersun lisäksi kirjoitin myös BMW:n ja Audin myynnistä. Itse lähden siitä, että jos kiinalaisomistus olisi erityinen etu Volvolle Kiinassa, niin Volvon tulisi ollaKiinassa jossakin olennaisessa suhteessa kilpailijoitaan menestyneempi. Jos esimerkiksi Volvo olisi Kiinassa lähempänä saksalaisia kilpailijoitaan kuin muualla maailmassa, niin silloin tuo Volvon kotimarkkinaetu olisi todistettu. Tämä on minun ajatukseni. Väitteesi Mersun myynnin ylittämisestä on vain sinulle valitettavan tyypillinen muutettu totuus. Nythän tilanne on niin, että maailman kokonaismyynnissä Volvo on lähempänä noita kilpailijoitaan kuin Kiinan markkinoilla. Viime kuussa saksalaiset kilpailijansa myivät suurin piirtein Volvon alkuvuoden myynnin verran. Alkuvuodelta kilpailijat myivät Kiinassa 5-5,5 kertaisesti Volvoon verrattuna. Maailmanlaajuisesti nämä kilpailijat myyvät "vain" noin 3,5-4,5 kertaisesti. Jos Kiinassa on joku erityinen etu, niin miksi luvut eivät näytä sitä?

    Tämä argumentointisi kulkee aina tätä samaa kaavaa. Kun kirjoitan, että isompien moottoreiden puuttuminen vähentää myyntiä tietyillä markkinoilla, joilla suuret moottorit ovat suosittuja, niin sinä muutat empimättä väitteeni muotoon: Aikaisemmin Volvon piti surkastua lähes kokonaan kiinaomistuksen ja neloskoneiden myötä. Tuolla muunnetulla totuudella argumentointiasi maustat jatkuvalla henkilöön kohdituvalla tyhjänpäiväisellä leukojen louskutuksella. Olisiko sinun syytä mennä kännipäissään lähimmälle snägärille kerjäämään tappelua? Itse en viitsi sinulle sitä tarjota, vaan saat puolestani huudella ihan vaan keskenäsi siellä jossain.

      
  • Oletko NHB selvittänyt millä prosenttiluvulla Kiinan (premium)automarkkina kasvaa tällä hetkellä ? Jos kasvu alittaa tuon Volvon kasvun runsaat 27 prosenttia niin tällöinhän Volvo "kasvaa markkinoita nopeammin".

    Onko täällä muuten edes väitetty että pitäisi olla jokin tietty Volvon "kotikenttäetu" ? Kysehän oli vain siitä että kasvu olisi nopeampaa kuin automarkkinoiden kasvu yleensä Kiinassa.

      
  • Kauppalehden jutun mukaan Volvon vuoden 2017 liikevaihto tulee olemaan runsaat 20 miljardia euroa. Vuosina 2010 - 2011 liikevaihto oli noin 10 miljardia euroa per vuosi. Kovin tavallista kai ei se ole että yhtiön liikevaihto nousee sata prosenttia kuudessa vuodessa eli tuplaantuu ?

    Arvioin että jos esitän väitteen jonka mukaan NHB oli täydellisen väärässä arviossaan Geelyn taloudellisista ja teknisistä resursseista, niin NHB kirjoittaa että kyllä hän oli oikeassa eikä sillä seikalla että Volvon liikevaihto nousi sata prosenttia kuudessa vuodessa ole mitään merkitystä asiassa.

    Todella synkän kuvanhan NHB maalasi Volvon tilanteesta juuri niihin aikoihin kun tämä Volvo-kauppa toteutui.

      
  • Onko täällä muuten edes väitetty että pitäisi olla jokin tietty Volvon ”kotikenttäetu” ? Kysehän oli vain siitä että kasvu olisi nopeampaa kuin automarkkinoiden kasvu yleensä Kiinassa.

    Kiinalaisomistuksen etua Kiinan markkinoillahan aisaparisi nimenomaan yrittää tuossa noilla luvuilla todistaa ja tietenkin se ultimaattinen tavoite on todistaa, että NHB on aivan täysin pihalla. Tässä vielä suora lainaus Suuren Ajattelijan viimeisimmästä trollauksesta: palstan suurin tietäjä NHB joskus jopa vakuutteli, että kiinaomistus tuskin hyödyttää Volvoa edes Kiinassa.

      
  • Pääpointtini on se että kokonaisuudet pitäisi edes yrittää hahmottaa. Eli mikä oli yrityksen lähtötilanne vuonna 2010 ja mikä se on nyt vuonna 2017. Ei pitäisi olla kovin vaikeata analysoida tätä asiaa ilman että koko ajan vetoaa muihin automerkkeihin ja näiden saavutuksiin.

      
  • NHB ei ole ikinä ymmärtänyt kokonaisuuksia.

    Volvo kasvaa tällä hetkellä Kiinassa markkinoita nopeammin ja se on hyvä suoritus ja osoitus siitä, että kiinalainen omistus on eduksi verrattuna Fordin omistukseen. Tällaisissa keskusteluissa täytyy tietenkin aina huomioida lähtötilanne. Mikä oli lähtötilanne noin vuonna 2010 ja missä ollaan nyt. No eihän edes NHB ihan niin tyhmä ole, etteikö tätä ymmärtäisi, koska Audin suhteen hänaina muistaa tämän esimerkiksi USA:n markkinoilla, mutta Volvon suhteen tämä sama asia unohtuu aina. NHB ei vain pysty myöntämään olleensa totaalisen väärässä ennusteistaan Volvossa.

    Väännetään siis vielä rautalangasta. Vuosia sitten keskusteltiin paljon siitä, kääntyykö Volvon suunta ylöspäin Geelyn omistuksessa, vai meneekö Volvolla vielä huonommin kuin Fordin omistuksessa (Globaalisti tai edes Kiinassa). NHB väitti, että luultavasti menee vielä huonommin. Nyt kun näemme, että NHB oli totaalisen väärässä, niin hän jatkuvasti keksii mitä omituisempiä määritelmiä Volvon menestykselle. Valitettavasti vanhat kirjoitukset ovat tallella, joten NHB:n satuilut eivät oikein tuota tulosta.

    Täytyy vielä huomioida, että Geelyn vaikutus näkyy vasta kalleimmissa 90 sarjan Volvoissa. Ei ihme, että NHB:llä on löysät housuissa, koska Volvon eniten myyty malli XC60 on uudistunut. Sitä ihmettelen, että edelleen pitkälti ruotsalaisen merkin menestys voi näin paljon aikuista miestä harmittaa.

      
  • Sinä hehkutat nyt hetkittäistä kasvua, vaikka pidemmän ajan eli Geelyn omistuksen ajan kasvu ei ole mitään erityistä ja samalla yritätä vakuuttaa, kuinka NHB ei ymmärrä kokonaisuuksia. Varsin ristiriitainen viesti. Samoin ohitat nuo kaksi esiin tuomaani keksimääsi suoraa valhettasi ja sama valheiden keksiminen vain jatkuu. Kun ei ole väliä sillä, ovatko väitteet totta vai valhetta, keskustelu alkaa saamaan sellaisia piirteitä, että voit puolestani jatkaa taas Derrickin kanssa tuota yksinpuheluasi.

    Yksi pikkuinen vinkki: uskottavuuttasi parantaisi paljon se, jos antaisit asioiden puhua puolestaan etkä vain yrittäisi joka viestissä vain jankuttaa sitä, kuinka vastapuoli ei ymmärrä. Tuo jankuttamisesi ja fiktiiviset väitteesi ovat kuin suoraan lasten kinastelusta.

    Pari faktaa: Vuonna 2009 Volvo siis kasvoi kilpailijoitaan nopeammin ja vuodesta 2011 lähtien Mersu on kolminkertaistanut myyntinsä Kiinassa, mutta Volvo on vain kaksinkertaistanut.

    "Yet in 2009 Volvo sales in China were up an incredible 80 percent annually, beating Mercedes-Benz, BMW (38%), and Audi (33.1%). "
    http://m.ljworld.com/weblogs/southern-perlo/2010/apr/3/how-china-auto-maker-geely-wowed-volvo-from-ford/

    http://www.best-selling-cars.com/asia-pacific/2011-full-year-german-car-sales-in-china-and-asia/

    https://www.media.volvocars.com/global/en-gb/media/pressreleases/47240

      
  • Tässä alla olevassa ketjussahan moni henkilö NHB mukaan lukien povasi että kiinalaisomistus tulee olemaan tuhoisaa Volvolle. Kuitenkin yrityksen liikevaihto kasvoi kiinalaisomistuksessa kuudessa vuodessa 10 miljardista per vuosi 20 miljardiin per vuosi.

    Kuinka voi olla noin vaikeata ottaa kantaa siihen ovatko omat ennustukset kiinalaisomistuksesta toteutuneet vaiko ei ?

    http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&thread=1459099

      
  • Ottamatta kantaa kuka kasvaa lujiten ja missä on Volvo kyllä kieltämättä mielenkiintoisessa tilanteessa. XC90 myynti ei näytä yltävän vanhan mallin lukuihin missään. Tänä vuonna XC90 on USAssa jo -25% ja Euroopassa -15% 2016 myyntiin verrattuna. 2016 mentiin vielä komeasti Q7:n kanssa tasatahtia, mutta nyt ollaan jo kaukana jäljessä kun Audi on saanut jopa pientä kasvua aikaiseksi. S/XC90 on USAssa todella heikoissa myyntiluvuissa ollen vain joitakin satoja/kk. Euroopassakin S/V90 on lähinnä myynyt pohjolassa. Eli myynti on valtaosin XC60:n varassa (+S/V60 Euroopassa) joka on juuri uusiutumassa. Mutta markkinoille on tullut samalla myös F-Pace, Stelvio, Rangen mallit, ym vastaavia jotka nakertaa myyntiä noiden kotimarkkinoilla. Ja kohta X3 joka on markkinajohtaja melkein kaikkialla. Tuossa raossa sitten pitäisi saada kasvua aikaiseksi. Julkisuudessa tietenkin paukutellaan henkseleitä, mutta voi olla että lasipalatsissa saattaa joillakin punttikin tutista. Kuluttajamarkkinat ovat aina arvaamattomia joten en käy arvailemaan kuinka käy.

      
  • Volvo on silti tehnyt sekä tuotanto- että tulosennätyksen, joten kyllä siellä jotain on laskettu ihan oikein. Uskollisimmat asiakkaat on Volvon perinteisten vahvuuksien ohella unohdettu, mutta uusia on saatu tilalle, joten uusiutumista voi pitää kaupallisena menestyksenä.

    Jaguarilla, Alfalla ja Rangella on takaveto tai oikea neliveto, jota Volvolla ei ole, ja BMW:n mukautuva neliveto on ajajan autoon sopiva etuvetoon kyhätty kiinnijääntiavustin. Tulevaisuus näyttää tämän suunnitteluvalinnan merkityksen?

      
  • Ensinnäkin niin vanha Volvo XC 90 oli noin 20.000 dollaria esimerkiksi BMW X5:tä halvempi, joten kai on melko selvää että sen täytyikin myydä hyvin hintansa puolesta. Uusi malli on huomattavasti kalliimpi.

    Toiseksi niin maailmanlaajuisesti XC 90 on myynyt tänä vuonna 40,186 kappaletta ja viime vuonna vastaavaan aikaan 43,911 kappaletta, joten 3,5 prosentin myynninlasku ei kai ole kovinkaan dramaattinen. Myös toimitusvaikeuksista on puhuttu.

    Yhtiön oma tavoite kai on myydä 800.000 autoa per vuosi vuoteen 2020 mennessä. Tavoite kai ei voi olla että myisi yhtä paljon kuin Mercedes, BMW tai Audi, koska tällainen kai olisi suuruudenhulluutta ?

    PS.

    Saksalaisten premium-merkkien myynti Suomessa on kyllä melko onnetonta, sillä esimerkiksi olen nähnyt pysäköintialueilla ainoastaan yhden kerran uuden vitossarjan BMW:n eikä sekään pahemmin säväyttänyt ulkomuotonsa puolesta. Johtuisiko Volvo-närästys siitä että saksalaimerkit eivät oikein Suomessa myy ?

      
  • Eiköhän se vitonen myy ihan hyvin.
    Kyselin josko vaihtais G30 530e:n, niin hekmikuun paikkeille menisi nyt auton saaminen, ehkä myöhemmäksikin.
    Perus dieselin sais n.3-4kk päästä.

    X5 40e hybriä ei Suomeen saa niin paljoa kuin menekki ois.

      
  • Kuinka voi olla noin vaikeata ottaa kantaa siihen ovatko omat ennustukset kiinalaisomistuksesta toteutuneet vaiko ei ?

    Enkö tuossa juurikinottanut kantaa monen viestin voimin? Sen jälkeen Ajattelija alkoi valehtelemaan niin suoraan, että un mielenkiinto laskee osallistua keskusteluun, jossa ei ole mitään väliä sill, ysytäänkö totuudessa vai ei.

    Ensinnäkin niin vanha Volvo XC 90 oli noin 20.000 dollaria esimerkiksi BMW X5:tä halvempi, joten kai on melko selvää että sen täytyikin myydä hyvin hintansa puolesta. Uusi malli on huomattavasti kalliimpi.

    Millä tavalla laskien päädytään tuollaiseen eroon? Tuossa alla linkin takana eroa on vain muutama tonni.

    http://www.thecarconnection.com/car-compare-results/bmw_x5-series_2004-vs-volvo_xc90_2004

      
  • Tuo on valitettavan yleinen ongelma aika monella merkillä tällä hetkellä, että hybridien toimitukset ovat todella pitkiä tai sitten maahantuojalla ei ole myydä mitään.

      
  • "Millä tavalla laskien päädytään tuollaiseen eroon? Tuossa alla linkin takana eroa on vain muutama tonni."

    Onhan tuossa perushinnassa 6.000 dollarin ero ja ero vaan alkaa kasvaa kun aletaan ruksia lisävarusteita.

    6.2.2014 NHB kirjoitteli vielä tällaista ja viittasi Volvo AB:n irtisanomisiin.

    "Taitaa ruotsalainen kädenjälki olla vähenemään päin Volvoissa. Kiinalaisilla on perinteisesti ollut vahva tahto kehittää omaa teollisuutta ja sen ehdoilla taidetaan tälläkin kertaa mennä. Vähennysten ajankohta vain ihmetyttää. Eikö uusien mallien kehittämisen pitäisi olla nyt kuumimmillaan?"

      
  • Tässä on vielä maukas kommentti Experience/What Carilta, joka kirjoittaja on lähinnä rinnastettavissa oksennuksen alimpaan olomuotoon.

    "Teknikens Världin mukaan kiistat kovenee siitä mitä Volvon johtokunta haluaa ja mitä sanoo Volvon omistaja Kiinalainen Li Un Shufu Geelyltä Shanghain suunnasta. Skandinaavisuudesta tulee luopua ja autojen mittoja tulee reilusti kasvattaa, esim. seuraavan S80 tulee olla kooltaan lähempänä 7-sarjaa, eli pituutta ja leveyttä reilusti lisää akseliväliin myös reilusti lisää, jopa 40cm? Muutoin ei Kiinassa pärjää.

    Luultavasti uusi S80 tulee olemaan 6-paikkainen, siis etupenkit korvataan pehmeällä soffalla vanhaan amerikkalaiseen tapaan.

    Ja kun tuleva xc90 joskus sitten tulee, se valmistetaan Kiinassa ja menee myös vientiin, mm. amerikkaan."

    http://www.teknikensvarld.se/2014/01/17/45720/oenighet-mellan-volvo-och-aga ren-geely/"

      
  • NHB:
    "Enkö tuossa juurikinottanut kantaa monen viestin voimin? Sen jälkeen Ajattelija alkoi valehtelemaan niin suoraan, että un mielenkiinto laskee osallistua keskusteluun, jossa ei ole mitään väliä sill, ysytäänkö totuudessa vai ei."

    Jospa nyt itse lopettaisit jatkuvan valehtelun omista aikaisemmista tarinoistasi, niin sinua ei pidettäisi aivan idioottina. Tärkein pointtisi oli, että kiinalaisessa omistuksessa Volvo pärjää huonommin kuin Fordin siipien alla (joka käytännössä tarkoittaisi konkurssia). Väitit myös, että kiinalaiset eivät pysty kehittämään/rahoittamaan Volvoa ja pitämään sitä ns. "länsimaisena premium-merkkinä", eli vaihtoehtoinen skenaario oli tyyliin Volvon muuttuminen lähinnä Kiinan markkinoille suunnatuksi halpismerkiksi.

    Nyt Volvo on tuotteena "ruotsalaisempi" kuin koskaan ja taloudellisesti Volvolla menee erinomaisesti. Tätä pureskeltaessa on syytä vielä muistaa ja huomioida, että kiinalaisessa omistuksessa Volvo on uudistanut vasta XC90 ja S/V90 mallit, eli kaikkein kalleimmat mallinsa. Halvemmat ja luultavasti suuremmalla volyymillä myyvät mallit ovat vasta nyt uudistumassa.

    Käytännössä kaikissa Volvoa koskevissa autoalan ja talouden julkaisuissa Volvon nykyistä menestystä hehkutetaan. Sitten täällä on yksi väärin ennustanut ja täysin kuutamolla ollut NHB, joka haraa näitä täysin selviä tosiasioita vastaan, keksimällä yhtäkkiä, että Volvon myyntiä verrataankin saksalaisiin, kun aikaisemmin kyse oli vain ja ainoastaan siitä, nouseeko vai kuoleeko Volvo. Noissa muutaman vuoden takaisissa keskusteluissa ei mainittu sanallakaan Volvon myyntimäärien vertaamista saksalaisiin. Nyt sitä vertailua tehdään jatkuvasti. Mistäköhän moinen johtuu?

    NHB
    "Sinä hehkutat nyt hetkittäistä kasvua, vaikka pidemmän ajan eli Geelyn omistuksen ajan kasvu ei ole mitään erityistä ja samalla yritätä vakuuttaa, kuinka NHB ei ymmärrä kokonaisuuksia."

    Älä nyt viitsi selitellä, että miksi tarkastellaan vain lyhyitä jaksoja. Olisiko vaikka juuri siksi, että pari vuotta sitten ilmestynyt XC90 oli ensimmäinen täysin Geelyn alaisuudessa suunniteltu ja toteutettu Volvo. Enmitään kasvua niillä vanhoilla malleilla olisi odottanutkaan, vaikka yllättävän hyvin nekin myivät - etenkin XC60. Voi toki olla, että myynti sakkaa pahasti pian kun halvempia malleja tulee liukuhihnalta. Itse en tähän oikein jaksa uskoa. Heitä toki NHB taas joku pätevä ennustus asiasta.

      
  • RXluxus:
    "Ottamatta kantaa kuka kasvaa lujiten ja missä on Volvo kyllä kieltämättä mielenkiintoisessa tilanteessa. XC90 myynti ei näytä yltävän vanhan mallin lukuihin missään. Tänä vuonna XC90 on USAssa jo -25% ja Euroopassa -15% 2016 myyntiin verrattuna."

    Ihan normaalia, että jo pari vuotta myynnissä olleen mallin myynti hieman laskee, mikäli mallistossa ei tapahdu faceliftiä tai muita merkittäviä teknisiä muutoksia. Jenkkien myynnstä on tosin tälläkin palstalla monta kertaa todettu, että alkuvuonna Volvolla oli toimitusvaikeuksia, jonka vuoksi mynti laski reippaasti. Nyt ollaan taas jokseenkin normaalilla tasolla.

      
  • XC90:en hinnoista vielä sen verran, että joskus kun noita tarkastin, niin ainakin USA:ssa vanha XC90 V8 oli parhaimpana myyntivuonnaan huomattavasti vastaavaa X5 Bemaria halvempi ja oikeastaan hintansa puolesta suunnattukin eri ostajakunnalle. Uusi XC90 on edelleen hieman "vastaavia" saksalaisia halvempi (T6 vs. saksalaisten kuusisylinteriset), mutta hintaero on huomattavasti aikaisempaa pienempi, vaikka Volvo on neloskoneella. Tämä on myös todettu useissa testeissä ja toisessa ketjussa itsekin muostaakseni nämä luvut esitin. Enää en niitä muista ulkoa.

      
  • Derrick Heinzman:

    "NHB kirjoitteli vielä tällaista ja viittasi Volvo AB:n irtisanomisiin.

    ”Taitaa ruotsalainen kädenjälki olla vähenemään päin Volvoissa. Kiinalaisilla on perinteisesti ollut vahva tahto kehittää omaa teollisuutta ja sen ehdoilla taidetaan tälläkin kertaa mennä. Vähennysten ajankohta vain ihmetyttää. Eikö uusien mallien kehittämisen pitäisi olla nyt kuumimmillaan?”"

    Miten Volvo AB:n irtisanomiset liittyvät henkilöautovalmistaja Volvon toimintaan?

      
  • Onhan tuossa perushinnassa 6.000 dollarin ero

    Niin on, mutta sinä väität, että eroa olisi 20 000 dollaria eli vielä jää 14 000 dollaria selittämättä. Kysyin, että miten sait tuollaisen eron, mutta et vastannut. Kysyn uudestaan: millä perusteella väität eron olleen 20 000 dollaria?

      
  • Jospa nyt itse lopettaisit jatkuvan valehtelun omista aikaisemmista tarinoistasi, niin sinua ei pidettäisi aivan idioottina.

    Sinulle on hyvin yleistä se, että otat jonkin väitteeni ja muutat sen merkityksen toiseksi. Hiljattaiset ulostulosi Mersun myyntiin vertaamisesta ja Volvon nelisylinteristen moottoreiden vaikutuksista, ovat kiistattomia esimerkkejä tästä, mutta eipä näytä valheidesi korjaaminen aiheuttavan mitään reaktiota sinussa. Tuo kertoo pajon sinusta keskustelijana. Samaa tarinaa kertovat myös jatkuvat lapseliset henkilöön kohdistuvat solvauksesi. Luuletko muuten, että tuolla pikkupoikien tyylillä suutasi soitellen muut alkavat pitämään sinua älykkönä?

      
  • Onko vaikenemisesi tuosta 20 000 dollarin erosta tulkittavissa niin, että se oli taas vain yksi tuulesta temmattu väite, jolle ei löydy perusteita ja joka ei pidä paikkaansa?

    Vastaustasi odotellessa päätin tarkastaa päivän hinnat. Yllätykseni oli melkoinen, kun itse asiassa tilanne näyttäisi todellisuudessa olevan vastakkainen väittämääsi nähden eli nykyisin ero hinnoissa on suurempi kuin mitä esimerkiksi vuonna 2004. Tuolloin eroa oli se 6 000 dollaria, mutta nyt eroa on 11 000 dollaria! Odotan selitystäsi siitä, että miten saat Volvon 5 000 dollarin halventumisen suhteessa X5:een muutettua 20 000 dollarin kallistumiseksi.

    http://www.thecarconnection.com/car-compare-results/bmw_x5-series_2004-vs-volvo_xc90_2004

    http://www.thecarconnection.com/car-compare-results/bmw_x5-series_2017-vs-volvo_xc90_2017

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit