Tekniikan Maailman uudet nettisivut

364 kommenttia
1356713
  • Edellisestä käynnistä on kohta kaksi viikkoa ja päätin tulla katsomaan miten sivusto on parantunut tai edes lukemaan toimituksen kootut selitykset ja lupaukset. Mutta eihän täällä ole tapahtunut niin yhtään mitään. Kestotilaajan lukuoikeutta ei ole vieläkään!!! TM taitaa olla "aika hoitaa"-linjalla.

    Tilausjaksoni on kohtsillään päättymässä, joten harmistuneena lopetan monikymmenvuotisen yhteistyön tähän. Myös Rakennusmaailman tilaukseni loppuu, koska luultavasti sen nettiversiosta on tulossa yhtä kakka.

    (Tuo Rakennusmaailma.fi toimii muuten hienosti. Se on nopea ja kaikin puolin selkeä. En keksi yhtään kohtaa, jossa nykyinen TM-sivusto olisi parempi. Ilp-vertailu vuodelta 2006 oli työpöydällä alta aikayksikön. Kunpa voisitte ottaa lusikan kauniiseen käteen ja siirtää tämän surkean TM-limbon takaisin tuohon vanhaan ympäristöön!)

      
  • pdf:ien puute on todella huono juttu.
    Koko uudistuksen kokonaisarvosanaksi jää vanhan kouluasteikon mukaisesti 4- .
    Eipä tarvitse toteuttajien taputella itseään selkään.

      
  • Surkeaa on lähes 40-vuotisen asiakassuhteen jälkeen lukea ETTEI MINULLA OLE KÄYTTÖOIKEUTTA lehden artikkeleihin. PETOSTA sanon minä! Kaikki on tehty ja ja tarkistettu mitä kirjautumisessa on pyydetty. Mutta ei vaan toimi. Pistäkää ne tunarit siellä vaihtoon ellei pian ala tapahtumaan paluuta vanhaan tai parempaan. Tai täällä menee asiakkuus vaihtoon!

    Sitten vielä toinen teille hyvin vaikea ja monimutkainen juttu. Myin firmani yli neljä vuotta sitten ja TM yhä tulee minun kotiosoitteeseeni firman nimellä. Ainakin neljä kertaa olen asiasta asiallisesti huomauttanut. On se niiiin vaikeaa?!

    092291430K

      
  • Hieman vaikuttaa että siellä Otava Mediassa ollaan tuudittauduttu norsunluutorniin kun ei näihin palautteisiin reagoida, lukijoita ei kuunnella eikä lakia noudateta.

    Aika on tainnut tosiaan kalkkeutuvan TM:n ohi ajaa ja pahasti.

    Joku mainostoimisto on saanut pelleiltyä nettiuudistuksen hälläväliä -asenteella pystyyn ja karkottaa tällä toimimattomalla roskalla loputkin lukijat.

      
  • Joo, digilehdet ym. ei näy. Teknavi pelaa eikä maksa mitään. Siispä TM-tilaus päättyy noin 40 vuoden jälkeen. Rest in peace TM!

      
  • Tämä on kyllä hieno esimerkki siitä, kuinka asioita ei pidä hoitaa. Edelliset käytettävyydeltään heikot sivut on onnistuttu saatu näyttämään taivaallisen hyviltä umpisurkealla uudistuksella. Keskustelu on foorumilla loppunut ja jengi ei löydä etsimiään artikkeleita. Kun kestotilaajat antavat palautetta ja ovat valmiita lopettamaan poikkeuksellisen pitkiä asiakkuuksia, niin TM:n väki määrätietoisesti vaikenee. Mahtaakohan siellä olla töissä yhtään sellaista tyyppiä, jota kiinnostaa TM:n menestys, vai onko aivan sama vaikka kukaan ei lehteänne ostaisi? Amatööritkin hoitavat nämä asiat pirusti fiksummin ihan vaan harrastepohjalta.

      
  • 15€ kuukausi, kyllä harmittaa kun uusin kestotilukseni vuodelle 2015.

      
  • TMTM
    Toimituksen kommentti

    Kiitokset keskustelijoille ja palautetta muita kanavia pitkin lähettäneille aktiivisuudestanne!

    Viime viikkojen aikana tulleen palautevyöryn perusteella voimme iloksemme todeta, että Tekniikan Maailma sisältö kiinnostaa myös verkossa. Olemmekin pahoillamme, että uudistunut internet-palvelu ei ole vielä kaikilta osin vastannut sille asettuja odotuksia. Teemme edelleen toimituksessa tekniikasta vastaavan tahon kanssa hartiavoimin töitä, jotta aikataulua viivästyttäneet tekniset bugit ja muut haasteet saadaan selätettyä. Tällä hetkellä työn alla on erityisesti arkisto. Sen sisältöä päivitetään edelleen ja haku tarkentuu uusien toimintojen myötä.

    Olemme saaneet myös käyttäjätunnusten toimimattomuuteen liittyviä viestejä. Kaikissa käyttäjätunnuksiin liittyvissä ongelmissa kannattaa ottaa suoraan yhteyttä Otavamedian asiakaspalveluun (avoinna ma-pe 8-17) puhelimitse (09) 156 6227 tai sähköpostilla digi@otavamedia.fi. Yhteyttä voi ottaa myös palautelomakkeella (tekniikanmaailma.fi/palaute) valitsemalla aiheeksi ”Ongelmatilanne kirjautumisessa”:

    Hyvää alkanutta vuotta!

      
  • Kiitos.
    Toivottavasti aloitatte korjaukset siitä, että palveluun kirjautuminen alkaa onnistua varmemmin ja järkevämmin ja arkiston haku muuttuu sellaiseksi että käyttäjä löytää helposti ja loogisesti etsimänsä artikkelit, jotka voi sitten ladata halutessaan myös pdf-muodossa. Ei kai tuon oikeasti pitäisi olla liikaa pyydetty tai mahdotonta toteuttaa? Muut virheet ja hankaluudet ehtii korjata ja parannella sitten myöhemminkin.

    Oikeasti tuntuu kiusanteolta ja asiakkaiden ajan haaskaamiselta pakottaa tallentamaan artikkelit sivu kerrallaan jpg:nä, kun aikaisemmin, jo vuosikausia oli mahdollista tallentaa kokonaiset artikkelit vaivattomasti pdf:inä. Kaikki muutokset eivät ole kehitystä. Muutos voi tapahtua sekä huonompaan että parempaan suuntaan, mutta kehityksen olisi tarkoitus pyrkiä parempaan.

    Joka tapauksessa tässä vaiheessa sivusto toimii jo nopeammin, liekö korjaukset auttaneet vai käyttäjät jo kaikonneet?

    Hyvää alkanutta vuotta teille, ja toivottavasti tosiaan myös meille asiakkaille! :)

      
  • Testiviesti.

      
  • Ainakin tilauslomakkeenne on edelleen lainvastainen; ei luulisi sen korjaamisen olevan kovin vaikeaa?
    Milloin aiotte muuttaa sivuillanne olevan tilauslomakkeen lainmukaiseksi?

      
  • Edelleen keskustelujen keskelle sijoitetut mainokset ovat ärsyttäviä. Kun sivu on jo auennut ja klikkaa kohtaa johon haluaa siirtyä, klikkaus avaakin viiveellä aukeavan mainoksen. Onko mainostajien miellyttäminen tuollaisin keinoin tärkeämpää kuin kuluttajan asialla olevan lehden nettisivujen sujuva käyttö?

    Jotain hyvääkin. Enää ei muutamilla merkkiyhdistelmillä tekstin keskelle ilmaannu mitä ihmeellisempiä naamankuvia :) :(

    jaha, tuo ilo olikin ennenkaikaista, ainakin osa merkeistä tuottaa noita naamoja

      
  • Ennen löytyi, uusilta sivuilta ei löydy.

      
  • Niinpä niin , aluksi ei millään päässyt kirjautumaan annettujen ohjeiden mukaan digilehteen ja sitten ei avautunut yksikään digilehti , eli ei hyvältä näytä nää uudet nettisuvut. Ei muuten tunnistanut vanhaa kestotilaajaakaan vaan täytyi rekisteröityä uudelleen.

      
  • En kyllä tiedä mistä hit*ta sais ne kestotilaajan lukuoikeudet tänne vanhoihin digilehtiin, taitaa olla vaan parasta etsiä ne vanhat lehdet omasta kirjahyllystä ja lukea sieltä...

      
  • Tekniikan maailman uudet nettisivut ei tunnista vanhoja kestotilaajia. Harmi juttu.

      
  • "Viime viikkojen aikana tulleen palautevyöryn perusteella voimme iloksemme todeta, että Tekniikan Maailma sisältö kiinnostaa myös verkossa."

    Höpö höpö. Onkos tuo vinoilua vai mitä??? Totta hitossa se kiinnostaa kun olen vuosikaudet ollut kestotilaaja ja maksanut tilaukseni. Vanhat lehdet olen laittanut paperinkeräykseen kun ne ovat OLLEET SAATAVILLA netissä. Ja nyt kun niitä tarvitsen niin niitä ei saa näkyville. Ihmetyttää että TM tekniikan asiantuntijana saa aikaiseksi tällaisen sotkun.

      
  • Olipa lähellä etten polttanut käämejäni, kun nyt tänne " uudistuneille" sivuille ensimmäistä kertaa tulin.
    Mutta kun luin edelliset viestit, niin oleellisimmat sanottavat on jo sanottu.
    Kun tilaushinta on näinkin kova, voisitte jatkossa käyttää ammattilaisia sivuston uudistuksessa.
    Katson kesään otetaanko palautetta mitenkään huomioon ja sitten päättyy vuodesta 1963 jatkunut tilaus.

      
  • olen kirjautunut sisään mutta haulla etsityt jutut eivät avaudu. menee takaisin kirjaudu boksiin.
    tämä uudistus,on ihan uskomaton sotku.
    kuka teillä tätä koodaa, hävetkää.
    näin loppui kestotilaus joka on kestänyt 38 vuotta.

      
  • Sama homma täällä, olen ollut tilaaja yli 40v ja nettisivujen käyttäjän vaikka kuinka kauan. Ennen pystyi lukemaan vanhoja pdf arkistoja mutta nyt pyytää kirjaantumaan tai tilaamaan palvelun vaikka olen kirjaantunut ja tilannut digilehden. Todellinen tekniika alan julkaisun huippu näyte osaamisesta!!

      
  • Valitettavasti minunkin on todettava, että tämä "UUDISTUS" on kaikkien aikojen rimanalitus. Tässä on saatu aikaiseksi täysin lukukelvottomat sivut.

    Mainostenkin ylimitoitettu pakkosyöttö joka suunnasta vain ärsyttää...

    TM, zero points!

      
  • cojwatille vinkiksi, että TM poisti jonkun sivun verran jo noita ensimmäisiä kommentteja. Et ole siis ihan kaikkia näitä todellisuudessa lukenut...

    En edelleenkään pidä näistä TM "uusista" sivuista ja sen toiminnallisuuksista.

    Enkä hemmetti soikoon halua nähdä enää YHTÄÄN Land Roverin mainosta pomppimassa silmille - en koko autoa!!?!? Minun osaltani sekä TM:n että maahantuojan panostus markkinointiin on mennyt penkin alle kolinan kanssa.

      
  • Arkiston haut eivät toimi ollenkaan! Tuli hyvän aikaisemman nettiliittymän tuudittamana heitettyä vanhat vuosikerrat pois nurkista ja nyt niitä vanhoja hyviä testiartikkeleita ei saa mistään edes katsottavaksi. Tästä on nyt otettu puolet tuotteesta pois yksipuolisella sopimushuononnuksella! Voisiko tilauksen perua jo tältä vuodelta ja maksetun maksun palautettua?

      
  • Rekisteröityessä vaatii salasanaa ja sen jälkeen ei kirjautuminen enää tilausnumerolla onnistukaan.
    Salasanalla pääsee etusivuille, mutta arkisto ei aukea eikä digilehteen pääse vaikka on sen kestotilaajana käynyt 0E hintaan tilaamassa. Sisällysluettelo näkyy, mutta artikkelia klikatessa lyö uudelleen eteen kirjautumissivun!
    Täyttä huijjausta. Tästä kyllä täytyy saada jo korvauksia!

      
  • Otava Mediaa ei paljoa kestotilaajien harmistus kiinnosta; johan tuo vastineesta nähtiin että TM kokee positiivisena asiana että uudistus on herättänyt keskustelua..

    Ja mitäpä sitä toimivalla arkistolla, kun uusien tilaajien haaliminen on entistä helpompaa.

    Vuotavaa perälautaa on mukava paikata uusasiakashankinnalla; kestotilaajaa edullisempi hinta (joka ovelasti pian muuttuukin kestotilaushinnaksi) ja kaikenlaista hömpänpömppää kaupan päälle tilaajalahjana.

    Tyhmempi ajattelisi, ettei kikkailua tarvita jos tuote kunnossa; tilaajat tulevat ja pysyvät sen tuotteen takia eivätkä kaiken maailman monitoimityökalulahjusten perässä.

    Jotenkin minua ei lainkaan yllätä se, ettei Otava Media suostu edes tilauslomaketta tekemään lainmukaiseksi. Vedetään niitä "suoramarkkinointilupia" lainvastaisesti niin kauan kuin pystytään niin saadan sitten se Land Roverin mainos tungettua sähköposteihinkin, kun se sivuilla ei riittävän monessa paikassa vielä lukijoille vastaan tule..

      
  • Onneksi olkoon TM!
    Voitto tai ainakin mitalisija tulee kilpailusarjassa: "Kaikkien aikojen surkein nettisivujen uudistus".

    Miten voikin aiemmin hyvin toimineet sivustot pilata näin totaalisesti.
    Arkistosta haku ei toimi, vaan useimmiten tulee pelkät seuraava ja edellinen -nappulat, joita voi klikkailla edes takaisin tyhjällä näytöllä, vaikka laskureiden mukaan tuloksia olisi vaikka kuinka paljon. Eniten tietysti ärsyttää, että puhelinmaksu ei-tilaajilta ja tulosten PDF-luku -mahdollisuus poistettiin. Yritetään sen sijaan pakottaa tekemään tilaus, mutta tilaajien kommenttien perusteella edes he eivät pysty kunnolla käyttämään arkistoa.

    Joku ihmeellinen Land Rover -mainos on pomppinut silmille aina kun olen käynyt palstalla ja se valtaa koko näytön. Keskelle keskusteluja ilmestyy myös välillä yhtäkkiä joku ärsyttävä mainos. Mainoksille on yleensä tapana varata joku tietty alue näytöltä, jossa ne juoksee käyttäjää häiritsemättä.

    Keskustelupalstan uudistus on täysi susi. Surkein käyttöliittymä mitä olen ikinä nähnyt missään nykyaikaisessa keskustelupalstassa.

    Itse olen jo käytännössä jättänyt tämän palstan ja niin näyttää tehneen suurin osa keskustelupalstan hiljaisuuden perusteella. TM toimitus ei tunnu edes osaavan kertoa korjausaikataulua ongelmille, joten onkohan toteutus nykytavan mukaan jossain halpamaassa eli esim. Intiassa tai Kiinassa. Vaikea kuvitella, että mikään suomalainen softa-firma tekisi näin sutta ja sekundaa, eikä osaisi korjata bugejaan tai sitten määrittelyt uudelle sivustolle on menneet jo alun alkaen pahasti pieleen.

    Pettyneitä uudistukseen tuntuu olevan kommenttien perusteella paljon muitakin kuin minä, joten olisiko aika tehdä sille jotain TM?

      
  • Moi,
    Kiitos TM. Olen ollut tyytyväinen lehtenne lukija ja myös varsin aktiivinen web-sivuilla kävijä.
    Lehden tilausta jatkan jatkossakin, mutta sivuillenne en enää halua tulla. Mainoksia on niin paljon, että se todella häiritsee asiallistenkin juttujen lukemista. Haen jatkossa muilta sivuilta auto- ja tekniikkaa koskevia artikkeleja, yms. infoa.

      
  • Sellainen käytännön vinkki Land Rover -mainosten kanssa tuskaileville, että selaimeen asennettava Adblock -lisäosa (plugin) pitää nuo mainokset todella tehokkaasti poissa silmistä!

      
  • En ole jaksanut ihan kaikkia palautteita lukea, mutta yleissävy on aika masentava. Oma kokemukseni on myös negatiivisella puolella. Kun palautteen pitäisi olla yleensä 'rakentavaa' jatkan seuraavasti:

    -arkiston hakutoiminto on jäykkä ja hitaahko, mutta periaatteessa toimii. Osumia on runsaanlaisesti, usein samaan artikkeliinkin kohdistuvia. Huono juttu on se, että takaisin ensimmäiseen hakutulokseen en ole onnistunut pääsemään, vaan sovellus on heittänyt kokonaan ulos. On joutunut uudestaan kirjautumaan... Ymmärrettävää onkin, että tätä ominaisuutta ei tule käytettyä kuin vain pakonomaisen tarpeen yhteydessä...
    -jotenkinhan tämäkin sovellus on speksattu ja tilattu. Toteutus on vaan mennyt puihin. Julkistus on ollut pakko tehdä muutama kuukausi liian aikaisin. Ehkä palautteen kärki olisikin suunnattava sinne päätöstasolle, joka valitsi halvimman vaihtoehdon.
    -ehdottoman positiivista on kuitenkin tämä palautemahdollisuus, nyt odottelemme vaan parannuksia; ja viesti sinne päättäjille, että lisää rahaa ja resurssejahan tähän tarvitaan, jotta sivusto saadaan toimivaksi.
    -lopuksi ihmettely tuosta koodausrivistä, joka näkyy tuossa alla ennen LÄHETÄ-palkkia?

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit