Jos olisin saksalainen auto, niin mikä auto haluaisin olla?

47 kommenttia
«1

Jostain syystä, joka ei ole ollut tietoinen valinta, minulla ei ole koskaan ollut saksalaista autoa. Lähinnä sellaista on ollut Ford Mondeo, mutta sitähän ei kai tehdä Saksassa vaan jossain siinä lähialueilla.

Kun tulee kuunneltua kaikenlaisia äänikirjoja, niin tuli otettua kuunteluun Anne Brunilan elämänkerta.

Hän uskoo vahvasti Budhalaisuuteen, sielunvaellukseen ja uudelleen syntymiseen. Karman laki tarkoittaa, että tietoisilla teoilla on aina seurauksensa. Jos elää hyvin, pääsee kuolemansa jälkeen seuraavaksi parempaan elämään tai jos on onnistunut elämään oikein hyvin, pääsee lehmäksi.

No, koska siis tietoisilla teoilla on seurauksensa ja minä olen kerran elämässäni ostanut Volvon, niin pelkäänpä menettäneeni mahdollisuuteni yletä vielä seuraavassa elämässä lehmäksi vaan joudun todennäköisesti syntymään tänne maan päälle saksalaiseksi autoksi.

Jos saan esittää toivomuksen, niin mieluiten syntyisin BMW-merkkiseksi täyssähkömaasturiksi. Sellaista ei vielä ole, mutta en haluakaan pitää kiirettä elämäni bemarina alkamiseen.

Saksalaisista autoista BMW:ssä on eniten luonnetta ja särmää.

Audi on minusta aika valju auto eikä Mersu ole oikein onnistunut modernisoimaan ulkonäköään.

Bemari on vähän kuin Saksan Volvo, yrityksenä pienempi kuin VAG tai Mersu, mutta tekee laadukkaita ja persoonallisia autoja.

  • Diippii shittii, kuten nuoriso sanoisi.

    Jos ihan auton fiilispohjaisesta valinnasta puhutaan, niin itse olen tykästynyt uusiin Mersuihin, varsinkin sisustaan. Farkkujen perän muotoilussa on vielä tekemistä jotta se miellyttäisi silmääni.

    Audi tosiaan tuntuu vähän valjulta.

    Bemari on kieltämättä jotenkin "haluttava", mutta koeajoilla olen silti usein pettynyt siihen ettei se sittenkään tuntunut kovin ihmeelliseltä.

    Volvo ei toki ole saksalainen, mutta seuraavalle kerralle siihen pitää tulla jotain uutta kivaa jotta ottaisin kolmannen peräkkäin.

    Noh, käyttövoima todennäköisesti ratkaisee, ja voi hyvin olla että vajaan kolmen vuoden päästä ei kaikilta ole tarjolla täyssähköistä isohkoa farkkua tai vastaavaa katumaasturia sopivassa hintaluokassa.

    Onhan niitä muitakin merkkejä toki, ehkä Kia Sorenton (Sorennon?) saa siinä vaiheeessa kokosähköllä. No, sittenhän sen näkee. Ja firman varsin vapaamielinen autopolitiikka rajaa sekin hieman.

  • Ennen sanottiin, että Fordin omistajilla on taivaspaikka varma, koska ovat niin paljon jo maan päällä kärsineet. Yksi Ford löytyy tallista, joten se siitä.

    Mondeota taidettiin tehdä Belgiassa. Ainakin se, joka minulla 90-luvulla oli.

  • Warrena olis varmaan aika huoleton olla, omistaja osaisi itse tehdä kaikki huollot ja korjaukset, niin ei tarvitsisi värjötellä vierailla pihoilla.

  • muokattu 10.11.2020 14:45

    Sovitin jo vanhaa militääri G-mallia, mutta huomasin sen liian äijäautoksi, joten joudun vaihtamaan roolimallia. Olenkin käytetty jo maailmaa nähnyt Mercedes W124 "satalankku" 250D. Lähipiirimme tuntee meidät molemmat aina luotettavina ja talouspuoli pysyy kunnossa eikä se ole sattumaa. Luotettavan mutta tapetinvärisen harmaapukuisen miehen valinta ilman bling-blingiä. Kummankin parhaat vuodet ovatkin jo takana päin, mutta vielä hetki sinnitellään muiden mukana.

    Toisena vaihtoehtona oli Ford Taunus, joita minulla oli kaksikin, mutta koska Taunukset ovat jo erossa vakinaisesta palveluksesta, en voikaan valita sitä.

  • uusissa ja uudehkoissa mersuissa on jo ihan ok näköisiä autoja, ennen olivat tylsiä ja koko merkin imago on vähän ns papoille suunniteltu. . En tiedä miten Volvoa voi verrata Bemariin? Volvo ja BMW ovat ihan eri filosofian automerkkejä. Tekekö se oikeasti laadukkaita autoja? ei minusta vaan ihan keskitasoa tai jopa huonompia, tutki vaikka aluksi JD Power Germany. Vaikka BMW tai mikä muu valmistettaisiin toisessa maassa niin se silti lasketaan saksalaiseksi, ei se kasaus paikka sitä muuta. Esim Lamborghinin voi nykyään jo laskea saksalaiseksi kun se kasataankin sakemanni osista.

  • @GTamv kirjoitti:
    uusissa ja uudehkoissa mersuissa on jo ihan ok näköisiä autoja, ennen olivat tylsiä ja koko merkin imago on vähän ns papoille suunniteltu. . En tiedä miten Volvoa voi verrata Bemariin? Volvo ja BMW ovat ihan eri filosofian automerkkejä.

    Kai mitä vaan voi verrata mihin vaan? Kyllä nuo molemmat ovat minulla vähintään selattavien hinnastojen listalla kun vaihdan autoa. Viimeistä edellisellä kerralla oli myös Toyota ja DS.

  • muokattu 10.11.2020 17:23

    @HybridRules:

    Ford Mondeo.... Jos saan esittää toivomuksen, niin mieluiten syntyisin BMW-merkkiseksi....Audi on minusta aika valju auto eikä Mersu ole oikein onnistunut modernisoimaan ulkonäköään

    Siihenkö loppui saksalaisten autojen valikoima mielestä?

    Tuosta vähän avuja ettei keskustelu ole niin rajoittunutta:
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Saksalaiset_automerkit

  • VW Arteon farmari.

  • @GTamv kirjoitti:
    uusissa ja uudehkoissa mersuissa on jo ihan ok näköisiä autoja, ennen olivat tylsiä ja koko merkin imago on vähän ns papoille suunniteltu. . En tiedä miten Volvoa voi verrata Bemariin? Volvo ja BMW ovat ihan eri filosofian automerkkejä. Tekekö se oikeasti laadukkaita autoja? ei minusta vaan ihan keskitasoa tai jopa huonompia, tutki vaikka aluksi JD Power Germany. Vaikka BMW tai mikä muu valmistettaisiin toisessa maassa niin se silti lasketaan saksalaiseksi, ei se kasaus paikka sitä muuta. Esim Lamborghinin voi nykyään jo laskea saksalaiseksi kun se kasataankin sakemanni osista.

    Kyllä BMW minun mielestäni tekee laadukkaita autoja. Ne myös erottuvat Audista ja Mersusta selvästi.

  • @Kumppani kirjoitti:
    @HybridRules:

    Ford Mondeo.... Jos saan esittää toivomuksen, niin mieluiten syntyisin BMW-merkkiseksi....Audi on minusta aika valju auto eikä Mersu ole oikein onnistunut modernisoimaan ulkonäköään

    Siihenkö loppui saksalaisten autojen valikoima mielestä?

    Tuosta vähän avuja ettei keskustelu ole niin rajoittunutta:
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Saksalaiset_automerkit

    En nyt voi buddhalaisuuden asiantuntijaa leikkiä, mutta ymmärsin niin, että Karma tarkoittaa tietoisten tekojen seurausta, mutta ei tarkoita rangaistusta. Ja hyvin elämällä pääsee irti uudelleensyntymisten "kierteestä" ja pääsee lehmäksi. Minun tulee siis pyrkiä sellaiseksi saksalaiseksi autoksi, jolla voi olla hyvä elämä. Täyssähkömaasturi-BMW melko varmasti tarjoaisi hyvän elämän.

    Jos syntyisin uudelleen jonain vanhana autonani, niin se voisi olla Mazda 626, viimeinen ilman ruiskua ollut malli, joka oli ensimmäinen omaksi ostettu uusi auto ja jolla tuli ajettua lähemmäksi 400.000km ja kerran moottorikin siihen vaihdettua. Mutta silloin tulisi taas väistettyä saksalaista autoa.

  • muokattu 11.11.2020 12:49

    @HybridRules kirjoitti:

    @GTamv kirjoitti:
    uusissa ja uudehkoissa mersuissa on jo ihan ok näköisiä autoja, ennen olivat tylsiä ja koko merkin imago on vähän ns papoille suunniteltu. . En tiedä miten Volvoa voi verrata Bemariin? Volvo ja BMW ovat ihan eri filosofian automerkkejä. Tekekö se oikeasti laadukkaita autoja? ei minusta vaan ihan keskitasoa tai jopa huonompia, tutki vaikka aluksi JD Power Germany. Vaikka BMW tai mikä muu valmistettaisiin toisessa maassa niin se silti lasketaan saksalaiseksi, ei se kasaus paikka sitä muuta. Esim Lamborghinin voi nykyään jo laskea saksalaiseksi kun se kasataankin sakemanni osista.

    Kyllä BMW minun mielestäni tekee laadukkaita autoja. Ne myös erottuvat Audista ja Mersusta selvästi.

    no mikä lasketaan laadukkaaksi ja mikä ei, mutta ei laadukas auto voi mielestäni olla kolmea vuotta peränpitäjänä JD Power Germanyssa. Automerkeissä istuu sitkeästi olettamukset ja luulot. Toisen mielestä joku merkki on laadukas ja toisen ei. Tosiasiasiat on sitten asia erikseen. Ja kyllä BMW erottuu selvästi nykyään, tosin se erottuminen ei silmälle ole kovin miellyttävää ylisuurten "munuaisten" takia.

  • muokattu 11.11.2020 12:51

    @M880 kirjoitti:

    @GTamv kirjoitti:
    uusissa ja uudehkoissa mersuissa on jo ihan ok näköisiä autoja, ennen olivat tylsiä ja koko merkin imago on vähän ns papoille suunniteltu. . En tiedä miten Volvoa voi verrata Bemariin? Volvo ja BMW ovat ihan eri filosofian automerkkejä.

    Kai mitä vaan voi verrata mihin vaan? Kyllä nuo molemmat ovat minulla vähintään selattavien hinnastojen listalla kun vaihdan autoa. Viimeistä edellisellä kerralla oli myös Toyota ja DS.

    tottakai voi verrata, mutta kuka ostaa esim etuvetoisen volvon takavetoisen auton tilalle tai päinvastoin? Volvo on perheauto ja BMW on taas tehty urheilulliseen ajoon ja sille on ihan omat vertailukohteet jos halutaan samoja asioita painottaa. Mielestäni nuo merkit eivät ole mitenkään vaihtoehtoja toisilleen. Ja saksalaisissa autoissa eniten särmää ja luonnetta on kyllä Porschessa.

  • muokattu 11.11.2020 13:11

    Aika moni Volvolle merkkiuskollinen vaihtoi takavetoisesta etuvetoiseen 90-luvun lopulla.Ja lienee odotettavissa että aika moni Golfin tai Passatin ostaja siirtyy takavetoiseen ID 3:een.

    Ja mikä nyt kenellekin on "sama asia" painotettavaksi? Minulle kriteerit ovat takapenkin leveys, takakontin suuruus, neliveto ja määrittelemätön "tällasen mä haluun"-fiilis. Näihin kriteereihin mahtuu aikamoinen määrä autoja (tai no, se takapenkin leveys itse asiassa karsi pois aikamoisen määrän autoja). Jollain muulla ne kriteerit ovat sitten ihan erilaiset, ja vertailuryhmäkin muodostuu erilaiseksi.

    Jos "urheilullisella ajolla" olisi noin suuri merkitys kuin sanot, niin epäilen ettei 520d:llä olisi niin suurta edustusta 5-sarjan myynnissä, ja kun kohta 530e nousee malliversioiden myyntikärkeen, niin syynä on verotus. Ja jos eri autolehtien ja muiden automedioiden vertailuryhmistä voi vetää jotain johtopäätöksiä, niin kyllähän S/V90, 5-sarja, E-sarja ja A6 ovat monellekin vertailukelpoisia vaihtoehtoja.

    Väitän, että nykypäivänä autojen tosiasialliset erot ovat niin pieniä, ja arkikäytössä vielä pienempiä, että "ajamisen ilo" tai Volvon oletettu etumatka turvallisuudessa ovat enemmän markkinointiosaston brändipuheita kuin tosiasiallisia mitattavissa olevia eroja. Kun ajetaan se päivittäinen 52km töihin, kauppaan ja harrastuksiin on tuo "urheilullinen ajo" ihan höpöä.

    Autot ostetaan tarpeiden, budjetin, mielikuvien, ennakkoluulojen ja fiiliksen pohjalta. Ne ovat kaikki varsin yksilöllisiä tekijöitä, joihin toki pyritään ulkopuolelta vaikuttamaaan.

      3
  • @HybridRules kirjoitti:
    En nyt voi buddhalaisuuden asiantuntijaa leikkiä, mutta ymmärsin niin, että Karma tarkoittaa tietoisten tekojen seurausta, mutta ei tarkoita rangaistusta.

    Olet tervetullut boikottiryhmäämme, jos haluat.

    Jos syntyisin uudelleen jonain vanhana autonani, niin se voisi olla Mazda 626

    Itse en edes rajannut roolimallikseni autoa, jonka olen joskus omistanut, vaan pyrin lähinnä peilaamaan elämän arvoja ja menettelytapoja eri autoihin assosioitujen mielikuvien kautta. Juuri siksi oma valintani oli etukammiodiesel. Aina luotettava, aina talousluvut kunnossa ja huumorintajua yhtä vähän kuin englantilaisella miespalvelijalla.

  • @GTamv kirjoitti:
    no mikä lasketaan laadukkaaksi ja mikä ei, mutta ei laadukas auto voi mielestäni olla kolmea vuotta peränpitäjänä JD Power Germanyssa.

    löytyiskö tuohon jotain linkkiä? Yritin tuossa googletella jd powerin sivuilta, mutta ainakin 2019 bemari näytti olevan mersua ja audia edellä, vai onko kyseessä joku yksittäinen taulukko/malli? compacteissa bmw 1-sarja oli kolmen kärjessä. Muutenkin naurattaa aina nämä JD Powerin "tutkimukset" ja miten asioita painotetaan niissä. Jos esim. jonkun yksittäisen katkaisijan - sanotaan nyt vaikka esimerkkinä keskuslukituksen ohjaus katkaisija on vuosimallin/mallisarjan välillä muuttanut paikkaa tai se on eri värinen/muotoninen niin se on aivan katastrofaalista... näissähän ei perinteisesti mennä millään faktapohjalla vaan esim tieto kerätään asiakkaiden ensimmäisen 30 päivän käyttökokemuksesta ja mielipiteistä jne. - tyypillinen jenkkifirman tutkimus.

      3
  • @GTamv kirjoitti:
    tottakai voi verrata, mutta kuka ostaa esim etuvetoisen volvon takavetoisen auton tilalle tai päinvastoin?

    Ehkä joku sellainen, jolle ei ole suurtakaan väliä onko auto etu- vai takavetoinen? En minäkään ymmärrä tällaista ajattelutapaa, mutta käsittääkseni juuri niin ajattelevia ihmisiä on olemassa. Jos heitä on paljon, silloin heidän valinnoistaan muodostuu kaupallinen totuus meidän mielipiteestämme riippumatta.

      1
  • muokattu 11.11.2020 16:22

    @[ZeiMZei] kirjoitti:

    @GTamv kirjoitti:
    no mikä lasketaan laadukkaaksi ja mikä ei, mutta ei laadukas auto voi mielestäni olla kolmea vuotta peränpitäjänä JD Power Germanyssa.

    löytyiskö tuohon jotain linkkiä?

    kirjoita googleen vaikka JD Power Germany 2017 , 2016 tms mitä vuotta haluat tutkia, löytyy helposti, eikä tämä ole ainoa "tutkimus" mikä ei puolla BMW kovaa laatua. Kuten sanoin ihmisillä on juurtuneet omat mielipiteet eri merkeistä, joilla ei todellisuuden kanssa välttämättä ole mitään tekemistä. Mutta ei BMW perinteisesti ole ollut mikään laadun esikuva.

  • @740 GLE kirjoitti:

    @GTamv kirjoitti:
    tottakai voi verrata, mutta kuka ostaa esim etuvetoisen volvon takavetoisen auton tilalle tai päinvastoin?

    Ehkä joku sellainen, jolle ei ole suurtakaan väliä onko auto etu- vai takavetoinen? En minäkään ymmärrä tällaista ajattelutapaa, mutta käsittääkseni juuri niin ajattelevia ihmisiä on olemassa. Jos heitä on paljon, silloin heidän valinnoistaan muodostuu kaupallinen totuus meidän mielipiteestämme riippumatta.

    Ei ole tarkoitus loukata kenenkään rattimiehen tunteita, mutta minun on vaikea ymmärtää sitä ajattelutapaa että sillä vetävän akselin sijainnilla olisi jotenkin ratkaiseva merkitys. Kesällä sillä ei ole mitään väliä, eikä talvellakaan ellei kuvittele olevansa joku juhakankkunen.. tai ehkä ajankohtaisemmin kallerovanperä. Ne sankarit on sitten erikseen jotka pyrkivät "urheilulliseen ajoon", ja se näkyykin sekä lehtiotsikoissa että vakuutusyhtiöiden tilastoissa.

      1
  • Omaan ajoon sopivat parhaiten isot autot.

    Audi A6 ja BMW 5-sarja ovat luokan parhaimmistoa. Sen sijaan Mercedes-Benz E-sarja on punaisella vuosimalleissa 2010–2011, vikakohteina akun lisäksi käynnistysmoottori, virtalukko sekä ohjauslaitteet ja niihin liittyvät letkut. Mersun E-sarjan laatu alkoi merkittävästi parantua vuosimallista 2013 alkaen ja vuosimalli 2017 sijoittuu jo näiden parhaiden mallien joukkoon.

    740 GLE tietänee tämä MB:n ongelmajakson ja sen syyt paremmin kuin kukaan täällä keskustelleista. Tilanne on nyt aivan toinen sen tiedän itsekin koska näillä ajaa muutama tuttu edelleen.

  • Otsikon alle sopivaa välipalaa!

  • Noinkin voi käydä.

  • muokattu 12.11.2020 15:47

    Tuosta taas avuja ettei keskustelu ole niin rajoittunutta:
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Saksalaiset_automerkit

    @HybridRules kirjoitti:

    En nyt voi buddhalaisuuden asiantuntijaa leikkiä, mutta ymmärsin niin, että Karma tarkoittaa tietoisten tekojen seurausta, mutta ei tarkoita rangaistusta. Ja hyvin elämällä pääsee irti uudelleensyntymisten "kierteestä" ja pääsee lehmäksi. Minun tulee siis pyrkiä sellaiseksi saksalaiseksi autoksi, jolla voi olla hyvä elämä.

    Minäkään en leiki minkään buddhalaisuuden tai karmojen asiantuntijaa. Pointti oli hyvin simppeli: olet hyvin rajoittunut, jos kuvittelet että saksalaisista autoista vain Mersulla, Bemarilla tai Audilla olisi hyvä elämä. Yritykseni avartaa tuota vähemmän syvällistä pohdintaasi enemmän syvälliseksi oli siis jalo tavoite. Muuten tuo asetelmasi on lähtökohtaisesti kökkö. Lapsellinen nyt joka tapauksessa.

    Miksi ei kysyä rajoittamattomilla tasoilla, paremmin buddhamaisesti siis ja otsikosta alkaen:
    Minkä merkkinen haluaisit olla jos synnyt uudestaan autoksi.

  • @M880 kirjoitti:
    Ei ole tarkoitus loukata kenenkään rattimiehen tunteita, mutta minun on vaikea ymmärtää sitä ajattelutapaa että sillä vetävän akselin sijainnilla olisi jotenkin ratkaiseva merkitys.

    Ei tässä tunteita loukata, mutta hämmästystä aiheutuu väistämättä ja aihe on sama kuin ennenkin.

    Ihmettelen, kuinka joku voi ajaa autoa talvesta toiseen huomaamatta varsin selvää eroa. Tästä huolimatta ymmärrän sellaisiakin ihmisiä olevan paljon. Se on minusta jo hyvin luonnollinen asia, että moni havaitsee olemassaolevan selvän eron, mutta ei pidä sitä millään prioriteetilla omassa valinnassaan. Juuri näitä eri näkökulmaeroja tarkoitin riittävän monen ihmisen mielipiteen muodostamalla kaupallisella totuudella jonka vaikutus näkyy markkinaosuudessa. Tekniikasta riippumatta Toyota on sen kaupallisen totuuden vuoksi hyvä yritys omistaa.

    Se on minulle aina yhtä suuri hämmästyksen aihe, että ihminen, joka ottaa päätösvallan omista valinnoistaan ei ole valmis suomaan muille mahdollisuutta tehdä samoin joutumatta syyllistetyksi, yleensä syyllistäjän omilla olkiukoilla.

    Kesällä sillä ei ole mitään väliä, eikä talvellakaan ellei kuvittele olevansa joku juhakankkunen.. tai ehkä ajankohtaisemmin kallerovanperä. Ne sankarit on sitten erikseen jotka pyrkivät "urheilulliseen ajoon", ja se näkyykin sekä lehtiotsikoissa että vakuutusyhtiöiden tilastoissa.

    Tätä etuvetoskuskien sladittelua en lakkaa ihmettelemästä. En ymmärrä näkökulmaa, jossa ensin kerrotaan itse ettei vetopyörien paikalla ole merkitystä eikä asia ole itselle tärkeä ja sitten kuitenkin se merkityksetön valinta on niin merkityksellinen, että toisin valinneet pitää leimata vastuuttomiksi. Mihin tämä perustuu?

    Erityisesti tässä tapauksessa olen ihmeissäni, kun maailmanmestarien tasolla ajaviin rallikuskeihin verrataan säälittävän hidasta kuskia, joka kertoo toistuvasti pitävänsä luistoneston päällä ja välttävänsä näkyviä luisuja ja pyrkivää ajotapaa? Miksi ihmeessä kuljettaja, joka ei edes pysty keskustelemaan toteutuneesta kulutuksestaan ilman kuittipinoa ja tankkikirjaa on jatkuvasti syytettynä urheilullisesta ajotavasta?

      1
  • @740 GLE kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:
    Ei ole tarkoitus loukata kenenkään rattimiehen tunteita, mutta minun on vaikea ymmärtää sitä ajattelutapaa että sillä vetävän akselin sijainnilla olisi jotenkin ratkaiseva merkitys.

    Ei tässä tunteita loukata, mutta hämmästystä aiheutuu väistämättä ja aihe on sama kuin ennenkin.

    Lähdetään siitä että tuskin olemme eri mieltä tälläkään kertaa.

    Ihmettelen, kuinka joku voi ajaa autoa talvesta toiseen huomaamatta varsin selvää eroa. Tästä huolimatta ymmärrän sellaisiakin ihmisiä olevan paljon. Se on minusta jo hyvin luonnollinen asia, että moni havaitsee olemassaolevan selvän eron, mutta ei pidä sitä millään prioriteetilla omassa valinnassaan. Juuri näitä eri näkökulmaeroja tarkoitin riittävän monen ihmisen mielipiteen muodostamalla kaupallisella totuudella jonka vaikutus näkyy markkinaosuudessa. Tekniikasta riippumatta Toyota on sen kaupallisen totuuden vuoksi hyvä yritys omistaa.

    Eroa voi olla, mutta onko väliä, eli merkitystä?

    Se on minulle aina yhtä suuri hämmästyksen aihe, että ihminen, joka ottaa päätösvallan omista valinnoistaan ei ole valmis suomaan muille mahdollisuutta tehdä samoin joutumatta syyllistetyksi, yleensä syyllistäjän omilla olkiukoilla.

    Kesällä sillä ei ole mitään väliä, eikä talvellakaan ellei kuvittele olevansa joku juhakankkunen.. tai ehkä ajankohtaisemmin kallerovanperä. Ne sankarit on sitten erikseen jotka pyrkivät "urheilulliseen ajoon", ja se näkyykin sekä lehtiotsikoissa että vakuutusyhtiöiden tilastoissa.

    Tätä etuvetoskuskien sladittelua en lakkaa ihmettelemästä. En ymmärrä näkökulmaa, jossa ensin kerrotaan itse ettei vetopyörien paikalla ole merkitystä eikä asia ole itselle tärkeä ja sitten kuitenkin se merkityksetön valinta on niin merkityksellinen, että toisin valinneet pitää leimata vastuuttomiksi. Mihin tämä perustuu?

    En tiedä luuletko minun tehneen niin, mutta minun kommenttini oli tasapuolisesti kaikille oman elämänsä maanteiden kuninkaille, vetotapaan katsomatta. Toki siinä oli pieni viittaus tähän "urheilulliseen ajoon" ja vakuutustilastoihin, mutta sitä ei pidä ottaa kovinkaan vahvana viittauksena vetävien akseleiden sijaintiin, vaan asenteeseen. Ja jos siellä liikenteessä pyrkii urheilulliseen ajoon päätyen iltasanomiin, niin siitä saa vähän leimatakin?

    Erityisesti tässä tapauksessa olen ihmeissäni, kun maailmanmestarien tasolla ajaviin rallikuskeihin verrataan säälittävän hidasta kuskia, joka kertoo toistuvasti pitävänsä luistoneston päällä ja välttävänsä näkyviä luisuja ja pyrkivää ajotapaa? Miksi ihmeessä kuljettaja, joka ei edes pysty keskustelemaan toteutuneesta kulutuksestaan ilman kuittipinoa ja tankkikirjaa on jatkuvasti syytettynä urheilullisesta ajotavasta?

    Siinähän on iso ero onko sitä Juha Kankkunen, vai kuvitteleeko olevansa. Minä lakkasin kuvittelemasta viimeistään Juha Kankkusen ajokoulussa, eihän siitä mitään tullut. (Siis sellainen Rukalla ollut hassuttelupäivä, ei mikään oikea rallikoulu).

    Jaa, ja hetkinen. En ole missään tapauksessa kuvitellut sinua näiden "urheilullisten" ajajien joukkoon. Sori jos näin annoin vahingossa ymmärtää.

      1
  • OK, puolustusreaktioni triggasi yliherkästi. Reagoin siihen, että vastasit minun postiini, enkä ymmärtänyt sanomasi yleisluontoisuutta.

    Myönnän yliherkistyneeni tälle, koska aika usein kertoessani haluavani tuntea kaarretasapainon sormissani (vaikka ulkopuolinen ei luistoa havaitsekaan) ja haluavani yrittää itse ensin ennen ajonhallinnan puuttumista asiaan olen saanut palautteen juuri tuosta muiden urheilulliseksi kokemasta ajotavasta. Omasta mielestäni urheilullisinta ajamisessani ovat suksiluukussa mukana kulkevat luistelusukset ja/tai race carverit tai polkupyörät vetokuulassa. Minulle uhreiluauto on auto, johon urheiluvälineet mahtuvat mukaan, eikä pingismailan kuljetustila riitä alkuunkaan.

    Ammattilaisen vetämät ajokoulutukset ovat mielenkiintoisia ja vaikea sieltä on päästä päivää läpi oppimatta mitään uutta.

  • Ehkä seuraavassa elämässä kannattaisikin olla japanilainen auto?

    https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/32354b16-b763-4a94-b94d-7fc6429d520b

  • @M880 kirjoitti:
    Ehkä seuraavassa elämässä kannattaisikin olla japanilainen auto?

    https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/32354b16-b763-4a94-b94d-7fc6429d520b

    Kyllä ne vararenkaat niistäkin poistuu ajan kanssa kun pitää painoa säästää ja sähköohjattujen automaattilaatikoiden yleistyessä nelivedolla höstettynä loppuu se viimeinenkin mahdollisuus kaverihinaukseen köydenvarassa tai edes siirtoon.
    ...vaikka onhan tuo nykyaikana ihan oikeasti ihan peestä, kun ei ole vararengasta niin aina menee lavetille ku rengas tyhjenee ja jos akku simahtaa niin taas lavetille kun vaihteistoa ei saa vapaalle virrattomana jne.

      1
  • @[ZeiMZei] kirjoitti:

    Rengasrikot jakautuvat merkeille ihan tasaisesti, ei se riitä selittämään noita eroja. Toki se vararenkaan olemassaolo rengasrikkotapauksessa on etu. Bemarillahan pitäisi olla vastaava etu, kun ainakin jossain vaiheessa niissä oli RunFlateja?

    Ja automaateilla ei ole asian kanssa juurikaan tekemistä, ei tuolla onneksi kovinkaan paljon autoja hinailla omatoimisesti, ihan samalla lailla ne hajonneet autot kuskataan hinurilla, vetotavasta ja vaihteistosta riippumatta.

  • muokattu 16.12.2020 16:54

    Onkos tuo nyt joku yllättävä tieto että lähes loppuun ajetut menopelit ovat tämän tästä lavetilla. Puolihuolimattomien käsissä vailla edes sitä vuotuista huoltoa. Reilut 30 vuotta 5-sarjalla ajaneena eikä kertaakaan autojani ole viety lavetilla korjaamolle. Huoltojen merkitys kasvaa mitä enemmän autolla ajetaan ja tietenkin se mitä enemmän autot ovat liikenteessä sitä enemmän on tapahtumia. Muuttujia on paljon. Kasi kasi nolla dissaa mielellään saksalaisia autoja joten pitihän tuokin iltapäivälehden lööppi vetää tänne, siellä nämä tekniikan ja autoalan asiantuntijat purkavat sydäntään. Nämä lööpit ovat tekemällä tehtyjä klikkauksien toivossa väsättyjä juttuja. Tapaavat olla jokavuotisia paikkoja jossa vakituiseen dissaavat saavat keventää mieltään.

  • @tracktest kirjoitti:
    Onkos tuo nyt joku yllättävä tieto että lähes loppuun ajetut menopelit ovat tämän tästä lavetilla. Puolihuolimattomien käsissä vailla edes sitä vuotuista huoltoa. Reilut 30 vuotta 5-sarjalla ajaneena eikä kertaakaan autojani ole viety lavetilla korjaamolle. Huoltojen merkitys kasvaa mitä enemmän autolla ajetaan ja tietenkin se mitä enemmän autot ovat liikenteessä sitä enemmän on tapahtumia. Muuttujia on paljon. Kasi kasi nolla dissaa mielellään saksalaisia autoja joten pitihän tuokin iltapäivälehden lööppi vetää tänne siellä ne asiantuntijat purkavat sydäntään toivotulla antaumuksella mieltään keventäen.

    En minä mitään dissaa. Minulla on ollut Passat Alltrack josta tykkäsin autona, ja edellisillä valintakerroilla Mersu ja Bemari ovat oleet short listillä, joko koeajossa tai vähintään hinnastoa tositarkoituksella selaten. Mersun GLCtä kävin tutkimassa mittanauhan kanssa.

    Mutta ei tässä ole kyse sinun tai minun autostani, vaan tilastoista joissa otanta on aika paljon laajempi. Vai meinaatko että sinun henkilökohtainen kokemuksesi painaa vaakakupissa yhtiön tilastoja enemmän?

    Huolloilla on näiden vikojen kanssa varsin vähän tekemistä, vaikka toki hyvä ylläpito tekee autolle hyvää, ja pitää sen kauemmin liikenteessä. Mutta huollon merkitys tielle jäämisissä on varsin pieni. Kilometrimäärät tietysti vaikuttavat, mitä enemmän ajaa, sitä suurempi todennäköisyys että jotain tapahtuu.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit