Huonoin auto, jolla olet ajanut?

32 kommenttia
«1

Kertokaapa mikä on ollut huonoin auto, millä olette ajaneet. Tietysti on mainittava myös miksi.



Oma valintani on 2013 Volkswagen Beetle. Suurin ongelma oli epämukavuus. Rehellisesti sanottuna tuntui, kuin jousitusta ei olisi ollut lainkaan. Jopa suojatiemaalaukset tunsi takapuolessa.

Toinen ongelma oli ohjaus. Se oli niin löysä, että ratti oli vaikea pitää paikoillaan. Itse olen tottunut ohjaukseen, joka vaatii pienillä liikkeillä enemmän voimaa, mutta suuret pyörittelyt on tehostettu enemmän.



Kivan näköinen auto, mutta siihen se sitten jäikin.

  
  • Heti kortin saatuani omistamani Toyota Carina E vm 1997. Ohjaus todella huono, tunnoton ja kevyt. Alusta löysä ja ajodynamiikaltaan ostoskärryjen luokkaa, löysyydestä huolimatta ei kummoinen jousitusmukavuus. Hyviä asioita olivat luotettavuus, tilat ja hiljaisuus aikalaisekseen. Mutta se ajettavuus oli kyllä kamala... Ugh...

      
  • Mulla oli ajossa tuollainen CaarinaE (-93) pari vuotta 2011-13. Yli 300tkm mittarissa, mutta silti lähes viaton auto. Öljyntaso laski 8500km:n matkalla max -> min, mutta tuolloin oli hyvä muutenkin vaihtaa öljyt. Ohjaus oli tosiaan aika syvältä -varsinkin talvella sai rattia käännellä ihan miten vaan ilman että auto tuntui reagoivan. Seuraava värkki oli Polo Bluemotion TDI vm 2010. Ei valitettavasti tarjonnut ajamisen iloa senkään vertaa mitä Kaarina teki. 5-vaihteinen 'aavikkovälitetty' vaihteisto tappoi riemun totaalisesti. Jaksoin 6kk ja sitten vaihtoon.

    Mutta huonoin yksilö lienee ollut ensimmäinen autoni Sunbeam 900. vm.-71. Englannissa halvalla tehty ja Suomessa loppuunajettu kökö. Piti ostaa muutaman kuukauden päästä toinen että sai rakennettua yhden toimivan.

      
  • Huonous on tietenkin perin suhteellista ja varsinkin pienellä ajolenkillä negatiivisen kuvan voi saada pienistäkin asioista johtuen.

    Tässä kesällä käytössäni oli pari viikkoa BMW X1 18d ja ajokokemuksena se oli negatiivisimpia pitkään aikaan.

    Suurimman osan kokemuksen huonoudesta laittaisin neljän vuodenajan renkaille joilla vuokrayhtiö oli auton rengastanut.

    Ohjaus oli erittäin raskas mutta silti vailla minkään laista tuntoa tien pintaan. Tuntuma tiehen oli muutenkin epämääräinen. Rengasmelua oli reippaasti eikä auto muutenkaan ollut hiljainen.

    Voimalinja toimi muuten erinomaisesti mutta moottorin käynnin karheus (työkonemaisuus) yllätti bensakoneisiin tottuneen.

    Myös sisätilojen ahtaus oli hiukan yllättävää.

    Kokemus autosta oli siis perin negatiivinen, mutta oliko se auto silti huono? ...no jaa a.

      
  • Huonoin vanha (15v+ esim)?



    Eniten linttaan ajettu ("miljoona kilometriä ilman huoltoja" -tyyppiset)?



    Vai huonoin uudehko (2000-luku)?



    "Uusi" (2010 -> )?



      
  • Nämähän on täysin makuasioita ja autoyksilökohtaisia. Mieluisampaa olisi luetella niitä, joiden ajamisesta on erityisen paljon tykännyt.



    Laitanpahan oman listani:



    Huonoin omistamani: VW Passat. Kori retku, nitisi ja natisi. Tuntui, että menee pallojen päällä koko laitos. Vilkkuviiksi jäi käytössä käteen.



    Huonoin ajamani vanha auto: Saab 96. Suuri ratti, kummalliset rattivaihteet, huono näkyvyys, vino istuma-asento.



    Huonoin uudehko auto: Dacia Duster. Karkea vaihteisto, kömpelö ja täristävä kulku. Moottorin äänet kuuluu täysin rintapellin läpi. Heppoisat hallintalaitteet.

      
  • Datsun Cherry. Eron huomasi tuolloin esimerkiksi Opel Kadettiin vaihteiden päällemenon suhteen.

      
  • Opel Kadet A-malli vm. -65. Poikittainen lehtijousi edessä, takana jäykkä akseli tuettuna pitkittäisllä lehtijousilla ja lyhyt aksliväli. Aivan kamala liukkaalla kelillä. Eikä kehumista laadusta muutenkaan.

    Oikeastaan Vielä huonompi oli saman ikäluokan kupla. Ajamassani yksilössä oli puoli ohjauspyörän kierrosta simpukassa löysää. Ikävä ajettava mutkaisella soratiellä. Mutta siinä oli selvästi vikaa ohjauksessa.

    Derrikille tiedoksi. Datsun Cherryn ominaisvika oli kuluvat vaihteensiirron puslat. Kun pusla kului väljäksi, oli vaihteensiirto takkuista. Puslan vaihdon jälkeen ei vaihteensiirto-ongelmaa.

      
  • Derrick:

    Datsun Cherry. Eron huomasi tuolloin esimerkiksi Opel Kadettiin vaihteiden päällemenon suhteen.


    Minulla oli mielessä Datsun 100A ja Fiat 127, samasta syystä.

      
  • Jos jätetään romut ja museoautot laskuista, huonoin ajamani auto on varmaan Citroen Berlingo noin vuosimallia 2004, kokolailla uusi auto tuolloin. Ohjaus täysin tunnoton, pyörien tilanteesta ei mitään muuta tietoa kuin ikkunan kautta välittyvä. Kytkin pitkäliikkeinen ja yläkohtaa lähestyttäessä vieterimäisen yli-innokas. Vaihteensiirrossa ranskalaisille tyypillistä pitkäliikkeisyyttä, vaijerimaisuutta ja epätäsmällisyyttä pahimmillaan. Lisäksi oudot välitykset, todella lyhyt ykkönen, ja erittäin pitkä kakkonen. Risteysajo siis hankalaa. Penkit alamittaiset ihmisille. Takaluukku kokonsa takia kömpelö avata ja sulkea. Erittäin herkkä tuulelle.



    Oli siinä jotain hyviäkin puolia, ja 40 vuotta sitten se olisi ollut aivan erinomainen auto.

      
  • Taisi olla 70-luvun kieppeillä, kokeilin tojon corona 70-luvun alkupuolella. Vertaus esim mosse 407 oli tasavertainen. Molemmat mahdottomia ohjauksen ja korin kallistelun suhteen. Myöhemmin myös tojon carinaa ajaessani totesin ohjauksen täydellisen tunnottomuuden, eli ko.merkkiä en enään sen jälkeen ole, enkä halua edes kokeilla. Sen verran olen ehkä jonkun mielestä niuho.

      
  • Suzuki SJ 413. Lyhyt akseliväli, lehtijouset, jäykät akselit.

    Taisi tässä olla sentään jo edessä levyjarrut.



    Akselivälistä johtuen koko auto putosi samaan töyssyyn, ohjattavuudesta ei ollut tietoakaan, eikä jousituksesta yleensäkään. tämmöistä ei olisi saanut koskaan hyväksyä tieliikenteeseen muuta kuin maks.nop 60km/h.

    Noin 40km ajon jälkeen olin iloinen päästyäni hengissä perille.

      
  • Mitsun L200 jostain 80/90-luvun taitteesta. Muuten mukava auto kuten nelivetoiset pickupit yleensäkin, mutta moottorin ääni oli kamala. Aluksi matala murina kuulosti hienolta, mutta hyvin pian se alkoi rasittaa toden teolla. Kyse ei ollut äänen voimakkuudesta, vaan taajuudesta tai jostain muusta vastaavasta äänen ominaisuuteen liittyvästä asiasta.



    Ylättävin pettymys oli etuvetoinen Mitsu ASX. Tavallisessa maantieajossa normaalilla talvikelillä tuntui, kuin ohjauksessa olisi ollut klappia. Kesäkelillä ainakaan alemmissa nopeuksissa en ilmiötä havainnut, joten kyse saattaa olla rengastyypin sopimattomuudesta. Esittelyautossa en vaan usko, että huonoja renkaita alle laitetaan.



    Vanha lyhytkeulainen Hiace on muuten mukava, mutta turvallisuuden puutteen tunne hirvittää joka kerta, kun sillä ajan tai sen kyytiin nousen. Yleensä noissa on myös enemmän tai vähemmän irrallista tavaraa takana, joten se ei fiilistä yhtään paranna.



    Jos autot yritetään edes jollain tavalla suhteuttaa aikakauteen (60-luvun kalustolta ei ihan nykyaikaisia ominaisuuksia edellytetä ), en isompia pettymyksiä muista ajamiseen liittyen. E-sarjan taksimersun takapenkki 2000-luvun alusta oli kamala, kun normaalissa ajossakin täytyi pitää kahvasta kiinni, ettei penkiltä pudonnut ja C-mersun taksissa polvet osui kojelautaan. Toyotoissa tosiaan on joskus ollut jousitus on löysä ja ohjaus tunnoton, mutta niihinkin on tottunut pian, eikä se enää ole pahasti haitannut. Eri asia varmaan on, jos puhutaan 300 tkm ajetuista alkuperäisosilla olevista, mutta tuollainen kuluminen ei ole auton vika.





      
  • Tämähän on tosiaan aika monimutkainen kysymys. Kommentoin vielä paria itse omistamaani automallia:



    Joku mainitsi tuolla Fiat 127:n ja siinä todellakin oli usein väärä vaihde menossa silmään ja ajoasento ei ollut ihmisille suunniteltu. Silti älyttömän näppärä ja tarkka ajettava. Toinen on tuo CarinaE, joka ainakin facelift mallina oli todella mukava ajettava. Ohjaus ei toki ollut tarkin mahdollinen mutta auton vakaus parani selvästi moottoritienopeuksissa ja ajomukavuus oli ehkä heikoimmillaan siellä 80km/h vauhdeissa. Joku ei tykännyt tästä autosta, mutta minulla tämä menee omassa listassa mm. Audin ohi, joka ei ollut huono auto sekään ajolleen.



    Jos nyt listaa voi hiukan laventaa, niin aivan kaikista huonoin ajettava löytyy armeijan raskaasta kalustosta. Toisaalta saman puljun ajokeissa on myös joitakin aivan elämyksellisiäkin ajettavia.

      
  • Volvo 242 automaatti, automaatin toiminnassa toivomisen varaa, olisiko ollut peräti kolmiportainen.



    Mercedes C 200 diesel 75 hevosvoimainen, siinä kiihtyi vain kuski.

      
  • Aikoinaan intissä vuonna -94 tuli ajettua UAZ:n maasturia. Sinälläään maastossa etevä auto, mutta aivan järkyttävä joka suhteessa. Synkronoimaton laatikko, josta et koskaan tiennyt mikä vaihde arvotaan seuraavaksi. Vankkuritason ajo-ominaisuudet. Sen jälkeen Lada Niva tuntui todella luksukselta. :smile:

      
  • Mitsubishi galant 80-luvun alusta, jossa tuntui olevan ohjauksen keskialueella klappia n.15-20cm, ennen kuin auton suunta muuttui mihinkään. Motarilla pyörien asennosta ei todellakaan tiennyt yhtään mitään. Voi tosin olla, että uutena ohjaus ei ole ollut noin väljä. Kyseisellä yksilöllä oli kuitenkin ajettu lähes 300 tkm.



    Tämä moite siis koskee ainoastaan ohjausta, muuten auto oli mukava peli.

      
  • Chrysler Voyager jostain 2000-luvun alkuvuosilta. Täysin tunnoton ohjaus. Liukkailla oli hyvä pitää ikkunaa auki, jotta luiston kuuli nastojen äänistä. Suorituskyky onneton ja kulutus korkea. Laatuvaikutelma puuttui.

      
  • Missä mielessä huonon? Ajettavuus, luotettavuus, mukavuus?

    Aika vähän on tullut ajettua huonoilla autoilla, kun on kuitenkin aina ollut edes jokin vaatimustaso autojen suhteen. Saabit ovat aina olleet hyviä ajaa ja muutenkin asiallisia kärryjä. Tojot eivät parhaimpia ajaa, mutta muuten hyviä (lue: kestävyys).



    Taitaa huonoimman auton titteli mennä jollekin 2000-luvun alun Fiatin keskikokoiselle perheautolle, jonka houkuttelivat koeajamaan lahjomalla (en muista mallinime&#228:wink:. Oli niin järkyttävä auto ajaa kuin voi olla. Pieni sivutuuli vei ihan mennessää ja tunnoton ohjaus pahensi asiaa.

      
  • Simca Tonni, korjaamon onni. Todella karmea laatikko jonka isäni osti meille pojille ajettavaksi kun kortit saimme ettei tarvinnut äidin uutta Corollaa lainailla koko aikaa. Takamoottorinen painajainen jolla ei edes kehdannut kylillä näyttäytyä kun renkaat sojotti ulospäin ja vinkuivat joka risteyksessä vaikka kuinka varovasti ajoi. Ei kulkenut ollenkaan suoraa ja ajoasento mitä karmein. Vaihdekepin tuntuma kumia eikä yhtään tiennyt mikä vaihde menossa päälle jos edes sai pykälää sisään. Ja aina joku paikka hajalla, kerrankin olin hakemassa veljeäni hänen päästyä pois armejasta, niin kytkin hajosi Vekaralammelle päästyäni. No eihän "ohi on" huumassa haitannut vaan ykkönen silmään ja työnnettiin käyntiin eikä sitten enään pysähdytty ennen kuin kotia päästiin (sen verran tuuria risteyksissä ettei tarvinnut väistell&#228:wink:. Siitä autosta ei tosiaan jäänyt yhtään hyvää muistoa :frowning:

      
  • Suurimpia pettymyksiä ovat olleet lava-autot, joista surkein oli Peugeot 504D 80-luvun alusta. Erittäin meluisa ja laiska, ei ohjaustehostinta => suurin autossa koskaan näkemäni ratti. Ei oikein minkäänlaisia penkinsäätöjä, hallintalaitteet väärissä paikoissa, jarrut on/off -tyyliset.



    Jos henkilöautopuolelle menee niin omistani autoista kunnia menee Toyota KE20 Corollalle 70-luvun lopusta. Kauhea bensarosvo kokoisekseen ja tehoisekseen. Ajoasento oli omituinen, istuttiin syvällä kai siksi jottei pää ottaisi kattoon. Istuimet oli talvella sairaan kylmät ja liukkaat. Kevytperäisenä sen kanssa sai talvella olla juuri kortin saaneena tarkkana.



      
  • Keskustelun aloittaja mainitsi huonoimmaksi autoksi uuden Volkkarin, joten eiköhän tässä kerätä kokemuksia lähes uusista huonoista autoista. Sanotaan nyt vaikka 00-lukuisista. Aloittaja voi täsmentää.

      
  • vm. 2007 Yaris. Moottoritienopeuksissa niin kova melu, ettei kuullut edes omia ajatuksiaan

      
  • Skoda Superb tdi -11 automaatilla. Raskaskeulainen rohjo. Etuvedosta huolimatta jää talvella monelle takavetoiselle (samanikäiset bemarit ja mersut), ts levottomampi menijä.

    Peruutustutka muistuttaa lähinnä tähtien sotaa.

    Tämmösillä pitää vielä leipä hankkia :confused:

      
  • Ei nyt oteta tätä(kin ) taas hirveän vakavasti, eikä varsinkaan aloiteta kilpailua. Avoimen kysymyksen voinee rajata haluamallaan tavalla, etenkin aloittajan pyytäessä myös perustelua?



    Teknisesti huonoimmin suunniteltu omistamani auto oli Peugeot 504 bensamoottorilla, joka oli jatkuvasti telakalla ei vain ikänsä, vuoksi, vaan koska se oli suunniteltu nopeaan itsetuhoon. Korin lisäksi bensamoottorinen tekniikka lahosi hetkessä.



    Jätin silti ison Pösön pois epätoiveautojen listaltani, koska Mannertenmenijällä on myös viehättävät piirteensä, jotka rakensivat sen lyhyen ranskalaisen visiitin aikana viha-rakkaussuhteen, jota muistelin yli 20 vuotta. Ihmettelin, saanko enää ikinä autoa, joka olisi yhtä hieno ajaa. Lasken vasta S204 Ceen pääsevän samaan yhdistelmään vaivatonta kuljettajaa väsyttämätöntä etenemistä valtatiellä ja hyvää ajettavuutta kaarteissa.



    En väitä vastaan aiemmalle kommentille 504 lava-autosta, joka on eri vehje.

      
  • Isoäidilläni oli 90-luvun alkupuolella kulmikas Micra. Karmea vehje. Jo 80 vauhdissa meteli oli uskomaton, ohuet renkaat huojuttivat löysää koppaa. Ei kulje, ohjaus, penkit.. Oikeastaan ei mitään hyvää.



    Olo oli kuin olisi ajanut varastohyllyjä, joihin on kytketty lastenpyörän renkaat, ruohonleikkurin moottori ja naruohjaus.

      
  • Meillä oli Polski-Fiat 125P. Aika hirvee kulkine, aina sai olla jotain paikkaa ruuvamassa. Suurin ongelma oli moottori, kampiakseli ei kestänyt kuin reilut 20tkm ja sen jälkeen oikeasti poikki. Kaksi kertaa moottori vaihdettiin ja sen jälkeen auto päätyi paaliin…Siitä sai romuttamolta paremman rahan kuin myydessä tai vaihdossa...

      
  • Vastaus riippuu siitä, mitä huonous-käsitteellä mitataan; ajo-ominaisuuksia, muita ominaisuuksia, laatua, kuntoa vai jotain muuta.



    Ajo-ominaisuuksilla mitattuna kaikkien aikojen huonoin ajamani auto taitaa olla yhä autotallissamme. Se on Chrysler New Yorker vuosimallia 1962. Sillä on ajettu viimeksi viisitoista vuotta sitten. Tällä autolla jo kahdeksan kympin vauhdissa joutuu tekemään hiki päässä töitä, jotta se yleensä pysyisi tiellä. Tuntuu aivan kuin ratti olisi irti, ja näkymätön käsi vääntelisi ratin akselista satunnaisesti suuntaan ja toiseen. Auto tempoilee puolelta toiselle täysin ennakoimattomasti. Jotta se kulkisi edes jotenkuten suoraan, kuljettajan on tehtävä koko ajan 5-10 sentin ohjausliikettä suuntaan ja toiseen. Samanlaista ohjausliikettä on tehtävä myös vuosimallin 1980 Oldsmobilessa, mutta ei niin paljon kuin Chryslerissä, ehkä sentti tai pari suuntaansa.



    Ratin liikkeitä kuvaava piirturi kertoisi jotain auton ominaisuuksista. Jos piirturin viiva on suora ja tekee vain loivia mutkia, auton ohjausominaisuudet ovat hyvät. Jos viiva on siksakkia, ohjausominaisuuksissa on parantamisen varaa.



    Kaikenlaisilla autonromuilla on tullut ajettua, joten on vaikea nimetä huonokuntoisinta yksilöä, jolla olen ajanut. Jos valinta rajataan autoihin, joissa on ollut katsastus voimassa, valinta on Renault Megane Scenic, jollaisen jouduin pakkotilanteessa ostamaan reilu vuosi sitten. Se oli täysin toivoton tapaus. Listasta tulisi lyhyempi, jos luettelisin autosta paikat, jotka olivat kunnossa, kuin paikat, joissa oli vikaa. Auton saaminen läpi seuraavasta katsastuksesta olisi edellyttänyt remonttia, jolle olisi tullut hintaa moninkertaisesti siihen verrattuna, mitä autosta maksoin. Joten kun katsastusaika meni keväällä umpeen, ajaminen loppui. Vaivalla ajettuja (ja työnnettyjä ) kilometrejä ehti kertyä noin 11000. Loppuvaiheessa auto enää juuri ja juuri nykien kulki. Ajokilometrejä ei ollut kuin reilu 250000, joten en anna Meganelle laatuauton arvosanaa. Useilla omistajilla kiertänyt auto ei todennäköisesti ole ollut parhaalla mahdollisella pidolla, mutta se ei voi selittää kaikkia ilmenneitä vikoja.



    Jos Meganea arvosteltaisiin muun kuin teknisen laadun perusteella, se saisi jonkin verran paremmat pisteet. Se oli kätevä ”tila-auto”, jolla kulki paljon tavaraa, kun takapenkin irrotti – ne olivat helposti irrotettavissa ilman työkaluja. Ajo-ominaisuudet olivat siedettävät, vaikka nokka kynti syvällä ja ohjaustuntuma oli pehmeä. Alustan tekniset viat saattoivat osittain vaikuttaa asiaan. Teho oli vaatimaton, ja moottori huusi kovemmissa vauhdeissa. Moottorin ongelmat saattoivat osittain vaikuttaa asiaan.



    Jos mittariksi otetaan auton ruostuminen ja rappeutuminen, kärkiauto huonoudessa on Datsun avolavapakettiauto vuodelta 1980. Kun auto myytiin reilun kuuden vuoden iässä noin 75000 kilometriä mittarissa, se oli kaikin puolin täysin loppuun ajettu. Pelleissä oli kämmenen kokoisia ruostereikiä, ja moottorikin tuntui vetelevän viimeisiään, mikä äänestä voi jotain päätellä. Kaiken kurjuuden kruunasivat auton ”ominaisuudet”, joista pahin oli se, että kuljettajan paikalle ei mahtunut istumaan pitkä ihminen kuin ahtautumalla. Vaihdekeppi vei hankalasti tilaa, ja ”ergonomia” oli muutenkin täysin ala-arvoinen. Ajaminen oli kidutusta. Datsunin ominaisuudet ja laatu olivat romahtaneet totaalisesti, kun sitä vertasi samanlaiseen Datsun avolavapakettiautoon vuodelta 1974. Sen pellit kestivät, ja auto oli muutenkin OK. Vuoden 1980 avolava Datsuneita näkyi myöhemmin liikenteessä erilaisilla omatekoisilla lavoilla varustettuna. Ratkaisuun oli päädytty, kun alkuperäinen lavarakenne oli ruostunut olemattomiin.



    Itse asiassa 1960-1970 -lukujen vaihteen Toyota Corollat, jollaisilla aloittelin autoiluani, olivat vähintään yhtä pahoja ruostepesiä kuin edellä mainittu Datsun. Lokasuojien puhki ruostuminen tapahtui parissa vuodessa, ja muutaman vuoden vanhana autoihin joutui jo hitsaamaan uudet kynnyskotelot ja suuren osan pohjaa.



    No, mainitaan nyt tässä vielä lopuksi myös laadullisesti paras auto, jolla olen ajanut. Se on ehdottomasti Nissan Micra vuosimallia 1998. Matkamittarissa oli yli 591000 kilometriä, kun ajaminen vihdoin päättyi vaihdelaatikon särkymiseen. Käytetyn laatikon olisi saanut 400 eurolla, joten 600000 kilometriä ja enemmänkin olisi ollut realistinen tavoite. Rahapula kuitenkin esti korjaamisen. Ja kun vanha auto jää seisomaan, se jää helposti lopullisesti seisomaan.



    Ensimmäinen korjaamokäyntiä vaativa vika Micraan tuli noin 250000 kilometrin kohdalla. Vetoakselien päät alkoivat naputtaa mutkissa, ja ongelma piti korjata. Yleensä autolla ajettiin kaksi katsastusväliä eli noin 100000 kilometriä ilman korjauksia. Sen jälkeen tehtiin pientä katsastusmiehen vaatimaa jarruremonttia tai vastaavaa, ja taas ajettiin sata tuhatta kilometriä. Laturin hiilet ja vesipumpun vaihdoin itse. Ne olivat helpot vaihtaa. Moottorin ulkopuolista jakohihnaa ei ole, joten sitä ei tarvinnut uusia. Alkuperäinen pakoputki kesti koko ajohistorian. Kun auto lopulta särkyi, se särkyi katsastusaseman ovella. Se oli juuri hylätty liian ohuiksi kuluneiden jarrulevyjen takia, joten muut paikat olivat vielä kunnossa. Uusi laatikko, uudet jarrulevyt ja käynti katsastuspaikalla, ja taas olisi kilometrejä alkanut kertyä.





      
  • Joskus pienikin yksityiskohta saattaa tehdä hyvänkin auton jollekin surkeaksi. Näin kävi minulle, kun kävin koeistumassa uuden Mazda kuutosen. Kun laitoin ajoasennon kohdalleen, huomasin että katto laskeutuu jonkin katonsisäisen palkin takia kuskin pään kohdalla niin alas, että ajaminen onnistuisi vain pää sivulle kallistettuna vaikka istuin oli niin alhaalla kun voi - eipä tarvinnut lähteä edes koeajolle.

      
  • LMJ:

    Joskus pienikin yksityiskohta saattaa tehdä hyvänkin auton jollekin surkeaksi. Näin kävi minulle, kun kävin koeistumassa uuden Mazda kuutosen. Kun laitoin ajoasennon kohdalleen, huomasin että katto laskeutuu jonkin katonsisäisen palkin takia kuskin pään kohdalla niin alas, että ajaminen onnistuisi vain pää sivulle kallistettuna vaikka istuin oli niin alhaalla kun voi - eipä tarvinnut lähteä edes koeajolle.




    Sama juttu täällä. Useimmissa japanilaisissa ei löydy pitkäselkäisille tilaa, ellei laita selkänojaa ihan makuuasentoon. Sääli, japseissahan on muuten itua. Ainoa, joka minulle kävi oli Corolla Verso. Siitä näki etuikkunastakin ulos laittamatta penkkiä yöpymisasentoon. Huonoin auto, jolla olen ajanut oli Polski Fiat 125 P. Voimansiirto huusi kuin vanhassa Thames-kuormurissa ja vekotin vaati kaiken huomion kuskilta pysyäkseen tiellä, kaistoista puhumattakaan. Melko huonoja olivat myös Mersun vanhat pakut ajella. Muuten niitä ei kai voi huonoiksi sanoa, rääkkäsivät kuskia ainakin puolen miljoonaa kilometriä jokaikinen.

      



  • No, mainitaan nyt tässä vielä lopuksi myös laadullisesti paras auto, jolla olen ajanut. Se on ehdottomasti Nissan Micra vuosimallia 1998. Matkamittarissa oli yli 591000 kilometriä, kun ajaminen vihdoin päättyi vaihdelaatikon särkymiseen. Käytetyn laatikon olisi saanut 400 eurolla, joten 600000 kilometriä ja enemmänkin olisi ollut realistinen tavoite. Rahapula kuitenkin esti korjaamisen. Ja kun vanha auto jää seisomaan, se jää helposti lopullisesti seisomaan.



    Ensimmäinen korjaamokäyntiä vaativa vika Micraan tuli noin 250000 kilometrin kohdalla. Vetoakselien päät alkoivat naputtaa mutkissa, ja ongelma piti korjata. Yleensä autolla ajettiin kaksi katsastusväliä eli noin 100000 kilometriä ilman korjauksia. Sen jälkeen tehtiin pientä katsastusmiehen vaatimaa jarruremonttia tai vastaavaa, ja taas ajettiin sata tuhatta kilometriä. Laturin hiilet ja vesipumpun vaihdoin itse. Ne olivat helpot vaihtaa. Moottorin ulkopuolista jakohihnaa ei ole, joten sitä ei tarvinnut uusia. Alkuperäinen pakoputki kesti koko ajohistorian. Kun auto lopulta särkyi, se särkyi katsastusaseman ovella. Se oli juuri hylätty liian ohuiksi kuluneiden jarrulevyjen takia, joten muut paikat olivat vielä kunnossa. Uusi laatikko, uudet jarrulevyt ja käynti katsastuspaikalla, ja taas olisi kilometrejä alkanut kertyä.









    Vähän käy kaveria sääliksi, jos on itse ajanut kaikki nuo Micran kilometrit työkseen. Ei kai kukaan aja huvikseen riisikupilla kuuhun ja takaisin?



    Jos tätä ei ole kirjoitettu kieli poskessa, niin miksi kukaan viitsii ajaa Bemarilla tai Mersulla kun on Micra?





      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit