Volvo S/V90

1685 kommenttia
1333436383957
  • Puolihuolimattomasti testin luettuani tulos oli aika odotusteni kaltainen. Mersu vei voiton, ollen useimmilla osa-alueilla hieman Volvoa parempi. Hieman jäi harmittamaan se, että Mersussa oli lisävarusteena ilmajousitus, mutta Volvossa sitä (taka-akselilla) ei ollut ja näin säädettävä alustakin jäi pois. Volvon jo tilanneena yllätyin positiivisesti siitä, että Volvo ei ollut meluisampi kuin Mersu, vaikka Volvossa oli suuremmat vanteet ja Mersussa ilmajousitus. Olikohan autoissa laminoituja laseja?

    Linkkaan alle Australiassa tehdyn testin, jossa Volvo voitti Mersun, mutta Volvo oli tuolla D5 moottorilla ja nelivedolla varusteltu. Tuossa testissä Mersun ilmajousitus sai osittaisia moitteita, mikä oli aika yllättävää mielestäni. Autojen ja lisävarusteiden hinnat huomioiden myös D5 voi aivan hyvin olla E220 d:n verrokki ja luultavasti monille näin onkin.

    Etuvetoisen ongelmat, tai D4 dieselin ominaisuudet eivät itseäni liikuta. Volvo oli kulutuksessa ja suorituskyvyssä selvästi Audia parempi ja jossain Audin ja Mersun puolivälissä nopeasti katsottuna (korjatkaa jos lukaisin/muistan väärin), eli eipä Volvon D4 voimalinjaa kovin huonoksikaan voi kutsua. Etuvetoisena nopea liikkellelähtö on toki ongelmallista, mutta tämän luokan autot alkavat useimmiten olla nelivetoisia Suomessa jajos ei ole, niin tuskin nopea liikkellelähtö kauheasti kiinnostaa. Kun jätän nämä seikat, sekä tilojen arvostelun (tilaa on kaikissa minulle yltäkylläisesti) pois, niin Volvo osoittautuu itselleni selkeäksi ykköseksi tässä luokassa, kun huomioidaan minkälaisia varusteita milläkin rahalla saa. Mersu putosi omalta listaltani pois siinä vaiheessa, kun hybridi tuli vain takavetoisena, mutta onhan silti mielenkiintoista verrata näitä autoja keskenään.

    Tässä testissä S90 siis voitti niukasti Mersun. Kyseessä siis sedanit.

    http://www.caradvice.com.au/497328/luxury-diesel-sedan-comparison-audi-a6-v-mercedes-benz-e220d-v-volvo-s90/

      
  • "Näköjään NHB ei mainitse sitä että Audin korkeat ylläpitokulut saivat moitetta. Mersu sai moitetta kalliista lisävarustehinnoista. Volvo sai varsinaisia moitteita vain peruutuskameran kuvasta ja heitoissa ylikiristyvistä turvavöistä."

    En näe oikein ajatusta verrata nelivetoista A6:ttä, josta esitellään tänä vuonna seuraaja, oikein mihinkään. Mutta pyynnöstäsi voin todeta, että yllättävin hyvinhän tuo pärjäsi uuteen Volvoon verrattuna, vaikka Audissa oli neliveto rasitteena. Joka elinkaarensa lopussa olevan mallin haluaa, niin ostakoon sellaisen ja löytäköön autonsa sopivaan hintaan. Mersun kalliit lisävarustehinnat kävin läpi jo aikapäiviä sitten. Niitä ei tarvitse vertailuista katsoa.

      
  • Tekniikan Maailman testin mukaan kaikki nuo kolme premium-autoa ovat hyviä valintoja, ja valitsee näistä autoista minkä auton tahansa niin valinta ei takuulla mene pieleen. Oletko NHB samaa mieltä tästä testin lopputulemasta ? Voit vastata esimerkiksi kirjoittamalla "kyllä" tai kirjoittamalla "ei".

      
  • "Lisäksi testissä todettiin että Volvon ajo-ominaisuudet ovat miltei erinomaiset, saksalaisiin nähden tulee kuitenkin tappiota ohjaustuntumassa ja jousitusmukavuudessa. Tämän kokonaista yhden pisteen eron NHB kääntää sellaiseksi että Volvo olisi jotenkin jäljessä ajettavuudessa ja jousitusmukavuudessa, vaikka TM siis toteaa Volvon osalta että ajo-ominaisuudet ovat miltei erinomaiset.

    NHB:n mainitsema pompottavuus tulee esille vain repivissä liikkeellelähdöissä, joita ei käytännössä juurikaan ilmene. Mitä kertoo nimimerkistä NHB se että testistä kaivetaan esiin vain nuo negatiiviset asiat vaikka testissä oli paljon muutakin asiaa ?"

    Nopeasti lukemalla minulla jäi se kuva, että Mersu oli Volvoa enemmän ja vähemmän parempi kaikissa ajettavuuteen liittyvässä. Maantiellä pisteen verran, saman pisteen verran ääritilanteissa ja kaupungissa kaksi pistettä. Onhan tuossa jo aika tavalla eroa. Ei tuon perusteella voi olla mitään muuta mieltä kuin sen, että Mersu on selkeästi edellä ajettavuudessa.

    TM oli sitä mieltä, ettei tuollainen pomputtaminen kuuluisi tuon luokan autoon ja jopa kuvasi videon tuubiin tuosta käytösvirheestä. Kieltämättä komeasti mittalaitteet kojelaudalla pomppivatkin. Ilmeisesti TM ei ihan harmittomaksi tuota kokenut.

    Kirjoitukseni tässä kertovat minusta sen, että olen hyvä tyyppi ja hieno ihminen. Tiesin jo entuudestaan sen, kuinka hankala sinun on käsitellä Volvon puutteita, joten tarjosin persoonaani tarjottimella sinun arvosteltavaksi ja tuomittavaksi. Sen sijaan, että sinun olisi väkisin hyväksyttävä TM:n vertailun tulokset, voit keskittyä arvostelemaan allekirjoittanutta ja kaikilla on kivaa. Sellainen pyyntö minulla kuitenkin olisi, että voisit keksiä jonkin uuden tavan käydä persoonaani. Olet jankuttanut nyt tuota yhtä ja samaa kysymystä vuosikausia. Jos et kykene keskustelemaan aiheesta, niin olisi kuitenkin kiva, jos ei tarvitsisi lukea saman epäolennaisuuden jankuttamista.

      
  • "Etuvetoisen ongelmat, D4 ominaisuudet, kulutus ja suorituskyky huomioonottamatta Volvo on tosi hyvä."

    Samaa mieltä.

    "Neliveto on tärkeä valintakriteeri, joten valitsen mieluummin Volvon kuin quattron tai 4Maticin"

    Eri mieltä.

      
  • Mistähän se johtuu että tällä palstalla harjoitetaan järjestelmällistä autokiihotusta vain automerkkiä Volvo kohtaan, mutta muut automerkit saavat olla rauhassa ? Mistä tämä oikein kertoo ?

      
  • "Tekniikan Maailman testin mukaan kaikki nuo kolme premium-autoa ovat hyviä valintoja, ja valitsee näistä autoista minkä auton tahansa niin valinta ei takuulla mene pieleen. Oletko NHB samaa mieltä tästä testin lopputulemasta ? Voit vastata esimerkiksi kirjoittamalla ”kyllä” tai kirjoittamalla ”ei”."

    TM kirjoitti, ettei voi mennä pieleen PAHASTI. Jälleen kerran muuttelet muiden kirjoituksia mieleiseksisi. Itse voisin hyvinkin olettaa, etten kokisi onnistuneeni valinnassa, jos ostaisin minkä tahansa noista. Tuollaisella subjektiivisellä hölynpölyllä ei ole mitään arvoa. Voisitko puhua autoista itsestään?

      
  • Ajettavuudesta sen verran, että. Mersussa oli muutaman tuhannen euron ilmajousitus, kun taas Volvossa ei ollut taka-akselin ilmajousitusta ja sen mukana tuomaa säädettävää alustaa. Tältä osin testi meni mielestäni pieleen, eikä ole aivan reilua verrata ajettavuuksia näiltä osin. Tämän varmaan NHB:kin voi myöntää. En missään nimessä syytä asiasta testaajia, koska autot ovat sellaisia kun saadaan, mutta aivan suoria johtopäätöksiä ajettavuuksista ei voi vetää. Australialaisen lehden mukaan Volvo oli joiltain osin Mersua parempi ajettava, vaikka sielläkin Mersussa oli ilmajousitus, mutta myös Volvossa oli taka-akselin ilmajousitus ja näin säädettävä alusta. Itse uskon, että tästä huolimatta pitäisin Mersun alustaa parempana (mukavampana), mutta ero varmaan tasottuisi merkittävästi.

    Volvo nelivedolla ja ilmajousituksella, niin suurin osa testin negatiivisista asioista poistuisi. Varsinkin nelivedon luultavasti useimmat jo valitsevatkin.

      
  • Kuinka ollakaan, myös Audissa oli lisävarusteinen ilmajousitus. Tämä vaan ihan ohimennen tekstissä mainitaan, ikään kuin asialla ei olisi mitään merkitystä! Volvo siis ainut auto vakiojousituksella.

    Olisi luullut TM:n olevan sen verran autolehti, että testaisi autoja samanlaisella alustalla tai edes kertoisi kunnolla mitä eroa olisi ollut, jos Volvossa olisi ilmajousitus takana + säädettävä alusta ja miten se suhteutuisi Audiin ja Mersuun.

    Moottori lehti on lähinnä automatkailulehti, joten siinä asian ymmärtää vielä, kun siinäkin oli verrokkina Mersun E-farkku ilmajousituksella ja Volvossa taas ei sitä ollut. Mutta Suomessa ei ole oikeita autolehtiä oikeastaan kuin Tuulilasi ja senkin resurssit on aika rajalliset. Tekisi se edes testin tasapuolisilla alustoilla, niin ottaisi tähän yleisaikakauslehti TM:aan pesäeroa. Muutenkin TM:n pisteytys on muinaisjäänne karkeudellaan, jolla ei saada oikein mitään eroa koskaan verrokkien välillä.

      
  • Mitä TM:n tehtävissä on, jos maahantuoja toimittaa tuollaisen auton vertailuun? Volvoon ei edes samanlaista alustaa eli ilmajousia molempiin päihin saa. Mitä varusteita tuossa Volvossa sitten oli, jos se teräsvietereillä, vakioiskareilla ja kaksivetoisena sai kuitenkin varusteisiin upotettua 2 kertaa Audin ja 1,5 Mersun verran? Perinteisestihän nimenomaan Mersussa ja Audissa varusteet ovat olleet kalliita.

      
  • En lukenut vielä tarkemmin mitä varusteita Volvossa oli, mutta saahan näihin premiumsegmentin autoihin vaikka mitä varusteita, joilla ei sinänsä olemitään merkitystä testimenestyksen kannalta. Volvossa oli ainakin panoraamakattoluukku, luultavasti nappanahkasisustus, voisi olla esim nahkainen kojelauta, B&W soitin, jne...vaikka Volvon varusteet ovat suurimmaksi osaksi huomattavasti saksalaisia halvempia ja paljon on vakionakin, niin kyllä Volvoonkin hintaa saadaan kaikki varusteet valitsemalla. Juuri siksi ihmettelinkin, miksi ehkä testin kannalta kaikkein oleellisin varuste eli taka-akselin ilmajousitus säädettävällä alustalla puuttui.

    MP-autoilija, lehteä asiasta on turha syyttää, koska ei lehti näitä varusteita valitse.

      
  • Jenkeissä S90 näyttää myyvän ihan kohtuullisen hyvin, joulukuussa autoa myytiin 1.127 kpl.

    https://www.media.volvocars.com/us/en-us/corporate/sales-volumes

      
  • Kohtuullisen hyvin verrattuna mihin? Selvästi kalliimpi E-Klasse myy Jenkeissä 3-4 kertaa tuota enemmän.

      
  • "Kohtuullisen hyvin verrattuna mihin? Selvästi kalliimpi E-Klasse myy Jenkeissä 3-4 kertaa tuota enemmän."

    Esimerkiksi verrattuna marraskuuhun 2016, jolloin myytiin vain 670 kpl.

      
  • Lisävarustelistaa ei TM:n testistä ainakaan minun silmääni löydy ollenkaan. Esim. Audin lisävarusteinen ilmajousitus kuitataan yhdellä lauseella keskellä tekstiä.

    Ja kyllä, syytän TM:aa testin huonosta järjestämisestä. Saavat sitten minkä tahansa mallin testiin, niin aina voisivat käydä ajamassa verrokkina toisin varustetun mallin ja raportoida miten se vaikuttaisi. Tämä jos mikä palvelisi lukijoita, Mutta TM ei olekaan mikään oikea autolehti, lähinnä yleistekniikan lehti, jossa korkeintaan puolet on autoiluun liittyvää asiaa.

      
  • Niin, olisihan sitä voinut testiin ottaa Volvolta vaikkapa sen D4 tai D5 AWD:n business varustelulla ja tuon testin olisi voinut tehdä kunnon talviolosuhteissa. Ja mukaanhan olisi voinut ottaa vaikkapa BMW:ltä 5 sarjan nelivedon- business Exlusive Edition. Olisi ollut ainakin edullisin vakiona. Siinä sitten olisi laskettu pisteitä. Ja kaikkihan olisi voinut olla vakiovarusteilla. Volvossa olisi ollut vakiona (business) polttoainelämmitin ynnä muuta, mitä muissa ei ole. Olisiko ollut tasaista ? No ainakin olisi voinut taata, että MB ei olisi voittanut, vaikka aika samoissa hinnoissa olisi liikuttu.

    Olen samaa mieltä kuin Mp-autoilija; vertailujen autot tulisi olla sellaisia (myös hinnaltaan), että vertailu on järkevä.

      
  • Eihän nämä testit lähde koskaan samalta viivalta olen tämän todennut niin monta kertaa ennenkin. Turha kuvitella, että testin voittaja olisi heikoiten varusteltu ja se mitä kulloinkin painotetaan vaikuttaa tietenkin lopputulokseen. Erikoista tässä on se että kahdessa autossa on täysi ilmajousitus ja yhdessä ei. Periaatteessa testin voi pisteyttää etukäteen ajamatta yhtään testikilometriä jos niikseen tulee. Kai niillä silti tietyt ajot ajetaan. Olisi hienoa nähdä videoitu testi kaikkineen joskus youtubesta TM:n tekemänä. Vinkiksi vaan sinne toimitukseen. Turhanpäiväiset höpötykset tosin voi leikata pois.

      
  • En usko D5 AWD:n menestykseen tuossa vertailussa. Kuten testissä Audista kirjoitettiin, nelivedosta tulee vain miinuksia tuossa vertailussa. Mitä aikaisemmista vertailuista voi päätellä, niin tuo D5 moottorina lisää D4:ään verrattuna enemmän kulutusta kuin suorituskykyä.

      
  • Teknikens Världin jutun mukaan Mercedes Benz on pahin huijari kulutuslukemissa. E-sarjan kulutus on jopa 56 % prosenttia korkeampi kuin ilmoitetut lukemat.

    "T&E beskriver Mercedes som den största bedragaren genom historien sett europeisk bränsleekonomi. Mercedes ligger nämligen hela 54 procent över sina egna redovisade förbrukningsuppgifter och värst av alla modeller är A-klass och E-klass som ligger 56 procent över angivna förbrukningssiffror. C-klass är inte mycket bättre den då den ligger 54 procent över de officiella siffrorna.

    Konkurrenterna är bättre på det, men inte bra. Exempelvis ligger de tre klassledarna inom respektive segment – Volkswagen Golf, Volkswagen Passat och BMW 5-serie 44, 46 samt 52 procent över de officiella förbrukningssiffrorna."

    http://teknikensvarld.se/mercedes-storsta-branslefuskaren-i-europa-373006/

      
  • Ainakin Australian testissä D5 AWD:n moottoria kehuttiin selvästi Mersun laiskahkoa moottoria paremmaksi. Neliveto toki lisäisi kulutusta, mutta ainakin äkkilähdön nypytykset jäisivät pois.

      
  • Auto-m viittailee jatkuvasti testeihin ja tietoon, mutta koskaan ei ole lähdettä tai linkkejä. Tässä taas hyvä esim. "Australian testi", mikä hiton austraalian testi???

    Volvo V90 etupään pomppimisesta ja rytkeestä. Oli auto 2- tai 4-vetoinen ei varsinkaan kalliimmassa hintaluokassa saa olla minkäänlaista pompottelua.

    TM kertoo suoraan asian: "Volvon paikaltaan lähtöä säestää pomppivien etupyörien rytke...

    Vetoluiston herättämä pomppiminen ei kuuluisi tämän luokan autoon. Volvolla on kyllä ollut aikaa harjoitella etujousituksen geometriaa..."

    Voidaan olla sata varma, ettei BMW 5 tai MB E ei missään olosuhteissa olisi tuollainen kenguru kuin Volvo V90. Heillä ei ole varaa mokata ja kehitysbudjetit ovat vaan niin isoja ettei fiaskoa pääse läpi.

    Ehkä Volvo voisi miettiä paluuta takavetoon, niin alkaisi asiat näyttää siltä mitä tässä luokassa vaaditaan. Pompottelut ja rytkeet jäisivät ja premium-takaveto toisi uusia asiakkaita. Ehkä seuraavassa generaatiossa?

    Audi A6 tekee sen ja hylkää pikkuautojen etuvedon ja tulee jatkossa takavedolla. Fysiikan lakien mukaan pidon kanssa on aina ongelmia jos veto ja ohjaus ovat samoilla pyörillä. Etuvedossa ohjaus menetetään jos pyörät sutii. Takavedossa ei käy näin. Päinvastoin takaveto auttaa ohjautuvuudessa.

      
  • Amerikkalaisen Topspeedin vertailussa verrattiin Volvo V90:n ja E-sarjan farmarin bensamoottoreita. Moottorien osalta Volvo arvioitiin paremmaksi melko selvästi. Vertailussa muun muassa todettiin ettei sakemannin V6-koneella ole mitään jakoa Volvon yli 400 hevosvoimaista T8-konetta vastaan.

    "Go with the Swedes, and things open up significantly. Kicking it off is the base-model T5, a turbocharged 2.0-liter four-cylinder producing 254 horsepower and 258 pound-feet of torque, routed to the front wheels. Next is the turbocharged and supercharged T6, which is another 2.0-liter four that makes 316 horsepower and 346 pound-feet of torque. Finally, there’s the T8 hybrid, which takes that turbocharged and supercharged four-banger, then adds a 60-kW electric motor to the mix, making for a whopping 400 horsepower and 472 pound-feet of torque. Transmission options include an eight-speed automatic and a six-speed manual, while AWD is available.

    Winner – Volvo V90

    Uh, let’s see – a 400-horsepower wagon with just about every power-adder this side of nitrous, or a V-6 with some snails on the manifold. This one should be pretty obvious."

    Kokonaisuutta katsottaessa, niin Volvo päihitti Mersun seuraavilla tärkeillä osa-alueilla: teknologia, suorituskyky sekä hinnoittelu ja vastine rahalle.

    "Tallying up the scores, we have a dead heat, with three wins for both competitors. The Merc takes the Volvo in terms of comfort and luxury, style and aesthetics, and practicality, while the Volvo bests the Merc in terms of gadgets and technology, performance, and pricing and value.

    Honestly, you can’t go wrong with either of these machines. But this is America, and we don’t believe in ties, so we’re leaving it up to you to decide who wins."

    https://www.google.fi/amp/www.topspeed.com/cars/car-news/swank-wagon-tech-showdown-mercedes-e-class-vs-volvo-v90-ar173681.amp.html

      
  • "Audi A6 tekee sen ja hylkää pikkuautojen etuvedon ja tulee jatkossa takavedolla. Fysiikan lakien mukaan pidon kanssa on aina ongelmia jos veto ja ohjaus ovat samoilla pyörillä. Etuvedossa ohjaus menetetään jos pyörät sutii. Takavedossa ei käy näin. Päinvastoin takaveto auttaa ohjautuvuudessa."

    Voisin lyödä vetoa siitä, että seuraava A6 on etu-/nelivetoinen, jos vain sinulle sopii.

    Aika heikko on takavetoistakin ohjata vetävien pyörien sutiessa. Ero on siinä, että etuveto menee tuolloin stabiilisti suoraan, mutta takaveto pyrkii tekemään piruetteja. Tuo tosin on epäolennaista aikana, jolloin molemmat käytöshäiriöt on jo poistettu.

      
  • AntiWhatCar: "Teknikens Världin jutun mukaan Mercedes Benz on pahin huijari kulutuslukemissa. E-sarjan kulutus on jopa 56 % prosenttia korkeampi kuin ilmoitetut lukemat."

    Ja tämäkin "huijaus" on saatu kiinni ajaen normista poikkeavalla tavalla ja päätyen normista poikkeavaan kulutukseen autolla, joka saavuttaa normin, jos kuljettaja ja ympäristötekijät sen sallivat.

    hur stora skillnaderna är mellan siffrorna som mäts upp i laboratoriet (den europeiska NEDC-körcykeln) och vad verkligheten uppvisar (riktig körning på väg). Deras årliga granskningar visar att skillnaden fortsätter att öka markant.

    Ja, men det var 56%, eller hur? Låt oss kolla det här lite noggrannare. Normsiffra + 56% menar in min Merca cirka 0.5 + 56% = .78 per mil.

    Men det är inte sant, dvs, det har aldrig hänt för mig. Riktig körning på väg i trafiken har alrdigt nått så hög förbrukning. Det närmaste var en gång i Februari, utan el-motorvärme, med Webasto hela tiden, cirka -30 och mycket kortare väg till jobbet. Och det var 0.76 liter per mil.

    Alltså, det är bara BS. Och samma på svenska.

      
  • "Kokonaisuutta katsottaessa, niin Volvo päihitti Mersun seuraavilla tärkeillä osa-alueilla: teknologia, suorituskyky sekä hinnoittelu ja vastine rahalle."

    Tuo on aika hassusti summattu, koska Volvolta on otat hinnan pienitehoisemmasta mallista ja suorituskyvyn suuritehoisemmasta mallista. Mersu tulee tuon "vertailun" perusteella tajoamaan vain yhtä moottoria Jenkeissä farkkuun, jota vastaan poimit yhdistelmän ominaisuuksia Volvon eri malleista. Muutenkin tuo juttu on tehty paljon ennen kuin kumpikaan noista on edes tulossa myyntiin ja hinnat sun muut ovat vain arvailua. Verrokkeiksikin on löydetty BMW 3-sarjalainen ja Audi A4 allroad. Aika huttua, mutta näyttää ainakin sulle kelpaavan.

      
  • Näitä herrojen vuodesta toiseen jatkuvia eipäsjuupasteluita on turha lukea.

    Varsinaisessa testissä vain kaksi asiaa yllättivät: Mercedekselle mitattu selkeästi verrokkeja alhaisempi polttoaineen kulutus ja Volvon selkeä virhe aurauksen asetuksissa ja apurungon kiinnityksessä. Volvona/Geelynä olisin tosi huolestunut, jos merkittävän autolehden testiin saakka pääsee tehtaalta uusia autoja, jotka eivät laatupoikkeaman vuoksi kulje suoraan.

      
  • Melkein helpompi ymmärtää uuden mallin laatuongelmat kuin se, että maahantuoja ei katso erityisellä tarkkuudella vertailuun lähettämänsä yksilön kuntoa läpi.

      
  • Tässä Topspeedin jutussa (3.7.2016) oli ainoastaan kyse farmariautojen yleisestä vertailusta. Vertailussa oli kuusi kohtaa, joissa pyöriteltiin samoja asioita kuin mitä autotesteissä yleensäkin. Mersu voitti kolme kohtaa ja Volvo kolme. Mersu oli parempi mukavuudessa, käytännöllisyydessä ja "tyylissä". Kyllä kai jotakuta pitäisi sekin fakta kiinnostaa että Mercedes on tavalla tai toisella tyylikkäämpi/esteettisempi kuin Volvo. Tosin en ole itse niin kovin innostunut E-farmarin muotoilusta.

    "Tallying up the scores, we have a dead heat, with three wins for both competitors. The Merc takes the Volvo in terms of comfort and luxury, style and aesthetics, and practicality, while the Volvo bests the Merc in terms of gadgets and technology, performance, and pricing and value."

      
  • Kyllähän niitä uuden mallin laatuongelmia aika usein on. Itse olen aikanaan ostanut uuden, juuri markkinoille tulleen japanilaisen automallin. Kun lähdin ajamaan autoa luovutukseen jälkeen kotiin, niin auto ei kulkenut metriäkään suoraan. Todella vahvasti puolsi oikealle eli heti olisi ollut ojassa, jos ratista olisi päästänyt. Ongelma korjattiin takuuna ja syynä oli, että joku kokoamisessa käytetty robotti oli kiristänyt alustan jotenkin vinoon. Näitä takuukorjattavia oli käsittääkseni aika suuri joukko. Valitettava totuus on, että autoja tuodaan niin kiireellä markkinoille, että lopputestausta jää vielä asiakkaille ja virheet korjataan sitten vähin äänin takuuna.

      
  • PiiJei: "kaksi asiaa yllättivät: Mercedekselle mitattu selkeästi verrokkeja alhaisempi polttoaineen kulutus"

    Minusta tuo oli odotettua, kun ainoa todellinen haastaja BMW ei ollut mukana.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit