Politiikka

300 kommenttia
1457910
  • Mites @tracktest , saako porakoneista puhua sillä tavalla että kertoo työkalun hyödyttäneen työelämässä? Äkkiseltään tulisi mieleen että porakoneellinen timpuri pärjää työssään paremmin kuin porakoneeton. Vai sotiiko sellainenkin jotenkin ajatusmaailmaasi vastaan?

    "sujuvasti ruotsia puhuva RKP:tä äänestävä kokoomuslainen siinähän niitä "tyhjiä alueita on riittämiin"."

    Olitko jo lapsena koulukiusaaja, vai oletko vasta vanhemmiten alkanut oireilla? Kumpi triggeröi kiusaamishalusi, poltiinen kantani vai puhumani kieli?

      1
  • NHBNHB
    muokattu 24.10.2020 16:10

    @M880 kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    @tracktest kirjoitti:
    Olen poikkeuksetta äänestänyt lähes kaikissa vaaleissa henkilöä en puoluetta, vaikkakin yksi ihminen ei saa puolueessa läheskään kaikkea läpi mutta oman paikan asioihin on tullut useita parannuksia. Äänestäjät äänestävät puoluekannan mukaan mutta kyllä se henkilö usein on se joka ne äänet saa ei niinkään puolue. Ääriainekset vannovat aatteen nimeen mutta ne ovatkin lähellä fanaatikkoja jotka ovat usein aika vaarallista ryhmää monessakin mielessä. Olisi aika järjetön ajatus että puolue sanoisi listoilla ketkä menevät läpi kyllä siinä demokratia ajatuksenakin on jo aika kaukainen asia.

    Minulla on käsitys, että suomalaiset ovat perinteisesti olleet puolueuskollisia. Perussuomalaisten ja EU:n tultua mukaan kuvaan, asetelmat ovat kyllä muuttuneet, mutta eniten akselilla kepu-vihreät-ps. Oletko tosiaan äänestänyt eri puolueisiin kuuluneita ehdokkaita? Vai onko vain sattumalta oikea henkilö ollut mieluisassa puolueessa? Oletko siis joustavampi puoluevalinnassa kuin automerkkien suhteen?

    Listasysteemi ei tosiaan vaikuta niin demokraattiselta ainakaan ensituntumalta, mutta ei julkkisehdokas-periaatekaan oikein hyvä ole. Puolueiden ohjelmat ovat pitkäjänteisempiä kuin jonkun puolueeseen ääniharavaksi houkutellun julkimon aivoitukset.

    Minä olen aina äänestänyt valitun puolueen ehdokasta eli ensisijaisesti puoluetta, koska energiaa ei ole riittänyt kenenkään ehdokkaan tekemisten niin tarkkaan seuraamiseen, että voisin perustellusti valita henkilön. Puolue on kyllä vaihtunut vuosien saatossa kolme kertaa lähinnä oman elämäntilanteen/mielipiteiden muuttumisen myötä.

    Et kysynyt, eikä kukaan muukaan, mutta kerron silti. Jäin pohtimaan olenko minä koskaan vaihtanut puoluetta. Presidentinvaaleja ei lasketa, niissä olen kyllä äänestänyt muutakin.

    Muissa vaaleissa voisin periaatteessa äänestää kahta tai kolmea eri puoluetta. Kokoomusta olen muistini mukaan silti aina äänestänyt. Mukaan voisi mahtua myös RKP, ja vihreät sen mukaan koetaanko ne Kokoomuksen vai vasemmiston puisto-osastoksi. Juuri nyt Vihreät ei ole minun listoillani. Toki voisin jossain hypoteettisessa tilanteessa nähdä äänestäväni myös jotain oikeistodemaria, jos koko puolue näyttäisi siltä.

    Näiden kahden "voisin ehkä äänestää" puolueen ongelma minun silmissäni on fundamentalistinen suhtautuminen yhteen kysymykseen, RKPllä ruotsin pakollisuuteen*, ja Vihreillä ydinvoima.

    Muutama sana pakkoruotsista.

    En ymmärrä RKPn suhtautumista pakkoruotsiin. Ymmärrän hyvin kielen aseman puolustamisen, mutta en sitä pakollisuutta. Minulla on työurallani ollut ihan helkkaristi hyötyä (äidinkielentasoisesta) ruotsista. Urakehityksessä / ansiotasossa mitattuna väitän että olen hyötynyt siitä vähintään saman verran, todennäköisesti paljon enemmän, kuin kauppakorkeasta. Tämän vuoksi ajattelen että minulla (tai jatkossa olennaisemmin lapsillani) on sitä suurempi etu työmarkkinoilla mitä harvinaisemmaksi ruotsin osaaminen muuttuu.

    Ei se pelkkä kielitaito tietysti mitään takaa eikä suoraan ole valinta- tai palkanmaksukriteeri.

    Itse äänestin pitkään kokoomusta, mutta kahden viimeisen kokoomuslaisen pääministerin jälkeen en enää siihen pysty. Paljon pitää muuttua, että noiden pääministerien jälkeen enää ikinä pystyisin kykypuoluetta äänestämään. RKP on mielestäni Suomen paras puolue. Ajavat linjanmukaisesti ruåtsia puhuvan vähemmistön etuja vuosikymmenestä toiseen. Eihän pakkoruotsissa noin koko maan kannalta ole laisinkaan järkeä, enkä varsinkaan itse ole hyötynyt vähääkään päähäni pakkosyötetystä ruotsista, mutta RKP hoitaa hommansa tehokkaasti. Harmi vain, kun en kuulu siihen pieneen joukkoon, jonka etua RKP ajaa. Hyvä puolue, vaikka itseäni kyrsii kovasti minulle hyödyttömän pakkoruotsin tankkaaminen kouluissa. Nyt sitten aikuisella iällä olen opiskellut niitä minulle hyödyllisiä kieliä, joiden opiskelulta ruotsi vei kouluissa ajan. Yhden germaanisen ja yhden slaavilaisen kielen jälkeen nyt on menossa ensimmäinen latinalainen kieli.

      1
  • @NHB kirjoitti:

    Hyvä puheenvuoro 👍

    RKPn jäykkä suhtautuminen pakkoruotsiin tekee siitä minulle vaikean puolueen äänestettäväksi. Epäilen pakkoruotsin hyödyllisyyttä, monestakin syystä. Ensinnäkään koko pakkoruotsi ei koske suomenruotsalaisia, joten en ymmärrä miksi RKP ajaa asiaa joka ei kosketa puolueen ydinkannattajaryhmää. Tai ymmärrän toki, ideologista syistä. Siitä kuitenkin seuraa erilaisia antipatioita kieltä ja kielivähemmistöä kohtaan, joten en ole ihan varma onko se sen arvoista.

    Sitten on vielä tämä aiemmin esiin nostamani kilpailuetu, minkä tahansa kielen osaaminen on hyväksi työelämässä, jolloin suomenruotsalailla on tässä suhteessa "ilmainen" etu. Miksi tätä suhteellista etua halutaan heikentää pakottamalla kaikki opiskelemaan sitä kieltä?

    Ihan vilpittömästi olen sitä mieltä että RKP aiheuttaa tällä haittaa ydinkannattajaryhmälleen.

    Vihreiden ydinvoimavastustus on melko suoraan analoginen tähän asiaan.

  • muokattu 24.10.2020 16:59

    @M880 kirjoitti:
    Mites @tracktest , saako porakoneista puhua sillä tavalla että kertoo työkalun hyödyttäneen työelämässä? Äkkiseltään tulisi mieleen että porakoneellinen timpuri pärjää työssään paremmin kuin porakoneeton. Vai sotiiko sellainenkin jotenkin ajatusmaailmaasi vastaan?

    "sujuvasti ruotsia puhuva RKP:tä äänestävä kokoomuslainen siinähän niitä "tyhjiä alueita on riittämiin"."

    Olitko jo lapsena koulukiusaaja, vai oletko vasta vanhemmiten alkanut oireilla? Kumpi triggeröi kiusaamishalusi, poltiinen kantani vai puhumani kieli?

    Nyt vajosit kyllä todella syvään. Kykypuoluetta kannattavan pitää kestää hieman enemmän jos kevyt kettuilu lannistaa henkilön totaalisesti on syytä katsoa peiliin. Kamppailulajeja harrastaneena ei ole tullut kiusattua ketään puolustanut heikompia aina. En ymmärrä mistä sait päähäsi vajota tähän mihin taas kerran vajosit. Huomaan että haet täältä hyväksyntää ja kavereita. Itse en kaipaa itsetunnon kohotusta enkä hae täältä ystäviä tai peukuttajia. Pärjään hyvin ilman näitä, hyvä itsetunto kantaa pitkälle enkä vähästä hötkyile. Mikä sinua korpeaa kun usein olet kuin myrkyn niellyt? Hae hyvä ihminen itsellesi elämää netin ulkopuolelta saatat päästä helpommalla, etkä itke kaikesta mitä eteesi tulee.

  • @M880 kirjoitti:

    @NHB kirjoitti:

    En tiedä, kuinka moni ruotsia opiskelemaan pakotettu kilpailee ruotsia äidinkielenään puhuvan kanssa. ”Professori Kari Sajavaaran mukaan vain harvat suomenkieliset oppivat kouluopetuksessa ruotsia luontevasti, koska käytännön kokemus kielestä jää pieneksi.” (Wikipedia). Tuohon rinnalle kun laitetaan luontevasti vahvalla itäisellä murteella ruåtsia puhuva suomenruotsalainen, niin ei siinä oikein kilpailua ole.

    Yliopistossa tuo oli nimetty virkamiesruotsiksi. Tarkoituksena ilmeisesti se, että jos olisin virkamies ja joku ruotsia puhuva ei haluaisi virastossa asioidessaan puhua suomea tai englantia kanssani, niin minä sitten osaisin puhua ruotsia hänen kanssaan. Tämä siitäkin huolimatta, että virkamiehen ura on ollut minulle viimeinen vaihtoehto, enkä tiedä yhdenkään opiskelukaverinikaan tuota uraa valinneen. Ruotsi olisi kyllä varsin helppo kieli oppia, mutta ei minua kiinnosta oppia toista pienen syrjäisen maan erikoisuutta. Suomikin riittää aivan hyvin täyttämään vähemmän käytettyjä muistilohkoja.

    RKP haluaa pitää yllä vähemmistönsä vahvaa taloudellista, poliittista ja kulttuurillista asemaa yllä. Ruotsin kielen erityisasema on yksi osa tuota pakettia.

  • @tracktest kirjoitti:

    Sinähän se taas aloitit kettuilun. Käyttäydyt täällä usein kuin kiusaaja, etkä kestä sitä kun sinulle siitä huomautetaan.

    Miksi minun tulisi sietää sinun kettuiluasi? Sanot että puoluekantani oikeuttaa sen jotenkin, kertoisitko miten ja miksi?

    Mitkä muut mielipiteet, ajatukset, suuntautumiset tai vaikkapa etniset taiustat mielestäsi oikeuttavat kettuilun?

    Mikä tarve sinulla edes on kettuilla, etkö pysty muodostamaan asiallista argumentaatiota?

    Millä oikeudella tai osaamoispohjalla sinä arvioit minun motiivejani osallistua näihin keskusteluihin?Haluatko että minä keittilpsykologisoin arvion sinusta?

    Mikä fiksaatio sinulla on peukutuksiin? Minulla meni 2-3 vuotta huomata että täällä on peukkutilasto. Ilman sinun kitinääsi en olisi varmaan huomannut vieläkään.

    Voitko tarkentaa millä tavalla mielestäsi haen hyväksyntää? Keneltä?

    Kun arvioit "netinkäyttöni" määrää, olen ollut jäsenenä 42 kuukautta ja kirjoittanut tätä ennen 1085 viestiä, eli keskimäärin 26 viestiä kuukaudessa. Sinä olet ollut jäsen 71 kuukautta ja kirjoittanut 2634 viestiä, eli keskimäärin 37 viestiä kuukaudessa. Miksi minun netinkäyttöni on ongelmallista?

    Minua korpeaa sinun huono käytöksesi, joskus se on yleistä, joskus se kohdistuu suoraan minuun. Sen olen sanonut useaan otteeseen, ja sanon taas. Käyttäydyt huonosti, jopa asiattomasti.

    Olen väitellyt täällä varsin monen vakiokirjoittajan kanssa, NHBm, HybridRulesin ja varmaan myös 740 GLEn kanssa. Näiden kanssa voi olla vahvastikin eri mieltä asioista, käydä tiukkaa väittelyä, ja silti keskustella asiallisesti, ja jossain toisessa aiheessa jatkaa hyvässä hengessä ollen vaikkapa samaakin mieltä. Sinulta tällainen ei tunnu luonnistuvan.

    Quun kanssa meillä on ongelmia aaltopituuksien kohtaamisen kanssa, en aina ymmärrä häntä, mutta ei hänenkään kanssaan koskaan henkilökohtaisuuksiin olla tietääkseni/muistaakseni menty.

  • Hae ongelmiisi apua, en oikein voi muuta neuvoa antaa. Voit jatkaa tätä vuoropuhelua keskenäsi, en osallistu näin lapselliseen keskusteluun.

  • @tracktest kirjoitti:
    Hae ongelmiisi apua, en oikein voi muuta neuvoa antaa. Voit jatkaa tätä vuoropuhelua keskenäsi, en osallistu näin lapselliseen keskusteluun.

    Vakiovastauksesi kun et pysty perustelemaan sanomisiasi ja ehkä sisimmissäsi ymmärrät olleesi väärässä.

  • Annetaan olla sovinnolla, parempi näin.

  • @NHB kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    @NHB kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    @NHB kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    @NHB kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    @NHB kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    Juu, on tuo sinun asenne lähinnä pölhöpopulismia, kiitos kuvaavasta termistä, en tuollaista olisi itse osannut keksiä.

    Miksi infran myyminen muuttuisi hyväksyttäväksi sillä, että hinta olisi parempi? Kaupasta tulee raha vain kerran ja infra on lopulisesti menetetty. Ei se minusta ole hinnoitteluvirhe vaan virhe ihan itseisarvona.

    Taas puhut rinnakkaistodellisuudesta. Ei voi tietää, miten olisi tilanne nyt, jos Suomessa olisi eletty historiassa toisenlaisen äänestyskäytännön mukaan. Tulos riippuisi jo siitä, miten prosessi vietäisiin läpi kaiken kaikkiaan. Hyödytöntä väitellä todellisuuden ja rinnakkaistodellisuuden välillä. Vain toinen niistä on totta ja tapahtunut.

    Kunnia tuosta termistä kuuluu eräälle kovalle federalistille ja yhdelle Suomen itsenäisyyden ajan huonoimmalle pääministerille. Tuonkin populismilla pilkkaamisen aika on osoittanut osoittanut olleen vain huono yritys vaientaa keskustelu todellisista ongelmista. ”Kreikan apupaketin jälkeen niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa asiat ovat kunnossa. Joka muuta väittää on pölhöpopulisti.” Todellisuudessa ongelmat ovat edelleen samat kuin tuolloin ja siitä maksetaan taas.

    En koe, että minun kuuluisi perustella väite, joka ei minun. Perustele sinä omat väitteesi ja minä perustelen omani.

    Tuo tapasi yrittää vaientaa keskustelua vaihtoehdoista on varsin erikoinen. Olisiko aikoinaan Berliinissäkin muurin ulkopuolella pitänyt olla puhumatta vaihtoehdosta, koska ”väittely todellisuuden ja rinnakkaistodellisuuden kanssa on hyödytöntä”? Arvantenkaan Suomessa ei olisi saanut keskustella rinnakkaistodellisuudesta nimeltä EY-jäsenyys ja ei nyt ainakaan pitää mitään äänestystä tuollaisesta haihattelusta.

    Berliinissä oli muurin molemmin puolin reaalitodellisuus. Tosin muurin itäpuolen suhteen oli, kuten koko itäblokin suhteen, voimassa itävaltioiden todeksi väittämä rinnakkaistodellisuus, jota suuri osa Suomen kansasta ja valtio eivät juuri kyseenalaistaneet välttääkseen yhteentörmäyksen Neuvostoliiton kanssa.

    Kyllä se olet sinä, joka ensinnäkin väittää, että olisi olemassa rinnakkaistodellisuus, jossa asiat olisivat toisin kuin nyt ja toisekseen vielä väittää, että se rinnakkaistodellisuus tapahtuu jossain Strömsössä. Mutta ymmärrän kyllä, että et pysty perustelemaan väitteitäsi, koska olematonta ei voi perustella.

    Minä pidän hyvänä sitä, että Kreikkaa tuettiin silloin. Maailma ei sitä paitsi tule koskaan valmiiksi. Se voi loppua, mutta valmiiksi se ei tule. Tässä ollaan matkalla, jonka syytä saatikka päämäärää ei kukaan tiedä. NHB:n puhe on vain pikkiriikkisen hyttysen surinaa maailmankaikkeuden loputtomuudessa. Kreikka tai Suomi eivät tule koskaan valmiiksi ja tässä matkalla ollessa pitää ajatella kokonaisuuksia ja toimia parhaan osaamisen mukaan. Pölhöpopulistit sitten räksyttävät ojanpientareella, kun karavaani kulkee.

    Lansi-Saksan reaalitodellisuus ei ollut vain Itä-Saksan reaalitodellisuutta - eikä se ole sitä vieläkään. Sinun logiikallasi ei olisi pitänyt edes keskustella sosialistisen realismin vaihtoehdoista, koska karavaani kulkee ja hyttysen ininä.

    Sveitsin esimerkki on monessa mielessä hyvä ja kattava esimerkki ja sen sivuuttaminen jollakin vastapuolta halventavilla heitoilla antaa ainoastaan kuvan vain sinusta ihmisenä. Näinhän näilla keskusteluilla on tapana mennä. Kun et pysty ottamaan asiaan kantaa, niin alat vain huutelemaan tyhjänpäiväisyyksiä.

    Surina, ei ininä. Jo muinaiset egyptiläiset tiesivät, että surina. Lue vaikka Sinuhen elämänkerta.

    Mikä on se asia, johon pitäisi ottaa kantaa? Oliko joku tietty asia vai oliko vain pölhöpopulistista mailman tuskaa? Siihen on vaikea ottaa kantaa, koska se taitaa olla turhautumista siitä, että asiat eivät aina mene nappiin niin kuin ne menisivät siellä rinnakkaistodellisuudessa, jossa ei varmaan sähköautojakaan tarvitsisi sietää.....

    Mitä jos edes yrittäisit tutustua siihen, miten maailman ainoa merkittävän kokoinen suora demokratia toimii? Siinä samalla voisit yrittää kasvaa ihmisenä sen verran, ettei asioista keskustellessa tarvitsisi aina vajota lapselliseen huuteluun. Jos löydät demokratian toiminnasta jotain pölhöä, niin tule avautumaan siitä. Noita pölhöilyjä etsiessäsi voit miettiä, että miksi Suomen talous polkee paikoillaan ja valtio velkaantuu niin lasku- kuin noususuhdanteissakin, mutta Sveitsin BKT ei ole polkenut paikallaan jo edellisestä laskusuhdanteesta lähtien.

    Taidat olla oikeassa siinä inininä-asiassa. Pätkähti mieleen, että se taisi ollakin kärpäsen surinaa eikä hyttysen.

    Voisitko tarkentaa, mikä on lapsellista huutelua?

    Aloitit tämänkin keskustelun huutelemalla minua trolliksi, faktojen sekoittajaksi ja höystit tuota vihjailulla jostain rinnakkaistodellisuudesta. Sen lisäksi kaikki tuo lisänimillä kuorrutettu huutelu räksyttävästä pölhöpopulistista, ininöistä ja surinoista on pelkkää henkilöön menevää huutelua, josta lisäksesi kukaan muu palstalla ei saa mitään irti, enkä oikein edes ymmärrä sitäkään, mitä sinä siitä saat irti. Pyyntöni on, että tutustut aiheeseen, keskustelet aiheesta ja jätät tuon henkilöön menemisen vähemmälle. Mulla ei nimittäin ole pienintäkään tarkoitustua vajota tuolle tasolle.

    En kai minä henkilöön meneviä kirjoita?

    Trolli, räksyttävä pölhöpopulisti...

    Ole sitten tuota mieltä. Jatketaan joskus toisten, kun olet tutustunut aiheeseen ja kykenet näkemään miten kirjoitat.

    Hetkinen, minä en ole käyttänyt mainintaa "räksyttävä pölhöpopulisti". "Pölhöpopulisti" oli sinun itsesi lanseeraama termi, enkä minä ole liittänyt siihen mitään etumääreitä. Tuntuuko sinusta itsestäsi, että räksytät?

  • NHBNHB
    muokattu 24.10.2020 18:36

    Kaiken kieltämisen sijaan, joku toinen asenme olisi varmaan hyödyllisempi, varsinkin kun kaikki on tuossa nähtävillä. Termi, jota kovin innokkaasti käytit, on Stubbin lanseeraama. Tässä vielä muistin virkistämiseksi lainaus minulle kohdistamastasi vastauksestasi: "Pölhöpopulistit sitten räksyttävät ojanpientareella". Tämäkö on rakentava ja asiallinen kommentti?

    Kaikkien sarkastisten "arvon NHB" heittojen sekä trolli, räksyttävä pölhöpopulisti jne. jälkeen on aika naurettavaa esittää tuota roolia, mitä nyt yrität näytellä. Varsinkin kun sulle tuo on tyypillistä käytöstä muissakin keskusteluissa. Tulet jostain sivusta mukaan huutelemaan noita latteuksia.

    Irrotat tuon asiayhteydestä. Sehän on ikivanha sanonta, että karavaani kulkee vaikka koirat räksyttävät. Koirien sijasta tekstissäni oli pölhöpopulistit, joihon sinä toki voit samaistua, jos se tuntuu omalta, mutta ei siinä sanottu, että sinä olisit siellä ojanpientareella. Pölhöpopulistit, jonka termin sinä otit esiin, vain ovat joukkoa, joka huutelee raflaavia "missä EU siellä ongelma" sloganeita saadakseen ääniä ja sitä kautta valtaa. Olen miettinyt, että useammankin persupolitiikon suurin motiivi persuihin liittymiseen saattaa olla, että se on suorempi tie vallan saleihin kuin perinteisten puolueiden puoluehierarkian kautta, jossa on tulppina jo pidempään toimineet poliitikot. Pelkkä arvaus, en tiedä, onko niin kenenkään kohdalla. Tilaisuus kuitenkin olisi.

    Olen minä TM:n keskustelupalstaa sen verran kauan lueskellut, että tiedän arvon NHB:n huudelleen aika härskejäkin esim. Perussuomalainen-nimimerkille tai Tracktestille. Ja julistanut pannaan milloin ketäkin.

  • @NHB kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:

    @NHB kirjoitti:

    Itse äänestin pitkään kokoomusta, mutta kahden viimeisen kokoomuslaisen pääministerin jälkeen en enää siihen pysty. Paljon pitää muuttua, että noiden pääministerien jälkeen enää ikinä pystyisin kykypuoluetta äänestämään. RKP on mielestäni Suomen paras puolue. Ajavat linjanmukaisesti ruåtsia puhuvan vähemmistön etuja vuosikymmenestä toiseen. Eihän pakkoruotsissa noin koko maan kannalta ole laisinkaan järkeä, enkä varsinkaan itse ole hyötynyt vähääkään päähäni pakkosyötetystä ruotsista, mutta RKP hoitaa hommansa tehokkaasti. Harmi vain, kun en kuulu siihen pieneen joukkoon, jonka etua RKP ajaa. Hyvä puolue, vaikka itseäni kyrsii kovasti minulle hyödyttömän pakkoruotsin tankkaaminen kouluissa. Nyt sitten aikuisella iällä olen opiskellut niitä minulle hyödyllisiä kieliä, joiden opiskelulta ruotsi vei kouluissa ajan. Yhden germaanisen ja yhden slaavilaisen kielen jälkeen nyt on menossa ensimmäinen latinalainen kieli.

    Hyvä puheenvuoro 👍

    RKPn jäykkä suhtautuminen pakkoruotsiin tekee siitä minulle vaikean puolueen äänestettäväksi. Epäilen pakkoruotsin hyödyllisyyttä, monestakin syystä. Ensinnäkään koko pakkoruotsi ei koske suomenruotsalaisia, joten en ymmärrä miksi RKP ajaa asiaa joka ei kosketa puolueen ydinkannattajaryhmää. Tai ymmärrän toki, ideologista syistä. Siitä kuitenkin seuraa erilaisia antipatioita kieltä ja kielivähemmistöä kohtaan, joten en ole ihan varma onko se sen arvoista.

    Sitten on vielä tämä aiemmin esiin nostamani kilpailuetu, minkä tahansa kielen osaaminen on hyväksi työelämässä, jolloin suomenruotsalailla on tässä suhteessa "ilmainen" etu. Miksi tätä suhteellista etua halutaan heikentää pakottamalla kaikki opiskelemaan sitä kieltä?

    Ihan vilpittömästi olen sitä mieltä että RKP aiheuttaa tällä haittaa ydinkannattajaryhmälleen.

    Vihreiden ydinvoimavastustus on melko suoraan analoginen tähän asiaan.

    En tiedä, kuinka moni ruotsia opiskelemaan pakotettu kilpailee ruotsia äidinkielenään puhuvan kanssa. ”Professori Kari Sajavaaran mukaan vain harvat suomenkieliset oppivat kouluopetuksessa ruotsia luontevasti, koska käytännön kokemus kielestä jää pieneksi.” (Wikipedia). Tuohon rinnalle kun laitetaan luontevasti vahvalla itäisellä murteella ruåtsia puhuva suomenruotsalainen, niin ei siinä oikein kilpailua ole.

    Yliopistossa tuo oli nimetty virkamiesruotsiksi. Tarkoituksena ilmeisesti se, että jos olisin virkamies ja joku ruotsia puhuva ei haluaisi virastossa asioidessaan puhua suomea tai englantia kanssani, niin minä sitten osaisin puhua ruotsia hänen kanssaan. Tämä siitäkin huolimatta, että virkamiehen ura on ollut minulle viimeinen vaihtoehto, enkä tiedä yhdenkään opiskelukaverinikaan tuota uraa valinneen. Ruotsi olisi kyllä varsin helppo kieli oppia, mutta ei minua kiinnosta oppia toista pienen syrjäisen maan erikoisuutta. Suomikin riittää aivan hyvin täyttämään vähemmän käytettyjä muistilohkoja.

    RKP haluaa pitää yllä vähemmistönsä vahvaa taloudellista, poliittista ja kulttuurillista asemaa yllä. Ruotsin kielen erityisasema on yksi osa tuota pakettia.

    Missasin aiemmin tämän, kun tässä ehti taas kertyä kaikenlaista viestiä..

    Olen toki pitkälti samaa mieltä, ja toki ne harvat jonka sen nytkin kunnolla oppivat, oppisivat sen myös vapaaehtoisemmin. Itse asiassa vapaaehtoisuus / valinnanvapaus voisi jopa kannustaa sitä opiskelua. Ehkä tässä onkin se syy, RKP pelkää sitä aiemmin mainitsemaani kilpailua, ja haluaa siksi latistaa opiskelumotivaatiota 🙂

    Minulle siitä osaamisesta on ollut valtavasti hyötyä, ja voin kuvitella että saksan (?) osaamisesta sinulle.

  • @HybridRules kirjoitti:

    Alkaa jo riittämään tämä. Sinä pyrit vain kieltämään ilmeisen. Koetat kuitenkin selitellä mustaa valkoiseksi sellaisella innolla, että lopetan sillä, millä sinä aloitit: ”Eipä ole ihme, että minulla menee NHB:n jutut suunnilleen aina hermoon. Tietenkin trollin kuuluukin kieltää olevansa trolli, mutta näköjään asiassa kuin asiassa sekoittaa faktaa ja yrittää luoda rinnakkaistodellisuutta.”

    Myönnän kyllä, että eräiden tapauksien kanssa keskustelu menee asiattomaksi. Juuri siksi en enää viitsi alkaa keskustelemaan sellaisten tapausten kanssa. Kukoistavammilla foorumeilla moderointi poistaa ongelmatapaukset, mutta TM on päättänyt antaa foorumin kuihtua muutaman ikäsarjalaisen juttupaikaksi. Ehkä printtimedialla menee niin lujaa, ettei ole tarvetta saada huomiota täällä netin puolella...

      1
  • @NHB kirjoitti:
    En tiedä, kuinka moni ruotsia opiskelemaan pakotettu kilpailee ruotsia äidinkielenään puhuvan kanssa. ”Professori Kari Sajavaaran mukaan vain harvat suomenkieliset oppivat kouluopetuksessa ruotsia luontevasti, koska käytännön kokemus kielestä jää pieneksi.” (Wikipedia). Tuohon rinnalle kun laitetaan luontevasti vahvalla itäisellä murteella ruåtsia puhuva suomenruotsalainen, niin ei siinä oikein kilpailua ole.

    Yliopistossa tuo oli nimetty virkamiesruotsiksi. Tarkoituksena ilmeisesti se, että jos olisin virkamies ja joku ruotsia puhuva ei haluaisi virastossa asioidessaan puhua suomea tai englantia kanssani, niin minä sitten osaisin puhua ruotsia hänen kanssaan. Tämä siitäkin huolimatta, että virkamiehen ura on ollut minulle viimeinen vaihtoehto, enkä tiedä yhdenkään opiskelukaverinikaan tuota uraa valinneen. Ruotsi olisi kyllä varsin helppo kieli oppia, mutta ei minua kiinnosta oppia toista pienen syrjäisen maan erikoisuutta. Suomikin riittää aivan hyvin täyttämään vähemmän käytettyjä muistilohkoja.

    RKP haluaa pitää yllä vähemmistönsä vahvaa taloudellista, poliittista ja kulttuurillista asemaa yllä. Ruotsin kielen erityisasema on yksi osa tuota pakettia.

    Tässä kommentissa on päällimmäisenä jonkinlainen vihamielisyys suomenruotsalaisia kohtaan.

    Riippumatta, mitä mieltä Kari Sajavaara on, ei tarvitse oppia puhumaan uutta kieltä luontevasti. Tärkeintä on, että ymmärtää ja osaa sanoa asiansa ymmärrettävästi. Sitten, jos pääsee käyttämään kieltä, oppii koko ajan sujuvammaksi.

    Vaikka Suomi on virallisesti kaksikielinen, niin NHB:n mielestä suomenruotsalaisille ei tarvitsisi tarjota virallisia palvelua heidän omalla kielellään. Sveitsissä on neljä virallista kieltä. Arvon NHB varmaan osaa kertoa, onko retoromaanikielisten kansalaisten viranomaiskieli englanti?

    NHB:ltä melkoista ylimielisyyttä todeta, että Ruotsi on pieni syrjäinen maa, jossa erikoisuutena ruotsinkieli. Pohjoismaat ovat alue, jolla yhteisesti on kyllä taloudellista ja poliittista merkitystä. Suomenkieli on pieni kieli, mutta ruotsi on pohjoismaissa valtakieli omine kansallisvivahteineen.

    Onko Suomen ruotsinkielinen vähemmistö taloudellisesti ja poliittisesti vahva? Ja eikö suomenruotsalaista kulttuuria tulisi vaalia siinä kuin suomalaistakin. Väitän, että suomenruotsalaisista iso osa on ihan tavallisia keskivertokansalaisia niin kuin suomensuomalaisetkin.

    Minua harmitti koulussa eniten pakkouskonto ja pakkohiihtäminen talvisaikaan. Hiihtäminen ei muuten olisi, mutta koulumatka oli 10km suuntaansa aamuisessa ruuhkalinjurissa (meilläpäin ei liikkunut bussit tai dösät spårasta puhumattakaan) sukset mukana ei ollut kivaa.

    Pakkomatematiikka ei kovasti harmittanut ja yleisesti oltiin sitä mieltä, että pitkämatikka on hyvä tulevaa opiskelupaikkaa ajatellen, joten otin sellaisen. Se oli kai sitten puolipakkopitkämatematiikka.

    Pakkokoulupäivät kanssa olisin useinkin vaihtanut vapaaehtoisiin päiviin, jolloin en olisi niin usein punnertanut kouluun.

    Harmittaa, kun nykyisinkin on vielä mentävä pakkotyöhön. Quu taitaa olla jo siinä onnellisessa asemassa, että pakkotyö on loppunut.

    NHB hyvä: onko sinun rinnakkaistodellisuuden nimimerkki "Perussuomalainen". Olet epälooginen varsinkin yhdessä asiassa: persujen kuuluisi vastustaa liikenteen sähköistämistä ja kuitenkin ajat ladattavalla hybridillä ja fanitat Teslaa. Miten se on selitettävissä?

  • NHBNHB
    muokattu 24.10.2020 21:03

    @M880 kirjoitti:

    @NHB kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:

    @NHB kirjoitti:

    Itse äänestin pitkään kokoomusta, mutta kahden viimeisen kokoomuslaisen pääministerin jälkeen en enää siihen pysty. Paljon pitää muuttua, että noiden pääministerien jälkeen enää ikinä pystyisin kykypuoluetta äänestämään. RKP on mielestäni Suomen paras puolue. Ajavat linjanmukaisesti ruåtsia puhuvan vähemmistön etuja vuosikymmenestä toiseen. Eihän pakkoruotsissa noin koko maan kannalta ole laisinkaan järkeä, enkä varsinkaan itse ole hyötynyt vähääkään päähäni pakkosyötetystä ruotsista, mutta RKP hoitaa hommansa tehokkaasti. Harmi vain, kun en kuulu siihen pieneen joukkoon, jonka etua RKP ajaa. Hyvä puolue, vaikka itseäni kyrsii kovasti minulle hyödyttömän pakkoruotsin tankkaaminen kouluissa. Nyt sitten aikuisella iällä olen opiskellut niitä minulle hyödyllisiä kieliä, joiden opiskelulta ruotsi vei kouluissa ajan. Yhden germaanisen ja yhden slaavilaisen kielen jälkeen nyt on menossa ensimmäinen latinalainen kieli.

    Hyvä puheenvuoro 👍

    RKPn jäykkä suhtautuminen pakkoruotsiin tekee siitä minulle vaikean puolueen äänestettäväksi. Epäilen pakkoruotsin hyödyllisyyttä, monestakin syystä. Ensinnäkään koko pakkoruotsi ei koske suomenruotsalaisia, joten en ymmärrä miksi RKP ajaa asiaa joka ei kosketa puolueen ydinkannattajaryhmää. Tai ymmärrän toki, ideologista syistä. Siitä kuitenkin seuraa erilaisia antipatioita kieltä ja kielivähemmistöä kohtaan, joten en ole ihan varma onko se sen arvoista.

    Sitten on vielä tämä aiemmin esiin nostamani kilpailuetu, minkä tahansa kielen osaaminen on hyväksi työelämässä, jolloin suomenruotsalailla on tässä suhteessa "ilmainen" etu. Miksi tätä suhteellista etua halutaan heikentää pakottamalla kaikki opiskelemaan sitä kieltä?

    Ihan vilpittömästi olen sitä mieltä että RKP aiheuttaa tällä haittaa ydinkannattajaryhmälleen.

    Vihreiden ydinvoimavastustus on melko suoraan analoginen tähän asiaan.

    En tiedä, kuinka moni ruotsia opiskelemaan pakotettu kilpailee ruotsia äidinkielenään puhuvan kanssa. ”Professori Kari Sajavaaran mukaan vain harvat suomenkieliset oppivat kouluopetuksessa ruotsia luontevasti, koska käytännön kokemus kielestä jää pieneksi.” (Wikipedia). Tuohon rinnalle kun laitetaan luontevasti vahvalla itäisellä murteella ruåtsia puhuva suomenruotsalainen, niin ei siinä oikein kilpailua ole.

    Yliopistossa tuo oli nimetty virkamiesruotsiksi. Tarkoituksena ilmeisesti se, että jos olisin virkamies ja joku ruotsia puhuva ei haluaisi virastossa asioidessaan puhua suomea tai englantia kanssani, niin minä sitten osaisin puhua ruotsia hänen kanssaan. Tämä siitäkin huolimatta, että virkamiehen ura on ollut minulle viimeinen vaihtoehto, enkä tiedä yhdenkään opiskelukaverinikaan tuota uraa valinneen. Ruotsi olisi kyllä varsin helppo kieli oppia, mutta ei minua kiinnosta oppia toista pienen syrjäisen maan erikoisuutta. Suomikin riittää aivan hyvin täyttämään vähemmän käytettyjä muistilohkoja.

    RKP haluaa pitää yllä vähemmistönsä vahvaa taloudellista, poliittista ja kulttuurillista asemaa yllä. Ruotsin kielen erityisasema on yksi osa tuota pakettia.

    Missasin aiemmin tämän, kun tässä ehti taas kertyä kaikenlaista viestiä..

    Olen toki pitkälti samaa mieltä, ja toki ne harvat jonka sen nytkin kunnolla oppivat, oppisivat sen myös vapaaehtoisemmin. Itse asiassa vapaaehtoisuus / valinnanvapaus voisi jopa kannustaa sitä opiskelua. Ehkä tässä onkin se syy, RKP pelkää sitä aiemmin mainitsemaani kilpailua, ja haluaa siksi latistaa opiskelumotivaatiota 🙂

    Minulle siitä osaamisesta on ollut valtavasti hyötyä, ja voin kuvitella että saksan (?) osaamisesta sinulle.

    Tuo on ihan varteenotettava teoria. Menestyksestä päätelleen älyä täytyy olla taustalla ja siellä kyllä tiedetään, mitä ollaan tekemässä.

    Aloin vielä miettimään tuota sähköverkon myyntiä. Miten hemmetissä voi olla, että Kokoomus leveällä rintamalla ei muka tajunnut, mihin tuo kauppa tuli johtamaan, vaikka esim. Vasemmistoliitto ja ihan maalaisjärkikin ymmärsi tilanteen täysin. Kokoomus mainostaa itseään vastuullisella ja luotettava puolueena, mutta tuota edesvastuuttomampaa poliitikkaa ei ole. Itse en oikein jaksa uskoa, etteikö aikuinen ihminen tajuaisi sitä, mihin tuollainen johtaa ja uskonkin, että taustalla oli jonkin muu syy kuin puhdas typeryys.

    Perusajatuksesta olen samaa mieltä, luonnollisia monopoleja ei pidä yksityistää. Mutta, luuletko että tilanne olisi olennaisesti eri jos Fortum olisi jatkanut Carunan omistajana,tai Vattenfall Elenian takana? Ja ovathan ne kunnallisetkin yhtiöt korottaneet hintoja.

    Suurempi virhe taisi olla tiukemmat vaatimukset verkkojen luotettavuudelle, ja se viime viikkoina kohkattu suuremman tuoton salliminen, ei niinkään se myynti.

  • Sveitsistä puheenollen, niin aika erityislaatuinen systeemi siellä on. Sehän on Wikipedian kuvauksen perusteella kuin EU pienoiskoossa: keskusparlamentti hallitsee kokonaisuutta ja jäsenmaita eli kantoneita on 26kpl, joilla kullakin on oma perustuslaki ja parlamentit yms. On kaikkiaan neljä virallista kieltä ja kansalaiset voivat asioida virastoissa omalla äidinkielellään. Koulussa luetaan äidinkielen lisäksi yhtä muuta kotimaista kieltä. Kansanäänestyksellä voi kumota parlamenttien säätämän lain, jos ensin saa 50000 nimeä kerättyä, jotta kansanäänestys järjestetään.

    Mutta yksi erikoisuus on ylitse muiden. Sen tiesin jo entuudestaan: asevoimien reserviläisillä on rynnäkkökivääri kotonaan, kun ovat siviilissä koulutusjaksojen välillä. Wikin mukaan ammuksia ei enää nykyään saa pitää kotona.

    Niin kuin olen aikaisemminkin sanonut, niin kukin maa on päätynyt nykyiseen olotilaansa historiansa jatkumona ja tulee edelleen muuttumaan aikojen kuluessa. Meillä on oma systeemimme ja sitä kannattaa kehittää eteenpäin haikailematta, että systeemi muutetaan jonkun muun maan mukaiseksi. Hyviä ideoita tietysti kannattaa omaksua.

    En haluaisi, että rynnäkkökivääri olisi yleinen kotiase Suomessa. Vaikka valtio ei antaisikaan ammuksia siihen, niin silti. Muistaako kukaan muuten Murasen, joka lainasi rynnäkkökiväärin kasarmilta ja tappoi sillä yhden ihmisen. Ja jalkajousella yhden pariskunnan. Taitaa olla päässyt jo pois vankilasta.

  • @NHB kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:

    @NHB kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:

    @NHB kirjoitti:

    Itse äänestin pitkään kokoomusta, mutta kahden viimeisen kokoomuslaisen pääministerin jälkeen en enää siihen pysty. Paljon pitää muuttua, että noiden pääministerien jälkeen enää ikinä pystyisin kykypuoluetta äänestämään. RKP on mielestäni Suomen paras puolue. Ajavat linjanmukaisesti ruåtsia puhuvan vähemmistön etuja vuosikymmenestä toiseen. Eihän pakkoruotsissa noin koko maan kannalta ole laisinkaan järkeä, enkä varsinkaan itse ole hyötynyt vähääkään päähäni pakkosyötetystä ruotsista, mutta RKP hoitaa hommansa tehokkaasti. Harmi vain, kun en kuulu siihen pieneen joukkoon, jonka etua RKP ajaa. Hyvä puolue, vaikka itseäni kyrsii kovasti minulle hyödyttömän pakkoruotsin tankkaaminen kouluissa. Nyt sitten aikuisella iällä olen opiskellut niitä minulle hyödyllisiä kieliä, joiden opiskelulta ruotsi vei kouluissa ajan. Yhden germaanisen ja yhden slaavilaisen kielen jälkeen nyt on menossa ensimmäinen latinalainen kieli.

    Hyvä puheenvuoro 👍

    RKPn jäykkä suhtautuminen pakkoruotsiin tekee siitä minulle vaikean puolueen äänestettäväksi. Epäilen pakkoruotsin hyödyllisyyttä, monestakin syystä. Ensinnäkään koko pakkoruotsi ei koske suomenruotsalaisia, joten en ymmärrä miksi RKP ajaa asiaa joka ei kosketa puolueen ydinkannattajaryhmää. Tai ymmärrän toki, ideologista syistä. Siitä kuitenkin seuraa erilaisia antipatioita kieltä ja kielivähemmistöä kohtaan, joten en ole ihan varma onko se sen arvoista.

    Sitten on vielä tämä aiemmin esiin nostamani kilpailuetu, minkä tahansa kielen osaaminen on hyväksi työelämässä, jolloin suomenruotsalailla on tässä suhteessa "ilmainen" etu. Miksi tätä suhteellista etua halutaan heikentää pakottamalla kaikki opiskelemaan sitä kieltä?

    Ihan vilpittömästi olen sitä mieltä että RKP aiheuttaa tällä haittaa ydinkannattajaryhmälleen.

    Vihreiden ydinvoimavastustus on melko suoraan analoginen tähän asiaan.

    En tiedä, kuinka moni ruotsia opiskelemaan pakotettu kilpailee ruotsia äidinkielenään puhuvan kanssa. ”Professori Kari Sajavaaran mukaan vain harvat suomenkieliset oppivat kouluopetuksessa ruotsia luontevasti, koska käytännön kokemus kielestä jää pieneksi.” (Wikipedia). Tuohon rinnalle kun laitetaan luontevasti vahvalla itäisellä murteella ruåtsia puhuva suomenruotsalainen, niin ei siinä oikein kilpailua ole.

    Yliopistossa tuo oli nimetty virkamiesruotsiksi. Tarkoituksena ilmeisesti se, että jos olisin virkamies ja joku ruotsia puhuva ei haluaisi virastossa asioidessaan puhua suomea tai englantia kanssani, niin minä sitten osaisin puhua ruotsia hänen kanssaan. Tämä siitäkin huolimatta, että virkamiehen ura on ollut minulle viimeinen vaihtoehto, enkä tiedä yhdenkään opiskelukaverinikaan tuota uraa valinneen. Ruotsi olisi kyllä varsin helppo kieli oppia, mutta ei minua kiinnosta oppia toista pienen syrjäisen maan erikoisuutta. Suomikin riittää aivan hyvin täyttämään vähemmän käytettyjä muistilohkoja.

    RKP haluaa pitää yllä vähemmistönsä vahvaa taloudellista, poliittista ja kulttuurillista asemaa yllä. Ruotsin kielen erityisasema on yksi osa tuota pakettia.

    Missasin aiemmin tämän, kun tässä ehti taas kertyä kaikenlaista viestiä..

    Olen toki pitkälti samaa mieltä, ja toki ne harvat jonka sen nytkin kunnolla oppivat, oppisivat sen myös vapaaehtoisemmin. Itse asiassa vapaaehtoisuus / valinnanvapaus voisi jopa kannustaa sitä opiskelua. Ehkä tässä onkin se syy, RKP pelkää sitä aiemmin mainitsemaani kilpailua, ja haluaa siksi latistaa opiskelumotivaatiota 🙂

    Minulle siitä osaamisesta on ollut valtavasti hyötyä, ja voin kuvitella että saksan (?) osaamisesta sinulle.

    Tuo on ihan varteenotettava teoria. Menestyksestä päätelleen älyä täytyy olla taustalla ja siellä kyllä tiedetään, mitä ollaan tekemässä.

    Aloin vielä miettimään tuota sähköverkon myyntiä. Miten hemmetissä voi olla, että Kokoomus leveällä rintamalla ei muka tajunnut, mihin tuo kauppa tuli johtamaan, vaikka esim. Vasemmistoliitto ja ihan maalaisjärkikin ymmärsi tilanteen täysin. Kokoomus mainostaa itseään vastuullisella ja luotettava puolueena, mutta tuota edesvastuuttomampaa poliitikkaa ei ole. Itse en oikein jaksa uskoa, etteikö aikuinen ihminen tajuaisi sitä, mihin tuollainen johtaa ja uskonkin, että taustalla oli jonkin muu syy kuin puhdas typeryys.

    Tottakai kokoomus tiesi mihin sähköverkon myynti johtaa ja keräsivät sisäpiiriinsä taskuihin siivut tuotoista.

    Miljarardi kertaa pelottavampaa on ollut kokoomuksen myyntiaikeet yksityistämällä Suomen pohjavesiä monikansallisille yrityksille mm. Nestle. Nallekin antoi tukensa Nestlen pääjohtajalle yksityistää kansalliset pohjavedet.

  • @Topi27 kirjoitti:

    Höpö höpö.

  • Ainostaan perisuomalaiset on kanssani suunnilleen samaa mieltä autojen verottamisesta, mutta se on vain yksiasia mikä mukaan ei voi puoltaan valita, ja niin kuin historia on opettanut, kun valtaan päästään lupaukset unohtuu.

  • @HybridRules kirjoitti:
    Sveitsistä puheenollen, niin aika erityislaatuinen systeemi siellä on. Sehän on Wikipedian kuvauksen perusteella kuin EU pienoiskoossa: keskusparlamentti hallitsee kokonaisuutta ja jäsenmaita eli kantoneita on 26kpl, joilla kullakin on oma perustuslaki ja parlamentit yms. On kaikkiaan neljä virallista kieltä ja kansalaiset voivat asioida virastoissa omalla äidinkielellään. Koulussa luetaan äidinkielen lisäksi yhtä muuta kotimaista kieltä. Kansanäänestyksellä voi kumota parlamenttien säätämän lain, jos ensin saa 50000 nimeä kerättyä, jotta kansanäänestys järjestetään.

    Mutta yksi erikoisuus on ylitse muiden. Sen tiesin jo entuudestaan: asevoimien reserviläisillä on rynnäkkökivääri kotonaan, kun ovat siviilissä koulutusjaksojen välillä. Wikin mukaan ammuksia ei enää nykyään saa pitää kotona.

    Niin kuin olen aikaisemminkin sanonut, niin kukin maa on päätynyt nykyiseen olotilaansa historiansa jatkumona ja tulee edelleen muuttumaan aikojen kuluessa. Meillä on oma systeemimme ja sitä kannattaa kehittää eteenpäin haikailematta, että systeemi muutetaan jonkun muun maan mukaiseksi. Hyviä ideoita tietysti kannattaa omaksua.

    En haluaisi, että rynnäkkökivääri olisi yleinen kotiase Suomessa. Vaikka valtio ei antaisikaan ammuksia siihen, niin silti. Muistaako kukaan muuten Murasen, joka lainasi rynnäkkökiväärin kasarmilta ja tappoi sillä yhden ihmisen. Ja jalkajousella yhden pariskunnan. Taitaa olla päässyt jo pois vankilasta.

    Itse haluaisin, että Suomi parantaisi sijoitustaan tällä listalla Sveitsin tasolla:
    https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_intentional_homicide_rate

    Kuten Muranen osoitti, kotiin jemmattu panokseton rynkky ei ole olennainen tekijä näissä.

    Olisiko aikoinaan kenties ollut syytä jättää haikailematta muiden maiden kummallisten parlamentaaristen systeemien perään ja pitää tiukasti kiinni itsevaltiudesta tai vaihtoehtoisesti neuvostojohtoisuudesta? Suomella on nyt systeemi, joka ei ole pitkään aikaan tuottanut talouskasvua, vaan sen sijaan velka ja tulonsiirrot ovat kasvaneet.

  • muokattu 25.10.2020 12:09

    Ei voi vetää johtopäätöstä, että Suomen tilanne olisi auvoinen, jos meillä järjestettäisiin enemmän kansanäänestyksiä.

    Jos luit Wikipedian kuvauksen Sveitsistä, niin huomaat Sveitsin olevan kuin minikokoinen EU ja historialliset syyt sellaiseksi päätymiseen ovat aika samat kuin miksi EU on synnytetty. Nykyiseen Sveitsin Valaliittoon kuuluneet maat kävivät paljon keskinäisiä sotia ennenkuin muodostivat nykyisen liittovaltion. Onhan Sveitsissä kummallisuuksiakin, mm. se, että naiset saivat äänioikeuden vasta 1971. Vai siinäkö juuri onkin menestyksen salaisuus 🙂

    Erikoista myös, että Sveitsi liittyi YK:iin vasta 2002, koska viisas kansa oli siihen asti estänyt liittymisen kansanäänestyksissä.

    Sveitsin pankkisalaisuus ja rikollisen rahan piilottaminen sinne on tunnettu tosiasia.

    Perussuomalaiseen trollipuheeseen kuuluu, että jonkun yksinkertaisen asian väitetään ratkaisevan monimutkaisen asiakokonaisuuden. Minun mielestäni on perusteetonta väittää, että Sveitsin tyyppinen menettely, että kansanäänestyksillä on mahdollista kumota parlamenttien tekemiä päätöksiä olisi ratkaisu Suomen ongelmiin. Sveitsissäkään ei ole suora demokratia, koska siellä asiat (mm. lait) valmistelee parlamentti, joka myös säätää lait ja kansanäänestyksillä voi vain kumota jo päätetyt lait. Sitä olen tässä aikaisemminkin sanonut, että demokratian toimivuus on eniten kiinni siitä, millainen on asioiden valmisteluprosessi.

    Suomalainen puoluepoliittinen systeemi ei ole optimaalinen, koska kansanedustajien takki kääntyy aina ainakin osittain sen mukaan ollaanko hallituksessa vai ei. Wikipedian perusteella Sveitsissä on suunnilleen samanlainen systeemi kuin Suomessa paitsi, että kansanäänestyksiä on helpompi polkaista pystyyn.

    Suomessa on ongelmana se perusasetelma, että riippumatta hallituksen päätösten "hyvyydestä" oppositio on niitä vastaan, koska se yrittää saavuttaa kansan suosiota päästäkseen valtaan. Persujen on hyvä olla niin kauan kuin eivät joudu vastaamaan sanoistaan hallitusvastuussa. On hyvä räksyttää siellä ojanpientareella muiden tekemisille, kunnes joutuu ottamaan vastuun sanomisistaan.

  • @NHB kirjoitti:
    Yliopistossa tuo oli nimetty virkamiesruotsiksi. Tarkoituksena ilmeisesti se, että jos olisin virkamies ja joku ruotsia puhuva ei haluaisi virastossa asioidessaan puhua suomea tai englantia kanssani, niin minä sitten osaisin puhua ruotsia hänen kanssaan.

    Tuo on hyvin persumainen näkemys suomenruotsalaisista. On olemassa "svenska talande bättre folk", joka ei vain halua puhua suomea.

    Sivuutetaan kokonaan ruotsinkieltä äidinkielenään puhuvan kansanosan identiteetti ja ajatellaan, että heillä ei ole omassa kotimaassaan oikeutta käyttää omaa äidinkieltään. Tätä ajatteluahan on aikoinaan harrastettu vielä vahvemmin ja on jopa kielletty käyttämästä omaa kieltä ja sen opettaminen koulussa on myös ollut kielletty. Esim. saamelaisten kohdalla Suomessa. Kiinassa syrjitään vielä nykyäänkin isoja kansanosia.

    "Pakkoruotsi" on niin persumainen slogani, että on varmaan heidän ilmoille heittämä.

    Oikeasti on niin, että koulussa on tietty opetusohjelma, joka on kaikille sama ja lisäksi oppilaiden on mahdollista valita joitakin muita kursseja.

    Ruotsi ei ole sen pakollisempi kuin matematiikka.

    Kielitaito on hyvä asia, eikä kielen opetuksen vähentäminen ole oikea tie. Varsinkaan kotimaisten kielten.

    Olisiko oikein, että toista suomalaista kieltä ei tarvitsisi opiskella edes sitä vähää, mitä nyt tehdään? Vai onko niin, että pakkosuomi pitäisi säilyttää, mutta pakkoruotsi poistaa? Eli olisiko Suomen valtion alettava ajaa suomalaistamispolitiikkaa?

    Äidinkieli on perimmältään ihmisen identiteetin tärkeimpiä tukipilareita. Ja valtion pitäisi puolustaa kaikkien kansalaistensa identiteettiä. On ihan hyvä, että suomensuomalaiset lukevat ruotsia ja suomenruotsalaiset suomea.

    Itse kuuluun karjalalaiseen kielialueeseen syntyjäni enkä edes tunne ketään suomenruotsalaista. Mutta osaan mielestäni kuvitella, miltä tuntuisi, jos en omassa kotimaassani saisi käyttää omaa äidinkieltäni.

  • @NHB kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:
    Sveitsistä puheenollen, niin aika erityislaatuinen systeemi siellä on. Sehän on Wikipedian kuvauksen perusteella kuin EU pienoiskoossa: keskusparlamentti hallitsee kokonaisuutta ja jäsenmaita eli kantoneita on 26kpl, joilla kullakin on oma perustuslaki ja parlamentit yms. On kaikkiaan neljä virallista kieltä ja kansalaiset voivat asioida virastoissa omalla äidinkielellään. Koulussa luetaan äidinkielen lisäksi yhtä muuta kotimaista kieltä. Kansanäänestyksellä voi kumota parlamenttien säätämän lain, jos ensin saa 50000 nimeä kerättyä, jotta kansanäänestys järjestetään.

    Mutta yksi erikoisuus on ylitse muiden. Sen tiesin jo entuudestaan: asevoimien reserviläisillä on rynnäkkökivääri kotonaan, kun ovat siviilissä koulutusjaksojen välillä. Wikin mukaan ammuksia ei enää nykyään saa pitää kotona.

    Niin kuin olen aikaisemminkin sanonut, niin kukin maa on päätynyt nykyiseen olotilaansa historiansa jatkumona ja tulee edelleen muuttumaan aikojen kuluessa. Meillä on oma systeemimme ja sitä kannattaa kehittää eteenpäin haikailematta, että systeemi muutetaan jonkun muun maan mukaiseksi. Hyviä ideoita tietysti kannattaa omaksua.

    En haluaisi, että rynnäkkökivääri olisi yleinen kotiase Suomessa. Vaikka valtio ei antaisikaan ammuksia siihen, niin silti. Muistaako kukaan muuten Murasen, joka lainasi rynnäkkökiväärin kasarmilta ja tappoi sillä yhden ihmisen. Ja jalkajousella yhden pariskunnan. Taitaa olla päässyt jo pois vankilasta.

    Itse haluaisin, että Suomi parantaisi sijoitustaan tällä listalla Sveitsin tasolla:
    https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_intentional_homicide_rate

    Kuten Muranen osoitti, kotiin jemmattu panokseton rynkky ei ole olennainen tekijä näissä.

    Olisiko aikoinaan kenties ollut syytä jättää haikailematta muiden maiden kummallisten parlamentaaristen systeemien perään ja pitää tiukasti kiinni itsevaltiudesta tai vaihtoehtoisesti neuvostojohtoisuudesta? Suomella on nyt systeemi, joka ei ole pitkään aikaan tuottanut talouskasvua, vaan sen sijaan velka ja tulonsiirrot ovat kasvaneet.

    Ai, että koska Muranenkin sai aseen hankittua, niin sallitaan aseet vapaasti kaikille? Logiikkahan se tuokin on, vaikka minun mielestäni melkoisen ontuva sellainen. Harmittavasti nykyään vaaditaan kaikenlaisia lupia aseen hankkimista varten. Murasen tapaus osoittaa, että lupakäytäntö pitää poistaa ja aseet antaa vapaajakeluun. Niinkö?

  • @HybridRules kirjoitti:

    @NHB kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:
    Sveitsistä puheenollen, niin aika erityislaatuinen systeemi siellä on. Sehän on Wikipedian kuvauksen perusteella kuin EU pienoiskoossa: keskusparlamentti hallitsee kokonaisuutta ja jäsenmaita eli kantoneita on 26kpl, joilla kullakin on oma perustuslaki ja parlamentit yms. On kaikkiaan neljä virallista kieltä ja kansalaiset voivat asioida virastoissa omalla äidinkielellään. Koulussa luetaan äidinkielen lisäksi yhtä muuta kotimaista kieltä. Kansanäänestyksellä voi kumota parlamenttien säätämän lain, jos ensin saa 50000 nimeä kerättyä, jotta kansanäänestys järjestetään.

    Mutta yksi erikoisuus on ylitse muiden. Sen tiesin jo entuudestaan: asevoimien reserviläisillä on rynnäkkökivääri kotonaan, kun ovat siviilissä koulutusjaksojen välillä. Wikin mukaan ammuksia ei enää nykyään saa pitää kotona.

    Niin kuin olen aikaisemminkin sanonut, niin kukin maa on päätynyt nykyiseen olotilaansa historiansa jatkumona ja tulee edelleen muuttumaan aikojen kuluessa. Meillä on oma systeemimme ja sitä kannattaa kehittää eteenpäin haikailematta, että systeemi muutetaan jonkun muun maan mukaiseksi. Hyviä ideoita tietysti kannattaa omaksua.

    En haluaisi, että rynnäkkökivääri olisi yleinen kotiase Suomessa. Vaikka valtio ei antaisikaan ammuksia siihen, niin silti. Muistaako kukaan muuten Murasen, joka lainasi rynnäkkökiväärin kasarmilta ja tappoi sillä yhden ihmisen. Ja jalkajousella yhden pariskunnan. Taitaa olla päässyt jo pois vankilasta.

    Itse haluaisin, että Suomi parantaisi sijoitustaan tällä listalla Sveitsin tasolla:
    https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_intentional_homicide_rate

    Kuten Muranen osoitti, kotiin jemmattu panokseton rynkky ei ole olennainen tekijä näissä.

    Olisiko aikoinaan kenties ollut syytä jättää haikailematta muiden maiden kummallisten parlamentaaristen systeemien perään ja pitää tiukasti kiinni itsevaltiudesta tai vaihtoehtoisesti neuvostojohtoisuudesta? Suomella on nyt systeemi, joka ei ole pitkään aikaan tuottanut talouskasvua, vaan sen sijaan velka ja tulonsiirrot ovat kasvaneet.

    Ei voi vetää johtopäätöstä, että Suomen tilanne olisi auvoinen, jos meillä järjestettäisiin enemmän kansanäänestyksiä.

    Jos luit Wikipedian kuvauksen Sveitsistä, niin huomaat Sveitsin olevan kuin minikokoinen EU ja historia sellaiseksi päätymiseen ovat aika samat kuin miksi EU on synnytetty. Nykyiseen Sveitsin Valaliittoon kuuluneet maat kävivät paljon keskinäisiä sotia ennenkuin muodostivat nykyisen liittovaltion. Onhan Sveitsissä kummallisuuksiakin, mm. se, että naiset saivat äänioikeuden vasta 1971. Vai siinäkö juuri onkin menestyksen salaisuus 🙂

    Erikoista myös, että Sveitsi liittyi YK:iin vasta 2002, koska viisas kansa oli siihen asti estänyt liittymisen kansanäänestyksissä.

    Sveitsin pankkisalaisuus ja rikollisen rahan piilottaminen sinne on tunnettu tosiasia.

    Perussuomaiseen trollipuheeseen kuuluu, että jonkun yksinkertaisen asian väitetään ratkaisevan monimutkaisen asiakokonaisuuden. Minun mielestäni on perusteetonta väittää, että Sveitsin tyyppinen menettely, että kansanäänestyksillä on mahdollista kumota parlamenttien tekemiä päätöksiä olisi ratkaisu Suomen ongelmiin. Sveitsissäkään ei ole suora demokratia, koska siellä asiat (mm. lait) valmistelee parlamentti, joka myös säätää lait ja kansanäänestyksillä voi vain kumota jo päätetyt lait. Sitä olen tässä aikaisemminkin sanonut, että demokratian toimivuus on eniten kiinni siitä, millainen on asioiden valmisteluprosessi.

    Suomalainen puoluepoliittinen systeemi ei ole optimaalinen, koska kansanedustajien takki kääntyy aina ainakin osittain sen mukaan ollaanko hallituksessa vai ei. Wikipedian perusteella Sveitsiss on suunnilleen samanlainen systeemi kuin Suomessa paitsi, että kansanäänestyksiä on helpompi polkaista pystyyn.

    Suomessa on ongelmana se perusasetelma, että riippumatta hallituksen päätösten "hyvydestä" oppositio on niitä vastaan, koska se yrittää saavuttaa kansan suosiota päästäkseen valtaan. Persujen on hyvä olla niin kauan kuin eivät joudu vastaamaan sanoistaan hallitusvastuussa. On hyvä räksyttää siellä ojanpientareella muiden tekemisille, kunnes joutuu ottamaan vastuun sanomisistaan.

    Oletko ajatellut, että nuo sun ”tulevaisuudesta ei saa puhua” -kommentit ovat oikeastaan puhtaita nolla-argumentteja. Ihan yhtä hyvin tai huonosti voitaisiin sanoa kaiken tuon edustuksellisesta demokratiasta. Ei voida tietää, että onko edustuksellinen demokratia htväksi vai haitaksi Suomelle. Voitaisiin myös sanoa, että on populistista trollipuhetta tarjota edustuksellista demokratiaa ratkaisuksi monimutkaisiin ongelmiin. Edelleenkin väkisin yrität heilutella tylsää pilkkakirvestäsi. Mene purkamaan patoutumiasi perussuomalaisille trolleille, tai jos pidät minua sellaisena, niin uskalla edes tunnustaa ivaamisesi. Tuo sun jatkuva vihjailu ja vastuun kiertely on pelkästään lapsellista. En aio varoittaa enää yhtään kertaan.

    Taisit tutustua aika pintapuolisesti Sveitsin suoraan demokratiaan. Siellä kansalaisaloite on jotain aivan muuta kuin Suomessa. Valaliiton tasolla perustuslakia voidaan muuttaa kansalaisaloitteella. Kantooni- ja kuntatasolla aloitteella voidaan muuttaa mitä vain yhteisöjen omia lakeja. Aloite on tärkeä kanava suoran demokratian toteuttamisessa ja sen lisäksi voidaan haastaa parlamentin päätökset kansanäänestyksellä.

    Ero EU:n ja Sveitsin välillä on hyvin selkeä. Sveitsissä ylin valta on kansalla, mutta EU-parlamentti touhuilee omiaan vähät välittäen kansojen mielipiteistä. Valtapyramidi on toisin päin. Kauppaliitoksi syntynyt unioni on saanut uhkaavasti Neuvostoliittoa muistuttavia piirteitä.

    Perussuomaiseen trollipuheeseen kuuluu, että jonkun yksinkertaisen asian väitetään ratkaisevan monimutkaisen asiakokonaisuuden. Minun mielestäni on perusteetonta väittää, että Sveitsin tyyppinen menettely, että kansanäänestyksillä on mahdollista kumota parlamenttien tekemiä päätöksiä ei olisi ratkaisu Suomen ongelmiin. Sveitsissäkään ei ole suora demokratia, koska siellä asiat (mm. lait) valmistelee parlamentti, joka myös säätää lait ja kansanäänestyksillä voi vain kumota jo päätetyt lait. Sitä olen tässä aikaisemminkin sanonut, että demokratian toimivuus on eniten kiinni siitä, millainen on asioiden valmisteluprosessi.

    Pari hajahuomiota.

    Takinkäännöllä on liian huono maine. Takinkäännön pitäisi asiayhteydestä riippuen voida olla myös positiivinen tai neutraali asia. Jos tiedon karttuessa mielipide ei muutu, on takin kääntämättömyys typeryyttä (tai ideologiaa,tai äänestäjän pelkoa). Yhteen asiaan tai mielipiteeseen jumittuminen muuttuvassa maailmassa viestii kyvyttömyydestä oppia, ja minun silmissäni jonkinlaisesta keskenkasvuisuudesta (iästä riippumatta)

    Toki se mainitsemasi asia jossa oppositioon siirryttyä vastustetaan järkeviäkin asioita menee, jos ei typeryyden, niin poliittisen pelin piikkiin. Se taas on kansakunnan edun vastaista.

    Blokki- tai kaksipuoluejärjestelmä on siitä huono, että se pahimmillaan ääripäistää näkemyksiä (kuten USAssa nähdään), ja edellisen hallituksen teot pyritään purkamaan, oli ne sitten objektiivisesti arvioiden hyviä tai huonoja. Tätä kehitystä ei soisi Suomeen, ja siksi onkin hyvä että ainakin toistaiseksi ollaan vielä nähty varsin sekalaisia hallituskokoonpanoja. Niissä on sitten omat huonot puolensa, hallituksen sisäisistä ristiriidoista ja asioiden hitaasta etenemisestä alkaen. Mutta tehtyä harvoin puretaan pois. Yhteistyötä haittaa nyt ja tulevaisuudessa kärjistäminen ja ääripäistäminen. Kaikenlaiset "vihervassari"-huutelut ja muut poliittiseen suuntautumiseen liittyvät pilkanteot ovat haitallisia, vaikka kuinka olisi eri mieltä asioista. Samaan kategoriaan menee myös mielipiteen muodostaminen sen perusteella KUKA asiaa esittää, eikä itse esitetyn asian perusteella. (Tältä on tosi vaikea välttyä, vaikka tiedostaisikin problematiikan.)

    On myös hyvä ettei Suomessa ole kategorisesti suljettu pois puolueita yhteistyöstä tai hallituksesta. Se kun vain lisää näiden pois suljettavien puolueiden kannatusta, kun voi vailla vastuuta huudella. Hallitusvastuu on hyvä mittari ja kannatuksen tasapäistäjä.

  • NHBNHB
    muokattu 25.10.2020 12:15

    Suomessa tuo takinkääntö tapahtuu tyypillisesti juuri sen mukaan, ollaanko hallituksessa vai ei. Nytkin nähdään, kuinka opposition kansanedustajina poliittiisia virkanimityksiä kuuluvasti kritisoineet ovat nyt hallituksen ministereinä kilvan tekemässä poliittisia virkanimityksiä. Mitä ääripäitä mielestäsi Yhdysvaltain demokraatit ja republikaanit edustavat?

      1
  • @NHB kirjoitti:

    Tuo sun jatkuva vihjailu ja vastuun kiertely on pelkästään lapsellista. En aio varoittaa enää yhtään kertaan.

    Tuota en ymmärrä ollenkaan. Mitä vastuuta kiertelen? Ja mistä et aio varoittaa enää yhtään kertaa ja mitä sitten mahtaa tapahtua? Alkaako virtuaalinen nyrkki heilua? Vai heitätkö television ulos ikkunasta?

  • @NHB kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    @NHB kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:
    Sveitsistä puheenollen, niin aika erityislaatuinen systeemi siellä on. Sehän on Wikipedian kuvauksen perusteella kuin EU pienoiskoossa: keskusparlamentti hallitsee kokonaisuutta ja jäsenmaita eli kantoneita on 26kpl, joilla kullakin on oma perustuslaki ja parlamentit yms. On kaikkiaan neljä virallista kieltä ja kansalaiset voivat asioida virastoissa omalla äidinkielellään. Koulussa luetaan äidinkielen lisäksi yhtä muuta kotimaista kieltä. Kansanäänestyksellä voi kumota parlamenttien säätämän lain, jos ensin saa 50000 nimeä kerättyä, jotta kansanäänestys järjestetään.

    Mutta yksi erikoisuus on ylitse muiden. Sen tiesin jo entuudestaan: asevoimien reserviläisillä on rynnäkkökivääri kotonaan, kun ovat siviilissä koulutusjaksojen välillä. Wikin mukaan ammuksia ei enää nykyään saa pitää kotona.

    Niin kuin olen aikaisemminkin sanonut, niin kukin maa on päätynyt nykyiseen olotilaansa historiansa jatkumona ja tulee edelleen muuttumaan aikojen kuluessa. Meillä on oma systeemimme ja sitä kannattaa kehittää eteenpäin haikailematta, että systeemi muutetaan jonkun muun maan mukaiseksi. Hyviä ideoita tietysti kannattaa omaksua.

    En haluaisi, että rynnäkkökivääri olisi yleinen kotiase Suomessa. Vaikka valtio ei antaisikaan ammuksia siihen, niin silti. Muistaako kukaan muuten Murasen, joka lainasi rynnäkkökiväärin kasarmilta ja tappoi sillä yhden ihmisen. Ja jalkajousella yhden pariskunnan. Taitaa olla päässyt jo pois vankilasta.

    Itse haluaisin, että Suomi parantaisi sijoitustaan tällä listalla Sveitsin tasolla:
    https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_intentional_homicide_rate

    Kuten Muranen osoitti, kotiin jemmattu panokseton rynkky ei ole olennainen tekijä näissä.

    Olisiko aikoinaan kenties ollut syytä jättää haikailematta muiden maiden kummallisten parlamentaaristen systeemien perään ja pitää tiukasti kiinni itsevaltiudesta tai vaihtoehtoisesti neuvostojohtoisuudesta? Suomella on nyt systeemi, joka ei ole pitkään aikaan tuottanut talouskasvua, vaan sen sijaan velka ja tulonsiirrot ovat kasvaneet.

    Ei voi vetää johtopäätöstä, että Suomen tilanne olisi auvoinen, jos meillä järjestettäisiin enemmän kansanäänestyksiä.

    Jos luit Wikipedian kuvauksen Sveitsistä, niin huomaat Sveitsin olevan kuin minikokoinen EU ja historia sellaiseksi päätymiseen ovat aika samat kuin miksi EU on synnytetty. Nykyiseen Sveitsin Valaliittoon kuuluneet maat kävivät paljon keskinäisiä sotia ennenkuin muodostivat nykyisen liittovaltion. Onhan Sveitsissä kummallisuuksiakin, mm. se, että naiset saivat äänioikeuden vasta 1971. Vai siinäkö juuri onkin menestyksen salaisuus 🙂

    Erikoista myös, että Sveitsi liittyi YK:iin vasta 2002, koska viisas kansa oli siihen asti estänyt liittymisen kansanäänestyksissä.

    Sveitsin pankkisalaisuus ja rikollisen rahan piilottaminen sinne on tunnettu tosiasia.

    Perussuomaiseen trollipuheeseen kuuluu, että jonkun yksinkertaisen asian väitetään ratkaisevan monimutkaisen asiakokonaisuuden. Minun mielestäni on perusteetonta väittää, että Sveitsin tyyppinen menettely, että kansanäänestyksillä on mahdollista kumota parlamenttien tekemiä päätöksiä olisi ratkaisu Suomen ongelmiin. Sveitsissäkään ei ole suora demokratia, koska siellä asiat (mm. lait) valmistelee parlamentti, joka myös säätää lait ja kansanäänestyksillä voi vain kumota jo päätetyt lait. Sitä olen tässä aikaisemminkin sanonut, että demokratian toimivuus on eniten kiinni siitä, millainen on asioiden valmisteluprosessi.

    Suomalainen puoluepoliittinen systeemi ei ole optimaalinen, koska kansanedustajien takki kääntyy aina ainakin osittain sen mukaan ollaanko hallituksessa vai ei. Wikipedian perusteella Sveitsiss on suunnilleen samanlainen systeemi kuin Suomessa paitsi, että kansanäänestyksiä on helpompi polkaista pystyyn.

    Suomessa on ongelmana se perusasetelma, että riippumatta hallituksen päätösten "hyvydestä" oppositio on niitä vastaan, koska se yrittää saavuttaa kansan suosiota päästäkseen valtaan. Persujen on hyvä olla niin kauan kuin eivät joudu vastaamaan sanoistaan hallitusvastuussa. On hyvä räksyttää siellä ojanpientareella muiden tekemisille, kunnes joutuu ottamaan vastuun sanomisistaan.

    Oletko ajatellut, että nuo sun ”tulevaisuudesta ei saa puhua” -kommentit ovat oikeastaan puhtaita nolla-argumentteja. Ihan yhtä hyvin tai huonosti voitaisiin sanoa kaiken tuon edustuksellisesta demokratiasta. Ei voida tietää, että onko edustuksellinen demokratia htväksi vai haitaksi Suomelle. Voitaisiin myös sanoa, että on populistista trollipuhetta tarjota edustuksellista demokratiaa ratkaisuksi monimutkaisiin ongelmiin. Edelleenkin väkisin yrität heilutella tylsää pilkkakirvestäsi. Mene purkamaan patoutumiasi perussuomalaisille trolleille, tai jos pidät minua sellaisena, niin uskalla edes tunnustaa ivaamisesi. Tuo sun jatkuva vihjailu ja vastuun kiertely on pelkästään lapsellista. En aio varoittaa enää yhtään kertaan.

    Taisit tutustua aika pintapuolisesti Sveitsin suoraan demokratiaan. Siellä kansalaisaloite on jotain aivan muuta kuin Suomessa. Valaliiton tasolla perustuslakia voidaan muuttaa kansalaisaloitteella. Kantooni- ja kuntatasolla aloitteella voidaan muuttaa mitä vain yhteisöjen omia lakeja. Aloite on tärkeä kanava suoran demokratian toteuttamisessa ja sen lisäksi voidaan haastaa parlamentin päätökset kansanäänestyksellä.

    Ero EU:n ja Sveitsin välillä on hyvin selkeä. Sveitsissä ylin valta on kansalla, mutta EU-parlamentti touhuilee omiaan vähät välittäen kansojen mielipiteistä. Valtapyramidi on toisin päin. Kauppaliitoksi syntynyt unioni on saanut uhkaavasti Neuvostoliittoa muistuttavia piirteitä.

    Kyllä EU:ssa ylin valta on kansalta, kuten Brexitkin osoittaa. Viivettä vain on enemmän ja se saattaa olla hyvä asia. Sinä sujuvasti sivuutat valtapyramidi-jutuissasi sen, että äänestys on vain se viimeinen vaihe. Ensin pitää asiat olla valmisteltu ennen kuin voi äänestää. Lue Wikipediasi tarkemmin. Sielläkin sanotaan, että Sveitsin systeemi on epäsuora suora demokratia. Parlamentaarisesti asiat valmistellaan ja äänestyksillä annetaan siunaus. Kuulostaa aika tutulta.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit