Autovertailut ja valmistajien vastuullisuus

38 kommenttia
«1

Haluaisin että, jokaisessa vertailussa tai koeajossa olisi mukana myös valmistajan ihmisoikeus ja ympäristö asioiden huomioiminen. Tutkimuksia ja raportteja asian osalta kyllä löytyy. Uuden auton hankinta on iso päätös ja tämä näkökulma on monelle tärkeä. Tässä asiassa on huomattavia eroja jopa ns. länsimaalaisten valmistajien kesken. En haluaisi millään muotoa tukea valmistajia jotka eivät pysty tai halua sitoutua näihin asioihin. Uuden auton ostaminen on merkittävä investointi ja kannanotto valmistajien vastuullisuuteen. Vaikka tätä ei haluttaisi ottaa mukaan vertailun pisteisiin, niin tulisi jokaisessa arvostelussa olla selkeästi huomioitu myös tämä näkökulma. Kuluttaminen on myös äänestämistä jolla on vaikutusta.

  • Vastuullisuus ei välttämättä vaihtele mallin mukaan. TM voisikin tehdä jutun valmistajista ja päivittää sitä tarpeen mukaan. Odotellessa jokainen voi tutkia asiaa itse ja toimia tulosten mukaan.

  • Vastuullisuuden määrittelyssä ei ole yhtenäisiä kriteereitä, joten antaa aiheen jalostua ja palataan sitten asiaan.

      1
  • @Herbert kirjoitti:
    Vastuullisuuden määrittelyssä ei ole yhtenäisiä kriteereitä, joten antaa aiheen jalostua ja palataan sitten asiaan.

    https://tilisanomat.fi/talousohjaus/esg-raportointi-eli-vastuullisuusraportointi-pahkinankuoressa

  • Mitä haluat linkilläsi sanoa?

      1
  • muokattu 24.03.2024 19:53

    @Herbert kirjoitti:
    Vastuullisuuden määrittelyssä ei ole yhtenäisiä kriteereitä, joten antaa aiheen jalostua ja palataan sitten asiaan.

    Yhtenäisiä kriteerejä saadaan odottaa varmasti vuosikausia. Nyt on kuitenkin jo hyvin saatavilla raportteja vastuullisuudesta. Esim Finnwatch tekee näitä suomessa ja ulkomailla tehdään myös paljon tällaista tutkimusta. Eihän tällainen arviointi lehden omilla resursseilla ole välttämättä edes järkevää. On kuitenkin parempi aloittaa vaikka huonoimmilla kriteereillä kuin jättää kyseinen asia kritisoimatta kokonaan. Itse käytän juuri tähän asiaan huomattavan paljon aikaa kaikissa hankinnoissa ja moni tuntemani kuluttaja on kiinnostunut samasta asiasta. Uskon että myös moni yritys näkee tämän tärkeänä hankinnoissa.
    Olisi mielenkiintoista nähdä eri autonvalmistajien alihankintaketjuja. Niistäkin voisi paljastua kaikenlaista mielenkiintoista.

  • @Antti81 kirjoitti:

    No mikä on sitten ongelma? Tietoa on tarjolla. Jos kriteereillä ei niin väliä, niin hyväksymäsi raportin listalta kolme parasta valmistajaa ja valitset autosi niiden joukosta, ei varmasti aivan pielee mene. Mihin TM tässä tarvitaan, kun raportteja on jo tehty useamman toimijan toimesta? Googlehan nuo löytää noita muutamassa sekunnissa.

    Kuten @Herbert mainitsi, kriteerit eivät ole yhtenäiset. Riippuen raportintekijöiden agendasta painotuksia on laidasta laitaan. Esim yhden tukimusksen mukaan Toyota ja Ford tekee aivan liikaa perinteisiä autoja, joka oli sitten iso miinus raportoinnissa, joka oli tehty lobaamaan sähköautoa. Toisessa tutkimuksessa Volvo oli kärkikastia ja Geely lähes viimeinen, eikös nuo ole sama putiikki?! Onko kyseessä todellinen ero vai että toisessa (Volvo) markinnointi/vastuullisusuraportointi on hoidossa ja toisessa (Geely) ei vastauksia ei ole saatu. Tämä on suo, joka on TM aivan liian laaja perattavaksi.

      1
  • muokattu 24.03.2024 21:10

    @Tiko kirjoitti:

    @Antti81 kirjoitti:

    Ongelma on juuri se, etten haluaisi käyttää aikaa aina kaikkien kiinnostavien tuotteiden valmistajien vastuullisuuden selvittämiseen. Ammattitaitoiset ja pätevät toimittajat pystyvät varmasti perkaamaan ja analysoimaan paremmin saatavilla olevan tiedon. En usko että, tämä on liian laaja asia. Aluksi joutuu tietysti tekemään vähän enemmän työtä ja kaivelemaan lähteitä mutta kun valmistajille saadaan kerran luotua vastuullisuusarviot ja jonkinlaiset kriteerit niin niiden ylläpito ja seuranta on paljon kevyempää. Ja voidaan sitten helposti linkittää aina jokaiseen valmistajan tuotteeseen.
    Tämän lehden ostajissa ja tilaajissa on varmasti paljon ihmisiä, joita nämä asiat kiinnostavat.

  • Aihe on laaja, jotta voisi tuottaa tietoa, eikä disinformaatiota. Edes viranomaisilla ei ole käsitystä kriteereistä, miten toimittaja löytäisi raporteista totuuden. Firmoissa joukko ihmisiä taistelee raportointien kanssa. Osa miettii, miten homma pitäisi hoitaa, osa miettii miten homma kannattaisi hoitaa.

    Minulle riittää se, että keskimäärin asiat etenee parempaan suuntaan.

      1
  • @Herbert kirjoitti:
    Aihe on laaja, jotta voisi tuottaa tietoa, eikä disinformaatiota. Edes viranomaisilla ei ole käsitystä kriteereistä, miten toimittaja löytäisi raporteista totuuden. Firmoissa joukko ihmisiä taistelee raportointien kanssa. Osa miettii, miten homma pitäisi hoitaa, osa miettii miten homma kannattaisi hoitaa.

    Minulle riittää se, että keskimäärin asiat etenee parempaan suuntaan.

    Tuhannet ja tuhannet raportoinnin parissa työskentelevät tekevät vain väärää informaatiota eikä siihen voi luottaa. Mutta itse tietää, kuinka kehitys kehittyy.

  • @Antti81 kirjoitti:
    Haluaisin että, jokaisessa vertailussa tai koeajossa olisi mukana myös valmistajan ihmisoikeus ja ympäristö asioiden huomioiminen.

    Eiköhän nyt vain ole parempi että TM koeajaa ja vertailee autoja sekä niiden itsensä ympäristöystävällisyyttä ja ne, joilla on kykyä tutkia itse autoa tuottavien yritysten toimintaa, hoitavat sen puolen.

      4
  • muokattu 25.03.2024 18:32

    @Lukija31722 kirjoitti:

    Kuluttaja tässä viime kädessä äänestää myös TM tilauksesta. Jos lehdellä riittää asiakkaita perinteisellä linjallakin niin ehkei sitten ole tarvetta muuttaa mitään. Toisaalta uudistuminen saattaa tuoda lisäarvoa ja uusia asiakkaita. Tuohan ei ole mistään vanhasta pois. Siinä mielessä on kummallista, että tämä ajatus herättää täällä lähinnä vastustusta.
    Olisi aika irvokasta jos vaikka testivoittaja auton tuotantoketjusta paljastuisi lapsityövoiman käyttöä, ympäristörikoksia tai vaikka alihankkija joka toimii myös Venäjän aseteollisuuden tukijana. Monet eivät varmaan näitä asioita yritä selvittää mitenkään ja pitävät testissä pärjännyttä tuotetta automaattisesti kaikin puolin erinomaisena. Juuri tässä yhteydessä näen huomattavan lisäarvon mikäli testiraportin yhteydessä on tietoa myös valmistajan vastuullisuudesta.

  • @Antti81 kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:

    @Antti81 kirjoitti:
    Haluaisin että, jokaisessa vertailussa tai koeajossa olisi mukana myös valmistajan ihmisoikeus ja ympäristö asioiden huomioiminen.

    Eiköhän nyt vain ole parempi että TM koeajaa ja vertailee autoja sekä niiden itsensä ympäristöystävällisyyttä ja ne, joilla on kykyä tutkia itse autoa tuottavien yritysten toimintaa, hoitavat sen puolen.

    Kuluttaja tässä viime kädessä äänestää myös TM tilauksesta. Jos lehdellä riittää asiakkaita perinteisellä linjallakin niin ehkei sitten ole tarvetta muuttaa mitään. Toisaalta uudistuminen saattaa tuoda lisäarvoa ja uusia asiakkaita. Tuohan ei ole mistään vanhasta pois. Siinä mielessä on kummallista, että tämä ajatus herättää täällä lähinnä vastustusta.

    Avaa nyt hieman tätä ihmisoikeusasiaa, miten tämä liittyy autonvalmistajiin? Ei tarvitse ihmetellä miksi tämä asiasi ei oikein ota tuulta purjeisiin.

  • @tracktest kirjoitti:

    Vastuullinen valmistaja, vaikka jokin saksalainen, ei tietenkään toimi Kiinan markkinoilla. Siten asia liittyy autonvalmistajiin.

  • muokattu 25.03.2024 20:22

    @Late1969 kirjoitti:

    @tracktest kirjoitti:

    Minun vanhin auto, joka on saksalainen ja jota myös "natsipakastimeksi" kutsutaan, on Hitlerin perustaman tehtaan tuotos ja tehdas toimii vielä suuresti Kiinassa. Mitenkähän tuohon autoon pitäisi suhtautua?

      3
  • @Late1969 kirjoitti:

    "...muualta peräisin olevat autonvalmistajat, kuten Volkswagen, BMW, Daimler-Chrysler, Fiat, Ford, General Motors, Honda, Hyundai, Nissan, PSA Peugeot Citroën ja Toyota edustivat omilla automerkeillään noin 70 prosentin osuutta kiinalaisista markkinoista 2010-luvun alkupuolella." Lähde: Wikipedia - Kiinan autoteollisuus

    Tämäkään luettelo ei välttämättä ole täydellinen, mutta suuntaa antava kuitenkin.

  • @Lukija31722 kirjoitti:

    Vastuullisuus asiat näyttävät sittenkin kiinnostavan sinua.

  • @Antti81 kirjoitti:

    ...
    Siinä mielessä on kummallista, että tämä ajatus herättää täällä lähinnä vastustusta.
    ...

    On kovin yleinen virhekäsitys tulkita kannatuksen puute vastustamiseksi.

    Täällähän @Antti81 sinulta pyydetään lisätietoja, tarkennuksia ja täsmennyksiä. Eikö se ole mielenkiinnon osoittamista?

      2
  • @koreileva kirjoitti:

    Hyvä että aihe herättää kiinnostusta. Tuolla aikaisemmin kommentoin minkälaisia asioita vastuullisuuteen liittyy.
    Esimerkiksi autonvalmistajien alihankintaketjut ovat kuluttajalle täysin tuntemattomia ja autoa ostaessa et välttämättä tiedä edes missä maassa se on valmistettu. Tekeekö valmistajat enää mitään muuta kuin rungon ja osien kokoonpanon. Kuinka iso on alihankkijoiden osuus tuotannossa. Ja minkälaisten arvojen mukaan alihankkijat toimivat. Kuinka iso hiilijalanjälki koko ketjulla on yms.

  • Liittyykö alihankkijoiden määrä vastuullisuuteen?

    Olen seurannut hiilijalanjäljen laskentaa parissa firmassa ja todennut sen näennäistiedoksi. Mutta koska viranomaisille ja asiakksille siitä pitää raportoida, jotain pitää laskea ja olettaa.

    Hyvä asia on se, että hiilijalanjälkeä yritetään pienentää. Mutta eri firmojen luvut eivät ole vertailukelpoisia.

    Olen seurannut myös alihankintaketjujen jäljitettävyyttä. Sekään ei kerro totuutta eli raporttien perusteella ei automerkkejä voi verrata. Mutta valmistajien huomio ketjuihin liittyy ja kehitys menee oikeaan suuntaan.

  • @Antti81 kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:

    @Late1969 kirjoitti:

    @tracktest kirjoitti:

    @Antti81 kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:

    @Antti81 kirjoitti:
    Haluaisin että, jokaisessa vertailussa tai koeajossa olisi mukana myös valmistajan ihmisoikeus ja ympäristö asioiden huomioiminen.

    Eiköhän nyt vain ole parempi että TM koeajaa ja vertailee autoja sekä niiden itsensä ympäristöystävällisyyttä ja ne, joilla on kykyä tutkia itse autoa tuottavien yritysten toimintaa, hoitavat sen puolen.

    Kuluttaja tässä viime kädessä äänestää myös TM tilauksesta. Jos lehdellä riittää asiakkaita perinteisellä linjallakin niin ehkei sitten ole tarvetta muuttaa mitään. Toisaalta uudistuminen saattaa tuoda lisäarvoa ja uusia asiakkaita. Tuohan ei ole mistään vanhasta pois. Siinä mielessä on kummallista, että tämä ajatus herättää täällä lähinnä vastustusta.

    Avaa nyt hieman tätä ihmisoikeusasiaa, miten tämä liittyy autonvalmistajiin? Ei tarvitse ihmetellä miksi tämä asiasi ei oikein ota tuulta purjeisiin.

    Vastuullinen valmistaja, vaikka jokin saksalainen, ei tietenkään toimi Kiinan markkinoilla. Siten asia liittyy autonvalmistajiin.

    Minun vanhin auto, joka on saksalainen ja jota myös "natsipakastimeksi" kutsutaan, on Hitlerin perustaman tehtaan tuotos ja tehdas toimii vielä suuresti Kiinassa. Mitenkähän tuohon autoon pitäisi suhtautua?

    Vastuullisuus asiat näyttävät sittenkin kiinnostavan sinua.

    Miksi ei kiinnostaisi?

  • muokattu 26.03.2024 07:35

    @Herbert kirjoitti:
    Liittyykö alihankkijoiden määrä vastuullisuuteen?

    Olen seurannut hiilijalanjäljen laskentaa parissa firmassa ja todennut sen näennäistiedoksi. Mutta koska viranomaisille ja asiakksille siitä pitää raportoida, jotain pitää laskea ja olettaa.

    Hyvä asia on se, että hiilijalanjälkeä yritetään pienentää. Mutta eri firmojen luvut eivät ole vertailukelpoisia.

    Olen seurannut myös alihankintaketjujen jäljitettävyyttä. Sekään ei kerro totuutta eli raporttien perusteella ei automerkkejä voi verrata. Mutta valmistajien huomio ketjuihin liittyy ja kehitys menee oikeaan suuntaan.

    Alihankkijoiden määrä ei liity vastuullisuuteen mutta vaikeampi arvioida valmistajan vastuullisuutta jo huomattava osa tuotteen osista tulee täysin tuntemattomilta valmistajilta. En haluasi tukea millään muotoa Putinin sotaa tukevia valtioita ja auton osalta on lähes mahdoton tehtävä tietää mitä kaikkea auton osaa valmistetaan näissä maissa.

  • @koreileva kirjoitti:

    @Late1969 kirjoitti:

    @tracktest kirjoitti:

    @Antti81 kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:

    @Antti81 kirjoitti:
    Haluaisin että, jokaisessa vertailussa tai koeajossa olisi mukana myös valmistajan ihmisoikeus ja ympäristö asioiden huomioiminen.

    Eiköhän nyt vain ole parempi että TM koeajaa ja vertailee autoja sekä niiden itsensä ympäristöystävällisyyttä ja ne, joilla on kykyä tutkia itse autoa tuottavien yritysten toimintaa, hoitavat sen puolen.

    Kuluttaja tässä viime kädessä äänestää myös TM tilauksesta. Jos lehdellä riittää asiakkaita perinteisellä linjallakin niin ehkei sitten ole tarvetta muuttaa mitään. Toisaalta uudistuminen saattaa tuoda lisäarvoa ja uusia asiakkaita. Tuohan ei ole mistään vanhasta pois. Siinä mielessä on kummallista, että tämä ajatus herättää täällä lähinnä vastustusta.

    Avaa nyt hieman tätä ihmisoikeusasiaa, miten tämä liittyy autonvalmistajiin? Ei tarvitse ihmetellä miksi tämä asiasi ei oikein ota tuulta purjeisiin.

    Vastuullinen valmistaja, vaikka jokin saksalainen, ei tietenkään toimi Kiinan markkinoilla. Siten asia liittyy autonvalmistajiin.

    "...muualta peräisin olevat autonvalmistajat, kuten Volkswagen, BMW, Daimler-Chrysler, Fiat, Ford, General Motors, Honda, Hyundai, Nissan, PSA Peugeot Citroën ja Toyota edustivat omilla automerkeillään noin 70 prosentin osuutta kiinalaisista markkinoista 2010-luvun alkupuolella." Lähde: Wikipedia - Kiinan autoteollisuus

    Tämäkään luettelo ei välttämättä ole täydellinen, mutta suuntaa antava kuitenkin.

    Tuo on onneksi vanhaa tietoa. Kyllähän autojätit tuntevat vastuunsa ja ovat vetäytyneet Kiinasta. Oikeastihan ne vähät välittävät ihmisoikeuksista, jos rahaa vain tulee. Ongelmat voi aina leipoa alihankkijoiden tai muiden toimijoiden väärinkäytöksiksi.

  • @Herbert kirjoitti:
    Liittyykö alihankkijoiden määrä vastuullisuuteen?

    Olen seurannut hiilijalanjäljen laskentaa parissa firmassa ja todennut sen näennäistiedoksi. Mutta koska viranomaisille ja asiakksille siitä pitää raportoida, jotain pitää laskea ja olettaa.

    Hyvä asia on se, että hiilijalanjälkeä yritetään pienentää. Mutta eri firmojen luvut eivät ole vertailukelpoisia.

    Olen seurannut myös alihankintaketjujen jäljitettävyyttä. Sekään ei kerro totuutta eli raporttien perusteella ei automerkkejä voi verrata. Mutta valmistajien huomio ketjuihin liittyy ja kehitys menee oikeaan suuntaan.

    Jos laskennat tehdään väärin kaikissa firmoissa ja omalla tavalla joka firmassa, kuinka siitä tulee hyvää kehitystä ja kuinka sinä tiedät sen? Jos raportoinneissa valehdellaan, kuinka mennään oikeaan suuntaan?

  • Vääryys perustuu siihen, ettei ole olemassa määritelmää yhtenäiseen mittaustapaan. Mutta koska yritysten politiikkaan kuuluu vastuullisuus, se pyritään toiminnassa ottamaan huomioon ja se johtaa oikean suuntaiseen kehitykseen. Raporttien perusteella ei yritysten paremmuutta voi kuitenkaan verrata.

    Oikeastaan autojenkaan paremmuutta ei voi verrata. Yhdelle hyvä suorituskyky on parempi asia kuin hyvät tilat jne. Vastuullisuudessa on vaan kyse monin verroin monimutkaisemmista asioista.

      2
  • @Herbert kirjoitti:
    Vääryys perustuu siihen, ettei ole olemassa määritelmää yhtenäiseen mittaustapaan. Mutta koska yritysten politiikkaan kuuluu vastuullisuus, se pyritään toiminnassa ottamaan huomioon ja se johtaa oikean suuntaiseen kehitykseen. Raporttien perusteella ei yritysten paremmuutta voi kuitenkaan verrata.

    Oikeastaan autojenkaan paremmuutta ei voi verrata. Yhdelle hyvä suorituskyky on parempi asia kuin hyvät tilat jne. Vastuullisuudessa on vaan kyse monin verroin monimutkaisemmista asioista.

    Ilmeisesti tahallasi vesität kaikki vastuullisuuslaskennat ja -raportit. Ei maailmassa ole mitään muutakaan yhtä yhtenäistä järjestelmää, jopa SI-järjestelmä on jäänyt puolittaiseksi esim. Suomessa. Mutta alueittain ja aloittain on yhtenäisiä hyviä yrityksiä toimia samoin. Täydellisyyteen ei päästä koskaan, joten jätetään homma kokonaan ja keskitytään mutuun.

  • Nyt kuulostaa taas vähintään erikoiselta. Jääköön tarkemmin sanomatta miltä, ettet taas vedä herneitä nenääsi.

    Minä en ole kyseenalaistanut vastuullisuutta. Olen vain sitä mieltä, että TM ei pysty meille kertomaan, miten vastuullisia eri autofirmat ovat. Edes viranomaisilla, joille yritykset raportoivat ja joiden raportointia viranomaiset seuraavat, ohjaavat ja valvovat, ei ole selvyyttä kaikkien raportoitavien asioiden tulkinnoista. Siksi näen viisaana, että TM pysyy erossa tästä suosta. Korkeintaan voisi tehdä artikkelin, jossa käsitellään raportointiin liittyviä ongelmia. Sille näköjään olisi tarvetta.

      5
  • @Herbert kirjoitti:
    Nyt kuulostaa taas vähintään erikoiselta. Jääköön tarkemmin sanomatta miltä, ettet taas vedä herneitä nenääsi.

    Minä en ole kyseenalaistanut vastuullisuutta. Olen vain sitä mieltä, että TM ei pysty meille kertomaan, miten vastuullisia eri autofirmat ovat. Edes viranomaisilla, joille yritykset raportoivat ja joiden raportointia viranomaiset seuraavat, ohjaavat ja valvovat, ei ole selvyyttä kaikkien raportoitavien asioiden tulkinnoista. Siksi näen viisaana, että TM pysyy erossa tästä suosta. Korkeintaan voisi tehdä artikkelin, jossa käsitellään raportointiin liittyviä ongelmia. Sille näköjään olisi tarvetta.

    Taas lupailet kertoa, mutta et viitsi. Luetaan siis vaikka tätä harhatietoa: https://www.bmwgroup.com/en/sustainability.html

  • Mitä lupailen kertoa, mutta en viitsi?

      1
  • Late1969 huutaa tuuleen eikä kukaan kuule! Aika lapsellista huutelua, mutta ei mitään uutta. Älä ruoki trollia.

      1
  • @Antti81 kirjoitti:

    @Herbert kirjoitti:
    Vastuullisuuden määrittelyssä ei ole yhtenäisiä kriteereitä, joten antaa aiheen jalostua ja palataan sitten asiaan.

    Yhtenäisiä kriteerejä saadaan odottaa varmasti vuosikausia. Nyt on kuitenkin jo hyvin saatavilla raportteja vastuullisuudesta. Esim Finnwatch tekee näitä suomessa ja ulkomailla tehdään myös paljon tällaista tutkimusta. Eihän tällainen arviointi lehden omilla resursseilla ole välttämättä edes järkevää. On kuitenkin parempi aloittaa vaikka huonoimmilla kriteereillä kuin jättää kyseinen asia kritisoimatta kokonaan. Itse käytän juuri tähän asiaan huomattavan paljon aikaa kaikissa hankinnoissa ja moni tuntemani kuluttaja on kiinnostunut samasta asiasta. Uskon että myös moni yritys näkee tämän tärkeänä hankinnoissa.
    Olisi mielenkiintoista nähdä eri autonvalmistajien alihankintaketjuja. Niistäkin voisi paljastua kaikenlaista mielenkiintoista.

    Herbert on aivan oikeassa. Finnwatch on aivan väärä pääty kun valmiita vastuullisuusmäärityksiä , ympäristöselvityksiä ja laatuselvityksiä tehdään töissä jo joka päivä, joka firmassa. Autoteollisuus rakentaa kiinalaisista osista sekä moottorin että sähkötekniikan, vain pelli ja lasi tulee osittain ja sekin vain osittain muualta. sisustasta ei tietoa, eipä niille paljoa % enää tuon kiinatuotannon jälkeen jää.

      1
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit