Kaksivetoinen katumaasturi

74 kommenttia
«13

Otin lainauksen tähän ketjusta "Autojen mallimerkinnät", jottei se ainakaan minun toimestani ajaudu enempää sivuraiteille.



FARwd:


Takavetoisen "katumaasturin" järkevyydestä voidaankin sitten olla montaakin mieltä. :wink:




Kyllä, vähintään kahta. Takavetoisia ei Suomessa taida olla kuin Bemarin X1, mutta etuvetoisia on jo muutama muukin. Nissan Qashqai on yksi Suomen myydyimpiä autoja tällä hetkellä. Valtaosa niistä on etuvetoisia. Ja mikäs siinä, kun esim. 1,5-lirainen dieselinä se on hyvinkin taloudellinen. TM:n talvitestissä esimerkiksi absoluuttisilla lukemilla mitattuna joukon paras. Saattaisin hyvinkin harkita sellaista itselleni kakkosautoksi.



Itse ihmettelen enemmänkin sitä, että kaksivetoinen on näinkin harvinainen katumaastureissa. Esim. Amerikassa kaksivetoisia myydään ihan yleisesti. Jopa Suzuki Vitara (jonka lasken mielummin maasturiksi kuin katumaasturiksi) on tarjolla siellä takavetoisena.



Veikkaan, että vain harvat oikeasti tarvitsevat nelivetoista katumaasturia. Kaksivetoinen riittäisi, mutta joko sellaista ei ole tarjolla tai sitten katumaasturin "pitää" olla nelivetoinen. Kyse on jostain imagotason asioista tai uskottavuudesta. Halutaan neliveto talvikeleihin, vaikka ei selvitymisestä olekaan kyse.



Itse en ainakaan katumaasturin nelivedolle keksi käyttöä, koska jarruton kärryni kulkee harkintaa käyttäen etuvetoisellakin. Jos ajaisin ajoni nelivetoisella ja siten 1 l/100 km korkeammalla keskikulutuksella, maksaisin vuosittain nelivedon käytöstä yli 400 e. Kalliita käyttökertoja tositapeet olisivat. Moniko olisi näin laskien valmis maksamaan tuon verran ylimääräistä esim. talvisella mökkitiellä ajoista tai veneen nostoista huonolta rampilta?



Hiukan normaalia korkeampi maavara riittäisi minulle. Oikeat maasturit ja niiden käyttötarkoitus ovat sitten asia erikseen.

  
  • Kaksivetoisella pärjää hyvin melko pahoissakin paikoissa. Lukittava tasuspyörästö tekee vielä paremman selviytyjän.

    Neliveto puolestaan lisää ajettavuutta suremmilla nopeuksilla.

    Hankalissa paikoissa liikuttaessa maavara on tärkeintä, sillä nelivedolla ei tee mitään, jos pohja ottaa kiinni.

    Kaksivetoiset katumaasturit ovat selvästi yleistymässä, kuten tuo Nisun Q, ja niillä tulee olemaan myös kysyntää käytettynä, koska ne ovat halvempia korjata kuin nelivetoiset.

    Tarvitaan vain lisää tarjontaa, jotta ostajat löytävät ne, ja Nisun Q:n tehtyä alustavan markkinointityön uskon muiden tulevan perässä.

    Dacian Duster tulee olemaan varmasti suosittu yleisauto 2-vetoisena heikkokuntoisilla teillä liikkuville. :sunglasses:

      
  • Katumaasturin vetotavalla ei ole suurimmalle osalle ostajista mitään käytännön merkitystä. Tärkeimmät perusteet ko. autotyypin valintaan ovat kaikki mielikuvatasolla: niillä pääsee urheilullisesti mihin tahansa, ne mielletään turvallisiksi ja tilaviksi sekä ennen muuta komean muodikkaan näköisiksi. Erityisesti viimeksi mainittu (ja luultavasti tärkein) peruste on lisäksi melkoinen paradoksi, koska kyseessä ovat jo lähtökohtaisesti mittasuhteiltaan kömpelöt ja rumat autot.

      
  • "koska kyseessä ovat jo lähtökohtaisesti mittasuhteiltaan kömpelöt ja rumat autot"



    Kaipa Yetikin luetaan tähän otsikon mukaiseen "katumaasturiluokkaan". Lukemani mukaan esim Yeti on kaikkea muuta kuin kömpelö, ulkonäkökin on mielestäni silmää miellyttävä, tämä toki on mielipideasia. Itse valitsin Yetin sen muunneltavuuden takia, sain samassa autossa pakettiauton, avoauton, farmarin ja henkilöauton.





    http://www.tekniikkatalous.fi/duuniauto/arviot_ja_testit/article334570.ece



    copy-paste:



    'Yetissä istutaan ryhdikkäästi ja korkealla. Yhdessä laatikkomaisen ulkomuodon ja ketterän kääntösäteen ansiosta Yetillä pärjää ahtaamassakin parkkitalossa'

      
  • Asterion:

    Itse valitsin Yetin sen muunneltavuuden takia, sain samassa autossa pakettiauton, avoauton, ...




    Saako Yetistäkin ruuvattua korin yläosan pois, kuten takavuosien Land Cruiser BJ:stä, vai käytitkö rälläkkää? :tongue:

      
  • Eihän se 4-veto ole välttämättömyys vaan sen voi laskea vaikka mukavuusvarusteeksi, vähän niin kuin ilmastoinnin. Saman verran molemmat lisäävät kulutusta, toinen auttaa talvella, toinen kesällä. Kumpaankin kun on tottunut niin ei mielellään niistä luovu. Tosin katson molempien myös lisöövön turvallisuutta, 4-veto rauhoittaa ajamista liukkaalla, ilmastointi taas rauhoittaa kuskia helteellä :smile:



    Vajaavetoisia SUV-malleja on tulossa lisää, jopa Land Rover suunnitelee uutta pikkurangea vajaavetoisena jolloin malliston kulutuslukemia saadaan kaunisteltua. Moni sellaisen sitten ostaa, kas siinä kysymys?

      
  • Major: "Eihän se 4-veto ole välttämättömyys vaan sen voi laskea vaikka mukavuusvarusteeksi, vähän niin kuin ilmastoinnin. Saman verran molemmat lisäävät kulutusta, toinen auttaa talvella, toinen kesällä."



    En sanoisi kulutuslisän olevan saman suuruinen. Ilmastointi lisää kulutusta tilanteesta riippuen n. 0,2-0,5 l/100 km (maantiellä vähemmän kuin kaupungissa) ja vain silloin kun on käytössä. Neliveto lisää kulutusta aina n. litran. Talvella kylmyyden aiheuttama kulutuskasvu on lisäksi noin tuplat sen mitä kaksivetoisessa. Onhan nelivedon voimansiirto melkoisen kankea kylmänä.



    "Kumpaankin kun on tottunut niin ei mielellään niistä luovu."



    Totta.



    "Tosin katson molempien myös lisöövön turvallisuutta, 4-veto rauhoittaa ajamista liukkaalla, ilmastointi taas rauhoittaa kuskia helteellä :smile:"



    Nelivedon vaikutuksesta turvallisuuteen keskusteltiin muistaakseni talvella. Yksiselitteinen ei asia ole.



    "Vajaavetoisia SUV-malleja on tulossa lisää, jopa Land Rover suunnitelee uutta pikkurangea vajaavetoisena jolloin malliston kulutuslukemia saadaan kaunisteltua. Moni sellaisen sitten ostaa, kas siinä kysymys?"



    Land Rover merkkinä on ehkä sellainen, ettei karvalakkimallit ole kovin haluttuja. Kohderyhmänä olevalla porukalla on rahaa sen verran, ettei ihan kaikkea tarvitse laskea. Nissanin tilanne saattaa olla toinen, joten pikkukoneella varustetun etuvetoisen Qashqain suosion ymmärrän.

      
  • "Saako Yetistäkin ruuvattua korin yläosan pois, kuten takavuosien Land Cruiser BJ:stä, vai käytitkö rälläkkää?"



    Rälläkkä on niiin kasaria. Yetistä se homma hoituu kivasti sähköllä ja toimii aina! :smile:



    http://www.skoda.co.uk/ourcars/yeti/watch_yeti_videos.aspx

      
  • Pst! se on kattoluukku.

      
  • Niin no... ei se kattoluukku taida skodastakaan nyt ihan avoautoa tehdä. Mullakin oli edellisessä sportissa targa-katto, mutta convertible oli silti aivan eri versio. :wave:

      
  • Neliveto on normaali liikenteessä vain painon ja kulutuksen lisä. Jos ei seikkaile metsäautoteillä, niin pärjää hyvin kaksivetoisella. Ja suurimmalla osalla huonoistakin teistä. Yeti on ominaisuuksilataan sellainen, että en ihmettele, että myy kaksivetoisenakin. Älkää vaan vastaanmussuttajat käykö katsomassa, sillä myynti takkuaa sen vuoksi, että autoja ei keretä valmistaa.

      
  • Jos nyt joutuisin vaihtamaan vajaavetoiseen, surku tulis puseroon. On se vaan jotenkin niin invaliidi versio, kun pitää oikeasti vetää ja kuljettaa painavampaa... En vaan kaipaa enää takasin etu/takavetoisiin, vaikea enää löytää mitään järkevää syytä vaihtaa takasin.

    Kahden ja puolen vuoden kokemukset on vaan niin pirun hyvät nelivedosta, dieselillä se litran suurempi kulutuskin, en tiedä? Kyllä senkin maksaa noin 20000-30000/vuosi ajokilometreillä siitä että voi hoitaa kuljetukset ja ajot perille saakka kelissä kuin kelissä. Eikä tarvi rimpuilla..

      
  • "Pst! se on kattoluukku"



    Juuri niin, kattoluukku, jonka avaamalla autosta tulee auto, jossa on kaikki avoauton parhaat puolet ja huonot puolet ei vaivaa :smile:



    Kukaanhan ei oikeasti halua Suomessa oikeaa avoautoa itselleen, ei ainakaan ympärivuotiseen käyttöön :wink:

      
  • Asterion:

    "Pst! se on kattoluukku"

    Juuri niin, kattoluukku, jonka avaamalla autosta tulee auto, jossa on kaikki avoauton parhaat puolet ja huonot puolet ei vaivaa :smile:

    Kukaanhan ei oikeasti halua Suomessa oikeaa avoautoa itselleen, ei ainakaan ympärivuotiseen käyttöön :wink:




    Juu, näin kesäaikaan minulla on käyttöoikeus museoikäiseen coupe mersuun, siitä kun avaa kattoluukun ja sivulasit(4kpl) ja kun B-pilareita ei ole, tunnelma muuttuu dramaattisesti vs umpimoodi. Ei sekään ole silti lähelläkään avo-autoa.



    Hyviä ajoja toivotan kuitenkin sinulle ja Skodalle



    :smile:

      
  • Jep. Ei kattoluukku todellakaan korvaa avoautoa. Targa-kattoisella pääsee jo huomattavasti lähemmäksi, mutta ei targakaan ole avoauton veroinen



    Musta nahkaverhoilu umpinaisessa autossa on sen sijaan ihan perseestä.

      
  • Täytyy muistaa että "katumaasturi" on kummallinen käännösvirhe. Oikea termi on "SUV" eli "Urheilu Hyöty Ajoneuvo". Ensimmäinen sana erottaa laitteen ja sen käyttötavan varsinaisista hyötyajoneuvoista, toinen sana viittaa käytännöllisyyteen. Tässä mikään ei viittaa vetotapaan toisin kuin käännösvirheessä. Ruotsissa on sama virhe. Liekö jonkun piipertäjän keksimä.

    Samantyyppinen käännösvirhe on "maastopyörä" po. Mountain Bike, ehkä paras käännös "Polku Polkupyörä".

    Käännösvirheillä molemmat laitteet on haluttu tehdä naurettaviksi tai kieltää, kuten on yleisesti kielletty "maastopyörien" käyttö Lapin turistikohteissa. Samalla lailla piipertäjät vihaavat "katumaasturia", sekin "tuhoaa luontoa".





      
  • Eriävä mielipide! Urheilyhötyajoneuvo ei ole missään suhteessa parempi käännös, koska hyötyajoneuvomaisuus ja urheilullisuus eivät kuvaa kyseisiä autoja oikein millään tavalla. Katumaasturikin kuvaa paljon näitä autoja paljon paremmin.



    Maastopyörien käyttöä ei ole mitenkään rajattu poluille. Ei kai polkuja varten edes kannata tehdä pitkillä joustoilla olevia pyöriä.



    Jos kuvaava nimi tekee laitteesta naurettavan, niin silloin lienee turha syyttää pelkkää nimeä. En tosin usko ihmisten pitävän maastopyöriä mitenkään naurettavina.

      
  • Asterion:

    "Pst! se on kattoluukku"

    Juuri niin, kattoluukku, jonka avaamalla autosta tulee auto, jossa on kaikki avoauton parhaat puolet ja huonot puolet ei vaivaa :smile:

    Kukaanhan ei oikeasti halua Suomessa oikeaa avoautoa itselleen, ei ainakaan ympärivuotiseen käyttöön :wink:




    Oletkohan koskaan edes kokeillut avoatuoa? Kattoluukku ei tarjoa oikein mitään samaa kuin avoauto. Ilmastoidussa autossa kattoluukku on mielestäni täysin turha, eikä siitä kovin paljon saa irti ilmastoimattomassakaan autossa.

      
  • NHB:

    En tosin usko ihmisten pitävän maastopyöriä mitenkään naurettavina.




    Onhan ne naurettavia jos 120kg yh-äiti polkee sillä 0,5 km ruokakauppaan ja takaisin kehuen pyörän ominaisuuksia vs tavallinen fillari. Ja samanlainen yh-plösö vertaa bemaria skodaan kauppareissulla. Heh.







      
  • "Oletkohan koskaan edes kokeillut avoatuoa? Kattoluukku ei tarjoa oikein mitään samaa kuin avoauto. Ilmastoidussa autossa kattoluukku on mielestäni täysin turha"



    Eiköhän suurin osa auton gimmikeistä ole turhia?



    Ei, en koskaan ole ollut avoautossa, jollei armeijan venäläistä jeeppiä lasketa sellaiseksi. Kattoluukkuja on pieniä ja isoja. Yetissä lähtee melkein koko katto auki. Vaikka itse luukku olisi kiinni niin voi pitää sen sisemmän "verhon" auki, jolloin sisälle tulee hurjasti lisää valoisuutta. Tuota avoimuuden tunnetta ei usko, jollei itse pääse kokeilemaan. Lisäksi kun auto on seissyt kuumassa tilassa niin kattoluukku vaan auki niin auto viilenee hetkessä. Ilmastoinnin heräämiseenhän menee kuitenkin useampi kilometri. Lisäksi ilmastointi kuluttaa bensaa, avoin kattoluukku ei.

      
  • simppa:

    Jep. Ei kattoluukku todellakaan korvaa avoautoa.




    Kuka on väittänytkään, että panoramakattoikkunan tuoma avaruuden tunne olisi yksi yhteen avoauton kanssa?



    :smile:

      
  • Asterion:

    "Pst! se on kattoluukku"

    Juuri niin, kattoluukku, jonka avaamalla autosta tulee auto, jossa on kaikki avoauton parhaat puolet ja huonot puolet ei vaivaa :smile:

    Kukaanhan ei oikeasti halua Suomessa oikeaa avoautoa itselleen, ei ainakaan ympärivuotiseen käyttöön :wink:




    No kyllä tuosta sellaisen kuvan voi saada. Itsepähän menit sanomaan, että kattoluukulla saa kaikki avoauton parhaat puolet. Ei todellakaan. Ei vaikka olisi kuinka panoraamaa.



      
  • Useimmat kaksivetoiset katumaasturit tarjoavat sen, mitä suuri osa asiakaskunnasta ko. autoilta hakee. Korkeutta, maavaraa, suht helppoa sisäänkäyntiä, kohtalaista etenemiskykyä. Hinta on halvempi, käyttövoimaverot pienemmät, kulutus pienempi jne kuin nelivetoversioissa. Esimerkiksi Volvon XC60 etuvetoisena ei ole mikään hullumpi laite verrattuna vaikkapa vastaavaan V70:een. Suunnilleen samat tilat ja sama tekniikka vähän muodikkaammassa kuosissa.



    Suurin syy katumaasturien ostoon on kuitenkin muoti, sitä ei kannata unohtaa.

      
  • Varmasti totta. Totuus nelivedosta.com-sivustolla mainitaan seuraavaa:



    "Pitääkö maasturin olla nelivetoinen?



    Pitää, mm. Yhdysvalloissa käytetään myös kaksivetoisia maastureita, mutta meidän olosuhteissa näiden mallien ominaisuudet eivät riitä. Sama koskee ns. katumaastureita."


    http://www.totuusnelivedosta.com/ss_pages.php?sivu=23



    Tiedä sitten, mitä tuolla tarkoitetaan. Ovatko katumaasturit niin epäedullisia rakenteeltaan, että vain nelivetoisena niiden ominaisuudet (ajettavuus?) saadaan riittävän hyväksi. Tuskin kuitenkaan. Ehkä kyseessä on juuri muoti- ja imagoseikat. Jotain samansuuntaista, kuin autojen kasvaessa sukupolvesta toiseen. Kuluttajat kasvavat niiden mukana, eivätkä siirry pykälää alaspäin, jolloin auton koko säilyisi ennallaan.



    Nunchakun kanssa olen samaa mieltä siitä, että käännös katumaasturi on erittäin epäonnistunut ja toimii itseään vastaan ympäristöasioiden suhteen huonon maineensa takia. Ulkomailla tosin SUV-nimitystä käytetään meikäläisittäin oikeiksi maastureiksikin luokitelluista autoista.



    Nykyään markkinointi on jo reagoinut katumaasturiongelmaan, koska esim. RAV4:sta mainostetaan crossoverina. Ennenhän crossoverit olivat Ocatavia Scoutin, Subaru Outbackin yms. tyyppisiä autoja.

      
  • AkiK:


    Suurin syy katumaasturien ostoon on kuitenkin muoti, sitä ei kannata unohtaa.




    Jos korvaat sanan "suurin" vaikkapa "joillekin" niin tuo pitää enemmän paikkana :warning:

      
  • Asterion:

    AkiK:

    Suurin syy katumaasturien ostoon on kuitenkin muoti, sitä ei kannata unohtaa.


    Jos korvaat sanan "suurin" vaikkapa "joillekin" niin tuo pitää enemmän paikkana :warning:




    Vaan kannattaa miettiä miksi niistä tuli muoti-ilmiö ja miksi ne ovat menneet pois muodista? Yksi suurimmista syistä varmaankiin muotiin tulolla oli se että ihmiset huomasivat niiden kätevyyden ja mukavuuden. Tuskin moni mies ostaa mitään kallista jos se olisi oikeasti huonompi kuin edullisempi vaihtoehto pelkästään muodin takia kuten naiset, naapurin takia asia on tietysti erikseen :smile: Muodista ne menivät verotuksen ja polttoaineen kallistumisen johdosta. Tosin kauppa käy kohtuullisesti järkimallien kohdalla kuten Quasqai alemmass aja XC60 ylemmässä luokassa osoittaa.

      
  • AkiK:


    Suurin syy katumaasturien ostoon on kuitenkin muoti, sitä ei kannata unohtaa.




    Tämähän on päivän selvä asia. Nyt ollaan vaiheessa, jossa myöhään heränneet peesailijat hyppäävät mukaan katumaasturijunaan. Yksilöllisyyttä etsiskelevät muodin eturintamassa menijät kaipaavat jotain tuoreempaa ideaa. Tällä hetkellä sellaista ei vielä ole. Erilaiset välimallit, kuten BMW X6, ovat ehkä tuoreinta mitä markkinoilta löytyy.

      
  • Herbert:

    Varmasti totta. Totuus nelivedosta.com-sivustolla mainitaan seuraavaa:

    "Pitääkö maasturin olla nelivetoinen?

    Pitää, mm. Yhdysvalloissa käytetään myös kaksivetoisia maastureita, mutta meidän olosuhteissa näiden mallien ominaisuudet eivät riitä. Sama koskee ns. katumaastureita."

    http://www.totuusnelivedosta.com/ss_pages.php?sivu=23

    Tiedä sitten, mitä tuolla tarkoitetaan. Ovatko katumaasturit niin epäedullisia rakenteeltaan, että vain nelivetoisena niiden ominaisuudet (ajettavuus?) saadaan riittävän hyväksi. Tuskin kuitenkaan. Ehkä kyseessä on juuri muoti- ja imagoseikat. Jotain samansuuntaista, kuin autojen kasvaessa sukupolvesta toiseen. Kuluttajat kasvavat niiden mukana, eivätkä siirry pykälää alaspäin, jolloin auton koko säilyisi ennallaan.




    Mitsun mainossivu taitaa kirjoittaa puhtaasti omien malliensa myyntiä tukeakseen. Kellossa tulee olemaan täysin eri ääni sitten kun Mitsukin jossain vaiheessa saa tehtyä kaksivetoisen auton tuohon luokkaa.



      
  • NHB:

    AkiK:

    Suurin syy katumaasturien ostoon on kuitenkin muoti, sitä ei kannata unohtaa.


    Tämähän on päivän selvä asia. Nyt ollaan vaiheessa, jossa myöhään heränneet peesailijat hyppäävät mukaan katumaasturijunaan. Yksilöllisyyttä etsiskelevät muodin eturintamassa menijät kaipaavat jotain tuoreempaa ideaa. Tällä hetkellä sellaista ei vielä ole. Erilaiset välimallit, kuten BMW X6, ovat ehkä tuoreinta mitä markkinoilta löytyy.




    Minua on tällä palstalla aina hämmästyttänyt se miten hyvin jotkut pystyvät kertomaan "päivänselvästi" millä perusteella joku muu on autonsa valinnut, on sitten kysymys auton hinnasta, vetotavasta, turvallisuudesta tms.



    Noh, ainakin kirjoittajat tarjoavat sännöllisen annoksen kunnon naurua tietämättömyydellään. Kiitos siitä.



      
  • Täällä on ollut puhetta Skoda Yetistä. Kyseinen auto hämmentää minua suuresti. Ei sen takia mikä tai minkälainen se on, vaan minkä reaktion se on päässäni saanut aikaan. En perusta Skodan merkistä juurikaan, saati ns. katumaastureista, lisäksi Yeti on luonnossa nähtynä vielä rumempi kuin kuvissa. Mutta silti se yhtäkkiä noussut seuraavan työauton harkintalistan huipulle. Mieletöntä.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit