Ohittaessa ylinopeutta?

596 kommenttia
145791020
  • NHB:

    TM 36:

    Toki valvonta alkaa jo kuitenkin olla vanhanaikaista, koska tekniikka antaa mahdollisuudet myös siihen, että auton suurin nopeus rajattaisiin rajoituksen mukaiseksi - jopa olosuhteet voitaisiin huomioida suurimmassa nopeudessa. Kun tämä tekniikka on kaikissa autoissa ei tarvitsi kantaa huolta nopeusrikoksista.

    Totalitarismia palvovat rajoitususkovaiset haluavat äärimmäistä kontrollia, mutta itse valitse mieluimmin tilanteeseen hyvin sopivan nopeuden.

    Onhan se kiva leimata liikenteen hyvästä sujumisesta kirjoittavat rajoitususkovaiseksi ja pistää sitten vahvistavaksi lisäleimaksi "totalitarismia palvova",

    No tuohan kertookin sen, että itse on kovin heikoilla. kun ei psyty keskustelemaan itse asiasta.

    Nopeusrajoitukset on laitettu erityisesti liikenteen hyvän sujumisen ja liikenneturvallisuuden takia.

    Eikö silloin niiden noudattaminen olekin asia, johon itsekunkin tulisi pyrkiä.- Se on myös asia, jota näissä kirjoituksissakin kannattaa mielestäni tuoda esiin.

    Ylinopeuksien puolustelussa on ihan yhtä vähän mieltä kuin siinä, että alkaisi puolustella kännissä ajamista. (Tällä en tarkoita sitä, että olisi yhtä pahasta ajaa kännissä tai lievää (alle 20 km/h) ylinopeutta).

    Kun autojen turvallisuutta jatkuvasti parannetaan niin eikö silloin myös tekniikka, joka säätäisi suurimman nopeuden rajoitusten mukaan tai jopa huomioisi tilanteet ja olosuhteet olisi erittäin hyvä? Se olisi todennäköisesti yksi parhaista keinoista parantaa autojen turvallisuutta.

    Miksi ne, jotka mielellään puhuvat siitä, että autokantaa pitää uudistaa ja saada turvallisempia autoja kovin helposti kääntyvät tätä vastaan?

    ------

    Niin ja siihen ylinopeuteen ohittaessa... Olen edelleen samaa mieltä kuin alussa.

    Jos joku ajaa kovin hitaasti niin siitä pääsee hyvin ohi käyttämättä selvää ylinopeutta.

    Sen sijaan likimain rajoitusnopeutta ajavan ohittamiseen tarvitaan jo selvää ylinopeutta, jotta ohi pääsee ripeästi. Mutta hei... eihän likimain rajoitusnopeutta ajavaa tarvitse ohittaa... hänhän ajaa ihan hyvää vauhtia.

    Ohittaminen ei ole mikään sellainen kansalaisoikeus, joka pitäisi saada tehdä selvällä ylinopeudella.

  • TM 36:

    Anteeksi vain, mutta joskus herää epäilys, että Liikenneturvan propagandalehtisistä kopioitujen ”mielipiteiden” esittäjä ei ole tosissaan vaan pelkästään haluaa nähdä, miten propagandaa kommentoidaan, kun sitä luullaan yksittäisen kirjoittajan mielipiteeksi.

    Toisaalta voihan mielipide tietysti olla sama kuin propaganda iskulause. Pohjois-Koreassa ja muissa sen tyyppisissä valtioissa asia onkin näin, eikä yksityistä mielipidettä ja virallista mielipidettä käytännössä voi erottaa toisistaan. Niille, jotka ajattelevat liian itsenäisesti, on varattu paikka keskitysleirillä tai joukkohaudassa.

    Ehkä pitäisi ottaa käyttöön alempi promilleraja talvikuukausina, koska onhan talvinopeusrajoituksetkin. Kännissä seikkaileminen pimeillä liukkailla maanteillä voi olla vaarallisempaa kuin kesäaikaan maistissa ajaminen.

    Ylinopeutta ja rattijuopumusta vertailtaessa kannattaa ottaa huomioon muutama asia.

    Humalassa ajaakseen pitää nauttia alkoholia ja sen jälkeen ajaa. Ylinopeutta ajaakseen pitää vain ajaa. Auto huolehtii kyllä ylinopeudesta, jos sitä ei koko ajan aktiivisesti hillitse kaasujalkaa nostamalla ja tarvittaessa jarrua painamalla.

    Humalassa ajetaan aina, kun ajetaan alkoholin vaikutuksen alaisena. Ylinopeutta sen sijaan ajetaan tilannekohtaisesti. Jos tulee vaarallinen paikka, ylinopeuden voi hidastaa lailliseksi nopeudeksi. Humalatilaa sen sijaan ei voi poistaa väliaikaisesti ja kytkeä uudestaan päälle, kun vaaratilanne on ohi.

    Humalatilan rajaksi on määritelty kaikissa tilanteissa ja kaikissa nopeuksissa 0,5 promillea. Tien varressa ei ole tuhatmäärin liikennemerkkejä, joilla ilmoitettaisiin esimerkiksi, että risteysalueella promilleraja on 0,4 ja risteyksen jälkeen 0,8 ja taajamassa 0,3 ja niin edelleen. Sallittuja nopeuksia sen sijaan ilmoitetaan liikennemerkeillä juuri näin.

    TM 36:

    Kun autojen turvallisuutta jatkuvasti parannetaan niin eikö silloin myös tekniikka, joka säätäisi suurimman nopeuden rajoitusten mukaan tai jopa huomioisi tilanteet ja olosuhteet olisi erittäin hyvä? Se olisi todennäköisesti yksi parhaista keinoista parantaa autojen turvallisuutta.

    Miksi ne, jotka mielellään puhuvat siitä, että autokantaa pitää uudistaa ja saada turvallisempia autoja kovin helposti kääntyvät tätä vastaan?

    Olen ehdottanut tuon tyyppistä ratkaisua monissa kirjoituksissani ja arvellut myös mitkä ovat ne syyt, joiden takia automaattista ylinopeuksienestojärjestelmää ei oteta käyttöön. Syyt ovat kaupallisia ja viihteellisiä.

    TV ja iltapäivälehdet menettäisivät yhden rahaa tuottavista kestoaiheistaan, jos ylinopeuksia ei enää olisi.

    http://www.mtv.fi/viihde/muut/artikkeli/piia-noora-kauppi-ajoi-rajua-ylinopeutta-lapsi-kyydissa/2995958

    Valtio menettäisi sakkotuloja.

    Nopeudenvalvontateknologian valmistajat menettäisivät bisneksensä.

    Poliisi menettäisi yhden keskeisistä huvituksistaan eli autoilijoiden sakottamiset ja nöyryyttämiset ja hurjat takaa-ajot. Kuka nyt pakoon lähtisi, jos auto ei kulkisi kuin etanan vauhtia.

    TM36, TeeCee ja monet muut menettäisivät syyn arvostella ylinopeutta ajavia ja ylinopeuden puolustajia. Olisiko elämää enää tämän jälleen.

    Autotehtaat menettäisivät yhden ikiaikaisista myyntivalteistaan eli suuren huippunopeuden. Kuka haluaisi osaa kalliin 300 hevosvoimaisen Mercedes-Benzin, joka kulkee 120 kilometriä tunnissa ja senkin vain kesäaikaan.

    Autoja ostavat asiakkaat menettäisivät korkean huippunopeuden – jota he eivät koskaan aja - tuoman statuksen.

    Ylinopeutta ajavat menettäisivät tavan lepuuttaa hermojaan ajamalla järkevän tuntuista nopeutta turhauttavan matelemisen sijasta.

    Viimeksi mainittujen rikollisten tunteita ei tietenkään oteta huomioon asioita ratkaistaessa, joten tämä kohta ei tavallaan kuulu luetteloon.

    TM 36:

    Niin ja siihen ylinopeuteen ohittaessa... Olen edelleen samaa mieltä kuin alussa.

    Jos joku ajaa kovin hitaasti niin siitä pääsee hyvin ohi käyttämättä selvää ylinopeutta.

    Sen sijaan likimain rajoitusnopeutta ajavan ohittamiseen tarvitaan jo selvää ylinopeutta, jotta ohi pääsee ripeästi. Mutta hei... eihän likimain rajoitusnopeutta ajavaa tarvitse ohittaa... hänhän ajaa ihan hyvää vauhtia.

    Näinhän se on. Olisi mielenkiintoista tietää, miten monta ohitusta kymmentätuhatta ajokilometriä kohti nopeusrajoituksen noudattajat tekevät. Veikkaan, että teen 100 kilometrin matkalla saman verran tai enemmän.

    TM 36:

    Ohittaminen ei ole mikään sellainen kansalaisoikeus, joka pitäisi saada tehdä selvällä ylinopeudella.

    Jos ihmiset eivät taistele oikeuksistaan, niitä ei pian ole.

    http://www.reocities.com/nemopat.geo/oikeusjuttu.html

  • SO2001:

    TM 36:

    Nopeusrajoitukset on laitettu erityisesti liikenteen hyvän sujumisen ja liikenneturvallisuuden takia.

    Eikö silloin niiden noudattaminen olekin asia, johon itsekunkin tulisi pyrkiä.- Se on myös asia, jota näissä kirjoituksissakin kannattaa mielestäni tuoda esiin.

    Anteeksi vain, mutta joskus herää epäilys, että Liikenneturvan propagandalehtisistä kopioitujen ”mielipiteiden” esittäjä ei ole tosissaan vaan pelkästään haluaa nähdä, miten propagandaa kommentoidaan, kun sitä luullaan yksittäisen kirjoittajan mielipiteeksi.

    No onpa sulla kummallisia epäilyksiä. Etkö pysty mitenkään ajattelemaan sitä, että liikennesääntöjen tarkoituksebna yleensäkin on se, että liikenne sujuisi paremmin ja turvallisemmin. Onko vaikeata ajatella myös sitä, että yksittäiset kirjoittajat ajattelisivat näin, vaikkeivät olisi koskaan mistään Liikenneturvasta kuulleetkaan?

    Ilmeisesti ajattelet, että nykyiset nopeusrajoitukset on laitettu niiden autoilijoiden kiusaksi, jotka haluavat ajaa kovaa. Jäljempänä oleva juttu antaa myös viiteitä siitä, että näet nopeusrajoituksien ja niiden valvonnan keinona kerätä väärin perustein rahaa valtiolle.

    Muuten oletko huomannut sitä, että muissakin nmaissa on nopeusrajoitukset ja nopeusvalvontaa, vaikka Liikenneturva on vain Suomessa? Oletko tietoinen, että monessa maassa puututaan sakoilla pienempiinkin rajoituksenylityksiin kuin Suomessa?

  • NHB:

    Totalitarismia palvovat rajoitususkovaiset haluavat äärimmäistä kontrollia

    Kuukeri:

    Täälläkin näkyy tulenpalava auktoriteettiusko täydellisten poliisien ja muiden virkailijoiden hyvyyteen

    SO2001:

    Toisaalta voihan mielipide tietysti olla sama kuin propaganda iskulause. Pohjois-Koreassa ja muissa sen tyyppisissä valtioissa asia onkin näin, eikä yksityistä mielipidettä ja virallista mielipidettä käytännössä voi erottaa toisistaan. Niille, jotka ajattelevat liian itsenäisesti, on varattu paikka keskitysleirillä tai joukkohaudassa.

    No jo on kirjoitusta! Tuollaista pitää kaivaa esiin vain silloin kun oikeasti argumentit asiasta loppuvat! Onko noin vaikea sulattaa, että jollakulla on eriävä mielipide - mielipidepalstalla vielä?

    Mistä näitä käsittämättömiä ylilyöntejä viljeleviä kirjoittajia oikein sikiää? :confused:

  • TM 36:

    Onhan se kiva leimata liikenteen hyvästä sujumisesta kirjoittavat rajoitususkovaiseksi ja pistää sitten vahvistavaksi lisäleimaksi "totalitarismia palvova",

    No tuohan kertookin sen, että itse on kovin heikoilla. kun ei psyty keskustelemaan itse asiasta.

    On vaikea ottaa tosissaan kirjoittajaa, joka pelkästään Suomessa ajavana vuodesta toiseen jankuttaa tuosta liikenteen sujumisesta, vaikka Suomessa se ei ole oikein minkään tasoinen ongelma. Se, mistä tuohon lillukanvarteen hirttäytyminen kertoo, jää tällä kertaa jokaisen itsensä pääteltäväksi.

    Nopeusrajoitukset on laitettu erityisesti liikenteen hyvän sujumisen ja liikenneturvallisuuden takia.

    Eikö silloin niiden noudattaminen olekin asia, johon itsekunkin tulisi pyrkiä.- Se on myös asia, jota näissä kirjoituksissakin kannattaa mielestäni tuoda esiin.

    Itse suosin paljon suorempaa lähestymistä. Liikenneturvallisuus on minulle paljon tärkeämpi muuttuja kuin joku hyvin epäsuorasti siihen vaikuttava rajoitus tien poskessa.

    Ylinopeuksien puolustelussa on ihan yhtä vähän mieltä kuin siinä, että alkaisi puolustella kännissä ajamista. (Tällä en tarkoita sitä, että olisi yhtä pahasta ajaa kännissä tai lievää (alle 20 km/h) ylinopeutta).

    Ylinopeusten nollatoleranssiin pakottamisessa on ihan yhtä vähän mieltä kuin alkoholin suhteen nollatoleranssin kanssa. Tielle ei ole asiaa, jos olet syönyt alkoholia sisältävän konvehdin. Auto on pysäytettävä myös välittömästi sen jälkeen, jos on sattunut hengittämään alkoholia sisältävän lasinpesunesteen huuruja. Kuulostaako järkevältä? Ei minustakaan.

    Niin ja siihen ylinopeuteen ohittaessa... Olen edelleen samaa mieltä kuin alussa.

    Jos joku ajaa kovin hitaasti niin siitä pääsee hyvin ohi käyttämättä selvää ylinopeutta.

    Sen sijaan likimain rajoitusnopeutta ajavan ohittamiseen tarvitaan jo selvää ylinopeutta, jotta ohi pääsee ripeästi. Mutta hei... eihän likimain rajoitusnopeutta ajavaa tarvitse ohittaa... hänhän ajaa ihan hyvää vauhtia.

    Ohittaminen ei ole mikään sellainen kansalaisoikeus, joka pitäisi saada tehdä selvällä ylinopeudella.

    Ainoa mikä ratkaisee on turvallinen nopeus. Oli se sitten yli, alle tai juuri tasan rajoitusnopeus, niin sillä ei ole mitään väliä. Ohituksen suhteen ei ole mitään väliä sillä, ajaako joku hieman yli tai alle rajoitusnopeuden. Merkitystä on vain sillä, miten turvallisisesti pystyt ohituksen tekemään.

  • Kumppani:

    No jo on kirjoitusta! Tuollaista pitää kaivaa esiin vain silloin kun oikeasti argumentit asiasta loppuvat! Onko noin vaikea sulattaa, että jollakulla on eriävä mielipide - mielipidepalstalla vielä?

    Mistä näitä käsittämättömiä ylilyöntejä viljeleviä kirjoittajia oikein sikiää? :confused:

    Argumentit asiasta eivät suinkaan ole lopussa, mutta on tietysti totta, että kun keskustelu jatkuu, siinä aletaan kiertää helposti kehää, kun kaikki sanottava on jo moneen kertaan sanottu.

    Olettamus, että eriävien mielipiteiden sulattaminen olisi vaikeaa, on pelkästään olettajan olettamus. Perustuneeko omiin kokemuksiin vai mihin, sitä en lähde arvailemaan. Omasta puolestani on pelkästään hyvä, että on erilaisia mielipiteitä. Tylsäähän se olisi, jos kaikki olisivat samaa mieltä.

    Kun joku esittää mielipiteen, että ”nopeusrajoitukset on laitettu erityisesti liikenteen hyvän sujumisen ja liikenneturvallisuuden takia”, miten sitä pitäisi kommentoida muuten kuin, että entä sitten. Tuo mielipide on yleisvastaus kaikkeen, vaikka se ei vastaakaan esimerkiksi kysymykseen, miksi nopeusrajoituksia kiristetään, vaikka olosuhteissa ei tapahtuisi muutoksia. Miksei rajoitusta voi säätää kerralla siihen lukemaan, jonka tieviranomaiset katsovat takaavan sujuvan ja turvallisen liikenteen.

  • Mistä näitä käsittämättömiä ylilyöntejä viljeleviä kirjoittajia oikein sikiää?

    SO2000:

    Argumentit asiasta eivät suinkaan ole lopussa, mutta on tietysti totta, että kun keskustelu jatkuu, siinä aletaan kiertää helposti kehää, kun kaikki sanottava on jo moneen kertaan sanottu.

    …joten pitää alkaa keksimään umpimielikuvituksellisia ominaisuusmielikuvia toisesta kirjoittajasta? Miksi? Vai uskotko ihan itsekin noihin esimerkkipoimintoihini, ei kai?

    SO2000:

    Olettamus, että eriävien mielipiteiden sulattaminen olisi vaikeaa, on pelkästään olettajan olettamus.

    Tottakai! Mutta noissa esimerkkitapauksissa se kuulostaa kyllä aika vahvasti todenperäiseltä, oletko eri mieltä? Miksi muuten tuollaisia pitäisi vääntää.

    SO2000:

    Tylsäähän se olisi, jos kaikki olisivat samaa mieltä.

    Mutta sepä vasta ärsyttääkin, jos on eri mieltä kuin sinä vaikkapa - eikä uskota vaikka kuinka vääntää pohjoiskoreaa sekaan lynkkauksineen, tai yrittää leikkiä lääkäriä, tai psykiatria. Vai mitä?

    SO2000:

    Kun joku esittää mielipiteen, että ”nopeusrajoitukset on laitettu erityisesti liikenteen hyvän sujumisen ja liikenneturvallisuuden takia”, miten sitä pitäisi kommentoida muuten kuin, että entä sitten.

    Oletko sitten eri mieltä tuosta lainauksesta? Jos olet, niin mitä varten ne mielestäsi ovat laitettu?

    Miten lause liittyy mitenkään tuollaisiin kuvauksiin tuolla ylempänä? Miten tuosta lauseesta voi poimia tuollaiset johtopäätökset kirjoittajasta?

    SO2000:

    ….se ei vastaakaan esimerkiksi kysymykseen, miksi nopeusrajoituksia kiristetään, vaikka olosuhteissa ei tapahtuisi muutoksia.

    Niinkö? Tuokin on ihan vain yleistoteamus muuten...

    Varmaan joku perustelu on olemassa, mutta yksittäisistä tapauksista olisi hyvä tietää, esimerkistä jota tarkoitat ehkä. Puhut ikään kuin trendistä, mihin se perustuu – vai sotketko yksittäisiä esimerkkejä. Mitkä olosuhteet – vai tarkoitatko kesä/talvirajoituksia? Mikä kiristys?

    Mitä tarkoitat tarkemmin siis, koska en aidosti itse tiedä päivittäisliikenneympäristöstäni esimerkkejä, että olisi tiputettu tikkarissa rajoitusnopeutta pysyvästi, tilapäisiä on siellä täällä, tosin liian harvaan noita tienkunnostuksia viime vuosina on näkynyt – tiestön rapautuminen on kuitenkin oma stoorinsa. Toisaalta voi liittyä juuri siihen tuo väitteesi?

    SO2000:

    Miksei rajoitusta voi säätää kerralla siihen lukemaan, jonka tieviranomaiset katsovat takaavan sujuvan ja turvallisen liikenteen.

    Mikä tuossakin on sitten aikajänne? Tuo kuulostaa siltä, kuin suunnilleen kerran puolessa vuodessa arvotaan uusi rajoitusnopeus. Mitä tarkoitat?

    Jätät ”näppärästi” myös täysin auki sen, että jotakin on voinut olosuhteissa aidosti muuttuakin.

    Toisin sanoen kirjoitat itse(kin) juuri niin yleisellä tasolla, että voisi myös sanoa ”mitä sitten – rajoitusnopeusvalikoima ei ainakaan ole muuttunut”.

  • Kumppani:

    NHB:
    Totalitarismia palvovat rajoitususkovaiset haluavat äärimmäistä kontrollia

    Kuukeri:
    Täälläkin näkyy tulenpalava auktoriteettiusko täydellisten poliisien ja muiden virkailijoiden hyvyyteen

    SO2001:
    Toisaalta voihan mielipide tietysti olla sama kuin propaganda iskulause. Pohjois-Koreassa ja muissa sen tyyppisissä valtioissa asia onkin näin, eikä yksityistä mielipidettä ja virallista mielipidettä käytännössä voi erottaa toisistaan. Niille, jotka ajattelevat liian itsenäisesti, on varattu paikka keskitysleirillä tai joukkohaudassa.

    No jo on kirjoitusta! Tuollaista pitää kaivaa esiin vain silloin kun oikeasti argumentit asiasta loppuvat! Onko noin vaikea sulattaa, että jollakulla on eriävä mielipide - mielipidepalstalla vielä?

    Mistä näitä käsittämättömiä ylilyöntejä viljeleviä kirjoittajia oikein sikiää? :confused:

    Katso peiliin. Siitä löytyy palstan pahin ylilyöjä, jonka argumentit ovat useimmiten niin loppu, että täytyy alkaa keksimään, mitä muut saattaisivat ajatella, jotta saisi edes jotain tukea omille järjettömille päähänpinttymille.

    Ja kun argumentit loppuvat ja valheet paljastuvat, niin :sleepy: :sleepy: :sleepy:

  • Mistä näitä käsittämättömiä ylilyöntejä viljeleviä kirjoittajia oikein sikiää?

    Ajattelija2013:

    Katso peiliin. Siitä löytyy palstan pahin ylilyöjä

    Niinkö? Olenko kirjoittanut mielestäsi tuollaisia p-korea - totalitarismi - uskovais- jne juttuja? Paremminkin pyrin torppaamaan niitä.

    Minulla on vähintäänkin "kovia kilpailijoita" sitten näköjään :kiss:

    Ajattelija2013:

    jonka argumentit ovat useimmiten niin loppu, että täytyy alkaa keksimään, mitä muut saattaisivat ajatella, jotta saisi edes jotain tukea omille järjettömille päähänpinttymille.

    Saahan minun kirjoituksiani tulkita miten vain, minkäs sille voi.

    Mutta ei minun tuollaisia tarvitse kirjoittaa sinustakaan - tehdä "syväanalyysejä" luonteesta tai ajatuksista, tai leikkiä lääkäriä.

    Ajattelija2013:

    Ja kun argumentit loppuvat ja valheet paljastuvat, niin...

    Tuo kuulostaa kyllä juurikin niin pohjoiskorealta ja propagandistiselta ettei paremmasta väliä (kun kerran haluat tällä linjalla pysyä, niin lyönpä taas - ennemminkin tyypillisesti - vastapallon).

    Sinun(kin) kirjoituksistasi on varsin helppo poimia niitä lyötäviä palloja...

    Jos minä sanon, olettaen että epäily kohdistuisi minuun, etten ole tulenpalavasti auktoriteettiin uskova, enkä pidä poliiseja ja muita virkamiehiä sen ihmeellisempinä kuin ketään ihmistä, saati täydellisinä, niin onko Kuukeri sitten myös valehtelija?

  • NHB:

    TM 36:

    Onhan se kiva leimata liikenteen hyvästä sujumisesta kirjoittavat rajoitususkovaiseksi ja pistää sitten vahvistavaksi lisäleimaksi "totalitarismia palvova",

    ... Se, mistä tuohon lillukanvarteen hirttäytyminen kertoo, jää tällä kertaa jokaisen itsensä pääteltäväksi.

    Onko tosiaan liikentee hyvä sujuminen sinusta lillukanvarsi?

    Minusta näin ei ole. Sujumisella tarkoitan sitä, että liikenne kulkee hyvin ja turvallisesti. Nopeusrajoitukset ja tietenkin niiden noudattaminen ovat ihan keskeisiä hyvän sujuvuuden kannalta.

    Ajatellaanpa ensin nopeusrajoituksia liikenteen hyvän kulkemisen kannalta ja liikenneturvallisuuden kannalta.

    Taajamissa on suuri osa entisistä 50 km/h:n rajoituksista muutettu 40 km/h:n rajoituksi (osin myös 30 km/h:n rajoituksiksi). Tämä on parantanut huomattavasti liikenneturvallisuutta ja monesti myös nopeuden alentamisesta on ollut seurauksena se, että liikenne kulkee joutuisammin.

    Nopeuksien alentaminen tietyillä maantieosuuksilla on tehty myös erityisesti liikenneturvallisuuden takia. Joillakin hyvin vilkkailla teillä lähinnä pääkaupunkiseudulla perusteena on ollut tämän ohella välityskyvyn parantaminen ruuhka-aikoina ja meluhaittojen vähentäminen. Näihin alempi rajoitus auttaa.

    Entä rajoituksen noudattaminen?

    NHB:

    Ainoa mikä ratkaisee on turvallinen nopeus. Oli se sitten yli, alle tai juuri tasan rajoitusnopeus, niin sillä ei ole mitään väliä.

    Ohituksen suhteen ei ole mitään väliä sillä, ajaako joku hieman yli tai alle rajoitusnopeuden. Merkitystä on vain sillä, miten turvallisisesti pystyt ohituksen tekemään.

    Eli väitteesi sisältää sen, että ylinopeus ja toisen ylinopeuskuskin ohittaminenkin on ihan jees.

    Kun ajatellaan miksi rajoitukset on laitettu niin kumpikin noista menee metsään ja vielä kahdella tavalla. Ylinopeudet huonontavat turvallisuutta ja myös sotkevat liikennettä.

  • TM 36:

    Ajatellaanpa ensin nopeusrajoituksia liikenteen hyvän kulkemisen kannalta ja liikenneturvallisuuden kannalta.

    Taajamissa on suuri osa entisistä 50 km/h:n rajoituksista muutettu 40 km/h:n rajoituksi (osin myös 30 km/h:n rajoituksiksi). Tämä on parantanut huomattavasti liikenneturvallisuutta ja monesti myös nopeuden alentamisesta on ollut seurauksena se, että liikenne kulkee joutuisammin.

    Voidaan sanoa myös niin, että monissa paikoissa nopeuden alentamisesta on ollut seura... eiku ei yritetä maksimoida kapulakielisyyttä. Todetaan vain, että monesti alhaisempi rajoitus on hidastanut liikennettä.

    Eli väitteesi sisältää sen, että ylinopeus ja toisen ylinopeuskuskin ohittaminenkin on ihan jees.

    Olet aivan oikeassa. Esimerkiksi ruuhkattomalla korpimaantiellä voi olla normaalin rajoituksen 100 sijaan talvirajoitus 80 kesää vastaavissa olosuhteissa. Jos nyt joku ajaa sillä tiellä 90 ja joku toinen ohittaa tämän nopeudella 100, niin se on mun mielestä ihan jees. Sinä varmaankin kerrot, miksi ei sinun mielestä ole ihan jees.

    Kun ajatellaan miksi rajoitukset on laitettu niin kumpikin noista menee metsään ja vielä kahdella tavalla. Ylinopeudet huonontavat turvallisuutta ja myös sotkevat liikennettä.

    Ylinopeudessa ei ole mitään maagista epäturvallisuudentekijää. Nopeus on vain nopeus. Turvallisuus on paras nopeudella nolla ja matkaa aikaa kuluu vähiten maksiminopeudella. Noiden välille pitää sitten hakea sopiva kompromissi. Olosuhteista riippuen rajoitusnopeudella ajaminen on monesti epäturvallisempaa kuin jollakin tietyllä ylinopeudella ajaminen. Siksi se rajoituskyltti on huono ohje. jonkinlaisena karkeana ohjeena sitä voi pitää, mutta jos kykynee ajattelemaan omin aivoin, niin sen rajoituksen arvo on nolla.

    Esimerkkisi ovat aina jostain muista olosuhteista kuin mistä itse puhun. Kun itselläni on mielessä hyvät olosuhteet ruuhkattomalla maantiellä, niin sinä alat kirjotitelemaan tarinoita ruuhkakeskustojen 30:n rajoituksista ja liikenteen välityskyvystä. Kun tahtotila on riittävä, niin logiikka monesti unohtuu.

    Ja mitä tulee sujumiseen, niin juuri hiljattain ajelin tuossa tuhansia kilometrejä. Etappien keskinopeudet olisivat tyypillisesti 140:n ja 200:n välillä. Liikenne sujui mun mielestä pirusti paremmin kuin koskaan Suomessa.

    Voidaan myös joskus tehdä testi. Otetaan joku etappi, jolla sinä ehdottomasti vältät ylinopeuksia ja minä pidän omaan tapaani nopeuden tilanteeseen sopivana. Katsotaan kummallla kuluu vähemmän aikaa. Muista olla sitten pesemättä lasia keskushermostoon vaikuttavilla pesuaineilla, ettet syyllisty kännissä ajamiseen. Tuollainenhan kun ei sovi laisinkaan nollatoleranssin kannattajalle.

  • NHB:

    Todetaan vain, että monesti alhaisempi rajoitus on hidastanut liikennettä.

    Voithan sinä noinkin varmaan todistaa. Mutta kumpaakohan mahtaa olla enemmän: sujuvoittamista, vai hidastumista?

    NHB:

    Olet aivan oikeassa. Esimerkiksi ruuhkattomalla korpimaantiellä voi olla normaalin rajoituksen 100 sijaan talvirajoitus 80 kesää vastaavissa olosuhteissa.

    Olikos kelit se ainoa tekijä, millä nopeusluokittelut tehdään eri tieluokille – olivat ne korvessa tai missä vaan?

    Oliko muitakin, joita et huomioinut (kätevästi)

    NHB:

    Jos nyt joku ajaa sillä tiellä 90 ja joku toinen ohittaa tämän nopeudella 100, niin se on mun mielestä ihan jees. Sinä varmaankin kerrot, miksi ei sinun mielestä ole ihan jees.

    Jos olivat ainoat 2 autoa, kulkinetta, ihmistä ja eläintä jonkun sadan metrin säteellä, niin riski on tosiaan olematon ja ohitus varmaan ”ihan jees”.

    Mutta tiedätkö sinä esim. mahdolliset riskit ? Törmäätkö yllättäen tulevaan hirveen mielummin 100:sta vai 80:aa ajaen? Tai 120 vs. 100. Korpimaantiellä kohdalleosumisriski on isompi kuin taajamassa, eikö? Näitäkin minun mielestäni rajoitusnopeuksilla huomioidaan

    Kun ajatellaan miksi rajoitukset on laitettu niin kumpikin noista menee metsään ja vielä kahdella tavalla. Ylinopeudet huonontavat turvallisuutta ja myös sotkevat liikennettä.

    NHB:

    Olosuhteista riippuen rajoitusnopeudella ajaminen on monesti epäturvallisempaa kuin jollakin tietyllä ylinopeudella ajaminen.

    Sinulla on varmaan joku ”kauhuskenario” onnettomuuden välttämisestä mielessä? Mutta ei tuo koske normiajoa – miten muka muuten voit perustella tuollaista epämääräisyyttä.

    Onkohan siis niin, että noissa (poikkeus-) ”olosuhteissa” se epäturvallisuus rajoitusnopeudella ajamisesta ei johdu kyseisestä nopeudesta itsestään, vaan jonkun toisen osapuolen, ulkopuolisen ylinopeuden aiheuttamasta turvattomuudesta sittenkin? Toisin sanoen: jos kaikki ajaisivat samaa nopeutta, niin kaikilla on n. yhtä turvallista. Jos sen jonkun ei olisi pakko sooloilla useamman kuin yhden auton kanssa ja liikennettä on molempiin suuntiin. Koska ei satu pitämään ko. paikan rajoitusnopeudesta?

    NHB:

    Siksi se rajoituskyltti on huono ohje. jonkinlaisena karkeana ohjeena sitä voi pitää, mutta jos kykynee ajattelemaan omin aivoin, niin sen rajoituksen arvo on nolla.

    Mietitäänpä vaihtoehtoja. Niitä olisi….. niin mitä? Ja miksei sellaisiin ei ole päädytty Euroopassa?

    Rajoitusnopeuksiin ja niihin päätymisen syyt Suomessakin ovat varmaan tuttua, vai pitääkö kerrata? Olisko tehty johtopäätöksiä jostakin?

    NHB:

    Esimerkkisi ovat aina jostain muista olosuhteista kuin mistä itse puhun. Kun itselläni on mielessä hyvät olosuhteet ruuhkattomalla maantiellä, niin sinä….

    No, mitä ovat sitten ne olosuhteet joihin viittaat vain ”joinakin olosuhteina”? Ei varmaan ”ruuhkaton maantie”, joten mitä mahdat tarkoittaa?

    NHB:

    Ja mitä tulee sujumiseen, niin juuri hiljattain ajelin tuossa tuhansia kilometrejä. Etappien keskinopeudet olisivat tyypillisesti 140:n ja 200:n välillä. Liikenne sujui mun mielestä pirusti paremmin kuin koskaan Suomessa.

    Jos et ajanut Suomessa niin missä ja minkälaisilla teillä? Muutenhan tuollainen heitto on ihan läpinää vain, jos ei ole tietoa mihin verrata. Ei tuollaisia nopeuksia ajeta Suomessakaan kaikilla teillä, mutta motarilla varmaan sujuisikin. Ja vielä: olikos noilla etapeilla rajoitukset? Näitkö poliiseja, tai tolppia jne? Mitä teit niiden kohdalla ja miksi?

    NHB:

    Voidaan myös joskus tehdä testi. Otetaan joku etappi, jolla sinä ehdottomasti vältät ylinopeuksia ja minä pidän omaan tapaani nopeuden tilanteeseen sopivana. Katsotaan kummalla kuluu vähemmän aikaa.

    Ööööhhh….. Eiku ihan oikeasti, huomaatko yhtään, miten koomisen testin esität? ”Minä ajan nopeammin kuin sinä, niin katsotaan kumpi on ensin perillä”. Joo-o, pitäisköhän se asetelma jotenkin tarkemmin määritellä vielä....

  • Kumppani:

    …joten pitää alkaa keksimään umpimielikuvituksellisia ominaisuusmielikuvia toisesta kirjoittajasta? Miksi?

    Ominaisuusmielikuvan keksimistä on se, jos kirjoittaa, että tuollaisen tekstin tai mielipiteen esittäjän täytyy olla mielisairas tai homo tai juuri eronnut tai jotain tällaista, mikä liittyy kirjoittajaan henkilönä. Se, että pohdiskelee, mitä kirjoittaja mahdollisesti tekstillään tarkoittaa, on sisällön analyysia vähän samaan tapaan kuin jos ”Vanhan ruhtinaan rakkaus” romaania arvioitaessa mietittäisiin mitä Dostojevski mahdollisesti on tarkoittanut jollakin kohdalla – onko se satiiria vai kenties peitelty piikki vallanpitäjiä kohtaan, vai mistä on kyse.

    En ehkä osannut valita sanoja oikein, mutta tarkoitukseni oli nimenomaan jälkimmäinen, kun esitin ”anteeksi vain, mutta joskus herää epäilys, että” kommenttini. Lievennyksenä on sana ”joskus” jolla yritin tehdä kommentistani yleisluonteisen niin, että se voisi koskea mitä tahansa saman tyyppistä tapausta.

    Kumppani:

    Miten lause liittyy mitenkään tuollaisiin kuvauksiin tuolla ylempänä? Miten tuosta lauseesta voi poimia tuollaiset johtopäätökset kirjoittajasta?

    Mitä johtopäätöksiä ja kenestä kirjoittajasta?

    Kun keskustellaan ylinopeuksista, yhdellä osapuolella on valtit käsissään. Tottahan nimittäin on, että ylinopeus on vaarallisempaa kuin laillinen nopeus. Sekin on totta, että ylinopeudella ajettaessa kuluu enemmän polttoainetta kuin laillista nopeutta ajettaessa. Sekin pitää paikkansa, että ylinopeudella ajaminen on rangaistava rikos, joka lisäksi on yleisesti paheksuttavaa.

    Silti ylinopeutta ajetaan. Miksi, jos se on pelkästään paha asia?

    Jos ylinopeuksia arvosteleva sattuu olemaan tupakoitsija, ehkä hän voi kokeeksi kertoa, miksi hän tupakoi. Tupakointihan on kymmeniä kertoja vaarallisempaa kuin ylinopeudella ajaminen. Tupakoinnissa ja ylinopeudella ajamisessa on kuitenkin yksi yhteinen ominaisuus. Aikaa kuluu vähemmän. Toisilla ajamiseen, toisilla elämään.

    Heti kun olen lukenut ensimmäisen tupakoitsijan esittämän järkevän perustelun sille, miksi hän tupakoi, esitän vähintään yhtä järkevän perustelun sille, miksi ajan ylinopeutta.

  • SO2001:

    Ominaisuusmielikuvan keksimistä on se, jos kirjoittaa, että tuollaisen tekstin tai mielipiteen esittäjän täytyy olla mielisairas tai homo tai juuri eronnut tai jotain tällaista, mikä liittyy kirjoittajaan henkilönä.

    Tuollaistakin olen nähnyt.

    Uskovaisuudet ja totalitarismin palvonnat - olkoot sitten asennemielikuvien keksimistä. Pointti on kuitenkin se - keksiminen.

    SO2001:

    Se, että pohdiskelee, mitä kirjoittaja mahdollisesti tekstillään tarkoittaa, on sisällön analyysia

    Ahaa, vai niin. No, ei silti kuulosta tosin yhtään paremmalta vaihtoehdolta ja on helkkarin epäonnistunutta ylianalysointia ylilyöntilausein vielä, jos tuollaisiin tuloksiin edelleen päätyy...

    Miten lause liittyy mitenkään tuollaisiin kuvauksiin tuolla ylempänä? Miten tuosta lauseesta voi poimia tuollaiset johtopäätökset kirjoittajasta?

    SO2001:

    Mitä johtopäätöksiä ja kenestä kirjoittajasta?

    Ei ainakaan Dostojevskin romaaneista, eikä kirjoittajasta!

    Etkö ihan oikeasti osannut, tai huomannut lukea niitä tekstejä, joita tässä nyt kuitenkin kovasti kommentoit?

    Voisiko mitenkään olla, että oli tarkoitettu hyvin lähellä olevaa, tai juuri edellistä kirjoitusta, tai siis kirjoittajaa?

    Kun muutakaan ei käy teksistä ilmi, ei ainakaan että: Heippahei! Tulin tänne analysoimaan juuri lukemaani Länsi-Savon Sanomien artikkelin sisältöä, sori vaan, kesken kaiken. Hyvä juttu Pohjois-Koreasta ja rajoitususkovaisista ja niiden yhtymäkohdista totalitarismin palvontaan. En kait tullut väärään paikkaan?

    Jos eivät tarkoita ketään, tai ole kohdistettu kenellekään täällä kirjoittavalle, niin sitä suuremmalla syyllä menee puhtaan länkyttämisen puolelle.

    SO2001:

    Kun keskustellaan ylinopeuksista, yhdellä osapuolella on valtit käsissään.

    Okei....

    SO2001:

    Silti ylinopeutta ajetaan. Miksi, jos se on pelkästään paha asia?

    Päästäkseen tänne urputtamaan sitä, kun toiset on tiellä / jaloissa / häiriköimässä, kun ajavat paremmin liikennesääntöjen pohjalta kuin urputtaja itse? Mitäs itse veikkaat aiheesta, johon ei ole yksiselitteistä vastausta olemassakaan. Verukkeita ollaan kyllä luettu läjäpäin.

    SO2001:

    Tupakoinnissa ja ylinopeudella ajamisessa on kuitenkin yksi yhteinen ominaisuus. Aikaa kuluu vähemmän. Toisilla ajamiseen, toisilla elämään.

    Oi kuinka syvällistä.

    Yhteistä on myös se, ettei ajaessa tiedä, voittaako hosumisella mitään, kun edessä on se ruuhka, liikennevalot, tai joku liikennetilanne, joka syö moninkertaisesti kaikki voitetut minuutit ja sekunnit. Vastaavasti tupakoidessa ei voi tietääkö, osuuko se keuhkosyöpä kohdalle vai ei. Tuuripeliä siis molemmat.

    Eikö ollut aika syvällistä tuokin?

    SO2001:

    Heti kun olen lukenut ensimmäisen tupakoitsijan esittämän järkevän perustelun sille, miksi hän tupakoi, esitän vähintään yhtä järkevän perustelun sille, miksi ajan ylinopeutta.

    Siihen asti siis myönnät ettet aja järkevästi, etkä osaa edes perustella järkevästi?

    Jännä juttu... Ja kaiken sen aiheesta kirjoittelusi jälkeen! Ja minua syytetään välillä "trollaajaksi" höhh.

  • NHB:

    Todetaan vain, että monesti alhaisempi rajoitus on hidastanut liikennettä.

    Tietysti, sehän on rajoituksen alentamisen tarkoituskin. Toistaiseksi ainakaan Suomessa ei pääteiden liikenteen keskinopeus ole alentunut, joten päinvastaistakin kehitystä täytyy olla tapahtunut, koska ylinopeuksien määrä ei ole kasvanut. Vaihtoehtoisesti rajoitusten alentamisen määrä on niin vähäinen, ettei sitä ole tarpeen noteerata.

    Sitä toivoisi, että edes kerran rajoitusten alentamisesta puhuttaessa tämä asia huomioitaisiin.

    Jos nyt joku ajaa sillä tiellä 90 ja joku toinen ohittaa tämän nopeudella 100, niin se on mun mielestä ihan jees. Sinä varmaankin kerrot, miksi ei sinun mielestä ole ihan jees.

    Tuskin kukaan omasta mielestään ajelee sopimattomilla nopeuksilla, mutta silti onnettomuustilastoissa lähes puolet on käyttänyt liian suurta tilannenopeutta ja ihan arkisessakin liikenteessä muut ovat niitä, jotka eivät osaa ajaa. Mistä tämä johtuu? Entä miten määritellään se, milloin sääntöjä ei tarvitse noudattaa?

    Olosuhteista riippuen rajoitusnopeudella ajaminen on monesti epäturvallisempaa kuin jollakin tietyllä ylinopeudella ajaminen. Siksi se rajoituskyltti on huono ohje.

    Voitko itseäsi ajattelukykyisenä pitävänä täsmentää, millaisissa tapauksissa rajoitusnopeudella ajaminen on epäturvallisempaa kuin tietyllä ylinopeudella, jonka takia rajoituskyltti on huono ohje?

    Ja mitä tulee sujumiseen, niin juuri hiljattain ajelin tuossa tuhansia kilometrejä. Etappien keskinopeudet olisivat tyypillisesti 140:n ja 200:n välillä. Liikenne sujui mun mielestä pirusti paremmin kuin koskaan Suomessa.

    Siellä varmaan pelattiin eri säännöillä. Toisaalta muutama palstan kirjoittaja ei voi käsittää, miksi ylinopeuden käyttö suomalaisella motarilla heikentää rajoitusta noudattavien sujuvuutta. Sen sijaan ylinopeuden käyttö heidän mielestään sujuvoittaa liikennettä. Tässä on varmaan kyse siitä, mistä kulmasta asiaa tarkastelee. Kenties siitä, että joidenkin mielestä liikenne on minä, toisten mielestä liikenteen muodostaa kaikki ne, jotka tiellä liikkuvat.

    Liikenneraivokeskustelussa kuvailin ruuhkautumattomalla moottoritiellä sattuneen tapahtumaketjun. Eräs ajattelukykyisenä itseään pitävä jo kommentoi sitä. Haluatko itse ottaa kantaa tapaukseen?

  • TM 36:

    Muuten oletko huomannut sitä, että muissakin nmaissa on nopeusrajoitukset ja nopeusvalvontaa, vaikka Liikenneturva on vain Suomessa? Oletko tietoinen, että monessa maassa puututaan sakoilla pienempiinkin rajoituksenylityksiin kuin Suomessa?

    Onko Saksassakin vähän väliä kohu-uutisia siitä, miten joku poliitikko on ajanut moottoritiellä (hui kauheaa!) peräti 126 kilometrin tuntinopeutta, ja "asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena"?

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014062618440649_uu.shtml

    Saksassa poliitikko olisi saanut 80 euron sakon ja kolme virhepistettä. Suomessa poliitikko näyttää selviävän mitättömällä 1716 euron sakolla.

  • Herbert:

    Tuskin kukaan omasta mielestään ajelee sopimattomilla nopeuksilla, mutta silti onnettomuustilastoissa lähes puolet on käyttänyt liian suurta tilannenopeutta ja ihan arkisessakin liikenteessä muut ovat niitä, jotka eivät osaa ajaa. Mistä tämä johtuu? Entä miten määritellään se, milloin sääntöjä ei tarvitse noudattaa?

    Väärä onnettomuuten johtanut tilannenopeus on varmasti hyvin usein pelkästään kuljettajan virhe riippumatta siitä, ajettiinko rajoitusnopeutta vai ei.

    Oman nopeuteni määrittelee kuljettajan harkintakyky, muilla voi olla eri käytäntöjä.

    Voitko itseäsi ajattelukykyisenä pitävänä täsmentää, millaisissa tapauksissa rajoitusnopeudella ajaminen on epäturvallisempaa kuin tietyllä ylinopeudella, jonka takia rajoituskyltti on huono ohje?

    Kyseessä on siis eri olosuhteet. Huonoissa olosuhteissa rajoitusnopeudella riski on suurempi kuin hyvissä olosuhteissa suuremmalla nopeudella.

    Liikenneraivokeskustelussa kuvailin ruuhkautumattomalla moottoritiellä sattuneen tapahtumaketjun. Eräs ajattelukykyisenä itseään pitävä jo kommentoi sitä. Haluatko itse ottaa kantaa tapaukseen?

    Keskimäärin nämä liikenneosion keskustelut ovat niin surkeita, etten yleensä viitsi tuhlata aikaani näihin. En siis ole esimerkkiäsi lukenut. Ketjut tahtovat myös venyä kymmenien sivujen mittaisiksi eipäs-juupasteluiksi, jonka seasta en oikeastaan halua etsiä niitä fiksumpiakaan kirjoituksia. Samat kirjoittajat, samat teesit eikä mitään mielenkiintoista.

  • NHB:

    Väärä, onnettomuuteen johtanut tilannenopeus on varmasti hyvin usein pelkästään kuljettajan virhe riippumatta siitä, ajettiinko rajoitusnopeutta vai ei.

    On siis käytetty harkintakykyä väärin, tai se ei ole kalibroitu oikein alunperinkään.

    NHB:

    Oman nopeuteni määrittelee kuljettajan harkintakyky, muilla voi olla eri käytäntöjä.

    Voisitko viimein valaista, millä logiikalla rajoitusnopeuden noudattaminen sulkee pois harkintakyvyn ja tilannenopeuden käyttämisen? Koska sellaista ainakin annat ymmärtää, jos tulkkaan oikein. Väitätkö tavalla tai toisella, että rajoitusnopeutta noudattavalla se tikkarinumero on ”pakko” – just sitä pitää ajaa? Mutta ylinopeuksia harrastavalla ei, koska muutenhan tuossa väittämässäsi ei ole päätä eikä häntää?

    Yritätkö vain verhoilla liikennesäännöistä piittaamattomuutesi "oikeanlaisen joustamisen" sumuverhoon?

    Herbert: Voitko itseäsi ajattelukykyisenä pitävänä täsmentää, millaisissa tapauksissa rajoitusnopeudella ajaminen on epäturvallisempaa kuin tietyllä ylinopeudella, jonka takia rajoituskyltti on huono ohje?

    NHB:

    Kyseessä on siis eri olosuhteet. Huonoissa olosuhteissa rajoitusnopeudella riski on suurempi kuin hyvissä olosuhteissa suuremmalla nopeudella.

    Huonot olosuhteet ei määritelty tarkemmin. Mutta silloin on joka tapauksessa käytettävä sitä harkintakykyään ja pudotettava nopeuttaan vastaamaan tilannetta. Onko tuossa jotakin epäselvää, koski se sitten rajoitusnopeutta noudattavia, tai ylinopeutta harrastavia?

    Sehän on itse asiassa lain henkikin, mutta liian piittaamattomasti käytössä sekin välillä. Olisko samaa jengiä, jotka ei piittaa rajoitusnopeuksistakaan? Harkintakyky pettääkin pahemman kerran?

    NHB:

    Ketjut tahtovat myös venyä kymmenien sivujen mittaisiksi eipäs-juupasteluiksi, jonka seasta en oikeastaan halua etsiä niitä fiksumpiakaan kirjoituksia. Samat kirjoittajat, samat teesit eikä mitään mielenkiintoista.

    Tuttu nimimerkki olet siinä samassa jengissä, josta kirjoitat ja varsin aktiivinenkin… Hieman ristiriitaista siis?

  • NHB:

    Oman nopeuteni määrittelee kuljettajan harkintakyky, muilla voi olla eri käytäntöjä.

    Eiköhän kaikki määrittele tilannenopeudet omaa harkintakykyä käyttäen. Tuloksena on se, että osa ryhmästä "muut" eivät käytä sopivaa tilannenopeutta. Tietenkään juuri sinun harkintakyky ei milloinkaan petä, vaan pidät perusteltuna perätä itsellesi oikeutta jopa ylittää rajoituksia.

    Voitko itseäsi ajattelukykyisenä pitävänä täsmentää, millaisissa tapauksissa rajoitusnopeudella ajaminen on epäturvallisempaa kuin tietyllä ylinopeudella, jonka takia rajoituskyltti on huono ohje?

    Kyseessä on siis eri olosuhteet. Huonoissa olosuhteissa rajoitusnopeudella riski on suurempi kuin hyvissä olosuhteissa suuremmalla nopeudella.

    Päivänselvää on, että eri tilanteissa turvallisuustaso vaihtelee. Muuttujia on muitakin kuin nopeus, joten nopeuden merkityksen arviointi eri tilanteiden perusteella on maallikolle mahdotonta ja siten turhaa. Vastauksesi ei siis ota kantaa siihen, missä tilanteessa on turvallisempaa ylittää rajoitus kuin noudattaa sitä, jonka takia rajoitus olisi huono ohje. Ethän tunnu edes ymmärtävän, mitä rajoitus tarkoittaa. Annan vihjeen: Ensio Itkonen aikanaan 80-lätkää käyttäviä kuljettajia tästä muistutti, eli että lätkä ei tarkoita sitä, että autolla ei pääse alle 80 km/h.

    Veikkaan, ettet pysty perustelemaan vastaustasi, vaikka väität pystyväsi valitsemaan tilanteet, jolloin ylinopeutta on mielestäsi ok ajaa.

    Keskimäärin nämä liikenneosion keskustelut ovat niin surkeita, etten yleensä viitsi tuhlata aikaani näihin.

    On tietysti mukava nostaa itsensä muiden yläpuolelle. Kun kaikesta huolimatta keskusteluun osallistuu, on mielestäni lupa odottaa loogisia ja kestäviä perusteita esittämiensä väitteiden tueksi. Vai loppuuko kiinnostuksesi muutaman muun kirjoittajan tavoin väitteiden esittämishetkeen?

  • Herbert:

    Eiköhän kaikki määrittele tilannenopeudet omaa harkintakykyä käyttäen. Tuloksena on se, että osa ryhmästä "muut" eivät käytä sopivaa tilannenopeutta. Tietenkään juuri sinun harkintakyky ei milloinkaan petä, vaan pidät perusteltuna perätä itsellesi oikeutta jopa ylittää rajoituksia.

    Minun tai sinun on hyvin hankala vaikuttaa muiden harkintakyvyn pettämiseen. Ainakin toistaiseksi harkintakyvylläni on hienosti pärjätty liikenteessä. Ainoa kolarini tapahtui kauan sitten ja silloin ajoin tietoisesti selvästi alle rajoitusnopeuden, koska polttoaineen riittävyys seuraavalle huoltikselle oli tuolloin kriittinen tekijä. Tilanteessa olisi pitänyt ajaa varmaan kolmasosaa rajoituksesta, niin ehkä silloin kolarin olisi voinut välttää.

    Päivänselvää on, että eri tilanteissa turvallisuustaso vaihtelee. Muuttujia on muitakin kuin nopeus, joten nopeuden merkityksen arviointi eri tilanteiden perusteella on maallikolle mahdotonta ja siten turhaa. Vastauksesi ei siis ota kantaa siihen, missä tilanteessa on turvallisempaa ylittää rajoitus kuin noudattaa sitä, jonka takia rajoitus olisi huono ohje.

    Minun on vaikea ymmärtää väitettäsi. Mielestäni oikean tilannenopeuden arviointi on ihan perusasioita, johon pitäisi jokaisen pystyä. Perusteesikin tuntuu järjettömältä. Vaikka muuttujia on useita, niin eihän se nyt millään tavalla tee tilannenopeuden arvioinnista mahdotonta. Ja vaikkei kukaan täydellisyyteen pystyisikään, niin parempaan kuin mihin karkeilla pykälillä valitut vailla logiikkaa olevat taulut pitäisi pystyä helposti. Kyllä kai osaat valita olosuhteisiin sopivat vaatteetkin päällesi, vaikka siinäkin yhtälössä on monia muuttujia.

    Haluat nyt perusteita väitteelle, joka ei ole minun esittämä. Voisin kyllä vastata tuohonkin, mutta mieluimmin voisit itse perustella oman väitteesi.

    Ethän tunnu edes ymmärtävän, mitä rajoitus tarkoittaa. Annan vihjeen: Ensio Itkonen aikanaan 80-lätkää käyttäviä kuljettajia tästä muistutti, eli että lätkä ei tarkoita sitä, että autolla ei pääse alle 80 km/h.

    Ja nyt kun alat epäilemään ymmärrystäni, niin voitkin sitten perustella näkemystäsi. Tietääkseni en ole missään vaiheessa väittänyt, etteikö tilanne voisi vaatia rajoitusta hitaampaa nopeutta.

    Veikkaan, ettet pysty perustelemaan vastaustasi, vaikka väität pystyväsi valitsemaan tilanteet, jolloin ylinopeutta on mielestäsi ok ajaa.

    Vastaa itse ensin omiin väitteisiisi. Mielestäni tuohon on hyvin helppo esittää realistinen tilanne, mutta jään kuitenkin odottelemaan vastaustasi.

    On tietysti mukava nostaa itsensä muiden yläpuolelle. Kun kaikesta huolimatta keskusteluun osallistuu, on mielestäni lupa odottaa loogisia ja kestäviä perusteita esittämiensä väitteiden tueksi. Vai loppuuko kiinnostuksesi muutaman muun kirjoittajan tavoin väitteiden esittämishetkeen?

    Millä tavalla nostan itseäni jalustalle? Pitäisikö kaikkien olla innoissaan tästä vuodesta toiseen jatkuvasta saman jankkaamisesta? Onko nyt tosi paha vääryys, jos kaikki ei pyöri Sinun kirjoitusten ympärillä? Sori vaan, mutta tämä omien mielipiteiden pönkkääminen ja toisten mielipiteitä vastaan hyökkäily ei tarjoa oikein mitään uutta tai edes kiinnostavaa. Tämän liikenneosion aktiivien mielipiteet ovat olleet kyllä minun tiedossa jo useita vuosia. Miksi minun kuuluisi olla kiinnostunut samojen asioiden toistamisesta? Ja jos en ole kiinnostunut, niin mitä tekemistä sillä on itsensä jalustalle nostamisen kanssa?

  • NHB:

    Ainakin toistaiseksi harkintakyvylläni on hienosti pärjätty liikenteessä… Mielestäni oikean tilannenopeuden arviointi on ihan perusasioita, johon pitäisi jokaisen pystyä.

    Eikö sinusta harkintakykyyn kuulu se, että ymmärtää Suomessa käytössä olevia liikennensääntöjä perusohjeena, viitekehyksenä ja rajoituksineen? Minustakin, kuten oletan Herberistäkin olevan, tuntuu siltä että jotenkin, kuitenkin yrität väittää, ettei seuraava yhtälö voisi olla mahdollista: noudattaa liikennesääntöjä kuten ovat, rajoituksineen ja silti käyttää harkintakykyä, jonka seurauksena on vaikka tilannenopeuden muuttaminen.

    Onko liikennesäännöt sinusta turha viitekehys? Etkö noudata siitä mitään, vaan vetoat ”harkintakykyysi”? Jos asia on noin, niin mikset sano sitä vielä suoremmin, kun se tuntuu vain siellä rivien väleissä olevan. Tai korjaa käsitys – sekin selvästi!

    NHB:

    Vaikka muuttujia on useita, niin eihän se nyt millään tavalla tee tilannenopeuden arvioinnista mahdotonta….

    Ei teekään. Kuka niin on edes kirjoittanut? Vaihtoehtoisesti, miksi annat muiden lukijoiden ymmärtää että olisi kirjoitettu, tai esitys olisi toisenlainen? Tuokin on sitä rivienvälihömppääsi.

    Jos olen väärässä, niin varmaan voi toivoa sitten vähemmän kiertoilmaisuja? Ihan perustellusti Herbert siksi pyytää esimerkkejä, minäkin yritän rohkaista tarkennustarpeista, ettei viisautesi jää vain millään tavalla varjoon väärinkäsitysteni/-mme takia.

    Herbertille: NHB:

    Ja nyt kun alat epäilemään ymmärrystäni, niin voitkin sitten perustella näkemystäsi. Tietääkseni en ole missään vaiheessa väittänyt, etteikö tilanne voisi vaatia rajoitusta hitaampaa nopeutta.

    Kummalisine kiertoilmauksinesi annat noin melkeinpä ymmärtää. Tarkoituksellisesti, tai tahattomasti.

    Herbert: Veikkaan, ettet pysty perustelemaan vastaustasi, vaikka väität pystyväsi valitsemaan tilanteet, jolloin ylinopeutta on mielestäsi ok ajaa.

    NHB:

    Mielestäni tuohon on hyvin helppo esittää realistinen tilanne, mutta jään kuitenkin odottelemaan vastaustasi.

    Kehitä nyt joku raflaava, poikkeavan herkullinen tilanne! Sellaiset ovat tyypillisiä, värittyineitä ”esimerkkejä”, joilla kuvitellaan pönkitettävän oma näkökanta. Ja usein, kun nähdään sitten, miten esimerkin tilanteisiin on päädytty, niin ollaan jo sillä tasolla, että vaaditaan päivänselvästi tosi poikkeuksellisia vastatoimiakin. Varmasti ajan minäkin ylinopeutta, jos henkeni on siitä kiinni tilanteessa – esimerkiksi.

    Niitä tilanteitako tarkoitat? Miten välttää sellaiset tilanteet, siinäpä se kysymys on. Ja mikä osa harkintakyvyssä voi pettää, että tilanteisiin silti joudutaan? Oli nopeus mikä vain.

    NHB:

    Millä tavalla nostan itseäni jalustalle? Pitäisikö kaikkien olla innoissaan tästä vuodesta toiseen jatkuvasta saman jankkaamisesta?

    Ei, mutta pitääkö sinun sitten osallistuakaan näihin kirjoitteluihin, jos täällä on vain tylsimyksiä? Ja koska kuitenkin niin teet ja noin väität, niin minäkin olen asenteestasi samoilla linjoilla Herbertin kanssa.

    NHB:

    Miksi minun kuuluisi olla kiinnostunut samojen asioiden toistamisesta?

    Aika moneen otteeseen olet kuitenkin nyt viimeiset päivät niin tehnyt: toistanut miten hienosti sinulla on harkintakyky hanskassa, miten rajoitusnopeudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa jne.

    Saat valita ovatko ne osastoa juupas vai eipäs

  • NHB:

    Ainakin toistaiseksi harkintakyvylläni on hienosti pärjätty liikenteessä.

    Oletko valmis antamaan samat oikeudet lain rikkomisen suhteen kaikille muillekin kuin mitä itsellesi kaipaat?

    Minun on vaikea ymmärtää väitettäsi. Mielestäni oikean tilannenopeuden arviointi on ihan perusasioita, johon pitäisi jokaisen pystyä. Perusteesikin tuntuu järjettömältä. Vaikka muuttujia on useita, niin eihän se nyt millään tavalla tee tilannenopeuden arvioinnista mahdotonta. Ja vaikkei kukaan täydellisyyteen pystyisikään, niin parempaan kuin mihin karkeilla pykälillä valitut vailla logiikkaa olevat taulut pitäisi pystyä helposti.

    Tarkoitat ilmeisesti väitettäni, jonka mukaan maallikon on mahdotonta arvioida nopeuden merkitystä, kun tarkastellaan erilaisia olosuhteita. Tässä tapauksessa ylinopeutta hyvissä oloissa vs rajoituksen mukaista nopeussa huonoissa oloissa.

    Toki jokaisen pitäisi voida määritellä tilannenopeus oikein, mutta kyse onkin esimerkissäsi turvallisuustason muutoksista eri tilanteissa. Tällöin nopeuden muutoksen rooli jää hämäräksi, koska lopputulos muodostuu monen tekijän summasta. Nopeuden muutoksen merkityksen saa selville ainoastaan vertaamalla erilaisia nopeuksia samoissa olosuhteissa. Tätä sinä et tehnyt.

    Toinen tärkeä asia on näkemyksesi rajoituksesta ohjeena. Huono se on vain, jos pidät rajoitusta tavoitenopeutena. Näin ei asia kuitenkaan ole, koska rajoitus kertoo suurimman sallitun nopeuden. Siihen kuuluu jousto, mutta vain kyltin lukemasta alaspäin. Siksi rajoitus ei voi olla huono ohje, vaikka hyvissä olosuhteissa olisikin turvallisempaa ajaa ylinopeutta kuin huonoissa olosuhteissa jollain rajoituksen mukaisella nopeudella.

    Millä tavalla nostan itseäni jalustalle?

    Vetoamalla keskustelun tason heikkouteen, vaikka kommenttisi on hyvin linjassa yleisen keskustelun tason kanssa.

    En minäkään kaikkia keskusteluja lue, mutta syy on aiheiden kiinnostavuudessa, ei muissa keskustelijoissa.

  • Herbert:

    Oletko valmis antamaan samat oikeudet lain rikkomisen suhteen kaikille muillekin kuin mitä itsellesi kaipaat?

    Laki ei ole minun arvoasteikolla ylin ohjenuora. Kun turvallisuutta ei vaaranneta, niin en näe mitään ongelmaa rikkoa esimerkiksi nopeusrajoitusta. Moni diktaattori olisi jatkanut kansan ryöstämistä pidempään, jos lakia ei olisi rikottu. Suomalaisetkin ovat päässeet nauttimaan järjettömien lakien haitoista.

    Toki jokaisen pitäisi voida määritellä tilannenopeus oikein, mutta kyse onkin esimerkissäsi turvallisuustason muutoksista eri tilanteissa. Tällöin nopeuden muutoksen rooli jää hämäräksi, koska lopputulos muodostuu monen tekijän summasta. Nopeuden muutoksen merkityksen saa selville ainoastaan vertaamalla erilaisia nopeuksia samoissa olosuhteissa. Tätä sinä et tehnyt.

    En oikein vieläkään tiedä, mistä oikein kirjoitat. Kirjoitin vain siitä, että hyvissä olosuhteissa ylinopeudella ajaminen voi olla turvallisempaa kuin heikommissa olosuhteissa rajoitusnopeudella ajaminen. Tästä toki saa olla vapaasti eri mieltä.

    Toinen tärkeä asia on näkemyksesi rajoituksesta ohjeena. Huono se on vain, jos pidät rajoitusta tavoitenopeutena. Näin ei asia kuitenkaan ole, koska rajoitus kertoo suurimman sallitun nopeuden. Siihen kuuluu jousto, mutta vain kyltin lukemasta alaspäin.

    Omasta mielestäni olet tehnyt aivan käsittömättömän tulkinnan kirjoitusteni pohjalta. Se, etten kunnioita rajoituksia ja pyrin vain ajamaan tilanteeseen sopivaa nopeutta, pitää mun mielestä sisällään sen ajatuksen, että tilanteen niin vaatiessa ajetaan alle rajoitusten. En ymmärrä mistä olet saanut päähäsi jotain muuta.

    Millä tavalla nostan itseäni jalustalle?

    Vetoamalla keskustelun tason heikkouteen, vaikka kommenttisi on hyvin linjassa yleisen keskustelun tason kanssa.

    En minäkään kaikkia keskusteluja lue, mutta syy on aiheiden kiinnostavuudessa, ei muissa keskustelijoissa.

    Enhän minä ole väittänyt, että kirjoittaisiin yhtään laadukkaampia viestejä kuin kukaan tässä keskustelussa. Perusteesi väitteellesi oli epälooginen. Yleinen linja vetää kaikki mukaansa ja samaa turhaa jankuttamista nämä minunkin viestini ovat. Siksipä pysyttelenkin aika hyvin erossa näistä keskusteluista. Kun melkein vuoden tauon jälkeen luin tätä ketjua ja jopa kirjoitinkin vähän, niin eiköhän siellä heti joku ajatusten tonava ole kertomassa kuinka leikin liikenteessä. Tämä ei vain kiinnosta minua.

    Enkä mieleni syyttänyt keskustelijoita vaan keskustelua. Oletko sinä sitä mieltä, ettei kritiikkini näiden keskustelujen tasoa kohtaan ole missään suhteessa oikeutettua? Mitä mielenkiintoista, uutta tai oivaltavaa täällä on kirjoitettu vaikka viimeisen sadan viestin aikana?

  • NHB:

    Laki ei ole minun arvoasteikolla ylin ohjenuora.

    No tulihan se sieltä!

    NHB:

    Kun turvallisuutta ei vaaranneta, niin en näe mitään ongelmaa rikkoa esimerkiksi nopeusrajoitusta.

    Ylläreitähän sinulle ei tietenkään satu.

    Muuten tuo on yhtä viisaan kuuloista kuin ”jos pesee hampaitaan, ei tule reikiä”. Aika lailla Tonava -luokan ajatuksia…

    NHB:

    Moni diktaattori olisi jatkanut kansan ryöstämistä pidempään, jos lakia ei olisi rikottu.

    Jos siis olet johdonmukainen tuon ajatelmasi kanssa, suhteessa mitä sillä yleisesti tarkoitetaan, sehän sitten jatkuu näin: ”kun tarpeeksi ajetaan kovaa ja tarpeeksi moni, niin diktaattori joko teloitetaan, tai sitten tämä huomaa muuttua kiltiksi ja todeta, että ahaa, muutanpas lakia kansa tahdon mukaisesti.”

    Kumpaa veikkaat? Ja mitä luulet, toteutuuko vaikka kuinka veikkaisit?

    NHB:

    Suomalaisetkin ovat päässeet nauttimaan järjettömien lakien haitoista.

    ”Nyt kaikki joukolla vaan rikkomaan rajoja ylinopeuksia ajaen - joukkovoimalla saamme maailman paremmaksi” - niinkö?

    NHB:

    Kirjoitin vain siitä, että hyvissä olosuhteissa ylinopeudella ajaminen voi olla turvallisempaa kuin heikommissa olosuhteissa rajoitusnopeudella ajaminen.

    Onhan se mahdollista, kun ei tarkemmin määritellä lukemattomista eri olosuhdemahdollisuuksista mitään sen kummempaa. Ja taas unohdit mainita, että monissa olosuhteissa turvallisinta on pudottaa nopeus alle rajoituksen. Se on toki päivänselvyys, mutta jäi vain tunne, että kannattaa mainita…

    NHB:

    Se, etten kunnioita rajoituksia ja pyrin vain ajamaan tilanteeseen sopivaa nopeutta, pitää mun mielestä sisällään sen ajatuksen, että tilanteen niin vaatiessa ajetaan alle rajoitusten. En ymmärrä mistä olet saanut päähäsi jotain muuta.

    Niistä aiemmista vastineista sain minäkin aivan eri kuvan. Sinä kun jotenkin omituisesti valikoit näitä "itsestäänselvyyksiäsi", joten kuva asenteistasi ei vain täsmentynyt ilman, että Herbertin piti myös nyhtää tarkempaa vastausta.

    NHB:

    Enhän minä ole väittänyt, että kirjoittaisiin yhtään laadukkaampia viestejä kuin kukaan tässä keskustelussa.

    Ihan samasta syystä kuin edellä: jos olisit sanonut tuon samassa vastineessasi jo silloin ekalla kerralla, ei sinun enää tässä vaiheessa tarvitse tuollaista tunnustaa. Poimit taas ”itsestäänselvyyksiä” sinulle sopivasti huomaamatta, että viestisi saattaa värittyä tulkinnanvaraiseksi - vaikka ylimielisyydeksi muita kirjoittajia kohtaan – halusit tai et.

    NHB:

    Mitä mielenkiintoista, uutta tai oivaltavaa täällä on kirjoitettu vaikka viimeisen sadan viestin aikana?

    Ei varmaan yhtään mitään, mutta kummasti sinäkin täällä juupastelet ja epäistelet…

  • 100 km/h rajoitusalueella ei löydy niin pitkää tyhjää suoraa että voi rajoitinta vastaan ajavan rekan ohittaa ilman ylinopeutta kuin moottoritiellä.

  • NHB:

    Kun turvallisuutta ei vaaranneta, niin en näe mitään ongelmaa rikkoa esimerkiksi nopeusrajoitusta.

    On rajoituksilla muitakin tehtäviä kuin turvallisuus. Mutta millä varmistat sen, että rajoitusta rikkovilla on kyky harkita sopiva tilanne rajoituksen rikkomiseen? Eikö päivittäinen liikenne jo osoita, että kykyä ei läheskään kaikilla ole?

    Moni diktaattori olisi jatkanut kansan ryöstämistä pidempään, jos lakia ei olisi rikottu. Suomalaisetkin ovat päässeet nauttimaan järjettömien lakien haitoista.

    Nyt puhutaan liikennesäänöistä, eikä kansan ryöstämisestä. Toistaiseksi ylinopeuden käyttö on tuonut mukanaan nopeusvalvontaa, sakkojen korotuksia, alennettuja rajoituksia yms. mukavaa. Tätä kehitystä sinä ilmeisesti haluat tukea?

    En oikein vieläkään tiedä, mistä oikein kirjoitat. Kirjoitin vain siitä, että hyvissä olosuhteissa ylinopeudella ajaminen voi olla turvallisempaa kuin heikommissa olosuhteissa rajoitusnopeudella ajaminen. Tästä toki saa olla vapaasti eri mieltä.

    Sinä kirjoitit, että rajoitus on huono ohje, koska hyvissä olosuhteissa voi ajaa ylinopeutta turvallisemmin kuin huonoissa olosuhteissa rajoituksen mukaan.

    Kerrotko viimein, mikä tekee rajoituksesta tuolla perusteella huonon ohjeen?

    Se, etten kunnioita rajoituksia ja pyrin vain ajamaan tilanteeseen sopivaa nopeutta, pitää mun mielestä sisällään sen ajatuksen, että tilanteen niin vaatiessa ajetaan alle rajoitusten. En ymmärrä mistä olet saanut päähäsi jotain muuta.

    En minä ole sanonut, ettet ajaisi joskus alle rajoituksen. Sinä olet väittänyt rajoituksen olevan huono ohje kuljettajalle, koska hyvissä olosuhteissa voi olla turvallisempaa ajaa ylinopeutta kuin huonoissa olosuhteissa rajoituksen mukaan. Jotta yhtälö olisi pätevä, pitäisi luopua mahdollisuudesta joustaa nopeudessa riittävästi alaspäin kuten laki vaatii. Sinä et kuitenkaan tätä mahdollisuutta esimerkissäsi huomioinut, vaan puolustit laitonta ajotapa vetoamalla siihen, että toisaalla voi toimia vielä typerämmin.

    Joko ymmärrät, millaisen sammakon tulit päästäneeksi?

  • NHB:

    Ainakin toistaiseksi harkintakyvylläni on hienosti pärjätty liikenteessä. Ainoa kolarini tapahtui kauan sitten ja silloin ajoin tietoisesti selvästi alle rajoitusnopeuden, koska polttoaineen riittävyys seuraavalle huoltikselle oli tuolloin kriittinen tekijä. Tilanteessa olisi pitänyt ajaa varmaan kolmasosaa rajoituksesta, niin ehkä silloin kolarin olisi voinut välttää.

    Haluatko avata tapausta paremmin?

    Itsekin olen ajanut yhden kolarin. Se tapahtui 17 vuotta sitten nelikaistaisella kaupungin sisääntulotiellä. Rajoitus 50 km/h, nopeuteni n. 60 km/h. Hiljaisena aikana tieosuuden ainoa vastaantulija kääntyi ajosuunnassaan vasemmalle eli eteeni, enkä ehtinyt väistää tai pysäyttää.

    Olosuhteet olivat taatusti sellaiset, että jokainen ylinopeutta tarkoituksellisesti ajava olisi määritellyt 60 km/h nopeuden sopivaksi. Vilkkaammankin liikenteen aikana tuossa ajetaan edelleen herkästi 60-70 km/h nopeuksia. Veikkaan kuitenkin, että ajamalla rajoituksen mukaan olisin ehtinyt pysäyttää, koska jo nyt jarrutusjälkeni oli hyvän matkaa näkyvissä, joten törmäysnopeus oli alhainen. Matkoja en muista, mutta koska vastaantulija väitti minua syylliseksi, poliisit tarvittiin paikalle. He mittasivat jarrutusjäljet ja totesivat kertomukseni olevan uskottava. Syyttäjä totesi myöhemmin vastapuolen yksin syylliseksi. Tällä perusteella voisin pestä käteni osallisuudesta kolariin ja todeta, ettei mitään ollut tehtävissä. En sitä silti tee. On totta, että havaitsessani vastaantulijan kääntyvän eteeni ei mitään enää ollut tehtävissä, mutta olisin todennäköisesti voinut estää kolarin ajamalla hitaammin, vaikka vastapuoli tekikin karkeamman virheen laiminlyömällä väistämisvelvollisuuden.

    TeeCeen laatima taulukko nopeuden vaikutuksesta löytyy täältä:

    https://tekniikanmaailma.fi/keskustelu/t1070

  • Herbert:

    TeeCeen laatima taulukko nopeuden vaikutuksesta löytyy täältä:

    https://tekniikanmaailma.fi/keskustelu/t1070

    Reaktioaika 1,5 sekuntia. Sanomalehteäkö kuski lukee vai missä horrostilassa hän on?

    Tapahtumat vaaratilanteessa koostuvat kolmesta tekijästä: a) havahtumisesta, b) reagoimisesta, c) toiminnasta.

    Ylinopeutta ajava voi havahtua odotettavissa olevaan vaaratilanteeseen ja hidastaa nopeutta, jolloin hän ei enää aja ylinopeutta, ja vaaratilanne vältetään. Tällainen paikka on esimerkiksi risteysalue, jossa on muuta liikennettä. Se että ajaa tyhjällä suoralla ylinopeutta, ei pakota ajamaan ylinopeutta myös risteyksissä, jossa on muita autoja ja ihmisiä. Kun kuljettaja on havahtunut potentiaalisen vaaratilanteen olemassaoloon, hän on valmiudessa reagoida nopeasti, mikäli vaaratilanne kehittyy todelliseksi.

    Kun lähestyn risteysaluetta, tarkkailen sivuteiden liittymiä ja muita mahdollisia paikkoja, joista alueelle voi olla ajoneuvoja tai ihmisiä. Jos näen, että mistään suunnasta ei ole tulossa autoja, risteysalue on muutenkin täysin tyhjä, otan sen huomioon päättäessäni, mitä nopeutta ajan risteysalueen läpi. Erityisesti tarkkailen myös mahdollisia pysäköityjä vaaleita Ford Mondeo autoja. Jos sellainen näkyy, painan jarrua ja ajan risteysalueen läpi hyvin hitaasti.

    Jos kuljettajan katse on nopeusmittarissa, hänen kykynsä havaita maantiellä tapahtuvia asioita on heikompi kuin sellaisen kuljettajan, jonka katse on koko ajan maantiessä. Kokeilujeni mukaan nopeusrajoituksen noudattaminen – erityisesti, jos ajetaan lähellä marginaalia – edellyttää nopeusmittarin katsomista noin 15 sekunnin välein. Jos jokainen vilkaisu vie huomion pois aktiivisesta maantien tarkkailusta kahden sekunnin ajaksi (josta osa on sitä, kun silmät tarkentuvat ensiksi lähelle ja sitten uudestaan kauas), mittarin katsominen vie kuusi sekuntia minuutissa ja 360 sekuntia tunnissa. Jokaisen tunnin aikana kuljettajan huomio on siis kuuden minuutin ajan muussa kuin maantienäkymän aktiivisessa seuraamisessa.

  • SO2001:

    Jos kuljettajan katse on nopeusmittarissa, hänen kykynsä havaita maantiellä tapahtuvia asioita on heikompi kuin sellaisen kuljettajan, jonka katse on koko ajan maantiessä.

    Vakionopeudensäädin vähentää kivasti tarvetta tarkkailla nopeusmittaria. Sinun autoissasi sellaista ikivanhaa keksintöä ei ole tosin tainnut olla.

  • Herbert:

    On rajoituksilla muitakin tehtäviä kuin turvallisuus. Mutta millä varmistat sen, että rajoitusta rikkovilla on kyky harkita sopiva tilanne rajoituksen rikkomiseen? Eikö päivittäinen liikenne jo osoita, että kykyä ei läheskään kaikilla ole?

    Varmistan muiden rajoituksia rikkovien harkinnan toimimisen aivan samalla tavalla kuin sinä varmistat muiden rajoituksia rikkomattomien harkinnan toimimisen. Eli en siis varmista sitä millään tavalla.

    Nyt puhutaan liikennesäänöistä, eikä kansan ryöstämisestä. Toistaiseksi ylinopeuden käyttö on tuonut mukanaan nopeusvalvontaa, sakkojen korotuksia, alennettuja rajoituksia yms. mukavaa. Tätä kehitystä sinä ilmeisesti haluat tukea?

    Ja Tanskassa ylinopeuden käyttö toi korotetun rajoituksen ja motareille, jonka jälkeen turvallisuus ja liikenteen sujuvuus parani. Perinteinen byrokraatin linja on tiukentaa kieltoja ja nostaa veroja. Esimerkiksi alkoholilainsäädäntö ja tuoreet verotuksen kiristämiset osoittavat, että se ei välttämättä ole kovin toimiva tapa.

    Sinä kirjoitit, että rajoitus on huono ohje, koska hyvissä olosuhteissa voi ajaa ylinopeutta turvallisemmin kuin huonoissa olosuhteissa rajoituksen mukaan.

    Kerrotko viimein, mikä tekee rajoituksesta tuolla perusteella huonon ohjeen?

    Se, että rajoitus seuraa heikosti turvallisuusriskiä.

    Sinä olet väittänyt rajoituksen olevan huono ohje kuljettajalle, koska hyvissä olosuhteissa voi olla turvallisempaa ajaa ylinopeutta kuin huonoissa olosuhteissa rajoituksen mukaan. Jotta yhtälö olisi pätevä, pitäisi luopua mahdollisuudesta joustaa nopeudessa riittävästi alaspäin kuten laki vaatii.

    Joko ymmärrät, millaisen sammakon tulit päästäneeksi?

    En kyllä ymmärtänyt, eikä perustelusi vaikuta edelleenkään loogiselta. Mutta nyt ymmärrän sen, että olet yhdistellyt paria toisistaan irrallista lausetta ja lisäillyt väliin omia tulkintojasi, jolloin saat aikaiseksi oudon kuuloisen lopputuloksen. Jostain syystä sinun ja kumppanin argumentointi on kovin usein tällaista.

    Jotta perusteesi olisi looginen, niin rajoitusten pitäisi olla mitoitettu parhaisiin mahdollisiin olosuhteisiin ja liikenteen nopeus laskisi heti samaa tahtia olosuhteiden kanssa. Näinhän ei kuitenkaan ole, vaan sinun ajat sitä rajoitusnopeutta optimaalista paljon huonommissakin olosuhteissa ja sitten vasta jonkin rajan jälkeen tiputat vauhtiasi. Nopeus ei siis seuraa olosuhteita, eikä laki ja sen valvonta ota siihen mitään kantaa.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit