TM:n ote polkupyöriin liittyvissä artikkeleissa on mielestäni ollut loistava. Pyörätesteissä ei haeta absoluuttista (eli toimittajan näkemystä vastaavaa) totuutta, johon tarjotaan mahdollisuutta painottaa pisteet omalla tavalla. Sen sijaan ymmärretään käyttäjien erilaiset mieltymykset ja tarpeet ja lähestytään asiaa se huomioiden. Mielenkiinnolla odottelenkin, millainen testi tänä keväänä julkaistaan.
Erinomainen artikkeli työmatkapyöräilystä löytyy TM:n numerosta 18/2007: Työmatkasta voi tehdä ympärivuotista kuntoilua - Pyöräilyä aikuisten oikeesti.
Kevään kynnyksellä TM voisi kuluttajaa palvellakseen lukemattomien auto- ja moottoripyörähuoltojen lisäksi testata polkupyörän keväthuollot. Pahoin pelkään, että sielläkin usein ollaan vain huoltavinaan pyöriä.
Mainitsin kahvipöydässä ensi viikon pyöräilykampanjasta. Yhdellä normaalikuntoisella kaverilla on vajaan 10 kilsan työmatka, eikä autoa tarvita töissä kuin satunnaisesti. Silti hän ajaa matkat autolla. Tämän jälkeen toinen alkoi naureskella omalle mahdollisuudelle pyöräilyyn, kun matkaa on reilut 20 km.
Minusta noista pitempikin matka on kuljettavissa, jos ei päivittäin niin ainakin säätilasta ja muista muuttujista riippuen 1-4 päivänä viikossa. Ainakin silloin, kun ei tarvitse koukata päiväkodin kautta.
Pientä herättelyä vaihtoehdosta istahtaa aamuisin omaan autoon:
Sähköavusteiset eivät taida olla vaihtoehtona. Sellainen voisi olla ideaalinen vähän pidemmille työmatkoille: mennään sähköavusteisesti käymättä suihkun kautta ja kotimatkalla vähän kuntoillaan.
Tietysti jos voi siirtää aamusuihkun työpaikalle, niin aina parempi.
Herbert: Mainitsin kahvipöydässä ensi viikon pyöräilykampanjasta. Yhdellä normaalikuntoisella kaverilla on vajaan 10 kilsan työmatka, eikä autoa tarvita töissä kuin satunnaisesti. Silti hän ajaa matkat autolla. Tämän jälkeen toinen alkoi naureskella omalle mahdollisuudelle pyöräilyyn, kun matkaa on reilut 20 km.
Noin se ihmisen mieli toimii. Jos ei johda itseään tietoisesti johonkin suuntaan, valitsee lyhyellä tähtäimellä mukavimmat vaihtoehdot. Motivaatio työmatkapyöräilyn kaltaisen työläältä tuntuvan asian aloittamiseen ei putkahda tyhjästä, siihen pitää tietoisesti motivoida itsensä.
Täytyy myös muistaa että vaikka työmatkapyöräily onkin monen, myös minun, mielestä hyvä tapa huolehtia terveydestään, sen ei tarvitse olla sitä kaikkien mielestä. Menköön vaikka äijäbalettiin, pääasia että teettää kropallaan säännöllisesti JOTAIN raskasta.
Paitsi tietysti siinä tapauksessa että haluaakin elää raihnaisessa ja heikossa kehossa. Yleensä tätä ei haluta, vaikka sivusta katsoen siltä näyttääkin. Ihmisen mielenliikkeiden seuraaminen on hyvin kiinnostavaa, omat mukaan lukien.
Herbert: Minusta noista pitempikin matka on kuljettavissa, jos ei päivittäin niin ainakin säätilasta ja muista muuttujista riippuen 1-4 päivänä viikossa. Ainakin silloin, kun ei tarvitse koukata päiväkodin kautta.
Olen samaa mieltä. Tuollainen reilut 20 km ei vielä ole paha, matkaa oleellisempia tekijöitä ovat nopeus, tiet, kelit ja ajokertojen tiheys. Koko paketti kannattaa rakentaa sellaiseksi että oikein odottaa seuraavaa pyöräilykertaa. On kokonaan yksilöstä kiinni mitä se hänen kohdallaan tarkoittaa.
Itselläni alkaa ilmetä motivaatio-ongelmia jos pidän liian kovaa vauhtia tai jos ajan fillarilla töihin joka päivä, mutta sääolot eivät näytä juurikaan vaikuttavan. Aina silloin tällöin on mukavaa ottaa kaikki irti, mutta jos sen tekee kaksi kertaa peräkkäin, kolmatta pyöräilykertaa ei enää odota innolla. Ja hyvä fiilis on pakko pitää yllä jos aikoo jatkaa tätä vielä kymmeniä vuosia. Tässä kuten muussakin oman motivaation ylläpito on kaiken A ja O, ilman sitä laiskuus ja mukavuudenhalu voittavat.
Täytyy myös muistaa että vaikka työmatkapyöräily onkin monen, myös minun, mielestä hyvä tapa huolehtia terveydestään, sen ei tarvitse olla sitä kaikkien mielestä. Menköön vaikka äijäbalettiin, pääasia että teettää kropallaan säännöllisesti JOTAIN raskasta.
Terveysvaikutukset ovat yhteiskunnallisestikin merkittävä asia, mutta silti tärkein syy työmatkapyöräilyn lisäämiseen on minusta turhan autoilun vähentäminen.
En edes haaveile maailmasta, jossa kaikki ajaisivat kaikki mahdolliset matkat pyörällä ja autolla vain ne, joita ei pyörällä käytännössä ole mahdollista ajaa. Minäkään en tuohon pysty, vaikka siihen suuntaan pyrinkin. Hyvä tavoite on kuitenkin pyöräilyn lisääminen ja auton käytön vähentäminen nykytilaan verrattuna. Muutoksen suuruudesta voi yrittää arvioida, kuinka hyvin tavoite on onnistunut. Itsestään ei kuitenkaan mitään tapahdu, vaan herättelyä tarvitaan. Tekniikan maailman lukijoita voisi saada aktivoitua korostamalla tämän hetken liikuntamuotia, jossa palataan liikunnallisesti perusasioihin, mutta suoritusta seurataan ja analysoidaan mitä erikoisemmilla teknisillä laitteilla, kuten rannetietokoneilla ja muilla mittareilla.
Ottamatta kantaa Aleksanterin tai Villen poliittisiin saavutuksiin, pyöräilyn korostuminen imagossa on loistava asia. Sipiläkin kunnostautui tässä maattuaan ensin sairaalassa.
On hienoa, että mustalle Audille tai Mersulle näytetään olevan vaihtoehtojakin.
Hyvät keksinnöt ovat yksinkertaisia. Amerikan mantereella olen nähnyt paikallisbusseissa bussin keulaan kiinnitettyjä fillaritelineitä, joissa kulkee kerrallaan 4-5 pyörää. Tällaisella järjestelyllä kynnys fillarin käyttöön alenee jo merkittävästi, kun osan matkaa voi halutessaan taittaa bussilla.
Suomessahan tällainen ei varmaan olisi mahdollista, joku aluehallintovirasto sen varmasti kieltäisi heti.
Samoin Saksassa fillarien kuskaaminen junissa on aivan normaali käytäntö. Meillä ei VR:llä onnistu käytännössä mitenkään järkevästi.
Onkin tosiaan erikoista, että autojen kohdalla ajatus eri kulkuveuvoilla tehtävästä matkasta on jo olemassa (liityntäparkki), mutta polkupyöriä ajatellen sitä ei ole osattu jalostaa toimivaksi kokonaisuudeksi. Itse en ainakaan pidä ajatuksesta pyörän jättämisestä pysäkille tai liityntäpysäköintialueelle. Juna tai linja-auto ei kuitenkaan vie perille saakka. Lisäksi riski pyörän varastamisesta on iso hyvälläkin lukituksella.
Yle ihmettelee, kun Autoliitto "on Helsingissä samoilla linjoilla pyöräilijöiden kanssa. Onko kaikki nyt nähty?"
Ei ole. Toimittajalta unohtui kokonaan se, mitä Autoliitto oikeasti tavoittelee. Autoliitto on julkaissut Helsingin kaupunginhallitukselle osoitetun lausunnon Helsingin liikkumisen kehittämisohjelman luonnoksesta. Siinä toki esitetään pyöräilyn erottamista jalankulusta, mikä kiistatta on hyvä asia. Pelin henki tulee kuitenkin selväksi, kun lukee hiukan pitemmälle:
Jalankulkijoiden turvallisuutta tulee lisätä polkupyöräteiden ja jalankulkuväylien risteyksissä. Keinoina olisivat polkupyörätien päällystäminen vauhtia luonnollisella tavalla hidastavalla kivetyksellä (nupukiveys) tai pienellä töyssyllä ennen jalankulkuväylää.
Pyöräilyn sujuvuutta ja siten houkuttelevuutta jalankulun tai yksityisautoilun vaihtoehtona halutaan siis itse asiassa rajoittaa, koska kuten seuraavasta huomataan, tilaa ei pyörille haluta antaa:
Polkupyöräilyn edellytysten parantaminen halutaan mitä ilmeisimmin saada liikkumisen kehittämisohjelmassa keskeiseen rooliin. Näyttää siltä, että pyöräilylle on tarkoitus ohjata aikaisempaa enemmän resursseja ja antaa lisää katutilaa moottoriajoneuvoliikenteen kustannuksella. Tämä ei Helsingin olosuhteissa (talvi, sadeilmat ym.) ole tilan ja resurssien järkevää käyttöä. Pyöräilyä on vaikea nähdä omana kulkumuotonaan, mikä vastaisi joka päivä jostain määrätystä osuudesta liikenteessä.
Helsingissä tila on rajallinen resurssi, joten luonnollisesti jollekin liikenteen muodolle tarjottu parannus on pois joltain toiselta. Autoliittoa toki surettaa se, että yksityisautoilun edellytyksiä aiotaan heikentää, mutta jyrkästi eri mieltä olen siitä, etteikö pyöräilyn edistäminen olisi järkevää tilan ja resurssien käyttöä. Ne ongelmat, joita Helsingin liikenteessä yritetään ratkoa, johtuvat yksityisautoilun määrästä. Kaupan päälle tulee ulkomaisen fossiilisen polttoaineen käytön vaikutukset kauppataseeseen ja ihmisten fyysiseen kuntoon. Vaikeudet nähdä pyöräilyä omana kulkumuotonaan on puhtaasti Autoliiton oma ongelma, jota ei pidä yrittää ulkoistaa Helsingin kaupungille. Hassua on se, että Merilinnan ollessa TM:n päätoimittajana lehti kirjoitti aivan eri sävyyn pyöräilyn mahdollisuuksista kuin mitä saman kaverin vetämä Autoliitto kirjoittaa. Kannattaa lukaista TM:n artikkeli, jonka linkitin tähän keskusteluun 24.2.2014.
Luonnoksen laatijoilta näyttää lähes kokonaan unohtuneen niiden ihmisten liikkumistarpeet, jotka eivät pyöräile, eivät pysty kävelemään pitkiä matkoja tai käyttämään joukkoliikennettä.
Tämä on suoraa seurausta Autoliiton näköalattomuudesta, ei luonnoksen laatijoiden unohdus. Kun yksityisautoilijat saadaan vaihtamaan auto pyörään, jalankulkuun tai julkiseen liikenteeseen, paranee jäljelle jääneiden yksityisautoilijoiden asema ilman tarvetta investoida varsinaisesti yksityisautoiluun. Niin automiehenä kuin Merilinnakin itseään pitää, vääntäytymällä auton pehmeältä penkiltä pyörän selkään huomataan autojonon lyhentyneen heti yhdellä autolla. Moniko sellainen, joka ei kuljeta lapsiaan päiväkotiin, mutta kulkee säännöllisiä enintään n. 20 km/suunta työmatkoja tunnustaa olevansa kykenemätön tähän? Jos suoritus ei ole ylivoimainen asia, miksi tämä vaihtoehto ei voisi olla osa helsinkiläistä liikennettä?
Luonnoksessa käytetään paljon laatusanoja kuten ekologinen, kestävä liikennemuoto ja joukkoliikenne perusteluna ehdotetuille ratkaisuille. Luonnoksesta kuitenkin puuttuvat määritelmät ja laskentatavat siitä, mitkä kriteerit jonkin liikennemuodon tai ratkaisun on täytettävä, jotta sitä voitaisiin kutsua joillakin edellä mainituista laatusanoista.
Tuostakin tulee ongelma, kun tiedostetaan autoilun ongelmat ko. laatusanoihin liittyen, mutta ei olla valmiita hyväksymään niiden ratkaisua ongelman aiheuttajaa vähentämällä. Puhutaan vain jostain valistuksesta kitkarenkaiden käytön suhteen liikennemelun vähentäjänä tai muuta vastuutonta sanahelinää. Tämäkin on täysin Autoliiton ongelma, jonka vain Autoliitto voi ratkaista. Kansa ei ole niin tyhmää, etteikö Autoliiton uskottavuus paranisi, jos tosiasiat tunnustettaisiin. Helsinki on niin vihreä, ettei vanhakantainen yhden asian politiikka siellä mene läpi yksityisautoilun edunvalvonnassa. Itse en tällä hetkellä suostu edes harkitsemaan Autoliiton jäsenyyttä. Jäsenhankkijat puhelimessa yrittävät houkutella jollain alennuksilla vakuutuksista ja muilla eduilla, jotka jokainen saa pyytämättäkin, mutta kyvystä hoitaa järjestön ydintehtäviä ei haluta keskustella.
Ylen jutussa olleessa linkissä samoin kuin lausunnossakin halutaan puututtavan jalkakäytävillä pyöräileviin. Huoli on aiheellinen, mutta vastavuoroisesti täytyisi puuttua myös jalankulkijoihin, jotka kävelevät pyörille varatuilla osuuksilla. Laki tosin ei jalankulkijoille vastuuta juurikaan anna, mutta toimivan liikenteen edellytys eri kulkumuotojen pysyminen omilla linjoillaan on.
Miksi Autoliitto jatkaa TM:ssä pyöräilynvastaista kampanjaansa? Miksi TM:n liikenteessä-palstalla ei pohdita sitä, miksi Nordensköldin kadun pyöräkaistojen käyttöaste on alhainen ja miten se saataisiin nousuun? Onko ihan oikeasti niin paljon kestävämpi ratkaisu ajaa yksityisautoilun edellytysten parantamista Helsingissä kuin yrittää korvata yksityisautoilua pyöräilyllä?
Omassa pyörässäni ei ole valoa. En ole edes tarvinnut koko fillaria moneen vuoteen, että en osaa niistä enempää sanoa...
Niin, yksityisauton omistaja yleensä pärjää ilman fillaria. Vai voisiko asian ehkä sittenkin ajatella vielä uudestaan? Kenties jopa niin, että mitkä kaikki matkat ovat sellaisia, jotka voisi hoitaa pyörällä ja joihin ei tarvitse autoa. Veikkaan, ettei Suomesta löydy montaakaan henkilöä, jolle pyörä ei olisi tarpeellinen kulkuneuvo. Näin siis, jos ajatellaan asiaa laiskasta oman auton penkille istahtamisen turruttamasta ajattelutavasta poiketen.
Joskus kannattaa kyseenalaistaa omia ajatuksia ja tarkastella asioita eri suunnista. Muuten on vaarana se, että alkaa uskoa aivan hulluja juttuja.
Aika kategorista lausua yhtenä totuutena että pyörällä pääsee. Jos minun pitää päiväseltään heittää työkeikka 70 km:n päähän ja toinen 20 km:n päähän, työnantaja ei takuulla tykkää jos sanon että menenkin ekosyistä pyörällä...
Minä en missään vaiheessa ole väittänyt, että polkupyörällä voisi hoitaa kaikki ne matkat, joita nyt hoidetaan autolla. Olen korostanut sitä, että meillä on valtava potentiaali hoitaa nykyistä suurempi osa matkoista pyörällä auton sijaan. Mutta jos ei halua ajatella asioita uusiksi ja muuttaa tapojansa, on varsin helppo keksiä useita syitä, miksi täytyy hoitaa liikkuminen jatkossakin vain autolla.
Onko kaikki sinun ajamasi matkat tarpeellista hoitaa autolla? Vai voisiko ajatella niin, että käytät autoa myös tarpeettomasti, koska voisit hoitaa osan matkoista pyörällä? Rajataan tässä vaiheessa heti käsittelystä ulos nuo työkeikat, jotka periaatteessa voisi ajaa pyörällä, mutta aikaa 90 kilsan matkaan menisi 3-4 h enemmän kuin autolla eli ei ole järkevää. Otetaan kuitenkin huomioon, että olosuhteet Suomessa eivät käytännössä ole este ympärivuotiselle pyöräilylle joitain poikkeuksia lukuunottamatta. Ellei sitä usko, kannattaa avata silmänsä ja katsoa, kuinka lähes jokaisena päivänä ympäri vuoden näkee pyöriä liikenteessä.
Olen ajanut lähes 30 vuotta samaa työmatkaa. Vasta viime vuonna keksin ajaa matkan polkupyörällä. Ensimmäisellä kerralla en ollut varma miten 20 km:n matka taittuu. Sain matkan tehtyä. Pienen onnenkantamoisen seurauksena sain uuden polkupyörän. Ja jäin työmatkapyöräilyyn saman tien koukkuun.
Ajan tosin vain hyvällä säällä. Tänä vuonna viimeisen kerran polkaisin töihin lokakuun puolella. Matkasta 7 km on soratietä, jota ei ole mukava kura-aikaan ajaa. Mutta olen tyytyväinen, kun tämän vuoden puolella tuli yli 50 kertaa työmatka ajettua polkien. Aika moinen säästö bensoissa. Säästö tosin kului moninkertaisesti, kun ostin tänä vuonna uuden huippukevyen maantiepyörän. Mutta ajamisen fiilis on todella hieno. Varsinkin aamuisin auringon noustessa on matkanteko nautinnollista.
En ole himoliikkuja. Siksipä juuri työmatkapyöräily sopii minulle hyvin. Ei tarvitse erikseen lähteä mihinkään. 20 km:n matka taittuu kolmessa vartissa. Näin kuntoiluun ei kulu oikeastaan yhtään ylimääräistä aikaa. Autonkin kanssa tuohon matkaan suttaantuu 20 minuuttia. Ylimääräistä aikaa/vaivaa menee tosin vaatteiden vaihtoon ja suihkussa käyntiin. Olen aika kova hikoamaan. Onneksi työpaikallakin on suihkumahdollisuus.
Fillarikärpänen puraisi kuitenkin sen verran lujaa, että tuli tehtyä vähän pidempiäkin lenkkejä. Reilu puolet kesän ajomäärästä tuli työmatkoista. Talvikauden ajan autolla. Pyöräily maistuu sitten taas makealta keväällä.
En ole himoliikkuja. Siksipä juuri työmatkapyöräily sopii minulle hyvin. Ei tarvitse erikseen lähteä mihinkään. 20 km:n matka taittuu kolmessa vartissa.
Jos olisin ostanut huippukevyen maantiepyörän ja ajanut sillä 40 kilometriä päivässä ja vuoden kuluessa jo yli 2000 kilometriä niin kovaa, että joka etapin jälkeen on käytävä suihkussa, pitäisin kyllä itseäni jo himoliikkujana. En tiedä, mitä muut ajattelisivat.
Kukin mittaa asioita omalla mittarillaan. Minun mittareissani polkupyörän kilometrejä ei ole kertynyt koskaan neljääkymmentä yhden päivän aikana. Pari kertaa olen ajanut reilun 30 kilometrin lenkin - siis pari kertaa elämässäni. Edes armeijassa en joutunut polkupyörämarsseille, koska olin huoltopuolella.
Täytyy myöntää, että pyöräily on jäänyt todella vähiin viime aikoina ja viime vuosina. 1980-luvun Helkamani alkaa olla jo vähän rupsahtanut, enkä jaksa kunnostaa sitä. On se nyt vielä juuri ja juuri ajokuntoinen.
Pyöräilyssä on se ongelma, että se on toisinaan kylmää ja märkää puuhaa. Ja jos ei pyörässä ole nastarenkaita (en tiedä, auttavatko edes ne), on ihme jos selviää talven yli kaatumatta vähintään kerran. Ajoin aikoinaan koulumatkat pyörällä läpi vuoden, joten tiedän kyllä millaista on polkea vastatuuleen, kun mittari näyttää miinus 20 astetta. Matka ei ollut pitkä, mutta vauhti oli sitäkin kovempi, koska tuli lähdettyä aina vähän liian myöhään.
Jos kärsii allergioista - niin kuin puolet suomalaisista taitaa nykyään jo kärsiä - (heinänuha ym.), pyöräileminen tiettynä aikana vuodesta on itsemurhaa. Jo kilometrin matka riittää tekemään oireet inhottaviksi. Jos kauppareissulta palaa aivastellen ja silmät kutisten, seuraavalla kerralla harkitsee ehkä taas autoa.
Ollessani aikoinaan Englannissa vuokrasin sieltä kolmeksi kuukaudeksi polkupyörän, jolla huristelin joka aamu ja iltapäivä ja monesti illallakin muutaman kilometrin säässä kuin säässä.
Pyörissä on oma mielenkiintonsa teknisinä välineinä. Ne ovat riittävän yksinkertaisia harrastajankin kohteiksi, ja niitä voi värkätä pienissä tiloissa.
Olen suunnitellut, että aloitan yhden tai useamman polkupyörän kunnostamisen lähiaikoina. Ajattelin ottaa ensimmäiseksi kohteeksi Crescent -polkupyörän mallia 1967. Käytän siitä alkuperäisen rungon (koska juuri muita osia ei taida olla jäljellä ) ja kiinnitän siihen osia Nopsa -merkkisestä pyörästä, jonka siskoni oli saanut naapuriltaan ja heittänyt pois, kun siihen oli tullut vikaa. Crescentissä on vielä runko alkuperäisessä maalissa ja saa ollakin. Se on tämän tyyppinen (en muista, onko etuosa noin keltainen - pyörä on nyt toisella paikkakunnalla).
Muitakin aihioita ja osia on, kun vain saisi innostettua itsensä tarttumaan toimeen. Projektit tahtovat hyytyä, kuten kävi tälle hankkeelle. Aion kyllä tehdä sen loppuun, vaikka muutamaan vuoteen ei ole tapahtunut mitään. Jos käyttäisin tähän nopsan osia, pyörä olisi ajokunnossa tunnin päästä. Mutta se ei ole tämän projektin idea. Ehkä teen tämän ennen kuin aloitan Crescent-projektin.
Pyöräilyssä on se ongelma, että se on toisinaan kylmää ja märkää puuhaa.
Ajoin kaksi viikkoa sitten laittamaan mökkiä talvikuntoon. Menomatkalla suunnilleen puolivälissä eli 10-15 km:n kohdalla alkoi sataa, jonka takia ajattelin kääntyä takaisin. Jatkoin kuitenkin matkaa silläkin uhalla, että palellutan itseni. Noin ei kuitenkaan käynyt, koska pukeutuminen oli onnistunut. Ilman lämpötila oli muutaman asteen plussalla, päällä ohut kerrasto ja hiihtopuku. Kengissä oli ohuet neopreenisuojat ja mukana varahanskat. Se riitti pitämään lämpimänä myös mökillä, jossa mm. tyhjensin saunasta vedet ja laitoin piipun päälle hatun. Paluumatkallakin satoi, mutta perillä oli samantekevää, olinko kastunut sateesta vai hiestä.
Tarinan opetus on se, että märkä, kylmästä puhumattakaan, ei ole ongelma, kun siihen varustautuu oikein. Tietenkään ilman suihkua tuollaisesta retkestä ei selviä, mutta jos oikeasti haluaa liikkua ja korvata samalla autolla ajamista, yllättävän helposti löytyy ratkaisu, joka ei todellisuudessa arkea haittaa. Tuokin tapahtui viikonloppuna, jolloin ei ollut kiire mihinkään. Työmatkapyöräilijä käy suihkussa työpaikalla ja saa paljon paremman startin päiväänsä kuin autolla matkan ajanut. Kotona taas täytyy käydä suikussa, mutta eipähän tarvitse enää illalla ajaa autolla kuntosalille.
Ja jos ei pyörässä ole nastarenkaita (en tiedä, auttavatko edes ne), on ihme jos selviää talven yli kaatumatta vähintään kerran.
Minulla on nastat, joten tiedän niiden olevan uskomattoman hyvät. Valikoimaa löytyy n. 100 nastasta 400 nastaan ja jo pieninkin määrä tarjoaa mielestäni riittävästi pitoa. Usko loppuu ennen kuin pito. Vierintävastus hiukan kasvaa kevyesti rullaaviin kesärenkaisiin verrattuna, mutta ei niin paljon, että se harmittaisi. Ja jos ei pidä huolta rangaspaineista, vaan ajelee vajailla renkailla, vastus kesälläkin on isompi kuin nastoilla normaalipaineilla.
Pyörissä on oma mielenkiintonsa teknisinä välineinä. Ne ovat riittävän yksinkertaisia harrastajankin kohteiksi, ja niitä voi värkätä pienissä tiloissa.
Totta. Ihan samalla tavalla niiden entisöintiin, rakenteluun tai muuhun harrastamiseen voi jäädä koukkuun kuin autojen tai moottoripyörienkin kohdalla. Kustannukset vain pysyy helpommin kurissa. Itse tosin en tuollaista harrasta, vaan keskityn ajamiseen tavanomaista varustelua lukuunottamatta tehtaiden tarjontaan.
Itselle yksi kiusallisimpia säitä pyöräilyyn on tarjolla juuri nyt. Kosteutta, pimeää ja tuulta. Silmälaseihin tiivistyvät vesipisarat ja niistä heijastuvat autojen valot sekä silmät vuotamaan saava viima ei houkuttanut tänäänkään lähtemään fillarin selkään vaan jouduin käyttämään bussia.
Auton yksi kiusallisimmista piirteistä on sen vaatima pysäköintitila. Todellinen riesa monessa vähän pienemmässäkin kaupungissa ja usein myös kallista. Jos pärjää ilman autoa säästyy monelta vaivalta tässäkin mielessä.
Luulen, että ihmiset ovat myös aika huonoja laskemaan / eivät halua laskea autoilun todellisia kuluja. Kyllä se vaan käsittämättömän paljon rahaa kuluttaa. Fillarilla liikkuva saa terveysliikunnan lisäksi melkoisen säästön.
Itselläni ainakin on suhtautuminen autoon muuttunut kun olen käyttänyt enemmän polkupyörää. Auto ei enää olekaan niin tärkeä ja sen kuluihin ja sen aiheuttamaan vaivaan suhtautuu paljon kriittisemmin. Siitä huolimatta, että edelleen on pakko käyttää melko paljon autoa.
Tiedä sitten olisiko seuraava pohdinta ja konsultaatiopyyntö sopinut paremmin jonkin muun otsikon alle, mutta tässäpä tulee:
Uuden polkupyörän hankkiminen ajankohtaista sillä joku lainasi luvatta pyöräni puolisen vuotta sitten ja loppuviimein pyörä löytyikin paikallisen kapakan läheisyydestä. Valitettavasti väliaikainen käyttäjä ei ollut pyörää "yllättäen" kunnioittanut ja kunto on sitä luokkaa, että on kiikun-kaakun onko korjaaminen järkevää.
Kävin kokeilemassa mm. Madisonin Monzaa 330€ sekä Helkaman Jääkäriä 650€. Jääkäri tuntui mielekkäämmältä, mutta hinta jaksaa kauhistuttaa. Olisinkin kysellyt kokemuksia tai vinkkejä varteen otettavasta vaihtoehdosta peruspyöräksi joka olisi pitempi aikainen ratkaisu. Pyörän avulla olisi tarkoitus harjoittaa pieni muotoista hyötyliikuntaa arjen keskellä eli ainakin alkuun matkat tulevat olemaan 5-10km. Kiitos jo etukäteen mielipiteistä ja vinkeistä!
Tekniikan Maailma on viime vuosina testannut useita erityyppisiä ja hintaisia pyöriä. Minusta kannattaa lukaista noita läpi vaikka ei 1500 euron maasturia olisikaan ostamassa. Tuolloin saa jonkinlaisen yleiskuvan markkinoista sekä pyörin ominaisuuksista. Ainakin valinta menee huomattavasti vaikeammaksi, kun tulee vastaan enemmän huomioitavia asioita.
Pitkän tähtäimen ratkaisua itse en hakisi 330 euron pyörästä. Tuon hintaluokan pyöristäkin on varsin hyödyllistä tietoa tarjoava testinsä muutaman vuoden takaa. Tosin jos Jääkärin hinta kauhistuttaa, laadukasta ja käyttötarkoitusta vastaavaa pyörää on vaikea löytää. Ja kun Jääkäristä ei tuon tarkempia tietoja valmistaja ilmoita, vahva epäilys sen hinta/laatu-suhteestakin on olemassa. Ihan vain vertailun vuoksi ilman minkäänlaista suositusta sinun tarpeitasi vastaavasta mallista, heitän ilmaan ylihintaisten Tunturien ja Helkamien rinnalle samalla hinnalla saatavasta pyörästä tällaisen esimerkin:
Vaikka toisin voisi kuvitella, halpoja peruspyöriä varastetaan eniten vaikka kalliiden maasturien varkauksista eniten puhutaan. Syy on luultavasti heikossa lukituksessa ja huolettomassa käytössä. Oma osuutensa on nuorison Jopo-villityksellä. Vaatimustasoasi tuntematta ainakin järeä lukko + irtovaijeri on luultavasti tarpeellinen hankinta, jos joudut pyörääsi ulkona säilyttämään.
Poski-Lälläri tuskin enää kaipaa neuvoja pyörän valintaan. Yleisesti ottaen kuitenkin on mahdotonta ottaa kantaa, jos käyttäjän vaatimuksia pyörän ominaisuuksille ei määritellä. Toisekseen 300 eurolla on sattumankauppaa saada käyttökelpoinen pyörä, kuten TM:n tekemästä 300 euron pyörien testistä tiedämme. Mielestäni pitempiaikainen ratkaisu maksaa vajaan tonnin ja siitä ylöspäin. Sen lisäksi, että pyörä on riittävän laadukasta tekoa, sen ominaisuudet takaavat mielekästä liikkumista myös kymmenkertaisilla matkojen pituuksilla, mitä Poski-Lälläri esittää. Pyörä on joka tapauksessa niin kallis, ettei minulla ainakaan ole varaa ostaa enintään 10 kilsan matkoihin soveltuvaa ajoneuvoa.
Uusimmassa lehdessä (20/15) otettiin kantaa pyöräilyyn kahdessa paikassa. Pääkirjoituksessa oli asiaa. Sen tiimoilta heräsi ajatus, että kun TM:llä on osaamista valojen mittausten suhteen, valottomuus ei ole ainoa aiheeseen liittyvä ongelma. Ledit ovat mahdollistaneet valotehon kasvamisen huikeaksi ja koska vain harvoissa lampuissa on häikäisyä estetty kuten autoissa, valokeilan pystysuuntaisen jakauman mittaaminen toisi kiinnostavaa tietoa laadukasta valaisinta etsivälle. Esim. Fenix lupaa jonkinlaista valokeilan ohjausta, mutta onko se riittävää ja millaisella teholla/suuntauksella vastaantulijat ei häikäisty. Saksassa on jokin standardi, jolla valaisimia hyväksytään pyöräkäyttöön. Ovatko tuon mukaan toteutetut valaisimet oikeasti hyviä?
Pyöräilyvastaisen Autoliiton äänitorvena toimiva Martti Merilinna saisi puolestani perustella sivun 48 väitteitään hieman tarkemmin. Vaihtoehtona on olla kirjoittamatta asioista, jotka on määritelty uhkaksi omassa intressiryhmässä. Lehdeltä on asiatonta kirjoittaa epämääräisiä heittoja kypärävastaisuudesta, koska pyöräilyjärjestöt ainakaan Suomessa ei suhtaudu nihkeästi kypärän käyttöön. Sen sijaan järjestöt vastustavat kypäräpakon tuomista lakiin, koska maailmalla on useita varoittavia esimerkkejä aiheesta. Suomessa on tarkoitus lisätä pyöräilyn kulkutapaosuutta lyhyillä matkoilla, joten pyöräilyä tulee edistää. Kypäräpakko sotii tätä tavoitetta vastaan. Nykyisen lain perusteluissa todetaan tämä asia, eikä mikään ole sen suhteen muuttunut. Ehjää ei pidä korjata.
Marttihan oikein innostui kirjoittamaan pyöräilystä uusimmassa lehdessä, liekö provosoitunut kommenteistani. Niin tai näin, hauskaa jos aiheesta syntyy keskustelua.
Kääntyvän ajoneuvon väistämisvelvollisuuden riippuvuus kevyenliikenteen väylän etäisyydestä ajoratojen risteykseen on aina valitettavan mielenkiintoinen kysymys. Kun juristin koulutuksella ja palkkauksella päätökseen tarvitaan kolmen oikeusasteen suorittama arvonta, miten tavallinen tienkäyttäjä sen hetkisessä liikennetilanteessa voi asiassa oikein toimia. Tai miten liikennesuunittelija voi piirtää risteyksen, jonka lainmukaista ajojärjestystä ei itsekään tiedä.
Toinen juttu, jossa todetaan moottoriajoneuvon ja kevyenliikenteen välisen törmäyksen syynä olevan useimmiten kuljettajan havaintovirhe, kaipaa tarkennusta. En tiedä, mihin tilastoon tieto perustuu, mutta kun polkupyöräkin on ajoneuvo, jolla on kuljettaja, en hetkeäkään epäile tiedon paikkaansa pitävyyttä. Sen sijaan Ylen julkaiseman uutisen mukaan pyöräilijän ja autoilijan välisissä törmäyksissä on autoilija on syyllinen kahdessa tapauksessa kolmesta. Kuulostaa uskottavalta, että noissa on yleensä kyse havaintovirheestä.
Pieni muistutus siitä, mihin suuntaan ollaan menossa:
Ihmiskunta on suurhankkeen edessä: Esimerkiksi kotitalouksien, autojen, tehtaiden ja voimalaitosten ilmastopäästöt pitää nollata muutamassa vuosikymmenessä.
Kivuttomasti tavoitetta ei saavuteta. Henkilökohtaisella tasolla tuska lievenee, jos vapaaehtoisesti hakee vaihtoehtoja vanhoille tottumuksille. Nunchakun porrasvakio ei toimi tässäkään tapauksessa eli jostain pitää aloittaa, vaikka ongelma ei sillä vielä kokonaan poistuisikaan. Ja Autoliiton kommentit, joissa kiistetään pyöräilyn mahdollisuudet olla merkittävä osa helsinkiläistä liikennettä, kääntyy onneksi hyvin nopeasti itseään vastaan.
Herbert: ”Ihmiskunta on suurhankkeen edessä: Esimerkiksi kotitalouksien, autojen, tehtaiden ja voimalaitosten ilmastopäästöt pitää nollata muutamassa vuosikymmenessä.
Minusta on tuntunut kuin minulta olisi jäänyt tajuamatta joku tärkeä asia, jonka melkein kaikki muut ovat hoksanneet. Normaalielämässä kukaan ei vaikuta olevan huolissaan edessä olevasta totaalisesta mullistuksesta, vaikka tämän pitäisi koskea nimenomaan meitä kaikkein eniten. Minua ei vaivaa muutamat tuhannet pakolaiset rajoillamme, koska kohta niitä on tulossa satoja tuhansia, ehkä miljoonia. Määrän ratkaisee, se, kuinka isoja tiheään asuttuja maa-alueita aavikoituu tai jää veden alle, ja sen puolestaan ratkaisee se, kuinka nopeasti saamme hallintaan kasvihuonekaasujen tuotannon.
Tämä ei näytä kiinnostavan kansaa juuri lainkaan, vaikka meillä suomalaisilla muutos tulee olemaan keskimääräistä isompi suuren hiilijalanjälkemme ja pohjoisen sijaintimme vuoksi. Onko tähän ongelmaan keksitty ratkaisu josta minua (ja nähtävästi sinua?) lukuun ottamatta kaikki ovat kuulleet?
TM:n ote polkupyöriin liittyvissä artikkeleissa on mielestäni ollut loistava. Pyörätesteissä ei haeta absoluuttista (eli toimittajan näkemystä vastaavaa) totuutta, johon tarjotaan mahdollisuutta painottaa pisteet omalla tavalla. Sen sijaan ymmärretään käyttäjien erilaiset mieltymykset ja tarpeet ja lähestytään asiaa se huomioiden. Mielenkiinnolla odottelenkin, millainen testi tänä keväänä julkaistaan.
Erinomainen artikkeli työmatkapyöräilystä löytyy TM:n numerosta 18/2007: Työmatkasta voi tehdä ympärivuotista kuntoilua - Pyöräilyä aikuisten oikeesti.
https://tekniikanmaailma.fi/product?file=0718_727.pdf
Kevään kynnyksellä TM voisi kuluttajaa palvellakseen lukemattomien auto- ja moottoripyörähuoltojen lisäksi testata polkupyörän keväthuollot. Pahoin pelkään, että sielläkin usein ollaan vain huoltavinaan pyöriä.
Mainitsin kahvipöydässä ensi viikon pyöräilykampanjasta. Yhdellä normaalikuntoisella kaverilla on vajaan 10 kilsan työmatka, eikä autoa tarvita töissä kuin satunnaisesti. Silti hän ajaa matkat autolla. Tämän jälkeen toinen alkoi naureskella omalle mahdollisuudelle pyöräilyyn, kun matkaa on reilut 20 km.
Minusta noista pitempikin matka on kuljettavissa, jos ei päivittäin niin ainakin säätilasta ja muista muuttujista riippuen 1-4 päivänä viikossa. Ainakin silloin, kun ei tarvitse koukata päiväkodin kautta.
Pientä herättelyä vaihtoehdosta istahtaa aamuisin omaan autoon:
http://www.poljin.fi/fi/toimintaa/pyorailyviikko
Täällä on HS:n pyöräkone: http://www.hs.fi/kuluttaja/Py%C3%B6r%C3%A4ilykelit+ovat+jo+nurkan+takana++N%C3%A4in+valitset+polkupy%C3%B6r%C3%A4n/a1399263548442
Sähköavusteiset eivät taida olla vaihtoehtona. Sellainen voisi olla ideaalinen vähän pidemmille työmatkoille: mennään sähköavusteisesti käymättä suihkun kautta ja kotimatkalla vähän kuntoillaan.
Tietysti jos voi siirtää aamusuihkun työpaikalle, niin aina parempi.
Herbert: Mainitsin kahvipöydässä ensi viikon pyöräilykampanjasta. Yhdellä normaalikuntoisella kaverilla on vajaan 10 kilsan työmatka, eikä autoa tarvita töissä kuin satunnaisesti. Silti hän ajaa matkat autolla. Tämän jälkeen toinen alkoi naureskella omalle mahdollisuudelle pyöräilyyn, kun matkaa on reilut 20 km.
Noin se ihmisen mieli toimii. Jos ei johda itseään tietoisesti johonkin suuntaan, valitsee lyhyellä tähtäimellä mukavimmat vaihtoehdot. Motivaatio työmatkapyöräilyn kaltaisen työläältä tuntuvan asian aloittamiseen ei putkahda tyhjästä, siihen pitää tietoisesti motivoida itsensä.
Täytyy myös muistaa että vaikka työmatkapyöräily onkin monen, myös minun, mielestä hyvä tapa huolehtia terveydestään, sen ei tarvitse olla sitä kaikkien mielestä. Menköön vaikka äijäbalettiin, pääasia että teettää kropallaan säännöllisesti JOTAIN raskasta.
Paitsi tietysti siinä tapauksessa että haluaakin elää raihnaisessa ja heikossa kehossa. Yleensä tätä ei haluta, vaikka sivusta katsoen siltä näyttääkin. Ihmisen mielenliikkeiden seuraaminen on hyvin kiinnostavaa, omat mukaan lukien.
Herbert: Minusta noista pitempikin matka on kuljettavissa, jos ei päivittäin niin ainakin säätilasta ja muista muuttujista riippuen 1-4 päivänä viikossa. Ainakin silloin, kun ei tarvitse koukata päiväkodin kautta.
Olen samaa mieltä. Tuollainen reilut 20 km ei vielä ole paha, matkaa oleellisempia tekijöitä ovat nopeus, tiet, kelit ja ajokertojen tiheys. Koko paketti kannattaa rakentaa sellaiseksi että oikein odottaa seuraavaa pyöräilykertaa. On kokonaan yksilöstä kiinni mitä se hänen kohdallaan tarkoittaa.
Itselläni alkaa ilmetä motivaatio-ongelmia jos pidän liian kovaa vauhtia tai jos ajan fillarilla töihin joka päivä, mutta sääolot eivät näytä juurikaan vaikuttavan. Aina silloin tällöin on mukavaa ottaa kaikki irti, mutta jos sen tekee kaksi kertaa peräkkäin, kolmatta pyöräilykertaa ei enää odota innolla. Ja hyvä fiilis on pakko pitää yllä jos aikoo jatkaa tätä vielä kymmeniä vuosia. Tässä kuten muussakin oman motivaation ylläpito on kaiken A ja O, ilman sitä laiskuus ja mukavuudenhalu voittavat.
TeeCee:
Terveysvaikutukset ovat yhteiskunnallisestikin merkittävä asia, mutta silti tärkein syy työmatkapyöräilyn lisäämiseen on minusta turhan autoilun vähentäminen.
En edes haaveile maailmasta, jossa kaikki ajaisivat kaikki mahdolliset matkat pyörällä ja autolla vain ne, joita ei pyörällä käytännössä ole mahdollista ajaa. Minäkään en tuohon pysty, vaikka siihen suuntaan pyrinkin. Hyvä tavoite on kuitenkin pyöräilyn lisääminen ja auton käytön vähentäminen nykytilaan verrattuna. Muutoksen suuruudesta voi yrittää arvioida, kuinka hyvin tavoite on onnistunut. Itsestään ei kuitenkaan mitään tapahdu, vaan herättelyä tarvitaan. Tekniikan maailman lukijoita voisi saada aktivoitua korostamalla tämän hetken liikuntamuotia, jossa palataan liikunnallisesti perusasioihin, mutta suoritusta seurataan ja analysoidaan mitä erikoisemmilla teknisillä laitteilla, kuten rannetietokoneilla ja muilla mittareilla.
Ottamatta kantaa Aleksanterin tai Villen poliittisiin saavutuksiin, pyöräilyn korostuminen imagossa on loistava asia. Sipiläkin kunnostautui tässä maattuaan ensin sairaalassa.
On hienoa, että mustalle Audille tai Mersulle näytetään olevan vaihtoehtojakin.
http://www.suomenmaa.fi/edoris?tem=sm_blogi2&blogentryid=1508
Hyvät keksinnöt ovat yksinkertaisia. Amerikan mantereella olen nähnyt paikallisbusseissa bussin keulaan kiinnitettyjä fillaritelineitä, joissa kulkee kerrallaan 4-5 pyörää. Tällaisella järjestelyllä kynnys fillarin käyttöön alenee jo merkittävästi, kun osan matkaa voi halutessaan taittaa bussilla.
Suomessahan tällainen ei varmaan olisi mahdollista, joku aluehallintovirasto sen varmasti kieltäisi heti.
Samoin Saksassa fillarien kuskaaminen junissa on aivan normaali käytäntö. Meillä ei VR:llä onnistu käytännössä mitenkään järkevästi.
Onkin tosiaan erikoista, että autojen kohdalla ajatus eri kulkuveuvoilla tehtävästä matkasta on jo olemassa (liityntäparkki), mutta polkupyöriä ajatellen sitä ei ole osattu jalostaa toimivaksi kokonaisuudeksi. Itse en ainakaan pidä ajatuksesta pyörän jättämisestä pysäkille tai liityntäpysäköintialueelle. Juna tai linja-auto ei kuitenkaan vie perille saakka. Lisäksi riski pyörän varastamisesta on iso hyvälläkin lukituksella.
Yle ihmettelee, kun Autoliitto "on Helsingissä samoilla linjoilla pyöräilijöiden kanssa. Onko kaikki nyt nähty?"
Ei ole. Toimittajalta unohtui kokonaan se, mitä Autoliitto oikeasti tavoittelee. Autoliitto on julkaissut Helsingin kaupunginhallitukselle osoitetun lausunnon Helsingin liikkumisen kehittämisohjelman luonnoksesta. Siinä toki esitetään pyöräilyn erottamista jalankulusta, mikä kiistatta on hyvä asia. Pelin henki tulee kuitenkin selväksi, kun lukee hiukan pitemmälle:
Pyöräilyn sujuvuutta ja siten houkuttelevuutta jalankulun tai yksityisautoilun vaihtoehtona halutaan siis itse asiassa rajoittaa, koska kuten seuraavasta huomataan, tilaa ei pyörille haluta antaa:
Helsingissä tila on rajallinen resurssi, joten luonnollisesti jollekin liikenteen muodolle tarjottu parannus on pois joltain toiselta. Autoliittoa toki surettaa se, että yksityisautoilun edellytyksiä aiotaan heikentää, mutta jyrkästi eri mieltä olen siitä, etteikö pyöräilyn edistäminen olisi järkevää tilan ja resurssien käyttöä. Ne ongelmat, joita Helsingin liikenteessä yritetään ratkoa, johtuvat yksityisautoilun määrästä. Kaupan päälle tulee ulkomaisen fossiilisen polttoaineen käytön vaikutukset kauppataseeseen ja ihmisten fyysiseen kuntoon. Vaikeudet nähdä pyöräilyä omana kulkumuotonaan on puhtaasti Autoliiton oma ongelma, jota ei pidä yrittää ulkoistaa Helsingin kaupungille. Hassua on se, että Merilinnan ollessa TM:n päätoimittajana lehti kirjoitti aivan eri sävyyn pyöräilyn mahdollisuuksista kuin mitä saman kaverin vetämä Autoliitto kirjoittaa. Kannattaa lukaista TM:n artikkeli, jonka linkitin tähän keskusteluun 24.2.2014.
Tämä on suoraa seurausta Autoliiton näköalattomuudesta, ei luonnoksen laatijoiden unohdus. Kun yksityisautoilijat saadaan vaihtamaan auto pyörään, jalankulkuun tai julkiseen liikenteeseen, paranee jäljelle jääneiden yksityisautoilijoiden asema ilman tarvetta investoida varsinaisesti yksityisautoiluun. Niin automiehenä kuin Merilinnakin itseään pitää, vääntäytymällä auton pehmeältä penkiltä pyörän selkään huomataan autojonon lyhentyneen heti yhdellä autolla. Moniko sellainen, joka ei kuljeta lapsiaan päiväkotiin, mutta kulkee säännöllisiä enintään n. 20 km/suunta työmatkoja tunnustaa olevansa kykenemätön tähän? Jos suoritus ei ole ylivoimainen asia, miksi tämä vaihtoehto ei voisi olla osa helsinkiläistä liikennettä?
Tuostakin tulee ongelma, kun tiedostetaan autoilun ongelmat ko. laatusanoihin liittyen, mutta ei olla valmiita hyväksymään niiden ratkaisua ongelman aiheuttajaa vähentämällä. Puhutaan vain jostain valistuksesta kitkarenkaiden käytön suhteen liikennemelun vähentäjänä tai muuta vastuutonta sanahelinää. Tämäkin on täysin Autoliiton ongelma, jonka vain Autoliitto voi ratkaista. Kansa ei ole niin tyhmää, etteikö Autoliiton uskottavuus paranisi, jos tosiasiat tunnustettaisiin. Helsinki on niin vihreä, ettei vanhakantainen yhden asian politiikka siellä mene läpi yksityisautoilun edunvalvonnassa. Itse en tällä hetkellä suostu edes harkitsemaan Autoliiton jäsenyyttä. Jäsenhankkijat puhelimessa yrittävät houkutella jollain alennuksilla vakuutuksista ja muilla eduilla, jotka jokainen saa pyytämättäkin, mutta kyvystä hoitaa järjestön ydintehtäviä ei haluta keskustella.
http://yle.fi/uutiset/autoliitto_haluaa_pyorailijat_omille_kaistoilleen_fillarit_ja_fiudet_erikseen/7500989
http://www.autoliitto.fi/@Bin/9050112/0328+AL+lausunto_LIIKE-raportti.pdf
Ylen jutussa olleessa linkissä samoin kuin lausunnossakin halutaan puututtavan jalkakäytävillä pyöräileviin. Huoli on aiheellinen, mutta vastavuoroisesti täytyisi puuttua myös jalankulkijoihin, jotka kävelevät pyörille varatuilla osuuksilla. Laki tosin ei jalankulkijoille vastuuta juurikaan anna, mutta toimivan liikenteen edellytys eri kulkumuotojen pysyminen omilla linjoillaan on.
Miksi Autoliitto jatkaa TM:ssä pyöräilynvastaista kampanjaansa? Miksi TM:n liikenteessä-palstalla ei pohdita sitä, miksi Nordensköldin kadun pyöräkaistojen käyttöaste on alhainen ja miten se saataisiin nousuun? Onko ihan oikeasti niin paljon kestävämpi ratkaisu ajaa yksityisautoilun edellytysten parantamista Helsingissä kuin yrittää korvata yksityisautoilua pyöräilyllä?
Valoärsytyskeskustelusta poimittua:
Kuukeri:
Niin, yksityisauton omistaja yleensä pärjää ilman fillaria. Vai voisiko asian ehkä sittenkin ajatella vielä uudestaan? Kenties jopa niin, että mitkä kaikki matkat ovat sellaisia, jotka voisi hoitaa pyörällä ja joihin ei tarvitse autoa. Veikkaan, ettei Suomesta löydy montaakaan henkilöä, jolle pyörä ei olisi tarpeellinen kulkuneuvo. Näin siis, jos ajatellaan asiaa laiskasta oman auton penkille istahtamisen turruttamasta ajattelutavasta poiketen.
Joskus kannattaa kyseenalaistaa omia ajatuksia ja tarkastella asioita eri suunnista. Muuten on vaarana se, että alkaa uskoa aivan hulluja juttuja.
Ei halua Kuukeri kommentoida, mutta moni muu on herännyt ajattelemaan asioita:
http://yle.fi/uutiset/kakkosauto_vaihtuu_polkupyoraan__naisten_talvipyoraily_kasvaa/7608351
Aika kategorista lausua yhtenä totuutena että pyörällä pääsee. Jos minun pitää päiväseltään heittää työkeikka 70 km:n päähän ja toinen 20 km:n päähän, työnantaja ei takuulla tykkää jos sanon että menenkin ekosyistä pyörällä...
Minä en missään vaiheessa ole väittänyt, että polkupyörällä voisi hoitaa kaikki ne matkat, joita nyt hoidetaan autolla. Olen korostanut sitä, että meillä on valtava potentiaali hoitaa nykyistä suurempi osa matkoista pyörällä auton sijaan. Mutta jos ei halua ajatella asioita uusiksi ja muuttaa tapojansa, on varsin helppo keksiä useita syitä, miksi täytyy hoitaa liikkuminen jatkossakin vain autolla.
Onko kaikki sinun ajamasi matkat tarpeellista hoitaa autolla? Vai voisiko ajatella niin, että käytät autoa myös tarpeettomasti, koska voisit hoitaa osan matkoista pyörällä? Rajataan tässä vaiheessa heti käsittelystä ulos nuo työkeikat, jotka periaatteessa voisi ajaa pyörällä, mutta aikaa 90 kilsan matkaan menisi 3-4 h enemmän kuin autolla eli ei ole järkevää. Otetaan kuitenkin huomioon, että olosuhteet Suomessa eivät käytännössä ole este ympärivuotiselle pyöräilylle joitain poikkeuksia lukuunottamatta. Ellei sitä usko, kannattaa avata silmänsä ja katsoa, kuinka lähes jokaisena päivänä ympäri vuoden näkee pyöriä liikenteessä.
Olen ajanut lähes 30 vuotta samaa työmatkaa. Vasta viime vuonna keksin ajaa matkan polkupyörällä. Ensimmäisellä kerralla en ollut varma miten 20 km:n matka taittuu. Sain matkan tehtyä. Pienen onnenkantamoisen seurauksena sain uuden polkupyörän. Ja jäin työmatkapyöräilyyn saman tien koukkuun.
Ajan tosin vain hyvällä säällä. Tänä vuonna viimeisen kerran polkaisin töihin lokakuun puolella. Matkasta 7 km on soratietä, jota ei ole mukava kura-aikaan ajaa. Mutta olen tyytyväinen, kun tämän vuoden puolella tuli yli 50 kertaa työmatka ajettua polkien. Aika moinen säästö bensoissa. Säästö tosin kului moninkertaisesti, kun ostin tänä vuonna uuden huippukevyen maantiepyörän. Mutta ajamisen fiilis on todella hieno. Varsinkin aamuisin auringon noustessa on matkanteko nautinnollista.
En ole himoliikkuja. Siksipä juuri työmatkapyöräily sopii minulle hyvin. Ei tarvitse erikseen lähteä mihinkään. 20 km:n matka taittuu kolmessa vartissa. Näin kuntoiluun ei kulu oikeastaan yhtään ylimääräistä aikaa. Autonkin kanssa tuohon matkaan suttaantuu 20 minuuttia. Ylimääräistä aikaa/vaivaa menee tosin vaatteiden vaihtoon ja suihkussa käyntiin. Olen aika kova hikoamaan. Onneksi työpaikallakin on suihkumahdollisuus.
Fillarikärpänen puraisi kuitenkin sen verran lujaa, että tuli tehtyä vähän pidempiäkin lenkkejä. Reilu puolet kesän ajomäärästä tuli työmatkoista. Talvikauden ajan autolla. Pyöräily maistuu sitten taas makealta keväällä.
Jos autoilun kustannustaso on ongelma, vaihtoehtoja löytyy:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/04/07/toimiiko-polkupyora-kauppakassina
jarini:
Jos olisin ostanut huippukevyen maantiepyörän ja ajanut sillä 40 kilometriä päivässä ja vuoden kuluessa jo yli 2000 kilometriä niin kovaa, että joka etapin jälkeen on käytävä suihkussa, pitäisin kyllä itseäni jo himoliikkujana. En tiedä, mitä muut ajattelisivat.
Kukin mittaa asioita omalla mittarillaan. Minun mittareissani polkupyörän kilometrejä ei ole kertynyt koskaan neljääkymmentä yhden päivän aikana. Pari kertaa olen ajanut reilun 30 kilometrin lenkin - siis pari kertaa elämässäni. Edes armeijassa en joutunut polkupyörämarsseille, koska olin huoltopuolella.
Täytyy myöntää, että pyöräily on jäänyt todella vähiin viime aikoina ja viime vuosina. 1980-luvun Helkamani alkaa olla jo vähän rupsahtanut, enkä jaksa kunnostaa sitä. On se nyt vielä juuri ja juuri ajokuntoinen.
Pyöräilyssä on se ongelma, että se on toisinaan kylmää ja märkää puuhaa. Ja jos ei pyörässä ole nastarenkaita (en tiedä, auttavatko edes ne), on ihme jos selviää talven yli kaatumatta vähintään kerran. Ajoin aikoinaan koulumatkat pyörällä läpi vuoden, joten tiedän kyllä millaista on polkea vastatuuleen, kun mittari näyttää miinus 20 astetta. Matka ei ollut pitkä, mutta vauhti oli sitäkin kovempi, koska tuli lähdettyä aina vähän liian myöhään.
Jos kärsii allergioista - niin kuin puolet suomalaisista taitaa nykyään jo kärsiä - (heinänuha ym.), pyöräileminen tiettynä aikana vuodesta on itsemurhaa. Jo kilometrin matka riittää tekemään oireet inhottaviksi. Jos kauppareissulta palaa aivastellen ja silmät kutisten, seuraavalla kerralla harkitsee ehkä taas autoa.
Ollessani aikoinaan Englannissa vuokrasin sieltä kolmeksi kuukaudeksi polkupyörän, jolla huristelin joka aamu ja iltapäivä ja monesti illallakin muutaman kilometrin säässä kuin säässä.
Pyörissä on oma mielenkiintonsa teknisinä välineinä. Ne ovat riittävän yksinkertaisia harrastajankin kohteiksi, ja niitä voi värkätä pienissä tiloissa.
Olen suunnitellut, että aloitan yhden tai useamman polkupyörän kunnostamisen lähiaikoina. Ajattelin ottaa ensimmäiseksi kohteeksi Crescent -polkupyörän mallia 1967. Käytän siitä alkuperäisen rungon (koska juuri muita osia ei taida olla jäljellä ) ja kiinnitän siihen osia Nopsa -merkkisestä pyörästä, jonka siskoni oli saanut naapuriltaan ja heittänyt pois, kun siihen oli tullut vikaa. Crescentissä on vielä runko alkuperäisessä maalissa ja saa ollakin. Se on tämän tyyppinen (en muista, onko etuosa noin keltainen - pyörä on nyt toisella paikkakunnalla).
http://p2.la-img.com/1410/32427/12993977_1_l.jpg
Muitakin aihioita ja osia on, kun vain saisi innostettua itsensä tarttumaan toimeen. Projektit tahtovat hyytyä, kuten kävi tälle hankkeelle. Aion kyllä tehdä sen loppuun, vaikka muutamaan vuoteen ei ole tapahtunut mitään. Jos käyttäisin tähän nopsan osia, pyörä olisi ajokunnossa tunnin päästä. Mutta se ei ole tämän projektin idea. Ehkä teen tämän ennen kuin aloitan Crescent-projektin.
http://ruostepois.blogspot.fi/
SO2001:
Ajoin kaksi viikkoa sitten laittamaan mökkiä talvikuntoon. Menomatkalla suunnilleen puolivälissä eli 10-15 km:n kohdalla alkoi sataa, jonka takia ajattelin kääntyä takaisin. Jatkoin kuitenkin matkaa silläkin uhalla, että palellutan itseni. Noin ei kuitenkaan käynyt, koska pukeutuminen oli onnistunut. Ilman lämpötila oli muutaman asteen plussalla, päällä ohut kerrasto ja hiihtopuku. Kengissä oli ohuet neopreenisuojat ja mukana varahanskat. Se riitti pitämään lämpimänä myös mökillä, jossa mm. tyhjensin saunasta vedet ja laitoin piipun päälle hatun. Paluumatkallakin satoi, mutta perillä oli samantekevää, olinko kastunut sateesta vai hiestä.
Tarinan opetus on se, että märkä, kylmästä puhumattakaan, ei ole ongelma, kun siihen varustautuu oikein. Tietenkään ilman suihkua tuollaisesta retkestä ei selviä, mutta jos oikeasti haluaa liikkua ja korvata samalla autolla ajamista, yllättävän helposti löytyy ratkaisu, joka ei todellisuudessa arkea haittaa. Tuokin tapahtui viikonloppuna, jolloin ei ollut kiire mihinkään. Työmatkapyöräilijä käy suihkussa työpaikalla ja saa paljon paremman startin päiväänsä kuin autolla matkan ajanut. Kotona taas täytyy käydä suikussa, mutta eipähän tarvitse enää illalla ajaa autolla kuntosalille.
Minulla on nastat, joten tiedän niiden olevan uskomattoman hyvät. Valikoimaa löytyy n. 100 nastasta 400 nastaan ja jo pieninkin määrä tarjoaa mielestäni riittävästi pitoa. Usko loppuu ennen kuin pito. Vierintävastus hiukan kasvaa kevyesti rullaaviin kesärenkaisiin verrattuna, mutta ei niin paljon, että se harmittaisi. Ja jos ei pidä huolta rangaspaineista, vaan ajelee vajailla renkailla, vastus kesälläkin on isompi kuin nastoilla normaalipaineilla.
Totta. Ihan samalla tavalla niiden entisöintiin, rakenteluun tai muuhun harrastamiseen voi jäädä koukkuun kuin autojen tai moottoripyörienkin kohdalla. Kustannukset vain pysyy helpommin kurissa. Itse tosin en tuollaista harrasta, vaan keskityn ajamiseen tavanomaista varustelua lukuunottamatta tehtaiden tarjontaan.
Itselle yksi kiusallisimpia säitä pyöräilyyn on tarjolla juuri nyt. Kosteutta, pimeää ja tuulta. Silmälaseihin tiivistyvät vesipisarat ja niistä heijastuvat autojen valot sekä silmät vuotamaan saava viima ei houkuttanut tänäänkään lähtemään fillarin selkään vaan jouduin käyttämään bussia.
Auton yksi kiusallisimmista piirteistä on sen vaatima pysäköintitila. Todellinen riesa monessa vähän pienemmässäkin kaupungissa ja usein myös kallista. Jos pärjää ilman autoa säästyy monelta vaivalta tässäkin mielessä.
Luulen, että ihmiset ovat myös aika huonoja laskemaan / eivät halua laskea autoilun todellisia kuluja. Kyllä se vaan käsittämättömän paljon rahaa kuluttaa. Fillarilla liikkuva saa terveysliikunnan lisäksi melkoisen säästön.
Itselläni ainakin on suhtautuminen autoon muuttunut kun olen käyttänyt enemmän polkupyörää. Auto ei enää olekaan niin tärkeä ja sen kuluihin ja sen aiheuttamaan vaivaan suhtautuu paljon kriittisemmin. Siitä huolimatta, että edelleen on pakko käyttää melko paljon autoa.
Hienoa, että pyöräilyvastaisen Autoliiton äänenkannattaja TM sijoitti keskustelut liikenteestä Autot-otsikon alle.
Mielestäni pyöräily kuuluu liikenne otsikon alle, missä se nyt on.
Tiedä sitten olisiko seuraava pohdinta ja konsultaatiopyyntö sopinut paremmin jonkin muun otsikon alle, mutta tässäpä tulee:
Uuden polkupyörän hankkiminen ajankohtaista sillä joku lainasi luvatta pyöräni puolisen vuotta sitten ja loppuviimein pyörä löytyikin paikallisen kapakan läheisyydestä. Valitettavasti väliaikainen käyttäjä ei ollut pyörää "yllättäen" kunnioittanut ja kunto on sitä luokkaa, että on kiikun-kaakun onko korjaaminen järkevää.
Kävin kokeilemassa mm. Madisonin Monzaa 330€ sekä Helkaman Jääkäriä 650€. Jääkäri tuntui mielekkäämmältä, mutta hinta jaksaa kauhistuttaa. Olisinkin kysellyt kokemuksia tai vinkkejä varteen otettavasta vaihtoehdosta peruspyöräksi joka olisi pitempi aikainen ratkaisu. Pyörän avulla olisi tarkoitus harjoittaa pieni muotoista hyötyliikuntaa arjen keskellä eli ainakin alkuun matkat tulevat olemaan 5-10km. Kiitos jo etukäteen mielipiteistä ja vinkeistä!
Tekniikan Maailma on viime vuosina testannut useita erityyppisiä ja hintaisia pyöriä. Minusta kannattaa lukaista noita läpi vaikka ei 1500 euron maasturia olisikaan ostamassa. Tuolloin saa jonkinlaisen yleiskuvan markkinoista sekä pyörin ominaisuuksista. Ainakin valinta menee huomattavasti vaikeammaksi, kun tulee vastaan enemmän huomioitavia asioita.
Pitkän tähtäimen ratkaisua itse en hakisi 330 euron pyörästä. Tuon hintaluokan pyöristäkin on varsin hyödyllistä tietoa tarjoava testinsä muutaman vuoden takaa. Tosin jos Jääkärin hinta kauhistuttaa, laadukasta ja käyttötarkoitusta vastaavaa pyörää on vaikea löytää. Ja kun Jääkäristä ei tuon tarkempia tietoja valmistaja ilmoita, vahva epäilys sen hinta/laatu-suhteestakin on olemassa. Ihan vain vertailun vuoksi ilman minkäänlaista suositusta sinun tarpeitasi vastaavasta mallista, heitän ilmaan ylihintaisten Tunturien ja Helkamien rinnalle samalla hinnalla saatavasta pyörästä tällaisen esimerkin:
https://www.canyon.com/fi/mountainbikes/bike.html?b=3600
Vaikka toisin voisi kuvitella, halpoja peruspyöriä varastetaan eniten vaikka kalliiden maasturien varkauksista eniten puhutaan. Syy on luultavasti heikossa lukituksessa ja huolettomassa käytössä. Oma osuutensa on nuorison Jopo-villityksellä. Vaatimustasoasi tuntematta ainakin järeä lukko + irtovaijeri on luultavasti tarpeellinen hankinta, jos joudut pyörääsi ulkona säilyttämään.
Poski-Lälläri tuskin enää kaipaa neuvoja pyörän valintaan. Yleisesti ottaen kuitenkin on mahdotonta ottaa kantaa, jos käyttäjän vaatimuksia pyörän ominaisuuksille ei määritellä. Toisekseen 300 eurolla on sattumankauppaa saada käyttökelpoinen pyörä, kuten TM:n tekemästä 300 euron pyörien testistä tiedämme. Mielestäni pitempiaikainen ratkaisu maksaa vajaan tonnin ja siitä ylöspäin. Sen lisäksi, että pyörä on riittävän laadukasta tekoa, sen ominaisuudet takaavat mielekästä liikkumista myös kymmenkertaisilla matkojen pituuksilla, mitä Poski-Lälläri esittää. Pyörä on joka tapauksessa niin kallis, ettei minulla ainakaan ole varaa ostaa enintään 10 kilsan matkoihin soveltuvaa ajoneuvoa.
Uusimmassa lehdessä (20/15) otettiin kantaa pyöräilyyn kahdessa paikassa. Pääkirjoituksessa oli asiaa. Sen tiimoilta heräsi ajatus, että kun TM:llä on osaamista valojen mittausten suhteen, valottomuus ei ole ainoa aiheeseen liittyvä ongelma. Ledit ovat mahdollistaneet valotehon kasvamisen huikeaksi ja koska vain harvoissa lampuissa on häikäisyä estetty kuten autoissa, valokeilan pystysuuntaisen jakauman mittaaminen toisi kiinnostavaa tietoa laadukasta valaisinta etsivälle. Esim. Fenix lupaa jonkinlaista valokeilan ohjausta, mutta onko se riittävää ja millaisella teholla/suuntauksella vastaantulijat ei häikäisty. Saksassa on jokin standardi, jolla valaisimia hyväksytään pyöräkäyttöön. Ovatko tuon mukaan toteutetut valaisimet oikeasti hyviä?
Pyöräilyvastaisen Autoliiton äänitorvena toimiva Martti Merilinna saisi puolestani perustella sivun 48 väitteitään hieman tarkemmin. Vaihtoehtona on olla kirjoittamatta asioista, jotka on määritelty uhkaksi omassa intressiryhmässä. Lehdeltä on asiatonta kirjoittaa epämääräisiä heittoja kypärävastaisuudesta, koska pyöräilyjärjestöt ainakaan Suomessa ei suhtaudu nihkeästi kypärän käyttöön. Sen sijaan järjestöt vastustavat kypäräpakon tuomista lakiin, koska maailmalla on useita varoittavia esimerkkejä aiheesta. Suomessa on tarkoitus lisätä pyöräilyn kulkutapaosuutta lyhyillä matkoilla, joten pyöräilyä tulee edistää. Kypäräpakko sotii tätä tavoitetta vastaan. Nykyisen lain perusteluissa todetaan tämä asia, eikä mikään ole sen suhteen muuttunut. Ehjää ei pidä korjata.
Marttihan oikein innostui kirjoittamaan pyöräilystä uusimmassa lehdessä, liekö provosoitunut kommenteistani. Niin tai näin, hauskaa jos aiheesta syntyy keskustelua.
Kääntyvän ajoneuvon väistämisvelvollisuuden riippuvuus kevyenliikenteen väylän etäisyydestä ajoratojen risteykseen on aina valitettavan mielenkiintoinen kysymys. Kun juristin koulutuksella ja palkkauksella päätökseen tarvitaan kolmen oikeusasteen suorittama arvonta, miten tavallinen tienkäyttäjä sen hetkisessä liikennetilanteessa voi asiassa oikein toimia. Tai miten liikennesuunittelija voi piirtää risteyksen, jonka lainmukaista ajojärjestystä ei itsekään tiedä.
Toinen juttu, jossa todetaan moottoriajoneuvon ja kevyenliikenteen välisen törmäyksen syynä olevan useimmiten kuljettajan havaintovirhe, kaipaa tarkennusta. En tiedä, mihin tilastoon tieto perustuu, mutta kun polkupyöräkin on ajoneuvo, jolla on kuljettaja, en hetkeäkään epäile tiedon paikkaansa pitävyyttä. Sen sijaan Ylen julkaiseman uutisen mukaan pyöräilijän ja autoilijan välisissä törmäyksissä on autoilija on syyllinen kahdessa tapauksessa kolmesta. Kuulostaa uskottavalta, että noissa on yleensä kyse havaintovirheestä.
http://yle.fi/uutiset/pyorailija_vai_autoilija_ensin_kolaritilanteissa_autoilija_on_useammin_syyllinen/7499703
Pieni muistutus siitä, mihin suuntaan ollaan menossa:
Ihmiskunta on suurhankkeen edessä: Esimerkiksi kotitalouksien, autojen, tehtaiden ja voimalaitosten ilmastopäästöt pitää nollata muutamassa vuosikymmenessä.
http://yle.fi/uutiset/energiateesit_kansanedustajilta_kivihiili_pannaan_ja_maanteille_200_000_sahkoautoa/8436412
Kivuttomasti tavoitetta ei saavuteta. Henkilökohtaisella tasolla tuska lievenee, jos vapaaehtoisesti hakee vaihtoehtoja vanhoille tottumuksille. Nunchakun porrasvakio ei toimi tässäkään tapauksessa eli jostain pitää aloittaa, vaikka ongelma ei sillä vielä kokonaan poistuisikaan. Ja Autoliiton kommentit, joissa kiistetään pyöräilyn mahdollisuudet olla merkittävä osa helsinkiläistä liikennettä, kääntyy onneksi hyvin nopeasti itseään vastaan.
Herbert: ”Ihmiskunta on suurhankkeen edessä: Esimerkiksi kotitalouksien, autojen, tehtaiden ja voimalaitosten ilmastopäästöt pitää nollata muutamassa vuosikymmenessä.
Minusta on tuntunut kuin minulta olisi jäänyt tajuamatta joku tärkeä asia, jonka melkein kaikki muut ovat hoksanneet. Normaalielämässä kukaan ei vaikuta olevan huolissaan edessä olevasta totaalisesta mullistuksesta, vaikka tämän pitäisi koskea nimenomaan meitä kaikkein eniten. Minua ei vaivaa muutamat tuhannet pakolaiset rajoillamme, koska kohta niitä on tulossa satoja tuhansia, ehkä miljoonia. Määrän ratkaisee, se, kuinka isoja tiheään asuttuja maa-alueita aavikoituu tai jää veden alle, ja sen puolestaan ratkaisee se, kuinka nopeasti saamme hallintaan kasvihuonekaasujen tuotannon.
Tämä ei näytä kiinnostavan kansaa juuri lainkaan, vaikka meillä suomalaisilla muutos tulee olemaan keskimääräistä isompi suuren hiilijalanjälkemme ja pohjoisen sijaintimme vuoksi. Onko tähän ongelmaan keksitty ratkaisu josta minua (ja nähtävästi sinua?) lukuun ottamatta kaikki ovat kuulleet?
Nostetaanpa tätä aihetta ylös, kun vastaan tuli kiinnostava sivusto:
http://tavarafillari.fi/
Ratkaisuja monen arkeen löytyy, kun niitä etsii. Tuolta sivustolta saa paljon hyviä ajatuksia.