Saksalaispremiumien myynti väheni Suomessa

62 kommenttia
2
  • @M880 kirjoitti:
    Yritin saada tolkkua siitä mitä Mersun GLC maksaisi haluamillani varusteilla, mutta en onnistu. *tustako minä tiedän esimerkiksi mikä on "P65 Etuistuinten mukavuuspaketti", kun ei sitä ainakaan hinnasto selitä.

    Pitäkää tunkkinne (saattaa sisältyä tai olla sisältymättä B51 Tirefit-renkaanpaikkaussarjaan)

    Työsuhdeautoilevat kollegat sanovat samaa, joten tämän täytyy jo näkyä myynnissä tuon C- ja E-sarjan tavaratilan pilaavan akkupaketin lisäksi?

    Varusteiden tiukka ja kattava koodaus on sinänsä hyvä asia, koska kaikki valinnat ovat asiantuntijan selvitettävissä myös jälkeenpäin ja epäilyttävissä tapauksissa voi hyvinkin tarkasti varmistaa, että tarjolla oleva yksilö on sitä, mikä kyseisellä VIN koodilla lähti tehtaalta.

    Mutta kaikki tämä yksittäisten valintojen viidakko pitäisi tuotteistaa ostajan helposti ymmärrettäväksi. Nyt edes myyjä ei osaa aina selvittää mitä pitää rastittaa saadakseen haluamansa ominaisuuden, ja mitä muita valintoja tuo yksi valinta joko tuo väkisin mukanaan tai sulkee pois. Nythän jää jo myymättä hyviä varusteita, joista ostaja olisi voinut maksaa preemiota, kun vain olisi osannut hahmottaa niiden merkityksen.

  • Viimeksi, kun homma oli ajankohtainen, niin määritin E-Klassen hintaa. Muistaakseni nettisivuilta piti katsella noiden pakettien sisältöä. Lopputulos oli se, että varusteet, tuo nopeiten hintaansa menettävä osa, olivat vain kohtuuttoman kalliit tuollaiseen perustaksiin.

  • Juu, taisin minäkin viimeksi katsella "rakenna oma"-tyyppisesti, ja silloin "pakollisten" varusteiden myötä tuli 10keur lisää hintaa, eli heittämällä yli budjetin. Nyt luovutin edes kunnolla yrittämättä (15-20min ajan koitin saada tolkkua).

    Auton vaihto ei ihan vielä ole ajankohtainen, mutta ensi viikolla voi olla. En tosin ole varma autopolitiikastakaan vaikka tarve etenisikin, joten ihan yhtä hyvin voi olla että pitää Vehon sijasta tiirailla Toyota Airportin sivuja.

  • @M880 kirjoitti:
    Pohdin muutenkin tätä auton ostamisen päätöksentekoa. Olen tietävinäni autoista jotain, teen excelissä vertailua johon kokoan hintoja, varusteita ja ominaisuuksia, käyn koeistumassa ja ehkä ajamassakin. Mutta silti valinta johtaa käytännössä aina siihen mistä on jo ennen näitä vertailuja tullut "mä haluun"-fiilis. Harvemmin, jos koskaan, mieli muuttuu koeajolla. Jotain hard stoppeja voi toki tulla, yleensä hinta (varusteltuna), mutta pääasiassa halun kohde on ollut realistinen ja siksi tullut myös (työsuhdeautoksi) hankittua.

    Minä en ole koskaan osannut vertailla montaa eri autoa. Oli useamman vuoden jakso, etten ylipäätään tutkinut vaihtoehtoja vaan vaihdoin aina uuteen farmari-Mondeoon. Paras niistä oli V6 Ghia melkein kaikilla herkuilla ja sitten, kun tuli tehokas turbodiesel mallistoon, niin siihen piti vaihtaa. Yhtenä päivänä tuli tunne, että pitää saada jotain uudenlaista ja kun ei urheiluauto edes sopisi käyttötarpeeseen niin Jeep tuli hankittua mentaliteetilla, että aito maasturi pitää olla eikä kopio. Siitä sitten kahden Discon kautta XC90T8:iin (eli maasturivaatimus sai väistyä). Seuraavaksi katselen joko pitkän sähkösäteen plugaria tai vielä mieluummin täyssähköautoa. Tilavuutta pitää löytyä kuitenkin vähintään XC60:n verran, mieluummin vähän enemmän (tavaratilan tilavuus ja pituus).

    Olen siis melko "liikkuva äänestäjä" auton valinnassa. Hinta on tietenkin lopullinen rajoittava tekijä ja ensimmäisen Discon jälkeen olen painottanut niitä "preemioita" vaativia varusteita. Ensimmäisen discon kohdalla tuli tingittyä varusteista ja se harmitti sitten jälkeen päin monta kertaa.

    Vähän hirvitti tilata tämä nykyinen auto, kun toimitusaika oli lähes puoli vuotta. Mitä, jos sillä välin olisikin löytynyt joku vielä enemmän miellyttävä menopeli?

    3-4 vuotias käytetty olisi hyvä vaihtoehto muuten, mutta niihin ei saa uusinta tekniikkaa ja mielellään otan auton, jossa on ainakin minulle uusia ominaisuuksia. Käytetyssä on myös jonkun muun valitsemat varusteet, jotka eivät välttämättä osu kohdalleen omien toiveiden kanssa. Rahapoliittisesti se olisi tietysti paras vaihtoehto.

  • @M880 kirjoitti:
    Juu, taisin minäkin viimeksi katsella "rakenna oma"-tyyppisesti, ja silloin "pakollisten" varusteiden myötä tuli 10keur lisää hintaa, eli heittämällä yli budjetin. Nyt luovutin edes kunnolla yrittämättä (15-20min ajan koitin saada tolkkua).

    Auton vaihto ei ihan vielä ole ajankohtainen, mutta ensi viikolla voi olla. En tosin ole varma autopolitiikastakaan vaikka tarve etenisikin, joten ihan yhtä hyvin voi olla että pitää Vehon sijasta tiirailla Toyota Airportin sivuja.

    Minusta juuri varusteet "tekevät auton". Se on ärsyttävää, jos "alkaen hinta" on tyystin ilman nykyään tavanomaisia kuten esim. peruutuskamera.

  • Minulla on aika samanlainen homma noiden varusteiden kanssa. Haluan tietyt "pakolliset" ja mielellään jotain uutta kivaa. Lisäksi varusteet jotka jossain vaiheessa olivat "tollanenhan voisi olla kiva" voivat käytössä muuttua pakollisiksi. Kuten lämmitettävä ratti.

    Siihen tarvitsen kuitenkin, jos en exceliä, niin ainakin muistilapun. Noissa "premiumeissa" pelkään sitä että joku itsestäänselväksi vakiovarusteeksi oletettu asia löytyykin haudattuna jostain listan syövereistä, enkä edes tajuaisi sitä. Eikai niissä nyt veivattavia ikkunoita sentään ole, mutta joku sähköisen takaluukun tai keyless entryn puute kyllä harmittaisi. Adaptiivinen vakkari on "pakollinen" myös.

  • Tämänhetkinen "mä haluun" on muuten Ford Mustang Mach-e

  • @M880 kirjoitti:
    Minulla on aika samanlainen homma noiden varusteiden kanssa. Haluan tietyt "pakolliset" ja mielellään jotain uutta kivaa. Lisäksi varusteet jotka jossain vaiheessa olivat "tollanenhan voisi olla kiva" voivat käytössä muuttua pakollisiksi. Kuten lämmitettävä ratti.

    Siihen tarvitsen kuitenkin, jos en exceliä, niin ainakin muistilapun. Noissa "premiumeissa" pelkään sitä että joku itsestäänselväksi vakiovarusteeksi oletettu asia löytyykin haudattuna jostain listan syövereistä, enkä edes tajuaisi sitä. Eikai niissä nyt veivattavia ikkunoita sentään ole, mutta joku sähköisen takaluukun tai keyless entryn puute kyllä harmittaisi. Adaptiivinen vakkari on "pakollinen" myös.

    Tuo on todella totta minunkin mielestäni. Varustelistat saattavat olla uuvuttavan pitkiä, kun jotkut kynnyslistatkin voivat olla varusteita. Minulla meinasi käydä vahinko nykyisen auton kanssa, kun sekä Mondeoissa että Discoissa oli lämmitettävä tuulilasi, joka on talvi- ja välikausina joskus todella hvvä varuste. Mutta ei sentään niin hyödyllinen kuin HUD. Jostain syystä niitä ei saa samaan aikaan ja olin valinnut lämmitettävän lasin. Onneksi ehdin vielä jälkikäteen vaihtaa sen.

    Sitten kun kauppaa tehdessä vielä veivataan valintoja, niin ei myyjäkään välttämättä pysy oman konfiguraattorinsa kanssa jyvällä kaikista käänteistä. Kun pitää valita jotain mukaan ja sen takia jotain jää pois jne...

  • @M880 kirjoitti:
    Tämänhetkinen "mä haluun" on muuten Ford Mustang Mach-e

    Onko tuollainenkin jo ostettavissa Suomessa vai onko se vasta tulossa? Mielenkiintoisen oloinen menopeli.

  • @HybridRules kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:

    Ensimmäinen erä autoja tulee joulukuussa. Ennakkomyynti on alkanut, ja oikeastaan loppunutkin koska ne on nyt kutakuinkin myyty.

  • @M880 kirjoitti:
    Tämänhetkinen "mä haluun" on muuten Ford Mustang Mach-e

    No jos vähään tyytyy niin vähän saa eli fordin ;)

  • @NHB kirjoitti:
    Viimeksi, kun homma oli ajankohtainen, niin määritin E-Klassen hintaa. Muistaakseni nettisivuilta piti katsella noiden pakettien sisältöä. Lopputulos oli se, että varusteet, tuo nopeiten hintaansa menettävä osa, olivat vain kohtuuttoman kalliit tuollaiseen perustaksiin.

    Eri autot ostetaan eri tavalla. Pieni Toyota on vähän ajavan sama ostaa uutena. Vähän käytettynä tehtaan takuuautona ostetussa E-sarjalaisessa saa taksin tilojen lisäksi myös perustaksin hintaiset varusteet lähes kaupantekiäisinä.

  • muokattu 14.03.2020 10:39

    @M880 kirjoitti:
    Tämänhetkinen "mä haluun" on muuten Ford Mustang Mach-e

    Sama täällä. Aiemmat kaksi Fordiani myös jättivät hyvät muistot olemalla juuri sitä mitä odotinkin. Minusta se on hyvä ominaisuus autossa, kun saa vastineeksi sen mistä on maksanutkin, mikä ei ole valitettavasti lainkaan itsestäänselvyys.

    Viimeisin koeajolla negatiivisesti yllättänyt oli Mercedes GLC. Autosta ei ole muuta pahaa sanottavaa, kuin että siitä puuttuu se syy, jonka vuoksi tuollaisen ostaisin. Oikean Ceen saa halvemmalla ja se on kiva ajaa. GLC on minulle selvä premiumauto, jossa Ceen tilat saa ostaa lisähinnalla. Edeltäjässään GLK:ssa muuten oli aikalaiseensa Ceehen verrattuna Wau-efektinä suuren pyöräkoon antama hiljainen ja pehmeä kyyti. GLK:ssa on paljon samaa, mutta nyt mittatikkuna oleva Cee on parantunut enemmän. Ja oikeasti tilaa on sitten seuraavassa kokoluokassa.

  • @Topi27 kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:
    Tämänhetkinen "mä haluun" on muuten Ford Mustang Mach-e

    No jos vähään tyytyy niin vähän saa eli fordin ;)

    Mikäpäs se on Topi27:n mielimenopelin merkki?

  • @M880 kirjoitti:
    Minulla on aika samanlainen homma noiden varusteiden kanssa. Haluan tietyt "pakolliset" ja mielellään jotain uutta kivaa.

    Noissa "premiumeissa" pelkään sitä että joku itsestäänselväksi vakiovarusteeksi oletettu asia löytyykin haudattuna jostain listan syövereistä, enkä edes tajuaisi sitä.

    Käytetyn osto käy kätevästi samalla periaatteella, kun valitsee VIN koodin 10 ensimmäistä merkkiä ja haluamansa värit ja varusteet, ei hakuseulaan jää kuin muutama tarkistettava auto.

    Kieltolista on tosin manuaalisesti tarkistettava erikseen, jos sellaisen haluaa tehdä. Viime kierroksella olivat kieltolistallani lämmitettävä tuulilasi, adaptiivinen vakionopeussäädin ja matala alusta.

  • Ceetä ei saa lataushybridi-neliveto -combolla, GLCn saa. Se olisi syy hankkia GLC.

    Minun "pakko olla" listalla ON lämmitettävä tuulilasi ja adaptiivinen vakkari. Kieltolistalle ainakin matala alusta, ja HUD on vähän fifty-sixty.

    Ajoin vuokra-autolla 1000km ja tulin HUDista alkuun merisairaaksi (tulen merisairaaksi metrossa ja hierovassa tuolissa, joten tätä ei kannata yleistää kovin laajalle). Kun kirkkauden käänsi mahdollisimman pienelle se alkoi olla ok. Olisihan sen voinut sammuttaakin, mutta halusin kokeilla.

  • muokattu 14.03.2020 11:01

    @HybridRules kirjoitti:
    Tuo on todella totta minunkin mielestäni. Varustelistat saattavat olla uuvuttavan pitkiä, kun jotkut kynnyslistatkin voivat olla varusteita.

    Tämä on naurettavaa, kun ainakin ennen vielä kerrottiin legendaa etusäleikön ja urheilualumiinisen kojetaulun herättämistä fiiliksistä, joita ei näyttäisi kokevan yksikään todellinen ostaja, kun vastaan ei tule syvällä lattialla istuvia ratin puolien välistä eteensä katsovia lippis väärin päin ajavia Avantgarde tai AMG-line kuskeja.

    Minulla meinasi käydä vahinko nykyisen auton kanssa, kun sekä Mondeoissa että Discoissa oli lämmitettävä tuulilasi, joka on talvi- ja välikausina joskus todella hvvä varuste

    Ynmärrän tämän käyttötilanteen, vaikka itse koenkin sen vain ääriharvoin. Joko Volvo ja Ford ovat saaneet vastuslangat piiloon, vai vieläkö ne erottuvat valoa vasten? Minulle turhasta varusteesta tulee haitallinen, jos jokainen tuulilasilla oleva pisara leviää vastaantulevan valoissa tähdeksi.

    Valinnaiset varusteet ovat hyviä juuri siksi, että jokainen saa mieleisensä, eikä tarvitse väitellä käyttötilanteiden paremmuudesta tai mielipiteistä.

    Sitten kun kauppaa tehdessä vielä veivataan valintoja, niin ei myyjäkään välttämättä pysy oman konfiguraattorinsa kanssa jyvällä kaikista käänteistä. Kun pitää valita jotain mukaan ja sen takia jotain jää pois jne...

    On aivan järjetöntä tuhlata tuotekehitys- ja logistiikkapanokset hienojen varusteiden tarjoamiseksi ja sitten jättää ne myymättä huonon esitemateriaalin vuoksi.

  • @M880 kirjoitti:
    Ceetä ei saa lataushybridi-neliveto -combolla, GLCn saa. Se olisi syy hankkia GLC.

    Minun "pakko olla" listalla ON lämmitettävä tuulilasi ja adaptiivinen vakkari. Kieltolistalle ainakin matala alusta, ja HUD on vähän fifty-sixty.

    Ajoin vuokra-autolla 1000km ja tulin HUDista alkuun merisairaaksi (tulen merisairaaksi metrossa ja hierovassa tuolissa, joten tätä ei kannata yleistää kovin laajalle). Kun kirkkauden käänsi mahdollisimman pienelle se alkoi olla ok. Olisihan sen voinut sammuttaakin, mutta halusin kokeilla.

    Minusta HUD on kätevä. Näkee tietä katsoessa samalla voimassaolevan nopeusrajoituksen ja vakkarin nopeusasetuksen sekä navigaattorin opastuksen seuraavan käännöksen. On siinä muutama muukin, mutta nuo ovat ne mitkä ovat koko ajan näkyvissä. Myös varoitusmerkit, kuten "lapsia tiellä" yms tulevat siihen. Taisi olla myös peltipoliisin varoitus, en ole ihan varma. Kerran aurinkoisella ilmalla ihmettelin, kun en nähnyt mitään. Polaroid aurinkolasien kanssa pitää kallistaa päätä, koska muuten lasit suodattavat näkymän pois.

  • @740 GLE kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:
    Tuo on todella totta minunkin mielestäni. Varustelistat saattavat olla uuvuttavan pitkiä, kun jotkut kynnyslistatkin voivat olla varusteita.

    Tämä on naurettavaa, kun ainakin ennen vielä kerrottiin legendaa etusäleikön ja urheilualumiinisen kojetaulun herättämistä fiiliksistä, joita ei näyttäisi kokevan yksikään todellinen ostaja, kun vastaan ei tule syvällä lattialla istuvia ratin puolien välistä eteensä katsovia lippis väärin päin ajavia Avantgarde tai AMG-line kuskeja.

    Minulla meinasi käydä vahinko nykyisen auton kanssa, kun sekä Mondeoissa että Discoissa oli lämmitettävä tuulilasi, joka on talvi- ja välikausina joskus todella hvvä varuste

    Ynmärrän tämän käyttötilanteen, vaikka itse koenkin sen vain ääriharvoin. Joko Volvo ja Ford ovat saaneet vastuslangat piiloon, vai vieläkö ne erottuvat valoa vasten? Minulle turhasta varusteesta tulee haitallinen, jos jokainen tuulilasilla oleva pisara leviää vastaantulevan valoissa tähdeksi.

    Valinnaiset varusteet ovat hyviä juuri siksi, että jokainen saa mieleisensä, eikä tarvitse väitellä käyttötilanteiden paremmuudesta tai mielipiteistä.

    Sitten kun kauppaa tehdessä vielä veivataan valintoja, niin ei myyjäkään välttämättä pysy oman konfiguraattorinsa kanssa jyvällä kaikista käänteistä. Kun pitää valita jotain mukaan ja sen takia jotain jää pois jne...

    On aivan järjetöntä tuhlata tuotekehitys- ja logistiikkapanokset hienojen varusteiden tarjoamiseksi ja sitten jättää ne myymättä huonon esitemateriaalin vuoksi.

    Lämmitettävä tuulilasi taklaa alijäähtyneen veden ja poistaa tai lyhentää oleellisesti scrapaamisaikaa, jos joutuu lähtemään ilman esilämmitystä ja poistaa ilmiön, että juuri scrapattu lasi huurtuu uudestaan juuri lähdön jälkeen. En koskaan kiinnittänyt huomiota vesipisaraheijastuksiin, voi ollakin sellainen huono puoli. Minä näin vastukset vain, jos oikein tarkoituksella niihin tarkensi eli ei häirinnyt sillä lailla. Mutta ilman lämmitettävää lasiakin pärjää kyllä, se on selvä. En ole sitä kaivannut kuin muutaman kerran nykyisen auton aikana.

  • @740 GLE kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:
    Tuo on todella totta minunkin mielestäni. Varustelistat saattavat olla uuvuttavan pitkiä, kun jotkut kynnyslistatkin voivat olla varusteita.

    Tämä on naurettavaa, kun ainakin ennen vielä kerrottiin legendaa etusäleikön ja urheilualumiinisen kojetaulun herättämistä fiiliksistä, joita ei näyttäisi kokevan yksikään todellinen ostaja, kun vastaan ei tule syvällä lattialla istuvia ratin puolien välistä eteensä katsovia lippis väärin päin ajavia Avantgarde tai AMG-line kuskeja.

    Minulla meinasi käydä vahinko nykyisen auton kanssa, kun sekä Mondeoissa että Discoissa oli lämmitettävä tuulilasi, joka on talvi- ja välikausina joskus todella hvvä varuste

    Ynmärrän tämän käyttötilanteen, vaikka itse koenkin sen vain ääriharvoin. Joko Volvo ja Ford ovat saaneet vastuslangat piiloon, vai vieläkö ne erottuvat valoa vasten? Minulle turhasta varusteesta tulee haitallinen, jos jokainen tuulilasilla oleva pisara leviää vastaantulevan valoissa tähdeksi.

    Valinnaiset varusteet ovat hyviä juuri siksi, että jokainen saa mieleisensä, eikä tarvitse väitellä käyttötilanteiden paremmuudesta tai mielipiteistä.

    Sitten kun kauppaa tehdessä vielä veivataan valintoja, niin ei myyjäkään välttämättä pysy oman konfiguraattorinsa kanssa jyvällä kaikista käänteistä. Kun pitää valita jotain mukaan ja sen takia jotain jää pois jne...

    On aivan järjetöntä tuhlata tuotekehitys- ja logistiikkapanokset hienojen varusteiden tarjoamiseksi ja sitten jättää ne myymättä huonon esitemateriaalin vuoksi.

    En muuten tarkoittanut kynnyslistoilla varsinaisesti lisämaksullisia varusteita vaan sitä, että kun asiakkaalle yritetään antaa kuvaa runsaista vakiovarusteista, niin siellä on mukana kaikenlaista sälää ja niiden seassa myös oleellisia varusteita.

      1

    Nimenomaan! Vakiovarustelistojen lukeminen on tuskaista kun siellä on lueteltu joka helkkarin alumiinilista ja somiste ja mukiteline ja mallimerkintä takaluukussa.

    Minusta erityisesti BMW sortuu tähän, keskivertoa selvästi pahemmin. Nostat varustetasoa tai hankit varustepaketin, niin kymmenen "varusteen" joukossa on yksi oikea varuste, ja ja loput on kromattuja pakoputkenpäitä, "urheilullinen vaihdekepin nuppi", ja "ambientvalaistus". Sitten kun haluat navigaattorin niin se maksaa 3keur.

    Volvossakin on "varusteena" joku mukamas tunnelmavalaistus jonka värin voi säätää. No oikeasti se on sisävalojen yhteydessä oleva himmeä ledi jonka värin voi toki vaihtaa, mutta joka jää useimmilta huomaamatta. Mitään se ei valaise, se vain on.

    Mutta onhan Volvossa myös hienoja vakiovarusteita kuten pysäköintilipun kiinnitysklipsi tuulilasissa🙂

    Se on itse asiassa varsin hyvä varuste! 🙂

  • Saksalaisten "premium"-merkkien varusteluviidakko on kyllä tuttua. Suomessa nuo varusteet ovat vielä niin helkkarin kalliita, että saavat puolestani pitää tunkkinsa. En ala maksaa lähtöhinnaltaan 60-100 tonnin autossa +5 tonnia siitä, että saan jonkun Skodassakin vakiona tulevan essentiaalin, vaikka mukaan tulisikin noita kromattuja pissapojan korkkeja ja muita hurjan tärkeitä asioita. Ja tosiaan, "nyt kun valitsit tämän adaptiivisen vakkarin, niin et saa lämmitettävää rattia (e-tron)". Mitvit?

    Seuraavassa autossani (TMX) on sitten menty täysin toiseen ääripäähän. Valinnat on muistaakseni: paljon vai helvetisti tehoa, ulko- ja sisäväri, rengastus ja FSD vai ei.

  • @Ruuhkamies kirjoitti:
    Saksalaisten "premium"-merkkien varusteluviidakko on kyllä tuttua. Suomessa nuo varusteet ovat vielä niin helkkarin kalliita, että saavat puolestani pitää tunkkinsa. En ala maksaa lähtöhinnaltaan 60-100 tonnin autossa +5 tonnia siitä, että saan jonkun Skodassakin vakiona tulevan essentiaalin, vaikka mukaan tulisikin noita kromattuja pissapojan korkkeja ja muita hurjan tärkeitä asioita. Ja tosiaan, "nyt kun valitsit tämän adaptiivisen vakkarin, niin et saa lämmitettävää rattia (e-tron)". Mitvit?

    Onko siihen muuten saatavana (tai vakiona) esim. 360-kamera, peruutuskamera vetokoukun näytöllä, lämmitettävä ratti yms tavalliset varusteet? Miksi muuten TMX, eikö TMY ole juuri tulossa? Vai onko Y-mallin toimitukset vielä liian kaukana sinun tarpeeseesi?

    Mitä olet mieltä Mustangista, sähkösädehän ainakin vaikuttaa olevan hyvä siinä menopelissä ja hinta aika tavalla ystävällisempi kuin Teslalla.

  • @HybridRules kirjoitti:

    @Ruuhkamies kirjoitti:
    Saksalaisten "premium"-merkkien varusteluviidakko on kyllä tuttua. Suomessa nuo varusteet ovat vielä niin helkkarin kalliita, että saavat puolestani pitää tunkkinsa. En ala maksaa lähtöhinnaltaan 60-100 tonnin autossa +5 tonnia siitä, että saan jonkun Skodassakin vakiona tulevan essentiaalin, vaikka mukaan tulisikin noita kromattuja pissapojan korkkeja ja muita hurjan tärkeitä asioita. Ja tosiaan, "nyt kun valitsit tämän adaptiivisen vakkarin, niin et saa lämmitettävää rattia (e-tron)". Mitvit?

    Seuraavassa autossani (TMX) on sitten menty täysin toiseen ääripäähän. Valinnat on muistaakseni: paljon vai helvetisti tehoa, ulko- ja sisäväri, rengastus ja FSD vai ei.

    Onko siihen muuten saatavana (tai vakiona) esim. 360-kamera, peruutuskamera vetokoukun näytöllä, lämmitettävä ratti yms tavalliset varusteet?

    360-kameraa ei ole, mutta tavallinen kamera helkkarin isolla näytöllä kyllä. Ja tietysti piipittimet joka suuntaan, sekä etäisyyden absoluuttisen numeerisen arvon esittäminen pelkkien abstraktien viivojen lisäksi. 360:stä ei ole itsellä missään autossa ollut ja peruskameralla on pärjätty oikein hyvin. Lienee silti näppärä varuste joissain tilanteissa?

    "Koukkukuvakulmaa" ei taida myöskään olla? Sellainen on nykyisessä dinossani ja ollut ihan näppärä ne kaikki kolme kertaa, kun olen jotain hinannut. :) En usko tuon juuri haittaavan, mutta mikä varmasti haittaa on Teslan täysin idioottimainen ratkaisu koukun kiinnitykseen. Kyseessä ei siis ole moderneissa autoissa tyypillinen esiin taittuva koukku, vaan se pitää ihan itse ähistä paikalleen.

    Näppärää on ainakin Teslan kyky visualisoida ympärillä olevat kaistat, sekä niillä kulkevat autot (rekat näkyy rekkoina jne) ja muut esineet mittariston näytössä. Tähän malliin:

    Toinen kiva feature on mahdollisuus pitää peruutuskameran kuva näkyvillä päänäytössä myös ajaessa. Koska kamera on varsin laajakulmainen, tuolla saa erittäin hyvän käsityksen auton takana ja takaviistossa tapahtuvaan liikenteeseen.

    Lämmitettävä ratti löytyy tottakai. Ratin, samoin kuin mitkä tahansa yksittäiset penkit voi lämmittää jo etukäteen. Eli jos on tiedossa, että rouva hyppää etupenkille ja muksu aina äitinsä taakse, niin juuri nuo paikat voi lämmittää - tietysti kuskin jakkaran lisäksi.

    Miksi muuten TMX, eikö TMY ole juuri tulossa? Vai onko Y-mallin toimitukset vielä liian kaukana sinun tarpeeseesi?

    Y olisi varmaan käyttööni passeli paketti, mutta tulee tosiaan vasta joskus vuoden päästä, tai milloin ikinä, enkä jaksa odottaa. Ja toisaalta, onhan tuo X noin miljoona kertaa päheämpi auto (kuin mikään muu).

    Mitä olet mieltä Mustangista, sähkösädehän ainakin vaikuttaa olevan hyvä siinä menopelissä ja hinta aika tavalla ystävällisempi kuin Teslalla.

    En ole syvällisesti vielä perehtynyt, mutta hyvältä vaikuttaa pintapuolisesti. Pitää ehdottomasti tutustua piakkoin. Veikkaan suurimman heikkouden olevan sama, kuin vielä ainakin toistaiseksi kaikilla muillakin sähköautoilla, jotka eivät ole Tesla. Eli kattava, toimintavarma ja tehokas latausinfra (jonka käyttö ei edes maksa mitään).

    Visualisointi taakse päin ja kuolleisiin kulmiin on varmaan hyödyllinen, sivuille ja eteen päin taitaa mennä enemmän bling-bling featuren puolelle.

    Minullakin oli discossa surround kamerat, joita pystyi pitämään päällä ajon aikana, mm. peruutuskameranäkymän ja se oli joskus ihan mukava, esim. kun tavaratila oli täyteen lastattu ja muutenkin. Sitä olen silloin tällöin ihmetellyt, miksi niitä ei yleensä voi pitää päällä, niin kuin ei voi nykyisessäkään autossani.

    Miten lämmityslaite, onko sinun autossa jo ilmalämpöpumppu? Joissain malleissa on kuulemma sähkövastus, joka pienentää sähkökantamaa jossain määrin.

    Minulla ei ole kuin yksi kokemus TMS:n kyydissä ja ainakin kiihtyvyyttä riittää.

    Teslalla niin kuin monilla muillakin katumaasturi-termi näyttää kallistuvan korotetun hatch-backin suuntaan eli korimallinkin suhteen pois maastureista ja se on minulle huono juttu, kun tavaratila pienenee. Teslassa on yllättävänkin suuri tavaratila tilavuudeltaan, mutta viisto muoto syö hyötyä.

  • muokattu 19.03.2020 03:01

    HybridRules: "Miten lämmityslaite, onko sinun autossa jo ilmalämpöpumppu? Joissain malleissa on kuulemma sähkövastus, joka pienentää sähkökantamaa jossain määrin."

    Tämä saattaa yllättää, mutta kaikissa täyssähköautoissa on sähkövastukset lämmityslaitteissa, koska sähkömoottorin ja tehoelektroniikan hukkalämpö ei ihan riitä. Muuten ne tarvitsisivat jonkun polttoainelämmittimen ja sille pa-säiliön. Lisänä voidaan käyttää myös energiatehokkaampaa lämpöpumppua leudompia kelejä varten, mutta se ei yksinään riitä kunnon pakkasissa. Y-malli taitaa olla ensimmäinen Tesla, johon saa myös lämpöpumpun.

  • @FARwd kirjoitti:

    Tarkoitatko, että vaikka olisi lämpöpumppu tarvitaan myös vastus pakkaskeleillä? Mikä mahtaa olla pakkasraja?

    Suomessahan olisi ihan järkevää olla pa-lämmitin. Sellainen ei varmaan kovin suurta säiliötä tarvitsisi. Tietysti sähköautoimago kärsisi, mutta olisi käytännöllinen eikä päästöihin vaikuttaisi yhtään mitään käytännössä.

  • Lämpöpumppuja käytettiin autoissa lisälämmittimenä muuten jo toissavuosikymmenellä. Se ei ole mikään erillinen laite vaan voi sekä lämmittää että kylmentää ilmaa, eli ilmastointilaite myös lämmittää kuten kotienkin ilmalämpöpumput. Niiden ongelma on se, että kun lämmitystä tarvitaan eniten, sitä saadaan siitä vähiten.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit